Labor court dismisses union fine claims where employer liability stems from collective agreement interpretation rather than statutory supervision duty.

Työehtosopimuksen määräyksen mukaan alihankinnan antaja vastasi viime kädessä siitä, että alihankkijan tietyllä työmaalla työskentelevien työntekijöiden viimeinen työmaahan kohdistuva maksamatta oleva tili tuli suoritetuksi.

Katsottu, että aliurakan antajalle riidanalaisen työehtosopimusmääräyksen mukaan kuuluva velvollisuus ei riippunut siitä, että aliurakoitsijan työntekijöillä ehkä oli vielä mahdollisuus saada saatavistaan suoritus palkkaturvalain nojalla.

Koska työehtosopimusmääräys asetti työnantajalle velvollisuuksia myös toisen työnantajan palveluksessa olevia työntekijöitä kohtaan, ei sopimusmääräyksellä voinut olla aliurakan antajaa välittömästi velvoittavaa vaikutusta. Kun asianosaisliitot työehtosopimusmääräyksestä sopiessaan kuitenkin olivat olleet yksimielisiä siitä, että sopimusmääräys olisi kuulunut säännöstämiskompetenssin piiriin, oli sopimusmääräystä tulkittava siten, että asianosaisliittojen tarkoitus toteutui niin pitkälle kuin mahdollista. Tämän katsottu merkitsevän sitä, että työnantajaliitto oli käytettävissään olevin keinoin velvollinen huolehtimaan siitä, että aliurakan antaja täytti sille työehtosopimusmääräyksen sisällyksen mukaan kuuluvan maksuvelvollisuuden. Riidanalaista sopimusmääräystä ei kuitenkaan voitu tulkita niin laajasti, että siinä olisi sovittu myös hyvityssakosta sopimusperusteisen valvontavelvollisuuden laiminlyönnin johdosta.

Aliurakan antajaa ja työnantajaliittoa kohtaan esitetyt hyvityssakkovaatimukset hylätty.

Asianosaiset: Rakennustyöläisten Liitto r.y. Suomen Maarakentajien Keskusliitto r.y. ja Louhintaliike Karppinen Oy

RATKAISU

Rakennustyöläisten Liiton ja Suomen Maarakentajien Keskusliiton välillä 9.2.1979 tehdyssä maa ja vesirakennusalaa koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

VIII. MUUT SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

29 § Vastuu alihankkijan palkanmaksuvelvoitteesta

Alihankinnan antaja vastaa viime kädessä siitä, että alihankkijan tietyllä työmaalla työskentelevien työntekijöiden viimeinen siihen työmaahan kohdistuva maksamatta oleva tili tulee suoritetuksi.

Pöytäkirjamerkintä:

Tilaaja vastaa viime kädessä siitä, että alihankkijan tai alaurakoitsijan työntekijän palkka, päivärahat ja matkakorvaukset, jotka hän on ansainnut tilaajan työmaalla viimeiseltä palkanmaksukaudelta ns. laskenta-ajan palkka siihen lukien, tulee maksetuksi.

Tilaaja vastaa niinikään siitä, että hänen työmaallaan alihankkijan tai aliurakoitsijan työntekijäin ansaitsemat lomakorvaukset sekä kirjallisesti sovitun tai muuten kiistattomasti sovitun urakkasopimuksen pohjarahat ja maksamattomat tuotantopalkkiot tulee maksetuksi.

Edellä tarkoitetun työntekijän tai hänen luottamusmiehensä on viipymättä tehtävä ilmoitus tilaajalle tai tämän edustajalle, milloin hänen erääntynyt palkkasaatavansa, jonka hän on ansainnut tilaajan työmaalla, on viivästynyt.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sanotuilla perusteilla Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Louhintaliike Karppinen Oy on menetellyt työehtosopimuksen 29 §:n vastaisesti kieltäytyessään maksamasta maksukyvyttömän alihankkijansa työntekijöiden sanotun työehtosopimusmääräyksen mukaisia palkkoja. Lisäksi Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut vahvistettavaksi, että työehtosopimuksen sanottu määräys sitoo Suomen Maarakentajien Keskusliittoa ja että sanottu liitto olisi ollut velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin saadakseen Louhintaliike Karppinen Oy:n maksamaan työehtosopimuksen 29 §:ssä tarkoitetut saatavat. Lisäksi Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut Louhintaliike Karppinen Oy:n tuomitsemista työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta ja Suomen Maarakentajien Keskusliiton työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla hyvityssakkoon valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä.

Kiistäen kantajan esityksen, ettei Suomen Maarakentajien Keskusliiton taholta olisi ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin asian selvittämiseksi ja eteenpäin viemiseksi, Suomen Maarakentajien Keskusliitto ja Louhintaliike Karppinen Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä. Siltä varalta, että työtuomioistuin katsoisi työehtosopimuksen 29 §:n normimääräyksenä Louhintaliike Karppinen Oy:tä sitovaksi, vastaajat ovat joka tapauksessa vaatineet kanteen hylkäämistä ennenaikaisena, koskei saatavien määrää ollut riidattomasti selvitetty eikä palkkaturvaviranomaisten kielteistä päätöstä asiassa saatu.

Suomen Maarakentajien Keskusliitto on vielä muun ohella lausunut, ettei sen taholta ollut missään vaiheessa kiistetty sitä, etteikö työehtosopimuksen 29 § sitoisi keskusliittoa velvoitemääräyksenä. Sopimuskohdasta ei kuitenkaan selvinnyt, mihin toimenpiteisiin työehtosopimukseen osallisen tulisi ryhtyä. Viimeksi sanotusta seikasta kantoi vastuun Rakennustyöläisten Liitto, jonka aloitteesta tulkittava teksti oli sopimukseen tullut. Sopimusmääräyksen sanamuodosta ei käynyt ilmi, että osalliset olisivat keskinäisissä suhteissaan velvoittautuneet vaikuttamaan siihen, että sidottu työnantaja tai työntekijä noudattaa määräystä vapaaehtoisesti. Tällaisesta vaihtoehdosta ei myöskään ollut koskaan ollut puhetta. Louhintaliike Karppinen Oy:n tuomitseminen hyvityssakkoon työehtosopimuslain 7 §:n nojalla velvoitemääräyksen rikkomisesta ei ollut mahdollista, sillä yhtiö ei ollut osallinen työehtosopimukseen.

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

VRK-Rakenne Oy:n työntekijäin niiden palkkasaatavien määrä, joista Louhintaliike Karppinen Oy työehtosopimusmääräyksen sisällyksen mukaan on edellä sanotulla tavalla vastuussa, on varsin suurelta osalta riidanalainen, eikä siitä ole tältä osin esitetty työtuomioistuimelle selvitystä. Työtuomioistuinta ei ole kuitenkaan pyydettykään lausumaan mitään sanottujen saatavien markkamääristä, ja työtuomioistuin katsoo asiassa riidattomaksi, että VRK-Rakenne Oy:n työntekijöillä on ainakin jokin, ei aivan vähäinen määrä sellaisia palkkasaatavia, joista Louhintaliike Karppinen Oy edellä sanotun mukaan on sopimusmääräyksen sisällyksen mukaan heille vastuussa.

Eräin poikkeuksin, joista nyt ei ole kysymys, voi työehtosopimus velvoittaa siihen muuten kuin osallisena sidottua työnantajaa vain suhteessa hänen työntekijöihinsä, joko kuhunkin erikseen taikka kaikkiin tai joihinkin yhteisesti. Riidanalainen työehtosopimusmääräys antaisi työnantajalle kuitenkin velvollisuuksia toisen työnantajan palveluksessa olevia työntekijöitä kohtaan. Työtuomioistuin katsoo, ettei sopimusmääräyksellä tämän vuoksi voi olla Louhintaliike Karppinen Oy:tä välittömästi velvoittavaa vaikutusta.

Työehtosopimusmääräyksestä sopiessaan ovat asianosaisliitot kuitenkin olleet yksimielisiä siitä, että sopimusmääräys olisi kuulunut edellä tarkoitetun säännöstämiskompetenssin piiriin. Työtuomioistuimen mielestä sopimusmääräystä on näissä oloissa tulkittava siten, että asianosaisliittojen mainittu yksimielinen tarkoitus toteutuu niin pitkälle kuin mahdollista. Työtuomioistuin katsoo tämän merkitsevän sitä, että Suomen Maarakentajien Keskusliitto on käytettävissään olevin keinoin velvollinen huolehtimaan siitä, että Louhintaliike Karppinen Oy täyttää sille työehtosopimusmääräyksen sisällyksen mukaan kuuluvan maksuvelvollisuuden. Tätä Suomen Maarakentajien Keskusliitolle näin tulkitun työehtosopimusmääräyksen mukaan kuuluvaa valvontavelvollisuutta liitto ei ole täyttänyt.

Kun työtuomioistuin on eräissä ratkaisuissaan katsonut, että työnantaja voidaan tuomita velvoitemääräyksen rikkomisesta hyvityssakkoon, milloin määräystä saattaa rikkoa vain työnantaja eikä työnantajayhdistys, on kysymyksessä kuitenkin ollut työehtosopimukseen osallisena sidottu työnantaja, jota määräys velvoitemääräyksenäkin on sitonut. Kun tällainen määräys ei sido työehtosopimukseen muutoin kuin osallisena sidottua työnantajaa, ei tällaista työnantajaa myöskään voida tuomita hyvityssakkoon sillä perusteella, ettei hän ole noudattanut määräystä.

Kun Suomen Maarakentajien Keskusliitto on edellä katsottu velvolliseksi huolehtimaan siitä, että Louhintaliike Karppinen Oy menettelee riidanalaisen sopimusmääräyksen sisällyksen mukaisesti, on tämä liiton velvollisuus perustettu tämän työehtosopimusmääräyksen tulkintaan eikä siis katsottu sen kuuluvan työehtosopimuslain 8 §:n mukaisen lakisääteisen valvontavelvollisuuden piiriin. Työehtosopimuslain 9 §:ssä säädetty hyvityssakko työehtosopimukseen sidotulle yhdistykselle voidaan kuitenkin määrätä vain lain 8 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien rikkomisesta. Työtuomioistuin ei myöskään katso voivansa tulkita riidanalaista sopimusmääräystä niin laajasti, että siinä olisi sovittu myös hyvityssakosta sopimusperusteisen valvontavelvollisuuden laiminlyönnin johdosta.

Edellä olevilla perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi kanteen muulta osin hyläten vahvistaa, että Suomen Maarakentajien Keskusliitto on ollut velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin saadakseen Louhintaliike Karppinen Oy:n maksamaan työehtosopimuksen 29 §:ssä tarkoitetut VRK-Rakenne Oy:n työntekijäin palkkasaatavat. Jutun näin päättyessä ja sen laatuun katsoen saavat asianosaiset puolin ja toisin itse kärsiä juttukulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, Hurmalainen, Äimälä, Parkkinen, Kaski, Leivo ja Olin.

Tuomio oli yksimielinen.