Legislator Case Law & Legislation
DE FR IT EN
Analyze in Legislator
TT:1974-3 AI generated

Labor court dismisses union claim that retroactive TV tariff applies to films made before contract start date.

Case Number TT:1974-3
Court / Authority
Jurisdiction Finland (FI)
Decision Date
Outcome Dismissed
Open official source Machine-readable Markdown (.md)

Legislator summary

AI generated

The Labor Court dismissed the Actors' Union's claim for retroactive application of a new TV tariff to films released during the contract period. The union argued the tariff applied to all films regardless of production date, while the Producers' Union contended it only covered films made after the contract's effective date. The court ruled that the contract's formation process did not intend a retroactive effect, as applying it to past work would allow employers to avoid paying agreed wages based on future events.

Legislator headnote

AI generated

Section 10 of the collective agreement; Labor contracts are generally prospective and cannot be applied retroactively unless explicitly agreed, preventing employers from avoiding wage obligations based on future tariff changes.

Keywords

AI generated
collective agreement retroactivity labor contract prospective effect TV tariff application actors remuneration film production contracts
AI generated
labour_1979_167
Labor court allows actor's claim for separate TV royalty under collective agreement despite lump-sum contract.
labour_2003_103
Labor court dismisses appeal; collective agreement rejected as representative due to insufficient employee coverage ratio.
appeal_1979_kouvola__173
Court dismisses appeal against penalty clause enforcement for breach of contract by employee.
insurance_1996_5558-1995
Self-employed photographer working for theater association is not an employee under insurance law.
labour_1978_16
Labor court allows partial claim for radio/TV actors when series episodes are paid separately despite lack of minimum length rules.

Need to analyze how this precedent applies to your matter?

Cross-reference this judgment against statutes, commentaries, and subsequent citing case law inside Legislator AI.

Open in Legislator →

Full text

Työehtosopimuksen mukaan näyttelijä sai korvauksena tariffin mukaisen palkkion, kun elokuvateattereita varten valmistettu elokuva esitettiin julkisesti televisiossa. Riidanalaista tariffia ei voitu soveltaa kaikkiin työehtosopimuksen voimassaoloaikana esitettäviin elokuviin niiden valmistumisajasta riippumatta.

Asianosaiset: Suomen Näyttelijäliitto r.y. Suomen Filmivalmistajien Liitto r.y.

RATKAISU

Suomen Filmivalmistajien Liiton sekä toiselta puolen Suomen Näyttelijäliiton ja Finlands Svenska Skådespelarförbund r.f:n välillä 27.2.1970 tehdyssä työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

10 § NÄYTTELIJÄN HENKILÖÖN KOHDISTUVAT OIKEUDET JA MUITA AINEETTOMIA OIKEUKSIA

1. Kaikki ne luovutettavissa olevat oikeudet, jotka elokuvateattereita varten valmistettavasta elokuvateoksesta johtuvat näyttelijälle, siirtyvät välikirjan allekirjoittamisella tuottajalle, mikäli laista tai tästä sopimuksesta ei muuta johdu.

2. Jos elokuvateattereita varten valmistettu elokuva esitetään julkisesti televisiossa koti- tai pohjoismaissa, näyttelijä saa korvauksena tariffin mukaisen eri palkkion.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Edelliseen sopimukseen liittyvänä on sovittu seuraavista vähimmäispalkkioista:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5. TV-tariffi

Näyttelijäkunnalle maksetaan, kun elokuvateattereita varten valmistettu elokuva luovutetaan televisiolle

5.1. Suomessa

0-1 vuoden kuluessa ensi-esityksestä 100 % näyttelijä 1-2 " " " 50 % palkkioiden 2-3 " " " 25 % kokonaismäärästä

3-5 " " " 20 % elokuvan yli 5 vuotta jälkeen ensi-esityksen 7 % bruttomyyntihinnasta

Tämän TV-tariffin mukaan kultakin elokuvalta näyttelijöille maksettavan palkkion tulee olla yhteensä vähintään 1800 mk.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Suomen Näyttelijäliitto on työtuomioistuimessa lausunut, että edelle jäljennetyn työehtosopimuksen 10 §:n 2 kohdan mukaan näyttelijä sai korvauksena tariffin mukaisen eri palkkion, jos elokuvateattereita varten valmistettu elokuva esitetään julkisesti televisiossa kotimaassa taikka pohjoismaissa. Sopimuskohdassa ei ollut määräystä, jonka mukaan oikeus korvaukseen olisi ajallisesti rajoitettu, vaan palkkio määräytyi sopimukseen liittyvän tariffin mukaisesti degressiivisesti viiteen vuoteen saakka näyttelijöiden palkkioiden kokonaismäärästä kolmena ensimmäisenä vuotena ja elokuvan bruttohinnasta seuraavina vuosina. Luovutuksesta, joka tapahtuu yli viisi vuotta elokuvan ensiesityksen jälkeen, maksettiin näyttelijälle aina korvauksena 7 % kauppahinnasta, mikä määrä jaetaan näyttelijöiden palkkioiden osoittamassa suhteessa.

Aikaisemmassa vastaavassa työehtosopimuksessa vuodelta 1965 ei ollut tällaisia määräyksiä, ja tilanne oli määritelty työehtosopimuksen tariffin 8 kohdassa. Sen mukaan näytelmäelokuvan, jonka filmaus aloitetaan aikaisintaan 1.6.1965, esityksestä Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan televisiossa oli maksettava korvauksena näyttelijöille 7 % luovutustoimen yhteydessä maksettavasta kauppahinnasta. Tariffin määräys huomioon ottaen olivat aikaisemmin valmistetut teokset vapaasti luovutettavissa.

Sanotuilla perusteilla Suomen Näyttelijäliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan työehtosopimuksen oikeaksi sisällöksi, että työehtosopimuksen 10 §:n 2 kohta ja siihen liittyvä tariffin 5 kohta koskevat kaikkia sopimuksen voimassa ollessa tapahtuneita elokuvaesityksiä riippumatta elokuvan valmistusajankohdasta.

Käytetyn terminologian osalta oli vielä huomattava, että tariffisopimuksen 5 kohdassa puhutaan elokuvan luovuttamisesta eikä esittämisestä.

Suomen Näyttelijäliitto oli myöhemmin toisessa yhteydessä sitä paitsi luopunut suureksi osaksi kannastaan tariffimääräysten takautuvasta vaikutuksesta. Liittojen välillä 30.5.1973 pidetyssä neuvottelussa oli nimittäin päätetty korottaa myös nyt käsiteltävänä olevaa TV-tariffia. Kantajaliitto katsoi, että korotettua tariffia on sovellettava 27.2.1970 eli voimassa olevan työehtosopimuksen voimaantulopäivän jälkeen valmistettuihin elokuviin. Pitääkseen kiinni kanteessa nyt omaksumastaan kannasta olisi kantajaliiton kuitenkin pitänyt vaatia uutta tariffia sovellettavaksi kaikkiin elokuviin valmistumisajankohdasta riippumatta. Suomen Filmivalmistajien Liitto samoin kuin Liiketyönantajain Keskusliitto katsoivat, että korotettua tariffia on sovellettava vain 1.5.1973 jälkeen valmistettuihin elokuviin.

Kun siis voimassa olevalla työehtosopimuksella ei ollut tehty eikä tarkoitettukaan sellaista aikaisempaan sopimukseen nähden olennaista ja käytännössä toteutettavaksi mahdotonta muutosta, että TV-tariffi olisi vaikutuksiltaan rajoituksettomasti taannehtiva, Suomen Filmivalmistajien Liitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Suomen Filmivalmistajien Liitto on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Asiassa esitetystä selvityksestä päätellen sopimustekstiä vuoden 1970 sopimukselle laadittaessa kysymys TV-tariffista ei ole ollut käytyjen valmistavien neuvottelujen kohteena, vaan tämä kysymys on otettu esille viimeisenä neuvottelukysymyksenä sopimuksen tultua muilta osin jo selväksi. Tällöinkin neuvottelu on koskenut vain itse tariffiprosenttia, ilman että olisi puututtu kysymykseen siitä, mitä elokuvien valmistumisaika vaikutti asiaan. Suomen Näyttelijäliitonkaan ei ole selvitetty vielä työehtosopimusneuvotteluissa tarkoittaneen työehtosopimusta sovellettavaksi tässä suhteessa poiketen aikaisemmista sopimuksista, eikä tällaista edellytystä liioin ole saatettu Suomen Filmivalmistajien Liiton neuvotteluedustajien tietoon.

Työtuomioistuin toteaa, että työehtosopimusta on normaalisti sovellettava sen voimassaoloaikana tehtyyn työhön, vaikkakin sopimuksen takautuvasta soveltamisesta voidaan sopia ainakin tietyissä puitteissa. Tuollaisena sopimuksena takautuvasta soveltamisesta ei ko. sopimusmääräysten edellä käsiteltyyn syntymistapaan nähden voida työtuomioistuimen mielestä pitää pelkästään sitä seikkaa, että aikaisempi nimenomainen määräys soveltamisajasta on jätetty sopimuksesta pois. Johdonmukaisesti sovellettuna merkitsisi kanteessa esitetty kanta sitä, että työehtosopimuksen irtisanomisen seurauksena työnantaja voisi välttyä maksamasta sopimuksen voimassaoloaikana tehdystä työstä sopimuksen mukaista palkkaa, mikäli palkan suuruus niin kuin nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa riippuisi vasta työehtosopimuksen voimassaolon päätyttyä sattuvista tapahtumista.

Näin ollen työtuomioistuin katsoo, ettei työehtosopimusta voida soveltaa Suomen Näyttelijäliiton vaatimalla tavalla soveltamalla riidanalaista tariffia kaikkiin televisiossa työehtosopimuksen voimassaoloaikana esitettäviin elokuviin niiden valmistamisajasta riippumatta, minkä vuoksi työtuomioistuin harkitsee oikeaksi hylätä kanteen. Asian laatuun katsoen saa Suomen Filmivalmistajien Liitto kuitenkin itse kärsiä kulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, Sarkko, Lappalainen, Vihma, Tiitola, Heiniö, Kaski, Lankinen ja Virtanen

Tuomio oli yksimielinen.