Labor court dismisses damages claim because a lien on a construction site was not a strike action against the collective agreement.

Rakennustyömaan saarto oli toimeenpantu osaksi riitaisten ja osaksi riidattomien saatavien perimiseksi. Kiinteistön siirryttyä pakkohuutokaupassa uudelle omistajalle oli saarto pidetty edelleen voimassa. Alalla oli vanhastaan erääntyneiden saatavien perimiseksi käytetty saartoja, jotka oli kohdistettu myös samalla työmaalla rakennustöitä myöhemmin suorittavaan yrittäjään. Työnantajaliitto oli ollut perillä tästä käytännöstä. Työnantajaliitto ei työehtosopimusta solmiessaan ollut voinut perustellusti katsoa, että työehtosopimukseen myös työntekijäliiton mielestä sisältyisi määräyksiä, joihin erääntyneiden saatavien perimiseksi toimeenpantu saarto kohdistuisi työtaistelutoimenpiteenä. Saarron tarkoituksena ei myöskään ollut vaikuttaa urakan mittausta ynnä muita riidanalaisia kysymyksiä koskevien työehtosopimuksen määräysten soveltamiseen. Saarto ei näin ollen ollut kohdistunut työehtosopimukseen.

Työntekijäliittoa ja sen aluejärjestöä vastaan esitetyt hyvityssakkovaatimukset hylätty.

Asianosaiset: Suomen Rakennusteollisuusliitto r.y. Rakennustyöläisten Liitto r.y.

RATKAISU

Asianosaisliittojen välillä 18.2.1979 tehdyssä rakennusalan työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

I YLEISET MÄÄRÄYKSET

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

2 §

Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton välillä toukokuun 15 päivänä 1946 allekirjoitettua yleissopimusta. (Yleissopimus on sivulla 57).

3 §

Allekirjoittaneiden sopimuspuolten vastuu määräytyy lain mukaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

V TYÖPALKKOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

15 §

1. Urakkapalkat määräytyvät eri kalleusluokissa tähän sopimukseen liittyvien hinnoittelujen perusteella. Kaikki hinnoiteltu työ suoritetaan etupäässä urakkatyönä. Sellaisesta työstä, jota ei ole hinnoiteltu tässä sopimuksessa, saavat työnantaja ja työntekijä keskenään sopia. Tavoiteansio urakkatyössä pyritään saamaan sellaiseksi että se eri ammateissa muodostuu noin 50 % asianomaisen ammattiryhmän perustuntipalkkaa ammattitaitolisineen korkeammaksi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

4. Urakkatyön välillä tehdyt tuntityöt ja odotustunnit on pyrittävä selvittämään päivittäin ja ne on selvitettävä viimeistään seuraavana päivänä. Työnantaja tai hänen edustajansa pitää urakkatuntikirjaa. Hän merkitsee siihen päivittäin urakka-, tuntityö- ja odotustunnit. Työsopimuksen osapuolet tai heidän edustajansa allekirjoittavat päivittäin tuntikirjan. Allekirjoitetusta kappaleesta annetaan jäljennös työntekijälle viikoittain.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

17 §

1. Urakkatyönmittaus suoritetaan viivyttelemättä työnantajan tai hänen edustajansa ja työntekijän tai hänen edustajansa kesken edeltäkäsin sovittuna ajankohtana. Jos jommankumman edustaja ilman pätevää syytä ei saavu sovittuun mittaustilaisuuteen, on toisella osapuolella oikeus suorittaa mittaus yksinään, ja on näin suoritettu mittaus pätevä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

3. Urakkatyön mittauksesta laaditaan mittakirja kahtena kappaleena. Mittakirja allekirjoitetaan sekä työnantajan että työntekijän puolesta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5. Välimittauksia, joissa tarkistetaan viikottainen etuanti, suoritetaan noin kerran kuukaudessa sopivien työvaiheiden valmistuessa.

Jos on sovittu, että välimittaus on osa lopullista mittausta, laaditaan siitäkin tämän pykälän 3 kohdassa tarkoitettu mittakirja sekä noudatetaan mitä 4 kohdassa on sanottu Tällöinkin jää sisään 10 % suoritetun työn arvosta siksi kunnes työ on täysin valmis.

8 §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

2. Urakkatyötä suorittavalle työntekijälle maksetaan ennakkoa noin 90 prosenttia suoritetun työn arvosta, ja sisälle jäänyt erä heti kun työ on valmis ja vastaanotettu.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Saman sisältöiset määräykset sisältyvät asianosaisliittojen välillä 21.4.1980 tehtyyn rakennusalan työehtosopimukseen.

Työehtosopimuksissa tarkoitetussa niiden osana noudatettavassa 15.5.1946 allekirjoitetussa yleissopimuksessa on muun muassa seuraava määräys:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5. kohta

Työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Saarto oli työtaistelutoimenpiteenä kohdistunut rakennusalan työehtosopimuksen palkkausta koskeviin määräyksiin sekä työehtosopimuksen osaksi otetun yleissopimuksen 5 kohdan määräyksiin työnantajan oikeudesta ottaa toimeen ja erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta. Rakennustyöläisten Kymenlaakson Aluejärjestö oli alunperin julistanut työmaan saartoon, eikä se ollut myöhemminkään suostunut purkamaan sitä. Rakennustyöläisten Liitto puolestaan vastasi toimitsijansa toiminnasta, jolla työrauhavelvollisuuden vastaista olotilaa oli ylläpidetty.

Edellä olevilla perusteilla Suomen Rakennusteollisuusliitto on vaatinut Rakennustyöläisten Liiton sekä Rakennustyöläisten Kymenlaakson Aluejärjestön tuomitsemista työrauhavelvollisuuden rikkomisesta hyvityssakkoon.

Rakennustyöläisten Liitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että työkunta oli 16.11.1978 solminut työsopimuksen As. Oy Kotkan Kauppakatu 6:n eräiden töiden suorittamisesta Kymen Perhetalo Oy:n kanssa. Mainittu työnantaja oli tuolloin ollut järjestäytynyt Suomen Rakennusteollisuusliittoon. Työsopimukseen sisältyneiden töiden arvo oli ollut 160 000 markkaa. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen oli työkunta tehdyn sopimuksen mukaisesti alkanut työskennellä työpaikalla. 23.2.1979 oli työnantajan ja työntekijöiden välillä käydyn neuvottelun jälkeen tehty työsopimukseen liite, joka tosiasiassa oli ollut uusi työsopimus. Tuolloin oli sovittu, että sinä päivänä suoritettu väliarviointi oli lopullinen eikä kummallakaan osapuolella ollut enää vaatimuksia, jotka olisivat kohdistuneet aikaan ennen sanottua helmikuun 23 päivää. Urakan tekeminen ja sen laskeminen oli näin ollen aloitettu tavallaan alusta. Työkunnan lisäksi työmaalla oli työskennellyt myös työkuntaan kuulumattomia työntekijöitä.

Huhti-toukokuun vaihteessa 1979 oli ilmennyt, että yritys ei ollut maksanut työntekijöiden lomanmääräytymisvuoden 1978-1979 viimeisen neljänneksen lomapalkkoja työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla Postipankkiin. Tällöin oli myös ilmennyt, että yritys ei ollut kyennyt maksamaan palkkoja eräpäivinä ja että yritys oli muutoinkin maksukyvytön. Kun työnantaja ei ollut enää pystynyt maksamaan jo erääntyneitä saatavia, olivat työmaan työntekijät päättäneet pidättäytyä työnteosta siihen asti, kunnes nämä saatavat olisi maksettu. Työntekijöiden vaatimuksesta oli Rakennustyöläisten Liiton Kymenlaakson Aluejärjestö 4.5.1979 julistanut työmaan saartoon, jonka oli tarkoitus kestää siihen asti, kunnes työnantaja täyttäisi velvollisuutensa.

Touko-kesäkuun vaihteessa oli työmaan pukusuojassa järjestetty syntyneen tilanteen johdosta neuvottelu, jossa työntekijäpuolta olivat edustaneet Rakennustyöläisten Liiton aluesihteeri, työmaan luottamusmies, työkunnan etumies ja sen kolme jäsentä sekä yksi urakkaan kuulumaton korjausmies. Työnantajapuolen edustajina neuvotteluissa oli ollut kolme henkilöä. Tässä neuvottelussa oli todettu, että työntekijöillä oli saamatta palkat toukokuun 2 ja 3 päivältä 1979, 26.2. ja 4.5.1979 väliseltä ajalta maksetuista palkoista pohjarahoja 10 % sekä vuosilomakorvaukset. Neuvotteluissa oli sovittu, että työt aloitettaisiin välittömästi sen jälkeen kun työnantaja olisi maksanut edellä mainitut saatavat. Koska työnantajapuoli ei ollut pystynyt maksamaan sovittuja palkkoja, oli saarto jatkunut.

Työntekijöiden haettua edellä mainituissa neuvotteluissa todettuja saataviaan palkkaturvana työvoimaministeriöltä oli työnantajapuoli kiistänyt saatavien olemassaolon. Saatavien käytyä riitaisiksi olivat palkkaturvaviranomaiset osoittaneet työntekijät näyttämään saatavansa toteen alioikeudessa. Palkkaturvaviranomaiset eivät suinkaan olleet katsoneet, että maksetut palkat olisivat peittäneet kaikki esitetyt vaatimukset. Työntekijöille ei myöskään ollut maksettu liikaa palkkaa, vaan työn kestäessä palkkaa oli maksettu tehdyn työsopimuksen mukaisesti eli työn edistymisen mukaan. Tällöin osa saatavasta eli niin sanotut pohjarahat olivat jääneet sisälle.

Edellä mainituilla perusteilla Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Syyskuussa 1979 suoritetussa mittauksessa tehdyn työn arvo oli todettu yhteisesti työkunnan etumiehen ja mittamestarin kesken. Ainoa puutteellisuus oli ollut siinä, että osa viimeisen palkkakauden työ- ja odotustunneista oli jäänyt selvittämättä, miltä osin oli jouduttu käyttämään yleisen käytännön mukaisesti työnantajan yksipuolisesti antamia tuntitietoja. Koko urakan kannalta tällä seikalla ei kuitenkaan ollut merkitystä. Suoritetussa mittauksessa oli nimenomaan huomioitu 23.2.1979 tehty urakkahinnan tarkistus. Uuden mittauksen suorittaminen olisi mahdollista suorittaa vieläkin.

Rakennustyöläisten Liitto on työtuomioistuimessa edelleen lausunut, että työnantajan yksipuolisesti syyskuussa 1979 suorittama urakan mittaus ei ollut asianmukainen, koska mittauksessa oli mitattu tehty työ ajalta 16.11.1978-2.5.1979. Kuitenkin oli työsopimukseen 23.2.1979 tehdyllä liitteellä jo lopullisesti sovittu 16.11.1978-23.2.1979 tehdystä työstä maksettu palkka. Uudessa mittauksessa olisi tullut menetellä niin, että olisi laskettu uusi keskituntiansio 24.2.19792.5.1979 tehdystä työstä. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista siksi, ettei kukaan voinut tarkasti sanoa, mitkä työt oli tehty ennen edellä mainittua helmikuun 23 päivää ja mitkä sen jälkeen. Työehtosopimuksen urakanmittausta koskevaan 17 §:ään ei kiista liittynyt, eikä kysymys tältä osin ollut työehtosopimuksen tulkinnasta.

Työntekijöiden saamatta jääneistä jo erääntyneistä palkoista noin puolet muodostui pohjarahoista. Loput olivat muita työsuhdesaatavia, joiden määriä työnantajapuoli ei ollut kiistänyt. Näitä olivat muun muassa erääntyneet palkat, vuosilomapalkat ja työkalukorvaukset. Työkunta ei suinkaan ollut vaatinut pohjarahoja sillä perusteella, että sen jäsenillä työehtosopimuksen 18 §:n mukaan olisi automaattisesti ollut oikeus 10 %:n pohjarahoihin. Työstä oli työsopimukseen tehdyn liitteen mukaisesti maksettu työn edistymisen mukaan 90 % työn arvosta ja sisälle oli jäänyt 10 %. Kiistassa ei myöskään ollut kysymys työehtosopimuksen 18 §:n tulkinnasta.

Toimeenpannun saarron tarkoituksena oli kuten yleensäkin vastaavissa tapauksissa ilmoittaa, että työntekijät olivat lakossa, koska työnantaja ei kyennyt maksamaan työntekijöiden työsuhdesaatavia. Saarron julkistamisen tarkoituksena oli ollut, että muutkin kuin kysymyksessä olevan työmaan työntekijät solidaarisuuden osoituksena kieltäytyivät työskentelemästä työmaalla. Näiden työntekijöiden kohdalla oli kysymys pelkästä sympatiatyötaistelusta, jolla työntekijät eivät millään tavoin olleet pyrkineet ajamaan omia etujaan. Tällaista nyt toimeenpantua työtaistelua oli työntekijöiden keskuudessa perinteisesti nimitetty niin sanotuksi vanhanaikaiseksi saarroksi.

Mikäli Rakennusyhtymä Mattinen-Niemelä Oy:n työntekijät olivat kieltäytyneet työskentelemästä saarron alaisella työmaalla, eivät työntekijät tällä menettelyllään olleet pyrkineet vaikuttamaan työehtosopimuksessa työnantajalle kuuluvaksi sovittuun työnjohto-oikeuteen. Mikäli katsottaisiin työtaistelun tällaisessakin tapauksessa kohdistuvan työnjohto-oikeuteen, muuttuisi työehtosopimuslain 8 §:n mukainen työrauhavelvollisuus absoluuttiseksi. Jos työtaistelu, jota sympatiatyötaistelulla tuettiin, ei ollut työrauhavelvoitteen vastainen ja tällä sympatiatyötaistelulla ei pyritty osaksikaan vaikuttamaan omiin työsuhteisiin, ei myöskään sympatiatyötaistelu ollut työrauhavelvoitteen vastainen.

Työtaistelu oli toimeenpantu As. Oy Kotkan Kauppakatu 6 -nimisen yhtiön omistamalla työmaalla ja saarron voimassaollessa tapahtuneilla asunto-osakeyhtiön osakkeiden omistajanvaihdoksilla ei ollut vaikutusta työtaistelun laillisuutta tai laittomuutta arvioitaessa. Yhtiö, joka omisti kiinteistön ja sillä olevan työmaan ja johon työtaistelun voitiin sanoa kohdistuvan, oli As. Oy Kotkan Kauppakatu 6, joka ei edes ollut Suomen Rakennusteollisuusliiton jäsenyritys. Työmaan työntekijöiden sen enempää kuin Rakennustyöläisten Liiton taholta ei myöskään ollut esitetty Rakennusyhtymä Mattinen-Niemelä Oy:tä kohtaan minkäänlaisia vaatimuksia.

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Rakennustyöläisten Kymenlaakson Aluejärjestö on ollut jutussa kuultavana.

Saarron julistamisen jälkeen toukokuussa 1979 ja uudelleen toukokesäkuun vaihteessa 1979 käydyissä työnantaja- ja työntekijäpuolen edustajien ynnä muiden välisissä neuvotteluissa on pyritty pääsemään yhteisymmärrykseen töiden aloittamisesta. Töiden aloittamisen ehdoksi on muun ohessa sovittu, että työkunnalle maksetaan kaikki näiden vaatimat saatavat, muun muassa 10 %:n pohjarahat siihen mennessä tehdystä työstä. Työnantajapuolen mukaan tarkoituksena on ollut, että mainitut pohjarahat maksettaisiin, jos kiinteistö olisi myyty neuvotteluissa edustettunakin olleelle ostajaehdokkaalle; mutta kun kauppaa ei sitten syntynyt ostajaehdokkaan jouduttua konkurssiin olisi lupaus pohjarahoistakin rauennut. Tämän tarkoituksen ei ole kuitenkaan selvitetty tulleen työntekijöiden tietoon, eikä Kymen Perhetalot Oy:n puolesta ole mitenkään väitetty, etteivät työntekijöiden saatavat olisi oikeita.

Saarron kohteena oleva kiinteistö on 19.3.1980 pidetyssä pakkohuutokaupassa myyty Rakennustoimisto Mattinen-Niemelä Oy:lle sittemmin perustetun Asunto Oy Laivurinpihan lukuun. Pakkohuutokauppaa edeltäneenä päivänä pidetyssä velkojain kuulustelussa on aluejärjestön toimesta ilmoitettu työntekijöiden vaatimuksista; mutta pakkohuutokaupan toimittaja on pakkohuutokaupan alkaessa ilmoittanut näiden saatavien raukeavan etuoikeudettomina. Huutokauppatilaisuudessa ollut Rakennustoimisto Mattinen-Niemelä Oy:n edustaja oli huhuna kuullut työmaan olevan saarrossa, ja työntekijäpuolelta on saarrosta ilmoitettu yhtiölle huutokaupan jälkeen. Saarron edelleen jatkuessa ovat myös yhtiön työntekijät kieltäytyneet työstä tällä työmaalla. Työnantajapuolelta on vaadittu tarkistusmittauksen toimittamista, mutta Rakennustyöläisten Liitto on tästä kieltäytynyt varsin epäselvin perustein.

Saarto on toimeenpantu osaksi riidattomien saatavien perimiseksi. Siltä osin kuin kysymys on riitaisten saatavien suorittamisesta, on työntekijäpuoli työtuomioistuimen mielestä voinut edellä mainittujen touko-kesäkuun 1979 neuvottelujen jälkeen lähteä perustellusti siitä, että saatavat ovat todellisia. Muutenkaan ei saarron tarkoituksena työtuomioistuimen käsityksen mukaan ole ollut vaikuttaa edellä mainittuja riidanalaisia kysymyksiä ehkä koskevien työehtosopimusmääräysten soveltamiseen. Suomen Rakennusteollisuusliitto on jutussa lähtenyt siitä, ettei kiinteistön siirryttyä uudelle omistajalle työntekijöiden ja edellisen omistajan välisillä riitaisuuksilla ole merkitystä. Saarto kohdistuisi näistä riitaisuuksista riippumatta liiton mainitsemiin työehtosopimuksen määräyksiin. Rakennustoimisto Mattinen-Niemelä Oy ei ole edes pyrkinyt ottamaan kantaa siihen, ovatko työntekijöiden palkkasaatavat oikeita vai eivätkö.

Rakennusalalla on työntekijöiden erääntyneiden saatavien perimiseksi vanhastaan käytetty saartoja, jotka on kohdistettu myös samalla työmaalla rakennustöitä myöhemmin suorittavaan yrittäjään. Suomen Rakennusteollisuusliitto on ollut tästä käytännöstä täysin perillä. Työtuomioistuimen mielestä ei Suomen Rakennusteollisuusliitto ole työehtosopimusta solmiessaan voinut perustellusti katsoa, että työehtosopimukseen myös Rakennustyöläisten Liiton mielestä sisältyisi määräyksiä, joihin erääntyneiden saatavien perimiseksi toimeenpantu saarto kohdistuisi työtaistelutoimenpiteenä.

Näillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, ettei saarto ole kohdistunut työehtosopimukseen, ja harkitsee näin ollen oikeaksi hylätä kanteen. Jutun laatuun katsoen saa Rakennustyöläisten Liitto itse kärsiä oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, P. Hämäläinen, Äimälä, Sariola, Kuivanen, P. Virtanen ja Kenraali.

Eri mieltä olevan jäsenen Sariolan lausunto, johon jäsenet Äimälä ja P. Hämäläinen yhtyivät: