Supreme Court dismisses appeal allowing detention without probable cause when no supplementary investigation justifies it.

Käräjäoikeus oli määrännyt A:n vangittavaksi epäiltynä todennäköisin syin törkeästä huumausainerikoksesta. Hovioikeus katsoi, että rikosepäilylle ei ollut pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 1 momentissa edellytettyjä todennäköisiä syitä. Hovioikeus kuitenkin määräsi A:n vangittavaksi pykälän 2 momentin nojalla.

Vangitsemista ei ollut vaadittu pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentin nojalla, eikä asiassa ollut vedottu siihen, että odotettavissa olisi lisäselvitystä, jonka vuoksi vangitseminen olisi erittäin tärkeää. Hovioikeus ei olisi saanut oma-aloitteisesti ottaa tutkittavakseen lisäselvitykseen liittyvän vangitsemisen edellytyksiä. (Ään.)

PakkokeinoL 2 luku 11 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden päätös 10.11.2020 nro 3145

Käräjäoikeus katsoi tutkinnanjohtajan vangitsemisvaatimuksesta ilmenevillä perusteilla olevan todennäköisiä syitä epäillä A:ta törkeästä huumausainerikoksesta 1.1.-7.11.2020.

Koska rikoksesta säädetty ankarin rangaistus oli vähintään vuosi vankeutta ja oli syytä epäillä, että A vaikeuttaisi asian selvittämistä, käräjäoikeus määräsi A:n vangittavaksi.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Marjut Löfroth.

Kantelu Helsingin hovioikeuteen ja hovioikeuden päätös 29.12.2020 nro 1814

A kanteli ratkaisusta hovioikeuteen ja vaati, että hänet vapautetaan välittömästi.

Tutkinnanjohtajan sijainen vaati, että kantelu hylätään.

Hovioikeus totesi, että vangitsemiskäsittelyssä ei ollut esitetty todennäköisten syiden tueksi sellaisia konkreettisia ja riittävällä tavalla yksilöityjä seikkoja, joiden olemassaolon A olisi voinut tehokkaasti riitauttaa tai joiden osalta hänen olisi voitu edellyttää antavan jonkinlaisen selityksen. A:n kannalta vangitsemisen edellytysten arvioinnissa oli ollut olennaista, osoittivatko tutkinnanjohtajan viittaamat kanssaepäiltyjen kertomukset, että asiassa oli todennäköisiä syitä epäillä A:n syyllistyneen vangitsemisen perusteena mainittuun rikokseen. A:lla ei ollut ollut käytettävissään niitä kertomusten osia, joista vangitsemisen perusteena olevat seikat olisivat ilmenneet.

Hovioikeus katsoi, että asiassa ei ollut perusteita määrätä A:ta pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 1 momentissa tarkoitettujen todennäköisten syiden vuoksi vangittavaksi.

Hovioikeus totesi, että A ei ollut kiistänyt sitä, että poliisi oli takavarikoinut häneltä vähäisen määrän huumausainetta. Vangitsemisvaatimuksesta ilmeni, että poliisilla oli hallussaan esitutkinnan, tiedustelun ja telepakkokeinojen perusteella kertynyttä aineistoa, joka osoitti A:n osallisuutta rikokseen. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että asiassa oli syytä epäillä A:ta törkeästä huumausainerikoksesta ja asiassa oli odotettavissa tuomioistuimelle lain tarkoittamaa lisäselvitystä. Koska vangitsemisvaatimuksen mukaan rikosepäily koski laajaa, törkeää huumausainerikosta, vangitsemista voitiin pitää laissa tarkoitetuin tavoin erittäin tärkeänä.

Hovioikeus määräsi A:n vangittavaksi pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentin perusteella.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mirjami Paso, Kaarlo Hakamies ja Juha Terho.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että Korkein oikeus toteaa, ettei hänen vangitsemiselleen ole ollut laillisia edellytyksiä ja ettei hovioikeudella ole ollut toimivaltaa ja perusteita päättää hänen vangitsemisestaan pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentin perusteella. Hovioikeuden olisi tullut hylätä vangitsemisvaatimus.

Tutkinnanjohtaja ei antanut häneltä pyydettyä vastausta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

2. Asiassa on selvitetty, että A:n vangitsemisasia on käsitelty uudelleen käräjäoikeudessa 4.1.2021, jolloin käräjäoikeus on katsonut, että asiassa oli todennäköisiä syitä epäillä A:ta törkeästä huumausainerikoksesta.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A:n vangittuna pitämiselle ollut lailliset edellytykset hovioikeuden tehdessä vangitsemispäätöksen. Asiassa on ensin ratkaistava, onko hovioikeus voinut oma-aloitteisesti ottaa tutkittavakseen, onko asiassa ollut pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentin edellytykset A:n vangitsemiselle.

Korkeimman oikeuden arviointi

4. Pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kun henkilöä on syytä epäillä rikoksesta, hänet saadaan vangita, vaikka epäilyyn ei ole todennäköisiä syitä, jos vangitsemiseen muuten on 5 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset ja vangitseminen on odotettavissa olevan lisäselvityksen vuoksi erittäin tärkeää. Kun kysymys on lisäselvitykseen liittyvästä vangitsemisesta, pakkokeinolain 3 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on viipymättä ja viimeistään viikon kuluttua vangitsemispäätöksestä otettava vangitsemisasia uudelleen käsiteltäväksi.

5. Korkein oikeus toteaa, että pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentissa ei lausuta mitään vaatimuksesta tai vaatimuksen esittäjästä, toisin kuin pykälän 1 momentissa, jonka mukaan tuomioistuin saa vangitsemisvaatimuksen esittämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta määrätä rikoksesta todennäköisin syin epäillyn vangittavaksi 5 §:n 1 momentissa säädetyin edellytyksin.

8. Nyt ratkaistavana olevassa asiassa vangitsemisvaatimuksen esittäjä ei ole käsittelyn missään vaiheessa vedonnut rikosepäilyn ohella siihen, että odotettavissa olisi sellaista lisäselvitystä, jonka vuoksi vangittuna pitäminen olisi erittäin tärkeää. Hovioikeus ei näin ollen olisi saanut ottaa omasta aloitteestaan tutkittavakseen, oliko A:n vangittuna pitämiselle pakkokeinolain 11 §:n 2 momentin mukaiset edellytykset.

9. Hovioikeus on edellä todetuilla perusteilla menetellyt virheellisesti, kun se on tutkinut, oliko A:n vapaudenmenetykselle pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentissa säädetyt perusteet. Hovioikeuden olisi pitänyt vapauttaa A välittömästi todettuaan, että vangitsemiselle ei ole ollut pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 1 momentin mukaisia perusteita.

Päätöslauselma

Hovioikeuden A:n vangitsemista koskevalle päätökselle 29.12.2020 ei ole ollut laillisia edellytyksiä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Mika Huovila (eri mieltä), Eva Tammi-Salminen, Jussi Tapani ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Leena Ravi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Huovila:

Kohdan 2 jälkeen lausun eriävänä mielipiteenäni seuraavan.

Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko hovioikeus voinut määrätä A:n vangittavaksi pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentin nojalla. Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdassa 3 omaksutusta käsittelyjärjestyksestä poiketen katson, että ensin on arvioitava se, ovatko säännöksen soveltamisedellytykset olleet käsillä hovioikeuden ratkaistessa asian. Mikäli jo viran puolesta huomioon otettavien seikkojen perusteella havaitaan, ettei säännöstä ole voitu soveltaa eikä A:ta sen nojalla vangita, asiassa ei ole tarkoituksenmukaista arvioida sitä, onko vangitsemisvaatimuksen esittäjä vedonnut vangitsemisen edellytyksenä oleviin muihin seikkoihin (ks. edellä kohta 8).

Hovioikeuden soveltaman pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan rikoksesta epäilty saadaan vangita, vaikka epäilyyn ei ole todennäköisiä syitä, jos vangitsemiseen muuten on laissa säädetyt edellytykset ja vangitseminen on odotettavissa olevan lisäselvityksen vuoksi erittäin tärkeää. Jos rikoksesta epäilty on vangittu tämän säännöksen nojalla, vangitsemisasia on lain 3 luvun 11 §:n mukaan otettava uudelleen käsiteltäväksi viipymättä ja viimeistään viikon kuluttua vangitsemispäätöksestä. Jollei epäilyyn ole tällöinkään todennäköisiä syitä, vangittu on määrättävä päästettäväksi heti vapaaksi.

Tarkasteltaessa pakkokeinolain säännöksiä myös laajemmin ja suhteessa toisiinsa voidaan havaita, että vangitsemisella tarkoitetaan niissä lähtökohtaisesti sellaisen rikoksesta epäillyn tai tuomitun vangitsemista, joka ei ole vangitsemispäätöstä tehtäessä jo vangittuna. Kun rikoksesta todennäköisin syin epäilty tai ehdottomaan vankeuteen tuomittu on vangittu, tämän jälkeen tehtävissä ratkaisuissa on kysymys hänen pitämisestään edelleen vangittuna tai päästämisestä vapaaksi (ks. pakkokeinolaki 2 luku, erityisesti 11 §, 12 §, 13 § ja 14 §, sekä 3 luku 1-5 §, 10 §, 11 § ja 15-17 §).

Vangittuna oleva voidaan kuitenkin poikkeuksellisesti määrätä vangittavaksi uudelleen ainakin silloin, kun vangitsemisen perusteena on kokonaan uusi rikosepäily (ks.

KKO 2021:40

). Tällaista tilannetta ei nimenomaisesti säännellä pakkokeinolaissa eikä sellaisesta ole myöskään kysymys tässä asiassa.

Hovioikeuden soveltaman säännöksen tarkoituksena on, että epäillyn tultua vangituksi sen nojalla esitutkintaviranomainen voi enintään viikon kestävänä vangitsemisaikana hankkia ennalta yksilöityä lisäselvitystä siten, että tutkintavankeutta voidaan jatkokäsittelyssä jatkaa todennäköisten syiden perusteella. Jos esitutkintaviranomainen ei pysty mainitussa lyhyessä lisäajassa hankkimaan tällaista selvitystä, vangittu on päästettävä vapaaksi.

Hovioikeuden antaessa päätöksensä A on ollut vangittuna käräjäoikeudessa esitetyssä vangitsemisvaatimuksessa yksilöidyn rikoksen johdosta noin kaksi ja puoli kuukautta, minkä ajan esitutkinta on voinut jatkua ja esitutkintaviranomainen hankkia selvitystä. Hovioikeudessa ei siten ole ollut käsillä tilanne, jollaiseen pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentin säännös soveltuisi sen paremmin sanamuotonsa kuin tarkoituksensa perusteella. A:ta ei siten ole voitu vangita hovioikeudessa sen nojalla.

Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkein oikeus.

---

[SV]

Tingsrätten hade bestämt att A skulle häktas såsom på sannolika skäl misstänkt för grovt narkotikabrott. Hovrätten ansåg att det inte förelåg sådana sannolika skäl för brottsmisstanke som förutsätts i 2 kap. 11 § 1 mom. tvångsmedelslagen. Hovrätten bestämde dock att A skulle häktas med stöd av paragrafens 2 mom.

Häktning hade inte begärts med stöd av 2 kap. 11 § 2 mom. tvångsmedelslagen och i saken hade inte åberopats att man kunde förvänta sig tilläggsutredning som innebar att det var synnerligen viktigt att den misstänkte häktas. Hovrätten skulle inte på eget initiativ ha fått ta upp frågan om förutsättningarna för häktning som hänför sig till tilläggsutredning. (Omröstn.)

TvångsmedelsL 2 kap 11 §