Labor court dismisses employer's dismissal of union rep for insults, ruling it insufficient under labor law.

Työntekijän työnjohtajaan kohdistamaa loukkaavaa kielenkäyttöä tai vaatimusta anteeksipyynnön esittämisestä ei voitu pitää työsopimuslain 43 §:ssä väkivallan tekemiseen rinnastettavana törkeänä kunnianloukkauksena. Kun muitakaan myöhemmin esitettyjä perusteita ei voitu pitää sellaisina, että ne luottamusmiehelle kuuluvan erityisen irtisanomissuojan huomioon ottaen olisivat muodostaneet erityisen painavan syyn työsuhteen purkamiseen tai edes irtisanomiseen, työnantaja tuomittu maksamaan vahingonkorvaukseen työsuhteen perusteettomasta purkamisesta. Myös työnantajaliitto tuomittu maksamaan hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä. (Ään.)

Asianosaiset: Metallityöväen Liitto r.y. Autoalan Työnantajaliitto r.y.

RATKAISU

Sovelletut työehtosopimuskohdat:

Asianosaisliittojen kesken 30.4.1981 allekirjoitetussa auto- ja konekorjaamoalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

2 §

Keskusjärjestöjen väliset sopimukset

Yleiset sopimukset, STK-SAK

Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan seuraavia liitteinä olevia keskusjärjestöjen välillä solmittuja sopimuksia:

Luottamusmiessopimus allekirjoituspöytäkirjoineen

2.4.1969.

Yleissopimus irtisanomisen ja lomautuksen perusteista allekirjoituspöytäkirjoineen 6.6.1978 sekä soveltamisohjeet 15.1.1981.

Edellä mainitussa 2.4.1969 allekirjoitetussa luottamusmiessopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

4 §

Luottamusmiehen työsuhde

1. Luottamusmies on työsuhteessaan työnantajaan samassa asemassa riippumatta siitä, hoitaako hän luottamusmiestehtäviään oman työnsä ohella vai onko hänelle annettu vapautusta työnteosta. Luottamusmies on velvollinen henkilökohtaisesti noudattamaan yleisiä työehtoja, työaikoja, työnjohdon määräyksiä sekä muita järjestysmääräyksiä.

2. Luottamusmiehenä toimivaa työntekijää ei tätä tehtävää hoitaessaan tai sen tähden saa siirtää huonompipalkkaiseen työhön kuin missä hän oli luottamusmieheksi valituksi tullessaan eikä häntä luottamusmiestehtävän takia saa erottaa työstä.

4. Pääluottamusmiestä ei saa irtisanoa paitsi jäljempänä mainitussa tapauksessa.

Jos yrityksen työvoimaa vähennetään tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei tällaista toimenpidettä saa kohdistaa pääluottamusmieheen, ellei teollisuuslaitoksen toimintaa keskeytetä kokonaan. Mikäli yhteisesti todetaan, ettei pääluottamusmiehelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan tästä säännöstä kuitenkin poiketa. Työosaston luottamusmieheen on osaston puitteissa, mikäli mahdollista, sovellettava samoja sääntöjä.

Luottamusmiehen työsuhdetta ei saa purkaa sairauden johdosta tai työsopimuslain 31 §:n 1 momentin 6 kohdan nojalla sillä perusteella, että hän on rikkonut työsopimuslain 15 §:ään sisältyviä järjestysmääräyksiä. Työnantaja, joka ei noudata edellä tässä kohdassa mainittuja määräyksiä, on velvollinen suorittamaan luottamusmiehelle 22.2.1966 tehdyn irtisanomissuojasopimuksen 4 §:n mukaan määräytyvän korvauksen.

5. Luottamusmiehenä toimivalle työntekijälle annetaan ennakkoilmoitus työsuhteen päättymisestä kolme viikkoa ennen, jos työsuhde on jatkunut yhden vuoden ja neljä viikkoa ennen, jos työsuhde on jatkunut vähintään viisi vuotta. Luottamusmiehelle annettavaan ennakkoilmoitukseen työsuhteen päättymisestä merkitään irtisanomisen syy.

6. Pääluottamusmiehelle annetusta ennakkoilmoituksesta toimitetaan tieto myös sille ammattiosastolle, joka pääluottamusmiehen on valinnut. Ennakkoilmoituksesta työosaston luottamusmiehelle annetaan tieto pääluottamusmiehelle. Edellä mainitut ennakkoilmoitusmääräykset eivät kuitenkaan koske tapauksia, joissa työnantaja lain mukaan on oikeutettu purkamaan työsopimuksen taikka työt ylivoimaisen tapahtuman takia on kokonaan tai osaksi keskeytettävä.

Työehtosopimuksessa tarkoitetussa 6.6.1978 allekirjoitetussa irtisanomisen ja lomautuksen perusteita koskevassa yleissopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

1 §

Soveltamisala

Sopimus koskee lomauttamista sekä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen päättämistä irtisanomisella. Sopimus ei koske

1.1 työntekijää, jonka työsopimus on tehty määräajaksi,

1.2 työntekijää, joka työskentelee ulkomaan-, taikka rannikko- tai sisävesiliikenteessä kulkevissa aluksissa, eikä

1.3 tapauksia, joissa työsopimus on purettu työsopimuslain 43 §:ssä tarkoitetusta syystä, eikä työsopimuslaissa tarkoitettuja muita työsuhteen purkamis- tai purkautumistilanteita.

Milloin työnantaja on purkanut sopimuksen vedoten työsopimuslain purkamisperusteisiin, voidaan kuitenkin tätä sopimusta noudattaen tutkia, ovatko työsopimuksen irtisanomisen edellytykset olleet olemassa.

2 §

Irtisanomisajat

Työsopimusta irtisanottaessa noudatetaan työnantajan irtisanoessa työsopimuksen, jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä enintään 5 vuotta 1 kuukauden irtisanomisaikaa, yli 5 vuotta mutta enintään 10 vuotta 2 kuukauden irtisanomisaikaa, yli 10 vuotta mutta enintään 15 vuotta 3 kuukauden irtisanomisaikaa ja yli 15 vuotta 4 kuukauden irtisanomisaikaa sekä työntekijän irtisanoessa työsopimuksen, jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä enintään 10 vuotta 14 päivän irtisanomisaikaa sekä yli 10 vuotta 1 kuukauden irtisanomisaikaa.

Työsopimuslain 40 ja 41 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa sovelletaan laissa säädettyä irtisanomismenettelyä.

3 §

Irtisanomisajan laiminlyönti

Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen suorittamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.

4 §

Irtisanomisen perusteet

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisena irtisanomisperusteena pidetään sellaisia taloudellisia ja tuotannollisia syitä, jotka aiheuttavat työn muuta kuin tilapäistä vähentymistä. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

Irtisanominen liikkeen luovutuksen johdosta sekä työnantajan konkurssin ja kuoleman vuoksi tapahtuu työsopimuslain 40 ja 41 §;ssä määrätyllä tavalla.

Irtisanominen toimitetaan todistettavasti. Irtisanomisen syy ja työsuhteen lakaamisaika on vaadittaessa ilmoitettava kirjallisesti työntekijälle.

5 §

Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta ja lomauttamisesta

Jos työnantaja perusteettomasti irtisanoo työntekijän työsopimuksen tai lomauttaa hänet eikä käytyjen neuvottelujen jälkeen ennen työsuhteen päättymistä tai lomautuksen alkamista peruuta toimenpidettä, hän on velvollinen korvaamaan työntekijän vahingon.

Päätettäessä korvauksen suuruudesta on otettava huomioon työntekijän ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä, työntekijän mahdollisuus hankkia uutta työtä, jota hänen ammattitaitonsa ja työkykynsä huomioonottaen voidaan pitää hänelle sopivana, työntekijän itsensä työsuhteen katkaisemiseen ehkä antama aihe sekä muut asiaan vaikuttavat tekijät. Korvauksen suuruuden ei kuitenkaan tule ylittää kuuden edellisen kalenterikuukauden palkkaa. Milloin työsuhde ei vielä ole kestänyt kuutta kuukautta, korvauksen ei tule ylittää työntekijälle siinä työsuhteessa viimeksi olleen palkan mukaan laskettua kuuden kuukauden palkkaa. Jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä yli 10 vuotta ja mahdollisuudet hankkia uutta työtä ovat heikot, korvauksen suuruuden ei kuitenkaan tule ylittää 12 edellisen kalenterikuukauden palkkaa.

Metallityöväen Liitto on työtuomioistuimessa lausunut, että sen jäsen Esko Karhu oli työskennellyt kuorma-autonasentajana Autoalan Työnantajaliiton jäsenyrityksen Osuuskauppa Yhtymän palveluksessa 1.8.1976 ja 14.2.1983 välisenä aikana. Vuodesta 1977 lukien työsuhteensa päättymiseen saakka Karhu oli toiminut osuuskunnan omistaman autokorjaamon työntekijöiden pääluottamusmiehenä.

Karhun ja korjaamon työnjohtajan välillä oli 12.1.1983 käyty keskustelua erään urakkahinnan maksamisesta. Tässä yhteydessä työnjohtaja oli täysin perusteettomsti erään toisen työntekijän läsnäollessa syyttänyt Karhua epärehellisyydestä. Perjantaina 4.2.1983 oli Karhu mennyt poikansa kanssa sanotun työnjohtajan puheille ja kehottanut tätä peruuttamaan perättömät väitteensä työntekijäkunnan läsnäollessa ja esittämään anteeksipyynnön. Työnantajan kieltäydyttyä oli Karhun poika mennyt maanantaina 7.2.1983 uudelleen työnjohtajan luokse ja uudistanut kehotuksen. Karhu ei ollut itse ollut tällöin paikalla.

Maanantaina 14.2.1983 oli Osuuskauppa Yhtymä purkanut Karhun työsopimuksen. Kirjallisessa ilmoituksessa oli todettu purkamisen syyksi työnantajan edustajaan kohdistunut törkeä

kunnianloukkaus. Tällä oli tarkoitettu ilmeisesti työnjohtajaan kohdistettua anteeksipyyntökehotusta.

Oli pidettävä selvänä, ettei kehotusta perättömän väitteen peruuttamiseen ja anteeksipyynnön esittämiseen voitu pitää erityisen painavana syynä työsuhteen irtisanomiseen saati sitten, että se voitaisiin katsoa työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetuksi törkeäksi kunnianloukkaukseksi. Työnantajan purkamisoikeus oli joka tapauksessa 14.2.1983 jo rauennut, koska Karhu itse ei 4.2.1983 jälkeen ollut esittänyt työnjohtajalle mitään siihen liittyviä vaatimuksia. Karhun työsopimuksen purkamisen tosiasiallinen syy lienee ollut se, että hän oli antanut 4.2.1983 korjaamon osastopäällikölle työntekijäkunnan nimissä kirjelmän takuutöissä ilmenneistä työnantajan kannalta kiusallisista epäselvyyksistä.

Karhun työsuhteen purkamisen jälkeen asianosaisliittojen kesken käydyissä neuvotteluissa työnantajaliitto oli hyväksynyt työnantajan menettelyn ja tukenut sitä.

Näillä perusteilla Metallityöväen Liitto on vaatinut Osuuskauppa Yhtymän velvoittamista suorittamaan Karhulle saamatta jääneenä irtisanomisajan palkkana kahdelta kuukaudelta 8 412,80 markkaa sekä vahingonkorvauksena kuuden kuukauden palkkaa vastaavana määränä 25 238,40 markkaa, molemmat erät 16 %:n korkoineen 13.4.1983 lukien sekä Autoalan Työntekijäliiton tuomitsemista valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

Autoalan Työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että Karhun työsuhde oli päättynyt 14.2.1983 työnantajan purettua sen hänen asiattoman käyttäytymisensä perusteella. Karhu oli toiminut osuuskunnan autokorjaamolla kuorma-autonasentajana. Työsuhteensa ajan Karhulla oli ollut vaikeuksia sopeutua työtehtäviinsä ja työympäristöönsä. Hän oli suhtautunut erittäin kielteisesti korjaamon toimintaan. Tämä oli ilmennyt myös hänen käyttäytymisessään asiakkaita kohtaan.

Yrityksen työaikakirjanpito ja palkanlaskenta perustui kellokorttiin tehtäviin leimamerkintöihin. Karhu oli kieltäytynyt jatkuvasti leimaamasta asiallisesti kellokorttiaan. Tästä asiasta hänelle oli huomautettu useita kertoja ja asiasta oli laadittu muistio. Karhun laiminlyönneistä oli aiheutunut jatkuvasti vaikeuksia palkanlaskennassa ja myös laskutuksessa, koska asiakasveloitukset olivat perustuneet suoritetun työn määrään.

Kesällä ja syksyllä 1982 Karhu oli vaatinut itselleen asiakkailta ylimääräisiä palkkioita. Karhu oli ilmoittanut kahdelle eri kuljetusliikkeen edustajalle, että jollei hänelle maksettaisi liikkeen toimesta ylimääräistä rahapalkkiota, ei korjaustyö valmistuisi kysymyksessä olevan päivän aikana. Karhu olisi pystynyt joko nopeuttamaan työtään tai sitä hidastamalla aiheuttamaan tilanteen, jossa työn valmistuminen olisi siirtynyt seuraavaksi päiväksi. Koska korjattavat ajoneuvot oli tarvittu käyttöön seuraavana päivänä, olivat kuljetusliikkeet maksaneet Karhulle palkkiota. Karhun menettelyn tultua korjaamon johdon tietoon oli häntä kielletty menettelemästä samalla tavalla. Nämä tapaukset olisivat yksinään riittäneet työsuhteen purkamisen perusteiksi, mutta Karhun oli annettu jatkaa edelleen työssään.

Edellä sanotuista syistä ja Karhun asennoitumisesta johtui, että useat asiakkaat olivat kieltäneet korjaamoa käyttämästä Karhua heidän autojensa korjaustöissä. Tätä oli tapahtunut enenevässä määrin parin viimeisen vuoden aikana. Se oli aiheuttanut myös vaikeuksia Karhun työllistämisessä. Joulukuussa 1982 oli Karhu syyttänyt työnjohtajaa epärehellisyydestä. Työnjohtaja oli pyrkinyt toimittamaan eräälle asiakkaalle synkronirattaan viikonlopun aikana. Kun korjaamossa purettiin autoja, jäi niistä osia jäljelle. Niiden joukosta työnjohtaja oli etsinyt ratasta ja kun tuollainen ratas oli löytynyt Karhun työkalupakista, oli työnjohtaja ottanut ja toimittanut sen asiakkaalle. Karhu oli sen johdosta kohdistanut työnjohtajaa vastaan moitteita syyttäen häntä epärehelliseksi. Osa oli osuuskunnan omaisuutta. Epäselväksi oli jäänyt, miten osa oli joutunut Karhun työkalupakkiin.

Tammikuun 1983 alkupuolella oli työnjohtaja sopinut erään toisen autonasentajan kanssa urakkatyöstä. Asentajan talvilomalle lähtiessä hän oli arvioinut työn loppuunsaattamiseen kuluvan kaksi työpäivää. Karhu oli määrätty jatkamaan työtä. Karhu oli tehnyt työtä viikon ja kaksi päivää. Urakkavoittoa ei ollut työstä kertynyt. Tämä oli aiheuttanut toiselle autonasentajalle pettymyksen ja hänen kanssaan oli asiasta jouduttu sopimaan erikseen, sillä hän ei ollut ollut syypää työn viivästymiseen. Kanteessa tarkoitettu erimielisyys Karhun ja työnjohdon välillä oli aiheutunut siitä, että Karhu oli vaatinut itselleen urakkalisää, vaikka hänen tekemänsä työ ei ollut siihen oikeuttanut. Vaatimukseen työnjohtaja oli vastannut Karhun vaikeuttavan epärehellisin keinoin korjaamon toimintaa, mistä oli johtunut kinastelua Karhun ja työnjohtajan välillä.

Karhu oli 4.2.1983 tullut poikansa kanssa työnjohtajan puheille ja vaatinut tätä peruuttamaan lausumansa uhaten muun muassa kunnianloukkaussyytteellä vaatien vielä lehdessä julkaistavaa julkista anteeksipyyntöä. Neuvoteltuaan esimiehensä kanssa työnjohtaja oli ilmoittanut Karhulle, ettei hänellä ole syytä muuttaa kantaansa asiassa.

Maanantaina 7.2.1983 Karhu oli poistunut luvatta työpaikaltaan kello 10.00 ja palannut noin kello 12.30. Hänen poikansa oli myöskin tullut työpaikalle jonkin ajan kuluttua Karhun palaamisen jälkeen ja vaatinut työnjohtajalta edelleen julkista anteeksipyyntöä kanteen nostamisen uhalla.

Karhu oli 8.2.1983 ryhtynyt keräämään asentajien nimiä kirjoitukseen, jossa ilmoitettiin työnantajalle, että työntekijät kieltäytyivät työskentelemästä työnjohtajan alaisuudessa maaliskuun alusta lukien. Kirjelmän olivat allekirjoittaneet kaikki kuorma-auto-osaston asentajat.

Karhu oli 8.2.1983 syyllistynyt vilppiin työnantajaa kohtaan ilmoittaessaan työaikansa todellista suuremmaksi. Hänet oli määrätty ulkotöihin kello 14.30 ja 15.40 väliseksi ajaksi. Hän oli ilmoittanut ulkotyökorvausta saadaksaan työajakseen kolme tuntia todellisen työajan oltua vain 1 tunti 10 minuuttia.

Korjaamopäällikön palattua talvilomaltaan 11.2.1983 oli hänelle kerrottu Karhun käyttäytymisestä. Korjaamopäällikön haastateltua työnjohtajaa hän oli purkanut Karhun työsuhteen 14.2.1983.

Karhun menettely oli ollut ristiriidassa hänelle kuuluvien velvollisuuksien kanssa. Hän oli jatkuvasti kieltäytynyt huomautuksista huolimatta kellokortin leimauksesta ja vaatinut asiakkailta palkkioita työn valmistumisen ehtona. Karhun hyökkääminen työnjohtajaa vastaan rattaan ottamisen yhteydessä ja uhkaaminen oikeudenkäynnillä kunnianloukkausasiassa sisälsivät sellaista painostusta ja loukkausta, ettei edellytyksiä työsuhteen jatkamiselle ollut. Karhun käyttäytymistä kokonaisuudessaan arvioitaessa oli todettava, että osuukunnalla oli ollut asialliset perusteet Karhun työsuhteen purkamiseen.

Asiassa oli käyty liittojen välillä neuvottelut 16.2.1983 osuuskunnan tiloissa Lappeenrannassa. Metallityöväen Liitto oli esittänyt vaatimuksenaan työsuhteen palauttamista. Kun asiaa oli paikallisella tasolla selvitetty muun muassa asianosaisia kuulemalla, oli työnantajaliitolle jäänyt selvä käsitys siitä, että työsuhteen purkamisen perusteet olivat olleet olemassa. Vaatimus työsuhteen palauttamisesta ei perustunut lakiin eikä sen toteuttaminen ollut mahdollista. Autoalan Työnantajaliitto oli täyttänyt valvontavelvollisuutensa asiassa.

Edellä olevilla perusteilla Autoalan Työnantajaliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Osuuskauppa Yhtymä on ollut jutussa kuultavana.

________

Työtuomioistuin on tutkinut jutun ja katsoo siinä selvitetyksi, että Osuuskauppa Yhtymä on 14.2.1983 purkanut palveluksessaan autonasentajana 1.8.1976 olleen Esko Karhun työsopimuksen samasta päivästä lukien. Hän on vuodesta 1977 toiminut työpaikalla auto- ja korjaamoalan työehtosopimuksessa tarkoitettuna luottamusmiehenä.

Esitetyn selvityksen mukaan osuuskunnan omistaman autokorjaamon työnjohdon ja Karhun välillä on usean vuoden ajan ollut erimielisyyttä ja sananvaihtoa hänen työn suoritustensa ja asiakkaisiin suhtautumisensa johdosta. Moitteita on kohdistettu Karhuun, kuten myös muihin työntekijöihin muun muassa sen perusteella, että hän on kehotuksista huolimatta laiminlyönyt korjaamon laskutuksen ja palkanmaksun perusteena olevan kellokortin leimaamisen. Hänen on näytetty ainakin joitakin kertoja saaneen asiakkailta pyytämänsä rahakorvauksen suostuakseen ylityönä tekemään työpäivän päättyessä muutoin keskeneräiseksi jääneen korjaustyön. Työtuomioistuimen mielestä on jutussa selvitetty, että asiakkaiden ylityöstä maksamien palkkioiden periminen on ollut työnjohtajien tiedossa jo yksistään niistä tehtyjen huomautusten perusteella ja myös sen johdosta, että osuuskunta on ylitöiden osalta maksanut vain korottamatonta tuntipalkkaa. Karhu on saanut myös huomautuksia työn hidastamisesta ja viivyttelystä töiden suorittamisessa.

Vielä on käynyt ilmi, että Karhu on 7.2.1983 poistunut työaikanaan työpaikalta muutaman tunnin ajaksi. Esitetty selvitys tukee sitä osuuskunnan puolelta esitettyä väitettä, jonka mukaan poissaolo olisi liittynyt työnjohtajan ja Karhun väliseen erimielisyyteen. Karhu on nimittäin palannut työpaikalle yhdessä asiaa hoitamaan ryhtyneen poikansa kanssa. Työntekijäliiton puolelta on jutun pääkäsittelyssä ilmoitettu poissaolon johtuneen lääkärissä käynnistä. Väitteen tueksi ei ole esitetty selvitystä. Seuranneena päivänä on Karhu ollut erään toisen asentajan kanssa runsaan tunnin ajan työpaikan ulkopuolella suorittamassa erään auton käynnistämistä ja korjaamista. Työtunti-ilmoituksessa on tuntikirjanpitäjän tekemän merkinnän mukaan, joka on perustunut Karhun ilmoitukseen, ulkotyölisään oikeuttavaksi työajaksi Karhun hyväksi merkitty kolme tuntia. Tarkempaa selvitystä ei kuitenkaan ole esitetty siitä, minkä sisältöisenä Karhu on antanut ilmoituksen työajasta tuntikirjanpitäjälle.

Karhulle annetun ilmoituksen mukaan välittömänä syynä työsuhteen purkamiseen on ollut työnjohtajaan kohdistunut, törkeäksi luonnehdittu kunnian loukkaaminen. Tällä on tarkoitettu Karhun ja työnjohtajan välillä 4. ja 7.2.1983 käytyjen, urakkalisän vaatimiseen ja varaosan luovuttamiseen liittyvien keskustelujen yhteydessä Karhun puolelta annettuja lausumia ja vaatimusta anteeksipyynnön suorittamisesta. Asianosaisliittojen edustajien läsnäollessa 16.2.1983 työpaikalla pidetyissä neuvotteluissa on osuuskunnan puolelta vedottu työsuhteen päättämisen tueksi lisäksi edellä selostettuihin tapahtumiin ja syihin.

Näillä perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi, hyläten kanteen enemmälti, velvoittaa Osuuskauppa Yhtymän maksamaan Esko Karhulle korvauksena saamatta jääneestä irtisanomisajan palkasta vaaditut kahdeksantuhatta neljäsataakaksitoista (8 412) markkaa 80 penniä sekä vahingonkorvauksena työsuhteen perusteettomasta purkamisesta viisitoistatuhatta (15 000) markkaa, molemmat erät 16 %:n vuotuisine korkoineen 12.5.1983 lukien sekä tuomita työehtosopimuslain 9 ja 10 §:n nojalla Autoalan Työnantajaliiton maksamaan Metallityöväen Liitolle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä neljätuhatta (4 000) markkaa. Lisäksi velvoitetaan Autoalan Työnantajaliitto ja Osuuskauppa Yhtymä yhteisvastuullisesti korvaamaan Metallityöväen Liiton oikeudenkäyntikulut kahdellatuhannella viidelläsadalla (2 500) markalla.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Silenti, Vihma, Jussila, Sulkunen ja Leivo.

Eri mieltä oleva jäsen Sulkunen lausui:

Harkittaessa pääluottamusmiehen asemassa toimineen autonasentajan Esko Karhun työsuhteen purkamisen perusteita ja seuraamuksia on samanaikaisesti otettava huomioon asianosaisliittojen välillä solmitun työehtosopimuksen osana noudatettujen keskusjärjestöjen välillä solmittujen luottamusmies- ja irtisanomissuojasopimuksen määräykset. Karhun luottamusmiesasemasta johtuen ensisijaisesti tulevat sovellettaviksi luottamusmiessopimuksen määräykset.

Mainitun sopimuksen 4 §:n 4. kohdan kolmannessa kappalessa kielletään työnantajaa purkamasta luottamusmiehen työsuhdetta sairauden johdosta tai vuoden 1922 työsopimuslain 31 §:n 1 momentin 6. kohdan nojalla sillä perusteella, että hän on rikkonut lain 15 §:ään sisältyviä järjestysmääräyksiä.

Purkaessaan pääluottamusmies Karhun työsuhteen on työnantaja välittömästi sekä suullisesti että kirjallisesti ilmoittanut purkamisen perusteeksi Karhun toimesta työnantajan edustajaan kohdistuneen törkeän kunnianloukkauksen. Edellä kerrotun sopimusmääräyksen mukaan tällainen työntekijän käyttäytyminen, sikäli kuin työnantaja voi näyttää toteen sen toteen, sinänsä oikeuttaa luottamusmiehen työsopimuksen purkamiseen, mikäli purkaminen on samalla työsopimuslain mukaan sallittu. Tässä suhteessa on työsopimuksen purun edellytyksiä harkittaessa otettava huomioon muun ohella työsopimuslain määräykset purkamisoikeuden raukeamisesta.

Esitetyn selvityksen mukaan työnantaja on pitänyt kunnianloukkauksena 4. ja 7.2.1983 Karhun ja työnjohtajan välillä käytyjen, Karhulle kuuluneen varaosan luovuttamiseen liittyvien keskustelujen yhteydessä Karhun esittämiä lausumia ja vaatimusta anteeksipyynnön suorittamisesta. Siihen nähden, että keskustelut muodostivat yhtenäisen tapahtumasarjan ja jatkuivat vielä 7.2.1983, ei 14.2.1983 työnantajan toimesta tapahtunutta Karhun työsuhteen purkamista voida pitää perusteettomana pelkästään sillä perusteella, ettei toimenpiteeseen olisi ryhdytty työsopimuslain 43 §:ssä säädetyn ajan kuluessa siitä, kun peruste on tullut työnantajan tietoon. Näin ollen on harkittava, voidaanko Karhun mainituissa keskusteluissa esittämiä lausumia pitää työsopimuslain 43 §:ssä väkivallan tekoon rinnastettavana törkeänä kunnianloukkauksena.

Tällöin on Karhun esiintymistä arvioitaessa otettava huomioon, että hänen hallussaan avoimesti pitemmän ajan ollut varaosa on häneltä lupaa kysymättä luovutettu edelleen, ja että tästä seuranneissa keskusteluissa on puolin ja toisin esitetty kärkevää kielenkäyttöä. Toisaalta Karhun puolesta esitettyjen vaatimusten yksityiskohdista on esitetty ristiriitaista selvitystä. Tältä osin yhtyen työtuomioistuimen enemmistön mielipiteeseen katson, että työnantaja ei ilmoittamallaan perusteella ole saanut purkaa Karhun työsuhdetta.

Sen sijaan tarkempaa selvitystä puuttuu siitä, missä vaiheessa työnantajalle on syntynyt aihetta epäillä 8.2.1983 iltapäivällä tapahtuneesta ulkotyökomennuksesta Karhun tuntikirjurille tekemän ilmoituksen todenperäisyyttä. Todistajana kuullun työnjohtajan kertomuksesta ja asiakirjoihin liitetystä työtunti-ilmoituksen jäljennöksestä on kuitenkin pääteltävissä, että ilmoitus on varsin pian ja viimeistään 10.2. päättyneen kaksiviikkoisjakson jälkeen tullut työnantajan tietoon tavalla, johon työnantaja olisi ollut velvollinen reagoimaan. Tällä perusteella ja kun luotettavaa selvitystä ei ole esitetty siitä, minkä sisältöisenä Karhu on antanut ilmoituksen ulkotyöhön käytetystä ajasta työtuntikirjanpitäjälle, ei työnantaja voi, huomioon ottaen lisäksi asian toisarvoinen merkitys ensinnä ilmoitettuihin perusteisiin verrattuna, tähän seikkaan pätevästi perustaa vaatimustaan Karhun työsopimuksen purkamiseksi.

Osuuskauppa Yhtymän johdolle jätetyn, 9.2.1983 päivätyn kirjelmän voidaan asiassa ilmenneet seikat huomioon ottaen perustellusti katsoa olevan osaltaan seurausta Karhun ja työnjohtajan välillä viimeksi edellisellä viikolla syntyneistä erimielisyyksistä. Vaikka Karhu siten onkin kirjelmää laatiessaan ja kerätessään siihen työtovereidensa allekirjoituksia ainakin osittain katsottava toimineen myös omassa asiassaan, on tämänkaltaista toimintaa, jonka eräänä tarkoituksena on yleisemminkin pidettävä pyrkimystä luottamusmiehen aseman ja toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi, mielestäni pidettävä luottamusmiehen normaaliin tehtävien hoitoon ja toimipiiriin kuuluvana.

Edellä sanotuilla perusteilla ei työnantaja ole voinut näyttää työsopimuslain 43 §:ssä tarkoitettua tärkeää syytä pääluottamusmies Karhun työsuhteen purkamiseksi. Osuuskauppa Yhtymä on siten velvollinen korvaamaan Karhulle aiheutuneen vahingon, jonka määrään vaikuttaa Karhun luottamusmiesasema, ja suorittamaan hänelle saamatta jääneen palkan irtisanomisajalta.

Näin ollen, ja yhtyen muilta osin työtuomioistuimen enemmistön päätökseksi tulleeseen mielipiteeseen, velvoitan Osuuskauppa Yhtymän maksamaan Esko Karhulle vahingonkorvauksena 25 000 markkaa.