Supreme Court quashes conviction for aiding and abetting when principal charges are dismissed due to lack of evidence.

A:n ja B:n syytteet törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta oli hovioikeudessa hylätty toteen näyttämättömänä. C, joka oli käräjäoikeudessa tuomittu avunannosta törkeään veropetokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen, ei ollut hakenut muutosta tuomioonsa. C haki rikostuomionsa purkamista sillä perusteella, että päätekijöiden syytteiden tultua hylätyksi hän ei ollut voinut avunantajana syyllistyä rikoksiin. Korkein oikeus katsoi, ettei asiassa ollut jäänyt jäljelle sellaista päärikosta, johon C:n avunanto olisi voinut kohdistua. Korkein oikeus purki C:n tuomion. (Ään.) Vrt. KKO 2015:68

OK 31 luku 8 § 3 kohta

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin käräjäoikeus oli 19.2.2016 antamallaan tuomiolla tuominnut A:n ja B:n törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta ja C:n, D:n sekä E:n avunannosta mainittuihin rikoksiin. C ei ollut hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon ja se sai hänen osaltaan lainvoiman.

A, B, D ja E olivat osaltaan valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta Helsingin hovioikeuteen, joka toimitettuaan asiassa pääkäsittelyn oli katsonut, että asiassa oli jäänyt näyttämättä A:n tai B:n syyllistyneen niihin rikoksiin, joista heitä oli syytetty. A:n ja B:n syytteiden tultua hylätyksi myös D:hen ja E:hen kohdistetut syytteet avunannosta oli hylättävä.

Hakemus tuomion purkamiseksi ja vastaukset

C vaati, että Helsingin käräjäoikeuden 19.2.2016 antama tuomio puretaan hänen osaltaan. C perusteli hakemustaan sillä, että kun hovioikeus oli hylännyt päätekijöiden A:n ja B:n syytteet, ei C ollut voinut omalla toiminnallaan syyllistyä rikoksiin avunantajana.

Syyttäjä ja Verohallinto antoivat hakemuksen johdosta pyydetyt vastaukset, joissa katsottiin, että käräjäoikeuden tuomio tulee purkaa hakemuksen mukaisesti.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Helsingin käräjäoikeus on 19.2.2016 antamallaan tuomiolla tuominnut A:n ja B:n törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä C:n, D:n ja E:n avunannosta kyseisiin rikoksiin. Käräjäoikeuden tuomion mukaan näytetyksi on tullut, että C oli auttanut A:ta ja B:tä näiden tekemissä rikoksissa hankkimalla A:n ja B:n määräysvallassa olleen X Oy:n työkohteisiin työntekijöitä, joille oli maksettu palkat pimeästi. Edelleen näytetyksi on tullut, että C oli antanut hallinnoimansa X Oy:n alihankintaurakoitsijana toimineen yhtiön tilin X Oy:n näennäisen aliurakoinnin laskuttamiseen.

2. C on tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon, joka hänen osaltaan on saanut lainvoiman. Tämä käräjäoikeuden lainvoimainen tuomio on C:n purkuhakemuksen kohteena tässä asiassa.

3. Muut vastaajat C:tä lukuun ottamatta ovat valittaneet tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että alihankintayritysten työntekijät olisivat tosiasiassa olleet X Oy:n työntekijöitä, B olisi ylipäätään käyttänyt määräysvaltaa yhtiössä ja että A olisi osallistunut pimeän palkan maksuun, sekä hylännyt A:han ja B:hen kohdistuneet syytteet. Kun päätekijöiden syytteet on hylätty, hovioikeus on lausunut, että myös avunantajina tuomittujen D:n ja E:n syytteet on tullut hylätä. Hovioikeuden tuomio on jäänyt A:n, B:n, D:n ja E:n osalta lainvoimaiseksi.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Korkeimmassa oikeudessa on C:n ylimääräisen muutoksenhakemuksen johdosta kysymys siitä, tuleeko hakemuksen kohteena oleva käräjäoikeuden tuomio avunannosta törkeään veropetokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen purkaa sen johdosta, että hovioikeus on hylännyt päätekijöitä koskevat syytteet.

Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

Tuomion purkaminen ja uusi seikka

5. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen.

6. Lainkohdassa mainitulla uudella seikalla tai todisteella tarkoitetaan sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, johon ei ole vedottu aikaisemmin ja jolla voi olla säännöksessä mainittu merkitys jutun ratkaisemisen kannalta. Kysymys on sellaisesta aikaisemmin esittämättömästä selvityksestä, joka aikanaan oikeudenkäynnissä esitettynä olisi luultavasti johtanut asiassa vastaajan kannalta lievempään lopputulokseen. Tällaisen uuden seikan on siten tullut olla olemassa purettavaksi vaadittavan ratkaisun antamisen aikana. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen sattunut tapahtuma ole lainkohdan tarkoittama peruste. (KKO 2015:68, kohta 6)

7. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä vahvistetun pääsäännön mukaan myöskään tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen annettu tuomio ei ole lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka (esimerkiksi KKO 1998:30, KKO 2008:24, kohta 8, KKO 2015:96, kohta 12). Korkein oikeus on nimenomaisesti lausunut, ettei uutena seikkana voida pitää yksin Korkeimman oikeuden myöhemmin annettua tuomiota, jossa samassa jutussa toisen vastaajan syyllisyydestä esitetty näyttö on arvioitu toisin kuin hovioikeudessa, eikä tuon tuomion ja purkuhakemuksen kohteena olevan hovioikeuden tuomion väitettyä ristiriitaisuutta (KKO 1998:30, KKO 2015:68, kohta 13).

8. Saman rikoksen toista osallista koskevan lainvoiman saaneen tuomion purkaminen ei siten pääsääntöisesti voi perustua siihen, että muutosta hakeneen toisen osallisen kohdalla ylempi tuomioistuin on arvioinut näyttöä eri tavoin.

9. Korkein oikeus on kuitenkin katsonut, että lainvoimaisen tuomion jälkeen annettu uusi tuomio voi tietyissä tilanteissa olla lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka. Tällainen tilanne on ollut käsillä ratkaisussa KKO 2006:3, jossa Korkein oikeus on purkanut törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevan tuomion sen johdosta, ettei henkilöllä enää voitu katsoa olevan olleen tuomion tarkoittamaan velkaa Korkeimman oikeuden purettua törkeää veropetosta ja vahingonkorvausta koskeneen toisen tuomion.

Avunannon liitännäisyydestä päätekoon

10. Rikoslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan se, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä.

11. Avunantajan rikosvastuun liitännäisyydestä todetaan hallituksen esityksessä rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi, että avunantajan vastuu yleensä edellyttää, että pääteko täyttää tunnusmerkistön, on oikeudenvastainen ja tahallisena päätekijälle syyksiluettava. Mutta kun osallisuudella on tällä tavoin määritelty kelvollinen kohde, yhteys päätekoon eräässä mielessä katkeaa. Tästä eteenpäin osallisten vastuu arvioidaan subjektiivisessa suhteessa pääsääntöisesti itsenäisesti (HE 44/2002 vp s. 149).

12. Avunantajan rankaiseminen ei sen sijaan edellytä sitä, että pääteko on tekijälleen syyksiluettu. Osallisten ei tule vapautua vastuusta pelkästään sillä perusteella, ettei päätekijää saada kiinni tai hän muusta syystä välttää vastuun (KKO 2015:68, kohta 11).

Avunantajan tuomion purkaminen

13. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2015:68 arvioinut avunantajan rikosvastuun liitännäisyyttä päätekoon. Korkein oikeus on lausunut, että avunannon liitännäisyydestä päätekoon ei itsessään seuraa, että päätekijää koskeva uusi tuomio olisi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan tarkoittama uusi seikka (kohta 15).

14. Edellä viitatussa ratkaisussa hovioikeus oli hylännyt päätekoa koskevan syytteen sillä perusteella, että se oli suorittamassaan näytön arvioinnissa päätynyt pienempään petoksella tavoitellun oikeudettoman hyödyn määrään kuin käräjäoikeus, minkä vuoksi se oli katsonut, että teko oli arvioitava törkeän petoksen asemesta petokseksi. Tämä puolestaan oli johtanut lyhyemmän määräajan soveltamiseen syyteoikeuden vanhentumisessa. Korkeimman oikeuden mukaan hovioikeuden perustelut eivät osoittaneet pääteossa jonkin rikoksen yleisen edellytyksen jääneen täyttymättä eivätkä käräjäoikeuden tuomion perustuneen ratkaisun KKO 2006:3 tapaan virheelliseen syyksilukemiseen aikaisemmassa tuomiossa. Asiassa ei ollut myöskään kysymys sellaisesta tilanteesta, jossa hovioikeus ei ole pitänyt päätekoa lainkaan rikoksena tai jossa pääteon teonkuvaus on hovioikeudessa muuttunut olennaisesti rajoitetummaksi (kohta 15). Purkuhakemus oli siten hylätty.

15. Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussa edelleen todennut, että liitännäisyydellä ei ole ratkaisevaa merkitystä tilanteessa, jossa päätekijän menettely on ollut tunnusmerkistön mukainen ja syyllisyyttä osoittava. Avunantajan rangaistavuus voi kuitenkin sulkeutua pois liitännäisyyden vuoksi. Näin on ainakin silloin, kun jonkin asiassa selvitetyn yleisiin rikosvastuun edellytyksiin kuuluvan seikan perusteella on selvää, ettei pääteko voi olla tekijälleen syyksiluettavissa oleva rikos (kohta 12).

Purkuedellytysten arviointi tässä asiassa

16. Toisin kuin ratkaisussa KKO 2015:68, jossa hovioikeuden perustelut eivät osoittaneet pääteossa jonkin rikoksen yleisen edellytyksen jääneen täyttymättä, tässä asiassa on kysymys tilanteesta, jossa hovioikeus ei ole pitänyt päätekoa lainkaan rikoksena. Päätekijöiden ei ole katsottu menetelleen rikoksen tunnusmerkistön mukaisesti, eikä heidän tekoaan ole pidetty syyllisyyttä osoittavana. Kun päätekijöiden syytteet on hylätty, asiassa ei ole jäänyt jäljelle sellaista rikosta, johon C:tä koskevassa syytteessä kuvattu avunanto olisi voinut kohdistua.

17. Hovioikeuden katsottua, ettei päätekijöinä syytettyjen A:n ja B:n menettely ollut täyttänyt syytekohdissa luettujen rikosten tunnusmerkistöä, C ei ole voinut avunantajana syyllistyä niihin rikoksiin, jotka käräjäoikeus on lukenut hänen syykseen.

18. Asiassa on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu peruste C:n tuomion purkamiseksi. Koska asia on selvä, Korkein oikeus oikaisee hakemuksen kohteena olevaa käräjäoikeuden tuomiota välittömästi.

Päätöslauselma

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 19.2.2016 nro 16/106972 puretaan C:n osalta. Syyte ja Verohallinnon korvausvaatimus hylätään. C vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta ja velvollisuudesta suorittaa vahingonkorvausta Verohallinnolle, puolustajalle valtion varoista maksettujen korvausten omavastuuosuuden valtiolle ja oikeudenkäyntikulut Verohallinnolle.

C:llä on oikeus saada takaisin, mitä häneltä on nyt puretun tuomion nojalla peritty.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen (eri mieltä), Tuula Pynnä (eri mieltä), Jarmo Littunen, Päivi Hirvelä ja Mika Ilveskero. Esittelijä Minna Heikinsalmi.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Pynnä:

Enemmistön perustelujen kohtien 16 - 18 asemesta lausun seuraavaa.

Tässä asiassa on kysymys tilanteesta, jossa hovioikeus on näytön arvioinnissaan päätynyt toiseen lopputulokseen kuin käräjäoikeus. Vakiintuneesti tuomion purkamisen ei ole katsottu voivan perustua siihen, että ylempi tuomioistuin arvioi esitettyä näyttöä toisin kuin alempi tuomioistuin purkuhakemuksen kohteena olevassa ratkaisussa. Tämän vuoksi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun säännöksiin ei myöskään sisälly sellaista purkuperustetta, joka soveltuisi tällaiseen tilanteeseen.

Kuten edellä kohdassa 6 on todettu, oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan tarkoittaman uuden seikan on tullut olla olemassa purettavaksi vaadittavan ratkaisun antamisen aikana. Säännöksen tarkoittamaksi uudeksi seikaksi ylemmän tuomioistuimen erilaiseen lopputulokseen päätyvä näyttöharkinta ei sovellu. Ei ole johdonmukaista ajatella, että kohderatkaisun antanut tuomioistuin olisi todennäköisesti päätynyt ratkaisua harkitessaan toiseen lopputulokseen, mikäli olisi silloin tiennyt ylemmän tuomioistuimen tulevan arvioimaan näyttöä eri tavalla.

Samassa asiassa annettu myöhempi ylemmän tuomioistuimen ratkaisu voi kuitenkin olla perusteluissa todetuin tavoin purkusäännöksen tarkoittama uusi seikka silloin, kun se osoittaa sellaisen oikeudellisessa harkinnassa merkityksellisen perusteen, jonka johdosta kohderatkaisussa ei ole voinut olla kysymyksessä rangaistava teko. Estettä ei ole myöskään sille, että uuden perusteen osoittava myöhempi tuomio on muussa kuin juuri samassa asiassa annettu, mikäli oikeudellinen kysymys on täysin sama.

Esimerkiksi päätöksessä KKO 2006:3 purkuratkaisu perustui siihen, ettei vastaaja ollut voinut syyllistyä törkeään velallisen epärehellisyyteen, kun myöhempi päätös osoitti, ettei vastaajalla lainkaan ollut kohderatkaisussa syyksilukemisessa huomioon otettua velkaa. Päätöksessä KKO 2015:68 kyseessä olleessa asiassa hovioikeus oli arvioinut päätekijän osalta näyttöä eri tavoin kuin käräjäoikeus. Hovioikeuden tuomio syytteen hylkäämisestä perustui syyteoikeuden vanhentumiseen, kun hovioikeus arvioi suorittamansa näyttöharkinnan nojalla teon perustekomuodon eikä törkeän tekomuodon täyttäväksi.

Tästä erosta huolimatta viimeksi mainitussa ratkaisussa ja nyt käsiteltävänä olevassa asiassa keskeistä on, että niissä on myöhemmässä tuomiossa tehty erilainen näytön arviointi kuin kohdetuomiossa. Jos tuomioistuin katsoo jonkin näytönvaraisen syyksilukemisen edellytyksen jääneen toteen näyttämättä, tuomioistuin ei pidä tekoa rikoksena. Myöskään ratkaisussa KKO 2015:68 kysymyksessä olleessa asiassa hovioikeus ei pitänyt tekoa rikoksena eikä syyksilukenut rikosta. Enemmistön perustelujen 16 kohdasta ilmenevällä perustelutavalla ei ole mahdollista luotettavasti ennakoitavalla tavalla erottaa näyttöharkintaratkaisuja tilanteesta, jossa jokin näyttöharkintaan perustumaton rikosvastuun edellytys puuttuu.

Näin ollen en katso asiassa olevan perusteita poiketa ratkaisun KKO 2015:68 mukaisesta arviointitavasta. Tämän vuoksi hakemus on hylättävä.

Oikeusneuvos Koponen:

Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pynnä.

---

[SV]

Åtalen mot A och B för grovt skattebedrägeri och grovt bokföringsbrott hade förkastats i hovrätten såsom ostyrkta. C, som i tingsrätten hade dömts för medhjälp till grovt skattebedrägeri och grovt bokföringsbrott, hade inte överklagat domen. C ansökte om återbrytande av sin straffdom på den grunden att han inte sedan åtalen mot huvudgärningsmännen hade förkastats kunde ha gjort sig skyldig till brott i egenskap av medhjälpare. Högsta domstolen ansåg att det i målet inte kvarstod något sådant huvudbrott som C:s medhjälp hade kunnat hänföra sig till. Högsta domstolen återbröt C:s dom. (Omröstn.) Jfr KKO 2015:68

RB 31 kap 8 § 3 punkten