Labor court ruled that a fixed daily travel allowance replaces actual fare costs when cheaper tickets exist.

Tuomiossa katsottu ettei työehtosopimuksen määräyksellä, jonka mukaan matkakorvaus maksettiin työntekijän asuinpaikasta riippumatta niissä tapauksissa, että kiinteä työpaikka sijaitsi yli 4 km:n päässä sovitusta O-pisteestä, pyrittykään eri työntekijöille yksityistapauksissa aiheutuvien matkakustannusten korvaamiseen, vaan sillä oli vahvistettu työntekijöille viimeksi mainituissa tapauksissa kertakaikkinen korvaus, olipa heillä työmatkasta aiheutuvia kustannuksia tai ei. Kun kuitenkin matkakorvauksen luonteisen korvauksen tarkoituksena oli peittää työntekijälle halvinta matkustustapaa käyttäen tehtävästä työmatkasta aiheutuvat vähimmäiskustannukset, niin jos matkalle oli saatavissa alentamattoman kertalipun hintaa halvempia matkalippuja, ei työnantaja ollut velvollinen suorittamaan päivittäistä matkakustannusta alentamattoman kertalipun hinnan mukaan.

Asianosaiset: Rakennustyöläisten Liitto r.y. Asfalttityönantajainliitto r.y.

RATKAISU

Asianosaisliittojen välillä 12.6.1972 tehdyssä asfalttialan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

9 a § Päivittäiset matkakustannukset

Työnantajan korvattavat matkakustannukset kaupunkien ja kauppalain alueilla ja ympäristöön sekä maaseudulla lasketaan alkaviksi:

1. Helsingissä korvataan työntekijän matkat seuraavasti:

Työnantaja maksaa työntekijänsä matkustamiseen käytetyltä ajalta hänen työaikana nauttimaansa henkilökohtaista tuntipalkkaa vastaavan korvauksen matkatunneilta ja matkakustannukset julkista kulkuvälinettä käyttäen niiltä osin kuin ne ylittävät seuraavat rajat:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

2. Muilla paikkakunnilla korvataan työntekijän työmatkat seuraavasti: 0-pisteestä lukien 4 km:n etäisyyden ulkopuolelta laskettu maksu julkista kulkuvälinettä käyttäen menon ja paluun osalta. Sitä vastaava korvaus maksetaan kaikille työntekijöille riippumatta heidän asuinpaikastaan.

Työnantaja maksaa työntekijänsä matkustamiseen käytetyltä ajalta hänen työaikana nauttimansa henkilökohtaista tuntipalkkaa vastaavan korvauksen matkatunneilta 4 km:n etäisyyden ulkopuolella käytetystä ajasta.

3. Työskenneltäessä jyrä- ja valuasfaltin siirtyvillä työmailla katsotaan koneasema 0-pisteeksi ja se on työhönottopaikka. Työhönottopaikkakunnan koneasema jää laskennan lähtökohdaksi. Työntekijän matka ja matka-ajan korvaus maksetaan yli 5 km:n matkalta, kuten kohdassa 2. on mainittu.

Kohdissa 1.-3. mainittuja matka-ajan korvauksia ei makseta silloin, kun työntekijä työskentelee kiinteällä koneasemalla, varastolla tai korjaamolla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Työehtosopimuksen 9 a § oli tullut työehtosopimukseen nykyisessä muodossaan vuonna 1972. Neuvotteluissa työntekijäpuoli oli edellyttänyt sanonnan "laskettu maksu julkista kulkuvälinettä käyttäen menon ja paluun osalta" tarkoittavan nimenomaan kertamaksua. Tämä edellytys oli ilmoitettu myös työnantajapuolelle, eikä neuvotteluissa ollut ollut puhetta kuukausilipusta taikka sarjalipusta. Työehtosopimusneuvotteluissa oli selvästi ollut esillä myös se seikka, etteivät työntekijät useinkaan matkusta työpaikalle 0-pisteestä, vaan menevät sinne suoraan kotoaan. 0-piste onkin siis vain apuväline päivittäisten matkakulujen korvauksen laskemiseksi.

Näillä perusteilla Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan työehtosopimuksen 9 a §:n 2 kohdan tarkoittavan, että päivittäisten matkakulujen korvaus on maksettava julkisen kulkuvälineen kertamaksun mukaan eikä kuukausilipun taikka sarjalipun yksikköhinnan mukaan. Lisäksi Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta toteamaan, että Jorma Kannistolla, Seppo Sivulalla ja Niilo Tusalla on oikeus sanotun työehtosopimusmääräyksen mukaan saada 1,80 markan määräinen matkakulujen korvaus kaikilta niiltä päiviltä, jotka he ovat kulkeneet kotoaan Maantiekylän kiinteälle koneasemalle.

Kanteeseen vastatessaan Asfalttityönantajainliitto on lausunut, että kanteessa tarkoitettujen kolmen työntekijän päivittäinen työmatka pysyi jatkuvasti samana vaihtelematta niin kuin normaalissa asfalttialan päällystystyössä olevilla työntekijöillä. Työnantaja oli suorittanut näille työntekijöille matkakustannusten korvauksen 50 matkan sarjalipusta lasketun päivittäisen 1,20 markan määräisen korvauksen suuruisena. Korvaus oli suoritettu viikottaisen tilin yhteydessä. Työnantaja oli hankkinut sarjalippuja työntekijäin vapaasti ostettavaksi. Tos lippuja oli jäänyt käyttämättä, työnantaja oli lunastanut ne takaisin, joten työntekijälle ei ollut tällaisessakaan tapauksessa aiheutunut vahinkoa.

Sanotuilla perusteilla Asfalttityönantajainliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Lemminkäinen Oy on ollut jutussa kuultavana.

Työtuomioistuin on tutkinut jutun ja toteaa, että asianosaisten välillä ainakin jo vuodesta 1948 alkaen voimassa olleiden työehtosopimusten mukaan työnantajan korvattaviin ovat kuuluneet työmatkat tilapäisiin työkohteisiin kaupunkien ja kauppalain alueilla sekä niiden ympäristössä ja työehtosopimuksessa on määrätty erikseen, mistä rajoista alkaen työmatkat Helsingissä on ollut korvattava, ja erikseen, että työmatkat muissa kaupungeissa ja kauppaloissa on ollut korvattava 5 km etäisyydeltä keskustasta lukien, minkä viimeksi mainitun sijainnista on ollut sovittava paikkakunnittain. Työehtosopimukseen ei ole sisältynyt määräystä siitä, minkä taksan mukaan työmatkat oli korvattava Työtuomioistuimelle on esitetty selvitystä siitä, että korvauksia on käytännössä maksettu myös julkisen kulkuneuvon kertalipun alentamattoman hinnan mukaisesti.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, Sarkko, Järvenpää, Svartström, Aranto. Uoti, Hyppönen, Suominen ja Virtanen.

Tuomio oli yksimielinen.