Labor court dismisses union opinion request as local custom contradicts collective agreement service fee clause.

Liittojen yhteisen kannan mukaan katsottu, että ravintolan asiakkaiden vahtimestarille maksamaa vaatesäilytysmaksua oli pidettävä palvelurahana, joka työehtosopimuksen mukaan kuului vahtimestarille vähentämättömänä.

Kysymys siitä, oliko määrätyn osuuden periminen vaatesäilytysmaksuista yritykselle ilmeisessä ristiriidassa paikkakunnan tavan tai alalla tavallisesti noudatetun menettelyn kanssa, ei ollut sellainen kysymys, josta työtuomioistuin voi antaa muulle tuomioistuimelle lausuntoa.

Asianosaiset: Lausunto Helsingin hovioikeudelle (Vahtimestari Hannu Tapio Kontuniemi/Vuoristo-yhtiöt Oy)

RATKAISU

Liiketyönantajain Keskusliitto r.y:n, Työehtoliitto r.y:n, Hotelli ja Ravintolatyönantajain Liitto r.y:n sekä Hotellija Ravintolahenkilökunnan Liitto r.y:n kesken vuodeksi 1968 tehdyssä, samojen osapuolten kesken 30.10.1968 tehdyllä pöytäkirjalla voimassaoloajaltaan vuoden 1969 loppuun jatketussa majoitus ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevassa työehtosopimuksessa on muun ohessa seuraavat määräykset:

8 § Palvelurahapalkkaiset työntekijät

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5. Asiakkaiden vahtimestareille suorittama palveluraha kuuluu heille vähentämättömänä. Hotellin tai ravintolan palveluksessa olevilta vahtimestareilta ei peritä eteisvuokraa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hannu Tapio Kontuniemi on Vuoristo-yhtiöt Oy:tä vastaan Helsingin raastuvanoikeudessa ajamassaan kanteessa lausunut, että hän oli ollut sanotun yhtiön omistaman Kaivohuone-nimisen ravintolan vahtimestarina 5.1.1968-15.9.1969. Työnantaja oli perinyt Kontuniemeltä majoitus- ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevan palkkasopimuksen vastaisesti yleisöltä tulleista palvelurahoista ns. eteisvuokrana 5881,50 markkaa ajalta 5.1-31.5.1968, 1837,60 markkaa ajalta 1.6.30.9.1968 ja 9282,00 markkaa ajalta 1.10.1968-15.9.1969 eli yhteensä 17 001,10 markkaa. Tämän vuoksi Kontuniemi on vaatinut Vuoristoyhtiöt Oy:n velvoittamista maksamaan hänelle sanotun korvauksen korkoineen ja kuluineen.

Vastaaja on kanteen johdosta oikeudenkäynnin ensimmäisessä istunnossa lausunut, ettei Kontuniemi ollut Vuoristo-yhtiöt Oy:n vaan LV-Ravintolat Ky Leo Vuoristo -nimisen kommandiittiyhtiön palveluksessa, minkä vuoksi vastaaja on kieltäytynyt vastaamasta itse asiaan.

Kontuniemi on raastuvanoikeudessa muun ohessa lausunut, että vahtimestarit olivat joutuneet eteisvuokrana maksamaan työnantajalle 50 penniä asiakasta kohden. Työn päätyttyä joka ilta oli sanottu määrä tilitetty Kaivohuoneen kulloinkin vuorossa olleelle kassanhoitajalle. Tämä oli merkinnyt kuittausta naulakkomaksun nimellä erilliseen vahtimestareilla olleeseen vihkoon. Tammi-toukokuun 1968 välisenä aikana oli Kaivohuoneella ollut neljä vahtimestaria, ja kantajan osuus kuitatuista naulakkomaksuista oli 5 881,50 markkaa. Kesäsyyskuussa 1968 oli ollut viisi vahtimestaria ja kantajan osuus kuitatuista naulakkomaksuista oli 1837,60 markkaa sekä 1.10.1968-15.9.1969 kuusi vahtimestaria; kuudes osa kuitattujen naulakkomaksujen kokonaismäärästä oli tällöin ollut 9 282 markkaa.

Vastaaja on kuullut todistajana vahtimestaria, joka oli ollut vahtimestarina Kaivohuoneella esimerkiksi kevättalvesta 1968 myöhäissyksyyn 1969. Todistaja on katsonut Kontuniemen saaneen aluksi palkkansa niin, että toiset vahtimestarit olivat maksaneet sen hänelle. Kontuniemi oli todistajan mielestä ollut aluksi toisten vahtimestareiden avukseen ottama henkilö. Toiset vahtimestarit olivat jakaneet keskenään potin, joka oli vaihdellut illasta iltaan, ja sitten maksaneet kantajalle korvauksen, jonka suuruutta todistaja ei muistanut. Myöhemmin kesällä 1968 Kontuniemi oli päässyt täysivaltaiseksi vahtimestariksi.

Helsingin raastuvanoikeus on 4.12.1970 tekemällään päätöksellä tutkinut Vuoristo-yhtiöt Oy:n väitteen ja katsonut selvitetyksi, että kantaja oli toiminut ravintola Kaivohuoneen eteisvahtimestarina 5.1.1968 alkaen seuranneeseen kesään saakka muiden vahtimestareiden palkkaamana apulaisena ja kesästä 1968 alkaen 15.9.1969 saakka samassa ravintolassa siinä palvelutoimintaa harjoittavan LV-Ravintolat Kommandiittiyhtiö Leo Vuoriston palveluksessa. Kun kantaja näin ollen ei ollut vastaajan palveluksessa, vastaaja ei ollut juttuun oikea vastaaja, minkä vuoksi raastuvanoikeus on jättänyt kanteen tutkimatta.

Kontuniemen haettua muutosta raastuvanoikeuden päätökseen Helsingin hovioikeus on 2.9.1971 antamallaan päätöksellä katsonut, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden päätöstä.

Kontuniemi on hakenut hovioikeuden päätökseen muutosta korkeimmalta oikeudelta.

Jatkettaessa asian käsittelyä raastuvanoikeudessa Kontuniemi on uudistanut jutussa esittämänsä vaatimukset.

Kantaja on raastuvanoikeudessa todennut, että eteisvuokran periminen vahtimestareilta oli työehtosopimuksessa kielletty jo vuonna 1955. Kantaja on esittänyt vahtimestarien yhteisen kirjan, josta selvisi, miten eteisvuokraa oli päivittäin peritty.

Vastaaja on myöntänyt kantajan tilittäneen 14.6.-15.9.1969 työnantajalle asiakkailta perimistään maksuista 460 markkaa kuukaudessa.

Kantajan todistajana kuulustuttama Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liiton toimitsija oli laskenut kantajan vastaajalle tilittämän osuuden kanteessa tarkoitetulta ajalta. Todistaja on selittänyt, että mikäli ravintoloissa oli käytössä birekajärjestelmä, johon asian käsittelyn aikana oli myös puututtu, vahtimestareilla oli yleensä kiinteä kuukausipalkka. Muussa tapauksessa vahtimestarien palkka koostui asiakkailta saaduista palvelurahoista. Raittiusravintoloissa vahtimestarit yleensä olivat kiinteällä kuukausipalkalla eikä niissä yleensä ollut käytössä birekajärjestelmää. Mikäli ravintolassa ei ollut käytössä birekajärjestelmää, vahtimestarit saattoivat saada kiinteätä korvausta esimerkiksi siitä, että he auttoivat muuta henkilökuntaa juomien kantamisessa. Bireka oli eräänlainen kontrolloitu kuittijärjestelmä, jossa vahtimestari oli kuittien mukaisesti tilitysvelvollinen työnantajalle. Työehtosopimus ei tuntenut provisiosysteemiä.

Kantaja on kuulustuttanut vielä todistajana aikaisemmin kuulustuttamaansa vahtimestaria, joka oli ollut Kaivohuoneella töissä samanaikaisesti Kontuniemen kanssa. Todistaja oli joutunut vastaajayhtiön palveluksessa ollessaan maksamaan eteisvuokraa vastaajalle. Vahtimestarit olivat maksaneet puolet "potista" vastaajalle. Vahtimestarit olivat ilmoittaneet vastaajalle asiakkaiden lukumäärän ja keränneet rahat asiakkailta. Kaikki asiakkailta saadut rahat oli pantu yhteiseen kassaan ja siitä puolet oli maksettu vastaajalle. Jos esimerkiksi asiakkaita oli ollut neljäsataa, vahtimestarit olivat joutuneet maksamaan siitä puolet vastaajalle, 50 penniä asiakkaalta eli 200 markkaa. Määrät, joita kantaja oli vaatinut vastaajalta, olivat saman suuruiset, mitkä todistaja oli joutunut maksamaan vastaajalle. Todistaja ilmoitti maksaneensa eteisvuokraa vastaajalle sen vuoksi, että vuokraa oli ollut pakko maksaa, jos halusi olla vastaajan palveluksessa.

Kantaja on vielä lausunut, että vuoden 1922 työsopimuslain 12 §:n säännöksen oli katsottava kieltäneen eteisvuokran perimisen. Sen mukaanhan työsopimus oli mitätön muun muassa sillä perusteella, että sopimus oli tehty ehdoilla, jotka olivat ilmeisesti ristiriidassa paikkakunnan tavan tai sellaisessa työssä tavallisesti noudatetun menettelyn kanssa. Kun valtaosa työnantajista oli riidattomasti kuulunut työnantajaliittoihin ja vain harvat olivat poikkeuksena olleet niiden jäsenyyden ulkopuolella, niin voitiin sanoa, että paikkakunnan tapana oli ollut eteisvuokran perimiskielto, varsinkin kun se oli ollut sisällytettynä alan työehtosopimuksiin jo vuodesta 1955 lukien.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus, joka on katsonut jääneen näyttämättä, että Oy Uusi Kaivohuone Ab perimällä kanteessa tarkoitettuja maksuja tammikuun 5 päivästä 1968 kesäkuun 13 päivään 1969, mainitut päivät mukaanluettuina, olisi menetellyt kesäkuun 1 päivänä 1922 annetun työsopimuslain 12 §:n tai muunkaan säännöksen vastaisesti, on hyläten kanteen enemmälti velvoittanut Vuoristo-yhtiöt Oy:n heti maksamaan Kontuniemelle 2 500 markkaa korkoineen sekä oikeudenkäyntikulujen korvausta.

Molemmat asianosaiset ovat hakeneet muutosta raastuvanoikeuden päätökseen.

Kontuniemi on vaatinut kanteen hyväksymistä kokonaisuudessaan. Vuoristo-yhtiöt Oy puolestaan on vaatinut kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan. Kontuniemi on vastannut yhtiön muutoksenhakemukseen.

Helsingin hovioikeus on pyytänyt työtuomioistuimen lausunnon ensinnäkin siitä, onko raastuvanoikeuden päätöksessä tarkoitettua asiakkaiden vahtimestarille suorittamaa vaatesäilytysmaksua pidettävä Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto r.y:n sekä Suomen Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto r.y:n välillä vuonna 1969 voimassa olleen työehtosopimuksen tarkoittamana palvelurahana, joka kuului vahtimestarille vähentämättömänä, sekä toiseksi siitä, oliko määrätyn osuuden näistä maksuista perimistä yritykselle Kontuniemen vahtimestarin toimen hoitamisen aikana katsottava olleen ilmeisessä ristiriidassa paikkakunnan tavan tai alalla tavallisesti noudatetun menettelyn kanssa.

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto sekä Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto r.y. ovat työtuomioistuimelle sen pyynnöstä antamassaan kirjallisessa lausunnossa esittäneet asiasta:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

2) Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto r.y:n kanta

a) Työehtosopimuksen 8 § 5 kohta

Lisänä siihen aineistoon, mitä kantajapuoli on jo alioikeudessa esittänyt, esitämme seuraavaa:

Helsingin Hovioikeudessa nyt vireillä olevassa jutussa on vastaajan taholta väitetty, että vaatesäilytysmaksu ei tarkoittaisi samaa kuin työehtosopimuksessa käytetty palveluraha. Vuonna 1969 voimassa olleessa työehtosopimuksessa on palvelurahapalkkaisen vahtimestarin ansiosta käytetty yleistermiä palveluraha. Tätä asiakkaan suorittamaa palvelurahaa voidaan kyllä kutsua ja käytännössä kutsutaankin esimerkiksi vaaterahaksi, vaatesäilytysmaksuksi, juomarahaksi, tipsiksi, narikkamaksuksi, mutta nimitysten erilaisuudesta huolimatta on niitä kaikkia pidettävä työehtosopimuksen tarkoittamana palvelurahana, vahtimestarin palkkana, joka kuuluu vahtimestarille vähentämättömänä.

Edellä esitetyn vuoksi on kiistatonta että vaatesäilytysmaksua on pidettävä työehtosopimuksen tarkoittamana palvelurahana.

b) Paikkakunnan tapa ja alalla tavallisesti noudatettu menettely

Lisäksi on pyydetty lausunto siitä, onko määrätyn osuuden perimistä yritykselle vahtimestan Kontuniemen toimen hoitamisen aikana vuosina 1968-69, katsottava olleen ilmeisessä ristiriidassa paikkakunnan tavan tai alalla yleisesti noudatettavan menettelyn kanssa.

Määrätyn osuuden perimistä yritykselle on 2) -kohdassa esitetyn perusteella pidettävä työehtosopimuksen kieltämänä eteisvuokran perimisenä. Työehtosopimus, jota alalla noudatettiin vuosina 1968-69, on työnantajien puolelta allekirjoittanut kolme työnantajaliittoa, Liiketyönantajain Keskusliitto LTK r.y., Työehtoliitto r.y. sekä Hotelli- ja Ravintolatyönantajain Liitto r.y. Näihin työnantajaliittoihin kuului jäseninä alan työnantajista tuolloin n. 75 %. Eteisvuokran perimisen on täten katsottava olleen alalla tavallisesti noudatettavan menettelyn vastainen.

3) Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto r.y:n kanta

Eteisvuokralla tarkoitetaan työehtosopimuksessa ennen eteisvuokran kieltämistä vallinnutta käytäntöä, jonka mukaisesti vahtimestan suoritti työnantajalle kiinteän kuukausittaisen tai muuhun aikamäärään sidotun korvauksen. Tällöin oli kyseessä vahtimestari, jonka työn vastike määräytyi yleisöltä tulevien työn suorituksesta tavanomaisesti annettavien vapaaehtoisten lahjojen muodossa. Vapaaehtoiseen lahjaan perustuvan palkkausjärjestelmän myötä kehittyi ravintola-alalle järjestelmä, jota kutsutaan birekajärjestelmäksi. Tällöin ravintola velvoittaa asiakkaan suorittamaan vaatesäilytyksestä määrätyn maksun, jonka vahtimestan vastaanottaa, ja jonka hän määräajoin tilittää työnantajalle.

Toukokuun 7. päivänä 1973 solmitun majoitus- ja ravitsemisliikkeiden kiinteäpalkkaisia työntekijöitä koskevan työehtosopimusratkaisun yhteydessä sovittiin, että mikäli vaatenaulakosta mahdollisesti perittävä vaatesäilytysmaksu suoritetaan työnantajalle, on vaatenaulakkoa hoitava naulakonhoitaja tai vahtimestari sekä muu eteisessä työskentelevä vahtimestan kiinteäpalkkainen työntekijä.

Edellä esitettyyn viitaten katsomme, että kyseessä ei ole ollut työehtosopimuksen kieltämä eteisvuokra, vaan eräs sovellutus birekajärjestelmästä. Tuo sovellutus oli vuoden 1969 työehtosopimuksen mukaan mahdollinen, joskaan sen ei voida väittää olleen yleinen käytäntö alalla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Työehtoliitto on kirjallisesti yhtynyt Liiketyönantajain Keskusliiton, Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton ja Hotelli- ja Ravintolatyönantajain Liiton kannanottoihin.

Työtuomioistuin on päättänyt antaa seuraavan lausunnon:

Hovioikeuden lausuntopyynnössä mainittu Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto ei kysymyksessä olevana aikana ole ollut osallisena majoitus- ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevaan työehtosopimukseen, jonka ovat solmineet työnantajapuolelta Liiketyönantajain Keskusliitto, Työehtoliitto ja Hotelli- ja Ravintolatyönantajain Liitto sekä työntekijäpuolelta Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto. Liiketyönantajain Keskusliitolta on majoitus- ja ravitsemisliikkeitä koskeva työehtosopimustoiminta sittemmin siirtynyt keskusliiton jäsenyhdistykselle Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitolle.

Liiketyönantajain Keskusliitto, Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto, Työehtoliitto, Hotelli- ja Ravintolatyönantajain Liitto sekä Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto ovat lausuntoasiaa työtuomioistuimessa käsiteltäessä päätyneet yksimielisyyteen siitä, että raastuvanoikeuden päätöksessä tarkoitettua asiakkaiden vahtimestarille suorittamaa vaatesäilytysmaksua on pidettävä palvelurahana, joka kuuluu työehtosopimuksen 8 §:n 5 kohdan mukaan vahtimestarille vähentämättömänä. Liitot ovat yhtä mieltä myös siitä, että ravintolayhtiön menettely sen periessä osan vaatesäilytysmaksusta vahtimestarilta on ollut erilainen kuin yleinen käytäntö.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, Pyrhönen, Äimälä, Airaksinen, Kaski, Kuivanen ja Leivo.

Lausunto oli yksimielinen.