Labor court dismisses union appeal allowing employer to pay compensation for wrongful termination under construction industry agreement.

Työsopimuksen purkaminen oli johtunut siitä, että työnantaja oli erehtynyt pitämään työsopimusta määräajaksi tehtynä, vaikka työntekijän ja työnantajan välillä oli aikaisemmin tehty toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, joka oli ollut voimassa työsopimuksen purkamishetkellä.

Kysymys siitä, minkä irtisanomissuojaa ja lomauttamista rakennusalalla koskevan sopimuksen määräyksen perusteella työntekijälle tuleva korvaus tuli määrätä.

Työnantajaa, joka perusteettoman työsopimuksen purkamisen johdosta tuomittiin maksamaan työntekijälle korvausta, ei voitu erikseen tuomita hyvityssakkoon työsopimuksen purkamisen yhteydessä tapahtuneen irtisanomisajan laiminlyönnin johdosta.

Kantaja Rakennustyöläisten Liitto r.y. Vastaajat Suomen Rakennusteollisuusliitto r.y. MNK-Rakennus Oy Kuultava Suomen Rakennusteollisuusliiton Satakunnan Piiri r.y.

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 4.5.1984 allekirjoitetussa rakennusalan työehtosopimuksessa on muun ohella seuraava määräys:

II. Työhön ottaminen ja irtisanominen

4 §

Työhön ottaminen ja irtisanominen

Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan Suomen Rakennusteollisuusliiton ja Rakennustyöläisten Liiton kesken toukokuun 4 päivänä 1984 solmittua sopimusta irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla.

Työehtosopimuksen 4 §:ssä tarkoitetussa irtisanomissuojaa ja lomauttamista rakennusalalla koskevassa sopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

I YLEISET MÄÄRÄYKSET

1 §

Sopimuksen yleinen soveltamisala

1. Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevia sekä jäljempänä mainituin osin myös määräaikaisia työsopimuksia.

2. Tämän sopimuksen III luvun määräykset koskevat kuitenkin ainoastaan työntekijästä johtuvasta syystä tapahtunutta toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista siten kuin tämän sopimuksen 18 §:ssä on määrätty.

4 §

Irtisanomisen perusteet

1. Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain (320/70) 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä.

2. Tällaisena irtisanomisperusteena pidetään sellaisia taloudellisia ja tuotannollisia syitä, jotka aiheuttavat työn muuta kuin tilapäistä vähentymistä. Työnantajan velvoite järjestää työtä arvioidaan tämän sopimuksen 30 §:n mukaisesti.

3. Irtisanomisen perusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

5 §

Irti-sanomis- -

1. Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava vähintään seuraavia irtisanomisaikoja

työsuhde on jatkunut keskeytyksettä

irtisanomisaika

enintään 3 vuotta

2 viikkoa

8 §

Irtisanomisajan laiminlyönti

1. Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.

III IRTISANOMINEN TYÖNTEKIJÄSTÄ JOHTUVASTA SYYSTÄ

18 §

Irtisanomismenettely ja korvausmääräysten soveltaminen

1. Sen ohella mitä tämän sopimuksen I luvussa on sanottu, noudatetaan työntekijästä johtuvasta syystä tapahtuvassa irtisanomisessa tämän luvun määräyksiä.

2. Tämän luvun määräyksiä sovelletaan myös, jos

a) työnantaja on purkanut työsopimuksen vedoten työsopimuslain (320/70) mukaisiin purkamisperusteisiin ja työntekijä esittämiensä syiden perusteella väittää, ettei työnantajalla olisi ollut perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen;

b) työnantaja on irtisanonut työsopimuksen vedoten taloudelliseen tai tuotannolliseen syyhyn ja työntekijä esittämiensä syiden perusteella väittää hänen irtisanomisensa johtuneen muusta työsopimuslain mukaan kielletystä syystä; tai

c) työnantaja purkaa työsopimuksen työsopimuslain (125/84) 3 §:ssä tarkoitettuna koeaikana. Tässä kohdassa tarkoitettuun työsopimuksen purkamiseen koeaikana sovelletaan kuitenkin vain tämän sopimuksen 9, 10 ja 11 §:ien ja 19 §:n 2 momentin sekä 20, 21, 22 ja 23 §:ien määräyksiä.

24 §

Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta

1. Työnantaja, joka on tämän sopimuksen 4 §:ssä määriteltyjen työntekijästä johtuvien irtisanomisperusteiden vastaisesti irtisanonut työntekijän, on velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta perusteettomasta irtisanomisesta.

25 §

Korvauksen määrä

1. Korvauksena on suoritettava vähintään kolmen (3) ja enintään 20 kuukauden palkka.

2. Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan sitä lisäävänä ja vastaavasti vähentävänä seikkana huomioon paitsi työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä, erityisesti muun muassa työnantajan menettely työsopimusta irtisanottaessa, työntekijän itsensä antama aihe irtisanomiseen, työtä vaille jäämisen arvioitu kesto, työsuhteen kestoaika, työntekijän arvioitu ansion menetys, hänen ikänsä ja mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä sekä muut näihin verrattavat seikat.

IV ERINÄISIÄ MUITA MÄÄRÄYKSIÄ

28 §

Korvaus muusta kuin työntekijästä johtuvasta tapahtuneesta perusteettomasta irtisanomisesta ja työsopimuksen perusteettomasta purkamisesta ja lomauttamisesta

1. Jos työnantaja perusteettomasti irtisanoo työsopimuksen tämän sopimuksen 4 §:ssä määritellystä muusta kuin työntekijästä johtuvasta syystä tai perusteettomasti purkaa työsopimuksen tai perusteettomasti lomauttaa työntekijän eikä käytyjen neuvottelujen jälkeen ennen työsuhteen päättymistä tai lomautuksen alkamista peruuta toimenpidettä, hän on velvollinen korvaamaan syystä työntekijän vahingon.

2. Päätettäessä korvauksen suuruudesta on otettava huomioon työntekijän ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä, työntekijän mahdollisuus hankkia uutta työtä, jota hänen ammattitaitonsa ja työkykynsä huomioonottaen voidaan pitää hänelle sopivana, työntekijän itsensä työsuhteen katkaisemiseen ehkä antama aihe, rakennusalan luonteesta johtuvat työsuhteiden hoitoon liittyvät erityispiirteet sekä muut asiaan vaikuttavat tekijät. Korvauksen suuruuden ei kuitenkaan tule ylittää kolmen (3) kuukauden palkkaa, jos työsuhde on jatkunut enintään seitsemän (7) vuotta eikä kahdeksan (8) kuukauden palkkaa, jos työsuhde on jatkunut yli seitsemän (7) vuotta.

3. Jos edellä tässä pykälässä tarkoitetun vahingon määrästä ei esitetä muuta näyttöä, maksetaan korvauksena kahden (2) viikon palkka.

33 §

Korvauksia koskevat erityismääräyk set

1. Työnantajaa ei voida tuomita tässä sopimuksessa tarkoitettujen korvausten lisäksi työsopimuslain (414/74) 51 §:n mukaiseen vahingonkorvaukseen, eikä työehtosopimuslain 7 §:n mukaan maksamaan hyvityssakkoa siltä osin kuin kysymyksessä on työehtosopimukseen perustuvien mutta sinänsä samojen velvollisuuksien rikkominen, joista sopimuksen mukainen korvaus on määrätty.

KANNE

Kanteen perustelut

Rakennustyöläisten Liitto on Suomen Rakennusteollisuusliittoa ja MNKRakennus Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että rakennusmies Vesa Juhani Rönkkö oli 12.11.1984 lähtien ollut MNKRakennus Oy:n palveluksessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Rönkkö oli lomautettu 10.4.1985 lukien. Lomautuksen yhteydessä Rönkkö oli ehdollisesti irtisanottu siten, että mikäli työnantaja ei voisi 75 päivän aikana järjestää työtä, katsottaisiin työsuhde päättyneeksi.

Rönkön lomautus oli päättynyt 22.5.1985, jolloin hänet oli kutsuttu takaisin työhön yhtiön Rauman Tallikedon kadun varrella olevalle kerrostalotyömaalle. Työt työmaalla olivat valmistuneet elokuun alkupuolella. Työnantaja oli 9.8.1985 ilmoittanut Rönkölle, että hänen työsuhteensa päättyisi samana päivänä. Työsuhteen päättymisen syyksi oli ilmoitettu työsopimuksen lakkaaminen.

Rönkkö oli vastustanut työsuhteensa päättämistä ja ilmoittanut työnantajan syyllistyneen laittomaan työsuhteen purkamiseen, vaikka työnantajalla ei olisi ollut perustetta edes irtisanomiseen. Työsuhteen päättämistä seuranneena työpäivänä 12.8.1985 työnantaja oli ottanut uusia työntekijöitä Raumalla sijainneelle työmaalle sellaisiin työtehtäviin, joita Rönkkö olisi pystynyt tekemään. Rönkkö oli ollut työttömänä 22.9.1985 saakka lukuun ottamatta viikon kestänyttä jaksoa, jolloin hänellä oli ollut tilapäisesti työtä. Työsuhteen päättymisen aikaan Rönkön tuntipalkka oli ollut 26 markkaa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut MNK-Rakennus Oy:n tuomitsemista työehtosopimuslain 7 §:n nojalla irtisanomisajan laiminlyönnin johdosta hyvityssakkoon sekä maksamaan Rönkölle irtisanomissuojasopimuksen 25 §:n perusteella sopimuksen vastaisen irtisanomisen johdosta korvauksena 21 632 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Lisäksi Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut Suomen Rakennusteollisuusliiton ja Suomen Rakennusteollisuusliiton Satakunnan Piirin tuomitsemista työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Asian esivalmisteluistunnossa Rakennustyöläisten Liitto on luopunut vaatimasta Rönkölle irtisanomissuojasopimuksen 25 §:n mukaista korvausta siltä osin kuin haastehakemuksessa esitetty vaatimus ylitti edellä mainitut 21 632 markkaa sekä irtisanomisajan palkkaa.

VASTINE

Vastineen perustelut

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja MNK-Rakennus Oy ovat lausuneet vastineessaan, että Rönkön ja MNK-Rakennus Oy:n välillä oli 22.5.1985 tehty lomautusaikana ilmennyttä työtä koskeva työsopimus. Työnantajalle oli tapahtunut menettelyvirhe, koska lomautusaikana oli tehty määräaikainen työsopimus, vaikka Rönkön ja työnantajan välillä oli jo aikaisemmin tehty toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, jota ei ollut irtisanottu. Rönkkö itse ei ollut ilmoittanut, että määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei kävisi päinsä. Päättäessään Rönkön työsuhteen työnantaja oli sitten menetellyt kuten määräaikaisen työsopimuksen kohdalla. Rönkön työtodistukseen oli merkitty työsuhteen päättymisen syyksi työsopimuksen päättyminen.

Työnantaja ei ollut menetellyt irtisanomissuojasopimuksen mukaisesti päättäessään Rönkön työsuhteen. Kysymys oli ollut toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen purkamisesta. Työnantaja oli menetellyt irtisanomissuojasopimuksen 20 §:n vastaisesti, koska seuraavalla viikolla yhtiön palvelukseen oli otettu uusia työntekijöitä. Työnantaja ei ollut purkanut työsopimusta työsopimuslain mukaisilla purkuperusteilla. Kysymys ei myöskään ollut työsopimuksen irtisanomisesta taloudellisella tai tuotannollisella syyllä eikä irtisanomisesta työntekijästä johtuvasta syystä.

Koska kysymyksessä oli ollut toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen päättäminen, oli työnantaja ollut velvollinen maksamaan Rönkölle irtisanomisajan palkan. Työnantaja oli sen myös maksanut. Tämän lisäksi Rönköllä oli ollut oikeus irtisanomissuojasopimuksen 28 §:n mukaiseen korvaukseen. Piiri- ja liittotason neuvotteluissa työnantajapuolelta oli ilmoitettu, että työnantaja oli valmis maksamaan Rönkölle viiden viikon palkan korvauksena työttömyysajalta. Siitä huolimatta, että työntekijäpuoli oli pitänyt korvausta riittämättömänä, oli se maksettu Rönkölle. Koska kysymyksessä ei ollut irtisanomissuojasopimuksen 24 §:ssä tarkoitettu tilanne, ei Rönkölle tulevaa korvausta voitu tuomita irtisanomissuojasopimuksen 25 §:n määräysten nojalla. Irtisanomissuojasopimuksen 33 §:n määräykset huomioon ottaen ei työnantajaa myöskään voitu tuomita työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon irtisanomisajan laiminlyönnin johdosta.

Rönkön työsopimuksen päättämisen yhteydessä aiheutuneet epäselvyydet olivat osaltaan johtuneet hänen omasta menettelystään. Suomen Rakennusteollisuusliitto ja sen Satakunnan Piiri olivat saaneet tiedon asiasta vasta työsuhteen päättämisen jälkeen. Edellä esitetyn johdosta ei Suomen Rakennusteollisuusliiton ja sen Satakunnan Piirin voitu katsoa syyllistyneen valvontavelvollisuuden laiminlyömiseen.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja MNK-Rakennus Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

Asian käsittelyn aikana Suomen Rakennusteollisuusliitto ja MNK-Rakennus Oy ovat luopuneet väitteestä, jonka mukaan kanne tulisi irtisanomissuojasopimuksen 23 §:n 2 kohdassa säädetyn määräajan päättymisen jälkeen nostettuna jättää tutkimatta.

KANTAJAN VASTASELITYS

Työnantajan työsuhteen päättyessä tai myöhemmin esittämä väite työsuhteen määräaikaisuudesta aiheutti sen, että oikeudenkäynnissä oli tarvittaessa esikysymyksenä ratkaistava työsuhteen luonne. Nyt esillä olevassa asiassa työnantajapuoli oli myöntänyt, että kysymyksessä oli ollut toistaiseksi voimassa oleva työsuhde.

Rönkön irtisanomisen yhteydessä ei ollut edes väitetty, että työnantajalla olisi ollut irtisanomissuojasopimuksen 4 §:ssä tarkoitettu peruste työsopimuksen irtisanomiseen. Kun työsuhteen päättämisen perusteena oli irtisanomissuojasopimuksen tarkoittamassa mielessä ollut työntekijästä johtuva syy, oli korvaus jo irtisanomissuojasopimuksen 1 §:n 2 kohdan perusteella määrättävä irtisanomissuojasopimuksen 24 ja 25 §:n mukaisesti. Irtisanomissuojasopimuksen mukainen korvausjärjestelmä vastasi irtisanomismenettelylain 19 ja 20 §:n mukaista korvausjärjestelmää. Lain säännökset olivat aina liittotason sopimuksiin nähden pakottavia, joten työehtosopimuksella ei tältä osin voitu sopia laista poiketen.

Irtisanomissuojasopimuksen 4 §:ssä oli todettu, ettei työsopimusta saanut irtisanoa ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisen painavaa syytä. Työnantajan väitetty erehtyminen työsuhteen luonteesta ei ollut laissa tarkoitettu erityisen painava syy. Työntekijä oli siten sanottu irti työsopimuslaissa säädettyjen irtisanomisperusteiden vastaisesti, kuten irtisanomismenettelylain 19 §:ssä todettiin. Irtisanomismenettelylakia sovellettaessa korvaus määräytyi siten lain 20 §:n perusteella. Kun työehtosopimus ei voinut johtaa huonompaan lopputulokseen, oli tästä jo seurauksena irtisanomissuojasopimuksen 24 ja 25 §:n korvausmääräysten soveltaminen. Työnantaja ei missään vaiheessa ollut vedonnut irtisanomissuojasopimuksen 28 §:ssä tarkoitettuihin muihin kuin työntekijästä johtuviin syihin eli taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin, joita sopimuksen 28 § koski.

Työnantajaliiton ja sen piiriyhdistyksen valvontavelvollisuuden laiminlyönti oli toteutunut paitsi työehtosopimuksen väärän tulkinnan tukemisena myös siinä, että ne eivät olleet huolehtineet edes itse oikeaksi katsomansa korvauksen maksamisesta viivytyksettä. Irtisanomisajanpalkka ja korvaus työttömyysajalta Rönkölle oli maksettu vasta kanteen vireillepanon jälkeen. Koska työnantaja oli maksanut irtisanomisajan palkan vasta oikeudenkäyntivaiheessa, muodosti viivästys perusteen hyvityssakkoon tuomitsemiselle.

VASTAAJIEN VASTASELITYS

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja MNK-Rakennus Oy ovat vielä lausuneet, että kysymyksessä oli ollut työsopimuksen perusteeton purkaminen. Tapaus jäi siten irtisanomismenettelylain soveltamisalan ulkopuolelle, minkä vuoksi myöskään irtisanomissuojasopimuksen irtisanomismenettelylakia vastaavat III luvun säännökset eivät voineet tulla sovellettaviksi. Irtisanomismenettelylakia sovellettiin ainoastaan sellaisiin tapauksiin, joissa irtisanominen oli johtunut työntekijästä johtuvasta syystä. Purkamistilanteeseen lakia sovellettiin vain, mikäli työnantaja oli purkanut työsopimuksen vedoten työsopimuslain mukaisiin purkamisperusteisiin. Rönkön kohdalla ei työsopimuksen purkamisen syyksi ollut missään vaiheessa ilmoitettu edellä mainittuja perusteita, koska sellaisia ei ollut ollut eikä asiaa työmaalla ollut käsitelty työsopimuksen purkamisena. Koska kysymyksessä siten oli ollut perusteeton työsopimuksen purkaminen, tuli korvausvelvollisuus määrätä irtisanomissuojasopimuksen 28 §:n määräysten mukaan.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen.

KUULTAVAN LAUSUNTO

Kuultavana oleva Suomen Rakennusteollisuusliiton Satakunnan Piiri on osaltaan yhtynyt Suomen Rakennusteollisuusliiton ja MNK-Rakennus Oy:n vastineessa esitettyyn.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

MNK-Rakennus Oy on 26.3.1985 kirjallisesti ilmoittanut työn vähyyden vuoksi 10.4.1985 alkaen lomauttavansa yhtiön palveluksessa 12.11.1984 lukien toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olleen Vesa Rönkön. Samalla Rönkölle on ilmoitettu työsuhteen päättyvän 75 päivän kuluttua lomautuksen alkamisesta, jollei työtä lomautusaikana järjestyisi. Lomautuksen kestäessä työnantaja on tarvinnut työntekijöitä eräälle Raumalla sijaitsevalle työmaalle. Työmaan vastaavan mestarin ja Rönkön välillä on tehty työsopimus 22.5.1985 alkavasta ja kuukauden kestävästä työstä. Työsopimusta on sittemmin suullisesti jatkettu siten, että päättymisajankohdaksi on sovittu töiden valmistuminen. Töiden valmistuttua 9.8.1985 vastaava mestari on ilmoittanut Rönkölle työsuhteen päättyvän samana päivänä. Työtodistuksen mukaan työsuhteen lakkaamisen syynä on ollut työsopimuksen päättyminen.

Työnantajaliitto ja yhtiö ovat myöntäneet, että Rönkön työsopimus on päätetty rakennusalan irtisanomissuojaa ja lomauttamista koskevan sopimuksen vastaisesti. Asianosaiset ovat asian käsittelyssä olleet eri mieltä siitä, määräytyykö Rönkölle sen johdosta suoritettava korvaus sopimuksen III vai IV luvun määräysten mukaisesti.

Sopimuksen 18 §:n 2 momentin mukaan III luvun määräyksiä sovelletaan, jos työnantaja on purkanut työsopimuksen vedoten työsopimuslain mukaisiin purkamisperusteisiin ja työntekijä esittämiensä syiden perusteella väittää, ettei perustetta irtisanomiseenkaan olisi ollut. Rönkön työsopimuksen purkaminen on johtunut siitä, että työnantajan edustaja on erehtynyt pitämään työsopimusta määräajaksi tehtynä, vaikka Rönkkö on aikaisemmin tehnyt purkamishetkellä toistaiseksi voimassa olleen työsopimuksen.

Jutussa ei ole väitetty, että Rönkön työsopimuksen päättämisen syynä olisi ollut työn vähyydestä johtuva taloudellinen tai tuotannollinen syy, jota irtisanomissuojasopimuksen IV lukuun sisältyvässä 28 §:ssä mainitulla muulla kuin työntekijästä johtuvalla syyllä lähinnä tarkoitetaan. Kun Rönkön työsopimuksen purkamiselle ei ole ollut työsopimuslain mukaista purkamiseikä irtisanomisperustetta, eikä työsuhteen päättämisen ole osoitettu johtuneen muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä, jollaisena erehdystä työsopimuksen ehdoista ei voida pitää, työtuomioistuin katsoo, että korvaus työsopimuksen aiheettomasta päättämisestä määräytyy sopimuksen III luvun määräysten perusteella.

Irtisanomissuojasopimuksen 33 §:n 1 momentin määräykset huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo, ettei työnantajaa, joka perusteettomasti on purkanut työsopimuksen ja joka tämän rikkomuksen johdosta tuomitaan maksamaan korvausta työntekijälle, voida enää erikseen tuomita työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon työsopimuksen purkamisen yhteydessä tapahtuneen irtisanomisajan laiminlyönnin johdosta.

Kun kysymys siitä, minkä irtisanomissuojasopimuksen määräyksen perusteella Rönkölle tuleva korvaus määräytyy, on ollut tulkinnanvarainen, työtuomioistuin katsoo näyttämättä jääneen, että Suomen Rakennusteollisuusliitto ja sen Satakunnan Piiri olisivat muulla kuin edellä mainitulla tavalla laiminlyöneet valvontavelvollisuutensa asiassa.

Tuomiolauselma

Lausunnon antaminen raukeaa siltä osin kuin kanteesta on luovuttu ja myös jutun tutkimista vastaan tehdystä väitteestä.

Työtuomioistuin kanteen enemmälti hyläten velvoittaa MNK-Rakennus Oy:n suorittamaan Rönkölle irtisanomissuojaa ja lomauttamista rakennusalalla koskevan sopimuksen 25 §:n mukaisena korvauksena huomioon ottaen, että hänelle on jo maksettu korvausta 5 200 markkaa, 17 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 5.9.1986 lukien ja työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla tuomitsee Suomen Rakennusteollisuusliiton ja sen Satakunnan Piirin valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä maksamaan Rakennustyöläisten Liitolle hyvityssakkoa, liiton 4 000 markkaa ja piirin 8 000 markkaa.

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja sen Satakunnan Piiri sekä MNK-Rakennus Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Rakennustyöläisten Liiton oikeudenkäyntikulut 1 000 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Silenti, K. Rautiainen, Niskanen, Hölttä ja P. Virtanen.

Tuomio oli yksimielinen.