Labor court dismisses union strike threat over ticket sales, ruling it falls under employer management rights.

Työntekijät olivat uhanneet lakoilla viikoittain perjantaisin ja lauantaisin, ellei työnantaja luovu päätöksestään myydä näinä päivinä pääsylippuja ravintola-asiakkaille. He olivat toteuttaneet uhkauksensa kahtena päivänä. Ammattiosaston työpaikalle asettama luottamusmies oli esittänyt työnantajalle lakkouhkauksen ja itsekin osallistunut lakkoon ainakin yhtenä päivänä. Lakon katsottu kohdistuneen työtaistelutoimenpiteenä työehtosopimuksen määräyksiin työn johtamisesta siitä riippumatta, kuuluiko pääsylippujen myymisestä määrääminen työehtosopimukseen osallisten toimivaltaan. Ammattiosasto vastasi työpaikalle asettamansa luottamusmiehen toiminnasta. Osasto tuomittu hyvityssakkoon.

Vastaajan pääkäsittelyistunnossa esittämä väite siitä, että työehtosopimuksen määräykset työn johtamisesta ja jakamisesta eivät sisällä oikeutta määrätä pääsylippujen myynnistä, jätetty huomiotta.

Ammattiliiton ei ollut näytetty laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan.

Asianosaiset: Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto r.y. Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL r.y.

RATKAISU

Asianosaisliittojen kesken 15.3.1980 solmitussa majoitus ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

2 § Työn johto ja jakaminen, järjestäytymisoikeus

1. Työnantajalla on oikeus noudattamalla tämän sopimuksen määräyksiä johtaa ja jakaa työtä sekä ottaa ja erottaa työntekijöitä riippumatta siitä, ovatko he järjestäytyneitä vai eivät.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

4. Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan seuraavia sopimuksia:

Yleissopimus (LTK-SAK) 6.3.1970

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

6 § Kiinteäpalkkaiset työntekijät

1. Kiinteäpalkkaisille työntekijöille pisimmältä työehtosopimuksen mukaiselta säännölliseltä työajalta maksettavat kuukausipalkat mainitaan tämän sopimuksen liitteessä. Työntekijän kuukausipalkkaa ei kuitenkaan vähennetä, vaikka säännöllinen työaika olisikin tässä kohdassa mainittua lyhyempi, ellei siitä työntekijän kanssa erikseen toisin sovita. Liitteessä mainitut palkat ovat minimipalkkoja, joita voidaan korottaa työntekijän taitavuuden, työtehon, ahkeruuden, kielitaidon ja alallaolovuosien ym. seikkojen perusteella.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

7 § Palvelurahapalkkaiset työntekijät

1. Tarjoilijat

a) Palvelurahapalkalla anniskeluravintolassa työskenteleville tarjoilijoille takaa työnantaja kuukaudessa työehtosopimuksen mukaiselta säännölliseltä työajalta I paikkakuntakalleusluokassa 2 803 mk (16.49 mk/t), II paikkakuntakalleusluokassa 2 706 mk (15.92 mk/t) ja III paikkakuntakalleusluokassa 2 675 mk (15.74 mk/t) sekä 1.10.1980 alkaen I paikkakuntakalleusluokassa 2 981 mk (17.54 mk/t), II paikkakuntakalleusluokassa 2 879 mk (16.94 mk/t) ja III paikkakuntakalleusluokassa 2 845 mk (16.74 mk/t) vastaavan ansion, mikä ns. takuupalkan maksuvelvollisuus todetaan kahden kuukauden pituisin ajanjaksoin laskemalla työntekijän keskimääräinen kuukausiansio kahdelta edelliseltä kuukaudelta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

c) Asiakkailta peritään palvelurahaa 14 % kaikkien tarjoiltujen valmisteiden myyntihinnasta. Palvelurahan tilittää tarjoilija päivittäin työajan päätyttyä liikkeen kassaan ja maksetaan sitä vastaava määrä tarjoilijalle henkilökohtaisen myynnin perusteella. Yhteistilauksessa jaetaan kertyneet palvelurahat tarjoilun suorittaneiden tarjoilijain kesken, elleivät he keskenään toisin sovi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pöytäkirjamerkintä 2:

Tammikuun 1. päivästä 1981 alkaen on edellä c-kohdassa sovitun palvelurahan määrä 15 % lauantaina ja sunnuntaina, arkipyhinä ja niiden aattoina, itsenäisyyspäivänä ja vapunpäivänä sekä niiden aattoina kello 00.00 ja 24.00 välisenä aikana alkavien työvuorojen osalta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

24 § Työtaistelutoimenpiteet

Kaikki työtaistelutoimenpiteet, jotka kohdistuvat tähän työehtosopimukseen kokonaisuudessaan tai johonkin sen yksityiseen määräykseen ovat kielletyt.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Työntekijöiden kieltäytyminen myymästä asiakkaille pääsylippuja oli kohdistunut työtaistelutoimenpiteenä työnantajan työnjohto- ja työnjakamisoikeuteen, josta oli määräykset työehtosopimuksen 2 §:ssä.

Illalliskorttien tai pääsymaksun periminen ei olisi vaikuttanut kuukausipalkkaisten eikä myöskään prosenttipalkkaisten työntekijöiden ansioon. Työnantajan ensisijaisena tarkoituksena oli ollut myydä illalliskortteja ja vasta toissijaisesti kantaa pääsymaksua. Illalliskortti oli etukäteen peritty maksu tarjoilusta ja pääsymaksu oli maksu ohjelman seuraamisesta. Palvelurahapalkkaiset tarjoilijat olisivat todennäköisesti hyötyneet pääsymaksun perimisestä, koska asiakkaat olisivat olleet maksukykyisempiä. Palvelurahapalkkaisten työntekijöiden ansiotasoon vaikuttavat tekijät olivat työnantajan määrättävissä. Näitä olivat muun muassa ravintolan hinnoittelu, työntekijöitten määrä, ravintolan aukioloajat, ravintolan taso ja mainonnan aktiivisuus. Illalliskorttien ja pääsylippujen myyminen oli alalla tavallista.

Suunnitelmasta kantaa pääsymaksua ravintolaan oli luottamusmiestä informoitu jo ennen joulua. Paikallisesti asiasta oli neuvoteltu useaan otteeseen tammikuussa 1981. Kun työntekijät olivat vastustaneet pääsylippujen myyntiä, oli työnantaja esittänyt muun muassa viiden viikon pituisen tarkkailujakson kokeilemista, jolloin järjestelmän vaikutus palvelurahapalkkaisten työntekijöiden ansioon olisi voitu todeta. Työntekijät eivät olleet hyväksyneet työnantajan esityksiä.

HRHL:n Porin osasto n:o 7 vastasi luottamusmiestensä toiminnasta. Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitolta oli vaadittu eri vaiheissa toimenpiteitä lakon estämiseksi ja sen lopettamiseksi. Työntekijäliitto ei ollut kuitenkaan ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin lakkojen estämiseksi ja lopettamiseksi.

Näillä perusteilla Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto on vaatinut HRHL:n Porin osasto n:o 7:n ja Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liiton tuomitsemista työrauhavelvoitteen laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

Työnantajan vastaavanlaiset työehtosopimuksen ja yhteistoimintalain rikkomiset olivat kiihdyttäneet työntekijöiden tunteita jo pitkään sanotussa työpisteessä. Etenkin tiedotussopimuksen määräyksiä oli laiminlyöty säännöllisesti. Lakot olivat johtuneet työnantajan pitkäaikaisesta normien vastaisesta käyttäytymisestä. Kyseessä oli ollut täysin spontaani työpaikan työntekijöiden toteuttama työnseisaus. Työnantaja oli suorastaan provosoinut työntekijät työnseisauksiin kieltäytymällä neuvottelemasta asiallisesti luottamusmiesten kanssa näiden sitä esitettyä.

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liiton Tampereen piiritoimitsija oli yhdessä ammattiosaston puheenjohtajan kanssa toiminut tarmokkaasti työrauhan säilyttämiseksi työpaikalla. Heidän toimintansa ansiosta oli muun muassa 24.1.1981 uhannut lakko saatu peruutumaan.

Kun ammattiosaston puheenjohtaja ja liiton edustaja olivat kaikin käytettävissä olevin keinoin pyrkineet estämään työtaistelujen syntymistä eikä pääsymaksua olisi saanut ryhtyä perimään asiasta neuvottelematta, Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto on vaatinut kanteen hylkäämistä. Jutun pääkäsittelyistunnossa Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto on lisäksi esittänyt, että työtaistelutoimenpiteet asiassa olivat kohdistuneet työnantajan yritystoiminnalliseen puoleen eivätkä siis työehtosopimuslain 8 §:n edellyttämällä tavalla työehtosopimukseen kokonaisuudessaan tai sen johonkin osaan, ja vaatinut kanteen hylkäämistä tälläkin perusteella.

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liiton Porin osasto n:o 7 on ollut jutussa kuultavana.

Työtuomioistuin on tutkinut jutun ja katsoo siinä käyneen selville, että sen jälkeen kun Satakunnan Osuuskauppa oli ilmoittanut omistamansa Hotelli Satakunnan ravintolatyöntekijöille ryhtyvänsä 17.1.1981 lukien perimään hotellin ravintola-asiakkailta pääsymaksua tai vaihtoehtoisesti etukäteen illalliskorttimaksua viikoittain perjantaisin ja lauantaisin, ovat työntekijät painostaakseen työnantajaa luopumaan pääsymaksun perimisestä ilmoittaneet olevansa lakossa sanotusta päivästä lähtien joka perjantai ja lauantai, kunnes työnantaja luopuisi pääsylippujen myymisestä. Lakko on ilmoituksen mukaan toteutettu lauantaina 17.1.1981 ja perjantaina 23.1.1981.

Ammattiosaston puheenjohtaja on 15.1.1981 pidetyssä työntekijäin kokouksessa varoittanut näitä ryhtymästä työtaisteluun. Puheenjohtajan lähdettyä jatkamaan talvilomaansa ovat ammattiosaston työpaikalle asettamat pääluottamusmies ja työosaston luottamusmies kuitenkin 16.1.1981 käydyssä paikallisessa neuvottelussa ilmoittaneet työnantajalle työntekijöiden lakkoaikeista ja osallistuneet itse lakkoon ainakin 17.1.1981. Ammattiosasto on vastuussa työpaikalle asettamiensa luottamusmiesten toiminnasta.

Saatuaan tiedon uhkaavista lakoista työntekijäliiton piiritoimitsija on ammattiosaston puheenjohtajan palattua lomaltaan yhdessä tämän kanssa ryhtynyt toimenpiteisiin lakkojen estämiseksi. Näiden toimenpiteiden vuoksi on 24.1.1981 uhkaamassa ollut lakko saatu peruuntumaan. Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liiton nämä toimenpiteet huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo näyttämättä jääneen, että liitto olisi laiminlyönyt sille kuuluvia velvollisuuksia työrauhan ylläpitämiseksi.

Näillä perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi hylätä Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liittoa vastaan tehdyt vaatimukset, mutta tuomita HRHL:n Porin osasto n:o 7:n työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla maksamaan työrauhavelvollisuuden rikkomisesta Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitolle hyvityssakkoa 2 000 markkaa sekä korvaamaan kantajaliiton oikeudenkäyntikulut 800 markalla. Jutun näin päättyessä ja sen laatuun katsoen saa Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto itse kärsiä oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, Tiitola, Parkkinen, M. Virtanen, Leivo, Suominen ja Sulkunen.

Eri mieltä olevan jäsen Sulkusen lausunto:

Työtuomioistuin on aikaisemmin vakiintuneesti katsonut, että työehtosopimukseen sisältyvällä työnantajan työnjohto- ja valvontaoikeutta koskevalla määräyksellä on sopimukseen osallisten liittojen jäsenyhdistyksiä, jäseniä sekä jäsenyrityksiä sitova vaikutus siltä osin, mikä koskee konkreettisia työnjohdollisia toimenpiteitä ml. tuotannon ja työn järjestelyt (ks. 8/64 ja 33/67 ja Sarkko, Työrauhavelvollisuudesta ss. 164-165). Sen sijaan työnantajan "yritysjohdollinen" toimivalta ei kuulu periaatteessa lainkaan niiden asioiden piiriin, joista työehtosopimuksella voidaan sopia (vrt. YTL 6 § ja 14 §:n 2 mom.).

Kuitenkin työtuomioistuimen käsiteltävänä on ollut lukuisa joukko periaatteellisestikin merkittäviä tapauksia, joihin annettujen tuomioiden perusteella "näyttäisi olevan pääteltävissä, että työnantajan selvästi TEhtoL 1.1 §:n ulkopuolelle jäävä yksinomaista toimivaltaa voitaisiin rajoittaa välillisesti työsuhteen ehtoa koskevalla sopimusehtoisella määräyksellä, jolla työsopimuksissa noudatettavasta asiasta voidaan välillisesti tai epäsuorasti rajoittaa työnantajan liikkeenjohdollista toimivaltaa TEhtoL:ssa säädetyin oikeusvaikutuksin, jopa puuttua tämän ja muiden yritysten välisten, yritystoimintaa koskevien sopimusten sisältöön" (Tiitinen, Työ- ja virkaehtosopimusten oikeusvaikutuksista ss. 291-294; TT 40/68, 13/69, 56/72, 32 ja 47/73).

Esillä olevassa tapauksessa näyttää myös työtuomioistuimen enemmistön mielestä olevan riidatonta se, että asiakkailta tapahtuvan pääsymaksun perimisestä ei voida sopia työehtosopimuslain oikeusvaikutuksin. Sen sijaan niistä seuraamuksista, joita tämän liikkeenjohto-oikeuden piiriin luettavasta toimenpiteestä aiheutuu työsuhteen ehtoihin (palkkoihin), olisi periaatteessa ollut mahdollista sopia. Nyt esillä olevaan työehtosopimukseen ei kuitenkaan sisälly tätä koskevia neuvottelu- tai muita määräyksiä. Työtaistelun tarkoituksena on esillä olevassa tapauksessa ollut työnantajan pääsylipputulojen perimistä koskevan päätöksen kumoaminen eli työnantajan yksipuolisen päätösvallan piiriin kuuluvan ja työehtosopimuksessa säätelemättä jääneen kysymyksen ratkaiseminen työntekijöitä tyydyttävällä tavalla. Työstä kieltäytymällä työntekijät ovat tosiasiallisesti tehneet mahdottomaksi työehtosopimuksessa tarkoitetun työnjohtovallan käyttämisen, johon kuitenkaan lakko ei edellä sanotun mukaisesti kohdistu.

Työtuomioistuin on kuitenkin esillä olevassa asiassa omaksunut jyrkästi edellä kerrotuista vakiintuneista periaatteista poikkeavan kannan, tosin sinänsä loogisen, mutta täysin todellisuudelle vieraan päättelyn turvin. Työtuomioistuin katsoo, että sen lisäksi, että työehtosopimuksessa on sitovasti määritelty työnjohtotoimivalta, samalla määräyksellä saattaisi olla toinenkin ja laajempi merkitys: työtuomioistuin katsoo, että hyväksyessään sanotun määräyksen työsopimukseen asianomainen työntekijäliitto olisi samalla voinut ns. velvoittautumiskompetenssinsa mukaisesti "tunnustaa" työnantajalle kuuluvan oikeuden yrityksen johtamiseen yleisesti muissakin kuin niissä asioissa, joista työehtosopimuksella on sovittu ja voidaan TEhtol:n 1.1 §:n mukaisesti sopia.

Esillä olevassa tapauksessa on kuitenkin olennaista, että työehtosopimuksen 2 §:ään sisältyvä työnjohtoa ja jakamista koskeva määräys vastaa asialliselta sisällöltään LTK:n ja SAK:n välillä 6.3.1970 solmitun yleissopimuksen vastaavaa määräystä, joka puolestaan perustuu vuonna 1946 STK:n ja SAK:n välillä solmitun yleissopimuksen 5. kohdan määräyksiin.

Työnantajan työnjohtovallan laajuus on siten ollut edellä sanottujen samansisältöisten määräysten valossa useaan kertaan työtuomioistuimessa perusteellisen tarkastelun kohteena. Totta on, että työtuomioistuin on eräissä viimeaikaisissa äänestyksen jälkeen tehdyissä ratkaisuissaan, erityisesti TT 151/1979, katsonut yleissopimuksen määräyksen työnantajan työnjohto-oikeudesta ulottuvan työnantajan yleiseen valtaan määrätä yrityksen johtamisesta. Tässä jutussa vastaaja oli kuitenkin jo painostustoimenpiteistä päättäessään ja kaikissa jutun käsittelyvaiheissa lähtenyt alun alkaen siitä, että painostustoimet jäävät kokonaisuudessaan asianomaisissa työehtosopimuksissa säänneltyjen kysymysten ulkopuolelle. Siitä huolimatta työtuomioistun katsoi siis niiden kohdistuneen työnjohtomääräyksiin. Tosin asian ennakkopäätösluonteisuuden vuoksi vastaajaliitto jätettiin hyvityssakkoon tuomitsematta.

Edellä olevasta ilmenee, että mikäli vastaaja tässä jutussa jo alunperin olisi esittänyt työehtosopimukseen kohdistumista koskevan väitteen, olisi kantaja sen teoreettisen ongelman selvittämiseksi, ovatko työehtosopimusosapuolet mahdollisesti halunneet antaa työehtosopimuksen työnjohtomääräykselle sellaisen merkityksen, että se koskee ylipäänsä työnantajan päätösvaltaa yrityksessä, asiallisesti voinut nojautua ainoastaan - ei suinkaan työehtosopimusosapuolten tarkoitukseen vaan työtuomioistuimen aivan viimeaikaiseen ja mielestäni selvästi virheelliseen käytäntöön.

Työtuomioistuimen enemmistön päätös johtaa edelleen työehtosopimuslain ja sen 8 §:n tarkoituksen vastaisesti työrauhavelvollisuuden kiristämiseen lähes absoluuttiseksi Se horjuttaa työehtosopimusjärjestelmämme perusteita siltä osin, kuin työtuomioistuimen päätöksiin perustuvalla käytännöllä annetaan työnantajalle työrauhan muodossa suojaa yli sen, mitä työnantaja on työehtosopimuksella antanut vastineeksi työntekijäpuolelle.

Edellä mainituin perustein hylkään kanteen ja velvoitan Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton korvaamaan Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liiton oikeudenkäyntikulut 1 000 markalla.