Union liability upheld for failing to stop employer breach, but individual employer claim dismissed due to union acquiescence.

Työnantaja oli korottaessaan työntekijöiden palkkoja liittojen välisen työehtosopimuspöytäkirjan edellyttämällä tavalla samalla alentanut työntekijöille maksettua työehtosopimukseen perustumatonta lisää siten, että työntekijöiden henkilökohtaiset palkat olivat nousseet vähemmän kuin työehtosopimuspöytäkirjassa oli sovittu. Työnantajaliitto oli hyväksynyt jäsenyrityksensä menettelyn ja asettunut liittojen välisissä neuvotteluissa tukemaan sitä.

Työnantajaliitto tuomittu valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoon, mutta työnantajaan kohdistettu hyvityssakkovaatimus hylätty.

Asianosaiset: Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto r.y. Autoliikenteen Työnantajaliitto r.y. Koiviston Auto Oy

RATKAISU

Asianosaisliittojen välillä 16.5.1978 allekirjoitetussa työehtosopimusten soveltamisneuvottelun pöytäkirjassa on muun muassa seuraavat määräykset:

3. Devalvaation vuoksi tehtävät palkantarkistukset ym. järjestelyt

Todettiin, että keskusjärjestöt STK ja SAK ovat 31.3.1978 sopineet devalvaation vuoksi tehtävistä palkkojen tarkistuksista ja muista järjestelyistä.

Todettiin, että autoliikenteen työntekijäin työehtosopimusaloilla toteutetaan STK:n ja SAK:n sopimat palkkojen tarkistukset siten, että kaikkien työntekijäin henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 1.5.1978 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 22 penniä tunnilta, joka korotus toteutetaan erillisenä lisänä.

Korotuksen maksaminen erillisenä lisänä merkitsee sitä, ettei taulukko- tai vähimmäistuntipalkkoihin eikä muutenkaan palkkaperusteisiin tehdä muutoksia, vaan ne pysyvät ennallaan.

Erillinen 22 pennin lisä maksetaan tehdyiltä työtunneilta kuitenkin niin, että liikennehenkilökunnan työehtosopimusten takuupalkkaperiaatteen mukaisesti lisää maksetaan säännöllisen työajan puitteissa vähintään 80 tunnilta.

Mainittu 22 pennin lisä säilyy erillisenä niin kauan, kunnes se myöhemmin tarkemmin selostettavalla tavalla sulautetaan palkkaan vuoden 1979 helmikuun alusta lukien.

Syyskuun alussa 1978 voimaan tulevaksi siirretyt yleiskorotus sekä taulukko- ja vähimmäistuntipalkkakorotukset suoritetaan sovitulla tavalla sellaisenaan ottamatta huomioon 22 pennin erillistä lisää. Yleiskorotuksen sekä taulukko- ja vähimmäistuntipalkkojen korotusten tultua suoritetuiksi, lisätään palkkoihin näin ollen 22 pennin erillinen lisä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vuoden 1978 maaliskuussa olivat keskusjärjestöt SAK ja STK neuvotelleet devalvaation johdosta suoritettavista palkkojen tarkistuksista ja muista järjestelyistä. 30.3.1978 oli näissä neuvotteluissa sovittu, että helmikuussa 1979 toteutettaviksi sovituista palkankorotuksista maksetaan osa jo toukokuussa 1978. Palkankorotus oli tullut toteuttaa suorittamalla kultakin työtunnilta erillinen 22 pennin lisä.

Palkkaperusteiden yksipuolisesta muuttamisesta, johon yhtenä osana oli liittynyt devalvaatiohyvityksen yhteydessä toteutettu kiinteän lisän pienentäminen, oli neuvoteltu useita kertoja työpaikkatasolla sopimukseen pääsemättä. Työntekijäpuolen kantana oli ollut, että työnantajalla ei ollut työehtosopimuslakiin perustuvaa oikeutta muuttaa alun alkaenkaan iltavuorolisän maksutapaa. Muutoksen aiheuttamasta palkanmenetyksestä oli nostettu kanne Lahden raastuvanoikeudessa. Raastuvanoikeus oli antanut asiasta päätöksen 25.1.1980. Liittojen välillä oli erimielisyydestä neuvoteltu viimeksi 7.9.1979. Vastaajaliitto ei ollut hoitanut työehtosopimuslain 8 §:ään perustuvaa valvontavelvollisuuttaan saattaakseen työehtosopimuspöytäkirjan määräykset voimaan jäsenyrityksessään. Neuvotteluista laaditusta pöytäkirjasta ilmeni, että Autoliikenteen Työnantajaliitto oli päinvastoin tukenut Koiviston Auto Oy:tä liittojen välisen pöytäkirjan väärässä soveltamisessa.

Näillä perusteilla Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on vaatinut Autoliikenteen Työnantajaliiton ja Koiviston Auto Oy:n tuomitsemista työehtosopimuslain 7 ja 8 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien rikkomisesta hyvityssakkoon.

Autoliikenteen Työnantajaliitto ja Koiviston Auto Oy ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että Koiviston Auto Oy:ssä oli kannekirjelmässä tarkoitetussa yksivuorotyössä työskenteleville autonkuljettajille maksettu alan työehtosopimuksen mukainen lähi- ja paikallisliikenteen iltavuorolisä puolitettuna 13.6.1977 asti. Lisä oli maksettu keskimääräisenä eli 6,5 %:n suuruisena kaikilta tunneilta paikallisliikenteessä ja myös sellaisille autonkuljettajille, jotka eivät tehneet vuorotyötä. Lisän maksamisperusteena oli ollut lähinnä palkkalaskennan yksinkertaistaminen.

Kesäkuussa 1977 oli Koiviston Auto Oy:ssä ryhdytty maksamaan vuorotyölisiä työehtosopimuksen määräysten mukaisesti. Muutoksen mahdollisesti aiheuttaman ansiotason laskun estämiseksi oli päätetty yksivuorotyötä tehneille kuljettajille maksaa erityistä kiinteätä lisää, jonka suuruus oli ollut 25 markkaa palkkajaksolta. Tämä lisä oli ilmoitettu maksettavaksi määräaikaisena 1.3.1978 asti. Tämän lisän maksaminen oli merkinnyt sitä, että yksivuorotyötä tehneiden autonkuljettajien palkat eivät alentuneet, kun uusia lisän sisältämiä palkkoja verrattiin heidän ennen 4.5.1977 saamiinsa palkkoihin. Alle kahdeksan vuotta palvelleiden kuljettajien kaksiviikkoisjakson palkka olisi alentunut 20,80 markkaa ja yli kahdeksan vuotta palvelleiden kuljettajien kaksiviikkoisjakson palkka vastaavasti 22,40 markkaa ellei kuljettajille olisi maksettu 25 markan suuruista lisää. Näin ollen kuljettajien palkat olivat nousseet.

Toukokuun 1 päivästä 1978 alkaneen palkkajakson alusta lukien oli Koiviston Auto Oy:ssä toteutettu Autoliikenteen Työnantajaliiton ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton välillä 16.5.1978 allekirjoitetun pöytäkirjan 3 kohdan mukaiset palkankorotukset kannekirjelmän liitteenä olleen tiedotteen mukaisesti. Tämän lisäksi oli päätetty maksaa edelleen pelkästään yksivuorotyötä tekeville kuljettajille määräaikaisena siihen asti maksettu 25 markan suuruinen lisä tästä ajankohdasta lukien 10 markan suuruisena. Työehtosopimuspöytäkirjan mukaisesti toteutettujen palkankorotusten ja 10 markan suuruisena maksetun lisän maksamisen johdosta ei kenenkään nyt kysymyksessä olevan työntekijän palkka ollut laskenut.

Kesäkuusta 1977 maksettu 25 markan suuruinen lisä oli ollut työsopimusluonteinen eikä se ollut perustunut työehtosopimukseen. Työehtosopimuksessa ei ollut määräyksiä mainitunlaisen lisän maksamiseen. Lisän käyttöönotto tai sen muuttaminen ei ollut alentanut kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden palkkoja. Kyseessä oleva lisä ei ollut työehtosopimukseen perustuva pakollinen lisä. Kannekirjelmässä ei ollut edes väitetty, että olisi sovittu tämän lisän säilyttämisestä. Kannekirjelmässä tarkoitettujen työntekijöiden palkat eivät olleet lisän käyttöönoton tai sen muuttamisen yhteydessä alentuneet. Työtuomioistuin oli tuomiossaan n:o 119/1977 vastaavan tyyppisessä tapauksessa katsonut, ettei työnantaja ollut rikkonut tietensä työehtosopimuksen määräyksiä.

Edellä olevilla perusteilla Autoliikenteen Työnantajaliitto ja Koiviston Auto Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Autoliikenteen Työnantajaliiton olisi työtuomioistuimen mielestä pitänyt viimeistään liittotason neuvotteluissa havaita Koiviston Auto Oy:n menettelyn sopimuksenvastaisuus ja näin ollen sen sijaan, että se on tukenut yhtiön menettelyä, ryhtyä toimenpiteisiin saadakseen yhtiön noudattamaan työehtosopimuspöytäkirjan määräyksiä. Kun Autoliikenteen Työnantajaliitto on hyväksynyt Koiviston Auto Oy:n menettelyn, työtuomioistuin katsoo näyttämättä jääneen, että yhtiö olisi menettelyllään rikkonut työehtosopimusta tietensä.

Sanotuilla perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi, Koiviston Auto Oy:tä vastaan tehdyn hyvityssakkovaatimuksen hyläten, työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla tuomita Autoliikenteen Työnantajaliiton maksamaan valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitolle hyvityssakkoa 4 000 markkaa ja korvaamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton oikeudenkäyntikulut 1 500 markalla. Jutun laatuun katsoen saa Koiviston Auto Oy kärsiä omat oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Lappalainen, Pyrhönen, Parkkinen, Sariola, Kaski, Kuivanen ja Leivo.

Tuomio oli yksimielinen.