Labour Court dismisses union claim that night shift workers automatically qualify for extra vacation days under collective agreement.

Työehtosopimuspöytäkirjassa oli lisävapaapäivien saamisen edellytykseksi sovittu yli 90 tunnin työaika kolmessa viikossa tai muussa tapauksessa viisipäiväisen työviikon tekeminen. Niin sanotut yötyön aikahyvitykseen oikeutetut työntekijät, jotka eivät täyttäneet kumpaakaan näistä edellytyksistä, eivät työehtosopimuksen nojalla kuuluneet lisävapaapäiviä koskevan järjestelyn piiriin.

Kantaja Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL r.y. Vastaaja Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto r.y. Kuultava Kymen Motelli Penttilä Ky ja sen vastuunalaiset yhtiömiehet Erkki Olavi Penttilä ja Erkki Seppo Kalevi Penttilä

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 28.3.1985 allekirjoitetussa majoitus ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

6 §

Kiinteäpalkkaiset työntekijät

1. Kiinteäpalkkaisille työntekijöille pisimmältä työehtosopimuksen mukaiselta säännölliseltä työajalta maksettavat kuukausipalkat mainitaan tämän sopimuksen liitteessä. Työntekijän kuukausipalkkaa ei kuitenkaan vähennetä, vaikka säännöllinen työaika olisikin tässä kohdassa mainittua lyhyempi, ellei siitä työntekijän kanssa erikseen toisin sovita. Liitteessä mainitut palkat ovat minimipalkkoja, joita voidaan korottaa työntekijän taitavuuden, työtehon, ahkeruuden, kielitaidon ja alallaolovuosien ym. seikkojen perusteella.

2. Osa-aikatyöntekijäin tuntipalkka saadaan jakamalla asianomaisen työntekijäryhmän kuukausipalkka luvulla 170. (1.1.1986 alkaen luvulla 166).

Pöytäkirjamerkintä: Osa-aikatyöntekijällä tarkoitetaan henkilöä, jonka työsopimuksen mukaisten säännöllisten työtuntien määrä on enintään 90 tuntia kolmessa viikossa tai keskimäärin 90 tuntia vastaavana aikana 8 §:n 9 kohdassa sovittua tasoittumisajanjaksoa sovellettaessa.

8 §

Työaika

6. Sellaisen työntekijän työaika, joka pääasiallisesti työskentelee kello 01.00 ja 06.00 välisenä aikana tai joka pääasiallisesti saapuu työhön kello 24.00 ja 05.00 välisenä aikana, on kuusi tuntia vuorokaudessa, työntekijän normaalipalkkaa vähentämättä.

10. Työntekijälle annetaan vuoden aikana kuusi (1.1.1987 lukien seitsemän) ylimääräistä lisävapaapäivää (Z) niillä edellytyksillä, jotka on sovittu tämän työehtosopimuksen liitteenä olevalla pöytäkirjalla.

Työehtosopimuksen liitteenä olevassa Z-päiviä vuonna 1985 - 1987 koskevassa pöytäkirjassa sanotaan seuraavaa:

1. Soveltaminen

Järjestely koskee kaikkia alan työntekijöitä ja esimiehiä koskevien työehtosopimusten piiriin kuuluvia sillä edellytyksellä, että työaika on yli 90 tuntia 3 viikossa.

Osa-aikatyöntekijöitä järjestely koskee silloin, kun he tekevät viisipäiväistä työviikkoa.

3. Ylimääräisten lisävapaapäivien ansainta v. 1986

a) 91 - 117 tuntia 3 viikossa tai 5-päiväistä työviikkoa tekevä osa-aikatyöntekijä

Näissä työaikamuodoissa työntekijä ansaitsee ylimääräisiä lisävapaapäiviä 0,5 päivää jokaiselta kalenterikuukaudelta jona hänellä on ollut yhteensä vähintään 14 työ- tai työssäolopäivien veroista päivää työehtosopimuksen soveltamisohjeen VII kappaleen c-kohdan mukaisesti. Työssäolopäivien veroisiksi päiviksi katsotaan näin ollen muuten samat päivät kuin vuosiloman ansainnassa. Kalenterivuoden aikana ansaitaan näin enintään kuusi ylimääräistä lisävapaapäivää.

4. Ylimääräisten lisävapaapäivien ansainta v. 1987

a) 91 - 117 tuntia 3 viikossa tai 5-päiväistä työviikkoa tekevä osa-aikatyöntekijä

Näissä työaikamuodoissa työntekijä ansaitsee ylimääräisiä lisävapaapäiviä 0,5 päivää jokaiselta kalenterikuukaudelta jona hänellä on ollut yhteensä vähintään 14 työ- tai työssäolopäivien veroista päivää työehtosopimuksen soveltamisohjeen VII kappaleen c-kohdan mukaisesti, lukuun ottamatta työehtosopimuksen mukaisen äitiys-, isyys- tai vanhempainloman kestoaikaa. Työssäolopäivien veroisiksi päiviksi katsotaan näin ollen muuten samat päivät kuin vuosiloman ansainnassa. Marrasjoulukuussa ansaitaan lisävapaapäiviä kuitenkin 1 kuukautta kohden. Kalenterivuoden aikana ansaitaan näin enintään seitsemän ylimääräistä lisävapaapäivää.

Työehtosopimuksen soveltamisohjeissa sanotaan seuraavaa:

6 § 2 kohta: Osa-aikatyöntekijät

Osa-aikatyöntekijänä ei voida kuitenkaan pitää työntekijää, joka työehtosopimuksen 8 §:n 6 kohdan yötyön aikahyvityksen perusteella suorittaa työtä vain 90 tuntia kolmen viikon jaksoissa.

KANNE

Kanteen perustelut

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto on lausunut, että liiton jäsenet Asta ja Martti Kiuru olivat työskennelleet Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton jäsenyrityksen Kymen Motelli Penttilä Ky:n omistamassa Hotelli Sommelo nimisessä hotelli-ravintolassa yöportieereina. Koska he olivat työskennelleet pääasiallisesti kello 1 - 6 välisenä aikana, he olivat oikeutettuja työehtosopimuksen 8 §:n 6 kohdan mukaiseen yötyön aikahyvitykseen. Heidän työaikansa oli ollut 90 tuntia kolmessa viikossa. Kiurut olivat tehneet työtä 8 - 9 tuntia työvuorossa neljänä työpäivänä viikossa. Kiurut olivat aina vuoden 1986 alkuun saakka ansainneet työehtosopimuksen 8 §:n 10 kohdassa tarkoitettuja ylimääräisiä lisävapaapäiviä, niin sanottuja Z-päiviä. Arkipyhien työajan korvaukseksi annettujen ylimääräisten lisävapaapäivien lukumäärä oli noussut vuoden 1986 alusta viidestä kuuteen.

Vuoden 1986 alussa kommandiittiyhtiö oli ilmoittanut Kiuruille, että he eivät enää olleet oikeutettuja lisävapaapäiviin, koska niitä koskevat määräykset olivat vuoden 1985 työehtosopimuksessa muuttuneet siten, että yötyön aikahyvitykseen oikeutettujen työntekijöiden tuli tehdä viisipäiväistä työviikkoa tullakseen Z-päiväjärjestelmän piiriin. Työntekijäpuolelta oli paikallisissa neuvotteluissa esitetty, ettei vuoden 1985 neuvotteluissa ollut tapahtunut järjestelmän soveltamisalassa mitään muutoksia. Yötyön aikahyvitykseen oikeutetut työntekijät rinnastettiin edelleen kokoaikaisiin työntekijöihin ja kuuluivat Z-päiväjärjestelmän soveltamisen piiriin riippumatta siitä, tekivätkö he työtä 90 tuntia kolmessa viikossa kolme-, neljä- tai viisipäiväisin työviikoin. Kiurut ansaitsivat siten vuonna 1986 kuusi ja vuonna 1987 seitsemän lisävapaapäivää.

Työntekijäliiton kanta oli ollut, että sellaiset työntekijät, jotka työskentelevät pääasiallisesti öisin, olivat aina olleet majoitus- ja ravitsemisalalla oikeutettuja täyteen palkkaan tehdessään tavanomaista lyhyempää työaikaa. Tämä seikka oli todettu jo alan ensimmäisessä valtakunnallisessa työehtosopimuksessa vuonna 1947. Lyhyemmästä työajastaan huolimatta oli yötyöntekijät kaikissa muissa suhteissa rinnastettu kokoaikatyötä tekeviin työntekijöihin. Heitä ei koskaan ollut pidetty osa-aikatyöntekijöinä. Se oli todettu taas työehtosopimuksen soveltamisohjeiden 6 §:n 2 kohdassa.

Yötyön aikahyvitykseen oikeutetut työntekijät olivat myös koko 1970-luvun olleet oikeutettuja Z-päiviin. Se kävi ilmi esimerkiksi vuonna 1980 solmitusta työehtosopimuksesta, jonka mukaan osa-aikaiset työntekijät eivät olleet oikeutettuja Z-päiviin, elleivät he tehneet viisipäiväistä työviikkoa. Kaikki muut työntekijäryhmät, siis myös yötyön aikahyvitykseen oikeutetut työntekijät sen sijaan olivat oikeutettuja Z-päiviin. Työehtosopimusta vuonna 1980 uudistettaessa oli sopimusosapuolten kesken sovittu, että vuonna 1982 siirryttäisiin Z-päivien antamisen ja ansainnan osalta uuteen järjestelyyn, joka pyrittäisiin toteuttamaan 15.3.1980 tehdyn pöytäkirjan periaatteiden mukaisesti. Näin sopiessaan vuonna 1980 liitot olivat yksimielisisiä siitä, että uudessakaan järjestelmässä ei soveltamisala muuttuisi, vaan ainoastaan osa-aikaiset työntekijät, elleivät he tehneet viisipäiväistä työviikkoa, olivat uuden järjestelmän ulkopuolella.

Työryhmä, joka oli tehnyt vuoden 1981 Z-päiviä koskevan liitepöytäkirjan, ei ollut tehnyt muutoksia soveltamisalaan, vaan se oli pysynyt ennallaan. Missään vaiheessa työtekijäliiton edustajat eivät olleet ymmärtäneet, että yötyön aikahyvitykseen oikeutetut työntekijät olisi jätetty pois Z-päiväjärjestelmän piiristä.

Vuoden 1985 neuvotteluissa, joissa oli sovittu Z-päivistä vuosiksi 1986 ja 1987, ei myöskään soveltamisalaa ollut muutettu. Soveltamisalan ulkopuolella oli nykyään myös keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevät työntekijät. Se osoitti, että jos jokin muu työntekijäryhmä kuin osa-aikaiset olisi jätetty Z-päiväjärjestelmän ulkopuolelle, niin siitä olisi nimenomaisesti mainittu työehtosopimuksessa.

Kommandiittiyhtiö oli noudattanut alalla vallinnutta käytäntöä. Kommandiittiyhtiö oli noudattanut vuosien 1981 - 1985 aikana sitä periaatetta, että yötyön aikahyvitykseen oikeutetut olivat Z-päiväjärjestelmän piirissä. Vasta kun vuoden 1985 neuvottelujen yhteydessä oli laadittu ohjeet Z-päivien ansaitsemisesta vuosina 1986 ja 1987, työnantajapuoli oli alkanut tulkita määräyksiä siten, että yötyön aikahyvitykseen oikeutetut työntekijät olivat järjestelmän ulkopuolella, jolleivät he tehneet viisipäiväistä työviikkoa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto on kannetta esivalmistelussa täydennettyään vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että yötyön aikahyvitykseen oikeutetut yötyöntekijät, jotka tekivät työtä 90 tuntia kolmessa viikossa, kuuluivat ylimääräisiä lisävapaapäiviä koskevan järjestelmän piiriin riippumatta siitä, tekivätkö he viisipäiväistä tai lyhyempää työviikkoa, ja että Asta ja Martti Kiuru olivat sen vuoksi ylimääräisiä lisävapaapäiviä koskevan järjestelmän soveltamisen piirissä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että Asta Kiuru oli ollut työssä Kymen Motelli Penttilä Ky:ssä 11.5.1981 lukien ja Martti Kiuru 26.7.1983 lukien. Molempien työtehtäviksi oli sovittu yöportieerin tehtävät. Heidän työaikansa oli sovittu 90 tunniksi kolmessa viikossa. Työ oli järjestetty siten, että Asta Kiuru oli työskennellyt 8 - 9 tuntisin työvuoroin ja Martti Kiuru 9 tuntisin työvuoroin. Työvuorojen lukumäärä viikkoa kohti oli ollut kolme tai neljä. Molemmat olivat työehtosopimuksen 8 §:n 6 kohdan tarkoittamia niin sanottuja yötyön aikahyvitykseen oikeutettuja työntekijöitä.

Kiuruille oli työsuhteensa alusta lukien annettu ylimääräisiä lisävapaapäiviä, vaikka he eivät olleet olleet niihin oikeutettuja. Virheen käytyä ilmi heille oli ilmoitettu, että he saisivat vastaisuudessakin aikaisemmin annetut viisi ylimääräistä lisävapaapäivää vuodessa, mutta uusia vapaapäiviä he eivät enää saisi. Vapaapäivät oli Kiuruille annettu täysien työvuorojen mittaisina, joten vuoden 1986 aikana Martti Kiuru sai vapaata työstä Z-vapaista johtuen yhteensä 45 tuntia ja Asta Kiuru yhteensä 40 tuntia.

Paikalliset ja liittojen väliset erimielisyysneuvottelut olivat päättyneet tuloksettomina.

Ylimääräisten lisävapaapäivien antamisesta majoitus- ja ravitsemisalalla oli sovittu 15.12.1970. Sopimuksesta laaditussa pöytäkirjassa oli viitattu keskusjärjestöjen 8.12.1970 tekemään kokonaisratkaisuun, jonka osana oli sovittu arkipyhäviikkojen työaikajärjestelyistä, ja todettu, että järjestely oli merkinnyt lopullisesti toteutettuna keskimäärin 16 tunnin lyhennystä vuotuiseen työaikaan tapauksissa, joissa oli sovellettu viisipäiväistä ja 40-tuntista työviikkoa. Kysymys oli ollut nimenomaan täyden työajan lyhentämisestä. Koska keskusjärjestöjen sopimaa järjestelyä ei ravintola-alan luonteesta johtuen voitu toteuttaa sellaisenaan, oli sovittu sitä vastaavasta vapaapäiväjärjestelystä ja työajan lyhennyksestä.

Pöytäkirja oli 6.2.1973 uudistettu. Samalla oli sovittu ylimääräisten lisävapaapäivien ansainta- ja antamissäännöt. Ylimääräisiä lisävapaapäiviä koskevan kohdan sisällyttämisestä työehtosopimukseen sekä palvelurahapalkkaisille ja osa-aikaisille työntekijöille tulevasta korvauksesta ylimääräisten lisävapaapäivien aiheuttaman ansionmenetyksen johdosta oli sovittu 15.4.1975. Tässä yhteydessä oli sovittu myös, että osa-aikaisen työntekijän oikeus ylimääräisiin lisävapaapäiviin edellyttää viisipäiväistä työviikkoa.

Maaliskuun 15 päivänä 1980 oli sovittu, että vuonna 1981 siirryttäisiin ylimääräisten vapaapäivien antamisen ja ansainnan osalta uusiin järjestelyihin. Pääperiaatteista oli sovittu työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa. Lisäksi oli laadittu erillinen pöytäkirja Z-päivistä vuonna 1981. Sen soveltamisalaa koskevassa kohdassa oli nimenomaisesti todettu, että lisävapaapäivien saaminen edellytti yli 90 tunnin työaikaa kolmessa viikossa. Vuonna 1985 sama asia oli merkitty vielä selkeämmin pöytäkirjaan. Yötyön aikahyvitykseen oikeutetut työntekijät eivät olleet olleet neuvottelujen kohteena missään vaiheessa arkipyhäviikkojen työaikajärjestelyistä neuvoteltaessa.

Ylimääräisten lisävapaapäivien tarkoitus oli ollut korvata alan työntekijöille työmarkkinoilla tapahtuneet yleiset arkipyhäviikkojen työaikajärjestelyt. Järjestelyjen tavoitteena oli ollut toteuttaa vuotuisen työajan lyhentäminen vapaapäivinä täyttä työaikaa tehtäessä.

Täyttä työaikaa tekeviin oli rinnastettu myös viisipäiväistä työviikkoa tekevät työntekijät, joille oli haluttu turvata vastaava määrä vuotuisia vapaapäiviä. Jos työntekijä teki työtä viitenä päivänä viikossa kuusi tuntia ja siten yhteensä 30 tuntia viikossa, hän oli oikeutettu ylimääräisiin lisävapaapäiviin. Työntekijä, joka työskenteli 7,5 tuntia päivässä neljänä päivänä viikossa ja siten yhteensä myös 30 tuntia viikossa, ei sen sijaan ollut oikeutettu ylimääräisiin lisävapaapäiviin.

Tilanne oli sama yötyön aikahyvitykseen oikeutettujen kohdalla. Jos työaika oli järjestetty kuudeksi tunniksi päivässä viitenä päivänä viikossa, he olivat oikeutettuja ylimääräisiin lisävapaapäiviin. Sen sijaan neljänä päivänä viikossa 7,5 tuntia päivässä työskentelevät eivät siihen olleet oikeutettuja. Keskeytymättömässä työssä, jossa ylimääräisiä lisävapaapäiviä ei annettu, vaikka työaika olikin yli 90 tuntia kolmessa viikossa, oli sovittu työajan lyhennyksen toteuttamisesta vastaavana määränä tasoitusvapaita.

Työehtosopimuksen määräys siitä, että yötyön aikahyvitykseen oikeutettua työntekijää ei rinnastettu osa-aikatyöntekijöihin, koski nimenomaisesti palkkausta. Määräys oli otettu työehtosopimuksen soveltamisohjeeseen siinä yhteydessä, jolloin oli neuvoteltu osa-aikatyöntekijöiden asemasta ja heidän palkkaustapansa määräytymisestä keväällä 1975. Erimielisyyttä ei ollut siitä, että samassa yhteydessä olisi ollut tarkoitus puuttua ylimääräisten lisävapaapäivien soveltamisajan järjestelyihin.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto on vaatinut Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton ja Kymen Motelli Penttilä Ky:n sekä sen henkilökohtaisesti vastuunalaisten yhtiömiesten Erkki Olavi Penttilän ja Erkki Seppo Kalevi Penttilän velvoittamista korvaamaan liiton oikeudenkäyntikulut 16 prosentin korkoineen tuomion julistamispäivästä lukien. Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto on vaatinut myös korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

KUULTAVA

Kymen Motelli Penttilä Ky ja sen vastuunalaiset yhtiömiehet ovat olleet jutussa kuultavina.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kymen Motelli Penttilä Ky:n omistamassa Hotelli Sommelossa yöportieereinä toimineet Asta ja Martti Kiuru ovat tehneet työtä neljänä tai kolmena päivänä viikossa kahdeksan - yhdeksän tuntia kello 23 - 8 välisenä aikana. Heidän työaikansa kolmessa viikossa on ollut 90 tuntia. Kiuruille on maksettu työehtosopimuksen 8 §:n 6 kohdan mukaisesti heidän tekemänsä yötyön perusteella täysimääräistä kuukausipalkkaa.

Kiuruille on annettu vuosittain viisi työehtosopimuksen 8 §:n 10 kohdassa tarkoitettua ylimääräistä lisävapaapäivää eli niin sanottua z-päivää. Kun työehtosopimuksen mukaan lisävapaapäivien määrä on vuoden 1986 alusta lukien nostettu kuuteen, yhtiö on kieltänyt antamasta heille kuudetta lisävapaapäivää sen perusteella, etteivät Kiurut ole olleet oikeutettuja lainkaan lisävapaapäiviin.

Työehtosopimuksen 8 §:n 10 kohdan mukaisesti tehdyssä pöytäkirjassa, joka koskee lisävapaapäivien saamisen edellytyksiä vuosina 1985 - 1987, on sovittu, että järjestely koskee kaikkia työntekijöitä, joiden työaika on yli 90 tuntia kolmessa viikossa. Työehtosopimuksissa tai sen liitteissä on ollut vastaavanlainen määräys ainakin vuodesta 1981 lukien.

Pöytäkirjassa on myös sovittu, että lisävapaapäivien järjestely koskee osa-aikaisia työntekijöitä silloin, kun he tekevät viisipäiväistä työviikkoa. Osa-aikaisia työntekijöitä koskeva erityinen edellytys viiden päivän työviikosta on ollut voimassa ainakin 1970-luvun puolivälistä saakka.

Todistajien kuulustelussa on käynyt ilmi, että lisävapaapäivien saamisen edellytykseksi asetetulla yli 90 tunnin työajalla kolmessa viikossa on tarkoitettu erottaa osa-aikaiset työntekijät muista työntekijöistä järjestelmää sovellettaessa. Se, että erottavaksi rajaksi on valittu juuri yli 90 tuntia kolmessa viikossa käsittävä työaika, on perustunut asiasta sopimiseen ilman, että työajan tuollainen kestoaika olisi johdettavissa jostain muusta työehtosopimuksen määräyksestä tai käytäntöön liittyvästä menettelystä tai tosiseikasta. Selvityksen mukaan työehtosopimusneuvotteluissa ei ole ollut esillä kysymys työehtosopimuksen 8 §:n 6 kohdan mukaista yötyötä tekevien oikeudesta ylimääräisiin lisävapaapäiviin eli niin sanottuihin z-päiviin.

Viimeksi mainitussa työehtosopimuksen kohdassa on sovittu siitä, että yöaikana pääasiallisesti työskentelevän työntekijän työaika on kuusi tuntia vuorokaudessa, josta hän saa vähentämättömän kuukausipalkan. Työehtosopimuksen soveltamisohjeissa on 6 §:n 2 kohdassa sanottu, että osa-aikatyöntekijänä ei voida pitää työntekijää, joka työehtosopimuksen 8 §:n 6 kohdan yötyön aikahyvityksen perusteella suorittaa työtä vain 90 tuntia kolmen viikon jaksoissa. Kun edellä oleva ohje liittyy selityksenä osa-aika työntekijöiden tuntipalkan laskemista koskevaan määräykseen, siitä ei ole mahdollista tehdä kovin varmoja päätelmiä lisävapaapäiviä koskevan määräyksen oikeasta sisällöstä.

Asiassa ei ole näytetty, että käytäntö olisi vakiintunut kummankaan osapuolen esittämän käsityksen mukaiseksi.

Kun usein mainitussa pöytäkirjassa on lisävapaapäivien saamisen edellytykseksi sovittu yli 90 tunnin työaika kolmessa viikossa tai muussa tapauksessa viisipäiväisen työviikon tekeminen, eikä Kiurujen työaika täytä kumpaakaan näistä edellytyksistä, he eivät työehtosopimuksen nojalla kuulu lisävapaapäiviä koskevan järjestelyn piiriin.

Näistä syistä johtuen ei myöskään kanteessa yleisessä muodossa esitettyä, työehtosopimuksen 8 §:n 6 kohdassa tarkoitettuja, yötyön aikahyvitykseen oikeutettuja työntekijöitä koskevaa vaatimusta voida sellaisenaan vahvistaa.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asian laatuun nähden Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto saa kärsiä itse oikeudenkäyntikulunsa.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Peltola, Äimälä, H. Rautiainen, Kuivanen ja Hölttä.

Tuomio oli yksimielinen.