Labor court dismisses claim that employer must pay housing allowance when they could have provided actual housing under the collective agreement.
Finland (FI)
Legislator summary
AI generatedThe labor court dismissed the union's claim that the employer was obligated to pay cash housing allowances when it could have provided actual housing as stipulated in the collective agreement. The court found the contract's language clear, establishing that cash compensation was only required if the employer could not arrange suitable housing. No evidence was presented to suggest the agreement should be interpreted contrary to its explicit text based on isolated past practices.
Legislator headnote
AI generatedSection 4 of the collective agreement; where the agreement explicitly states cash compensation applies only if the employer cannot provide housing, the employer is not obligated to pay cash allowances when capable of providing the agreed-upon housing.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Kysymys siitä, oliko työnantajalla työehtosopimuksen perusteella velvollisuus maksaa luontoisetujen korvaus silloinkin, kun työnantaja olisi voinut antaa työntekijälle työehtosopimuksen vaatimukset täyttävät luontoisedut. Työehtosopimuksen sanamuoto todettu sikäli selväksi, että korvauksen maksuvelvollisuus oli määrätty sen tapauksen varalta, ettei liike voinut asuntoa järjestää. Mitään selvitystä ei ollut esitetty siitä, että työehtosopimusta solmittaessa taikka edeltäneitä työehtosopimuksia laadittaessa määräyksiä olisi tarkoitettu sovellettavaksi vastoin sanamuotoa. Tällaisena selvityksenä ei voitu pitää sitä että muutama työehtosopimukseen sidottu osuusliike oli maksanut po. tapauksissa korvauksen.
Kanne jätetty tutkimatta siltä osin kuin se oli perustettu kahden toimihenkilön työnantajansa kanssa tekemän sopimuksen sisältöön.
Asianosaiset: Osuuskauppojen Liikkeenhoitajien Liiton Myyntityönneuvojien Kerho r.y. Työehtoliitto r.y.
RATKAISU
Asianosaisyhdistysten välillä 24.5.1973 tehdyssä työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:
4 § Asuntoetu
1. Rahapalkan lisäksi toimihenkilölle kuuluu asunto valoineen la lämpöineen.
Asunnon tulee olla paikkakunnan olosuhteisiin nähden kooltaan liittävä ja varusteiltaan tyydyttävä; Työehtoliitto voi antaa liikkeille tarkempia ohjeita ja suosituksia tämän kohdan soveltamisesta neuvoteltuaan asiasta ensin Kerhojen edustajain kanssa.
2. Ellei liike voi mainittuja luontoisetuja järjestää, korvataan niiden hankkimisesta aiheutuvat kustannukset siten, että korvaus on enintään
- I kalleusluokkaan kuuluvalla paikkakunnalla 425 mk kuukaudessa; ja
- muilla paikkakunnilla 375-425 mk kuukaudessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sanotuilla perusteilla, kun asiassa ei siis ollut päästy sovintoon, Osuuskauppojen Liikkeenhoitajien Liiton Myyntityönneuvojien Kerho on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että sen edellä selostetun mukaan oikeana pitämä työehtosopimuksen tulkinta on oikea. Lisäksi Kerho on vaatinut Osuusliike Keon velvoittamista suorittamaan Pentti Eertamolle ja Vilho Lehtoselle saamatta jääneenä asuntoedun korvauksena kummallekin 1.1.1971-1.10.1972 väliseltä ajalta eli 21 kuukaudelta 3 150 markkaa, 1.10.1972-1.4.1973 väliseltä seitsemän kuukauden ajalta 700 markkaa sekä 1.4.-1.11.1973 väliseltä seitsemän kuukauden ajalta 875 markkaa eli kummallekin yhteensä 4 725 markkaa.
Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.
Osuusliike Keko on ollut jutussa kuultavana.
Työtuomioistuin on käsittelyn jutun ja harkitsee oikeaksi työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n nojalla jättää kanteen tutkimatta siltä osin kuin se on perustettu Osuusliike Keon sekä Eertamon ja Lehtosen välisten sopimusten sisältöön.
Työtuomioistuin toteaa edelleen, että työehtosopimuksen sanamuoto on sikäli selvä, että työnantajalle on korvauksen maksuvelvollisuus määrätty sen tapauksen varalta, ettei liike voi asuntoetua järjestää, jolloin siis sanamuodon mukaan korvausvelvollisuutta ei ole sellaisissa tapauksissa, että asunto voidaan järjestää. Mitään selvitystä ei ole esitetty siitä, että sen enempää nykyistä työehtosopimusta solmittaessa kuin sitä edeltäneitä työehtosopimuksia ja edellä mainittua palkkaussuositusta laadittaessa olisi tarkoitettu, että niissä olevia määräyksiä luontoisetujen korvauksesta olisi tarkoitettu sovellettavaksi vastoin määräysten sanamuotoa niihinkin tapauksiin, joissa työnantaja olisi voinut järjestää asianmukaiset luontoisedut, mutta työntekijä ei ole halunnut niitä käyttää. Tällaisena selvityksenä ei voida pitää sitä, että muutama työehtosopimukseen sidottu osuusliike on kerrotunlaisissa tapauksissa maksanut toimihenkilöilleen työehtosopimuksessa määrätyn suuruisen korvauksen.
Näin ollen työtuomioistuin katsoo näyttämättä jääneen, että työnantajalla olisi työehtosopimuksen perusteella velvollisuus maksaa sopimuksen 4 §:n 2 kohdan mukainen luontoisetujen korvaus silloinkin, kun työnantaja olisi voinut antaa työntekijälle saman pykälän 1 kohdan vaatimukset täyttävät luontoisedut, ja harkitsee sen vuoksi oikeaksi hylätä kanteen. Asian laatuun katsoen saa Työehtoliitto itse kärsiä juttukulunsa.
Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, Lampi, Järvenpää, Svartström, Aranto, Vihma, Hyppönen, Kaski ja Kenraali.
Tuomio oli yksimielinen.