Labor court cannot rule on collective agreement scope under Labor Code s.17 due to lack of statistical certainty.

Työehtosopimukset olivat osallisyhdistysten mukaan valtakunnallisia ja asianomaisen alan sopimuksia, mutta sopimusten kattavuudesta eli siitä, oliko niitä pidettävä myös yleisinä sopimuksina, osallisyhdistykset eivät olleet tilaston puuttuessa vakuuttuneita, vaikka ne olivat sopimukset yleisiksi tarkoittaneet. Viimeksi sanottu kysymys koski työsopimuslain 17 §:n tulkitsemista, eikä työtuomioistuin voinut siitä antaa lausuntoa.

Alentunut työkyky ei vaikuttanut siihen, kuuluiko työsuhde työehtosopimuksen soveltamispiiriin, vaan siihen palkkaan, mikä työehtosopimuksen mukaan oli maksettava.

Asianosaiset: Lausunto Itä-Suomen hovioikeudelle Nilsiän kihlakunnanoikeudesta vedottuun juttuun (Esko Olavi Lappalainen/Jaakko Ilmari Väänänen ja Osmo Väänänen)

RATKAISU

Maaseudun Työnantajaliitto r.y:n ja Suomen Maaseututyöväen Liitto r.y:n välillä ajaksi 1.9.197131.3.1972 tehdyssä maatalouden työehtosopimuksessa oli muun muassa seuraavat määräykset:

1 § Soveltamisala

1. Tämä työehtosopimus on koko maata käsittävä ja on perustana myöskin kaikille niille henkilökohtaisille työsopimuksille, joita tämän sopimuksen allekirjoittaneisiin liittoihin kuuluvat jäsenet keskenään tekevät.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

14 § Palkkaryhmittely, palkat ja erinäiset lisät

1 Palkkaryhmittely ja palkat ovat liitteenä n:o 1 sivulla

28-32.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Työkyvyn alentuminen

5. Milloin työntekijän työkyky on vanhuuden, sairauden tai pysyväisen vamman takia tuntuvasti alentunut, sovitaan hänen työkykyään vastaavasta palkasta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Saman sisältöiset määräykset oli myös samojen liittojen välillä ajaksi 1.5.1972-31.3.1973 ja vuodeksi 1970 tehdyissä työehtosopimuksissa.

Lappalainen on asian jatkokäsittelyssä luopunut vaatimasta vuonna 1971 erääntyneitä ylityö- ja vuosilomakorvauksia, mutta uudistanut muilta osin kanteensa. Se, että työnteko oli tapahtunut työsuhteeseen perustuen, kävi hänen mielestään ilmi siitä, että Jaakko Väänänen oli myöntänyt pyytäneensä karjatalouskoululta karjakkoa hoitamaan karjaa eikä ollut väittänytkään, etteikö kantaja olisi tehnyt työtä Lisäksi työnteko oli tapahtunut Jaakko Väänäsen johdon ja valvonnan alla ja korvausta vastaan. Palkka työstä oli nimenomaan sovittu. Kysymyksessä oli siis työsopimussuhde eikä mikään hoitosuhde. Päivittäinen työaika ei ollut 6 tuntia vaan kello 6-18. Palkkalomakkeesta ilmeni, ettei hän suinkaan ollut saanut 250 markkaa kuukaudessa käteen, vaan tuosta summasta oli vähennetty ennakonpidätys. Hän ei ollut väittänytkään, että olisi yksin pystynyt hoitamaan karjan. Jos niin olisi ollut, olisi hän vaatinut palkkaakin työehtosopimuksen kotieläinhoitotöiden yksin hoitajia koskevien taksojen mukaan.

Asian käsittelyä jatkettaessa Lappalainen on haastanut juttuun mukaan Jaakko Väänäsen pojan Osmo Väänäsen ja lausunut, että hän oli saanut tietää, että Jaakko Väänänen oli myynyt tilan 30.4.1972 pojalleen Osmo Väänäselle. Sen vuoksi hän nyt vaati, että Osmo Väänänen tuon ajan jälkeiseltä ajalta velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti suorittamaan vaaditut palkkasummat ja korvaukset.

Osmo Väänänen on kanteeseen vastatessaan lausunut, että hän oli isältään tilan ostaessaan sopinut tämän kanssa siitä, että isä maksoi Lappalaisen palkan vuoden 1972 loppuun asti, jonka jälkeen hän olisi vastannut kantajan palkasta. Siinä vaiheessa kun tila oli siirtynyt hänelle, ei Lappalainen ollut tullut missään tapauksessa työsuhteeseen häneen nähden, sillä hänen ja Lappalaisen kesken ei ollut tehty minkäänlaista työsopimusta eikä asiasta ollut muullakaan tavoin puhuttu. Oli lähdettävä siitä, että kun kantaja ei ollut ollut työsuhteessa entiseen omistajaan, ei hän ollut voinut tulla työsuhteeseen myöskään häneen nähden. Jos oletettaisiin, että kantaja olisi ollut työsuhteessa isään, ei hän ilman muuta voinut tulla työsuhteeseen Osmo Väänäseen, sillä työsopimuslain 7 §:n säännös, joka sääteli luovutustapauksia, koski vain nimenomaan liikkeen eikä siis maatalouskiinteistön luovutusta. Osmo Väänänen kiisti kantajan kaikki vaatimukset samoin perustein kuin isänsäkin.

Lappalainen on vielä lisännyt, että työ oli tapahtunut Osmo Väänäsen hyväksi ja että tämä ei tilan uutena omistajana ollut mitenkään reklamoinut kantajan työtä vastaan, joten oli mahdollista katsoa työsopimuksen syntyneen pelkän hiljaisen hyväksymisen myötä. Maatila oli sellainen liike, johon voitiin soveltaa työsopimuslain 7 §:n säännöstä omistajan vaihtuessa.

Kihlakunnanoikeus on 10.5.1974 julistamallaan päätöksellä katsonut selvitetyksi, että Lappalainen oli työskennellyt 1.1.1971-31.1.1973 vastaajien tilalla ja että hän oli tällöin ollut työsopimussuhteessa ensin Jaakko Väänäseen 1.1.1971-30.4.1972 ja sitten tilankaupan tapahduttua Osmo Väänäseen 1.5.1972-31.1.1973, joten hänen kohdallaan olisi tullut soveltaa työsopimuslain 17 §:n säännöksiä. Tästä johtuen hänelle olisi tullut maksaa Maaseudun Työnantajaliiton ja Suomen Maaseututyöväen Liiton välisten työehtosopimusten kotieläinhoitotyöntekijäin työehtosopimuksessa sovitut vähimmäispalkat. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus hyläten tehdyt vaatimukset luotettavan selvityksen puuttuessa enemmälti on harkinnut oikeaksi työsopimuslain 17 §:n nojalla velvoittaa Jaakko Väänäsen suorittamaan Lappalaiselle työehtosopimuksen mukaisena vielä maksamatta olevana palkkana 7 229,94 markkaa korkoineen sekä Osmo Väänäsen 5 528,19 markkaa samoin korkoineen.

Lappalainen on hakenut Itä-Suomen hovioikeudelta muutosta kihlakunnanoikeuden päätökseen ja vedonnut siihen, että hänen työaikansa todistajienkin kertoman mukaan oli ollut 12 tuntia päivässä minkä vuoksi vastaajat tulisi velvoittaa suorittamaan hänelle sen mukainen palkka, ylityö- ja sunnuntaityökorvaus sekä vuosilomakorvaus ja vaadittu odotusajan palkka.

Jaakko Väänänen on myös hakenut muutosta hovioikeudesta ja lausunut, että kihlakunnanoikeuden olisi tullut hylätä kanne kokonaisuudessaan. Lappalaisen oli katsottava saaneen palkkansa paitsi sen vuoksi, että rahapalkka ja luontaisedut muodostivat täysin hänelle kuuluvan palkan, myös siksi, että työsopimuslain 17 §:n 1 momentin yleissitovuussäännöstä ei olisi pitänyt ollenkaan soveltaa tähän tapaukseen. Lisäksi Jaakko Väänänen on viitannut Osmo Väänäsen muutoksenhakemukseen.

Väänäset eivät ole vastanneet Lappalaisen muutoksenhakemukseen hovioikeudessa.

Itä-Suomen hovioikeus on havaiten, että jutun päättäminen edellytti erityistä työehtosopimusolojen tuntemusta, katsonut tarpeelliseksi saada työtuomioistuimen lausunnon siitä, onko Lappalaisen ja Väänästen välisessä työsuhteessa ollut noudatettava kanteen perusteena olevia Maaseudun Työnantajaliiton ja Suomen Maaseututyöväen Liiton välisiä 21.4.1970, 30.8.1971 ja 10.5.1972 allekirjoitettuja maatalouden työehtosopimuksia.

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Maaseudun Työnantajaliitolle ja Suomen Maaseututyöväen Liitolle tilaisuuden tulla asiassa kuulluiksi. Sanotut liitot ovat työtuomioistuimelle toimittamassaan yhteisessä lausunnossa esittäneet seuraavaa:

Maanviljelijät Jaakko Ilmari Väänänen ja Osmo Väänänen eivät ole vuonna 1970 tai sen jälkeenkään olleet Maaseudun Työnantajaliiton jäseniä eivätkä siten sidottuja vuodeksi 1970 solmittuun maatalouden työehtosopimukseen. Vuodesta 1971 lukien kysymys siitä, olisiko maatalouden työehtosopimuksen määräyksiä ollut noudatettava lausuntopyynnössä mainitussa työsuhteessa, jää riippumaan siitä olisiko maatalouden työehtosopimusta ollut pidettävä työehtosopimuslain 17 §:ssä tarkoitettuna yleissitovana työehtosopimuksena.

Työsopimuslain 17 §:ssä työehtosopimuksen yleissitovuuden edellytyksistä maatalouden työehtosopimus, sen 1 §:ään otetun soveltamisalaa koskevan määräyksen mukaisesti, täyttää valtakunnallisuutta koskevan edellytyksen. Niinikään liittojen välillä solmituista eri työehtosopimuksista maatalouden työehtosopimusta, maatilatalouden yleiset työt (peltotyöt) ja kotieläinten hoitotyöt käsittävänä, on pidettävä lausuntopyynnössä tarkoitettuna alan työehtosopimuksena.

Osapuolet ovat tarkoittaneet maatalouden työehtosopimuksen yleissitovaksi. Sopimuksen osapuolet eivät kuitenkaan ole pitäneet tilastoa järjestäytyneiden maa taloustyönantajien palveluksessa olevasta työvoiman määrästä, jota voitaisiin verrata virallisesta tilastosta ilmenevään maatalouden palkatun työvoiman kokonaismäärään. Tästä johtuen työehtosopimuksen osapuolet eivät ole vakuuttuneita maatalouden työehtosopimuksen edellä tarkoitetun kattavuuden toteutumisesta.

Järjestöt toteavat, että maatalouden työehtosopimus koskee palkkataulukoiden osalta työsuhteessa olevista vain työkykyisiä. Työkyvyltään alentuneiden palkkaus on työehtosopimuksen 14 §:n mukaan sovittava työkykyä vastaavaksi. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Työtuomioistuin on päättänyt antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Vastaajapuolelta on kihlakunnanoikeudessa esitetty edelleen, ettei Lappalainen voisi kuulua työehtosopimuksen piiriin myöskään sen takia, että hän ei ole ollut täysin työkykyinen. Osallisliittojen lausunnossa todetaan kuitenkin, että puheena olevien työehtosopimusten palkkataulukot koskevat vain työkykyisiä työntekijöitä ja että työkyvyltään alentuneiden työntekijäin palkkaus on työehtosopimusten mukaan sovittava työkykyä vastaavaksi. Alentunut työkyky ei siten vaikuta siihen, kuuluuko työsuhde työehtosopimuksen soveltamispiiriin, vaan sikäli kuin työehtosopimus muuten tulee sovellettavaksi siihen palkkaan, mikä työehtosopimuksen mukaan on maksettava.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja Sarkko, Järvenpää, Hämäläinen, Parkkinen, Sariola, Hyppönen, Kaski ja Lankinen.

Lausunto oli yksimielinen.