Labor court dismisses union claims where employer violated 8-day notice rule by citing invalid 3-day termination clause.

Yhtiö oli noudattamatta rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen mukaista lomautusilmoitusaikaa lomauttanut kaksi raudoittajaa ilmoittaen, ettei heille ollut tarjota työtä noin kahteen viikkoon. Yhtiö oli vedonnut irtisanomissuojasopimuksessa olleeseen määräykseen lomautuksesta työsopimuksen purkamisen sijasta. Määräyksellä ei kuitenkaan ollut tarkoitettu viitata työehtosopimuksessa olleeseen määräykseen työsopimuksen purkamisesta, koska se olisi merkinnyt lomautusilmoitusajan lyhentämistä kolmeen päivään irtisanomissuojasopimuksessa nimenomaisesti sovitun kahdeksan päivän sijasta. Yhtiö oli siten lomauttanut raudoittajat irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti.

Kantaja Rakennustyöläisten Liitto r.y. Vastaajat Suomen Rakennusteollisuusliitto r.y. Anjalankosken Projektiasennus Oy Kuultava Suomen Rakennusteollisuusliiton Lahti-Kymen Piiri r.y.

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen kesken 18.4.1983 tehdyssä rakennusalan työehtosopimuksessa on muun ohessa seuraavat määräykset:

II. Työhön ottaminen ja irtisanominen

4 § Työhön ottaminen ja irtisanominen

Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan Suomen Rakennusteollisuusliiton ja Rakennustyöläisten Liiton välillä huhtikuun 18 päivänä 1983 allekirjoitettua sopimusta irtisanomisen ja lomautuksen perusteista rakennusalalla.

V. Työpalkkoja koskevat määräykset

15 § Urakkapalkat

3. Jos urakkatyötä suorittava työntekijä joutuu odottamaan työaineita tai muuten hänestä itsestään riippumattomista syistä olemaan työtä vailla, on hänelle sinä aikana järjestettävä muuta hänen ammattiaan vastaavaa urakka- tai tuntityötä ja maksetaan hänelle siitä hänen omassa ammatissaan hänen urakka-ansiotaan vastaava palkka, joka maksetaan myöskin urakan yhteydessä ja aikana tehdystä tuntityöstä. Siinäkin tapauksessa, jos muuta työtä ei voida järjestää maksetaan odotusajalta urakassa saadun keskiansion mukainen palkka. Jos työnseisaus kestää enemmän kuin 3 päivää, voidaan työsopimus jommankumman vaatimuksesta purkaa. Täksi 3 päivän ajaksi on järjestettävä muuta työtä tai maksettava odotusajan palkka.

Edellä sanottua odotusajan palkkaa ei makseta, milloin työntekijä estyy työstään työpaikan muiden työntekijäin lakon vuoksi.

Työehtosopimuksen osana noudatettavassa sopimuksessa irtisanomisen ja lomautuksen perusteista rakennusalalla on muun ohessa seuraavat määräykset:

7 § Lomautus

2. Niillä edellytyksillä, joilla työnantaja saisi irtisanoa työsopimuksen, hän voi irtisanomisen sijasta vähintään 8 työpäivän ilmoitusaikaa noudattaen määrätä työntekijän lomautettavaksi määräajaksi tai toistaiseksi. Samalla tavalla työnantaja voi määrätä työntekijän lomautettavaksi määräajaksi tai toistaiseksi työsopimuslain (Askok 320/70) 37 §:n 2 momentin 4 kohdan perusteella. Työn vähenemistä on tällöin pidettävä tilapäisenä silloin, kun työnantaja voi 75 päivän kuluessa työn lakkaamisesta tarjota työntekijälle hänen ammattitaitonsa edellyttämää työtä.

4. Samaa menettelyä noudattamalla kuin työnantaja saisi purkaa työsopimuksen, hän voi määrätä työntekijän lomautettavaksi määräajaksi tai toistaiseksi. Tämä koskee myös määräaikaista työsopimusta.

9 §

Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta, purkamisesta ja lomauttamisesta

1. Jos työnantaja perusteettomasti irtisanoo tai purkaa työsopimuksen tai lomauttaa työntekijän eikä käytyjen neuvottelujen jälkeen ennen työsuhteen päättymistä tai lomautuksen alkamista peruuta toimenpidettä, hän on velvollinen korvaamaan työntekijän vahingon.

KANNE

Kanteen perustelut

Liittoneuvottelussa 23.10.1983 työntekijäpuoli oli vaatinut työntekijöiden ansionmenetyksen korvaamista koko siltä ajalta, jona työntekijöillä ei ollut teetetty työtä. Työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohdan niin sanottua kolmen päivän sääntöä ei voitu soveltaa ennakoivasti eli ennen kuin työnteko oli ollut keskeytyksissä kolme päivää, kuten työtuomioistuimen tuomiosta n:o 15/1966 ilmeni. Koska kolmen päivän säännön perusteella ei ollut syntynyt työsopimuksen purkuoikeutta, ei lomautusoikeuttakaan tuolloin voinut olla. Suomen Rakennusteollisuusliitto ja sen Lahti-Kymen piiri olivat liittoneuvottelussa kiistäneet työntekijöillä olleen oikeutta palkkaan kolmea päivää ylittävältä ajalta eivätkä ne siten olleet ryhtyneet mihinkään toimiin työnantajan saattamiseksi maksamaan palkka koko keskeytysajalta.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Anjalankosken Projektiasennus Oy on menetellyt vastoin rakennusalan työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohtaa jättäessään ajalta 26.7.-5.8.1983 maksamatta palkan Ivakolle ja Mäkiselle kummallekin 72 tunnilta, ja tuomitsemaan yhtiön menettelystään työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon sekä velvoittamaan yhtiön suorittamaan Ivakolle ja Mäkiselle 72 tunnin palkkana kummallekin 3 697,92 markkaa 16 %:n korkoineen 20.10.1983 lukien. Lisäksi Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut Suomen Rakennusteollisuusliiton ja sen LahtiKymen piirin tuomitsemista hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Anjalankosken Projektiasennus Oy ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että yhtiö oli urakoinut 15.3. ja 15.11.1983 välisenä aikana Nuutniemen alikulkusillan Haminassa. Työnantaja oli solminut 22.4.1983 sillan betoniraudoitustyöstä urakkatyösopimuksen raudoittajien Ivakon ja Mäkisen kanssa. Työntekijöiden työsuhde oli päättynyt 20.10.1983 raudoituksen valmistuttua. Raudoittajien työsuhde oli ollut määräaikainen eli määrättyä työtä koskeva.

Työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohdan mukaan voitiin työsopimus jomman kumman vaatimuksesta purkaa, mikäli työnseisaus kesti enemmän kuin kolme päivää. Sopimuskohta mahdollisti purkamisen myös siinä tapauksessa, että oli ennakoitavissa yli kolme päivää kestävä työn pysähdys. Tulkintaa tuki kohdan sanamuoto, joka ei ollut "työnseisauksen kestettyä enemmän kuin kolme päivää". Se, että työsopimuksen purkaminen oli ennakoitavissa, ilmeni myös työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohdan ensimmäisen kappaleen viimeisestä virkkeestä. Muuta työtä täksi määräajaksi voitiin järjestää vain etukäteisin päätöksin, ei sen sijaan sen jälkeen kun mainitut kolme päivää olivat jo kuluneet. Työtuomioistuimen tuomio n:o 15/1966 ei ollut identtinen nyt esillä olevan tapauksen kanssa, koska tuolloin työ ei ollut seisahtunut päiväksikään. Myöskään kumpikaan osapuolista ei ollut pystynyt ennakoimaan pysähtymistä eikä sen pituutta.

Jutussa ei vallinnut erimielisyyttä siitä, etteikö yli kolme päivää kestävä työn seisahtuminen olisi ollut tosiasia.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Anjalankosken Projektiasennus Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Rakennustyöläisten Liitto on vielä lausunut, että työsopimuslain 43 §:n pakottavat säännökset oli otettava huomioon työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohdan ja rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 7 §:n 4 kohdan soveltamisessa. Työsopimuslain 43 § rajoitti oleellisesti työsopimuksen purkuoikeutta. Työehtosopimusmääräys, joka poikkesi työsopimuslain 43 §:stä työntekijän tappioksi, oli mitätön tai ainakin työehtosopimusmääräystä oli sovellettava niin, ettei lopputulos ollut työsopimuslain 43 §:n vastainen. Se koski myös työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohtaa, joka oli peräisin jo 1940-luvulta. Koska purkuoikeus ei käytännössä ollut aiheuttanut ongelmia eikä sopimuskohdan muuttamisesta ollut syntynyt ratkaisua työehtosopimusneuvotteluissa, oli niin sanottu kolmen päivän sääntökin sopimuskohdan yhtenä osatekijänä säilynyt työehtosopimuksessa sellaisenaan. Pakottavana säännöksenä työsopimuslain 43 § kuitenkin etusijajärjestyksessä ohitti sen kanssa ristiriidassa olevan työehtosopimusmääräyksen.

Työsopimuslain 43 §:n 1 momentin mainitsema työntekijän laiminlyönti tai käyttäytyminen ei soveltunut käsiteltävään tapaukseen. Myöskään työsopimuslain 43 §:n 1 momentin yleissäännös olosuhteiden muutoksesta ei perustanut tässä tapauksessa työnantajalle purkuoikeutta, koska työntekijöiden vahingonvaaran piirissä ei ollut tapahtunut mitään sellaista olosuhteiden muutosta, joka purkuoikeuden voisi perustaa. Työnjärjestämisongelmat olivat nimenomaan työnantajan vahingonvaaran piirissä. Määräaikainen työsopimus edellytti täyttä ja kokoaikaista työnjärjestämisvelvollisuutta alusta loppuun asti.

Vuonna 1978 toteutetulla työsopimuslain 30 §:n muutoksella tarkoitettiin mahdollistaa lomautus määräaikaisessa työsopimussuhteessa vain silloin, kun työnantajalle työsopimuslain 43 §:n säännösten nojalla syntyi oikeus purkaa työsopimus. Työsopimuslain 30 §:n muutoksella ei siten tarkoitettu poiketa siitä määrättyä työtä koskevien sopimusten pääsäännöstä, jonka mukaan lomauttaminen niissä ei ollut taloudellisista tai tuotannollisista syistä lainkaan mahdollista. Rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 7 §:n 4 kohta oli solmittu edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti. Sillä ei ollut mitään rakennusalan omaa tai muutakaan työntekijän oikeuksia edellä sanotusta rajoittavaa sovellutusta. Lisäksi työsopimuslain 43 §:n 1 momentti edellytti purkuoikeuden syntymiseksi myös sopimussuhteen jatkamista koskevan "kohtuuskynnyksen" ylittämistä. Sekään ei tässä tapauksessa ollut ylittynyt, vaikka työnseisaus oli kestänytkin enemmän kuin kolme päivää.

Työnantajalla ei siis ollut oikeutta purkaa työsopimusta eikä siten myöskään oikeutta lomauttaa työntekijöitä. Kun työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohtakaan ei voinut ennakoivasti sovellettuna rajoittaa työntekijän oikeutta palkkaan jo maksettuun kolmeen päivään, siitä seurasi, että palkka oli maksettava kanteessa vaaditun mukaisesti koko työnteon keskeytysajalta.

VASTAAJIEN SELITYS

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Anjalankosken Projektiasennus Oy ovat vielä lausuneet, että kun ensimmäinen rakennusalan työehtosopimus 26.7.1945 solmittiin, oli voimassa 1.7.1922 voimaan tullut työsopimuslaki. Sen 30 ja 31 §:ssä oli säädetty työsopimuksen purkamisesta ja rajoitettu oleellisesti purkuoikeutta. Työnseisauksen katsoivat silloiset työehtosopimusneuvottelijat kuitenkin sellaiseksi toisesta sopimuspuolesta johtuvaksi seikaksi, jonka vuoksi toiselta ei kohtuudella voitu kieltää mahdollisuutta vapautua työsopimuksesta välittömästi. Tämän vuoksi oli sopimuksen 5 §:n 2 kohtaan otettu säännös, jonka mukaan työsopimus voitiin jomman kumman vaatimuksesta purkaa, jos työnseisaus kesti enemmän kuin kolme päivää. Seuraavassa työehtosopimusratkaisussa 12.7.1946 määräystä oli lievennetty työntekijöiden eduksi lisäämällä siihen näin kuuluva virke: "Täksi kolmen päivän ajaksi on järjestettävä muuta työtä tai maksettava odotusajan palkka". Vuodesta 1946 lähtien oli määräys pysynyt muuttumattomana.

Kysymystä, oliko työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohta kantajan vastaselityksessään väittämin tavoin ristiriidassa työsopimuslain säännösten kanssa, ei tullut tässä prosessissa edes tutkia. Näin yhtäältä siksi, että kysymyksen käsitteleminen ei kuulunut työtuomioistuimen toimivaltaan, ja toisaalta siksi, että tämän perustelun esiin tuominen kanteen vireillepanon jälkeen muutti asian kokonaan toiseksi. Vaatimukset kolmen päivän 26., 27. ja 28.7.1983 palkan maksamisesta oli esitetty kanteen vireillepanon jälkeen ja kysymys oli siten kanteen laajentamisesta ja kanteenmuutoskiellon rikkomisesta.

Sen varalta, että kanne tältä osin tutkittaisiin, vastaajapuoli on vielä lausunut, etteivät Rakennustyöläisten Liiton edustajat olleet kertaakaan sopimusmääräyksen lähes 40-vuotisena voimassaoloaikana työehtosopimusneuvotteluissa väittäneet määräyksen olevan mitätön tai työsopimuslain purkupykälien vastainen taikka ristiriidassa lainsäädännön kanssa. Liiton neuvottelijat eivät olleet vuosien 1970-71 vaihteessa käydyissä työehtosopimusneuvotteluissa, joiden kestäessä oli astunut voimaan uusi muun muassa työsopimuksen purkamissäännöksiä muuttava työsopimuslaki, esittäneet muutoksia työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohtaan. Myöskään viimeisellä kierroksella, jolloin olivat tulleet voimaan työsopimuslain tuoreimmat muutokset, ei määräyksestä ollut edes keskusteltu.

Rakennusteollisuudessa oli 18.2.1979 tullut voimaan työmarkkinoiden keskusjärjestöjen solmimaa irtisanomissuojasopimusta vastaava sopimus irtisanomisen ja lomautuksen perusteista rakennusalalla. Sopimus oli ollut voimassa 4.5.1984 asti, jolloin oli astunut voimaan uusi nyt voimassa oleva irtisanomissuojasopimus. Kummankin sopimuksen syntyminen oli vaatinut pitkälliset yksityiskohtaiset neuvottelut, joissa oli perusteellisesti käyty lävitse työsopimuksen syntymiseen ja työsuhteen päättymiseen liittyvät yksityiskohdat. Kummallakaan neuvottelukierroksella, joista ensimmäisessä olivat olleet mukana myös keskusliittojen edustajat, eivät työntekijäpuolen neuvottelijat olleet puuttuneet työnseisaussäännöksen lainvastaisuuteen, vaan siihen nojautuen oli vaadittu keskusjärjestöjen irtisanomissuojasopimuksen 8 §:n 2 kohdasta poikeava oman sopimuksen 7 §:n 4 kohta.

Rakennusalan työehtosopimuksen osapuolet olivat lähes 40 vuoden ajan olleet yksimielisiä siitä, että sopimuksen 15 §:n 3 kohdassa määritelty kolme päivää kestävä työnseisaus oli alan erityispiirteistä johtuva työsuhteen purkuperuste. Osapuolet olivat myös olleet yksimielisiä siitä, ettei määräys ollut mitätön eikä ristiriidassa työsopimuslain purkumääräysten kanssa.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Työtuomioistuin hylkää oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n nojalla Suomen Rakennusteollisuusliiton ja Anjalankosken Projektiasennus Oy:n oikeudenkäyntiväitteen, koska Rakennustyöläisten Liitto on kannetta kehitellessään osaksi esittänyt kanteen tueksi uusia seikkoja, joiden johdosta asia ei ole muuttunut toiseksi, ja osaksi esittänyt sellaisia uusia vaatimuksia, jotka johtuvat olennaisesti samoista perusteista kuin kannetta vireille pantaessa esitetyt vaatimukset.

Raudoittajat Markku Ivakko ja Väinö Mäkinen ovat kanteessa kerrotuin tavoin työskennelleet Anjalankosken Projektiasennus Oy:n palveluksessa Haminassa sijaitsevan Nuutniemen alikulkusillan betoniraudoitustyössä. Asianosaiset ovat yksimielisiä siitä, että urakan keskituntiansioksi on muodostunut 51,36 markkaa. Ivakko ja Mäkinen ovat 25.7.1983 palanneet vuosilomaltaan työhön. Yhtiön puolesta on heille silloin ilmoitettu, että heidät lomautettaisiin seuranneesta päivästä eli 26.7.1983 lukien. Lomautuksen perusteeksi työnantaja on ilmoittanut, ettei raudoittajille ollut tarjota työtä noin kahteen viikkoon. Työt ovat jatkuneet 8.8.1983.

Rakennustyöläisten Liiton mielestä työnantajalla ei ole ollut työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohdan mukaista purkamisoikeutta eikä niin ollen myöskään rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 7 §:n 4 kohdan mukaista lomautusoikeutta, koska 25.7.1983 työssä ei vielä ole ollut kolmen päivän keskeytystä. Suomen Rakennusteollisuusliiton mielestä Ivakon ja Mäkisen lomautus on perustunut mainittuihin työehtosopimuksen ja irtisanomissuojasopimuksen kohtiin, koska työnantaja on sen sijasta, että se olisi purkanut työsopimuksen kolmea päivää pitemmän työn keskeytyksen vuoksi, lomauttanut Ivakon ja Mäkisen ja maksanut heille työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohdan edellyttämän kolmen päivän palkan urakassa saadun keskiansion mukaan.

Asianosaiset ovat olleet eri mieltä siitä, olisiko Ivakolle ja Mäkiselle voitu työn keskeytysaikana järjestää työtä. Työn keskeytyminen on aiheutunut sillan rakennustyömaan toisen vaiheen alkamisen edellytyksenä olleiden maanrakennustöiden viivästymisestä. Työmaan työpäällikkönä toimineen yhtiön nykyisen toimitusjohtajan työtuomioistuimessa antaman kertomuksen perusteella työtuomioistuin pitää selvitettynä, ettei Ivakolle ja Mäkiselle olisi voitu keskeytysaikana tarjota raudoittajan ammattityötä.

Kanteessa on myös esitetty, että rakennusalan työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohta on työsopimuslain työsopimuksen purkamista koskevan 43 §:n pakottavan säännöksen vastainen ja ettei Ivakkoa ja Mäkistä, koska työnantajalla ei voinut olla työsopimuksen purkamisoikeutta, myöskään olisi voitu rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 7 §:n 4 kohdan nojalla lomauttaa. Edelleen kanteessa on katsottu, ettei rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 7 §:n 4 kohdassa ole tarkoitettu viitata työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohtaan vaan vain työsopimuslain 43 §:n säännöksiin työnantajan oikeudesta purkaa työsopimus.

Kysymys siitä, onko työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohdan määräys työsopimuslain 43 §:n säännösten vastaisena ehkä mitätön, on työsopimuslain tulkintaa, joka ei kuulu työtuomioistuimen toimivaltaan, joskin työtuomioistuin saattaa esikysymyksenä joutua ottamaan kantaa myös siihen. Tässä asiassa ei arvioitavana ole kuitenkaan työsopimuksen purkaminen vaan Ivakon ja Mäkisen lomauttaminen. Vaikka työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohdan määräys olisikin työsopimuslain 43 §:n vastainen siten, ettei työnantajalla olisi oikeutta purkaa työsopimusta siihen nojautuen, ei se työtuomioistuimen mielestä merkitse, että työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohta olisi lomauttamista koskevana määräyksenä mitätön, koska työsopimuslain 30 §:n 1 momentin nojalla työnantajan lomauttamisoikeutta voidaan sopimuksin laajentaa.

Asianosaisliitot ovat olleet eri mieltä siitä, onko rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 7 §:n 4 kohdassa tarkoitettu viitata vain työsopimuslain työsopimuksen purkamista koskeviin säännöksiin vai myös työehtosopimuksen 15 §:n 3 kohdan määräykseen. Työtuomioistuimessa todistajana kuullun Rakennustyöläisten Liiton oikeusosaston vastaavan lakimiehen mukaan liiton neuvotteluedustajat olivat hyväksyessään työnantajaliiton neuvottelijoitten laatiman tekstin rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 7 §:n 4 kohdaksi katsoneet sen vastaavan työsopimuslain asianomaista säännöstä. Tällaiseen tulkintaan viittaa myös irtisanomissuojasopimusta koskeviin neuvotteluihin vastaajaliiton edustajana osallistuneen todistajan lausuma siitä, että rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 7 §:n 4 kohdan määräys oli lainaus työsopimuslaista hieman omin sanoin. Asianosaisliittojen tarkoituksesta esitetyn ristiriitaisen näytön vuoksi työtuomioistuimen on ratkaistava asia muilla perusteilla.

Anjalankosken Projektiasennus Oy on siis lomauttanut Ivakon ja Mäkisen rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 7 §:n 2 kohdassa määrättyä vähintään 8 työpäivän ilmoitusaikaa noudattamatta ja on sopimuksen 9 §:n mukaan velvollinen korvaamaan heille lomautusilmoitusajalta 26.7.-4.8.1983 niin monen päivän ansion menetyksen kuin he ovat jääneet vaille palkkaa. Koska kysymys on kuitenkin ollut tulkinnanvarainen, yhtiö ei ole työtuomioistuimen mielestä tietensä rikkonut työehtosopimusta eivätkä Suomen Rakennusteollisuusliitto ja sen Lahti-Kymen piiri ole laiminlyöneet valvontavelvollisuuttaan.

Koska Ivakolle ja Mäkiselle ei ole kolmen päivän ajaksi lomautusilmoituksen tekemisestä järjestetty muuta työtä, asianosaisliitot ovat yhtä mieltä siitä, että heille olisi 26.-28.7.1983 väliseltä ajalta pitänyt maksaa kolmen päivän palkka. Sen sijaan siitä, onko Ivakolle ja Mäkiselle todella maksettu sanottu palkka, asianosaiset ovat eri mieltä ja siitä on esitetty ristiriitaista näyttöä. Koska asia on tältä osin jäänyt epäselväksi, työtuomioistuin ei katso voivansa vaatimusta ratkaista.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Anjalankosken Projektiasennus Oy on lomauttanut Ivakon ja Mäkisen irtisanomisen ja lomautuksen perusteista rakennusalalla tehdyn sopimuksen 7 §:n 4 kohdan vastaisesti ja noudattamatta sopimuksen 7 §:n 2 kohdan mukaista kahdeksan työpäivän lomautusilmoitusaikaa.

Ivakolle ja Mäkiselle kanteen mukaan 26.-28.7.1983 väliseltä ajalta maksamatta jätetyn kolmen päivän palkan osalta osoitetaan asianosaiset työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n 2 momentin nojalla nostamaan tarvittaessa kanne toimivaltaisessa alioikeudessa.

Yhtiö velvoitetaan suorittamaan Ivakolle ja Mäkiselle korvauksena ajalta 29.7.-4.8.1983 viiden päivän ansion menetystä vastaavat 2 054 markkaa 40 penniä 16 %:n viivästyskorkoineen 20.10.1983 lukien.

Muilta osin kanne hylätään.

Asian laadun vuoksi saavat asianosaiset pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Jäsenet: Huopaniemi puheenjohtaja, Tiitinen, Airaksinen, K. Rautiainen, Pohja ja Hölttä.

Tuomio oli yksimielinen.