Labor court allows severance pay without proven salary loss under collective agreement but denies advisory jurisdiction on amount.

Kemiallis-teknistä teollisuutta koskevan työehtosopimuksen osana noudatettavan irtisanomissuojasopimuksen mukaan irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti irtisanotulla työntekijällä oli oikeus vahingonkorvaukseen siinäkin tapauksessa, ettei työntekijälle ollut aiheutunut irtisanomisen johdosta ansionmenetystä.

Korvauksen suuruus ei kuulunut niihin työehtosopimusolojen erityistä tuntemusta edellyttäviin kysymyksiin, joista työtuomioistuin voi työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n mukaan antaa lausuntoja.

Asianosaiset: Lausunto Korkeimmalle oikeudelle (Tapio Antero Päkkilä/Oy Upfinn Ltd)

Kuultavat: Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä r.y. Kemian Työntekijäin Liitto r.y.

RATKAISU

Sovelletut työehtosopimuskohdat:

Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Kemian Työntekijäin Liiton välillä 28.2.1976-31.1.1977 voimassa olleessa kemiallis-teknistä teollisuutta koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

3 §.

Yleissopimuksen noudattaminen

1. Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön välistä yleissopimusta noudatetaan tämän työehtosopimuksen osana. Yleissopimus on tämän työehtosopimuksen liitteenä.

II TYÖSUHDETTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

5 §.

Työsuhteen syntyminen ja lakkaaminen 1. Työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta. Työntekijän velvollisuus on noudattaa työnantajan tai tämän edustajan antamia ohjeita, mikäli ne eivät ole ristiriidassa voimassa olevan lainsäädännön, tämän työehtosopimuksen tai työsääntöjen kanssa.

2. Irtisanomisessa ja lomauttamisessa noudatetaan tämän työehtosopimuksen osana Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön välistä irtisanomissuojasopimusta allekirjoituspöytäkirjoineen sekä voimassa olevien sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien työsääntöjen määräyksiä. Irtisanomissuojasopimus allekirjoituspöytäkirjoineen on tämän työehtosopimuksen liitteenä.

Työehtosopimuksen osana noudatettavassa keskusjärjestöjen yleissopimuksessa on muun ohessa seuraavat määräykset:

3 §.

Työnantaja älköön irtisanoko tai lomauttako yksityistä työntekijää ilman asiallista perustetta. Jos hän syyllistyy tällaiseen toimenpiteeseen, hän on velvollinen maksamaan työntekijälle korvauksen.

Asiallisina perusteina pidetään sellaisia taloudellisia ja tuotannollisia syitä, joiden perusteella yrityksen työntekijämäärää joudutaan supistamaan. Tällaisina perusteina pidetään myös mm. sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

4 §.

Päätettäessä 3 §:ssä mainitun korvauksen suuruudesta on otettava huomioon työntekijän ansionmenetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä, työntekijän mahdollisuus hankkia uutta työtä, jota hänen ammattitaitonsa ja työkykynsä huomioon ottaen voidaan pitää hänelle sopivana, työntekijän itsensä työsuhteen katkaisemiseen ehkä antama aihe sekä muut asiaan vaikuttavat tekijät. Korvauksen suuruuden ei kuitenkaan tule ylittää kuuden edellisen kalenterikuukauden palkkaa.

Edellä mainituilla perusteilla Päkkilä on vaatinut, että Oy Upfinn Ltd velvoitettaisiin suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta kuuden kuukauden palkka eli yhteensä 15 816 markkaa sekä korvaukseksi oman auton käytöstä välillä Kellokoski-Helsinki-Kellokoski määräaikaisen työsuhteen 63 työpäivältä matkakulun ollessa 57 penniä kilometriltä yhteensä 3 447 markkaa 36 penniä.

Kantaja on kuulustuttanut todistajana erästä yhtiön työntekijää, joka oli ollut työssä vastaajayhtiön palveluksessa samaan aikaan kuin Päkkilä ja toiminut tapauksen sattuessa luottamusmiehenä. Todistaja on kertonut, että työpaikalla oli ollut irtisanomisuhka. Syyksi Päkkilän irtisanomiseen yhtiön toimitusjohtaja oli julkisesti yhtiössä ilmoittanut Päkkilän jatkuvan veljeilyn yhtiön entisen työnjohtajan kanssa, joka oli menossa työhön kilpailevaan yritykseen. Todistaja ei ollut kuullut Päkkilän itse aikovan irtisanoutua vastaajayhtiön palveluksesta.

Kantaja on lisäksi kuulustuttanut todistajana vastaajayhtiön palveluksessa toiminutta palkanlaskijaa, joka on kertonut yhtiön toimitusjohtajan 26.8.1976 ilmoittaneen todistajalle antaneensa Päkkilälle viikon miettimisajan sen suhteen, haluaisiko hän lopettaa veljeilynsä yhtiön entisen työnjohtajan kanssa. Seuraavana päivänä 27.8.1976 toimitusjohtaja oli tullut ilmoittamaan todistajalle, että Päkkilän palkka olisi laskettava valmiiksi samana päivänä. Ennen mainittua ilmoitusta todistaja oli kuullut toimitusjohtajan keskustelevan yhtiön työnjohtajan kanssa Päkkilän jatkuvasta yhteydenpidosta entisen työnjohtajan kanssa, minkä toimitusjohtaja oli ilmoittanut saavan loppua.

Vastaaja on kuulustuttanut todistajana yhtiössä vuonna 1976 toiminutta työnjohtajaa, joka on kertonut toimitusjohtajan kysyneen Päkkilältä, oliko tällä tarkoitus jäädä vai lähteä yhtiöstä. Todistajan käsityksen mukaan Päkkilälle oli annettu miettimisaika, mutta mitään varoitusta todistaja ei ole muistanut annetun. Yhtiön tuotanto oli hidastunut vuoden 1976 loman jälkeen ja yhtiössä oli valitettu, ettei raaka-aine riittänyt, minkä hankinta oli ollut Päkkilän tehtävänä. Viikon kuluttua Hiltusen tiedustelusta oli yhtiössä kerrottu, että Päkkilä lähtisi irtisanomisaikaa noudattamatta pois talosta.

Oy Upfinn Ltd on vedonnut Tuusulan kihlakunnanoikeuden päätöksestä Helsingin hovioikeuteen lausuen, että Päkkilä oli irtisanoutunut itse työsuhteesta. Lisäksi Päkkilälle ei ollut aiheutunut lainkaan taloudellista vahinkoa. Päkkilä ei ollut menettänyt pysyvää työpaikkaa eikä hänellä ollut ollut työpaikan vaihtamisesta sellaisia lisäkuluja, jotka huomioon ottaen että hän oli saanut uudessa työsuhteessaan suuremman palkan, olisivat vaikuttaneet negatiivisesti hänen kokonaisansiotuloonsa. Myöskään Päkkilän määräaikaiseksi ilmoittamat työsuhteet kahdessa yhtiössä vuonna 1976 ja 1977 eivät olleet olleet määräaikaisia, vaan Päkkilä oli siirtynyt niistä paremmin palkattuun työhön. Näillä perusteilla Oy Upfinn Ltd on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Päkkilä ja Oy Upfinn Ltd ovat vastanneet toistensa muutoksenhakemuksiin Helsingin hovioikeudessa.

Korkein oikeus on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla 1.11.1982 päättänyt pyytää työtuomioistuimen lausunnon siitä, onko Päkkilälle hänen kanteessaan mainitun irtisanomisen johdosta syntynyt Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Kemian Työntekijäin Liiton väliseen kemiallisteknistä teollisuutta koskevaan työehtosopimukseen sisältyvän irtisanomissuojasta solmitun yleissopimuksen mukaan oikeus korvaukseen ja, myönteisessä tapauksessa, kuinka suureen.

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Suomen Työnantajain Yleiselle Ryhmälle ja Kemian Työntekijäin Liitolle tilaisuuden tulla asiassa kuulluiksi.

Mainitut liitot ovat antaneet työtuomioistuimelle yhteisen lausunnon esittäen siinä seuraavaa:

Mikäli Oy Upfinn Ltd:n toimiala ja Päkkilän työtehtävät ovat olleet senkaltaisia, että kemiallis-teknistä teollisuutta koskevaa työehtosopimusta asianosaisten väliseen työsuhteeseen tulee soveltaa ja edellyttäen lisäksi, että Oy Upfinn Ltd:n katsotaan perusteettomasti irtisanoneen Päkkilän työsuhteen, Päkkilän oikeus vahingonkorvaukseen määrittyisi muun ohella kesäkuun 22 päivänä 1966 allekirjoitetun irtisanomissuojasopimuksen 4 §:n perusteella.

Irtisanomissuojasopimuksen 4 §:ssä on lueteltu niitä tekijöitä, joiden perusteella mahdollinen vahingonkorvaus tulee määrittää. Oikeuskäytännössä sekä -kirjallisuudessa on katsottu, ettei sopimuskohdan tarkoittama korvaus ole pelkästään aineellisesta vahingosta maksettavaa vahingonkorvausta, vaan huomioon voidaan ottaa myös aineeton vahinko (Sarkko: Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset, 1973, s. 155-156). Tähän kantaan voimme yhtyä.

Sopimuskohdan tarkoittaman enimmäisvahingonkorvauksen ei kuitenkaan tule ylitää kuuden edellisen kalenterikuukauden palkkaa. Tämä kattaa kaiken mahdollisen vahingon niin aineellisen kuin aineettomankin. Vahingonkorvaukset on käytännössä määritelty kokonaissummina eikä erittelyä aineellisen ja aineettoman vahingon osuuteen ole suoritettu. Vaikkakaan irtisanomissuojasopimuksen 4 §:ssä korvauksen määrään vaikuttavia tekijöitä lueteltaessa näiden tekijöiden keskinäistä painoarvoa ei tarkemmin ole määritelty, niin se seikka, että ensimmäisenä korvauksen määrään vaikuttavana tekijänä mainitaan ansionmenetys, antaa aiheen olettaa, että aineellisen vahingon korvaaminen on ollut jossain määrin keskeisemmällä sijalla kuin aineettoman vahingon korvaaminen. Tähän on käytännössä vaikuttanut ehkä myös aineellisen vahingon helppo mitattavuus.

Niillä yleisillä varauksilla, joita edellä olemme esittäneet, katsomme, että Päkkilällä saattaa olla oikeus vahingonkorvaukseen siinäkin tapauksessa, ettei suoranaista aineellista vahinkoa ole osoitettavissa.

________

Työtuomioistuin on päättänyt antaa asiassa seuraavan lausunnon:

Työtuomioistuin viittaa puheena olevan työehtosopimuksen osapuolten antamaan yhteiseen lausuntoon, jossa esitetystä yhteisestä tulkinnasta työtuomioistuimella ei ole perustetta poiketa, ja katsoo näin ollen lausuntonaan, että Päkkilälle on hänen kanteessaan mainitun irtisanomisen johdosta syntynyt Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Kemian Työntekijäin Liiton väliseen kemiallis-teknistä teollisuutta koskevaan työehtosopimukseen sisältyvän irtisanomissuojasopimuksen mukaan oikeus korvaukseen siinäkin tapauksessa, ettei hänelle ole aiheutunut irtisanomisen johdosta ansionmenetystä. Sen sijaan korvauksen suuruus ei työtuomioistuimen mielestä kuulu niihin työehtosopimusolojen erityistä tuntemusta edellyttäviin kysymyksiin, joista työtuomioistuin voi työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n mukaan antaa lausuntoja.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Hiidensalo, puheenjohtaja, Lehtikunnas, Heiniö, Saastamoinen, P. Virtanen ja Kenraali.

Lausunto oli yksimielinen.