Labor court dismisses union claim that weekly rest must be agreed upon before work on Sunday.

Kun viikkolepo oli työehtosopimuksen mukaan yleensä annettava sunnuntaina, sen antamisesta muuna ajankohtana olisi pitänyt sopia tai ainakin etukäteen ilmoittaa. Näin ei ollut tapahtunut. Työnantaja oli kuitenkin ennen sunnuntaina tapahtuvaa työn tekemistä sitoutunut maksamaan työntekijöille viikkolepokorvausta vastaavan korvauksen. Työnantajalla ei ollut velvollisuutta toistamiseen maksaa samaa tarkoittavaa suoritusta, minkä vuoksi kanne hylätty.

Asianosaiset: Metallityöväen Liitto r.y. Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliitto r.y. Oy Wärtsilä Ab

RATKAISU

Sovelletut työehtosopimuskohdat:

Asianosaisliittojen kesken 30.4.1981 tehdyssä metalliteollisuuden työehtosopimuksessa on muun ohessa seuraavat määräykset:

IV TYÖAIKAMÄÄRÄYKSET

13 §

Säännöllinen työaika

Työ- Mom. 1. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia viikko työvuorokaudessa ja 40 tuntia työviikossa. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi alkaa klo 7.00, Työ- ellei paikallisesti muuta sovita. Sunnuntaityövuovuoro- rokausi samoin kuin viikkolepokorvauksen laskemikausi sessa käytettävä vuorokausi määräytyvät työvuorokauden mukaan. Viikoittainen säännöllinen Keski- työaika voidaan järjestää myös siten, että se kesmää- kimäärin on 40 tuntia viikossa: räinen päivätyössä ja kaksivuorotyössä enintään 6 viikon työ- pituisena ajanjaksona; aika siten, että se keskimäärin on 38 tuntia viikossa keskeytyvässä kolmivuorotyössä enintään vuoden pituisena ajanjaksona; sekä siten, että se keskimäärin on 36 tuntia viikossa keskeytymättömässä kolmivuorotyössä enintään vuoden pituisena ajanjaksona edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään.

14 §

Ylityö, sunnuntaityö ja viikkolevon aikana tehty työ

Viikko- Mom. 9. Työntekijälle, joka tilapäisesti on työssä lepo sunnuntaina, on, mikäli mahdollista, järjestettävä ja lain määräämä viikkolepo ensisijaisesti saman viikon viikko- lauantaina. lepokorvaus Työntekijälle, jota tilapäisesti tarvitaan viikkolevon aikana työhön liikkeessä, laitoksessa tai yrityksessä suoritettavan työn säännöllisen kulun ylläpitämiseksi, korvataan menetetty viikkolepo lyhentämällä säännöllistä työaikaa viimeistään seuraavan kalenterikuukauden aikana viikkolevon aikana tehtyyn työhön käytetyllä ajalla. Työntekijän suostumuksella voidaan viikkolepokorvaus antaa myös siten, että hänelle suoritetaan työpalkan sekä mahdollisten ylityö- ja sunnuntaityölisien lisäksi korvaus, joka on 100 % keskituntiansiosta. Tätä laskettaessa otetaan huomioon ne työtunnit, joina hän on ollut työssä sen työvuorokauden aikana, jona viikkolepo olisi viimeistään ollut annettava.

Työntekijän kanssa on sovittava ennen viikkolepopäivänä tehtävää työtä, korvataanko menetetty viikkolepo antamalla vastaava vapaa vai maksamalla siitä rahakorvaus.

Metallityöväen Liitto on työtuomioistuimessa lausunut, että Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliiton jäsenyrityksen Oy Wärtsilä Ab:n Turun telakalla työskentelevät työntekijät Lauri Laakso, Egil Lindberg, Veijo Huhtanen, Markku Veteläinen, Urpo Räsänen, Jouko Salmi, Pauli Tretjakov, Kalle Tallus, Ande Virkko ja Reino Peltonen olivat olleet vuonna 1982 12.4. ja 19.4. alkavilla viikoilla työssä 13.-16.4.1982 kello 7.00-16.00, lauantaina ja sunnuntaina 17.-18.4.1982 kello 7.00-15.00 ja 19.-23.4.1982 kello 7.00-16.00 välisinä aikoina. Työntekijät olivat olleet työssä yhtenätoista peräkkäisenä päivänä saamatta työaikalaissa tarkoitettua viikkolepoa. Työnantaja oli kuitenkin kieltäytynyt korvaamasta menetettyä viikkolepoa katsoen, että työntekijät olivat saaneet pitää viikkolevon maanantaina 12.4.1982, joka oli ollut toinen pääsiäispäivä ja työntekijöiden vapaapäivä. Työnantajaliitto oli liittojen välisissä neuvotteluissa hyväksynyt työnantajan menettelyn.

koska työnantaja ei voinut määrätä viikkolevon pitämisajankohtaa jälkikäteen.

Sanotuilla perusteilla Metallityöväen Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Oy Wärtsilä Ab oli velvollinen maksamaan mainituille työntekijöille rahakorvauksen menetetystä viikkolevosta sekä tuomitsemaan Oy Wärtsilä Ab:n työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta ja Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliiton valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

________

Työehtosopimuksen 14 §:n 9 momentin 1 kohdasta käy ilmi, että viikkolepo on annettava sunnuntaina tai, jollei se työntekijän tilapäisen työskentelyn johdosta ole mahdollista, ensisijaisesti lauantaina. Työaikalain 15 §:n 1 momentin mukaan viikkolepo on annettava vastaavasti sunnuntaina tai, jollei se ole mahdollista, jonain muuna päivänä saman viikon aikana. Työneuvosto on lausunnoissaan n:o 26 ja 748 katsonut, että viikkolevon tulee olla edeltäpäin määrätty, mutta työaikalain säännökset eivät estäneet sen siirtämistä toiseen päivään saman viikon aikana työntekijän siihen suostuessa.

Eräässä toisessa lausunnossaan (n:o 1048) työneuvosto on vastatessaan sille lausuntopyynnössä esitettyyn kysymykseen lausunut, että viikonvaihteessa tiettyyn kalenteripäivään ajoittuva viikkolepo voidaan antaa siten, että osa viikkolevosta ajoittuu edellisen kalenteriviikon puolelle. Työehtosopimuksen säännöllistä työaikaa koskevan 13 §:n 1 momentin 1 kohdan määräys viikkolepokorvauksen laskemisessa käytettävän vuorokauden määräytymisestä työvuorokauden mukaan täytyy ymmärtää vastaavalla tavalla. Osa viikkolevosta voi siten ajoittua työviikon alkamista edeltäneeseen ajanjaksoon. Sama aika ei kuitenkaan voi muodostua yhdellä kertaa kahden eri viikon viikkolevoksi, kuten jo lausuntopyynnössä on todettu.

Asianosaisliittojen on katsottava jutussa olleen ennen kaikkea eri mieltä siitä, onko kysymyksessä olevan viikon viikkolevoksi edeltä käsin asianmukaisella tavalla määrätty toinen pääsiäispäivä vai onko se työntekijäpuolen väittämin tavoin ilmoitettu viikkolepopäiväksi vasta työntekijöiden vaatiessa korvausta seuranneena sunnuntaina tehtävästä työstä. Todistajana kuulustellun telakan pääluottamusmiehen kertoman mukaan kysymys viikkolevon pitämisestä ja sunnuntaina tehdyn työn korvaamisesta on tullut esille vasta työntekijöitä töihin pyydettäessä. Telakan työsuhdeinsinööri on todistajana kuulusteltuna puolestaan myöntänyt, ettei hän ollut sopinut viikkolevon ajankohdasta työntekijöiden kanssa etukäteen. Sen sijaan hän on antanut työnjohtajille työtuntiluettelot, joista on käynyt ilmi puheena olevan viikon työtunnit ja niiltä maksettavat korvaukset. Jutussa on kuulusteltu todistajana erästä työnjohtajaa, joka on kertonut näyttäneensä työtuntiluetteloa eräälle luottamusmiehelle ja joillekin työntekijöille.

Työtuomioistuimen mielestä ei jutussa ole näytetty olleen estettä järjestää 12.4.1982 alkaneen viikon viikkolepo kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden osalta pidettäväksi toisena pääsiäispäivänä. Kun viikkolepo on työehtosopimuksen 14 §:n 9 kohdan mukaan yleensä annettava sunnuntaina, sen antamisesta muuna ajankohtana olisi pitänyt sopia tai, kuten kanteessa on sanottu, ainakin etukäteen ilmoittaa. Esitetty selvitys tukee sitä työntekijäpuolelta esitettyä väitettä, ettei näin ole tapahtunut. Yhtiö on ennen sunnuntaita 18.4.1982 tapahtunutta työn tekemistä sitoutunut maksamaan viikkolepokorvausta vastaavan korvauksen. Kun sillä ei ole velvollisuutta maksaa samaa tarkoittavan suorituksen toistamiseen, työtuomioistuimen mielestä jutussa ajetun kanteen perusteella ei ole tarpeen jo lausuttua yksityiskohtaisemmin ottaa kantaa siihen kysymykseen, millä tavoin ja missä järjestyksessä viikkolepopäivän siirtämisestä on sovittava tai ilmoitettava.

Esittämillään perusteilla ja huomioon ottaen määräysten soveltamisen tulkinnanvaraisuuden riidanalaisessa tilanteessa työtuomioistuin harkitsee oikeaksi hylätä kanteen kokonaisuudessaan ja myös esitetyt hyvityssakkovaatimukset. Asian laatuun nähden saavat Suomen Metalliteollisuuden Työnantajaliitto ja Oy Wärtsilä Ab itse kärsiä juttukulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Pelkonen, puheenjohtaja, Mörä, Airaksinen, Jussila, Leivo ja Porttila.

Tuomio oli yksimielinen.