Court dismissed strike actions as they targeted a collective agreement dispute, not employer statutory rights.
Finland (FI)
Legislator summary
AI generatedThe Labour Court dismissed the claim against the construction unions for striking over a collective agreement dispute. The unions argued the strike targeted their internal agreement rather than the employer's statutory rights to hire, fire, and manage work. The court held that disputes over collective agreements fall under general civil jurisdiction, not the strict scope of strike obligations.
Legislator headnote
AI generatedSection 1 of the Act on Strikes and Lockouts; Section 8 of the Act on Strikes and Lockouts: Strikes and lockouts are prohibited only when they obstruct the employer's statutory rights to hire, fire, and manage work, excluding disputes arising from collective agreements.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Istumalakko ja saarto olivat erästä työsopimusta koskeneesta erimielisyydestä riippumatta kohdistuneet työtaistelutoimenpiteinä työehtosopimuksen niitä määräyksiä vastaan, jotka koskevat työnantajan oikeutta ottaa toimeen ja erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta. Aluejärjestö vastasi julistamastaan saarrosta ja liitto aluesihteerinsä osuudesta saarron julistamisessa ja toimeenpanossa sekä siitä, ettei liitto ollut sopimuskauden loppuun mennessä ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin työtaistelun lopettamiseksi.
Asianosaiset: Suomen Rakennusteollisuusliitto r.y. Rakennustyöläisten Liitto r.y.
RATKAISU
Asianosaisten välillä 31.1.1976 saakka voimassa olleessa työehtosopimuksessa oli muun muassa seuraava määräys:
I Yleiset määräykset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2 §
Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton välillä toukokuun 15 päivänä 1946 allekirjoitettua yleissopimusta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Työehtosopimuksessa mainitussa yleissopimuksessa sanotaan muun ohessa:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5. kohta:
Työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluejärjestön toimesta oli siten ryhdytty työtaisteluun työnantajan ottamis- ja erottamisoikeutta sekä työn johtamisoikeutta koskevassa riita-asiassa. Työtaisteluun oli ryhdytty osittain vanhan työehtosopimuksen voimassaoloaikana, ja se oli ollut rakennusalan työehtosopimuksen vastainen 8.1. ja 31.1.1976 välisenä aikana. Työtaistelu oli muodostunut koko työmaalla lyhyenä aikana toimeenpannusta istumalakosta ja vaikutuksiltaan pitkäaikaisesta saarrosta. Rakennustyöläisten Liitto oli vastuussa aluesihteerinsä toimenpiteistä. Kaiken esittämänsä perusteella Suomen Rakennusteollisuusliitto on vaatinut, että Rakennustyöläisten Liitto r.y. ja Rakennustyöläisten Satakunnan Aluejärjestö r.y. kumpikin tuomittaisiin työrauhavelvollisuuden rikkomisesta hyvityssakkoon.
Aluejärjestön työvaliokunnan julistama saarto oli tosiasia. Työtaistelussa oli kuitenkin kysymys siitä, että työnantaja saataisiin noudattamaan työsopimusta, jonka sisällöstä Välimäki, työmaan muut työntekijät, aluejärjestö sekä liitto olivat olleet yhtä mieltä. Kanteessa on väitetty, että työtaistelu oli kohdistunut työnantajan oikeuteen ottaa ja erottaa työntekijä sekä johtaa työtä. Näitä oikeuksia työnantajalta ei saarrolla ollut haluttu riistää. Sen sijaan oli haluttu työnantajan pysyvän niissä ottamis-, erottamis- ja johtamisoikeuksien puitteissa, joihin työnantaja oli itse sitoutunut tehdessään Välimäen kanssa 4.2.1975 työsopimuksen. Niin aluejärjestön kuin liitonkin kanta oli ollut se, että työtaistelu oli kohdistunut vain työsopimukseen, jota koskevan riitaisuuden käsitteleminen kuului yleisen tuomioistuimen toimivaltaan eikä siten oikeustieteessä omaksutun kannan mukaan kuulunut työrauhavelvollisuuden piiriin.
Rakennustyöläisten Liittoon saarrosta oli tiedotettu kirjeellä 13.1.1976. Huolimatta siitä, ettei työtaistelua voitu pitää työehtosopimukseen kohdistuvana, aluejärjestölle oli annettu kehotus töiden käynnistämisestä, mikä oli todettu myös 14.1.1976 pidetyissä liittojen välisissä neuvotteluissa. Myös 8.1.1976 työmaalla syntynyt istumalakko oli tapahtunut tosiasia. Siitä tiedon saatuaan aluesihteeri oli antanut työntekijöille kehotuksen jatkaa töitä. Aluejärjestön toimesta oli riitaa pyritty selvittämään myös neuvotteluteitse 9.1.1976.
Kaiken esiin tulleen perusteella vastaajaliitto on katsonut kysymyksen olleen siitä, että työntekijöiden keskuudestaan valitseman luottamushenkilön oltua melkoisen painostuksen kohteena hänen oikeuksiensa puolustamiseksi oli ryhdytty työtaistelutoimenpiteeseen, jota ei voitu pitää työehtosopimukseen kohdistuvana. Sen vuoksi vastaajaliitto on pyytänyt, että sitä ja aluejärjestöä vastaan nostettu kanne aiheettomana hylättäisiin ja kantaja velvoitettaisiin korvaamaan vastaajaliiton ja aluejärjestön oikeudenkäyntikulut tässä asiassa. Mikäli työtuomioistuin kaikesta huolimatta katsoisi kysymyksessä olleen työehtosopimuslain 8 §:n vastaisen työtaistelun, vastaajaliitto on pyytänyt kiinnittämään huomiota tapahtuman syihin sekä vastaajaliiton suorittamiin toimenpiteisiin.
Rakennustyöläisten Satakunnan Aluejärjestöä on asiassa kuultu.
Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, Järvenpää, Riski, Mickwitz, Parkkinen, Hyppönen, Kaski ja Lankinen.
Tuomio oli yksimielinen.