Labour court allows union claim that employer must negotiate collectively before changing collective agreement wage practices.
Finland (FI)
Legislator summary
AI generatedThe labour court ruled that the employer violated the collective agreement by unilaterally altering the waiting pay practice for new employees without collective negotiation. The union argued the clause 'unless otherwise agreed' required collective bargaining with the local union, while the employer claimed individual agreements were permissible. The court held that the clause mandated collective agreement procedures, thereby ordering the employer to pay the difference and cover legal costs.
Legislator headnote
AI generatedSection 19 of the Collective Agreement; unless otherwise agreed means collective agreement is required: The employer cannot unilaterally deviate from established collective agreement practices regarding waiting pay without a collective agreement with the trade union.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Odotusajan palkan määräämistä koskenut aikaisempi käytäntö oli perustunut työpaikalla kollektiivisesti tehtyyn sopimukseen. Työehtosopimuspöytäkirjan määräys työntekijöille edullisemman käytännön noudattamisesta ei oikeuttanut poikkeamaan aikaisemmasta käytännöstä työnantajan ja yksityisen työntekijän välisin sopimuksin.
Asianosaiset: Tekstiili ja Vaatetustyöväen Liitto r.y. Vaatetusteollisuusliitto r.y.
RATKAISU
Asianosaisliittojen välillä voimassa olleessa 23.2.1976 solmitussa vaatetusteollisuuden työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:
IV TYÖPALKAT
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
19 § Odotusajan palkka ja työn keskeytyminen eräissä tapauksissa
1. Jos työntekijän työ keskeytyy tavanomaisesta poikkeavan teknillisen tai tuotannollisen häiriön vuoksi tai muuten työnantajasta riippuvasta syystä, maksetaan työntekijälle odotusajalta henkilökohtaista aikapalkkaa.
Pöytäkirjamerkintöjä:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2. Mikäli yrityksessä nykyisin sovelletaan työntekijöille edullisempaa käytäntöä odotusajan palkan suhteen, on sitä sopimuskauden aikana edelleen noudatettava, ellei toisin sovita.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
IX NEUVOTTELUJÄRJESTYS
34 § Työriitaisuuksien sovittelu
1. Jos työnantajan ja työntekijän välillä ilmaantuu erimielisyyttä tämän sopimuksen tulkinnasta tai sen rikkomista koskevassa asiassa, mitä erimielisyyttä heidän välisessä neuvottelussa ei saada selvitetyksi, alistetaan erimielisyydet sopijaliittojen välillä ratkaistavaksi siinä järjestyksessä, kuin Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön välillä tehdyssä yleissopimuksessa säädetään.
2. Mikäli työnantaja ja työntekijä eivät pääse yksimielisiksi ja asian ratkaisu siirretään liitoille, on paikallisten osapuolten laadittava muistio seikoista, joista ovat erimielisiä, milloin se erimielisyyskysymysten yksilöimiseksi on tarpeen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tätä muutosta työnantaja oli perustellut työehtosopimuksen 19 §:n pöytäkirjamerkintä 2:n viimeisellä lauseella "ellei toisin sovita" selittäen lisäksi, että jokaisen uuden taloon tulleen työntekijän kanssa oli sovittu, ettei odotusajalta maksettu muuta kuin henkilökohtaista aikapalkkaa. Kyseinen pöytäkirjamerkintä oli tullut ensimmäisen kerran vuoden 1972 työehtosopimukseen, minkä jälkeen se samoin kuin pykälän muukin sisältö oli muuttumattomana siirretty aina seuraavaan sopimukseen ja oli nyt viimeisessäkin sopimuksessa alkuperäisen kaltaisena.
Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto katsoi, ettei työnantajalla ollut oikeutta muuttaa yksipuolisesti kyseisen sopimuksen sisältöä. Lause "ellei toisin sovita" tarkoitti sitä, että jos työnantaja halusi muutosta aikaisempaan käytäntöön, siitä oli sovittava kollektiivisesti, siis ammattiosaston kanssa koko tehdasta paikallisesti koskevana työehtosopimuksena. Työnantaja ei ollut oikeutettu yksityisissä työsopimuksissa muuttamaan vanhaa käytäntöä, mikä olisi peräti kohtuutontakin, sillä taloon tuleva uusi työntekijä ei voinut tietää niitä etuja, mitä vanhat työntekijät olivat saaneet hankituksi. Sopimuskohdan viimeinen lause viittasi selvästi ns. paikallissopimuksiin, jollaisia tehtiin tehdaskohtaisesti jokaisen työehtosopimuksen ohessa. Asiasta oli neuvoteltu paikallisesti ja samalla liittojen kesken 17.6.1976 pääsemättä kuitenkaan yhteisymmärrykseen.
Näillä perusteilla Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto on vaatinut vahvistettavaksi, että työnantajan edellä kuvattu menettely on ollut virheellistä ja että kyseisen pöytäkirjamerkinnän maininta toisin sopimisesta tarkoittaa kollektiivista sopimista ainakin paikallisen ammattiosaston ja työnantajan välillä yksityisen työsopimuksen sijasta. Tämän ohessa liitto on, luopuen alun perin tekemästään suuremmasta vaatimuksesta, vaatinut Kuusinen Oy:n velvoittamista maksamaan Hannele Leinolle odotusajan palkkana hänen jo saamansa palkan lisäksi puuttuvat 180 markkaa.
Vaatetusteollisuusliitto on kanteeseen vastatessaan ilmoittanut, että Kuusinen Oy Pukumestarit oli ennen viimeksi tapahtunutta muuttoa uusiin tehdastiloihin maksanut odotusajan palkkana ohjepalkan 15 %:lla korotettuna, mikäli työntekijä oli yltänyt urakan tavoitteeseen. Tämä käytäntö oli jatkunut vanhojen työntekijöiden kohdalla muuton jälkeenkin, kun taas niille työntekijöille, jotka olivat tulleet yrityksen palvelukseen kyseisen ajankohdan jälkeen, maksettiin odotusajan palkkana työehtosopimuksessa mainittua henkilökohtaista aikapalkkaa.
Työehtosopimuksen 19 §:n pöytäkirjamerkintä 2 ei edellyttänyt kollektiivista sopimista, kuten kanteessa oli väitetty, vaan odotusajan palkasta oli sanamuodon mukaan mahdollista sopia erikseen kunkin työntekijän kanssa työsopimusta solmittaessa. Näin oli Kuusinen Oy Pukumestarit menetellyt ja täten maksanut mm. Hannele Leinolle odotusajalta työehtosopimuksen mainitsemaa henkilökohtaista aikapalkkaa. Olisi kohtuutonta, mikäli työnantajan tulisi uusien työntekijöiden kohdalla noudattaa kaikkia niitä etuja, joita vanhoille työntekijöille oli työsuhteen kestoajan perusteella mahdollisesti annettu. Leinon odotustuntien määrä vuonna 1976 oli 143,1, mikä vastasi 180 markan eroa kanteessa vaaditun ja Leinon saaman palkan välillä.
Näillä syillä Vaatetusteollisuusliitto on pyytänyt kanteen hylkäämistä.
Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.
Kuusinen Oy on ollut jutussa kuultavana.
Edellä olevilla perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi kanteen siten hyväksyen vahvistaa, että Kuusinen Oy on Pukumestarin tehtaalla menetellyt virheellisesti luopuessaan mainitussa pöytäkirjamerkinnässä tarkoitetusta aikaisemmasta käytännöstä ilman työntekijäpuolen kanssa tehtyä kollektiivista sopimusta, ja velvoittaa yhtiön maksamaan Hannele Leinolle saamatta jääneenä odotusajan palkkana määrältään myönnetyt sata kahdeksankymmentä (180) markkaa. Kuusinen Oy velvoitetaan samalla korvaamaan Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liiton oikeudenkäyntikulut 1100 markalla.
Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, Lampi, Järvenpää, Pyrhönen, Airaksinen, M. Virtanen Hyppönen, Kenraali ja Tammenmaa.
Tuomio oli yksimielinen.