Labor court dismisses union suit against collective agreement clause allowing bank transfers instead of cash wages.

Työehtosopimuksen määräyksen pätemättömäksi julistamista koskevan kanteen tutkiminen kuului työtuomioistuimen toimivaltaan. Se, ettei työtuomioistuin voi julistaa pätemättömäksi työehtosopimuksen yksittäistä määräystä, oli asiaväite.

Väite siitä, että ainoastaan työehtosopimukseen osallisena sidotulla yhdistyksellä olisi kelpoisuus ajaa työehtosopimuksen pätevyyttä koskevaa kannetta, hylätty. Työntekijä ei siinäkään tapauksessa, että hänellä oli osallisena sidotun liiton kieltäytymisen johdosta oikeus kanteen nostamiseen, voinut kohdistaa kannettaan työntekijäliittoon, jota kuitenkin oli asiassa kuultava.

Ilmitulleet asianhaarat ja liiton asenne osoittivat, ettei kantaja ollut syypää neuvottelujen tapahtumatta jäämiseen. Neuvotteluvelvollisuuden laiminlyömistä koskeva väite hylätty.

Asianosaiset: Betoniraudoittaja Jaakko Sulava Tie- ja vesirakennushallitus

Kuultavat: Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto r.y.

RATKAISU

Sovelletut työehtosopimuskohdat:

Tie- ja vesirakennushallituksen ja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liiton välillä 25.3.1981 ja 28.3.1983 allekirjoitetuissa työntekijöitä koskevissa työehtosopimuksissa on muun muassa seuraavat määräykset:

30 §. Palkanmaksu

Työpalkka maksetaan työntekijän osoittamaan rahalaitokseen. Palkka voidaan myös maksaa työaikana tai välittömästi sen päätyttyä työpaikalla, mikäli erikseen sovitaan.

42 §. Erimielisyyksien ratkaiseminen

Jokaisen työntekijän tulee häntä itseään erikoisesti koskevassa työasiassa ensin kääntyä esimiehen puoleen.

Tämän työehtosopimuksen soveltamisesta ehkä syntyvät erimielisyydet pyritään kaikkea viivytystä välttäen selvittämään ensi sijassa työnjohdon ja paikallisen luottamusmiehen välillä käytävillä neuvotteluilla.

Elleivät erimielisyydet tällä tavoin selviä, ne voidaan saattaa piiri-insinöörin tai hänen määräämänsä ja piiriluottamusmiehen kesken selvitettäväksi. Piiri-insinöörin tai hänen määräämänsä tulee tarvittaessa lähettää oma edustajansa samanaikaisesti piiriluottamusmiehen kanssa asiaa tutkimaan.

Jos yksimielisyyteen ei tällöinkään päästä, asiasta on laadittava pöytäkirja, jonka neuvottelija allekirjoittavat ja jossa lyhyesti mainitaan erimielisyyksien aiheena olevat kysymykset ja molempien osapuolten kanta. Tämän jälkeen asia voidaan saattaa tie- ja vesirakennushallituksen ja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto r.y:n kesken selvitettäväksi. Jommankumman sopimuspuolen esittäessä asiasta neuvotteluja, ne on aloitettava ensi tilassa ja viimeistään viikon kuluessa esityksen tekemisestä.

Siinä tapauksessa, etteivät sopimuspuolet ole voineet sopia syntyneistä erimielisyyksistä, asia voidaan saattaa työtuomioistuimen ratkaistavaksi.

Jaakko Sulava on tie- ja vesirakennushallitusta ja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liittoa vastaan ajamassaan kanteessa työtuomioistuimessa lausunut, että työsopimuslain 24 §:n 1 momentissa oli työntekijälle turvattu mahdollisuus saada palkkansa tai osa siitä työpaikalla tai sen läheisyydessä, ellei toisin sovittu. Tällainen palkanmaksutapa itse asiassa tarkoitti palkan maksamista käteisenä. Sanotun pykälän 2 momentissa oli säännelty poikkeuksellisesti noudattavaa, pankin kautta tapahtuvaa maksutapaa. Siinä oli todettu, että silloin kun palkka sopimuksen mukaan oli maksettava pankkiin, työntekijälle oli sen ohella varattava mahdollisuus tarpeen vaatiessa saada palkka tai osa siitä käteisenä. Säännökseen ei sisältynyt oikeutta vielä erikseen sopia, ettei palkkaa tai sen osaa voisi saada nostaa käteisenä.

Tie- ja vesirakennushalituksen ja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liiton välisen työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen 30 §:n 1 kohdan mukaan työpalkka oli maksettava työntekijän osoittamaan rahalaitokseen. Palkka voitiin myös maksaa työaikana tai välittömästi sen päätyttyä työpaikalla, mikäli niin oli erikseen sovittu.

Sulava on katsonut, että työehtosopimuksen palkanmaksutapaa koskevan 30 §:n ensimmäisessä lauseessa oli käytetty lakiin perustuvaa oikeutta sopia muusta kuin työpaikalla tapahtuvasta käteismaksusta. Määräyksessä oli itse asiassa kysymys työsopimuslain 24 §:n 2 momentin tarkoittamasta palkanmaksutavasta. Kun laissa oli mahdollisesta sopimuksesta huolimatta annettu työntekijälle ehdoton oikeus saada palkka tai osa siitä käteisenä, käteismaksua koskevasta asiasta ei voitu enää erikseen sopia. Näin ollen ei voitu sopia siitä, että käteispalkan maksaminen riippuisi työnantajan tahdosta. Työehtosopimusosapuolillakaan ei ollut oikeutta työehtosopimuksella poiketa sanotusta työsopimuslain pakottavasta säännöksestä.

Sulava oli 21.1.1982 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut työnantajalleen Hämeen tie- ja vesirakennuspiirille, että 26.1.1982 alkaen sen oli maksettava ainakin osa palkasta työpaikalla tai sen läheisyydessä. Työnantaja oli kieltäytynyt tästä. Sulavan palkka oli 11.11.1981 alkaen siirretty tie- ja vesirakennushallituksen maksamattomien palkkojen tilille.

Edellä olevan perusteella Sulava on vaatinut tie- ja vesirakennushallituksen ja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liiton välisen työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen 30 §:n 1 kohtana olevan määräyksen julistamista pätemättömäksi siltä osin kuin se siinä oleva sanonta "mikäli niin erikseen sovitaan" loukkasi ja rajoitti työntekijälle työsopimuslain 24 §:n 2 momentissa turvattua oikeutta saada ilman eri sopimusta palkkansa tai osan siitä käteisenä.

Tie- ja vesirakennushallitus on kanteesta lausunut, että Sulavan yhdenjaksoinen palvelussuhde oli alkanut 1.4.1962. Voimassa olevan työsopimuksen Sulava oli tehnyt tie- ja vesirakennuslaitoksen Hämeen piirin kanssa 26.5.1981. Työsopimukseen otetun määräyksen perusteella palkka oli maksettu pankkiin Sulavan tuolloin ilmoittamalle tilille.

Sulava oli irtisanonut Postipankissa olleen tilinsä. Postipankki oli palauttanut Hämeen piirille Sulavan palkkatilit 26.10.1981-10.1.1982 väliseltä ajalta. Sulavan palkka oli 11.1.1982 alkaen lähetetty postisiirron välityksellä tililtäottokorttia käyttäen hänen kotiosoitteellaan siten, että se oli ollut nostettavissa palkanmaksupäivänä. Samaa menettelytapaa käyttäen Sulavalle oli maksettu myös päivärahat ja matkakustannusten korvaukset. Palkkaansa Sulava ei ollut nostanut, mutta kylläkin päivärahat ja matkakustannusten korvaukset. Hän ei ollut edes väittänyt niiden nostamisessa olleen hankaluuksia. Hämeen piirin nostamattomien palkkojen tilillä oli 12.7.1983 ollut Sulavan palkkoja yhteensä 62.773,48 markkaa.

Tie- ja vesirakennuslaitoksessa oli käytössä automaattiseen tietojenkäsittelyjärjestelmään perustuva palkanlaskenta- ja maksatusjärjestelmä. Käteismaksu oli ollut vain poikkeusmenettely. Myös työehtosopimuksen 30 §:n 1 momentissa oli sovittu palkka pankkiin -järjestelmän ensisijaisuudesta. Työnantaja oli tarjonnut Sulavalle mahdollisuuden käydä palkkapäivänä, työaikana ja työnantajan järjestämää kuljetusta käyttäen hakemassa palkkansa lähimmästä palkkapankista. Tähän käteismaksuun täysin rinnastettavaan järjestelyyn Sulava ei ollut suostunut.

Tie- ja vesirakennushallitus on katsonut, että Sulavan kanssa 26.5.1981 tehty työsopimus oli edelleen voimassa. Työsopimuksen irtisanomista ei voitu suorittaa palkanmaksutapaa koskevalla kirjallisella ilmoituksella. Kun kanteessa, joka perustui itse asiassa työsopimuksen ehtoihin, näin ollen oli kysymys yksinomaan työsopimuslain 24 §:n 2 momentin tulkinnasta, kanne oli jätettävä työtuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana tutkittavaksi ottamatta.

Edelleen kanne oli jätettävä tutkittavaksi ottamatta myös sen vuoksi, että asiasta ei ollut käyty työehtosopimuksen 42 §:n edellyttämiä erimielisyysneuvotteluja. Työehtosopimusosapuolten välillä 5.6.1981 käydyt neuvottelut olivat koskeneet vain palkan maksamista Upo-Pekanmäen rakennustyömaalla. Sen sijaan työehtosopimuksen 30 §:n 1 momentin pätevyydestä ei ollut neuvoteltu.

Tie- ja vesirakennushallitus on asian suullisessa esivalmistelussa katsonut, että oikeudenkäynnin edellytystä koskevana seikkana oli myös ratkaistava se, voiko työtuomioistuin julistaa työehtosopimuksen jonkin yksittäisen määräyksen pätemättömäksi. Väitteestä, että kanne olisi oikeussuojan tarpeen puuttumisen vuoksi jätettävä tutkittavaksi ottamatta, tie- ja vesirakennushallitus on esivalmistelussa luopunut.

Siltä varalta, että kanne kuitenkin otettaisiin tutkittavaksi tie- ja vesirakennushallitus on ilmoittanut käsityksenään, että työehtosopimuksen 30 §:n 1 momentti oli lain mukainen. Muun muassa työsopimuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä (n:o 228/1969) ilmeni seuraavaa:

"Kansainvälisen työjärjestön palkansuojelua koskevan yleissopimuksen mukaan voidaan palkan maksaminen shekillä ja postiosoituksella sekä muilla keinoin sallia työehtosopimuksen määräyksen tai työntekijän suostumuksen perusteella samoin kuin eräissä muissakin tapauksissa."

Sulavan tapauksessa oli ollut kysymys säännöllisestä palkanmaksutavasta, joka perustui työ- ja työehtosopimuksen määräyksiin. Näillä perusteilla Tie- ja vesirakennushallitus on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että keväällä 1979 oli työehtosopimukseen työnantajan esityksestä otettu lähinnä suositusluonteinen määräys palkkojen maksamisesta pääsääntöisesti rahalaitoksen välityksellä. Tuolloin oli suullisesti sovittu määräyksen tulkinnasta siten, että tie- ja vesirakennushallitus järjestäisi työntekijöille, jotka niin halusivat, palkanmaksun käteisenä. Säännöksellä ei siis ollut tarkoitettu poiketa työsopimuslain 24 §:n periaatteista, vaan oli haluttu turhan työn välttämiseksi toteuttaa mahdollisimman laaja koneellinen palkanmaksujärjestelmä.

Käteismaksun järjestämisessä oli alkuaikoina esiintynyt joitakin vaikeuksia, mutta ne olivat pääosin selvinneet paikallistason neuvottelujen jälkeen. Palkanmaksutapaa koskeva kysymys oli jäänyt erimieliseksi Upo-Pekanmäen työmaalla. Työnjohto oli tarjonnut työntekijöille mahdollisuutta hakea palkkansa työnantajan järjestämää kuljetusta käyttäen noin kilometrin päässä sijaitsevasta postitoimistosta. Tästä huolimatta työntekijäliitto oli saattanut asian työehtosopimuspuolten välillä neuvoteltavaksi. Tarkoituksena oli ollut selvittää, oliko asiaan löydettävissä kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Sellaista ei ollut löytynyt. Liitto oli ilmoittanut olevansa tyytymätön siihen, ettei tie- ja vesirakennushallitus ollut saanut asiaa järjestymään lupaamallaan tavalla.

Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liiton käsityksen mukaan asiassa oli kysymys työsopimuslain 24 §:n 1 momentin tulkinnasta. Sen vuoksi liitto oli kehottanut Sulavaa nostamaan kanteen yleisessä alioikeudessa.

Edellä olevilla perusteilla Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on pyytänyt työtuomioistuinta toteamaan, että työehtosopimuksen kanteessa tarkoitettu kohta on pätevä, ja hylkäämään kanteen.

Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liitto on työtuomioistuimessa toimitetussa suullisessa esivalmistelussa ilmoittanut yhtyvänsä tie- ja vesirakennushallituksen esittämiin oikeudenkäyntiväitteisiin. Lisäksi liitto on kanteen tutkimista vastaan väittänyt, että vain työehtosopimukseen osalliset saattoivat ajaa kannetta työehtosopimuksen määräyksen pätemättömäksi julistamisesta.

Sulava on vastineiden johdosta muun muassa lausunut, että erimielisyysneuvottelut oli käyty riittävän laajoina. Niissä oli tullut esiin palkanmaksutapaa koskeva erimielisyys, jota koskeva vaatimus oli myöhemmin yksilöity. Työehtosopimuksen määräyksen lainvastaisuus ei estänyt pitämästä sopimusta muilta osin pätevänä. Tästä syystä kanteessa oli vaadittu vain yhden määräyksen, eikä koko sopimuksen pätemättömäksi julistamista. Vaatimus perustui työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n säännökseen, jonka mukaan työtuomioistuimella oli toimivalta arvioida työehtosopimuksen määräyksen pätevyyttä, sisältöä ja laajuutta.

Sulava ja tie- ja vesirakennushallitus ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

________

Työtuomioistuin on käsitellyt jutun tutkimista vastaan tehdyt väitteet antamatta kuitenkaan lausuntoa siltä osin kuin niistä on luovuttu. Kun kanteessa on vaadittu tie- ja vesirakennushallituksen ja Valtion työntekijäin ja viranhaltijain liiton välillä tehdyn työehtosopimuksen 30 §:n 1 momentiksi otetun palkanmaksutapaa koskevan määräyksen julistamista pätemättömäksi sikäli kuin määräys on työsopimuslain vastaavan säännöksen vastainen, vaatimus koskee työehtosopimuksen pätevyyttä. Työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan tätä tarkoittava riita-asia kuuluu työtuomioistuimen toimivaltaan. Sen vuoksi tätä koskeva väite hylätään. Asiassa on myös väitetty, ettei työtuomioistuimessa annettavalla tuomiolla voitaisi julistaa pätemättömäksi työehtosopimuksen yksittäistä määräystä. Väite ei kuitenkaan estä kannetta tutkimasta, vaan se voi johtaa ainoastaan kanteen hylkäämiseen, minkä vuoksi työtuomioistuin ei anna lausuntoa tästä seikasta oikeudenkäyntiväitteenä.

Neuvotteluvelvollisuuden laiminlyömistä koskevan väitteen osalta jutussa on käynyt ilmi, että työehtosopimuksen 42 §:n tarkoittamassa järjestyksessä käydyissä, jo mainituin tavoin erimielisyyteen päättyneissä neuvotteluissa, jotka ovat koskeneet Sulavan työskentelypaikalla syntynyttä erimielisyyttä palkanmaksutavasta, ei otettu esille kysymystä työehtosopimuksen riidanalaisen määräyksen pätevyydestä. Ottamatta kantaa siihen, onko tuollaisen seuraamuksen osalta erikseen neuvoteltava työehtosopimuksen määräysten mukaan, työtuomioistuin katsoo asianhaarojen ja etenkin liiton asenteen osoittavan, ettei Sulava ole syypää neuvottelujen tapahtumatta jäämiseen. Sen vuoksi tämä väite työtuomioistuimesta annetun lain 11 §:n 2 momentin mukaisesti hylätään.

Tutkiessaan kanteen tie- ja vesirakennushallitukseen kohdistettuna työtuomioistuin toteaa, että työsopimuslain 24 §:n 1 momentin mukaan rahapalkka on maksettava työajan päätyttyä työpaikalla tai sen läheisyydessä ellei toisin sovita. Työehtosopimuksella on siten mahdollista sopia asiasta toisella tavalla. Saman pykälän 2 momentin mukaan silloinkin, kun palkka sopimuksen mukaan suoritetaan työntekijän pankkitilille tai muuta siihen verrattavaa säännöksessä mainittua tapaa noudattaen, työntekijälle on varattava mahdollisuus tarpeen vaatiessa saada palkka tai osa siitä käteisenä.

Se, milloin työsopimuslain 24 §:n 2 kohdan mukaan työntekijälle on varattava mahdollisuus saada palkkansa tai osa siitä käteisenä riippuu hänen tarpeestaan. Lainkohdassa on jätetty avoimeksi, millä tavoin ja miten hyvissä ajoissa ennen palkan maksamista tuollainen tarve on osoitettava. Työsopimuslain mukaan työntekijällä ei siten ole oikeutta saada palkkaansa tai osaan siitä käteisenä rahana työaikana tai välittömästi sen päätyttyä kaikissa olosuhteissa hänen sitä halutessaan.

Työehtosopimuslakikomitean mietinnössä (A25:1969) palkanmaksupaikkaa ja -tapaa koskevien säännösten perusteluissa on todettu, että palkan maksaminen pankin tai postin välityksellä on sallittua myös ilman työntekijän kanssa tehtyä sopimusta siinä tapauksessa, että työnantaja käyttää työpaikan läheisyydessä olevaa pankin tai postin toimipaikkaa palkanmaksuapulaisena, joka työnantajan vastuulla maksaa palkan heti työajan päätyttyä seteleinä tai metallirahana.

Työehtosopimuksen riidanalaisen määräyksen ei työtuomioistuimen mielestä ole näytetty olevan ristiriidassa työsopimuslain 24 §:ään otettujen palkanmaksutapaa ja sen suorituspaikkaa koskevien määräysten kanssa varsinkaan, kun niistä voidaan lain mukaan toisin sopia. Työehtosopimusta sovellettaessa työntekijällä on sen 30 §:n toisen lauseen mukaan oikeus saada palkkansa työpaikalla, mikäli niin erikseen sovitaan. Tälläkään määräyksellä, kun siinä ei ole sovittu muusta kuin poikkeuksesta rahalaitokseen tapahtuvasta palkanmaksutavasta, ei voida ymmärtää tarkoitetun rajoittaa työntekijän työsopimuslakiin perustuvia oikeuksia.

Edellä olevilla perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi hylätä kanteen. Asian laatuun nähden tie- ja vesirakennushallitus saa itse kärsiä juttukulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Pelkonen, puheenjohtaja, Mörä, Vihma, Uski, Kuivanen ja Olin.

Tuomio oli yksimielinen.