Labor court dismisses claim for travel and meal allowances when employee location changes by mutual agreement.

Lausunnossa oli katsottu, että jos työntekijän työpaikan voitiin katsoa sopimuksen perusteella tai muuten muuttuneen, voitiin tulla siihen tulokseen, ettei työehtosopimuksen matkakorvausta ja ruokarahaa koskevia määräyksiä sovellettu uudelle työpaikalle tehtäviin matkoihin.

Lausuntopyynnön kohteena olleessa tapauksessa näytti esitetyn selvityksen perusteella siltä, että työpaikan muuttumisesta samojen omistajien omistamaan toisella paikkakunnalla sijaitsevaan yhtiöön oli työntekijöiden kanssa sovittu, joten työntekijöillä ei ollut oikeutta matkakorvaukseen ja ruokarahaan.

Asianosaiset: Lausunto Turun raastuvanoikeudelle (Markku Kurki ja Urpo Paavola / Veneveistämö P. Siltala Ky)

RATKAISU

Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä r.y:n ja Puutyöväen Liitto r.y:n kesken 24.2.1976 tehdyssä veneenrakennusteollisuutta koskevassa työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

19 § MATKAKORVAUKSET

1. Jos työntekijä joutuu työnantajan määräyksestä työskentelemään tehtaan piirin ulkopuolella niin kaukana vakinaisesta työpaikastaan, ettei hänellä ole tilaisuutta yöpyä kotonaan, korvataan hänelle tästä koituvat kustannukset seuraavasti:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

3. Milloin työ työnantajan toimeksiannosta suoritetaan tehdasalueen ulkopuolella paikalla, josta työntekijä voi saapua yöksi kotiinsa, mutta ei voi käydä ruokailuaikana kotonaan eikä tehtaalla, maksetaan matkakulujen lisäksi ruokarahana 9,50 markkaa päivältä, milloin työpaikka on yli 5 km:n matkan päässä asianomaisen vakinaisesta työpaikasta.

Sellaisissa tapauksissa, joissa työntekijä työn takia voi palata kotiinsa vasta niin myöhään, että hän normaalisti olisi aterioinut tänä aikana kaksi kertaa, maksetaan tässä kohdassa mainittu ruokaraha kaksinkertaisena.

Jos työntekijälle annetaan vapaa ruoka, ei ruokarahaa makseta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vastaaja on kiistänyt kanteen perusteen ja lausunut, ettei Paavolaa ollut sanottu irti, vaan hän oli itse irtisanonut itsensä. Kanne olisi voileipärahan ja kilometrirahan osalta jätettävä tutkimatta, koska kantajat ja vastaaja olivat työehtosopimukseen sidottuja.

Kantajat ovat lausuneet vielä, että kysymys oli veneenrakennusteollisuuden työehtosopimuksen 19 §:n 3 kohdan mukaisesta niin sanotusta komennustyöstä. Tällä tarkoitettiin sitä, että yrityksen palvelukseen tietylle paikkakunnalle otettu työntekijä siirretään työhön toiselle paikkakunnalle. Erimielisyyttä oli siitä, oliko sovittu, että kantajat työskentelivät vastaajan lukuun vastaajan hallitsemalla sivuveistämöllä Paraisilla. Kantajat oli sovittu siirrettäväksi Paraisille töihin. Vastaajan kuulustuttaman todistajan kertomuksesta selvisi, että työsopimukset vastaajayhtiöön oli pysytetty voimassa ja että tarkoitus oli, että asianomaiset jonkun ajan päästä siirtyisivät takaisin vastaajayhtiön Itäharjun tehtaalle.

Veneveistämö P. Siltala Ky on lausunut, että kantajien työskentely Paraisilla oli perustunut heidän ja yhtiön väliseen sopimukseen eikä yhtiön taholta annettuun määräykseen. Kysymyksessä oli siis ollut sopien tapahtunut vakinaista työpaikkaa koskenut työsuhteen ehtojen muutos. Sanotulla perusteella vaatimukset voileipärahojen ja kilometrikorvausten suorittamisesta olivat perusteettomia. Koska jutussa oli näytetty, että Paavola itse oli irtisanonut työsopimuksensa, oli kanne myös perusteeton siltä osin kuin hänelle oli vaadittu kahden viikon palkkaa. Näin ollen kanne olisi hylättävä.

Kantajien kuulustuttama todistaja oli toiminut vastaajayhtiön Itäharjulla sijaitsevan veneveistämön pääluottamusmiehenä vuodesta 1974 lukien. Keväällä 1977 Kurki ja Paavola sekä mahdollisesti eräät muut työntekijät olivat olleet neuvottelemassa työnantajan edustajien kanssa. Neuvottelussa oli keskusteltu eräiden työntekijöiden mahdollisesta siirrosta yhtiön Paraisten veneveistämölle. Todistajaa ei ollut neuvotteluihin kutsuttu. Neuvottelujen jälkeen todistaja oli kuullut kantajilta, että heille oli annettu kaksi vaihtoehtoa, joko tulla lomautetuksi taikka lähteä 4-5 työntekijän joukossa Paraisten veistämölle töihin. Kantajille oli ilmoitettu että heillä oli mahdollisuus palata takaisin Itäharjun veistämölle. Keväällä 1977 ei yhtään puuseppää ollut lomautettu Turun veistämöltä. Paraisten veistämöltä oli lomautettu monta puuseppää, muun muassa Paavola. Myöhemmin Paavola oli irtisanonut itsensä.

Vastaaja on katsonut, että kun kanteessa esitetyt työehtosopimukseen perustuvat vaatimukset ainakin osittain kohdistuivat aikaan, jolloin työehtosopimus oli ollut voimassa, olisi kanne tältä osin jätettävä tutkimatta.

Kantajat ovat katsoneet, ettei erimielisyyttä vallinnut työehtosopimuksen sisällöstä.

Turun raastuvanoikeus on 28.8.1978 tekemällään välipäätöksellä, koska sekä kantajat että vastaaja olivat olleet sidottuja Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Puutyöväen Liiton välillä 24.2.1976 solmittuun veneenrakennusteollisuutta koskevaan työehtosopimukseen ja kanteessa vaaditut saatavat ainakin osaksi olivat syntyneet sanotun työehtosopimuksen voimassaoloaikana, niin ja kun asian ratkaisu riippui mainitun työehtosopimuksen 19 §:n 3 kohdan oikeasta tulkinnasta eli siitä, olivatko kantajat tässä tapauksessa joutuneet työnantajan toimeksiannosta suorittamaan työtään tehdasalueen ulkopuolella vai eivät, harkinnut työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla oikeaksi pyytää asiasta työtuomioistuimen lausunnon.

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Puutyöväen Liitolle ja Suomen Työnantajain Yleiselle Ryhmälle tilaisuuden tulla asiassa kuulluiksi.

Puutyöväen Liitto on lausunut, että työehtosopimusmääräyksen tulkintaa silmällä pitäen voitiin kysyä, oliko kysymyksessä vakinaisen työpaikan siirtäminen Paraisille vai tilapäinen työskentely tehdasalueen ulkopuolella, tehtiinkö työ Paraisilla työnantajan toimeksiannosta vai eikö ja missä tarkoituksessa työntekijät siirrettiin Paraisten veistämölle. Ensimmäiseen kysymykseen voi vastaus olla vain, että työsuhteen osapuolten nimenomainen tarkoitus oli, että työskentely Paraisilla on tilapäistä. Oli nimenomaan sovittu, että Kurki ja Paavola tulisivat takaisin Itäharjun tehtaalle siinä vaiheessa, kun se olisi työnantajalle edullisempaa..Jos tarkoitus olisi ollut, että työntekijät jäävät pysyvästi Paraisille, heidät tietysti olisi otettu Nordcruiser Oy:n kirjoihin ja palkkoihin. Myös todistajanlausunnoista kävi selvästi ilmi, että oli sovittu työntekijöitten palaamisesta Itäharjun tehtaalle jonkin ajan kuluttua.

Sen kysymyksen osalta, missä tarkoituksessa Kurki ja Paavola oli osoitettu Paraisten veistämölle, oli työnantajan puolesta esitetty jopa, että kysymyksessä olisi ollut työllisyyssyistä tapahtunut siirto tai että työnantaja olisi siirtopäätöksellään osoittanut "sosiaalista mielenlaatua". Siirto perustui kuitenkin siihen, että näin työnantaja saattoi paremmin käyttää hyväkseen työntekijöitten työvoimaa. Kysymyksellä työstä toiseen siirtämisen perusteluista ei sitä paitsi ollut mitään oikeudellista merkitystä tässä asiassa.

Työtuomioistuin oli tuomiossa n:o 5 vuodelta 1949 ratkaissut miltei täydellisesti samanlaisen tapauksen kuin Siltalan tapaus. Tässäkin tapauksessa oli kysymyksessä työntekijöitten vapaaehtoinen siirtyminen Mikkelin tehtaille, jotka olivat samojen omistajien hallinnassa kuin alkuperäinen työpaikkakin. Vaihtoehtona Mikkeliin siirtymiselle oli tässäkin tapauksessa joutuminen työttömäksi. Olennaisin ero vuoden 1949 tapauksen ja Siltalan tapauksen välillä oli, että vuoden 1949 tapauksessa se yritys, johon työntekijät siirtyivät, maksoi työntekijöille palkan. Lopputulos oli kuitenkin, että työnantaja velvoitettiin maksamaan työntekijälle ruokaraha.

Tuomiossa n:o 29 vuodelta 1966 työtuomioistuin totesi nimenomaan, että työsuhteen kestäessä ei työhönottopaikkaa voitu "sopia" toiseksi kuin se todellisuudessa on ollut.

Tuomiossa n:o 35 vuodelta 1967 taas oli kysymyksessä työehtosopimus, jossa matkatyöhön liittyvien etuuksien ehtona oli, että toiselle paikkakunnalle siirtyminen tapahtui työnantajan pyynnöstä. Koska työnantaja tässä tuomiossa tarkoitetussa tapauksessa oli vain yleisesti ilmoittanut tilapäisiksi otetuille työntekijöille, että halukkaat voivat päästä eräällä toisella paikkakunnalla avattavalle työmaalle, tuomioistuin katsoi, ettei päivärahoja ollut maksettava. Perusteluissa mainittiin nimenomaan, etteivät työntekijät olleet firman vakinaisia työntekijöitä. Pyynnöllä ja toimeksiannolla oli olennainen ero. Toimeksianto voi tapahtua niinkin, että aloite lähtee työntekijän puolelta. Jos edellytyksenä sen sijaan oli työnantajan pyyntö, niin sopimus seivästi tarkoitti vain sellaisia tilanteita, joissa ehdotus työntekijän siirtymiseksi tulee työnantajan puolelta. Siltalan tapauksessa myös ehdotus Paraisille siirtymisestä lähti sitä paitsi työnantajalta.

Esitettyjen tosiseikkojen valossa ja edellä mainitun perusteella oli Puutyöväen Liiton mielestä selvää, että Kurki ja Paavola olivat olleet Paraisilla työssä työnantajan toimeksiannosta eivätkä omasta mielijohteestaan ja heillä sen vuoksi oli oikeus matkakulujen korvaukseen sekä ruokarahaan.

Näillä perusteilla ja kun vastakkainen tulkinta johtaisi siihen, että vakinaisen työpaikan vaihdosta sopiminen kävisi kustannussyistä mahdottomaksi, Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä on katsonut, etteivät Kurki ja Paavola tässä tapauksessa olleet joutuneet suorittamaan työtään Paraisilla veneenrakennusteollisuuden työehtosopimuksen 19 §:n 3 kohdassa mainitun toimeksiannon perusteella.

Työtuomioistuin on päättänyt antaa asiassa seuraavan lausunnon:

Erimielisyys koskee kysymystä siitä, onko työ, jonka Kurki ja Paavola ovat ollessaan työsuhteessa Turun kaupungista olevan Veneveistämö P. Siltala Ky:n palveluksessa suorittaneet Paraisten kaupungissa ilmoituksen mukaan samojen omistajien omistamassa Nordcruiser Oy:ssä, ollut sellaista työnantajan toimeksiannosta tehdasalueen ulkopuolella tehtyä työtä, josta työehtosopimuksen 19 §:n 3 kohdan nojalla on paitsi matkakorvausta suoritettava myös siinä tarkoitettu ruokaraha. Asianosaisten näkemykset itse tosiasioista eivät ainakaan merkityksellisesti poikkea toisistaan. Kun työ yhtiön Turussa olevassa työkohteessa oli päättynyt, on kantajille tarjottu mahdollisuutta siirtyä työhön Paraisille, jolloin osapuolten kesken ehkä on ymmärretty sovitun työsuhteen jatkumisesta Paraisilla työskentelyn jälkeen taas Turussa.

Työtuomioistuimessa kuultujen työehtosopimukseen osallisten liittojen työehtosopimustulkinnat vastaavat raastuvanoikeuden asianosaisten kannanottoja Puutyöväen Liiton lausunnon mukaisen tulkinnan johtaessa kanteen hyväksyvään tulokseen ja Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän lausunnon mukaisen tulkinnan kanteen hylkäävään tulokseen. Asiassa ei ole esitetty puheena olevan työehtosopimusmääräyksen tarkoituksesta sellaista selvitystä, joka osoittaisi, mitä toimeksiannolla sopimusmääräyksessä on tarkoitettu. Työtuomioistuin kiinnittää kuitenkin huomiota työehtosopimuksen matkakorvauksia koskevan 19 §:n 1 kohtaan, jossa puhutaan siitä, että työntekijä joutuu työnantajan määräyksestä työskentelemään niin kaukana vakinaisesta työpaikastaan, ettei hänellä ole tilaisuutta yöpyä kotonaan. Työtuomioistuimen mielestä ei ole mitään perustetta ymmärtää työnantajan toimeksiantoa 19 §:n 3 kohdassa toisin kuin työnantajan määräystä pykälän 1 kohdassa.

Työtuomioistuimessa kuultuina liitot ovat perustelleet kantojaan viittaamalla työtuomioistuimen eräisiin aikaisempiin ratkaisuihin. Niissä kuitenkin on tulkittu määräyksiä, jotka sanamuodoltaan ovat poikenneet nyt tulkittavan määräyksen sisällöstä, ja sovellettu niitä nyt esillä olevasta siinä määrin poikkeavissa tilanteissa, ettei sanotuista ennakkopäätöksistä voida saada liittojen esittämää johtoa erimielisyyden ratkaisemiselle.

Vaikkakin toimeksianto 19 §:n 3 kohdassa on ymmärrettävä samoin kuin määräys 1 kohdassa, ei tästä työtuomioistuimen mielestä sinänsä voi seurata, että jokainen työmatka, jolle työntekijä lähtee vapaaehtoisesti, jäisi 19 §:n soveltamispiirin ulkopuolelle. Vasta jos voidaan katsoa, että työntekijän työpaikka on sopimuksen perusteella tai muuten muuttunut, voidaan työtuomioistuimen mielestä tulla siihen tulokseen, ettei 19 §:ää - sen enempää sen 1 kuin 3 kohtaakaan - sovelleta uudelle työskentelypaikalle tehtäviin matkoihin. Lausuntopyynnön kohteena olevassa tapauksessa näyttää edellä selostetun raastuvanoikeudelle esitetyn selvityksen mukaan kuitenkin sovitun mainitunlaisesta työpaikan muuttumisesta, joten kantajat eivät olisi työehtosopimuksen 19 §:n 3 kohdan nojalla oikeutettuja vaatimiinsa korvauksiin.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, Pyrhönen, Parkkinen, M. Virtanen, Hyppönen, Lankinen ja Kuivanen.

Lausunto oli yksimielinen.