Labor court dismisses union claim that employer must pay severance pay when layoff notice exceeds collective agreement terms.

Työnantaja oli vähentänyt lomautettujen ja sittemmin irtisanottujen työntekijöiden irtisanomisajan palkasta koko lomautusilmoitusajan palkan huolimatta siitä, että lomautusilmoitusaika oli ollut pidempi kuin työehtosopimuksessa määrätty lomautusilmoitusaika. Lomauttaminen oli tapahtunut samoilla edellytyksillä, joilla työnantaja olisi saanut irtisanoa työsopimukset ja työntekijät olivat saaneet hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa vastaavan ajan. Työntekijöillä ei siten ollut enää oikeutta irtisanomisajan palkkaan.

Kysymys myös työtuomioistuimen toimivallasta ja kanteen tutkimisesta.

Kantaja Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL r.y. Vastaaja Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto r.y. Osuuskauppa Suur-Savo

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen kesken 17.12.1981 tehdyssä majoitus ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

4. Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan seuraavia sopimuksia:

Yleissopimus irtisanomisen ja lomautuksen perusteista (LTK-SAK) 6.6.1978

4 § Työsuhteen lakkaaminen 1. Työsopimusta irtisanottaessa noudatetaan työnantajan irtisanoessa työsopimuksen, jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä enintään 5 vuotta 1 kuukauden irtisanomisaikaa, yli 5 vuotta mutta enintään 10 vuotta 2 kuukauden irtisanomisaikaa, yli 10 vuotta mutta enintään 15 vuotta 3 kuukauden irtisanomisaikaa ja yli 15 vuotta 4 kuukauden irtisanomisaikaa sekä työntekijän irtisanoessa työsopimuksen, jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä enintään 10 vuotta 14 päivän irtisanomisaikaa sekä yli 10 vuotta 1 kuukauden irtisanomisaikaa.

Irtisanomisaika alkaa irtisanomista seuraavasta päivästä.

4. Työnantaja, joka ei noudata edellä sovittuja irtisanomisaikoja, on velvollinen suorittamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.

5. Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevan työntekijän varsinainen lomautusilmoitus on annettava 14 vuorokautta ennen lomautuksen alkua. Mikäli työntekijän työsuhde on jatkunut yli 5 vuotta noudattaa työnantaja kuitenkin kolmen viikon lomautusilmoitusaikaa ja jos työsuhde on jatkunut yli 10 vuotta kuukauden lomautusilmoitusaikaa.

Työehtosopimuksen osana noudatettavassa yleissopimuksessa irtisanomisen ja lomautuksen perusteista 6.6.1978 on muun ohella seuraava määräys:

8 §

Lomautus

Lomauttaminen

Työsuhteen kestäessä voidaan sopia siitä, että työnteko ja palkanmaksu keskeytetään toistaiseksi tai määräajaksi työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Niillä edellytyksillä, joilla työnantaja saisi irtisanoa tai purkaa työsopimuksen, hän voi työsopimuksen irtisanomisen tai purkamisen sijasta vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen määrätä työntekijän lomautettavaksi määräajaksi tai toistaiseksi.

Samoin voidaan työntekijä lomauttaa työsopimuslain 37 §:n 2 momentin 4 kohdan (as.kok. 320/70) mukaisesti. Sopimuksella voidaan lomautusoikeutta laajentaa.

Pöytäkirjamerkintä: Mikäli asianomaisella työehtosopimusalalla on noudatettu tai on ollut noudatettava 14 päivää pitempiä lomautusilmoitusaikoja tämän sopimuksen allekirjoitushetkellä voimassa olevan työehtosopimuksen tai lain perusteella, noudatetaan niitä edelleen, kunnes toisin sovitaan.

KANNE

Kanteen perustelut

Asiasta käytyjen paikallisten neuvottelujen jälkeen asia oli jäänyt erimieliseksi liittojen välisissä neuvotteluissa kesällä 1984.

Työntekijäliiton kannan mukaan työehtosopimustekstissä olevat lomautusilmoitusajanjaksot olivat vähimmäis- ja enimmäisaikoja. Työnantajan oli lomautustapauksissa noudatettava juuri näitä ajanjaksoja. Ainoastaan mikäli työntekijän ja työnantajan kesken oli toisin sovittu, voitiin näistä ilmoitusajoista poiketa. Mikäli työnantaja oli käyttänyt pitempiä lomautusilmoitusaikoja, oli niitä pidettävä lomautuksen ennakkoilmoituksena. Työnantajan oli näissä tapauksissa vielä varsinaisella lomautusilmoituksella vahvistettava lomautuksen alkaminen. Muussa tapauksessa työnantaja olisi saattanut antaa lomautusilmoituksia varmuuden vuoksi hyvinkin pitkiä aikoja ennen lomautuksen tosiasiallista alkamista.

Irtisanomissuojasopimuksen 8 §:n mukaan työnantajan oli noudatettava vähintään 14 päivän lomautusilmoitusaikaa. Tällä määräyksellä ei kuitenkaan ollut muutettu työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohtaa. Kun irtisanomissuojasopimus oli tullut noudatettavaksi majoitus- ja ravitsemisalalla jo vuonna 1978, oli itse työehtosopimustekstin sanamuoto lomautusilmoitusajoista säilynyt ennallaan vuosien 1980, 1981 ja 1985 työehtosopimusneuvottelujen jälkeenkin.

Työnantajaliiton käsityksen mukaan työnantaja voi käyttää pitempiä lomautusilmoitusaikoja kuin työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohdassa oli määrätty. Työnantaja oli voinut vähentää työntekijän irtisanomisajan palkasta lomautusilmoitusajalta maksetun palkan. Mikäli lomautusilmoitusaika oli ollut pitempi kuin irtisanomisaika, irtisanomisajalta oli palkka jäänyt kokonaan suorittamatta.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnnan Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Osuuskauppa Suur-Savo on tietensä rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä jättäessään suorittamatta Lindgrenille, Hangakselle, Soikkelille ja Saaristolle heille kuuluvat irtisanomisajan palkat, sekä osuuskaupan velvoittamista suorittamaan Lindgrenille saamatta jäänyttä irtisanomisajan palkkaa 4 001,64 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.12.1983 lukien, sekä irtisanomisajan palkkana Hangakselle 2 060,80 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.9.1983 lukien, Soikkelille 4 532,28 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.10.1983 lukien ja Saaristolle 2 072,04 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.9.1983 lukien. Lisäksi Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto on vaatinut Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton tuomitsemista hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ja Osuuskauppa Suur-Savo ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että irtisanomissuojasopimuksessa tai työehtosopimuksessa ei ollut määräyksiä työsuhteen päättymisestä työntekijän ollessa lomautettuna. Kummassakaan sopimuksessa ei ollut lakiviittausta työsopimuslain 42 §:ään. Koska irtisanomissuojasopimuksessa ja työehtosopimuksessa ei vuonna 1983 ollut määräyksiä työnantajan palkanmaksuvelvollisuudesta lomautusaikana suoritetun irtisanomisen johdosta tai työsuhteiden irtisanomisesta lomautusaikana yleensä, määräytyi sellaisten kysymysten ratkaisu yksinomaan työsopimuslain säännösten perusteella. Vasta uusien irtisanomissuojasopimusten tultua voimaan kesällä 1984 oli alalle tullut työehtosopimusmääräyksiä työsuhteen päättymisestä lomautusaikana. Työtuomioistuin ei ollut työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n perusteella toimivaltainen tutkimaan tätä asiaa.

Vaadittujen irtisanomisajan palkkojen markkamäärien osalta työnantajaliitolla ei ollut huomauttamista.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ja Osuuskauppa Suur-Savo ovat vaatineet ensisijaisesti kanteen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Kun työehtosopimusteksti oli poikennut aikaisemmin laaditusta irtisanomissuojasopimuksen tekstistä, oli työehtosopimusteksti ensisijainen. Työehtosopimuksen tekstin sanamuoto tuki myös tätä tulkintaa. Lomautuksen syy ravintola Tuulimyllyn lopettaminen ja siitä johtuva työn vähyys ei ollut ollut riidanalainen. Peruste lomauttamiseen oli ollut olemassa. Varsinainen lomautusilmoitus oikeusvaikutuksineen olisi kuitenkin tullut toteuttaa työehtosopimuksen lomautusilmoitusaikoja noudattaen. Työntekijälle saattoi olla edullista tai epäedullista, että lomautuksesta oli ilmoitettu useita kuukausia etukäteen. Epäedullista se oli tapauksissa, joissa työntekijä oli luottanut lomautuksen väliaikaisuuteen eikä ollut hakenut uutta työpaikkaa siten kuin olisi tapahtunut työsopimuksen irtisanomistilanteessa.

Esillä oleva tapaus oli ensimmäinen majoitus- ja ravitsemisalalla eikä vakiintunutta tulkintaa ollut olemassa. Muiden Liiketyönantajain Keskusliiton alojen soveltamiskäytännöstä tai työehtosopimustekstien sisällöstä ei ollut tietoa eikä niillä ollut merkitystä tässä asiassa.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto sekä Osuuskauppa Suur-Savo ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 16 prosentin korkoineen tuomion julistamispäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Koska paikkakunnalta ei ollut löytynyt sopivaa liiketilaa ravintolan toiminnan jatkamiselle, osuuskauppa on 23.8.1983 irtisanonut kanteessa tarkoitetut työntekijät siten, että Anne Katariina Hangaksen ja Riitta Hannele Saariston työsuhde on päättynyt yhden kuukauden irtisanomisajan kuluttua eli 24.9.1983, Kaija Irmeli Soikkelin työsuhde kahden kuukauden irtisanomisajan kuluttua eli 24.10.1983 ja Aila Eliisa Lindgrenin työsuhde neljän kuukauden irtisanomisajan kuluttua eli 24.12.1983. Osuuskauppa ei ole suorittanut Hangakselle, Saaristolle ja Soikkelille irtisanomisajan palkkaa, koska lomautusilmoitusaika 16.6.-19.8.1983 on ollut pidempi kuin työntekijöiden irtisanomisaika. Osuuskauppa on suorittanut Lindgrenille irtisanomisajan palkkana neljän kuukauden palkan, josta on vähennetty lomautusilmoitusajalta 16.6.-19.8.1983 maksettu palkka.

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto sekä Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ovat yksimielisiä siitä, että kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden lomautukset ovat sinänsä olleet perusteeltaan ja lomautusilmoitusajoiltaan työehtosopimuksen mukaiset. Erimielisyys koskee alussa mainitun mukaisesti vain sitä, kuinka pitkän lomautusilmoitusajan työnantaja on ollut oikeutettu vähentämään työntekijän irtisanomisajan palkasta.

Työehtosopimusneuvotteluihin osallistunut työnantajaliiton edustaja on työtuomioistuimessa todistajana kuultuna kertonut, että majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimus ei ole 1970-luvun alkupuolella sisältänyt lomautusilmoitusaikoja koskevia määräyksiä. Työnantajaliiton tuolloin antamien ohjeiden mukaan työntekijöitä yksipuolisesti lomautettaessa tuli toimia työsopimuslain 30 §:n mukaisin edellytyksin ja lomautus tuli toteuttaa samoin perustein ja samaa ilmoitusaikaa noudattaen kuin irtisanominen. Liiketyönantajain Keskusliiton vuonna 1975 lähettämän kiertokirjeen mukaan työnantajan tuli ilmoittaessaan työntekijöille lomautuksista noudattaa vähintään työehtosopimuksen mukaisen irtisanomisajan pituista ilmoitusaikaa. Ohjeissa oli käytetty vähintään sanaa, koska lain säännöksen oli sinänsä katsottu sisältävän vähintään sanan.

Majoitus- ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevassa 6.5.1977-29.2.1980 voimassa olleessa työehtosopimuksessa ei ole ollut sopimuksen voimaantullessa lomautusilmoitusaikaa koskevaa määräystä. Ennen keskusjärjestöjen 22.6.1978 voimaan tullutta irtisanomissuojasopimusta ovat lomautusilmoitusaika ja irtisanomisaika olleet työsuhteen kestosta riippuen saman pituiset eli 14 vuorokautta, kolme viikkoa tai kuukausi. Irtisanomissuojasopimuksen voimaan tultua sisällytettiin työehtosopimukseen vuonna 1979 muutosmuistio, joka sisälsi irtisanomissuojasopimuksen mukaiset uudet irtisanomisajat, jotka olivat pidemmät kuin aikaisemmin noudatetut lomautusilmoitusajat. Irtisanomissuojasopimuksen mukaisesta vähintään 14 vuorokauden lomautusilmoitusajasta poiketen määräytyivät muutosmuistion mukaan lomautusilmoitusajat edelleen työsuhteen keston mukaan ja olivat siten pituudeltaan 14 vuorokautta, kolme viikkoa tai yksi kuukausi.

Työtuomioistuin toteaa, ettei edellä mainituissa työehtosopimusneuvotteluissa ole keskusteltu työsopimuslain 30 §:än ja työehtosopimuksen osana noudatettavaan irtisanomissuojasopimuksen 8 §:än sisältyvän vähintään sanan poisjättämisestä. Työehtosopimuksen sanamuodosta huolimatta ja huolimatta siitä, että työehtosopimuksien soveltamiskäytännössä on yleensä pantu painoa sanamuodon mukaiselle tulkinnalle, tarkoitus ei kuitenkaan ole nyt esillä olevassa tapauksessa työtuomioistuimen käsityksen mukaan poiketa työsopimuslain ja irtisanomissuojasopimuksen määräyksestä tältä osin.

Työntekijäpuolen mukaan työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohdassa mainittuja lomautusilmoitusaikoja pitemmät lomautusilmoitusajat ovat ylimenevältä osalta lomautuksen ennakkoilmoitusaikaa. Työnantajapuolen mukaan ennakkoilmoituksen antamisessa sovelletaan irtisanomissuojasopimuksen mukaista erilaista menettelyä eli ennakkoilmoitus on, mikäli mahdollista, kolme kuukautta ennen lomautusta annettava arvio lomautuksen alkamisajasta ja työntekijöiden lukumäärästä ammattiryhmittäin. Ennakkoilmoitusta ei ole rinnastettava työntekijälle annettavaan henkilökohtaiseen lomautuksen alkamista tiettynä päivänä koskevaan lomautusilmoitukseen. Työtuomioistuin toteaa, että Osuuskauppa Suur-Savon omistaman ravintolan vuokrasopimuksen päättymispäivä on ollut tiedossa ja lomautusilmoitukset on annettu työntekijöille henkilökohtaisesti, joten kysymyksessä on ollut irtisanomissuojasopimuksen mukainen lomautusilmoitus.

Työsopimuslain 30 §:n 1 momentin mukaan, sellaisena kuin se on 16.6.1978 annetussa laissa, niillä edellytyksillä, joilla työnantaja saisi irtisanoa työsopimuksen, hän voi irtisanomisen sijasta vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen määrätä työntekijän lomautettavaksi määräajaksi tai toistaiseksi. Keskusjärjestöjen välisessä irtisanomissuojasopimuksessa on vastaava määräys. Tässä tapauksessa lomautusilmoitusaika voidaan rinnastaa irtisanomisaikaan. Lomautetulle työntekijälle on korvattava irtisanomisajan palkan menettäminen, ellei hän ole lomauttamisen tullessa voimaan saanut hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa vastaavaa ilmoitusaikaa.

Kantaa tukee se, että majoitus- ja ravitsemisalalla on ennen vuonna 1979 työehtosopimukseen liitettyä muutosmuistiota lomautusilmoitusajat ja irtisanomisajat olleet yhteneväiset. Asiassa ei ole näytetty, että vuonna 1979 muutosmuistiota koskevissa neuvotteluissa tai vuosien 1980 ja 1982 työehtosopimusneuvotteluissa, jotka ovat koskeneet työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohtaa, sopimuskohdalle olisi haluttu antaa muu sisältö kuin työsopimuslain 30 §:ssä tai keskusjärjestöjen välisessä irtisanomissuojasopimuksessa. Kantaja on myöntänyt lomauttamisen perusteen oikeaksi. Lomauttaminen on tapahtunut samoilla edellytyksillä, joilla työnantaja olisi saanut irtisanoa työsopimukset. Osuuskauppa on antanut lomautusilmoitukset työntekijöille siten, että työntekijät ovat saaneet hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa vastaavan ajan eikä työntekijöillä siten enää ole oikeutta irtisanomisajan palkkaan lukuun ottamatta työnantajan Lindgrenille maksamaa osaa irtisanomisajan palkasta.

Tuomiolauselma

Kanteen tutkimista vastaan esitetty väite hylätään.

Kanne hylätään.

Asian laatu huomioon ottaen Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ja Osuuskauppa Suur-Savo saavat pitää oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Jäsenet: Iirola puheenjohtaja, Peltola, Heiniö, H. Rautiainen, P. Virtanen ja Vertanen.

Tuomio oli yksimielinen.