Supreme Court allows workers to claim user-employer's collective agreement over temporary agency employer's terms under Finnish Labor Code.

X Oy:n työntekijät A, B ja C työskentelivät vuokratyöntekijöinä Y Oy:n jakelukeskuksissa. X Oy noudatti A:n, B:n ja C:n työsuhteissa järjestäytymisensä perusteella normaalisitovaa työehtosopimusta. Y Oy puolestaan noudatti samaa työtä tekevien omien työntekijöidensä työsuhteissa yleissitovaa työehtosopimusta, joka poikkesi eräiltä palkkausta koskevilta ehdoiltaan normaalisitovasta työehtosopimuksesta.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että X Oy:llä oli työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momentin nojalla oikeus järjestäytymisensä perusteella noudattaa A:n, B:n ja C:n työsuhteissa normaalisitovaa työehtosopimusta. (Ään.)

TSL 2 luku 9 §

Vuokratyöstä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/104/EY 5 art 1 ja 3 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

X Oy:n työntekijät A, B ja C olivat työskennelleet vuokratyöntekijöinä Y Oy:n postikeskuksissa. X Oy oli noudattanut työntekijöidensä työsuhteissa normaalisitovaa Teollisuusliitto ry:n ja Medialiitto ry:n välistä jakelua koskevaa työehtosopimusta (jäljempänä jakelun työehtosopimus). Y Oy oli puolestaan noudattanut omien vastaavaa työtä tehneiden työntekijöiden työsuhteissa yleissitovaa Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry:n ja Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n välistä viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusta ja sen palkkaliitettä P, joka poikkesi eräiltä palkkausta koskevilta ehdoiltaan X Oy:n työntekijöihinsä soveltamasta työehtosopimuksesta. Riidatonta oli, että A:n, B:n ja C:n tekemä työ oli kuulunut molempien työehtosopimusten soveltamispiiriin.

Kanne

ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

A, B ja C vaativat työnantajaansa X Oy:tä vastaan nostamassa kanteessaan vahvistettavaksi, että heidän työsuhteisiinsa sovelletaan Y Oy:tä sitovaa, yleissitovaa työehtosopimusta, ja X Oy:n velvoittamista suorittamaan heille suorittamatta jääneitä palkkasaatavia.

A:n, B:n ja C:n mukaan jakelun työehtosopimus ei voinut työsopimuslain 2 luvun 9 §:n perusteella tulla heidän kohdallaan noudatettavaksi, sillä kysymys ei ollut vuokratyövoiman työehtoja sääntelevästä, normaalisitovasta työehtosopimuksesta. Lainkohtaa tulkittaessa tuli ottaa huomioon myös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/104/EY vuokratyöstä (vuokratyödirektiivi) ja direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta säädetty sekä sen tulkintavaikutus. Lainsäätäjä oli direktiiviä täytäntöön pantaessa tarkoittanut, että yhdenvertaisuusperiaatteesta voitiin poiketa vain, kun vuokratyövoimaa välittävä yritys on sidottu vuokratyön työehtoja sääntelevään työehtosopimukseen.

X Oy vastusti kannetta ja vaati sen hylkäämistä. Yhtiöllä oli oikeus järjestäytymisensä perusteella noudattaa A:n, B:n ja C:n työsuhteissa normaalisitovaa jakelun työehtosopimusta. Työsopimuslain 2 luvun 9 §:ää ei tullut tulkita siten, että vuokratyötä tarjoava yritys olisi oikeutettu noudattamaan vuokratyöntekijöiden työsuhteissa ainoastaan vuokratyötä koskevaa normaalisitovaa työehtosopimusta.

K

äräjä

oikeuden

tuomio

9.12.2021

nro

21/58870

Käräjäoikeus pyysi työtuomioistuimelta lausuntoa siitä, kuuluiko postikeskuksissa tehtävä postinkäsittelyyn ja lajitteluun liittyvä työ Teollisuusliitto ry:n ja Medialiitto ry:n välisen työehtosopimuksen soveltamisalaan ja oliko vuokratyönantajalla oikeus soveltaa mainittua työehtosopimusta viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen sijasta. Työtuomioistuin katsoi 17.2.2021 antamassaan lausunnossa (TT 2021:16), että A:n, B:n ja C:n Y Oy:ssä tekemä työ kuului jakelua koskevan työehtosopimuksen soveltamispiiriin. Lisäksi se lausui, että X Oy:llä oli oikeus soveltaa mainittua työehtosopimusta normaalisitovana työehtosopimuksena Y Oy:ssä työskentelevien vuokratyöntekijöiden työsuhteisiin yleissitovan viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen sijasta. Työtuomioistuin kuitenkin totesi, että työehtosopimuksen yleissitovuuden ja vuokratyövoimassa sovellettavan työehtosopimuksen tulkinta on työsopimuslain 2 luvun 7 §:n ja 9 §:n tulkintaa, joka kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n, B:n ja C:n vaatimukset eivät saaneet tukea työsopimuslain 2 luvun 9 §:stä, jossa ei sen sanamuodon perusteella asetettu työnantajaa muuten sitovan työehtosopimuksen soveltamiselle sellaista lisäedellytystä, että työehtosopimuksessa tulisi käsitellä nimenomaan vuokratyöntekijöitä, jotta työehtosopimus tulisi heidän osaltaan sovellettavaksi. Työsopimuslain esityölausumista ilmeni jotain tukea A:n, B:n ja C:n vaatimuksille, mutta sovellettavan säännöksen esityöt eivät riittävän selvästi osoittaneet lainsäätäjän tarkoituksena olleen asettaa tällainen säännöksestä ilmenemätön lisäedellytys. Vuokratyödirektiivin 5 artiklan 3 kohdan mukaan työehtosopimusjärjestelmä muodosti hyväksyttävän perusteen työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta poikkeamiselle. Työnantajalla oli ollut oikeus soveltaa kantajien työsuhteissa normaalisitovaa jakelun työehtosopimusta.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pekka Päivänsalo.

H

elsingin h

ovioikeuden tuomio

11.6.2024

nro 916

Lisäksi hovioikeus totesi, että työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momentin yksiselitteinen sanamuoto ei mahdollistanut sellaista tulkintaa, jonka mukaan vuokratyöntekijän työsuhteessa noudatettaisiin nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa muuta kuin vuokratyöntekijän työnantajaa sitovaa työehtosopimusta. Vastaavasti säännöksen yksiselitteinen sanamuoto ei mahdollistanut myöskään sellaista tulkintaa, jossa sovellettavan työehtosopimuksen ehtoja arvioitaisiin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetyllä tavalla tapauskohtaisesti vertaillen (TimePartner Personalmanagement GmbH (C-311/21).

Vuokratyödirektiivillä ei ollut välitöntä oikeusvaikutusta yksityisten tahojen kesken, eikä direktiiviin voitu vedota jäsenvaltion lainsäädännön sivuuttamiseksi. Vuokratyödirektiiviä voimaan saatettaessa omaksutun kannan seurauksena kansallisessa lainsäädännössä ei ollut säännöstä tai sääntelykokonaisuutta, jota olisi mahdollista tulkita yhdenmukaisesti vuokratyödirektiiviä koskevan unionin tuomioistuimen kannan kanssa. Kansallisen lainsäädännön ja vuokratyödirektiivin mahdollinen ristiriita ei ollut tulkinnan keinoin poistettavissa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Malla Sunell, Helena Valkama ja Pekka Pöyhönen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle, B:lle ja C:lle myönnettiin valituslupa.

A, B ja C vaativat valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään.

X Oy vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Tausta ja kysymyksenasettelu

1. X Oy:n työntekijät A, B ja C (jäljempänä myös vuokratyöntekijät) ovat työskennelleet Y Oy:n postikeskuksissa. X Oy on työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 3 momentin perusteella noudattanut heidän työsuhteissaan yhtiötä järjestäytymisen perusteella sitovaa Teollisuusliitto ry:n ja Medialiitto ry:n välistä jakelun työehtosopimusta, jonka soveltamisalaan kantajien postikeskuksissa tekemä työ on riidattomasti kuulunut. Y Oy puolestaan on noudattanut omiin vastaavaa työtä tehneisiin työntekijöihinsä yleissitovaa viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusta, joka poikkeaa eräiltä palkkausta koskevilta ehdoiltaan jakelun työehtosopimuksesta.

2. Hovioikeus on katsonut, että työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momentin sanamuoto ei mahdollistanut sellaista tulkintaa, jonka mukaan vuokratyöntekijän työsuhteessa noudatettaisiin nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa muuta kuin työnantajaa eli X Oy:tä sen järjestäytymisen perusteella sitovaa työehtosopimusta. Hovioikeuden mukaan mahdollinen ristiriita unionin oikeuden sekä työsopimuslain välillä ei ollut tulkinnan keinoin poistettavissa eivätkä työntekijät voineet yksityisten välisessä riita-asiassa vedota vuokratyödirektiivin (2008/104/EY) säännöksiin.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momentin tulkinnasta ja erityisesti siitä, tuleeko kysymyksessä olevien X Oy:n työntekijöiden työsuhteissa noudattaa työnantajaa sen järjestäytymisen perusteella sitovan työehtosopimuksen ehtoja vai Y Oy:n noudattaman, yleissitovan työehtosopimuksen vähimmäisehtoja.

Kansallinen lainsäädäntö ja esityöt

4. Työsopimuslain 2 luvun 9 § koskee vuokrattujen työntekijöiden työsuhteissa sovellettavia vähimmäistyöehtoja. Pykälän 1 momentin mukaan jos työnantaja on vuokrannut työntekijänsä käyttäjäyritykseen työhön eikä työntekijänsä vuokrannut työnantaja ole sidottu 7 §:n 3 momentissa tarkoitettuun työehtosopimukseen eikä velvollinen noudattamaan työsuhteissaan yleissitovaa työehtosopimusta, on vuokratun työntekijän työsuhteessa sovellettava vähintään käyttäjäyritystä sitovan 7 §:n 3 momentissa tarkoitetun tai yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä.

5. Pykälän 2 momentin mukaan jos vuokratun työntekijän työsuhteessa ei sovelleta mitään 1 momentissa tarkoitettua työehtosopimusta, vuokratun työntekijän palkkaa, työaikaa ja vuosilomia koskevien ehtojen on oltava vähintään käyttäjäyritystä sitovien ja siellä yleisesti sovellettavien sopimusten tai käytäntöjen mukaiset.

6. Työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen (

yleissitova työehtosopimus

) määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä. Pykälän 3 momentin mukaan työnantaja, joka on työehtosopimuslain (436/1946) nojalla velvollinen noudattamaan työehtosopimusta, jonka toisena sopijapuolena on valtakunnallinen työntekijöiden yhdistys, saa 1 momentissa säädetystä poiketen soveltaa tämän työehtosopimuksen määräyksiä.

8. Työsopimuslakia muutettiin 1.3.2012 voimaan tulleella lailla 10/2012 Euroopan parlamentin ja neuvoston vuokratyöstä annetun direktiivin 2008/104/EY täytäntöön panemiseksi. Lain perustelujen (HE 104/2011 vp s. 11) mukaan vuokratyödirektiivin täytäntöönpano ei edellyttänyt työsopimuslain säännöksien muuttamista sen suhteen, mitä työehtosopimusta vuokratyöntekijöiden työsuhteissa sovelletaan. Sen sijaan tilanteissa, joissa ei ole työnantajaa eikä käyttäjäyritystä sitovaa työehtosopimusta, vuokratyödirektiivissä edellytetyn yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ei katsottu toteutuvan ilman lainmuutosta. Työsopimuslakiin tehtävillä muutoksilla on todettu edistettävän vuokratyöntekijöiden yhdenvertaista kohtelua työehtojen määräytymisessä suhteessa käyttäjäyrityksen työntekijöihin sellaisilla aloilla, joilla työehtosopimus ei tule sovellettavaksi. Tämän vuoksi säädettiin työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 2 momentti.

Euroopan unionin oikeus

11. Vuokratyödirektiivin tarkoituksena on sen 2 artiklan mukaan huolehtia vuokratyöntekijöiden suojelusta ja parantaa vuokratyön laatua varmistamalla 5 artiklan mukaisen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen soveltaminen vuokratyöntekijöihin ja tunnustamalla työvoiman vuokrausyritykset työnantajiksi, ottaen samalla huomioon, että vuokratyön käytölle on vahvistettava asianmukaiset puitteet, joilla edistetään tehokkaasti työpaikkojen luomista ja joustavien työmuotojen kehittämistä. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan alakohdan f mukaan keskeisillä työehdoilla tarkoitetaan laeissa, asetuksissa, hallinnollisissa määräyksissä, työehtosopimuksissa ja/tai muissa käyttäjäyrityksissä voimassa olevissa sitovissa säännöksissä säädettyjä työehtoja, jotka liittyvät i) työaikaan, ylityöhön, taukoihin, lepoaikoihin, yötyöhön, lomiin ja yleisiin vapaapäiviin, ii) palkkaan.

12. Direktiivin 5 artiklassa säädetään yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta. Artiklan 1 kohdan mukaan vuokratyöntekijän keskeisten työehtojen on oltava käyttäjäyrityksessä suoritettavan toimeksiannon ajan vähintään samanlaiset, joita häneen sovellettaisiin, jos kyseinen yritys olisi palkannut hänet suoraan hoitamaan samaa tehtävää.

13. Direktiivin 5 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat työmarkkinaosapuolia kuultuaan antaa näille mahdollisuuden asianmukaisella tasolla ja jäsenvaltioiden asettamia ehtoja noudattaen pitää voimassa tai tehdä työehtosopimuksia, joissa voidaan, noudattaen vuokratyöntekijöiden yleistä suojelua, ottaa käyttöön vuokratyöntekijöiden työehtoja koskevia järjestelyitä, jotka voivat poiketa 1 kohdassa tarkoitetuista järjestelyistä.

15. Unionin tuomioistuimen ratkaisun (tuomio TimePartner Personalmanagement, 48 kohta) mukaan direktiivin 5 artiklan 3 kohdassa säädetty poikkeussäännös edellyttää, että tutkitaan konkreettisesti, noudatetaanko työehtosopimuksessa, jossa sallitaan vuokratyöntekijöiden ja käyttäjäyrityksen vastaavien työntekijöiden erilainen kohtelu keskeisten työehtojen osalta, todellisuudessa vuokratyöntekijöiden yleistä suojelua tehokkaasti siten, että heille myönnetään tiettyjä etuja, joilla erilaisen kohtelun vaikutukset pyritään korvaamaan.

16. Unionin tuomioistuimen mukaan, kun kansallisessa lainsäädännössä annetaan työmarkkinaosapuolille mahdollisuus neuvotella ja tehdä direktiivin soveltamisalaan kuuluvia työehtosopimuksia, niiden on noudatettava unionin oikeutta yleisesti ja kyseistä direktiiviä erityisesti ja siten noudatettava vuokratyöntekijöiden yleistä suojelua sen 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Kansallinen lainsäätäjä ei kuitenkaan ole velvollinen säätämään edellytyksistä ja arviointiperusteista, joilla pyritään kyseisessä säännöksessä tarkoitettuun vuokratyöntekijöiden yleisen suojelun noudattamiseen, kun kyseessä oleva jäsenvaltio antaa työmarkkinaosapuolille mahdollisuuden pitää voimassa tai tehdä työehtosopimuksia, joissa sallitaan erilainen kohtelu keskeisten työehtojen osalta vuokratyöntekijöiden kustannuksella. (Tuomio TimePartner Personalmanagement, 67 ja 68 kohta.)

17. Unionin tuomioistuin on myös todennut, että periaatteella, jonka mukaan kansallista oikeutta on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti, on tietyt rajat. Kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta tukeutua unionin oikeuteen kansallisen oikeuden säännöksiä tulkitessaan ja soveltaessaan rajoittavat yleiset oikeusperiaatteet. Unionin tuomioistuimen mukaan kyseinen velvollisuus ei voi olla perustana kansallisen oikeuden contra legem -tulkinnalle. (Unionin tuomioistuimen tuomio 7.8.2018, Smith, C-122/17, EU:C:2018:631, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen. Ks. myös KKO 2023:8, kohta 16.)

19. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä ei sellaisenaan voida luoda velvoitteita yksityisille oikeussubjekteille eikä siihen näin ollen voida sellaisenaan vedota kansallisessa tuomioistuimessa yksityistä vastaan. (Ks. esim. unionin tuomioistuimen suuren jaoston tuomio 24.6.2019, Popławski, C-573/17, EU:C:2019:530, 65 kohta ja unionin tuomioistuimen tuomio, Smith, 42 ja 44 kohta. Ks. myös KKO 2023:8, kohta 16.)

Arviointi tässä asiassa

20. A, B ja C ovat perustaneet vaatimuksensa käyttäjäyritystä sitovan työehtosopimuksen soveltamisesta heidän työsuhteisiinsa väitteeseen siitä, että työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momentissa työntekijänsä vuokrannutta työnantajaa sitovalla työehtosopimuksella tarkoitettaisiin vain vuokratyötä koskevaa työehtosopimusta. Koska tällaista työehtosopimusta ei ollut, sovellettavaksi tulisi kyseisen lainkohdan nojalla käyttäjäyritystä sitova työehtosopimus.

23. Korkein oikeus katsoo, että työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momentissa tarkoitetulle työehtosopimuksen sitovuudelle ei edellä lausuttu huomioon ottaen voida antaa muuta merkityssisältöä kuin mitä työsopimuslain 2 luvun 7 §:ssä ja työehtosopimuslain 4 §:ssä sekä näiden säännösten vakiintuneessa tulkintakäytännössä työehtosopimuksen sitovuudella tarkoitetaan. Näin ollen työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momenttia ei voida siitä ilmenevästä poiketen tulkita niin, että työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitetun työehtosopimuksen tulisi olla nimenomaan vuokratyötä sääntelemään tarkoitettu. Tällaista tulkintaa ei voida perustaa niihin arvioihin, joita vuokratyödirektiiviä täytäntöön pantaessa esitettiin vuokratyötä koskeneesta työehtosopimuskäytännöstä. Sitä ei voi perustaa myöskään vuokratyöntekijöiden väittämään vuokratyödirektiivin tulkintaan ja sen mahdolliseen vaikutukseen, kun työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momentti ei tällaista tulkintaa mahdollista.

24. Työehtosopimuksen sitovuutta rajoittaa se, että niin yleissitova kuin normaalisitova työehtosopimus tulee sitovana noudatettavaksi vain sen soveltamisalan piiriin kuuluvassa toiminnassa tai työssä. Tässä asiassa on riidatonta, että A:n, B:n ja C:n suorittama työ jakelukeskuksissa on ollut työntekijänsä vuokrannutta X Oy:tä normaalisitovuuden perusteella sitoneen jakelualan työehtosopimuksen soveltamisalaan kuuluvaa työtä. Näin ollen X Oy on ollut velvollinen noudattamaan vähimmäisehtoina sitä sitoneen normaalisitovan jakelualan työehtosopimuksen määräyksiä myös sen vuokraamien työntekijöiden työsuhteissa.

26. A:n, B:n ja C:n vaatima ennakkoratkaisupyynnön esittäminen unionin tuomioistuimelle vuokratyödirektiivin tulkinnasta ei tässä tilanteessa ole tarpeen asian ratkaisemiseksi.

27. Näin ollen aihetta hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiselle ei ole.

T

uomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Ari Kantor, Kirsti Uusitalo (eri mieltä), Timo Ojala (eri mieltä) ja Heli Melander. Esittelijä Kirsikka Linnanmäki (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen oikeussihteeri Linnanmäki

: Esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen perustelujen kohtien 1-19 osalta. Muilta osin Korkein oikeus lausunee perusteluinaan ja lopputuloksenaan seuraavan.

Johtopäätökset säännöksen tulkinnasta

Lain sanamuodon tulkinnassa tulee ottaa huomioon lainsäätäjän lainvalmisteluasiakirjoista ilmenevä tarkoitus. Vuokratyödirektiiviä kansallisesti voimaan pantaessa työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momenttia ei asiallisesti muutettu, kun sen arvioitiin jo vastanneen vuokratyödirektiivin vaatimuksia vuokratyöntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun osalta. Varsinkin tällaisessa tilanteessa kansallista lainsäädäntöä on tulkittava mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivillä tavoiteltu tulos saavutetaan (ks. edellä kohdassa 18 viitattu unionin tuomioistuimen tuomio Pfeiffer ym.).

Työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momentin tulkinnassa on otettava huomioon, että säännös koskee vuokratyötä koskevia vähimmäisehtoja. Lain esitöiden perusteella viittauksella ensisijaisesti noudatettavaksi tulevaan vuokratyönantajaa sitovaan työehtosopimukseen tarkoitetaan vuokrausalaa koskevaa työehtosopimusta. Säännöksen sanamuodon ei ole myöskään katsottava olevan sillä tavoin yksiselitteinen ja selvä, etteikö sille voisi antaa tällaista lainvalmisteluasiakirjoista ilmenevää ja vuokratyödirektiivin tarkoituksen kanssa sopusoinnussa olevaa tulkintaa. Näin ollen vuokratyössä sovellettavia vähimmäisehtoja koskevaa työsopimuslain 2 luvun 9 §:ää ja sen 1 momenttia tulkittaneen lain esitöistä ilmenevän tarkoituksen perusteella siten, että työnantajaa 7 §:n mukaan sitovalla työehtosopimuksella tarkoitetaan siinä vuokratyötä tai vuokrausalaa koskevaa työehtosopimusta.

Tämän asian arviointi

Tässä asiassa työehtosopimus, jota X Oy on noudattanut A:n, B:n ja C:n työsuhteissa, ei koske vuokratyötä tai vuokratyöalaa. Korkein oikeus katsonee näin ollen, että vuokrattujen työntekijöiden A:n, B:n ja C:n työsuhteissa on työsopimuslain 2 luvun 9 §:n 1 momentin perusteella tullut siten soveltaa vähintään käyttäjäyritystä sitovan työehtosopimuksen määräyksiä.

Korkein oikeus kumonnee hovioikeuden tuomion ja hyväksynee A:n, B:n ja C:n kanteen sovellettavasta työehtosopimuksesta sekä määriltään riidattomat palkkasaatavia koskevat vaatimukset.

Oikeusneuvos Ojala:

Hyväksyn esittelijän mietinnön.

Oikeusneuvos Uusitalo:

Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Ojala.

---

[SV]

X Ab:s arbetstagare A, B och C arbetade som uthyrda arbetstagare i Y Ab:s distributionscentraler. X Ab iakttog det kollektivavtal som var normalt bindande på grund av bolagets organisering i A:s, B:s och C:s anställningsförhållanden. Y Ab iakttog å sin sida i anställningsförhållandena för sina egna arbetstagare, vilka utförde samma arbete, det allmänt bindande kollektivavtalet, som avvek från det normalt bindande kollektivavtalet i fråga om vissa lönevillkor.

Högsta domstolen ansåg av de skäl som framgår av avgörandet att X Ab med stöd av 2 kap. 9 § 1 mom. arbetsavtalslagen hade rätt att på grund av sin organisering iaktta det normalt bindande kollektivavtalet i A:s, B:s och C:s anställningsförhållanden. (Omröstn.)

ArbetsavtalsL 2 kap 9 §

Europaparlamentets och rådets direktiv 2008/104/EG om arbetstagare som hyrs ut av bemanningsföretag art 5.1 och 5.3