Labor court dismisses claim that collective agreement social rules apply before employment starts unless explicitly stated.

Kysymyksessä oli yhtiön ja työntekijän välisessä työsopimussuhteessa ennen työsuhteen alkamista tapahtuneen vahingon korvaamisessa noudatettavista työehtosopimuksen sosiaalitilamääräyksistä. Käsitys työehtosopimusmääräysten ulottumisesta yleensä vasta työsuhteen syntymisen jälkeiseen aikaan oli niin vallitseva, että mikäli tästä periaatteesta olisi haluttu poiketa, poikkeaminen olisi oletettava tehdyn niin selviä ilmaisuja käyttäen, ettei tulkinnalle jäisi varaa. Työehtosopimuksen sosiaalitiloja koskevia määräyksiä ei ollut edes tarkoitettu sovellettavaksi aikaan ennen työsuhteen syntymistä. Niitä ei siis ollut sovellettava jutussa vaadittuun korvaukseen. (Ään.)

Kuultavat Suomen Maarakentajien Keskusliitto r.y. Rakennustyöläisten Liitto r.y.

LAUSUNTO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Suomen Maarakentajien Keskusliiton ja Rakennustyöläisten Liiton välillä ajaksi 1.2.198031.3.1982 tehdyssä maa ja vesirakennusalaa koskevassa työehtosopimuksessa on muun ohessa seuraavat määräykset:

I. YLEISET MÄÄRÄYKSET

1 §.

Sopimuksen soveltamisala

Tätä työehtosopimusta sovelletaan Suomen Maarakentajien Keskusliitto r.y:n jäsenten maa- ja vesirakennustyössä toimivien työntekijöiden työsuhteisiin.

VIII. MUUT SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET

27 §.

Sosiaalitilat

Työkalusuoja

Työkalujen säilyttämistä varten on varattava riittävä ruokailu- ja vaatesuojasta eristetty lukittava tila.

Työnantaja vakuuttaa murron ja tulipalon varalta työntekijän vaatteet ja työkalut, joiden arvosta sovitaan paikallisesti. Työnantajan työkalut on vietävä niille varattuun paikkaan, jolloin niistä vastaa työnantaja. Työnantaja vastaa myös työntekijän työkaluista silloin, kun ne on säilytetty työkalusuojassa. Muun rikoksen kuin murron kautta kadonneesta omaisuudesta ei työnantaja vastaa.

28 §.

Majoitus

Mikäli 27 §:n 1 momentin työmaa on ns. majoitustyömaa, järjestetään majoitus valtion työmaiden huolto-ohjesäännön edellyttämällä tavalla (asetuskokoelma n:o 645/1971).

Työnantaja vakuuttaa tulipalon ja murron varalta työntekijöiden työnantajan järjestämissä majoitustiloissa olevan omaisuuden.

KANNE ALIOIKEUDESSA

Kanteen perustelut

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Lehtomäki on vaatinut Maarakennusliike M. Klemetti Ky:n velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena 425 markkaa 16 %:n korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

VASTINE ALIOIKEUDESSA

Vastineen perustelut

Maarakennusliike M. Klemetti Ky on lausunut, että yhtiö oli tammikuussa 1982 alustavasti sopinut Lehtomäen kanssa työnteon aloittamisesta yrityksen palveluksessa. Toisin sanoen yhtiö oli tuolloin solminut hänen kanssaan työsopimussuhteen. Lehtomäki oli solmitun työsopimussuhteen perusteella ensimmäisen kerran työskennellyt yrityksen palveluksessa 16.2.1982, jolloin vasta oli syntynyt työsuhde asianosaisten välille. Viikonlopun 22.-25.1.1982 aikana heidän välillään ei siis ollut ollut työsuhdetta, vaan ainoastaan työsopimussuhde. Lisäksi Lehtomäki oli ollut tuohon aikaan työsuhteessa toiseen työnantajaan.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Maarakennusliike M. Klemetti Ky on pyytänyt kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

KANTAJAN VASTASELITYS ALIOIKEUDESSA

Lehtomäki on vielä lausunut, että yhtiön ja hänen välillään oli murtoajankohtana 22.-25.1.1982 ollut voimassa työsopimussuhde mutta ei työsuhdetta. Palkkakortin merkinnät osoittivat, että työsuhde oli alkanut helmikuun alusta 1982. Lehtomäki oli vielä 25.1.1982 ollut edellisen työnantajansa palveluksessa. Ei ollut estettä sille, etteikö työntekijä voisi samanaikaisesti olla työsopimussuhteessa useampaankin työnantajaan. Nyt kysymyksessä olevan vastuun kannalta oli ratkaisevaa ainoastaan se, kumman työnantajan tiloissa tavarat olivat säilytettävinä.

Työehtosopimuksen 1 §:n sanamuotoon tiukasti pitäytyvä tulkinta johtaisi asiassa lopputulokseen, jollaista sopimuksen solmineet osapuolet eivät olleet tarkoittaneet. Soveltamisalasäännöksellä ei nimittäin ollut lainkaan tarkoitettu ottaa kantaa siihen kysymykseen, mistä ajankohdasta lukien sopimuksen määräykset tulisivat sovellettaviksi. Määräyksellä oli tarkoitettu rajata ainoastaan niiden työntekijöiden piiri, joihin sopimusta sovellettiin. Työehtosopimuksen sanamuoto oli aina ollut samanlainen eikä missään neuvotteluvaiheessa sen sisältöä ollut pyritty tarkemmin selvittämään. Työehtosopimusneuvotteluissa kumpikaan sopimuksen osapuoli ei ollut katsonut säännöksellä olevan sellaista merkitystä kuin vastaajayhtiö nyt pyrki sille antamaan.

Työehtosopimuslain 1 §:n mukaan työehtosopimuksella sovittiin nimenomaan työsopimuksen ehdoista eikä laki rajoittanut työehtosopimuksen soveltamisalaa koskemaan ainoastaan työsuhteita. Työsopimuslain 17 § asetti järjestäytymättömälle työnantajalle velvollisuuden noudattaa työsopimuksessa alan yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä. Mikäli yhtiön esittämä tulkinta hyväksyttäisiin, päädyttäisiin lopputulokseen, jonka mukaan saman työehtosopimuksen vähimmäisvelvollisuudet sitoisivat järjestäytymätöntä työnantajaa jo työsopimuksen solmimisen perusteella kun taas järjestäytynyt työnantaja olisi sidottu sopimukseen vasta työsuhteen alettua. Lopputulos olisi täysin epäjohdonmukainen minkä lisäksi se asettaisi jälkimmäisessä tilanteessa työntekijän asemaan, joka olisi hänelle epäedullisempi kuin työsopimuslain 17 §:n takaamasta vähimmäissuojasta johtuva asema. Tulkinta olisi ristiriidassa työoikeudessa omaksutun edullisemmuussäännön kanssa.

Työehtosopimus sisälsi muitakin määräyksiä, jotka tulivat sovellettaviksi ennen työsuhteen alkua. Niitä olivat esimerkiksi työehtosopimuksen 5 §:n määräykset työhön ottamisesta sekä 6 §:n määräykset irtisanomisesta. Työehtosopimuksen 28 §:n mukainen vakuutusvelvollisuus ja korvausvelvollisuus olivat laajempia kuin 27 §:ään perustuva korvausvelvollisuus. Kanne perustui kuitenkin työehtosopimuksen 27 §:ään, jossa ei edellytetty, että omaisuus olisi ollut säilytettävänä majoitustiloissa. Lehtomäen vaatteet olivat olleet säilytettävänä työnantajan osoittamassa vaatesuojassa. Kysymyksessä oli ollut vastaajayhtiön omistama asuntovaunu, jota oli säilytetty toimistona sekä työnjohtajan yöpymispaikkana ja jossa oli säilytetty Lehtomäen, työnjohtajan ja erään toisen työntekijän vaatteita. Lehtomäen omaisuuden asuntovaunuun oli vienyt työnantajan edustajana toiminut työnjohtaja.

KAJAANIN RAASTUVANOIKEUDEN PÄÄTÖS

Raastuvanoikeus on 8.11.1983 julistamassaan päätöksessä katsonut selvitetyksi, että Lehtomäki ja yhtiö olivat tammikuussa 1982 solmineet suullisen työsopimuksen, jonka mukaan Lehtomäki aloitti työt helmikuussa 1982. Lehtomäki oli työsopimuksen solmimisen jälkeen vienyt vaatteita ja muuta henkilökohtaista omaisuuttaan säilytettäväksi työnantajan asuntovaunuun. Viikonlopun 22.-25.1.1982 aikana tähän lukittuun asuntovaunuun oli murtauduttu ja anastettu sieltä muun muassa Lehtomäen vaatteita 425 markan arvosta.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut Maarakennusliike M. Klemetti Ky:n suorittamaan Lehtomäelle vahingonkorvauksena kadonneista vaatteista 425 markkaa 16 %:n vuotuisine korkoineen haastepäivästä 4.10.1983 lukien sekä velvoittanut

yhtiön korvaamaan Lehtomäen oikeudenkäyntikulut 4 000 markalla.

VAATIMUKSET ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDESSA

Maarakennusliike M. Klemetti Ky on vaatinut raastuvanoikeuden päätöksen kumoamista ja kanteen hylkäämistä.

Lehtomäki on vastannut muutoksenhakemukseen ja pyytänyt valituksen hylkäämistä.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

Itä-Suomen hovioikeus on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla esittänyt jäljempänä selostetun lausuntopyynnön.

KUULTAVIEN LIITTOJEN LAUSUNNOT

Suomen Maarakentajien Keskusliitto ja Rakennustyöläisten Liitto ovat lausuntonsa yhteisessä osassa ilmoittaneet, ettei maa- ja vesirakennusalan 12.5.1980 allekirjoitetun työehtosopimuksen 28 §:ää sovelleta esillä olevaan tapaukseen.

Muilta osin Suomen Maarakentajien Keskusliitto on lausunnossaan esittänyt muun muassa seuraavaa:

Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen soveltamisalaa koskevan 1 §:n mukaan "tätä työehtosopimusta sovelletaan Suomen Maarakentajien Keskusliitto r.y:n jäsenten maa- ja vesirakennustyössä toimivien työntekijöiden työsuhteisiin". Kyseinen soveltamisala on kirjattu tyypilliseksi teollisuuslinjaperiaatteen mukaiseksi soveltamisalaksi.

Työehtosopimuksen soveltamisala on myös kirjattu siten, että työehtosopimusta sovelletaan vasta työsuhteeseen, ei sen sijaan työsopimussuhteeseen. Kyseisen sopimuskohdan sanamuodon mukainen sisältö on yksiselitteinen. Työsuhde-sanan asiallinen sisältö on varmasti ollut kummallekin osapuolelle tuttu. Ei ole olemassa mitään perustetta, minkä vuoksi ko. sopimuskohtaa olisi tulkittava muuten kuin sanamuotonsa mukaisesti. Missään vaiheessa ei ole tullut esille, että työehtosopimusta pitäisi soveltaa myös työsopimussuhteeseen.

Työehtosopimuksen yksittäisiä määräyksiä tarkasteltaessa ei myöskään löydy määräyksiä, jotka olisivat sovellettavissa jo työsopimussuhteisiin siten, että niillä olisi pelkästään sidottua työnantajaa tai työntekijää velvoittavia vaikutuksia.

Asiaa tarkasteltaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, mitkä ovat työehtosopimuksen solmineiden liittojen säännöstämiskompetenssin rajat. Työehtosopimuslain 1 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimuksessa sovitaan "ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava". Tämän on katsottu oikeustieteellisessä kirjallisuudessa ja työtuomioistuinkäytännössä tarkoittavan sitä, että työehtosopimuksessa voidaan säännöstää vain aikaa työsuhteen syntymisestä sen päättymiseen. Työsuhteen syntymisen edellytyksenä on oikeustieteellisessä kirjallisuudessa pidetty tosiasiallista työnteon aloittamista.

Työtuomioistuimen käytännössä on työtuomioistuin tulkinnut TEhtoL:n 1 §:n 1 momentin mukaista säännöstämiskompetenssia hieman joustavammin ja ottanut säännöstämiskompetenssin rajoja määritettäessä huomioon työmarkkinajärjestöjen ja niiden suhteiden kehittymisen TEhtoL:n säätämisen jälkeen. Työtuomioistuimen käytännöstä käy kuitenkin ilmi, että säännöstämiskompetenssi on tässäkin edellyttänyt työsuhteen olemassaoloa ja että ko. määräyksen on liityttävä ainakin välillisesti työsuhteeseen.

Koska esillä olevassa asiassa Rauno Ylermi Lehtomäki oli solminut Maarakennusliike M. Klemetti Ky:n kanssa vasta työsopimussuhteen eikä hänellä ollut työnantajaansa vielä työsuhdetta, ei esillä olevaan asiaan ole edellä mainituilla perusteilla sovellettava maa- ja vesirakennusalan työehtosopimusta.

Työehtosopimuksen 27 §:n soveltaminen

Mikäli vastoin käsitystämme katsottaisiin, että maaja vesirakennusalan työehtosopimusta olisi sovellettava puheena olevassa tapauksessa, ei sen 27 §:ää kuitenkaan voida esillä olevaan asiaan soveltaa. Tämän säännöksen soveltaminen edellyttää, että työntekijä työskentelee työmaalla, sillä vaatteella, jotka tämän kohdan nojalla tulevat vakuutusturvan piiriin, on katsottava tarkoitettavan vapaa-ajan vaatteita työskentelyn aikana ja vastaavasti työvaatteita vapaa-aikana. Sen sijaan mainitun työehtosopimuksen 28 §:n nojalla vakuutusvelvollisuuden piiriin tulee omaisuutta äskenmainittua enemmän, mutta tällöin vaatteiden olisi oltava työnantajan järjestämissä majoitustiloissa.

Työehtosopimuksen sosiaalitiloja koskevan 27 §:n asianomaiset määräykset ovat työkalusuoja-otsikon alla. Esillä olevassa tapauksessa kysymyksessä oli asuntovaunu, jota käytettiin toimistotilana, joten se ei näin ollen ole ollut Lehtomäen sosiaalitilana eikä myöskään työkalusuojana. Pelkästään se seikka, että asuntovaunu oli työmaalla, ei tee siitä sosiaalitilaa eikä työkalusuojaa.

Koska Lehtomäen ja Maarakennusliike M. Klemetti Ky:n välillä oli ainoastaan työsopimussuhde, mutta ei työsuhdetta, ei työnantajalla ole ollut työehtosopimuksen perusteella edes velvollisuutta osoittaa Lehtomäelle tiloja vaatteiden säilyttämistä varten.

Lehtomäen ja Maarakennusliike M. Klemetti Ky:n välistä sopimusta Lehtomäen vaatteiden säilyttämisestä Maarakennusliike M. Klemetti Ky:n omistamassa asuntovaunussa on arvosteltava pelkästään yksityisoikeudellisena sopimuksena esineen tallettamisesta.

Rakennustyöläisten Liitto on lausunnossaan esittänyt muun muassa seuraavaa:

1. Työsopimussuhteen solmimisen jälkeen mutta ennen työsuhteen alkamista aiheutuneen vahingon korvaaminen

Työoikeustieteemme perinteisestä perussuhdeteoriasta ja sen keskeisestä käsitteestä "työsuhde" ei voida vetää sellaista yleistä johtopäätöstä, että kaikki työehtosopimusmääräykset voisivat tulla sovellettaviksi vasta siitä hetkestä alkaen kun työnteko eli työsuhde alkaa. Sellaiselle johtopäätökselle ei ole tukea myöskään lainsäädännössä. Tämän kannan esittää myös Martti Kairinen kirjassaan "Perussuhdeteoriasta työoikeuden yleisten oppien osana". Sarkon ja Routamon ajatuksiin yhtyen Kairinen päätyy seuraavanlaiseen johtopäätökseen: "Asiaa voidaan perustellusti lähestyä siten, että mielletään kysymyksessä olevan vaiheittainen tapahtumasarja, jossa työnantajan ja työntekijän oikeusasemat täydentyvät tai vastaavasti lakkaavat vähitellen. Eri normien soveltamisen alkaminen ja päättyminen voi siis tapahtua eri aikoina. Sen selvittäminen milloin näin käy minkäkin normin osalta, edellyttää tarkempaa normianalyysiä."

Työehtosopimuslain tekstissä tai esitöissä ei myöskään mikään seikka viittaa siihen, että olisi ollut tarkoitus omaksua sellainen perussuhdeteorian mukainen työsuhteen käsitteen ajallinen sovellutus, joka rajaisi kaikki työsuhteen alkamista edeltävät tapahtumat säännöstämiskompetenssin ulkopuolelle. Päinvastoin, TehtoL:n 1 §:n sanamuoto puhuu ehdoista, "joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava". On siis kunkin työsopimusmääräyksen osalta erikseen selvitettävä sen ajallinen sovellettavuus. Siinä on ratkaisevaa sopimusmääräyksen tarkoitus, joka tässä tapauksessa on työntekijän tiettyjen tavaroiden suojaaminen niin, että ne säilyvät työntekijän vallinnassa. Tämä suojan tarve ei muutu miksikään sillä, että työntekijä myös ryhtyy konkreettiseen työntekoon. Ei ole siten mitään asiallista perustetta asettaa ennen työnteon alkamista tapahtuvaa työntekijän omaisuusesineiden suojaamista eri asemaan kuin työsuhteen alettua tapahtuva suojaaminen.

Siten kanteen perusteena olevaa maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen 27 §:ää on sovellettava myös ennen Lehtomäen työsuhteen alkamista tapahtuneen vahingon korvaamiseen, mistä työnantaja työehtosopimuksen mukaan on vastuussa.

Asiassa ei ole merkitystä sillä, että maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen 1 §:ssä on sanamuoto "... sovelletaan Suomen Maarakentajien Keskusliitto r.y:n jäsenten maa- ja vesirakennustyössä toimivien työntekijöiden työsuhteisiin". Tätä määräystä työehtosopimukseen otettaessa ei ole laisinkaan tarkoitettu työehtosopimuksen soveltamisen ajallisia rajoja. Kyseessä on henkilöpiiriä koskeva määrittely.

Sen selventämiseksi, ettei työehtosopimuksen 1 §:stä voida tehdä työnantajapuolen väittämää soveltamisen ajallista rajoitusta, viittaamme esimerkkinä sellaiseen työrauhaongelmaan, jossa työntekijät ovat tehneet lopullisen ja sitovan työsopimuksen tietystä työstä, mutta ennen työnteon aloittamista ryhtyvät vaatimaan korkeampaa palkkaa eikä vaatimusta voida perustaa työehtosopimukseen. Työrauhavastuun toteutuminen on täysin selvä asia vaikka työsuhde ei ole alkanut. Vastaavasti työehtosopimuksen irtisanomismääräykset tulevat sovellettavaksi jo pelkän työsopimuksen solmimisen jälkeen, jos irtisanominen toimitetaan ennen työsuhteen eli työnteon alkamista.

Edellä esitetyn kantamme tueksi viittaamme vielä työtuomioistuimen tuomioon 63/83. Siinä oli kysymys työnantajalla työsuhteen lakkaamisen jälkeen olevan takaisinottovelvollisuuden (tiedusteluvelvollisuuden) täyttämättä jättämisestä. Työehtosopimuksen asianomainen määräys katsottiin normimääräykseksi, vaikka työsopimussuhdettakaan ei enää ollut.

2. Työehtosopimuksen 27 §:n soveltaminen Työnantajan vastuun suhteen merkitystä vailla on se, että Lehtomäen vaatteet olivat säilytettävänä työnantajan omistamassa asuntovaunussa. Ratkaisevaa on se, että sitä yhteisesti käytettiin työehtosopimuksen 27 §:n tarkoittamaan suojaamistarkoitukseen.

Jutussa vaadittuun korvaukseen on siten sovellettava maa- ja vesirakennusalan 27 §:ää.

Rakennustyöläisten Liiton asiamies on lausuntoasian pääkäsittelyistunnossa 15.5.1985 ilmoittanut Rakennustyöläisten Liiton puolesta, että liitto oli muuttanut edellä olevassa lausunnossaan ilmenevää kantaansa siten, että lausuntopyynnön kohteena olevassa jutussa vaadittuun korvaukseen olikin sovellettava maa- ja vesirakennusalan 28 §:ää, koska kysymyksessä oli ollut majoitustyömaa.

TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO

Maarakennusliike M. Klemetti Ky:n ja Rauno Ylermi Lehtomäen solmittua työsopimuslain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun työsopimuksen tammikuussa 1982 Lehtomäki on vienyt sopimuksen tarkoittamalle Kostamuksessa sijainneelle työmaalle vaatteitaan ja muuta henkilökohtaista omaisuuttaan säilytettäväksi työnantajan edustajan hänelle tätä tarkoitusta varten osoittamaan säilytyspaikkaan, lukittuun asuntovaunuun. Viikonlopun 22.-25.1.1982 aikana vaatesuojaan oli murtauduttu ja sieltä anastettu Lehtomäen omaisuutta. ItäSuomen hovioikeus on pyytänyt työtuomioistuimelta lausuntoa siitä, onko yhtiön ja Lehtomäen välisessä työsopimussuhteessa, mikäli on kysymys ennen työsuhteen alkamista tapahtuneen vahingon korvaamisesta, ollut noudatettava kanteen perusteena olevaa Suomen Maarakentajien Keskusliiton ja Rakennustyöläisten Liiton välistä maa- ja vesirakennusalaa koskevaa 12.5.1980 allekirjoitettua työehtosopimusta, ja myönteisessä tapauksessa, onko jutussa vaadittuun korvaukseen ollut sovellettava sen 27 tai 28 §:ää.

Vaikka maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen sanamuodon mukaan sopimusta sovelletaan siinä tarkoitettuihin työsuhteisiin, ei tästä voida kuitenkaan vetää sitä johtopäätöstä, että työehtosopimuksen normien kokonaisuutta olisi tämän vuoksi tarkoitettu sovellettavaksi vasta työsuhteen alkamisesta lähtien kuluvaan ajanjaksoon. Kysymystä on syytä käsitellä asiaan vaikuttavien työehtosopimuksen määräysten kohdalta erikseen. Näinä tulevat tässä jutussa kysymykseen työehtosopimuksen sosiaalitiloja koskevat määräykset.

Jäsenet: Lehtikunnas, puheenjohtaja, Iirola, Uski, Sariola, Leivo ja Hietikko

Eri mieltä ollut jäsen Leivo lausui:

Edellä selvitetyin perustein katsonkin, ettei ole estettä sille etteikö työehtosopimuksella voitaisi säädellä työnantajan vastuuta siltä osin kuin kysymys on vaatteiden säilyttämisestä työnantajan tiloissa ennen työsuhteen alkamista. Kyseisen alan 1 §:n soveltamisalamääräyksestä ei voida päätellä, että työehtosopimus olisi kaikilta osin rajattu koskemaan tilannetta, jossa työsuhde on jo syntynyt. Kyseinen määräys säätelee lähinnä sopimuksen piiriin kuuluvaa henkilöpiiriä. Se sovelletaanko yksittäistä työehtosopimuksen määräystä jo työsopimussuhteen syntymisen perusteella jää ratkaistavaksi yksittäisen määräyksen sisällön ja tarkoituksen perusteella. Yleinen käytäntö puoltaa näkemystä, jonka mukaan pääsääntöisesti edellytetään työsuhteen alkamista. Poikkeama tästä voi perustua joko normin nimenomaiseen sisältöön, sopijapuolten tarkoitukseen tai normin luonteeseen.

Työsopimussuhteen syntyminen edellyttää sopijapuolilta sellaista toimintaa, joka mahdollistaa käytännössä työn suorittamisen ja siis työsuhteen syntymisen. Rakennusalalla onkin varsin yleistä, että tämän mukaisesti esimerkiksi työnteon aloittava työntekijä saattaa jo etukäteen toimittaa työmaalle työnantajan tiloihin tarvittavia työkaluja tai työvaatetusta. Vastaavasti työnantaja sallii ja mahdollistaa tämän, koska se edesauttaa työnteon aloittamista sovitun mukaisesti.