Dismissed claim for unfair dismissal damages where union failure to monitor caused unclear compensation rights.

Työnantaja velvoitettu maksamaan irtisanotulle linja-autonkuljettajalle ilman asiallista perustetta tapahtuneen irtisanomisen johdosta vahingonkorvausta, jonka määrää oli alennettu työntekijän virheellisen menettelyn vuoksi.

Kun työntekijän oikeus korvaukseen irtisanomisen johdosta oli kuitenkin ollut epäselvä ja asian puutteellinen käsittely liittojen välillä oli johtunut molempien liittojen viaksi luettavasta syystä, ei työnantajaliitto ollut asiassa syyllistynyt valvontavelvollisuuden laiminlyömiseen.

Asianosaiset: Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto r.y. Autoliikenteen Työnantajaliitto r.y.

RATKAISU

Asianosaisliittojen välillä työehtosopimuksena noudatetussa 1.4.1966 solmitussa sopimuksessa irtisanomissuojasta on muun muassa seuraavat määräykset:

3 §

Työnantaja älköön irtisanoko tai lomauttako yksityistä työntekijää ilman asiallista perustetta. Jos hän syyllistyy tällaiseen toimenpiteeseen, hän on velvollinen maksamaan työntekijälle korvauksen.

Asiallisina perusteina pidetään sellaisia taloudellisia ja tuotannollisia syitä, joiden perusteella yrityksen työntekijämäärää joudutaan supistamaan. Tällaisina perusteina pidetään myös mm. sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

4 §

Päätettäessä 3 §:ssä mainitun korvauksen suuruudesta on otettava huomioon työntekijän ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä, työntekijän mahdollisuus hankkia uutta työtä, jota hänen ammattitaitonsa ja työkykynsä huomioon ottaen voidaan pitää hänelle sopivana, työntekijäin itsensä työsuhteen katkaisemiseen ehkä antama aihe sekä muut asiaan vaikuttavat tekijät. Korvauksen suuruuden ei kuitenkaan tule ylittää kuuden edellisen kalenterikuukauden palkkaa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on työtuomioistuimessa lausunut, että Autoliikenteen Työnantajaliittoon kuuluva Koiviston Auto Oy oli 6.2.1976 irtisanonut palveluksessaan olleen linja-autonkuljettajan Risto Johannes Anttosen työsuhteen päättymään 5.3.1976. Perusteeksi oli ilmoitettu "linjaajosta annettujen ajo-ohjeiden noudattamatta jättäminen". Myöhemmin Autoliikenteen Työnantajaliitoille 21.10.1976 lähettämässään kirjeessä työnantaja oli yksilöinyt irtisanomisperustetta tarkemmin. Kirjeessä oli ensinnäkin nojauduttu eräisiin vuosina 1970-1973 eli 3-6 vuotta ennen irtisanomista sattuneisiin tapahtumiin, joista oli annettu liioiteltu kuva.

Anttosen työsuhteen kolmen viimeisen vuoden ajalta Koiviston Auto oli kirjeessä ilmoittanut irtisanomisperusteeksi ainoastaan tapahtuman, jossa matkustaja oli pudonnut kadulle Anttosen autosta sen lähtiessä liikkeelle ja joka oli tosiasiassa ainoa irtisanomisperuste. Tapausta ei kuitenkaan voitu lukea Anttosen syyksi, koska se oli aiheutunut ajoneuvon jarrujen puutteellisesta kunnosta. Näin ollen oli selvää, ettei Koiviston Autolla ollut irtisanomissuojasopimuksen edellyttämää asiallista syytä Anttosen irtisanomiseen.

Asiasta oli neuvoteltu useita kertoja sekä paikallisesti että liittojen välillä pääsemättä kuitenkaan yksimielisyyteen. Heti irtisanomisen jälkeen oli Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto ottanut yhteyden Autoalan Työnantajaliittoon ja vaatinut siltä toimenpiteitä irtisanomisen peruuttamiseksi tai korvauksen suorittamiseksi Anttoselle. Työnantajaliitto ei kuitenkaan ollut täyttänyt sille kuuluvaa valvontavelvollisuuttaan, vaan se oli 1.11.1976 ilmoittanut kantanaan, että Koiviston Auton menettely irtisanomisasiassa oli ollut oikea.

Näillä perusteilla Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on työtuomioistuimessa vaatinut selitettäväksi, että Anttosen irtisanominen oli tapahtunut irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti ilman asiallista perustetta. Tämän lisäksi liitto on vaatinut, että Koiviston Auto velvoitettaisiin suorittamaan Anttoselle, joka oli ollut työttömänä 8.3.1976 alkaen, korvausta 15 000 markkaa ja että Autoliikenteen Työnantajaliitto tuomittaisiin lain mukaisen valvontavelvollisuutensa laiminlyönnistä hyvityssakkoon.

Autoliikenteen Työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan ilmoittanut Anttosen työsuhteen alkaneen Koiviston Auto Oy:ssä 15.12.1969. Anttosen työsuhde oli 6.2.1976 irtisanottu päättymään 5.3.1976 linja-ajosta annettujen ajo-ohjeiden noudattamatta jättämisen perusteella. Anttonen oli 1.9.1970 ja sen jälkeen toistuvasti syyllistynyt erilaisiin laiminlyönteihin työtehtävissään ja menetellyt annettujen ohjeiden ja määräysten vastaisesti. Viimeinen rike, joka oli myös tieliikenneasetuksen vastainen, oli tapahtunut 5.2.1976, ja se oli aiheuttanut työnantajalle suoranaisia kustannuksiakin.

Työnantajan kirjeessä 21.10.1976 työnantajaliitolle oli käsitelty niitä laiminlyöntejä ja ohjeiden vastaisia menettelyjä, joista Anttoselle oli annettu varoituksia ja jotka olivat olleet tiedossa liittotasolla neuvoteltaessa.

Linja-autonkuljettajalta edellytettiin erityisesti hyvää asiakaspalvelua, johon kuului kohteliaisuuden ja avuliaisuuden ohella asiallisuus. Anttosen epäasiallista käytöstä kuljettajana ja soveltumattomuutta tähän yleisöpalvelutehtävään osoittivat hänen ryhtymisensä arvostelemaan matkustajan älyä hänen pakottaessaan tämän leimaamaan alennuslipun kahteen kertaan 1.9.1970, hänen käyttämänsä törkeä kieli asiakkaiden huomautusten vuoksi hänen jätettyään ottamatta matkustajia kyytiin 9.10.1972 Vapaudenkadulla matkustajain joutuessa juoksemaan seuraavalle pysäkille sekä 17.8.1973 riitely matkustajan kanssa auton takaoven aukaisusta. Kunkin tapauksen jälkeen oli yhtiön liikennepäällikkö antanut asianmukaiset huomautukset ja lisäksi 9.10.1972 ja 17.8.1973 työsopimuslaissa tarkoitetut varoitukset työtehtävien laiminlyönnistä. Nämä oli kirjattu Anttosen henkilökorttiin.

Anttosella oli lisäksi töissään ollut lukuisia aiheettomia myöhästymisiä ja poissaoloja, kuten myöhästyminen aamulla 3.1.1971, "sairaus", josta hän ei ollut ilmoittanut mitään, 8.1.1971 ja noin kahden tunnin myöhästyminen aamulla 21.1.1971. Näistä oli Anttoselle huomautettu.

Edelleen Anttonen oli linjavuorolla ollessaan liikenneturvallisuutta vaarantaen nukahtanut rattiin 29.4.1973 ja ajanut liikenteenjakajan ylitse. Syyksi vahinkoon hän oli ilmoittanut väsymyksen omien töidensä vuoksi. Liikennepäällikkö oli antanut suullisen varoituksen huolehtia itsestään myös vapaa-aikana niin, että vastuunalaisen tehtävän edellyttämä kunto säilyi. Tämän nukahtamisen ohella Anttoselle oli sattunut 10 muuta liikennevauriota, joista kahdeksassa tapauksessa Anttosta voitiin pitää syyllisenä. Helmikuun 5 päivänä 1976 Anttonen oli lähtenyt pysäkiltä liikkeelle auton ovi avoinna sillä seurauksella, että matkustajana ollut naishenkilö oli lentänyt autosta kadulle ja loukkaantunut. Hänelle oli tapahtuman johdosta suoritettu vahingonkorvaus.

Työsuhteen alkaessa kullekin autonkuljettajalle annettiin yhtiössä koulutus tehtäväänsä. Koulutuksessa käsiteltiin matkustajapalvelua, linja-ajoa ja rahastusta sekä perehdytettiin käytettäviin autoihin ja talon sisäisiin asioihin. Syksystä 1971 lähtien oli lisäksi pidetty sekä syksyin että keväin palkallisia koulutustilaisuuksia, joissa oli selostettu ajankohtaisten asioiden lisäksi muun muassa asiakaspalveluun liittyviä seikkoja Anttonen oli ollut mukana kaikissa näissä tilaisuuksissa. Kuljettajien yhteisissä tiloissa oli vielä tutustumista varten mappi, jossa oli tehtäväkuvausmonisteita.

Huomioon ottaen yhtiössä annetut ohjeet ja Anttoselle vielä henkilökohtaisesti annetut ohjeet ja varoitukset sekä toisaalta Anttosen työtehtävissä tapahtuneet myös tieliikenneasetuksen vastaiset rikkeet, työnantajalla oli ollut irtisanomissuojasopimuksessa tarkoitettu asiallinen perustelu irtisanomiseen.

Kanteessa oli väitetty 5.2.1976 tapahtuneen matkustajan putoamisen johtuneen puutteellisista jarruista, vaikka vahinko oli aiheutunut lähdettäessä pysäkiltä liikkeelle auton ovi auki tieliikenneasetuksen 12 §:n 2 momentin vastaisesti. Mitä jarruihin tuli, auto oli samana päivänä ollut huollossa. Huollon jälkeen huoltokuljettaja oli vienyt auton Anttoselle takaisin linjalle huomaamatta mitään vikaan viittaavaa. Noin tunnin kuluttua oli huoltokuljettaja Anttosen soiton takia hakenut auton jälleen huoltoon. Myöhemmin huoltokuljettaja oli lausunnossaan ilmoittanut havainneensa jarrulaitteissa vikoja. Erimielisyysmuistioon 25.3.1976 oli työntekijäpuolen kannanottoon kirjoitettu autossa ilmenneen jarruissa kiinnijuuttumista, joka oli vaikeuttanut tasaisia liikkeellelähtöjä. Jarruhäiriön pahennuttua matkan jatkuessa Anttonen oli soittanut huoltomiehelle.

Mikäli autossa oli ollut mainitunlainen jarruhäiriö, olisi Anttosen kokeneena kuljettajana, joka nopeasti huomasi häiriöt, tullut erityisesti varmistua siitä, että liikkeelle lähdettäessä auton ovet olisivat olleet suljettuina. Anttosen pitkän kokemuksen johdosta oli ilmeistä, että nykiminen oli johtunut vain huolimattomasta ajosta. Anttonen oli koko yhtiössäoloaikansa kuljettanut samanlaista Leyland-autoa.

Irtisanomisasian johdosta käydyssä paikallisessa neuvottelussa, jossa liittojen edustajat olivat olleet paikalla, ei asiasta ollut varsinaisesti päästy keskustelemaan, kun työntekijäliiton edustaja oli poistunut paikalta ennenkuin kaikkia irtisanomiseen johtaneita syitä oli ehditty käsitellä. Tämä tapaus ja työnantajaliiton 21.10.1976 antama selvitys huomioon ottaen työnantajaliitto ei ollut laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan. Irtisanomissuojasopimuksen rikkomisen osalta vaadittu korvaus oli täysin kohtuuton. Joka tapauksessa Anttosen itsensä työsuhteen katkaisemiseen antama aihe tulisi ottaa huomioon mahdollista korvausta alentavana tekijänä. Näillä syillä Autoalan Työnantajaliitto on pyytänyt kanteen hylkäämistä.

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Koiviston Auto Oy on ollut jutussa kuultavana.

Työtuomioistuin on tutkinut jutun ja katsoo siinä selvitetyksi, että Koiviston Auto Oy:n palveluksessa ollut linja-autonkuljettaja Risto Johannes Anttonen on työnantajansa toimesta irtisanottu 6.2.1976. Irtisanomisen välittömäksi syyksi on ilmoitettu linja-ajosta annettujen ohjeiden noudattamatta jättäminen, mikä on tarkoittanut kyseisenä päivänä sattunutta tapausta, jossa eräs matkustaja on pudonnut Anttosen kuljettamasta autosta sen lähtiessä liikkeelle ovi avoinna. Myöhemmin yhtiö on lisäksi maininnut irtisanomisperusteina Anttosen soveltumattomuuden yleisöpalvelutehtäviin viitaten vastineessa mainittuihin välikohtauksiin matkustajien kanssa, liikennevahinkoihin ja aiheettomiin poissaoloihin sekä myöhästymisiin.

Kun Anttosen oikeus korvaukseen irtisanomisen johdosta on ollut kuitenkin epäselvä ja asian puutteellinen käsittely liittojen välillä on johtunut vastineessa mainitun tapauksen johdosta molempien liittojen viaksi luettavasta syystä, työtuomioistuin katsoo, ettei Autoliikenteen Työnantajaliitto ole asiassa syyllistynyt valvontavelvollisuutensa laiminlyömiseen.

Näillä perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi kanteen enemmälti hyläten velvoittaa Koiviston Auto Oy:n maksamaan irtisanomissuojasopimuksen 3 ja 4 §:n mukaisena korvauksena työsopimuksen irtisanomisesta ilman asiallista perustetta Risto Johannes Anttoselle 6 000 markkaa. Jutun näin päättyessä ja sen laatuun nähden saavat asianosaiset puolin ja toisin kärsiä oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Lappalainen, Riski, Pyrhönen, Kaski, ja Lankinen.

Tuomio oli yksimielinen.