Supreme Court reduces damages for wrongful dismissal by 50% due to unemployment benefits received during the period.

Työnantaja oli helmikuussa 2012 irtisanonut linja-autonkuljettaja A:n toistaiseksi voimassa olleen työsopimuksen päättymään elokuussa 2012, jolloin A:n työtehtävät olisivat määräaikaisen liikennöintisopimuksen päättymisen vuoksi olennaisesti ja pysyvästi vähentyneet. Ennen A:n työsuhteen päättymistä liikennöintisopimusta oli kuitenkin jatkettu yhden vuoden pituisella uudella sopimuksella, minkä johdosta työnantaja oli elokuussa 2012 tarjonnut A:lle vuoden pituista määräaikaista työsopimusta. A:n kieltäydyttyä tarjotusta työstä työnantaja oli ottanut kaksi uutta työntekijää määräaikaisiin työsuhteisiin tätä työtä tekemään.

Kun työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettua perustetta irtisanoa A:n työsopimus ei ollut enää työsuhteen päättyessä ollut, työnantajan olisi uuden määräaikaisen työsopimuksen tarjoamisen sijasta tullut peruuttaa A:n irtisanominen. A:n työsopimuksen päättämiseen ei ollut ollut laillista perustetta.

TSL 7 luku 1 §

TSL 7 luku 3 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomio 22.5.2015 nro 15/5868, muutoksenhaku Itä-Suomen hovioikeudessa ja hovioikeuden tuomio 10.5.2016 nro 294 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Pekka Sippo ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Pirjo Yli-Kokkila, Jukka Hallavainio ja Janne Arvela (eri mieltä).

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

X Oy:lle myönnettiin valituslupa.

X Oy vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan tai että tuomitun vahingonkorvauksen määrää ainakin alennetaan ja että korvauksesta tehdään työsopimuslain 12 luvun 3 §:ssä säädetty vähennys täysimääräisenä.

A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A oli työskennellyt X Oy:n (jäljempänä yhtiö) palveluksessa linja-autonkuljettajana toistaiseksi voimassa olleen työsopimuksen perusteella vuodesta 1990 lähtien. Yhtiön palveluksessa oli vuonna 2012 noin 170 kuljettajaa. Yhtiössä oli 26.1. ja 10.2.2012 välisenä aikana käyty yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa tarkoitetut neuvottelut, joissa käsiteltiin eräiden ostoliikennesopimusten päättymistä kesällä 2012 ja siitä johtuen ennakoitua työn vähenemistä. Neuvottelujen jälkeen 22.2.2012 ainoastaan A:n työsopimus oli irtisanottu päättymään 22.8.2012.

2. Haminan kaupungin aloitteesta yhtiö oli kuitenkin elokuussa 2012 sopinut päättymässä olleen Haminan palvelulinjan liikennöinnin jatkamisesta 13.8.2012 lukien noin vuoden ajan. Tämän johdosta yhtiö tarjosi ennen irtisanomisajan päättymistä elokuussa 2012 A:lle vastaavan ajan kestävää määräaikaista työsopimusta, jota A ei kuitenkaan hyväksynyt. Yhtiö palkkasi ennen A:n työsuhteen päättymistä kaksi uutta työntekijää linja-autonkuljettajiksi noin vuoden määräaikaisiin työsuhteisiin, joita sittemmin vuonna 2013 jatkettiin toistaiseksi voimassa olevina.

3. A vaati kanteessaan yhtiöltä korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Kanteen mukaan yhtiössä tarjolla olleen työn määrä ei ollut vähentynyt pysyvästi, kun ennakoidut linjavähennykset eivät olleet toteutuneet ilmoitetun määräisinä. Yhtiö vastusti kannetta katsoen, että sillä oli ollut työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukainen peruste A:n työsopimuksen irtisanomiselle.

4. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen katsoen, että yhtiössä tarjolla ollut työ oli vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Käräjäoikeus katsoi myös, että yhtiöllä oli ollut tarjota A:lle elokuussa 2012 vain noin vuoden pituinen määräaikainen työsopimus, josta A oli kieltäytynyt.

5. A:n haettua muutosta käräjäoikeuden tuomioon hovioikeus kumosi sen ja velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 10 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Hovioikeus totesi muun ohella, että Haminan palvelulinjaa koskenutta sopimusta oli jatkettu A:n irtisanomisajan kuluessa eikä yhtiö ollut näyttänyt, että sen liikennöintisopimuksissa olisi muutoinkaan tapahtunut sellaisia muutoksia, joiden vuoksi A:n irtisanomiselle olisi ollut työsopimuslain mukainen peruste.

6. Yhtiön valituksen johdosta Korkeimman oikeuden arvioitavana on se, onko yhtiöllä ollut työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukainen peruste A:n työsopimuksen irtisanomiselle tarjolla olleen työn olennaisen ja pysyvän vähentymisen vuoksi. Mikäli irtisanomisperustetta ei katsota olleen, arvioitavina on lisäksi työsopimuksen perusteettoman päättämisen johdosta tuomittavan korvauksen määrä sekä siitä työsopimuslain 12 luvun 3 §:n nojalla tehtävä vähennys ja vähennyksen määrä.

Irtisanomisperusteen arviointi

Sovellettavat säännökset

7. Työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Saman luvun 3 §:n 1 momentin mukaan työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Työsopimusta ei kuitenkaan saa irtisanoa, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin saman luvun 4 §:ssä säädetyin tavoin. Saman pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan perustetta irtisanomiseen ei ole ainakaan silloin, kun työnantaja on joko ennen irtisanomista tai sen jälkeen ottanut uuden työntekijän samankaltaisiin tehtäviin, vaikka hänen toimintaedellytyksensä eivät ole vastaavana aikana muuttuneet.

8. Työsopimuslain soveltamiskäytännön mukaisesti työsopimuksen irtisanominen on perusteeton, jos työsopimuksen irtisanomishetkellä ollutta irtisanomisperustetta ei ole olemassa enää irtisanomisajan päättyessä (KKO 1987:79, KKO 2015:7, kohta 7). Työsopimuksen irtisanoneella työnantajalla on siten velvollisuus irtisanomisajan loppuun asti seurata, että työsopimuksen päättämiselle on lain mukainen peruste. Jos peruste poistuu tai jos esimerkiksi muuta työntekijälle soveltuvaa työtä tulee tarjolle, työnantajan on huolehdittava siitä, että työntekijä voi jatkaa työsuhdettaan (TT 2011-37).

9. Osa työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaista irtisanomisperustetta on myös työnantajan työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuus. Työnantajalla on työsopimuslain 7 luvun 4 §:n mukaisesti velvollisuus tarjota irtisanottavalle työntekijälle hänen työsopimuksensa mukaista työtä vastaavaa työtä. Jos tällaista ei ole tarjolla, työntekijälle on tarjottava myös muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä. Työnantajalla on katsottu olevan irtisanomisen vaikutusten lykkäämiseksi velvollisuus tarjota irtisanottavalle myös määräaikaista työtä, jos tällainen vain määräajaksi tarjolla oleva työ ei ole aivan satunnaista ja lyhytkestoista (KKO 2017:38, kohta 21 ja 2017:39, kohta 14).

Johtopäätökset irtisanomisperusteesta

10. A:n työsopimus on edellä todetuin tavoin irtisanottu yhtiössä käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen helmikuussa 2012 päättymään 22.8.2012 sen vuoksi, että muun muassa yhtiön liikennöinti Haminan palvelulinjalla oli päättymässä elokuussa 2012. Irtisanomisaikana ennen työsopimuksen päättymistä yhtiö ja Haminan kaupunki olivat kuitenkin sopineet palvelulinjan liikennöinnin jatkamisesta vielä vuoden ajan.

11. Työn tarjoamisen edellytykset yhtiössä ovat siten muuttuneet A:n toistaiseksi voimassa olleen työsopimuksen irtisanomisen jälkeen, mutta ennen irtisanomisajan päättymistä. Tämän vuoksi työnantajalla on edellä selostetuin tavoin ollut velvollisuus elokuussa 2012 arvioida uudelleen, onko peruste A:n työsopimuksen irtisanomiselle edelleen olemassa.

12. Yhtiö on A:n kanteeseen vastatessaan kertonut linja-autoliikenteen nykyisin perustuvan määräaikaisiin liikennöintisopimuksiin, joiden kesto on yleensä yhdestä kolmeen vuotta. Yhtiö kuitenkin harjoittaa jatkuvasti linja-autoliikennettä erilaisten liikennöintisopimusten perusteella. Yhtiöllä on siten jatkuva tarve linja-autonkuljettajille.

13. Yhtiö on elokuussa 2012 katsonut, että sillä onkin tarjota A:lle työtä, mutta vain määräajaksi. A:n kieltäydyttyä työnantajan tarjoamasta määräaikaisesta työsopimuksesta hänen työsuhteensa on päättynyt. Työnantaja on irtisanomisaikana palkannut linja-autonkuljettajiksi eli A:n työtehtäviin kaksi uutta työntekijää määräajaksi.

14. Korkein oikeus toteaa, että työn tarjoamisen edellytykset yhtiössä ovat elokuussa 2012 jatketun liikennöintisopimuksen johdosta muuttuneet muutoin kuin tilapäisesti. Vuoden pituisen uuden liikennöintisopimuksen kesto on vastannut toimialalla tavanomaista käytäntöä. Yhtiö on lisäksi työsopimuslain 7 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin elokuussa 2012 palkannut kaksi uutta työntekijää A:n työsopimuksen mukaisiin tehtäviin. Vedotun irtisanomisperusteen näin poistuttua yhtiön olisi tullut peruuttaa A:n irtisanominen.

15. Yhtiö ei muutoinkaan ole osoittanut, että sillä tarjolla ollut työ olisi työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Koska irtisanomisperustetta ei ole ollut, merkitystä vailla on se, että yhtiö on tarjonnut A:lle määräaikaista työsuhdetta ja että tämä on siitä kieltäytynyt.

16. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeuden tuomion lopputulosta ole irtisanomisperusteen olemassaolon osalta aihetta muuttaa.

Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä

17. Arvioidessaan A:lle tuomittavan korvauksen määrää hovioikeus on ottanut huomioon työsuhteen keston yli 20 vuotta, irtisanomista seuranneen pitkän työttömyysjakson, aikaisempaa alemman palkan A:n uudessa työssä sekä sen, että yhtiö ei ollut kuullut A:ta ennen irtisanomista.

19. Arvioitaessa tässä tapauksessa tuomittavan korvauksen määrää on siten hovioikeuden toteamin tavoin otettava huomioon, että ennen perusteetonta irtisanomistaan A oli työskennellyt yhtiön palveluksessa yli 20 vuotta. Työsuhteensa päätyttyä hän on työllistynyt uudelleen täysipäiväisesti vasta noin 19 kuukauden kuluttua. Lisäksi asiassa on selvitetty, että A:n palkka on ollut uudessa työssä alempi kuin hänen työskennellessään yhtiön palveluksessa.

20. Kun työntekijä irtisanotaan työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaisella kollektiivisella perusteella, työnantajan velvollisuus työntekijöiden kuulemiseen täytetään silloin, jos yrityksessä on noudatettava yhteistoiminnasta yrityksissä annettua lakia, viimeksi mainitussa laissa säädetyin tavoin (työsopimuslain 9 luvun 3 §:n 3 momentti). Näin yhtiössä on tehtykin. Hovioikeuden mainitsemaa perustetta korvauksen korottamiseen väitetyn kuulemisvelvoitteen laiminlyönnin johdosta ei siten ole.

21. Ottaen huomioon sen, että A on esitetyn selvityksen perusteella ollut työvoimatoimistossa työnhakijana uudelleen työllistymiseensä keväällä 2014 asti, Korkein oikeus hovioikeuden tavoin katsoo, että noin vuoden kestäneen sähkö- ja automaatioalan ammatillisen perustutkinnon suorittamisella työttömyysjakson aikana ei ole merkitystä harkittaessa tuomittavan korvauksen määrää.

22. Edellä selostetut korvauksen määrään vaikuttavat seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomiota ei ole yhtiön valituksen johdosta syytä muuttaa siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä on tuomittava 10 kuukauden palkkaa vastaavan määrän perusteella 23 120 euroa.

Työsopimuslain 12 luvun 3 §:n mukainen vähennys

23. Hovioikeus on jättänyt A:lle maksettavaksi tuomitusta vahingonkorvauksesta kokonaan tekemättä työsopimuslain 12 luvun 3 §:ssä tarkoitetun vähennyksen, vaikka se on katsonut tuomitun korvauksen kaikilta osin korvaukseksi menetetyistä palkkaeduista. Yhtiö on valituksessaan vaatinut, että sanottu vähennys tehdään Korkeimmassa oikeudessa mahdollisesti tuomittavasta korvauksesta täysimääräisesti.

24. Työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan saman luvun 2 §:n mukaan määrätystä korvauksesta siltä osin kuin se on korvausta työntekijälle ennen tuomion julistamista tai antamista menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista on vähennettävä 75 prosenttia työntekijälle kyseiseltä ajalta maksetusta työttömyysturvalaissa tarkoitetusta ansioon suhteutetusta työttömyyspäivärahasta. Saman pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi tehdä korvauksesta 1 momentissa säädettyä pienemmän vähennyksen tai jättää vähennyksen kokonaan tekemättä, jos se on korvauksen määrä, työntekijän taloudelliset ja sosiaaliset olot sekä hänen kokemansa loukkaus huomioon ottaen kohtuullista.

25. Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeuden olisi tullut mainitsemillaan perusteilla jättää työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista vähennystä tekemättä kokonaan. Ottaen huomioon A:n työttömyyden pitkittymisen ja hänen kokemansa loukkauksen Korkein oikeus katsoo kohtuulliseksi tehdä tuomittavasta korvauksesta säädettyä pienemmän 50 prosentin suuruisen vähennyksen. A:lle on maksettu työttömyyspäivärahaa tarkastelujaksolla 23.8.2012 - 22.6.2013 yhteensä 16 441,12 euroa. Työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen ja 2 momentin nojalla kohtuullistettu vähennys on 8 220,56 euroa.

Tuomiolauselma

Muutos hovioikeuden tuomioon:

X Oy:n maksettavaksi A:lle määrätty korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä alennetaan 14 899,44 euroksi hovioikeuden määräämine korkoineen.

X Oy velvoitetaan suorittamaan työttömyysvakuutusrahastolle 8 220,56 euroa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Marjut Jokela, Tuomo Antila, Tatu Leppänen ja Kirsti Uusitalo. Esittelijä Samuli Sillanpää.

---

[SV]

En arbetsgivare hade i februari 2012 sagt upp busschauffören A:s arbetsavtal som var gällande tillsvidare, så att avtalet upphörde i augusti 2012 då A:s arbetsuppgifter väsentligt och varaktigt skulle minska på grund av att ett tidsbundet trafikkontrakt upphörde. Innan A:s anställningsförhållande upphörde hade trafikkontraktet dock förlängts med ett ettårigt nytt kontrakt, varför arbetsgivaren i augusti 2012 hade erbjudit A ett ettårigt tidsbundet arbetsavtal. Efter att A hade vägrat ta emot det erbjudna arbetet hade arbetsgivaren anställt två nya arbetstagare på tidsbundna anställningar för att utföra detta arbete.

Eftersom det inte längre hade funnits en i 7 kap. 3 § arbetsavtalslagen avsedd grund för att säga upp A:s arbetsavtal när anställningen upphörde, borde arbetsgivaren i stället för att erbjuda ett nytt tidsbundet arbetsavtal ha återtagit uppsägningen av A. Det hade inte förelegat laglig grund att upphäva A:s arbetsavtal.

ArbetsavtalsL 7 kap 1 §

ArbetsavtalsL 7 kap 3 §