Labor court dismisses union claims for illegal dismissals but fines employer and union for collective agreement breaches.

Työnantajan irtisanottua työntekijät taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla ja työntekijöiden ilmoitettua pitävänsä irtisanomisia henkilökohtaisista asiattomista syistä johtuvina työnantaja on antanut työntekijöille asianmukaiset menettelytapaohjeet. Ohjeet saatuaan osa työntekijöistä ei ollut määräajassa riitauttanut irtisanomista. Kanne jätetty tutkimatta siltä osin kuin se oli perustunut näiden riitautusilmoituksen tekemättä jättäneiden työntekijöiden irtisanomiseen henkilökohtaisin työntekijöistä johtuvin perustein.

Työnantaja oli rikkonut tietensä työehtosopimusta jättäessään kaksi työntekijää irtisanoessaan noudattamatta sopimuksen mukaista työvoiman vähentämisjärjestystä. Tästä ei seurannut työehtosopimuksen mukaan vahingonkorvausvelvollisuutta, mutta työnantaja ja työnantajaliitto on tuomittu edellinen työehtosopimuksen määräysten tietensä rikkomisesta ja jälkimmäinen valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

Kantaja Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto TVL r.y. Vastaajat Vaatetusteollisuuden Työnantajaliitto r.y. Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, Vaatetustehtaat Kokkola

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välillä 12.5.198428.2.1987 voimassa olevassa vaatetusteollisuuden työehtosopimuksessa on muun ohella seuraava määräys:

3 § Keskusliittojen väliset sopimukset

Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan seuraavia keskusliittojen välisiä sopimuksia:

Yleissopimus Irtisanomissuojasopimus

Irtisanomista ja lomautusta koskeviin työsuhteen ehtoihin sovelletaan STK:n ja SAK:n 6. kesäkuuta 1978 allekirjoittamaa yleissopimusta irtisanomisen ja lomautuksen perusteista 31.8.1984 saakka. Uutta allekirjoitettua irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevaa yleissopimusta sovelletaan 1.9.1984 lähtien.

Työehtosopimuksen osana noudatettavassa keskusjärjestöjen välillä 24.4.1984 allekirjoitetussa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevassa yleissopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

I YLEISET MÄÄRÄYKSET

1 § Yleinen soveltamisala

Sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista työntekijästä johtuvasta syystä, työntekijän irtisanoutumista sekä niitä menettelytapoja, joita noudatetaan irtisanottaessa tai lomautettaessa työntekijöitä taloudellisista tai tuotannollisista syistä. Sopimus ei koske

1 Työsopimuksen purkamista työsopimuslain 43 §:n ja 44 §:n 2 momentin perusteella eikä työsopimuksen irtisanomista taloudellisesta ja tuotannollisesta syystä, lukuun ottamatta 8 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja tapauksia.

Sopimuksen I, III ja IV luvun menettelytapamääräyksiä noudatetaan kuitenkin myös irtisanottaessa tai lomautettaessa työntekijöitä taloudellisesta ja tuotannollisesta syystä.

2 § Irtisanomisen perusteet

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisina irtisanomisperusteina pidetään syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

II IRTISANOMINEN TYÖNTEKIJÄSTÄ JOHTUVASTA SYYSTÄ

8 § Soveltamisala

Sen lisäksi mitä edellä on sanottu, noudatetaan työntekijästä johtuvasta syystä tapahtuvassa irtisanomisessa tämän luvun määräyksiä.

Tämän luvun määräyksiä sovelletaan myös, jos

2 Työnantaja on irtisanonut työsopimuksen vedoten taloudelliseen tai tuotannolliseen syyhyn ja työntekijä esittämiensä syiden perusteella väittää hänen irtisanomisensa johtuneen muusta, tämän sopimuksen mukaan kielletystä syystä.

11 § Ohjeet irtisanomisen aiheuttamista toimenpiteistä

Jos työnantaja irtisanoo työsopimuksen, hänen on ilmoitettava työntekijälle, miten työntekijän on meneteltävä ja minkä ajan kuluessa toimenpiteisiin on ryhdyttävä, jos työntekijä katsoo irtisanomisen tämän sopimuksen 2 §:ssä määriteltyjen irtisanomisperusteiden vastaiseksi.

Jos irtisanomisen perusteeksi on ilmoitettu taloudellinen tai tuotannollinen syy tai työnantaja purkaa sopimuksen, vaikka hänellä työntekijän käsityksen mukaan ei olisi ollut perustetta edes irtisanoa sitä, 1 kappaleessa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä viivytyksettä sen jälkeen kun työntekijä on saattanut työnantajan tietoon, että hän pitää irtisanomista tämän sopimuksen 2 §:ssä määriteltyjen irtisanomisperusteiden vastaisena.

Soveltamisohje

Määräys vastaa IML 7 §:n säännöstä.

12 § Työntekijän ilmoitus

Jos työntekijä katsoo, että työsopimus on irtisanottu tämän sopimuksen 2 §:ssä määriteltyjen irtisanomisperusteiden vastaisesti, hänen on ilmoitettava tästä työnantajalle kahden viikon kuluessa saatuaan 11 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen.

Soveltamisohje

Määräys vastaa IML 10 §:n säännöstä.

Sopimuksen 12 §:ssä on työntekijän ilmoitukselle asetettu määräaika, jonka noudattamatta jättämisestä on seurauksena, ettei työntekijä voi vaatia korvausta sopimuksen vastaisesti toimitetun irtisanomisen perusteella.

Jos työnantaja ei anna sopimuksen 11 §:ssä mainittuja menettelytapaohjeita, kahden viikon määräaika ei ala kulua. Korvauskanne on tällöin nostettava kahden viikon kuluessa työsopimuksen irtisanomisesta.

Tuomioistuin voi hakemuksesta myöntää uuden määräajan sille, joka ei ole määräajassa voinut tehdä sopimuksen 12 §:ssä mainittua ilmoitusta. Edellytyksenä on, että määräajan noudattamatta jättäminen on tapahtunut laillisen esteen takia tai muusta hakemuksessa perustellusta syystä.

13 § Neuvottelujen käyminen

1. Neuvotteluvelvollisuus

Kun työnantaja on saanut työntekijältä 12 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen, työnantajan on viivytyksettä neuvoteltava työntekijän kanssa työsopimuksen irtisanomisen aiheuttamasta erimielisyydestä. Neuvotteluvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos irtisanomista tai purkamista koskevan riidan osapuolet tai toinen heistä ei kuulu työnantaja- ja työntekijäliiton välisen neuvottelumenettelyn piiriin.

16 § Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta

Työnantaja, joka on tämän sopimuksen 2 §:ssä määriteltyjen irtisanomisperusteiden vastaisesti irtisanonut työntekijänsä, on velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta perusteettomasta irtisanomisesta.

Soveltamisohje

Määräys vastaa IML 19.1 §:n säännöstä

17 § Korvauksen määrä

Korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 20 kuukauden palkka.

Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan sitä lisäävänä ja vastaavasti vähentävänä seikkana huomioon paitsi työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä, erityisesti muun muassa työnantajan menettely työsopimusta irtisanottaessa, työntekijän itsensä antama aihe irtisanomiseen, työtä vaille jäämisen arvioitu kesto, työsuhteen kestoaika, työntekijän arvioitu ansion menetys, hänen ikänsä ja mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä sekä muut näihin verrattavat seikat.

Soveltamisohje

Määräys vastaa IML 20 §:n säännöstä.

18 § Työsuhteen jatkamisen edellytysten selvittäminen

Työntekijän vaatimuksesta tai ennen irtisanomisajan päättymistä esitetystä työnantajan vaatimuksesta on neuvotteluissa tai työtuomioistuimessa harkittava, ovatko asiassa ilmenneet olosuhteet sellaiset, että edellytykset ovat olemassa työsuhteen jatkamiselle tai jo päättyneen työsuhteen palauttamiselle.

Edellä 1 kappaleessa mainittuja edellytyksiä harkittaessa on kiinnitettävä huomiota , paitsi asiassa ilmenneisiin olosuhteisiin kokonaisuudessaan, erityisesti irtisanomisen syihin, työnantajan toiminnan laajuuteen ja työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden määrään sekä irtisanotun työntekijän haluun ja tosiasiallisiin mahdollisuuksiin palata entiseen työhönsä sekä hänen muihin olosuhteisiinsa.

Soveltamisohje

Määräys vastaa IML 21 §:n säännöstä.

19 § Korvaus työsuhteen jatkuessa

Jos neuvotteluissa todetaan tai työtuomioistuin katsoo, että edellytykset työsuhteen jatkamiselle ovat olemassa, voidaan määrätä, että työnantajan on maksettava joko 17 §:n mukainen korvaus tai, mikäli työnantaja antaa työsuhteen jatkua, vaihtoehtoinen korvaus.

Tällainen määräys voidaan antaa myös työsuhteen jo päätyttyä sen varalta, että työnantaja neuvotteluissa tai tuomiossa asetetun määräajan kuluessa tarjoaa työntekijälle joko irtisanotun työsopimuksen edellyttämää tai siihen rinnastettavaa työtä.

Vaihtoehtoisen korvauksen suuruus voidaan määrätä 17 §:n 1 kappaleen mukaisesta vähimmäiskorvauksen määrästä riippumatta taikka, jos vahinkoa ei ole syntynyt, määrätä, ettei korvausta ole lainkaan suoritettava.

Jos pykälässä tarkoitettua tuomiota täytäntöönpantaessa syntyy erimielisyyttä siitä, kumpi tuomiossa määrätyistä korvauksista on maksettava, asia on saatettava työtuomioistuimen ratkaistavaksi.

Soveltamisohje

Määräys vastaa IML 22 §:n säännöstä.

IV ERINÄISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

23 § Työvoiman vähentämisjärjestys

Muusta kuin työntekijöistä johtuvasta syystä tapahtuneen irtisanomisen ja lomauttamisen yhteydessä on mahdollisuuksien mukaan noudatettava sääntöä, jonka mukaan viimeksi irtisanotaan tai lomautetaan yrityksen toiminnalle tärkeitä ammattityöntekijöitä, sotavammaisia ja saman työnantajan työssä osan työkyvystään menettäneitä sekä että tämän säännön lisäksi kiinnitetään huomiota myös työsuhteen kestoaikaan ja työntekijän huoltovelvollisuuden määrään.

KANNE

Kanteen perustelut

Irtisanomisten tarkoituksena oli ollut päästä eroon työssä vammautuneista ja sairaista työntekijöistä. Tuotannollisista ja taloudellisista syistä oli luottamushenkilöille esitetty tilastoja ja lukuja myynnin vähenemisestä ja taloudellisten suhdanteiden heikkenemisestä. Kohteeksi oli valittu suuri joukko henkilöitä, joiden joukkoon sairaat ja vammautuneet oli sisällytetty. Vähennettäväksi oli esitetty myös työnjohtoon kuuluvia henkilöitä ja toimihenkilöitä. Työntekijöitä koskevia vähennyksiä oli yhteensä 16. Konttoritoimihenkilöitä koskevia oli neljä ja teknisiä toimihenkilöitä koskevia kaksi. Kokkolan tehtailla oli kuitenkin ollut täysi työllisyys, siellä oli teetetty huomattavat määrät ylitöitä ja käytetty ulkopuolisia yrittäjäpalveluja.

Kanteessa mainittujen työntekijöiden lisäksi oli samana päivänä 26.10.1984 irtisanottu taloudellisista ja tuotannollisista syistä myös eräitä muita henkilöitä. Toimihenkilö- ja työnjohtoportaan osalta molemmat tekniset toimihenkilöt olivat edelleen työssä ja neljästä konttoritoimihenkilöstä ainakin kolme oli työssä. Neljäs toimihenkilö oli sairastellut ja hänen osaltaan ei ollut tietoa, oliko hänet irtisanottu.

Näissä oloissa irtisanominen tuotannollisista ja taloudellisista syistä ei ollut oikea peruste. Oikea peruste oli ollut irtipääseminen kolmesta sairaasta ja työssään vammautuneesta työntekijästä Aholasta, Saariosta ja Tuikkasesta. Kantola oli erään kanteessa mainitsemattoman työntekijän kanssa otettu mukaan, jotta asia olisi saatu näyttämään työnantajan mainitsemilta syiltä.

Vaikka työnantajalla katsottaisiin olleen taloudellisten ja tuotannollisten syiden nojalla oikeus irtisanoa työntekijät, oli työnantaja joka tapauksessa rikkonut työvoiman vähentämisjärjestystä koskevan irtisanomissuojasopimuksen 23 §:n määräystä. Ahola, Saario ja Tuikkanen olivat vammautuneet ja menettäneet osan työkyvystään työnantajansa palveluksessa. He olivat lisäksi pitkäaikaisempia työntekijöitä kuin monet muut työpaikkansa säilyttäneet ja heillä oli huoltovelvollisuutta, jota työnantaja ei ollut pyrkinytkään selvittämään. Työnantaja ei kuitenkaan ollut ottanut näitä seikkoja huomioon, vaan oli ne kiistänyt ja siten rikkonut irtisanomissuojasopimusta.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Lisäksi työntekijäliitto on pyytänyt työtuomioistuinta vahvistamaan, että Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta on rikkonut irtisanomissuojasopimuksen 23 §:n tarkoittamaa määräystä työvoiman vähentämisjärjestyksestä irtisanoessaan Aholan, Saarion ja Tuikkasen ja velvoittamaan Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan suorittamaan Aholalle, Saariolle ja Tuikkaselle vahingonkorvauksena kullekin 20 kuukauden palkkaa vastaavat korvaukset 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto on asian käsittelyn aikana täsmentänyt kannetta siten, että irtisanomissuojasopimuksen 19 §:ään sisältyvän työvoiman vähentämisjärjestysmääräyksen rikkomisesta työntekijäliitto on vahingonkorvausvaatimuksen vaihtoehtona vaatinut hyvityssakkoon tuomitsemista Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle työehtosopimuksen tieten rikkomisesta ja Vaatetusteollisuuden Työnantajaliitolle valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Vaatetusteollisuuden Työnantajaliitto ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta ovat lausuneet, että Kokkolan tehtailla oli taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla 26.10.-7.11.1984 irtisanottu neljä konttoritoimihenkilöä, kaksi teknistä toimihenkilöä ja 11 työntekijää. Kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden osalta vastineessa on todettu seuraavaa:

kohdallaan kuitenkin ollut taloudellinen ja tuotannollinen. Saariolla ei ollut huoltovelvollisuutta. 6. Terttu Tuikkanen, syntynyt 30.9.1938. Hänen työsuhteensa oli alkanut 1.6.1964 ja hänet oli irtisanottu 20.11.1984. Tuikkasen työsuhde oli päättynyt 31.3.1985. Tuikkanen oli toiminut paitatehtaan prässissä, työpukineen reijityksessä ja painatuksessa, jossa 3.4.1979 lukien neljä tuntia päivässä. Hänellä oli ollut osaeläke 1.5.1979 lukien. Tuikkasella ei ollut ollut merkittävästi sairauspoissaoloja. Häntä ei ollut irtisanottu sairastelun perusteella vaan taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Tuikkasella ei ollut huoltovelvollisuutta.

Kanteessa mainitut työntekijät olivat ottaneet kirjallisesti kantaa irtisanomisiin. Honkalan 1.11.1984 päivätyssä kirjallisessa ilmoituksessa työnantajalle ei ollut riitautettu irtisanomisperustetta vaan oli kiinnitetty huomiota irtisanomisjärjestykseen eikä hyväksytty irtisanomisen kohdentumista huomioon ottaen työntekijän ammattitaito, palveluaika ja sosiaaliset olosuhteet. Samoin olivat menetelleet Kantola ja Peltonen 9.11.1984 päivätyissä ilmoituksissaan ja Saario 12.11.1984 päivätyssä ilmoituksessaan. Tämän jälkeen tehdyt ilmoitukset olivat oleellisesti muuttuneet, sillä Tuikkasen 22.11.1984 ja Aholan 29.11.1984 työnantajalle jättämissä ilmoituksissa oli selkeästi väitetty, että työnantaja oli irtisanonut heidät tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla ja että irtisanominen oli näin tapahtunut ilman erityisen painavaa syytä. Aholan ja Tuikkasen ilmoituksissa ei ollut edes väitetty, että irtisanomisjärjestys olisi ollut virheellinen ja työehtosopimuksen vastainen.

Vastaanotettuaan seitsemän irtisanomisjärjestykseen torjuvasti suhtautuvaa ilmoitusta, joista neljä oli ollut kanteessa mainittujen työntekijöiden antamia, työnantaja oli ryhtynyt käymään irtisanomisista paikallisia neuvotteluja Honkalan osalta 12.11. ja Kantolan, Peltosen ja Saarion osalta 21.11.1984. Vasta näissä neuvotteluissa oli käynyt selkeästi ilmi, etteivät mainitut työntekijät olleet hyväksyneet työnantajan ilmoittamaa kollektiiviperustetta. Eräät työntekijät olivat esittäneet myös arveluja, että irtisanomiselle oli olemassa jokin henkilökohtainen peruste. Tämän vuoksi työnantaja oli antanut kirjallisesti irtisanomissuojasopimuksen 11 §:n tarkoittamat ohjeet irtisanomisen aiheuttamista toimenpiteistä 23.11. Kantolalle, Peltoselle ja Saariolle sekä 26.11.1984 Honkalalle. Saatuaan Aholan ja Tuikkasen asianmukaiset riitautusilmoitukset työnantaja oli antanut heille 29.11.1984 vastaavasti edellä mainitut ohjeet.

Neuvottelussa 10.12.1984 Ahola ja Tuikkanen olivat määräajassa riitauttaneet irtisanomisperusteen. Honkalan, Kantolan, Peltosen ja Saarion kirjalliset ilmoitukset eivät täyttäneet irtisanomismenettelylain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan edellytyksiä, koska ilmoituksissa oli otettu kantaa irtisanomisjärjestykseen. Työnantaja oli näin ollen saanut mainitun lainkohdan mukaisen työntekijän ilmoituksen vasta paikallisissa neuvotteluissa. Kun Honkala, Kantola, Peltonen ja Saario neuvottelujen jälkeen saatuaan ohjeet irtisanomisen aiheuttamista toimenpiteistä eivät olleet tehneet lain tarkoittamaa uutta ilmoitusta määräajan kuluessa, ei kannetta heidän osaltaan voitu tutkia tai se oli hylättävä.

Työnantajalla oli ollut lisäksi taloudelliset ja tuotannolliset syyt työntekijöiden irtisanomiseen, koska vuoden 1984 elokuun välitilinpäätöksen mukaan oli toteutunut 2,3 miljoonan markan tappio. Vuoden 1985 suunnitelmassa oli vielä 600 000 markan tappio. Tämän vuoksi työnantaja oli joutunut laatimaan toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi suunnitelman, joka oli toisaalta sisältänyt voimakkaan panostuksen myyntiin ja myynnin edistämistyöhön sekä toisaalta toimenpiteitä, joilla toimintarakenteen kustannukset oli sopeutettu pienentyneeseen toiminta-asteeseen. Tuotantokustannusten karsinta oli käsittänyt toimintakustannusten karsinnan. Organisaation supistamisella oli taas vaikutettu henkilöstökuluihin. Henkilöstöä vähennettäessä peruslähtökohtana oli ollut ompelimokapasiteetin säilyttäminen sekä välillisen ja kiinteän henkilöstön sopeuttaminen sen mukaiseen toiminnan asteeseen. Yhteensä oli päädytty 26 henkilön vähentämistarpeeseen.

Irtisanotuista yhdestätoista työntekijästä kolme oli hyväksynyt irtisanomisperusteen, kolmen osalta irtisanominen oli peruutettu ja kanteessa tarkoitetuista työntekijöistä viiden osalta irtisanominen oli jäänyt voimaan. Kanteessa viitatuista neljästä konttoritoimihenkilöistä yhden toimihenkilön työsuhdetta ei ollut irtisanottu ja yhdelle toimihenkilölle voitiin tarjota työtä äitiyslomittajana. Kahden toimihenkilön irtisanominen oli toteutunut ja työsuhde oli päättynyt. Kanteessa viitattujen kahden teknisen toimihenkilön työsuhde jatkui. Toinen toimihenkilö oli ottanut vastaan ompelutyötä ja toinen toimi äitiyslomittajana.

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan Kokkolan tuotantolaitoksella kuten vaatetusteollisuudessa yleensä muodostivat helmi-, maalis- ja huhtikuu tuotannon kannalta kiireisimmän ajanjakson. Tuotantohuippujen aikana oli säännönmukaisesti jouduttu ajoittain teettämään ylitöitä. Tämä ei kuitenkaan vesittänyt irtisanomisten perusteena olevaa tuotannollista ja taloudellista syytä.

Irtisanottavien työntekijöiden valikoituminen oli määräytynyt työvoiman vähentämisjärjestystä koskevan irtisanomissuojasopimuksen 23 §:n sisältö huomioon ottaen. Työnantaja oli kiinnittänyt erityistä huomiota ammattitaitoon, työnantajan palveluksessa vammautumiseen ja sosiaalisiin perusteisiin. Työnantaja oli tarjonnut neuvotteluissa myös luottamusmiehille mahdollisuuden tehdä muutosesityksiä irtisanottavien listaan, mutta luottamusmiehet olivat suhtautuneet tähän mahdollisuuteen yleisesti ottaen torjuvasti. Työnantaja ei ollut rikkonut irtisanomissuojasopimuksen 23 §:n määräystä. Vakiintuneen työtuomioistuinkäytännön mukaan irtisanomisjärjestystä koskevan työehtosopimusmääräyksen vastainen menettely ei saattanut perustaa työntekijälle oikeutta vahingonkorvaukseen.

Esitetyt vahingonkorvausmäärät olivat liian suuria. Honkalan keskituntiansio oli ollut 22,39 markkaa, Kantolan 24,29 markkaa, Aholan 18,40 markkaa ja Tuikkasen 19,70 markkaa. Kun Honkalan irtisanominen oli peruutettu siten, että työsuhde oli jatkunut katkeamatta, ei korvausta tullut lainkaan tuomita, koska työntekijälle ei ollut syntynyt korvattavaa vahinkoa. Kun Peltoselle oli tarjottu työtä, jota hän aikaisemmin oli suorittanut, voi hänen osaltaan tulla kysymykseen vain vaihtoehtoinen korvaus.

Vaatetusteollisuuden Työnantajaliitto on katsonut työntekijäliiton asian käsittelyn aikana esittämät irtisanomissuojasopimuksen työvoiman vähentämisjärjestysmääräyksen rikkomista koskevat hyvityssakkovaatimukset kielletyksi kanteen laajentamiseksi ja joka tapauksessa kiistänyt vaatimukset työnantajan tuomitsemisesta hyvityssakkoon työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta ja työnantajaliiton tuomitsemisesta hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Vaatetusteollisuuden Työnantajaliitto ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Työnantaja oli siirtänyt Honkalan ja Peltosen irtisanomisaikaa tai sen päättymistä. Tämä työnantajan menettely oli ollut tuskallista työntekijöille. Myös immateriaalinen vahinko oli lain mukaan korvattava, koska laittoman irtisanomisen tapahtuessa oli maksettava vähintään kolmen kuukauden palkka. Työnantajan menettely irtisanomisajan päättymisen siirtämisessä oli rinnastettavissa työsopimuslain 2 §:n 2 momentissa mainittuun toistuvien perättäisten määräaikaissopimusten solmimiskieltoon. Työsopimus oli tällaisessa tapauksessa tehty toistaiseksi. Asiassa oli harkittava, olisiko Peltosen 31.5.1985 päättynyt työsuhde edellyttänyt uutta irtisanomista.

Tehtaalla oli ollut työtä runsaasti kaikilla osastoilla. Pitkin syksyä oli teetetty ylitöitä ja käytetty vierasta työvoimaa tai teetetty työtä ulkopuolisella liikkeellä.

VASTAAJIEN SELITYS

Vaatetusteollisuuden Työnantajaliitto ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta ovat vielä lausuneet, että keskuskunnan hallintopäällikkö oli toimittanut irtisanotuille työntekijöille menettelytapaohjeet sen jälkeen, kun kukin työntekijä oli neuvottelumuistiosta ilmenevällä tavalla erikseen tehnyt irtisanomismenettelylain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoittaman väitteen. Kirjalliset menettelytapaohjeet oli toimitettu lähetin välityksellä suljetussa kirjekuoressa paitsi Aholan ja Tuikkasen osalta, joille hallintopäällikkö oli henkilökohtaisesti ojentanut menettelytapaohjeet. Asiasta irtisanottujen kanssa käydyt paikalliset neuvottelut eivät korvanneet puuttuvia riitautusilmoituksia. Kannevallan säilyminen edellytti työntekijältä reagointia annettujen menettelytapaohjeiden mukaisesti määräajassa. Passiivisuus tässä suhteessa johti oikeuden menetykseen.

Tehtyjen ylitöiden ja lisätyövoiman palkkauksen osalta vaatetusteollisuuden kausivaihtelut olivat varsin huomattavat. Näin ollen voi ylityön teettämisen tarvetta olla silloinkin, kun kuormitus vuositasolla keskimäärin oli laskusuunnassa. Vähäisillä ylitöillä tai muutaman nuoren henkilön palkkaamisella lyhyeen määräaikaiseen työsuhteeseen ei ollut merkitystä tässä jutussa. Kanteessa ei ollut kysymys eräiden työntekijöiden kohdalla suoritetuista työsuhteiden päättymiseen liittyvistä siirroista. Lisäksi toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen päättymisen siirtämistä ei voitu pitää lain tarkoittamana määräaikaisena työsopimuksena. Joka tapauksessa työnantajalla oli ollut siirtoihin työsopimuslain edellyttämät lailliset perusteet.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Työtuomioistuin katsoo, ettei kannetta ole oikeudenkäynnin aikana siten muutettu, että sitä voitaisiin pitää kiellettynä kanteen laajennuksena.

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan Kokkolan tehtailla on irtisanottu taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä 26.10.-20.11.1984 neljä konttoritoimihenkilöä, kaksi teknistä toimihenkilöä sekä 11 työntekijää. Irtisanottujen joukossa ovat olleet kanteessa tarkoitetut kuusi työntekijää, joista on irtisanottu leikkaaja Ritva Honkala 30.10.1984, leikkaamon kangaspalvelun juoksupoika, sivutoimisena talonmiehenä toiminut Taisto Kantola 7.11.1984, siivooja Kyllikki Ahola 14.11.1984, valmistevaraston ompelija Seija Peltonen 30.10.1984, valmistevaraston viimeistelijä Margit Saario 30.10.1984 ja paitatehtaalla työskennellyt Terttu Tuikkanen 20.11.1984.

Irtisanotuista ovat ilmoittaneet, Honkala 1.11.1984, ettei hän hyväksynyt irtisanomisensa perustetta, vaan katsoi irtisanomisen johtuneen henkilökohtaisista syistä, Kantola 9.11.1984, Peltonen samana päivänä ja Saario 12.11.1984, ettei hän hyväksynyt irtisanomistaan esitetyillä perusteilla sekä Tuikkanen 22.11 ja Ahola 29.11.1984, että hänet oli irtisanottu ilman erityisen painavaa syytä ja että hän pyysi viipymättä kirjallista perustelua irtisanomiselleen.

Työnantajan on tällaisessa tapauksessa irtisanomissuojasopimuksen 11 §:n mukaan ilmoitettava työntekijälle viivytyksettä, miten työntekijän on meneteltävä ja minkä ajan kuluessa toimenpiteisiin on ryhdyttävä, jos työntekijä katsoo irtisanomisen sopimuksen 2 §:ssä määriteltyjen irtisanomisperusteiden vastaiseksi. Tällaisen osoituksen sisältämän ilmoituksen työnantaja on antanut kanteessa tarkoitetuille irtisanotuille kirjallisella ohjeella, Honkalalle 26.11., Kantolalle 23.11., Aholalle 29.11., Saariolle ja Peltoselle kumpaisellekin 23.11. ja Tuikkaselle 29.11.1984.

Vaikka työsuhteiden päättymisaikaa on irtisanomisten yhteydessä eräissä tapauksissa siirretty, tämä ei ole muuttanut irtisanomisia siten, että menettelytapaohjeet olisi tullut antaa uudelleen.

Irtisanomissuojasopimuksen 11 ja 12 § edellyttävät tällaisessa tapauksessa, että jos työntekijä katsoo, että työsopimus on irtisanottu irtisanomissuojasopimuksen 2 §:ssä määrättyjen irtisanomisperusteiden vastaisesti, hänen on vielä tämän ohjeen saatuaan ilmoitettava tästä työnantajalle kahden viikon kuluessa. Työntekijän oikeuksien säilyttämiseksi ei siis riitä pelkästään edellä ilmenevä ennen ohjeiden saamista tehty ilmoitus olla hyväksymättä irtisanomista ja sen perustetta.

Asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että Ahola ja Tuikkanen ovat asianmukaisesti osoituksensa saatuaan tehneet työnantajalle tuon irtisanomissuojasopimuksen 11 ja 12 §:ssä edellytetyn riitauttamisilmoituksen. Honkalan, Kantolan, Peltosen ja Saarion ei ole näytetty määräajassa riitauttaneen työnantajan suorittamaa irtisanomista. Sen vuoksi kannetta ei voi tutkia siltä osin kuin se on perustunut sanottujen neljän henkilön irtisanomiseen henkilökohtaisin työntekijästä johtuvin perustein irtisanomissuojasopimuksen määräysten vastaisesti. Sen sijaan riitauttamisen laiminlyöminen määräajassa ei estä kanteen tutkimista muilta osin Saarion kohdalta, jonka on väitetty irtisanotun myös irtisanomissuojasopimuksen työvoiman vähentämisjärjestystä koskevien määräysten vastaisesti.

Ryhtyessään tutkimaan Aholan ja Tuikkasen irtisanomisen laillisuutta, työtuomioistuin toteaa seuraavaa.

Työnantaja on irtisanonut työsopimukset pitäen työvoiman vähentämistä tehtaan myynnin kehityksen heikentymisen ja toiminnan tappiollisuuden vuoksi tarpeellisena. Aholaa ja Tuikkasta ei ole näytetty valitun irtisanottujen henkilöitten joukkoon mistään erityisestä heitä koskevasta henkilökohtaisesta syystä. Käytetyn irtisanomisperusteen ei siis ole näytetty olleen pelkästään keino peittää sitä tosiasiaa, että irtisanomisperuste olisi todellisuudessa ollut irtisanotuista työntekijöistä itsestään johtunut irtisanomissuojasopimuksen mukaan kielletty syy. Tämän vuoksi ja kun työtuomioistuimen vakiintuneen kannan mukaan mahdollisesta työvoiman vähentämisjärjestystä koskevan työehtosopimuksen määräyksen rikkomisesta sinänsä ei seuraa työehtosopimuksen nojalla vahingonkorvausvelvollisuutta, työntekijöillä ei ole tässä tapauksessa oikeutta saada vahingonkorvausta työnantajalta.

Edellä tarkoitettu lääkärintodistuksista ilmenevä näyttö on ollut työnantajan tiedossa. Tämän vuoksi työtuomioistuin katsoo, että työnantaja on rikkonut työvoiman vähentämisjärjestystä koskevia edellä tarkoitettuja määräyksiä tahallaan. Vaatetusteollisuuden Työnantajaliitto on myöskin tukiessaan työnantajan tässä suhteessa omaksumaa virheellistä kantaa, rikkonut valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Honkalan, Kantolan, Peltosen ja Saarion kohdalta ajettu kanne jätetään tutkimatta siltä osin kuin se on perustunut heidän irtisanomiseensa työntekijästä itsestään johtuvasta syystä irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti.

Työtuomioistuin harkitsee oikeaksi tuomita työehtosopimuslain 7, 8 ja 10 §:n nojalla Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan ja Vaatetusteollisuuden Työnantajaliiton maksamaan hyvityssakkona Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto TVL:lle, osuuskunnan työehtosopimuksen määräysten tieten rikkomisesta 600 markkaa ja työnantajaliiton valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä 4 000 markkaa.

Enemmälti kanne hylätään.

Osuuskunta ja työnantajaliitto velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto TVL:lle oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi 2 000 markkaa.

Jäsenet: Lehtikunnas puheenjohtaja, Peltola, H. Rautiainen, Hölttä ja Porttila.

Tuomio oli yksimielinen.