Supreme Court allows claim by holding that insurer's actions interrupted statute of limitations on foundation's liability.

A, joka oli vammautunut liukastuttuaan säätiön omistaman kiinteistön piha-alueella, vaati säätiöltä korvausta kärsimästään henkilövahingosta.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että säätiö oli valtuuttanut vastuuvakuutusyhtiönsä toimimaan puolestaan säätiön korvausvastuuta koskevissa kysymyksissä ja että A:n ja vakuutusyhtiön väliset toimet olivat katkaisseet säätiön vahingonkorvausvelan vanhentumisen. Ks.

KKO:1991:18

VanhL 10 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne ja vastaus Keski-Suomen käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan muun ohella, että säätiö ja tämän vastuuvakuutusyhtiö velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle ansionmenetyskorvauksia ajalta 8.5.2014-31.12.2054 kanteessa yksilöidyt määrät sekä korvauksia kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta samoin kuin pysyvästä haitasta. Kanne perustui siihen, että A oli vammautunut liukastuttuaan 4.3.2013 säätiön omistaman kiinteistön piha-alueella.

Säätiö vastusti vaatimuksia muun muassa sillä perusteella, että vahingonkorvaukset olivat vanhentuneet.

Käräjäoikeuden välituomio 3.3.2022 nro 22/276 ja tuomio 7.3.2023 nro 23/303

Käräjäoikeus antoi välituomion siitä kysymyksestä, olivatko A:n säätiötä kohtaan esittämät vaatimukset vanhentuneet velan vanhentumisesta annetun lain nojalla.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n vapaamuotoiset muistutukset säätiölle eivät olleet katkaisseet vahingonkorvausvelan vanhentumista. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että vakuutusyhtiö oli toiminut säätiön asiamiehenä korvausasiassa ja että vakuutusyhtiön tekemät korvauspäätökset ja sen maksamat korvaukset olivat katkaisseet vanhentumisen myös säätiötä kohtaan. Siten A:n vaatimukset eivät olleet vanhentuneet.

Pääasian tuomiossaan käräjäoikeus vahvisti, että A:lle oli aiheutunut kaatumistapahtuman seurauksena lievä aivovamma jälkitiloineen ja niskan retkahdusvamma, joista oli aiheutunut hänelle parantumatta jääneiltä osin haittaluokan 9 mukainen pysyvä haitta sekä työkyvyn alenema, joka oli ollut 100 prosenttia viimeistään 4.11.2015 lukien. Käräjäoikeus velvoitti vakuutusyhtiön ja säätiön yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvauksia muun ohella kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta ja ansionmenetyksestä ajalta 1.6.2016-31.12.2054. Korvausvelvollisuus määrättiin yhteisvastuulliseksi siten, että vakuutusyhtiön osalta korvausvelvollisuus rajoittui 1 000 000 euroon, mihin sisältyivät jo maksetut korvaukset. Mainitun määrän ylittävältä osalta säätiö vastasi maksettaviksi tuomituista korvauksista yksin.

Asian ovat välituomion osalta ratkaisseet käräjätuomarit Ulla-Maija Viitavuori, Harri Heikkilä ja Terhi Kettunen sekä tuomion osalta Heikkilä ja Kettunen.

Vaasan hovioikeuden välituomio 23.2.2024 nro 76 ja tuomio 28.6.2024 nro 257

Säätiö valitti käräjäoikeuden välituomiosta ja tuomiosta hovioikeuteen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden välituomion lopputulosta eikä myöhemmin antamassaan tuomiossa myöskään käräjäoikeuden pääasiassa antaman tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Petteri Korhonen, Tapio Kaarniemi ja Sandra Wallin.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Säätiölle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna siihen kysymykseen, ovatko A:n säätiötä kohtaan esittämät vaatimukset vanhentuneet.

Säätiö vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:n kannevaatimukset hylätään.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A on 9.1.2020 vireille tulleessa kanteessaan vaatinut muun ohella, että säätiö velvoitetaan yhteisvastuullisesti vakuutusyhtiön kanssa suorittamaan hänelle korvauksia 4.3.2013 tapahtuneen kaatumisen seurauksena aiheutuneesta pysyvästä työkyvyttömyydestä johtuvasta ansionmenetyksestä sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta samoin kuin pysyvästä haitasta.

2. Säätiö on vaatinut edellä mainittujen vaatimusten hylkäämistä muun muassa sillä perusteella, että kyseiset vahingonkorvausvelat ovat vanhentuneet.

3. Käräjäoikeus on katsonut, että vakuutusyhtiö on toiminut säätiön asiamiehenä korvausasiassa, joten vakuutusyhtiön korvauspäätökset ja sen maksamat korvaukset ovat katkaisseet vanhentumisen myös säätiöön nähden.

4. Myös hovioikeus on katsonut, että säätiö on valtuuttanut vakuutusyhtiön toimimaan asiamiehenään asiassa. Hovioikeus on niin ikään katsonut, että vakuutusyhtiön 20.4.2016, 11.5.2016, 16.5.2016 ja 20.4.2017 antamat päätökset sekä sen maksamat suoritukset ovat katkaisseet vanhentumisen ratkaistavana olevien korvausten osalta. Hovioikeus on lisäksi todennut, että ansionmenetyksen ja haitan pysyvyys on keväällä 2017 jäänyt avoimeksi ja että A on esittänyt yksilöidyt korvausvaatimuksensa säätiölle 12.3.2019 eli kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän oli vakuutusyhtiön 20.4.2017 tekemästä päätöksestä saanut tiedon, että vakuutusyhtiö ei maksa korvauksia. Hovioikeus on edelleen lausunut A:n saaneen tiedon säätiön vastuuvakuutukseen sisältyvästä miljoonan euron korvauskatosta kesällä 2019. Hovioikeus on todennut A:n nostaneen kanteen säätiötä vastaan 9.1.2020 myös korvauskaton ylittävien vaatimusten osalta ja katsonut A:n siten katkaisseen vanhentumisen säätiötä kohtaan kolmen vuoden vanhentumisajan kuluessa.

Kysymyksenasettelu

5. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on, ovatko A:n kanteessaan säätiöltä vaatimat vahingonkorvaukset vanhentuneet. Arvioitavana on erityisesti, mikä merkitys A:n ja vakuutusyhtiön välisillä toimilla on säätiön korvausvastuun vanhentumisen katkeamisen kannalta.

Sovellettavat säännökset ja oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

6. Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 4 §:n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua lain 5-7 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Lain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan korvausvelan vanhentumisaika alkaa kulua muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta.

7. Vanhentumislain 10 §:ssä säädetään vapaamuotoisista katkaisutoimista. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velallinen suorittaa velkaa tai muutoin tunnustaa velan velkojalle. Saman momentin 3 kohdan mukaan vanhentuminen katkeaa, kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Pykälän 2 momentin mukaan velan vanhentumisen katkaiseminen edellyttää, että velka yksilöidään katkaisutoimessa. Jos kysymys on 7 §:ssä tarkoitetusta vahingonkorvauksesta, velkojan tekemästä muistutuksesta on momentin mukaan käytävä ilmi velan peruste ja määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla, jolleivät ne ole velallisen tiedossa.

8. Vanhentumislain 11 §:ssä säädetään oikeudellisista katkaisutoimista. Pykälästä seuraa muun ohessa, että jos velkoja panee vireille saatavaa koskevan kanteen velallista vastaan, vanhentuminen keskeytyy oikeudenkäynnin ajaksi.

9. Vanhentumislain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perustelujen mukaan kaikkien vapaamuotoisten katkaisutoimien osalta edellytetään, että toimen tekee joko velkoja tai velallinen ja että toinen osapuoli saa siitä tiedon. Velkasuhteen ulkopuolisten tahojen muistutukset eivät katkaise vanhentumista. Velallisen yksipuolisesti suorittamista katkaisutoimista on perusteluissa todettu, että myös viivästynyt tai liian pieni maksu katkaisee vanhentumisen. Perusteluissa on edelleen todettu, ettei pykälässä ole säännöstä vanhentumisen katkeamisesta silloin, kun kanssavelallinen tai kolmas henkilö suorittaa velkaa velallisen tieten. Pelkästään se, että joku kolmas henkilö suorittaa velkaa, ei merkitse, että velallinen tunnustaisi velan olemassaolon. Jos kuitenkin kolmas henkilö tekee suorituksen velallisen asiamiehenä tai lakimääräisenä edustajana, on yleisten valtuutusta koskevien sääntöjen perusteella pidetty selvänä, että suoritus katkaisee velan vanhentumisen. (HE 187/2002 vp s. 54-55.)

Vanhentumisen katkaisemisen arviointi tässä tapauksessa

Onko vakuutusyhtiö toiminut säätiön edustajana?

12. Käsiteltävässä asiassa on kysymys A:n ja säätiön välisestä vahingonkorvausvelan vanhentumisesta tilanteessa, jossa vahingonaiheuttajalla eli säätiöllä on kiinteistön omistajana ollut vapaaehtoinen vastuuvakuutus. Korkein oikeus toteaa, että A:n ja vakuutusyhtiön väliset toimet ovat voineet katkaista säätiön vahingonkorvausvelan vanhentumisen, jos vakuutusyhtiön voidaan katsoa edustaneen säätiötä kyseisissä toimissa. Varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan se, joka on valtuuttanut toisen tekemään sopimuksia tai muita oikeustoimia, tulee suhteessaan kolmanteen henkilöön välittömästi oikeutetuksi ja velvoitetuksi oikeustoimen perusteella, jonka valtuutettu valtuutuksen rajoissa tekee valtuuttajan nimessä.

14. Säätiön edustaja on sittemmin 30.4.2013 ilmoittanut A:lle muun muassa, että tämän kannattaa jatkossa kysyä korvattavuusasiat suoraan vakuutusyhtiöltä, ja kehottanut tätä käyttämään vakuutusyhtiön vastuuvakuutusasialle antamaa vahinkotunnusta. Lisäksi säätiön edustaja on viestissään ilmoittanut A:lle, että vakuutusyhtiö tekee päätökset siitä, mitä tapahtuman osalta korvataan, ja että päätöstä koko vahingon korvattavuudesta ei ollut vielä tehty. A on tämän jälkeen tiedustellut säätiön edustajalta, lähettääkö hän viimeisimmät potilaskertomukset myös säätiölle vai ainoastaan vakuutusyhtiölle. Säätiön edustaja on 2.5.2013 lähettämässään sähköpostiviestissä kehottanut A:ta toimittamaan kaiken aiheeseen liittyvän dokumentaation myös säätiölle. Viestissä kehotusta on perusteltu sillä, että säätiö toimittaa aineiston vakuutusasioitaan hoitavalle yritykselle.

15. Korkein oikeus katsoo, että kun säätiö on edeltä ilmenevin tavoin ohjannut A:n asioimaan kyseisestä tapahtumasta aiheutuneiden vahinkojen korvattavuutta koskevissa asioissa säätiölle vastuuvakuutuksen myöntäneen vakuutusyhtiön kanssa, säätiön on katsottava valtuuttaneen vakuutusyhtiön toimimaan puolestaan suhteessa A:han kysymyksissä, jotka koskevat kyseiseen kaatumiseen perustuvaa säätiön korvausvastuuta A:ta kohtaan. Säätiön kehotus 2.5.2013 toimittaa aiheeseen liittyvä dokumentaatio myös säätiölle ei kyseisen kehotuksen tarkoituksesta edellä lausuttu huomioon ottaen anna aihetta arvioida asiaa toisin.

16. Edelleen Korkein oikeus toteaa, että sanotuin tavoin menetellessään säätiö ei ole millään tavoin viitannut vastuuvakuutuksen enimmäiskorvausmäärään, eikä vakuutuksen enimmäiskorvausmäärä ole esitetyn selvityksen perusteella muutenkaan tullut tuolloin esille. Kuvatuissa olosuhteissa asiassa ei ole perusteita katsoa, että edellä tarkoitettu säätiön antama valtuutus olisi rajoittunut vain siihen osaan säätiön vahingonkorvausvastuuta, joka on voinut tulla vakuutuksesta korvattavaksi, vaan valtuutuksen on katsottava koskeneen säätiön korvausvastuuta kokonaisuudessaan.

Vanhentumisen katkaisemista koskevien toimenpiteiden ar­viointi

17. A on säätiöltä saamansa ohjeistuksen nojalla asioinut vakuutusyhtiön kanssa keväästä 2013 lähtien. Tuolloin diagnooseina ovat olleet niskan/kaularangan nyrjähdys tai venähdys sekä aivotärähdys niiden jälkitiloineen. Myöhemmin A:lle lääketieteellisissä selvityksissä tehdyt diagnoosit ovat vaihdelleet ja niistä on ollut erimielisyyttä A:n ja vakuutusyhtiön välillä.

18. Kuten edellä on todettu, vanhentumislain 10 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velallinen suorittaa velkaa tai muutoin tunnustaa velan velkojalle taikka kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Lain sanamuodosta ja esitöistä ilmenevin tavoin myös osittainen suorituksen maksaminen tai liian pieni suoritus riittää katkaisemaan vanhentumisen. Velkojan muistuttaessa velallista vahingonkorvausvelasta on tapauskohtaisesti arvioitava, käyvätkö muistutuksesta ilmi velan peruste ja määrä sellaisella kohtuudella vaadittavalla tavalla, jota pykälän 2 momentissa edellytetään, sikäli kuin ne eivät ole velallisen tiedossa.

20. Korkein oikeus toteaa vakiintuneesti katsotun, että samasta vahinkotapahtumasta aiheutuvien vahinkolajien eri korvausaiheiden osalta vanhentumista on arvioitava itsenäisesti (ks. esim. liikennevakuutuskorvauksia koskevat ratkaisut KKO 2011:90 ja KKO 2017:36).

21. Ansionmenetystä koskevan korvausvaatimuksen osalta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys pysyvän työkyvyttömyyden vuoksi 1.6.2016 jälkeen menetetyistä ja menetettävistä työansioista. Riidatonta on, että pysyvästä työkyvyttömyydestä johtuvaa ansionmenetystä koskeva korvausvelka ei ole alkanut vanhentua aiemmin kuin 8.5.2014, jolloin A on lopettanut työskentelyn. Asiassa esitetyistä vakuutusyhtiön korvauspäätöksistä ilmenee, että A on eri aikoina, muun muassa loppuvuodesta 2016, esittänyt vakuutusyhtiölle lääketieteellistä selvitystä muun muassa saadakseen korvausta jatkuvan työkyvyttömyytensä aiheuttamasta ansionmenetyksestä. Korkein oikeus katsoo, että sikäli kuin A:n työkyvyttömyys on jo tuolloin osoittautunut pysyväksi ja siihen perustuvaa ansionmenetystä koskeva säätiön korvausvelka on alkanut vanhentua, A on näin menetellessään katkaissut kyseisen korvausvelan vanhentumisen.

22. Kipua, särkyä ja muuta tilapäistä haittaa koskevan korvausvaatimuksen osalta vakuutusyhtiön korvauspäätöksistä ilmenee muun ohessa, että A on kyseiseltä osin korvausta saadakseen toimittanut vakuutusyhtiölle selvitystä 20.4.2015 ja että vakuutusyhtiö on 20.4.2016 päättänyt suorittaa A:lle lisäkorvausta kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta. Vakuutusyhtiö on päätöksessään lausunut, että se tulee arvioimaan myöhemmin uuden lääkärinlausunnon perusteella uudelleen kantaa kivun ja säryn korvausta pysyvän haitan korvauksen yhteydessä. Säätiön kyseisen korvausvelan vanhentuminen on näillä toimilla tullut katkaistuksi.

23. Pysyvää haittaa koskevan korvausvaatimuksen osalta vakuutusyhtiön korvauspäätöksistä ilmenee muun ohessa, että A on eri aikoina, muun muassa keväällä ja loppuvuodesta 2016, esittänyt vakuutusyhtiölle tätä koskevaa lääketieteellistä selvitystä. Koska pysyvän haitan toteaminen on ollut mahdollista vasta huomattavasti 4.3.2013 tapahtuneen kaatumisen jälkeen, ei kolmen vuoden vanhentumisaika ole kulunut umpeen keväällä 2016. Sanotun huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että sikäli kuin pysyvään haittaan perustuva säätiön korvausvelka on ylipäätään vielä tuolloin alkanut vanhentua, A on mainituilla kevään ja loppuvuoden 2016 toimillaan katkaissut kyseisen korvausvelan vanhentumisen.

24. Säätiö ei ole Korkeimmassa oikeudessa riitauttanut ho­vioikeuden ratkaisua siltä osin kuin A:n on katsottu toimittaneen yksilöidyt kanteessa tarkoitettuja korvausaiheita koskevat vaatimuksensa säätiölle 12.3.2019. Käsiteltävänä oleva kanne on pantu vireille 9.1.2020.

25. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo kaikkien kanteessa suoritettavaksi vaadittujen korvausten osalta säätiön korvausvelan vanhentumisen tulleen A:n ja vakuutusyhtiön välisillä toimilla sillä tavoin katkaistuksi, että korvaukset eivät ole vanhentuneet. Kysymystä korvausvelan vanhentumisesta ei siten ole syytä arvioida hovioikeuden välituomion lopputuloksesta poikkeavalla tavalla, eikä ho­vioikeuden tuomion lopputulosta ole aihetta muuttaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Pekka Pulkkinen, Pasi Pölönen, Kaarlo Hakamies ja Heli Melander. Esittelijä Paula Klami-Wetterstein.

---

[SV]

A som hade skadats efter att ha halkat på gårdsområdet till en fastighet som ägdes av en stiftelse yrkade på ersättning av stiftelsen för sin personskada.

Högsta domstolen ansåg av de skäl som framgår av avgörandet att stiftelsen hade befullmäktigat sitt ansvarsförsäkringsbolag att handla för sin räkning i frågor som gällde stiftelsens ersättningsansvar och att åtgärderna mellan A och försäkringsbolaget hade avbrutit preskriptionen av stiftelsens skadeståndsskuld. Se KKO:1991:18

PreskriptionsL 10 §