Labour Court allows union dues including strike fund portion if declared as single percentage by union branch.

Kysymys siitä, oliko työntekijäliiton ilmoittamaan 1,4 %:n suuruiseen jäsenmaksuprosenttiin sisältyvä 0,2 %:n suuruinen osa, jonka liitto oli ilmoittanut perivänsä perustamaansa työtaistelurahastoon, työehtosopimuksen määräysten ja keskusjärjestöjen välisen sopimuksen vastainen.

Kysymys myös perintäkelpoisen jäsenmaksun olemassaolosta, osastomaksun sisällyttämisestä jäsenmaksuun ja jäsenmaksuprosentin suuruudesta.

Kysymys lisäksi kanteen tutkimisesta.

Asianosaiset: Autoliikenteen Työnantajaliitto r.y. ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto r.y. puolin ja toisin kantajana ja vastaajana

RATKAISU

Autoliikenteen Työnantajaliiton sekä Auto ja Kuljetusalan Työntekijäliiton välillä 10.5.1977 tehdyssä linjaautohenkilökunnan työehtosopimuksessa on muun ohessa seuraavat määräykset:

VI ERINÄISET MÄÄRÄYKSET

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

23 § Ammattiyhdistysjäsenmaksujen pidättäminen

Työnantaja pidättää, mikäli työntekijä on antanut siihen valtuutuksen, tähän työehtosopimukseen osallisen ammattiliiton jäsenmaksut ja tilittää ne palkanmaksukausittain kyseisen liiton nimeämälle pankkitilille. Pidättäminen suoritetaan siten kuin keskusjärjestön 13.1.1969 allekirjoittamassa sopimuspöytäkirjassa on erikseen sovittu. Työntekijälle annetaan kalenterivuoden tai työsuhteen päätyttyä verotusta varten todistus pidätetystä summasta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Työehtosopimuksen 23 §:ssä tarkoitetussa Suomen Työnantajain Keskusliitto r.y:n (STK) ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK r.y:n välisessä pöytäkirjassa on muun ohella seuraavat määräykset:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

2 §

Suomen Työnantajain Keskusliitto ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto r.y. ovat sopineet, että Liinamaa-sopimuksessa edellytetty ammattiyhdistysten jäsenmaksujen periminen toteutetaan tämän pöytäkirjan liitteistä A ja B ilmenevällä tavalla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Liite A, 2 §.

Ammattiyhdistysten jäsenmaksujen perintäohjeet

Etujärjestöjen allekirjoittaman Liinamaan sopimukseen liittyvän sosiaalipaketin 5 § 2. mom:n mukaan "STK suosittelee jäsenilleen, että mikäli työntekijä on antanut siihen valtuutuksen, ammattiyhdistysten jäsenmaksut peritään työntekijän palkasta ja työntekijälle annetaan vuoden päätyttyä verotusta varten todistus pidätetystä summasta."

Mainitun sopimuskohdan toteuttamiseksi käytännössä on STK ollut yhteydessä SAJ:n ja SAK:n kanssa. Käytyjen keskustelujen tuloksena on päädytty yhdenmukaiseen ammattiyhdistysten jäsenmaksujen perintäjärjestelmään, josta keskusjärjestöt tiedottavat jäsenilleen.

Jäsenmaksujen perintäjärjestelmä koskee vain ammattiyhdistysten jäsenmaksuja. Jäsenmaksukäsite saa sisältää kuitenkin varsinaisen säännöllisen jäsenmaksun lisäksi työttömyyskassamaksun edellyttäen, että perintä tapahtuu yhtenä eränä. Tähän ei saa sisällyttää muita erillisiä eriä esim. liittymis- tai taistelurahastomaksuja. Ammattiyhdistys ja työntekijä ovat vastuussa perittäväksi ilmoittamansa erän verovähennyskelpoisuudesta.

Jäsenmaksun ollessa %-määräinen peritään se samasta palkkasummasta kuin mistä veroennakon pidätys toimitetaan. Mikäli perintäperusteesta on muunlaisia määräyksiä, on ne ammattiosaston ja/tai -liiton toimesta sopeutettava mainitun periaatteen mukaisiksi. Samoin mikäli %- ja/tai mk-määräisenä perittävä jäsenmaksu on määritelty ammattiliiton ja/tai -osaston säännöissä muulta kuin yrityksen palkanlaskentakautta vastaavalta ajanjaksolta, on perintäperuste ammattiosaston ja/tai -liiton toimesta sopeutettava palkanlaskentakautta vastaavaksi. Työntekijäkohtainen perintä tapahtuu siis yksinomaan ammattiosaston tai -liiton kirjallisesti kalenterivuodeksi kerrallaan ilmoittaman perintäkausittain yhdensuuruisen %- tai mk-määrän mukaan ilman tähän liittyviä lisäehtoja (esim. "kuitenkin enintään tai vähintään" määräyksiä).

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Autoliikenteen Työnantajaliitto (ATL) on työtuomioistuimessa lausunut, että Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton (AKT) liittovaltuusto oli kevätkokouksessaan 1979 tehnyt periaatepäätöksen liiton työtaistelurahaston kartuttamisesta vuoden 1980 alusta alkaen siten, että jäseniltä kerättäisiin varsinaisen jäsenmaksun lisäksi 0,2 %:n suuruinen työtaistelurahastomaksu. Liittovaltuusto oli 6.11.1979 pitämässään syyskokouksessa päättänyt työtaistelurahastomaksun suuruudeksi 0,2 % työntekijän bruttoansiosta. Maksua alettaisiin periä jäsenmaksun yhteydessä 1.1.1980 lukien. Päätöksestä oli tiedotettu AKT:n jäsenlehden marraskuisessa ja joulukuisessa numerossa. Perintäprosentin muutoksesta oli ilmoitettu työnantajaliitolle kirjeitse 24.10.1979. Kirjeen mukaan AKT oli tiedottanut muutoksesta 22.10.1979 myös suoraan työnantajille. Kirjeessä AKT oli kuitenkin salannut lakkorahastomaksun sisällyttämisen jäsenmaksun yhteyteen.

AKT:n näin ilmoittama jäsenmaksun perintäprosentti oli työehtosopimuksen vastainen, koska siihen sisältyi kerrottu työtaistelurahastomaksu. AKT ei kantajan mielestä ollut ilmoittanut kalenterivuodeksi 1980 perintäkelpoista jäsenmaksua. Keskusjärjestösopimus kielsi nimenomaan sisällyttämästä jäsenmaksuun työtaistelurahastomaksua. Pöytäkirjan mukaan jäsenmaksujen perintäjärjestelmä koski vain ammattiyhdistysten jäsenmaksuja. Jäsenmaksukäsite saattoi sisältää varsinaisen säännöllisen jäsenmaksun lisäksi työttömyyskassamaksun edellyttäen, että perintä tapahtui yhtenä eränä. Pöytäkirjassa oli edelleen määrätty miten työntekijäkohtainen perintä tapahtui.

Erimielisyydestä liittojen ja keskusjärjestöjen välillä käydyt neuvottelut olivat päättyneet tuloksettomina. Tämän vuoksi Autoliikenteen Työnantajaliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että AKT:n ilmoittamaan 1,4 %:n suuruiseen jäsenmaksuprosenttiin sisältyvä 0,2 %:n suuruinen osa, jonka AKT oli ilmoittanut perivänsä perustamaansa työtaistelurahastoon, on asianosaisliittojen välillä voimassa olevan työehtosopimuksen määräysten ja keskusjärjestöjen välisen sopimuksen vastainen. Sikäli kuin työtuomioistuin katsoisi sanotun työtaistelurahastomaksun sopimuksen vastaiseksi, on Autoliikenteen Työnantajaliitto lisäksi vaatinut vahvistettavaksi, ettei AKT ole vuoden 1979 aikana ilmoittanut perintäkelpoista jäsenmaksua eikä näin ollen 1.1.1980 alkaen ole olemassa perintäkelpoista jäsenmaksua, jonka Autoliikenteen Työnantajaliiton jäsenyritykset olisivat työehtosopimuksen nojalla velvolliset perimään AKT:n jäseniltä.

Liittotoimikunnan päätöksen johdosta oli keskusjärjestöjen välillä melkein päästy ratkaisuun erimielisyyskysymyksessä. Lopulta SAK ei kuitenkaan ollut voinut STK:n edustajan vaatimusten vuoksi hyväksyä neuvottelutulosta. Keskusjärjestöjen 28.12.1979 laatimassa neuvottelumuistiossa oli todettu yksimielisyyden keskusjärjestöjen välillä vallitsevan siitä, ettei perittävä jäsenmaksu saanut sisältää varsinaisen jäsenmaksun lisäksi erillisiä eriä, esimerkiksi työtaistelurahastomaksua, jollainen AKT:n liittovaltuuston päättämä 0,2 %:n erä oli. Muistiossa oli siis otettu kantaa AKT:n liittovaltuuston päätökseen, vaikka päätös oli muistion laadintaaikaan keskusjärjestöneuvottelijoiden tieten jo peruttu.

Koska AKT:n liittotoimikunta oli purkanut liittovaltuuston päätöksen, oli Autoliikenteen Työnantajaliiton kanne nostettu väärältä pohjalta. Keskusjärjestöt eivät riidan ratkaisemisesta sopiessaan voineet syrjäyttää AKT:n virallisia päätöksiä. AKT:n mielestä olennaista jäsenmaksun perinnän kannalta oli se, oliko alan työnantajien perittävä liittotoimikunnan päättämät 1,4 % jäsenmaksuna vuonna 1980 vai eikö. Sanotuilla perusteilla AKT on vaatinut työtuomioistuinta jättämään tutkimatta Autoliikenteen Työnantajaliiton ensimmäisen kannevaatimuksen, koska se perustui purettuun päätökseen eikä kantajalla näin ollen ollut oikeudellista etua saada vaatimaansa vahvistustuomiota. Lisäksi AKT on vaatinut, että työtuomioistuin jättäisi tutkimatta myös kantajan toisen kannevaatimuksen, koska se liittyi ensimmäiseen kannevaatimukseen.

AKT on siltä varalta, että Autoliikenteen Työnantajaliiton kanne kuitenkin tutkittaisiin, vielä lausunut, että keskusjärjestöt olivat tosin erimielisyysasiassa yksimielisiä siitä, ettei perittävä jäsenmaksu saanut sisältää varsinaisen jäsenmaksun lisäksi erillisiä eriä kuten työtaistelurahastomaksua. AKT katsoi kuitenkin, etteivät liittovaltuuston päättämät 0,2 % olleet jäsenmaksujen perinnästä tehdyn pöytäkirjan tarkoittama erillinen erä. Mikäli työtuomioistuin katsoisi sanotun 0,2 %:n erän työehtosopimuksen vastaiseksi, ei tämän seikan vahvistaminen voinut johtaa kanteen toisen vaatimuksen vahvistamiseen. Jos liittovaltuuston päättämistä 1,4 %:sta katsottaisiin 0,2 % sellaiseksi osaksi, jota työnantajien ei tarvitsisi periä työntekijän palkasta, olivat jäsenyritykset joka tapauksessa velvolliset perimään kiistatta perimiskelpoiset 1,2 % bruttopalkasta. Näin ollen AKT on vaatinut joka tapauksessa kanteen hylkäämistä.

Erimielisyyttä oli lisäksi syntynyt ammattiosastojen jäsenmaksun perinnästä. AKT:n kirjeessä työnantajalle oli ilmoitettu, että liiton perimän jäsenmaksun lisäksi ammattiosastoilla oli mahdollisuus periä osastomaksua. Ammattiosasto tulisi ilmoittamaan, jos se kantaisi osastomaksua liiton kantamien 1,4 %:n lisäksi. Työnantajalle lähetetyt ilmoitukset osoittivat, että AKT oli delegoinut lopullisen jäsenmaksuprosentin ilmoittamisen paikalliselle ammattiosastolle, jos ammattiosasto oli päättänyt periä osaston jäsenmaksua. Tällainen käytäntö oli ollut liiton piirissä voimassa jo useita vuosia eivätkä työnantajat enempää kuin työnantajaliitotkaan olleet huomauttaneet sen johdosta.

Tammikuussa 1980 oli Autoliikenteen Työnantajaliitto riitauttanut mahdollisuuden periä ammattiosaston jäsenmaksua liiton jäsenmaksun yhteydessä. AKT:stä lähetetyn jäsenmaksuilmoituksen jälkeen olivat ne AKT:n ammattiosastot, jotka olivat päättäneet periä liiton jäsenmaksun lisäksi osastojäsenmaksua, lähettäneet työnantajille kirjallisen ilmoituksen lopullisesta jäsenmaksuprosentista. Esimerkiksi Tampereen seudun Linja-autohenkilökunta r.y:n ilmoituksen mukaan osaston jäseniltä tuli periä 1,5 %:n jäsenmaksua. Tamperelaiset työnantajat eivät kuitenkaan olleet perineet tuota jäsenmaksua. Asiaa työnantajaliitosta tiedusteltaessa liitto oli ilmoittanut virallisena kantanaan, ettei työnantajan tarvinnut periä osaston jäsenmaksuja.

Erimielisyydestä oli neuvoteltu liittojen välillä 23.1.1980 ratkaisuun pääsemättä. Työehtosopimuksessa tosin puhuttiin työehtosopimukseen osallisen ammattiliiton jäsenmaksusta. Seuraava lause kuitenkin osoitti, ettei sanamuodolla ollut itsenäistä merkitystä vaan kysymys oli keskusjärjestöjen välisen sopimuspöytäkirjan kirjaamisesta linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen osaksi. Keskusjärjestöjen perintäohjeissa sanottiin STK:n suosittelevan jäsenilleen, että mikäli työntekijä oli antanut siihen valtuutuksen, ammattiyhdistysten jäsenmaksut peritään työntekijän palkasta. Ammattiyhdistyksellä tarkoitettiin yleisessä kielenkäytössä sekä työntekijäliittoa että ammattiosastoa.

Sanotuilla perusteilla AKT on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Autoliikenteen Työnantajaliittoon kuuluvat linja-autoalan työnantajat ovat velvollisia perimään vuonna 1980 AKT:n päättämän jäsenmaksun 1,4 % bruttopalkasta. Lisäksi AKT on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että mikäli AKT:n ammattiosasto oli päättänyt prosentuaalisesta osaston jäsenmaksusta ja kirjallisesti ilmoittanut työnantajalle liiton jäsenmaksun ja osaston jäsenmaksun yhteismäärän prosenttimääränä, oli työnantajan perittävä osaston jäseniltä jäsenmaksu osaston ilmoittaman kokonaisprosentin mukaisesti.

Jäsenmaksun korotusta koskevista AKT:n toimenpiteistä kävi selville, että kysymys oli työtaistelurahaston kartuttamisesta. AKT:n liittotoimikunnan päätöksen pätemättömyyteen voi vedota myös työnantajaliitto, jonka työehtosopimuksen mukainen oikeus ja velvollisuus oli valvoa, että ammattiliiton työnantajien perittäväksi ilmoittama jäsenmaksu oli sopimuksen mukainen. Keskusjärjestöjen sopimuspöytäkirjan mukaan ammattiyhdistysjäsenmaksun työntekijäkohtainen perintä tapahtui yksinomaan ammattiosaston tai liiton kirjallisesti kalenterivuodeksi kerrallaan ilmoittaman perintäkausittain yhdenmukaisen prosentti- tai markkamäärän mukaan. Mikäli siis ammattiosasto tai liitto ei ollut ennen kalenterivuoden alkua ilmoittanut seuraavan kalenterivuoden jäsenmaksua kirjallisesti työnantajalle, eivät työnantajat olleet sopimuksen mukaan velvollisia perimään jäsenmaksua.

AKT oli ilmoittanut liittovaltuustonsa tekemästä sopimuksenvastaisesta jäsenmaksupäätöksestä työnantajaliitolle 24.10.1979 ja erikseen työnantajille 22.10. ja 10.12.1979 lähettämillään kirjeillä. Koska liittovaltuuston päättämä jäsenmaksu oli sopimuksenvastainen, ei sanotuilla ilmoituksilla ollut merkitystä arvioitaessa sitä, oliko jäsenmaksusta ilmoitettu sopimuksen edellyttämällä tavalla. Keskusjärjestötkin olivat neuvottelussaan 20.12.1979 edellyttäneet nimenomaan uutta ilmoitusta. Liittotoimikunnan 21.12.1979 päättämästä jäsenmaksusta AKT oli ilmoittanut vasta 15.1.1980. Vaikka tämä jäsenmaksu katsottaisiin edellä esitetystä huolimatta AKT:n voimassa olevaksi jäsenmaksuksi, olisi se sopimuksenvastainen siitä syystä, ettei siitä ollut ilmoitettu työnantajille vuoden 1979 loppuun mennessä. AKT ei siis ollut ilmoittanut sopimuksen mukaista jäsenmaksua sopimuksen edellyttämällä tavalla.

Autoliikenteen Työnantajaliiton väitteet valeoikeustoimista olivat perusteettomia. Myös keskusjärjestöjen välisen pöytäkirjan mukainen ilmoitusvelvollisuus oli täytetty. Mikäli jäsenmaksuprosentti oli pysynyt vuodesta toiseen samana, eivät työnantajat eivätkä työnantajaliitto olleet käytännössä vaatineet vuosittain toistuvaa ilmoitusta jäsenmaksuprosentista. Työnantajaliitot olivat näin hiljaisesti hyväksyneet käytännön ilmoituksen teosta vain perintäperusteen muuttuessa. Keskusjärjestöjen pöytäkirjassa ei ehdottomasti vaadittu, että ilmoitus jäsenmaksuprosentista olisi tehtävä ennen kalenterivuoden alkua vaan kirjallisesti kalenterivuodeksi kerrallaan. Jos ilmoitus annettiin kalenterivuoden jo alettua, oli työnantaja velvollinen perimään ilmoitetun jäsenmaksun kalenterivuonna ilmoituksen tiedoksi saatuaan. Käytännössä tosin ilmoitukset oli tehty ennen kalenterivuoden alkua.

Vuoden 1979 aikana oli 12 AKT:n osastoa perinyt osastomaksua. Osastomaksu perustui AKT:n sääntöihin. Osastomaksua oli peritty AKT:n piirissä niin kauan kuin työnantajat olivat jäsenmaksuja perineet liiton piirissä, joten asian oli täytynyt tulla Autoliikenteen Työnantajaliiton tietoon. Sitä paitsi tämän liiton hallintoon oli kuulunut työnantajia, joiden yrityksissä oli ammattiosaston jäsenmaksuja peritty.

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Työnantajapuoli on edelleen pitänyt liittotoimikunnan päätöstä peiteltynä oikeustoimena. Jutussa ei työtuomioistuimen mielestä ole kuitenkaan esitetty perustetta sille, että jäsenmaksujen perimiskelpoisuuteen sinänsä vaikuttaisi, käyttääkö työntekijäliitto osan jäsenmaksutuloistaan perustamansa työtaistelurahaston kartuttamiseen. Liittovaltuuston päätös on edellä sanotun mukaisesti virheellinen siinä, että työtaistelurahastoa päätettiin kartuttaa erillisellä maksulla. Tätä virhettä ei liittotoimikunnan päätöksessä ole, eikä virheellisen päätöksen korvaaminen virheettömällä sinänsä aiheuta, että kysymys olisi peitellystä oikeustoimesta.

Perittävän jäsenmaksun suuruus on ilmoitettava kalenterivuodeksi kerrallaan. Normaaliksi menettelyksi on selvästi tarkoitettu, että ilmoitus tehdään ennen kalenterivuoden alkua. Esillä olevassa tapauksessa on työnantajapuoli kuitenkin ollut tietoinen asian eri vaiheista työntekijäpuolella ja voinut varautua korotetun jäsenmaksun perimiseen. Työtuomioistuin katsoo, ettei työnantajapuoli voi tässä asiassa vedota siihen, että työnantajat ovat saaneet kalenterivuodeksi 1980 virheettömän ilmoituksen perittävästä jäsenmaksusta vasta tammikuun puolivälissä 1980.

Asianosaisliittojen välisen työehtosopimuksen mukaan työnantaja pidättää "tähän työehtosopimukseen osallisen ammattiliiton" jäsenmaksut. Vain pidättämisen suorittamistavan osalta viitataan työehtosopimuksessa keskusjärjestöjen sopimuspöytäkirjaan. Tässäkin asiassa on keskusjärjestösopimuksen soveltamista kuitenkin pidetty luonnollisena esimerkiksi siltä osin kuin siinä kielletään erillisten erien perimiskelpoisuus. Keskusjärjestösopimus puolestaan edellyttää ilmoituksen jäsenmaksun suuruudesta voivan tulla yhtä hyvin ammattiosastolta kuin työntekijäliitoltakin, eikä estettä ole keskusjärjestösopimusta sovellettaessa katsottu olevan sille, että samaan ammattiliittoon kuuluvilla eri ammattiosastoilla on erisuuruinen jäsenmaksu. Myös useissa merkittävissä ATL:n jäsenyrityksissä on vakiintuneesti peritty osastomaksun käsittävää jäsenmaksua. Työtuomioistuin katsoo, että yhtenä eränä ilmoitettu osastomaksunkin käsittävä jäsenmaksu on perintäkelpoinen myös asianosaisliittojen välisen työehtosopimuksen mukaan.

Edellä olevilla perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi, ATL:n kanteen enemmälti hyläten, vahvistaa, että AKT:n lokakuussa ja joulukuun alkupuolella 1979 ilmoittamaan jäsenmaksuun AKT:n liittovaltuuston päätöksen mukaan liittyvä 0,2 %:n työtaistelurahastomaksu ei tosin ole perintäkelpoinen asianomaisten sopimusmääräysten mukaan, mutta että sanotusta liittovaltuuston päätöksestä huolimatta ATL:ään kuuluvat linja-autoalan työnantajat ovat velvollisia vuonna 1980 perimään AKT:n jäsenmaksuna liittotoimikunnan päättämät 1,4 %, kuitenkin niin että jos jokin AKT:n ammattiosasto on päättänyt prosentuaalisesta osastomaksusta ja viimeistään tammikuussa 1980 ilmoittanut työnantajalle liiton ja osaston jäsenmaksujen yhteismäärän prosenttilukuna, on työnantajan perittävä jäsenmaksut vuodelta 1980 tämän prosenttiluvun mukaisesti. Juttujen näin päättyessä ja niiden laatuun katsoen saavat asianosaiset puolin ja toisin kärsiä itse oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, Pyrhönen, Hurmalainen, Leivo ja Sulkunen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot:

Jäsen Sulkunen lausui:

Yhtyen työtuomioistuimen tuomion lopputulokseen ja muilta osin myös perusteluihin katson, että työtaistelurahaston kerääminen kuuluu normaaliin ammattiyhdistystoimintaan, ja tästä seuraa, ettei jäsenmaksujen perimiskelpoisuuteen vaikuta se, että työntekijäliitto käyttää osan jäsenmaksutuloistaan työtaistelurahaston kartuttamiseen. Totean lisäksi, että Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on jo 22.10.1979 tehnyt työnantajille perintäsopimuksen kannalta virheettömän ilmoituksen kalenterivuonna 1980 perittävästä jäsenmaksusta.

Jäsen Hurmalainen, jonka lausuntoon jäsen Pyrhönen yhtyi, lausui:

Edellä olevilla perusteilla harkitsen oikeaksi, enemmistön kantaan muutoin yhtyen, vahvistaa, että Autoliikenteen Työnantajaliittoon kuuluvat linja-autoalan työnantajat ovat velvollisia vuonna 1980 perimään Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton jäsenmaksuna 1,2 %.