Labor court dismisses seafarer's claim for boarding pay based on ambiguous contract wording and inconsistent practice.

Kysymys työntekijän oikeudesta ns. laivaantulorahaan oli ratkaistava lähinnä työehtosopimusmääräyksen kielellisen ilmaisun perusteella. Sopimusmääräyksen sanajärjestys "työntekijä vapaa-aikanaan määrätään saapumaan alukselle" työtuomioistumen mielestä tuki sitä työnantajapuolen kantaa, että työntekijällä ei ollut oikeutta laivaantulorahaan, mikäli määräys saapua alukselle oli annettu hänelle tiedoksi säännöllisen työajan kuluessa ennen vapaa-ajan alkamista.

Asianosaiset: Suomen Merimies-Unioni - Finlands Sjömans-Union r.y. Suomen Varustamoyhdistys r.y.

Kuultavat: Oy Finnlines Ltd.

RATKAISU

Sovelletut työehtosopimuskohdat:

Suomen Varustamoyhdistys r.y:n ja Suomen Merimies-Unioni r.y:n välillä 1.3.1981-28.2.1983 voimassa olleessa ulkomaanliikenteen konealuksissa palvelevaa kansi- ja konemiehistöä sekä taloushenkilökuntaa koskevassa työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

6 §

Varallaolokorvaus

a) Mikäli työntekijä määrätään vapaa-aikanaan jäämään alukselle varallaoloa varten merimieslain 10 §:n perusteella, korvataan hänelle jokaiselta alkaneelta tunnilta arkipäivinä 1/336 (1.10.81 alk. 1/328) ja pyhäpäivinä 1/168 (1.10.81 alk. 1/164) kuukausittaisesta rahapalkasta. Varallaoloaikana tehdystä työstä maksetaan varallaolokorvauksen asemesta ylityökorvaus. Ilmoitus varallaolosta on työntekijälle pyrittävä antamaan hyvissä ajoin ennen säännöllisen työajan päättymistä.

b) Jos työntekijä vapaa-aikanaan määrätään saapumaan alukselle jonkin tehtävän suorittamista varten, maksetaan siitä kahden arkiylityötunnin korvaus siinä tapauksessa, ettei hän edellä ensimmäisesä kappaleessa määrätyn perusteella ole oikeutettu varallaolokorvaukseen.

Suomen Merimies-Unioni r.y. on työtuomioistuimessa lausunut, että sen sekä toiselta puolen Suomen Varustamoyhdistys r.y:n ja Oy Finnlines Ltd:n välillä oli jatkuvasti syntynyt erimielisyyttä työehtosopimuksen 6 §:n b-kohdassa tarkoitetun niin sanotun laivaantulorahan maksamisesta. Sopimuksen 6 §:n a-kohta osoitti, että työntekijä voitiin määrätä vapaa-aikanaan jäämään alukselle varallaoloa varten vain merimieslain 10 §:n säännöksen perusteella. Tämä säännös oli seuraavan sisältöinen:

"T y ö n t e k i j ä n v e l v o l l is u u s o l l a a l u k s e s s a. Aluksen ollessa satamassa tai varmalla ankkuripaikalla on työntekijän oltava vapaa-aikanaan aluksessa vain, milloin se on välttämättä tarpeen aluksen, siinä olevien tai lastin turvallisuuden takia taikka aluksen tulevan matkan tai siirtämisen vuoksi. Työnantajan on järjestettävä työntekijöille maksuton kulkuyhteys maihin, jos sellainen on järjestettävissä olosuhteisiin nähden kohtuullisin kustannuksin."

Muissa tapauksissa työntekijällä oli pääsääntöisesti vapaa oikeus poistua aluksesta sen ollessa satamassa.

Nyt kysymyksessä oleva työehtosopimuksen 6 § b-kohta perustui vuoden 1962 työehtosopimuksen pöytäkirjamerkintään n:o 13, joka oli seuraavan sisältöinen:

"Aluksissa, joissa lämmittäjä tavanmukaisen kattilavahdin asemesta velvoitetaan työajan jälkeen saapumaan alukseen tulipesien yötäytön takia, suoritetaan hänelle 120 mk:n korvaus illasta varsinaisen tulipesien täytön aiheuttaman ylityökorvauksen lisäksi."

Kuten pöytäkirjamerkinnän sanamuodosta kävi ilmi, perusteena korvauksen saamiselle oli työntekijän velvollisuus saapua työajan jälkeen alukselle. Määräyksen antamisajankohdalla ei ollut merkitystä. Samalla kun vuoden 1963 työehtosopimukseen oli otettu uusi 3 §:n c-kohta, joka vastasi voimassa olevan työehtosopimuksen 6 §:n b-kohtaa, sanottu pöytäkirjamerkintä oli poistettu. Pöytäkirjamerkinnän sanonta "työajan jälkeen" oli työehtosopimusmääräykseen muutettu sanonnaksi "vapaa-aikanaan", mutta tällä ei kuitenkaan ollut tarkoitettu muuttaa säännöksen sisältöä.

Työehtosopimuksen 6 §:n a-kohdan mukaan työntekijälle oli pyrittävä hyvissä ajoin ennen säännöllisen työajan päättymistä antamaan ilmoitus varallaolosta. Kun varallaolon kohdalla oli kysymys alukselle jäämisestä, oli luonnollista, että jäämisvelvollisuudesta tuli käytännön syistä hyvissä ajoin antaa tieto. Sen sijaan 6 §:n b-kohdan tarkoittamissa tilanteissa ilmoitusajankohdalla ei ollut sen enempää käytännön kuin korvausperusteistakaan merkitystä.

Edellä esitettyjen 6 §:n a-kohdan mukaisen varallaolo eli "stand by" ja b-kohdan mukaisen laivaantulo eli "tossuraha" säännöksen tultua voimaan työnantajalla oli kaksi mahdollisuutta rajoittaa työntekijän sinänsä ehdotonta oikeutta viettää vapaa-aikansa maissa: työnantaja saattoi määrätä työntekijän joko varallaoloon tai saapumaan alukselle jonkin määrätyn työtehtävän suorittamista varten. Kun molemmissa tapauksissa oli kysymys vapaa-ajan rajoittamisesta ja viimeksi mainitussa tapauksessa lisäksi kuluja aiheuttavasta rajoittamisesta, työehtosopimuksella oli sovittu siitä maksettavaksi erillinen korvaus. Laivaantuloraha oli määrätyssä mielessä luonteeltaan kulukorvaus, koska alukselle saapumisesta yleensä aiheutui työntekijälle esimerkiksi linja-autotai taksikustannuksia. Ne olivat täysin riippumattomia siitä, milloin määräys saapua alukselle oli annettu.

Työnantaja oli tulkinnut työehtosopimuksen 6 §:n b-kohdan määräystä siten että, korvaus oli maksettava vain niissä tapauksissa, joissa määräys saapua alukselle oli annettu työntekijän vapaa-aikana. Sopimusmääräyksen tulkintakäytäntö oli ollut horjuva, mutta pääsääntöisesti sitä oli vuoteen 1980 saakka tulkittu kantajan esittämällä tavalla. Sen jälkeen kun laivaantulorahan määrä oli noussut, tulkintakäytäntö oli ruvennut laajemmassa määrin muuttumaan työnantajan kannan mukaiseksi.

Oy Finnlines Ltd:n ms Koiteli-nimisen aluksen pursimies Pekka Kousa oli 18.6.1982 Calais'in satamassa Ranskassa poistunut aluksesta kello 7 alkaneen työajan päätyttyä kello 17, jonka jälkeen työntekijät olivat olleet vapaat poistumaan aluksesta.

Työajan kestäessä työntekijöille oli ilmoitettu, että alus piti siirtää samana päivänä kello 21 ja että kansimiehistön, johon Kousa kuului, oli saavuttava tämän vuoksi tuoksi ajankohdaksi siirtoa varten alukselle. Kousa oli saapunut määräyksen mukaisesti alukselle. Siirto oli kestänyt 1 1/2 tuntia, minkä jälkeen työntekijät olivat jälleen vapaita.

Vaikka Kousa oli työehtosopimuksen 6 §:n b-kohdan mukaan oikeutettu saamaan tästä vapaa-aikanaan alukselle saapumisesta kahden arkiylityötunnin korvauksen, jonka yhteismäärä on 74,68 markkaa, työnantaja oli kieltäytynyt tätä korvausta maksamasta. Riitaisuutta ei ollut saatu työehtosopimuksen määräämällä tavalla neuvotteluissa selvitetyksi.

Tämän vuoksi Suomen Merimies-Unioni on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan sen, että pursimies Pekka Kousalla oli oikeus saada kysymyksessä olevasta vapaa-aikanaan alukselle saapumisesta työehtosopimuksen 6 §:n b-kohdan mukainen korvaus, sekä velvoittamaan Oy Finnlines Ltd:n suorittamaan sanottuna kahden ylityötunnin korvauksena 74,68 markkaa.

Kanteeseen vastatessaan Suomen Varustamoyhdistys, jonka esittämään Oy Finnlines Ltd on kohdaltaan yhtynyt, on lausunut, että merityöaikalain mukaan työntekijä oli velvollinen tekemään ylityötä. Laki ei enempää kuin työehtosopimuskaan sisältänyt määräystä siitä, kuinka lyhyellä varoitusajalla ylityömääräys voitiin antaa. Ylityöjakso oli mahdollista sijoittaa joko välittömästi säännöllisen työajan jälkeen, välittömästi ennen säännöllisen työajan alkamista tai siten, että sekä ennen ylityöjaksoa että sen jälkeen oli vapaa-aikaa.

Työehtosopimuksen 6 §:n b-kohdan mukaisen korvauksen maksaminen edellytti, että työntekijä saapui alukseen jonkin erillisen tehtävän suorittamista varten. Määräyksen sanamuodosta voitiin lisäksi päätellä, että tehtävän oli oltava sellainen, ettei sitä ollut voitu ennakoida suoritettavaksi säännöllisenä työaikana tai etukäteen suunniteltuna ylityönä ja että tehtävän suorittamista varten tarvittiin muuta kuin aluksessa jo olevaa miehistöä. Työntekijällä ei ollut oikeutta 6 §:n b-kohdan tarkoittamaan korvaukseen alukselle saapumisesta, jos hänelle oli hyvissä ajoin ennen säännöllisen työajan päättymistä ilmoitettu ylityörupeaman ajankohta. Näin ollen korvauksen maksamisedellytyksiä harkittaessa määräyksen antamisajankohdalla oli ratkaiseva merkitys. Määräyksen antamisajankohdan merkitys kävi ilmi myös siitä 6 §:n b-kohdan määräyksestä, että milloin työntekijä a-kohdan mukaisesti oli varalla ja hänet kutsuttiin ylitöihin, hänellä ei ollut oikeutta b-kohdan mukaiseen korvaukseen.

Varallaolomääräys annettiin, kun oli todennäköistä, että jouduttiin teettämään ylityötä, mutta ylityörupeaman tarkka alkamisajankohta ei ollut tiedossa. Sen sijaan määräys saapua alukseen jouduttiin usein antamaan tilanteessa, jossa ylityön teettämistarve ilmeni vasta vapaa-ajan jo alettua. Tästä syystä b-kohdassa ei ollut määräystä siitä, että ilmoitus varallaolosta oli pyrittävä antamaan tieto hyvissä ajoin ennen säännöllisen työajan päättymistä. Mikäli työntekijöillä olisi hyvissä ajoin säännöllisenä työaikana annetusta määräyksestä huolimatta oikeus laivaantulorahaan aina kun ylityö keskeytti heidän vapaa-ajan viettonsa, se saattaisi helposti johtaa siihen, että työntekijät korvauksen saamistarkoituksessa poistuisivat hetkeksi laiturille ja "saapuisivat alukseen".

Kousalla ja aluksen muulla kansimiehistöllä oli kysymyksessä olevassa tapauksessa ollut merimieslain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettu velvollisuus olla aluksessa kello 21 satamaviranomaisten määräyksestä tapahtunutta aluksen siirtämistä varten. Kousalle oli puheena olevana päivänä työaikana ilmoitettu, että kansimiehistön vapaa-aika oli kello 17-21 ja että sen seuraava työrupeama alkoi tuona päivänä kello 21, jolloin oli tarkoitus tehdä ylityötä aluksen siirron johdosta. Näin ollen Kousalla ei ollut oikeutta työehtosopimuksen 6 §:n b-kohdan mukaiseen korvaukseen aluksen siirtoon osallistumisensa johdosta.

Edellä esitetyillä perusteilla Suomen Varustamoyhdistys on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Suomen Merimies-Unioni ja Suomen Varustamoyhdistys ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

________

Työtuomioistuin on tutkinut jutun ja toteaa, että ulkomaanliikenteen konealuksissa palvelevan kansi- ja konemiehistön sekä taloushenkilökunnan palkkaus- ja työehtoja koskevan sopimuksen 6 §:n b-kohdan mukaan työntekijälle, joka vapaa-aikanaan määrätään saapumaan alukselle jonkin tehtävän suorittamista varten, maksetaan siitä kahden arkiylityötunnin korvaus eli ns. laivaantuloraha.

Oy Finnlines Ltd:n m/s Koiteli-nimisellä aluksella työskentelevä kansimiehistöön kuuluva pursimies Pekka Kousa on 16.6.1982 säännöllisenä työaikanaan kello 7-17 saamansa määräyksen perusteella saapunut maista alukseen sen kello 21 tapahtuvaksi määrättyä siirtämistä varten. Kousalle ei ole maksettu laivaantulorahaa. Kieltäytymistään laivaantulorahan maksamisesta työnantaja on perustellut sillä, että määräys ylityön tekemisestä oli annettu Kousalle säännöllisenä työaikana ennen vapaa-ajan alkamista ja että työehtosopimusmääräyksen mukaan laivaantuloraha tulee maksettavaksi vain siinä tapauksessa, että määräys ylityöhön saapumisesta annetaan työntekijän tiedoksi vapaa-aikana aluksen ulkopuolella.

Asianosaiset ovat esittäneet selvitystä sopimusmääräyksen tulkintakäytännöstä. Työntekijäpuolen todistajien kertoman mukaan laivaantulorahaa on heidän tietensä ainakin ennen vuotta 1980 poikkeuksetta maksettu myös silloin, kun määräys ylityöhön saapumisesta oli annettu säännöllisenä työaikana. Vuonna 1979 tapahtuneen korvauksen määrän määräytymisperusteen muuttamisen jälkeen laivaantulorahan maksamiskäytäntö oli vaihdellut. Työnantajapuolen jutussa kuulustuttamien todistajien kertoman mukaan laivaantulorahaa ei heidän tuntemissaan tapauksissa harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ollut ennen vuotta 1980 maksettu työntekijäpuolen esittämällä tavalla. Sen sijaan vuodesta 1980 alkaen laivaantulorahaa koskeva soveltamiskäytäntö oli muuttunut horjuvaksi. Laivaantulorahaa koskeva soveltamiskäytäntö on esitetyn näytön valossa työtuomioistuimen mielestä ollut siinä määrin vakiintumaton ja epäyhtenäinen, ettei riitakysymystä voida sen perusteella ratkaista.

Edellä olevan perusteella työtuomioistuin harkitsee oikeaksi hylätä kanteen. Asian laatuun nähden Suomen Varustamoyhdistys r.y. saa itse kärsiä oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Lehtikunnas, puheenjohtaja, Tiitinen, Heiniö, Sariola, Leivo ja Hölttä.

Tuomio oli yksimielinen.