Labor court allows union and union branches to pay compensation for continuing strike and failing supervisory duties.
Legislator summary
AI generatedThe labor court ruled that the union and two local branches must pay compensation for continuing a strike and failing to fulfill their supervisory obligations. While the union's attempts to end the strike were not deemed violations, the court found the union and branches insufficiently effective in stopping the prolonged work stoppage. Consequently, the court ordered specific monetary penalties and joint liability for the employer's legal costs.
Legislator headnote
AI generatedSection 8 of the Collective Agreements Act; Section 9 of the Collective Agreements Act; Section 10 of the Collective Agreements Act: The labor court may impose compensation on a trade union and its local branches for violating the duty to maintain peace and the duty to supervise, even if the union made efforts to end the strike.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Kaksi ammattiosastoa tuomittu hyvityssakkoon työtuomioistuimen tuomion n:o 40/1971 tarkoittaman työtaistelun jatkon osalta.
Nyt myös työntekijäliitto tuomittu hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.
Asianosaiset: Autoliikenteen Työnantajayhdistys r.y. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto r.y.
RATKAISU
Asianosaisten välillä 19.1.1971 tehty työehtosopimus sisältää muun muassa seuraavat määräykset:
13 §
(Kuten tuomiossa n:o 40/1971)
26 §
(Kuten tuomiossa n:o 40/1971)
Autoliikenteen Työnantajayhdistys on työtuomioistuimessa lausunut, että sen jäsenyrityksen, Lohjan Liikenne Oy:n piirissä oli elokuun 1971 aikana käyty neuvotteluja eräiden palkkauskysymysten ratkaisemiseksi. Näiden neuvottelujen yhteydessä oli todettu, että yhtiössä oli noudatettu voimassa olevaa työehtosopimusta. Kantajayhdistyksen jäsenyrityksen, Someron Linja Oy:n työpaikalla olivat ammattiosaston nimeämät luottamusmiehet, varapääluottamusmies Mauno Alanne ja luottamusmies Antti Viitanen esittäneet työnantajalle tarkemmin perustelemattomia ja yksilöimättömiä palkankorotusvaatimuksia. Kun tämäkin yhtiö kiistatta oli noudattanut työehtosopimuksen määräyksiä, ei se ollut katsonut olevan syytä palkankorotukseen.
Paikallisen ammattiosaston Lohjan Liikenne Oy:n työpaikalle nimeämät luottamusmiehet Arvi Salo ja Lauri Seppä olivat 24.8.1971 ilmoittaneet yhtiön toimitusjohtajalle, että työpaikalla alkaa lakko 27.8.1971 aamulla. Lakon syyksi oli ilmoitettu vaatimus tuntipalkkojen yleisestä korottamisesta. Lakkoon olikin mainittuna aamuna ryhtynyt 61 kuljettajaa ja 15 rahastajaa, luottamusmies Salon ottaessa itsekin siihen osaa. Someron Linja Oy:n työpaikalla oli puhjennut lakko kaukoliikenteen osalta niin ikään 27.8.1971 kello 4.15, ja lakkoon oli ottanut osaa noin 120 työntekijää. Ammattiosastojen työpaikoille nimeämät luottamusmiehet Antti Viitanen ja Mauno Alanne olivat myös olleet lakossa.
Työtuomioistuimen tämän asian johdosta 23.9.1971 julistamalla tuomiolla oli vastaajaliittoon kuuluvat ammattiosastot Lohjan Linjavaunumiehet r.y. ja Karkkilan Auto- ja Kuljetustyöväen ammattiosasto r.y. tuomittu hyvityssakkoon työehtosopimuslain 8 §:n mukaisten velvollisuuksiensa laiminlyömisestä. Tuomion julistamisen jälkeen ja siitä huolimatta oli lakko jatkunut edelleen molempien yhtiöitten työpaikoilla. Lakossa olivat edelleen kaikki Lohjan Liikenne Oy:n kuljettajat ja rahastajat. Someron Linja Oy:ssä oli työtuomioistuimen tuomion jälkeen ollut lakossa suurin osa kaukoliikenteen kuljettajista ja rahastajista. Tämän yhtiön osalta lakko oli kuitenkin loppunut 6.10.1971. Sanottujen osastojen luottamusmiehistä olivat lakkoon sen jatkuessa ottaneet osaa Salo, Seppä ja Alanne. Ammattiosastot eivät olleet ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin lakkojen lopettamiseksi.
Autoliikenteen Työnantajayhdistyksen toimistoon olivat 24.9.1971 saapuneet vastaajaliiton puheenjohtaja Martti Veirto, vastaajaliiton linja-autojaoston sihteeri Aarre Lindqvist sekä muun muassa luottamusmiehet Seppä ja Alanne ilmoittaen muodostavansa lakkolaisten valitseman neuvottelukunnan. He olivat vaatineet vastoin työehtosopimusta muun muassa ruokarahan maksamista kaikille autonkuljettajille sekä palkkojen maksamista kaikille työntekijöille I kalleusluokan mukaan.
Kun Lohjan Linjavaunumiehet ja Karkkilan Auto- ja Kuljetustyöväen ammattiosasto olivat työtuomioistuimen edellä mainitun tuomion jälkeenkin syyllistyneet niille kuuluvan valvontavelvollisuuden laiminlyömiseen, eikä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto ollut ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin työtaistelun lopettamiseksi vaan sen oli päin vastoin katsottava asettuneen kannattamaan työtaisteluun ryhtyneitä ammattiosastoja ja jäseniä sillä, että sen toimihenkilöt olivat lakkotoimikunnan jäseninä olleet esittämässä työehtosopimuksen vastaisia vaatimuksia lakon lopettamisen ehtoina, Autoliikenteen Työnantajayhdistys on vaatinut Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton sekä mainittujen ammattiosastojen tuomitsemista työehtosopimuslain 8 §:n mukaisten velvollisuuksiensa laiminlyömisestä riittävän suureen hyvityssakkoon.
Kanteeseen vastatessaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on lausunut, että vastaajaliitto on työtuomioistuimen aikaisemman tuomion jälkeenkin tehnyt voitavansa saadakseen lakon päättymään. Onnistuakseen tässä tehtävässä vastaajaliitto on pyrkinyt itse ottamaan vastuun lakon selvittämisestä. Yhteyden ottaminen kantajayhdistykseen 24.9.1971 oli johtunut nimenomaan siitä, että sen hallituksen jäsen Jorma Sinervä ja hänen palveluksessaan oleva autonkuljettaja Arto Salonoja olivat ottaneet yhteyttä lakkolaisiin pyrkien välittämään lakossa. Tätä oli vastaajaliitto pitänyt huolestuttavana, sillä juuri Sinervän toimenpiteiden vuoksi Helsingissä oli ryhdytty maksamaan autonkuljettajille valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen mukaisia palkkoja korkeampia palkkoja. Salonoja taas oli kuulunut Helsingin lakkojen johtajiin. Myös Lohjan Liikenne Oy:n toinen pääosakas Sigurd Wikström oli omia etujaan ajatellen tarjonnut kuljettajille ylimääräisiä palkankorotuksia.
Kanteessa tarkoitetussa neuvonpidossa 24.9.1971 ei vastaajaliiton taholta ollut esitetty palkankorotusvaatimuksia, vaan pyritty ammattiosaston edustajien paikalla ollessa keskustelemaan liittojen välillä lakkoon liittyvistä kysymyksistä. Ammattiosastojen edustajien esityksestä oli tilaisuudessa lisäksi keskusteltu työntekijäin oikeudesta ruokarahaan ja siitä oliko palkkojen maksussa seurattu oikeita kalleusluokkia. Autoliikenteen Työnantajayhdistyksen asennetta kuvasi, ettei se ollut tämän kosketuksen jälkeen suostunut keskustelemaan koko asiasta, ei vastaajaliiton eikä työntekijäin paikallisten edustajien kanssa.
Karkkilan Auto- ja Kuljetustyöväen ammattiosaston kokouksessa 5.10.1971 oli päätetty lakon lopettamisesta, mikä olikin tapahtunut seuraavana päivänä. Lohjan Linjavaunumiehet sen sijaan ei ollut voinut pitää kokouksia, sillä kuten asian aikaisemmassa käsittelyssä osoitettiin, ei ammattiosaston kokouksiin ollut tullut sen jäseniä. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on sanotuilla perusteilla vaatinut kanteen hylkäämistä sekä vastaajaliittoa että ammattiosastoja vastaan.
Autoliikenteen Työnantajayhdistys on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.
Lohjan Linjavaunumiehiä sekä Karkkilan Auto- ja Kuljetustyöväen ammattiosastoa on jutussa kuultu.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on lakon jatkuessa pyrkinyt sen lopettamiseen, mitä ilmeisesti kuitenkin ovat osaltaan olleet vaikeuttamassa eräät kantajayhdistyksen keskuudessa sattuneet tapaukset. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton edustajien esiintymisiä työnantajapuolen kanssa käydyissä keskusteluissa ei työtuomioistuimen mielestä ole näytetty sellaisiksi, että niitä voitaisiin pitää liitolle kuuluvan työrauha- ja valvontavelvollisuuden vastaisina. Liiton viaksi jää kuitenkin, ettei se lakon pitkästä kestoajasta huolimatta ole ryhtynyt tarpeeksi tehokkaisiin toimenpiteisiin sen johdosta, ettei Lohjan Linjavaunumiehet ole täyttänyt sille liiton jäsenyhdistyksenä työehtosopimuslain mukaan kuuluvaa työrauhavelvollisuutta.
Edellä olevan perusteella työtuomioistuin harkitsee oikeaksi työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla tuomita Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton sekä Lohjan Linjavaunumiehet ja Karkkilan Autoja Kuljetustyöväen ammattiosaston maksamaan Autoliikenteen Työnantajayhdistykselle hyvityssakkona, liiton sille kuuluvan valvontavelvollisuuden rikkomisesta 1000 markkaa sekä mainitut ammattiosastot työrauhavelvollisuuden rikkomisesta. Lohjan Linjavaunumiehet 3000 markkaa ja Karkkilan Auto- ja Kuljetustyöväen ammattiosaston 800 markkaa sekä liiton ja ammattiosastot yhteisvastuullisesti korvaamaan Autoliikenteen Työnantajayhdistyksen oikeudenkäyntikulut 500 markalla.
Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, Lampi, Järvenpää, Svartström, Aranto, Uoti, Hyppönen, Lankinen ja Virtanen.
Tuomio oli yksimielinen.