Supreme Court quashes murder conviction where suspect confessed without lawyer, violating self-incrimination protection.

A oli vangittuna ollessaan kuudennen ja seitsemännen esitutkintakuulustelunsa välisenä aikana kolmena peräkkäisenä päivänä ilman puolustajansa läsnäoloa tapahtuneissa puhuttamisissa tunnustanut esitutkintaa hoitaneelle rikosylikonstaapelille surmaamisteon ja kertonut muutoinkin tälle tekoon liittyneistä seikoista. Tätä aikaisemmissa ja myös puhuttamisia seuranneissa esitutkintakuulusteluissa, joissa A oli ollut puolustajansa avustamana, A oli kiistänyt osallisuutensa murhaan sekä muihin tutkittavana olleisiin rikoksiin.

A tuomittiin hovioikeudessa murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Hovioikeuden syyksilukeminen oli perustunut osaksi rikosylikonstaapelin todistajankertomukseen siitä, mitä A oli tälle puhuttamisissa kertonut.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että A:n puolustautumismahdollisuuksia ja itsekriminointisuojaa oli loukattu niin, ettei rikosylikonstaapelin todistajankertomusta saanut hyödyntää näyttönä A:n syyllisyydestä. Ratkaisussa katsottiin myös, ettei A:n puhuttamiselle ollut ollut edellytyksiä tämän mielentilan vuoksi.

EsitutkintaL 10 § (842/2006)

EsitutkintaL 24 § (449/1987)

EsitutkintaL 31 § (692/1997)

IhmisoikeusSop 6 artikla

A esitutkinnasta ja pakkokeinoista (575/1988) 13 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syytteet

A:ta syytettiin 23.1.2013 tehdystä murhasta: A ja G olivat päättäneet poistaa sen uhan, jonka B kohdisti G:n perheeseen. B oli ennen surmatuksi tulemistaan vaatinut G:ltä suuren määrän rahaa ja uhannut kohdistaa väkivaltaa B:hen ja tämän perheeseen, mikäli maksua ei suoritettaisi. G oli pyytänyt kahta muuta henkilöä hankkimaan henkilön, joka ampuisi B:tä ainakin polveen. Samanaikaisesti G oli järjestellyt B:n ampumista A:n kanssa hankkien tälle välikäsien kautta aseen. A oli pian tämän jälkeen houkutellut B:n metsään syrjäiselle paikalle etsimään huumausainetta valekätköstä ja siellä tappanut B:n ampumalla tätä selkään kaksi kertaa. B oli kuollut välittömästi.

Lisäksi A:ta syytettiin edellä kuvatun ampuma-aseen luvattoman hallussapidon johdosta ampuma-aserikoksesta ja myöhemmin vankilassa välikätenä aseen hankinnassa olleen henkilön uhkaamisen johdosta laittomasta uhkaamisesta.

Käsittely Keski-Suomen käräjäoikeudessa

A vaati, ettei A:n ja rikosylikonstaapeli P:n ajalla 1. - 3.11.2013 käytyjen keskustelujen sisällöstä saisi esittää todistelua P:tä todistajana kuulemalla sen vuoksi, ettei A:n avustaja ollut tuolloin paikalla ja koska A ei lääkevierotuksestaan johtuen ole ollut kuulustelukunnossa.

Käräjäoikeus katsoi oikeudenkäyntiväitteeseen antamassaan päätöksessä, että rikoksesta epäiltynä olleelle A:lle oli ennen puhutuksia selostettu varsinaisissa esitutkintakuulusteluissa, joissa A:lla oli ollut lainopillinen avustaja, muun muassa hänen oikeudestaan avustajaan. Näin A oli tullut tietoiseksi siitä, mistä rikoksista häntä epäiltiin ja että hänellä oli oikeus olla myötävaikuttamatta niiden selvittämiseen. Lisäksi käräjäoikeus katsoi, ettei A:n realiteetintaju ollut puhutusten aikana ollut hämärtynyt. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, ettei A:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ollut loukattu ainakaan sillä tavoin, ettei rikosylikonstaapeli P:n kertomusta puhutuksissa esille tulleista seikoista voitu ottaa näyttönä huomioon.

Tuomiossaan 12.2.2014 käräjäoikeus katsoi syytteet murhasta, ampuma-aserikoksesta ja laittomasta uhkauksesta näytetyksi ja tuomitsi A:n yhteiseen elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus totesi, että asiassa on ilman P:n A:n kanssa varsinaisten kuulustelujen ulkopuolella käymien keskustelujen sisällöstä kertomaakin näytetty, että A oli toimeksiannosta houkutellut B:n huumausaineen valekätkölle asiassa esitetyn syytteen mukaisesti ja surmannut hänet tahallisesti kahdesti selkään ampumalla.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Hannu Kilpelä ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden päätös 1.12.2014 ja tuomio 13.2.2015

A valitti hovioikeuteen vaatien ensinnäkin, ettei rikosylikonstaapeli P:n esitutkinta- ja todistajankertomusta sallita hyödyntää näyttönä häntä vastaan. Lisäksi A vaati, että syytteet hylätään tai hänen katsotaan syyllistyneen murhan asemesta tappoon. Syyttäjä ja asianomistajat X, Y ja Z vastustivat vaatimusta.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn, salli syyttäjän hyödyntää P:n kertomusta näyttönä ja pysytti käräjäoikeuden syyksilukemisen ennallaan.

Pääasian osalta hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, etteikö A olisi syytteessä kuvatulla tavalla vakaasti harkiten tahallisesti surmannut B:n. Muiden syytteiden osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset sellaisinaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Palmu, Mikko Pentti ja Jukka Mäkelä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös ja tuomio kumotaan, todistaja P:n kertomuksen hyödyntämistä näyttönä ei sallita ja että asia palautetaan käräjäoikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Toissijaisesti A vaati, että syytteet murhasta kohdassa 1.1, ampuma-aserikoksesta kohdassa 5 ja laittomasta uhkauksesta kohdassa 7 hylätään tai että A:n syyksi luetaan murhan asemesta tappo ja hänen yhteistä rangaistustaan vastaavasti alennetaan.

Syyttäjä sekä asianomistajat X, Y ja Z vaativat vastauksissaan, että A:n valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Tausta ja kysymyksenasettelu

1. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus on lukenut A:lle syyksi murhan, ampuma-aserikoksen ja laittoman uhkauksen. A on tuomittu näistä ja aikaisemmin tuomitusta, nyt täytäntöönpantavaksi määrätystä rangaistuksesta elinkaudeksi vankeuteen.

2. A on kaikissa oikeusasteissa vaatinut, ettei todistajana kuulustellun, rikosylikonstaapeli P:n todistajankertomusta A:n ja P:n välillä 1. - 3.10.2013 käytyjen keskustelujen sisällöstä saada hyödyntää oikeudenkäynnissä näyttönä. A on perustellut vaatimustaan sillä, että P:n tällöin suorittamat niin sanotut puhuttamiset olivat loukanneet A:n oikeutta käyttää rikokseen epäiltynä avustajaa sekä hänen itsekriminointisuojaansa. A ei myöskään ollut ollut tuolloin mielentilaltaan sellaisessa kunnossa, että häntä olisi voitu kuulustella. A:lla ei ollut ollut tosiasiallista mahdollisuutta turvautua puhuttamisissa hänelle määrättyyn puolustajaan. Puhuttamiset olivat tähdänneet tunnustuksen saamiseen häneltä aikana, jolloin hänen psyykkinen tilansa oli vaikuttanut hänen ratkaisuvapauteensa, tahdonvoimaansa ja arvostelukykyynsä.

4. Korkeimmassa oikeudessa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko A:n oikeutta avustajaan puhuttamisissa loukattu ja onko A:n puhuttamisessa menetelty esitutkintalain vastaisesti. Siinä tapauksessa, että A:n puolustautumismahdollisuuksia on ilman hyväksyttävää syytä rajoitettu, arvioitavaksi tulee vielä, voidaanko P:n todistajankertomusta hyödyntää A:n syyllisyyttä tukevana näyttönä ja, jos niin, minkälainen näyttöarvo kertomukselle tulee antaa.

Tapahtumainkulku

5. Asiassa on riidatonta, että B:tä oli ammuttu ja että hän oli kuollut 23.1.2013. B oli löydetty kuolleena surmaamispaikalta metsästä 28.1.2013, jolloin esitutkinta oli aloitettu. Pian tämän jälkeen, 31.1.2013 A:ta oli kuultu esitutkinnassa todistajana. A oli otettu kiinni ja pidätetty 19.3.2013, jolloin häntä oli kuultu ensimmäisen kerran murhasta epäiltynä. Toinen esitutkintakuulustelu oli tapahtunut seuraavana päivänä. A:ta oli kummassakin kuulustelussa avustanut asianajaja MT. A:lle oli ennen kumpaakin kuulustelua selvitetty hänen rikoksesta epäillyn oikeutensa, mukaan lukien oikeus avustajaan ja oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen. A:n vapaudenmenetys oli päättynyt toisen esitutkintakuulustelun jälkeen.

6. Kolmannen kerran A oli ollut rikoksesta epäiltynä esitutkintakuulusteluissa 21.8.2013, jolloin hänet oli otettu kiinni ja pidätetty. Hänelle oli tuolloin samoin kuin kaikissa seuraavissa varsinaisissa esitutkintakuulusteluissa selvitetty edellä mainitut rikoksesta epäillyn oikeudet. A:ta oli kolmannessa kuulustelussa avustanut asianajaja TL, jonka käräjäoikeus oli samasta päivästä lukien määrännyt A:n puolustajaksi. Käräjäoikeus oli vanginnut A:n 22.8.2013, mistä lähtien hän on ollut yhtäjaksoisesti vapautensa menettäneenä. Vangitsemisen jälkeen A:ta oli kuulusteltu neljännen kerran 22.8.2013 puolustajan sijaisen läsnä ollessa sekä 3.9.2013 viidennen ja 16.9.2013 kuudennen kerran puolustajan ollessa viimeksi mainituilla kerroilla läsnä. A on kaikissa edellä mainituissa ja sen jälkeenkin suoritetuissa varsinaisissa esitutkintakuulusteluissa kiistänyt osallisuutensa surmatekoon ja siihen liittyviin muihin tutkinnanalaisiin tekoihin.

7. A:lla on ollut polvivamma, johon hänellä on ollut pitkäaikainen särkylääkitys. Tämän lisäksi A on kertonut käyttäneensä psyykelääkitystä. Vapaudenmenetyksen aikana, tarkemmin ottaen 20.9.2013 alkaen, A:n lääkitys on vankeinhoitoviranomaisten toimesta kokonaisuudessaan lopetettu.

8. Rikosylikonstaapeli P on toiminut kaikissa edellä mainituissa varsinaisissa esitutkintakuulusteluissa A:n kuulustelijana. Tämän lisäksi P:n virkatehtäviin esitutkinnan aikana on kuulunut muun muassa siitä huolehtiminen, että vangittuna olleen A:n yhteydenpito perheensä kanssa ja lääkärikäynnit toteutuivat. Tässä ominaisuudessa P on vieraillut A:n luona kerran tai muutaman kerran viikossa Vantaan vankilassa.

11. P on tavannut A:n myös kolmantena perättäisenä päivänä 3.10.2013 ja tiedustellut tältä, oliko puolustaja tai tämän sijainen soittanut A:lle, mihin A oli jälleen vastannut kieltävästi. P oli tämän jälkeen kysellyt tutkinnan kohteena olleista tapahtumista eritellymmin, minkä johdosta A oli tarkentanut aikaisemmin kertomiaan yksityiskohtia. A oli sanonut P:lle, että hän halusi asian etenevän. P oli luvannut olla yhteydessä A:n puolustajaan. A:n puhuttamisen jälkeen P oli soittanut A:n puolustajalle ja kertonut asianajotoimiston sihteerille, että A oli tunnustanut teon ja halunnut, että virallinen esitutkintakuulustelu järjestetään mahdollisimman nopeasti. Kyseinen esitutkintakuulustelu olikin P:n ja A:n puolustajan kanssa saatu sovittua seuraavaksi aamuksi.

13. Sen jälkeen, kun A oli siirretty psykiatriseen vankisairaalaan, häntä oli kyetty kuulustelemaan esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä 17.10.2013 ja 5.12.2013. A:ta oli tuolloin avustanut hänen puolustajansa sijainen tai puolustaja. A oli kiistänyt teon ja perunut puhuttamisissa 1. - 3.10.2013 antamansa kertomuksen. A oli kertonut keksineensä P:lle esittämänsä kertomuksen lievemmän rangaistuksen toivossa. Jälkikäteen hovioikeudessa todistajana kuultu erikoislääkäri IS on käräjäoikeudessa antamaansa kertomusta tarkentaen ilmoittanut, ettei hän ollut varma, oliko A kyennyt itkuisuutensa, vapinansa ja ahdistuksensa vuoksi kertomaan puhuttamisten aikana 1. - 3.10.2013 tapahtumista kootusti. IS:n mukaan A ei ollut ollut tuolloin kuulustelukunnossa.

Rikoksesta epäillyn oikeus avustajaan esitutkinnassa

14. Tapahtuma-aikana voimassa olleen esitutkintalain 10 §:n 1 momentissa (842/2006) sekä vuoden 2014 alusta voimaan tulleen esitutkintalain 4 luvun 10 §:n 1 momentissa (805/2011) säädetään asianosaisen oikeudesta käyttää valitsemaansa avustajaa esitutkinnassa. Esitutkintalain lisäksi tutkintavankeuslain 9 luvun 1 §:n 1 momentin (768/2005) mukaan rikoksesta epäillyllä, joka on vangittu, on oikeus aina tavata avustajaansa ilman aiheetonta viivytystä. Niin tapahtuma-aikana voimassa olleen kuin nykyisenkin esitutkintalain mukaan rikoksesta epäillylle on ilmoitettava tästä oikeudesta ja avustajalla on oikeus olla läsnä päämiehensä kuulustelussa, jollei tutkinnanjohtaja painavista rikostutkinnallisista syistä sitä kiellä. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan rikoksesta epäillylle on viran puolesta määrättävä puolustaja, jos epäilty ei kykene puolustamaan itseään.

16. Oikeudesta avustajaan on määrätty myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdan c alakohdassa. Sen mukaan jokaisella syytetyllä on oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa. Vakiintuneen tulkinnan mukaan edellä mainitun kohdan ihmisoikeussopimuksen määräykset oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista koskevat myös esitutkintaa siinä tapauksessa, että näiden määräysten vastainen menettely esitutkinnassa vaarantaisi olennaisesti seuraavan rikosprosessin oikeudenmukaisuuden tuomioistuimessa (mm. Chukayev v. Venäjä 5.11.2015 kohta 96 sekä Salduz v. Turkki 27.11.2008 kohta 50).

17. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään korostanut, että oikeus avustajaan alkaa heti esitutkinnan alusta alkaen ainakin niissä tapauksissa, joissa rikoksesta epäilty on haavoittuvainen esimerkiksi ollessaan rikosepäilyn vuoksi vapautensa menettäneenä. Oikeus avustajaan esitutkintavaiheessa on merkityksellinen, koska todisteiden kerääminen ja oikeudenkäynnin kohteen määrittäminen alkaa tuolloin. Varhainen ja oikea-aikainen mahdollisuus tosiasiallisesti hyödyntää oikeutta avustajaan antaakin tehokkaalla tavalla suojaa itsekriminointia vastaan (Dvorski v. Kroatia 20.10.2015 kohta 77, Salduz v. Turkki 27.11.2008 kohdat 54 - 55).

Avustajasta luopumisen arviointi tässä tapauksessa

26. Asiassa ei ole esitetty mitään sellaisia pakottavia syitä, joiden vuoksi A:n puhuttaminen tutkittavana olevaan rikokseen liittyvästä tapahtumienkulusta ilman avustajan läsnäoloa olisi kuvatussa tilanteessa ollut perusteltua. Tapahtumista oli kulunut pitkä aika ja A:takin oli jo kuulusteltu useita kertoja. Käsillä ei siten ole ollut mitään sellaista välitöntä henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaa uhkaa, jonka perusteella A:n puhuttaminen olisi ollut välttämätöntä suorittaa heti ja siitä huolimatta, että A:n puolustajaan ei ollut saatu yhteyttä. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, että P:n ja A:n puhuttamisessa on edellä kohdissa 9 - 11 selostetuin tavoin ollut piirteitä, jotka muistuttavat yksityiskohtaisine kysymyksineen enemmän varsinaista esitutkintakuulustelua kuin puhuttamista.

27. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A:n oikeutta käyttää avustajaa ollut esitutkintaviranomaisten taholta turvattu riittävällä tavalla 1. - 3.10.2013 tapahtuneissa puhuttamisissa ja ettei A ollut myöskään tehokkaasti luopunut tästä oikeudestaan. Näin ollen asiassa on menetelty esitutkintalain vastaisesti.

Rikoksesta epäillyn mielentilan merkitys

28. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt, ettei hän ollut ollut P:n 1. - 3.10.2013 suorittamissa puhuttamisissa, kuten ei suunnitellussa esitutkintakuulustelussakaan 4.10.2013, mielentilaltaan sellaisessa kunnossa, että häntä olisi voitu puhuttaa tai kuulustella. Kuten edellä kohdassa 24 on jo todettu, ei epäillyn vähimmäisoikeuksia esitutkinnassa voida rajoittaa tai kiertää sillä perusteella, että kysymys on ollut varsinaisten esitutkintakuulustelujen ulkopuolella käydyistä keskusteluista. Tästä syystä A:n mielentilalle voidaan puhuttamisessa asettaa yhtäläiset vaatimukset kuin mitä laissa on varsinaisten esitutkintakuulusteluiden osalta asetettu.

30. Asiassa on edellä kohdissa 12 - 13 selostetun mukaisesti selvitetty, että 4.10.2013 pidettäväksi suunniteltu A:n esitutkintakuulustelu oli peruutettu, koska A ei ollut ollut kykenevä kuulusteluun hänen itkuisuutensa ja tärinänsä vuoksi. Lisäksi A oli 7.10.2013 siirretty vankisairaalan psykiatriselle osastolle heikon psyykkisen kuntonsa vuoksi. Kyseisen sairaalan psykiatrian erikoislääkärin IS:n mukaan A:n kunto koheni, kun hänelle aloitettiin uudelleen särky- ja psyykelääkitys.

31. Korkein oikeus toteaa, että psykiatrian erikoislääkäri IS:n kertomus ja hänen antamansa lääkärinlausunnot ovat ainoat asiassa esitetyt lääketieteelliset selvitykset A:n mielentilasta puhuttamisten aikana. IS oli tavannut A:n vain muutamia päiviä puhuttamisten jälkeen. IS on todistajana kertonut, ettei A ole ollut 1. - 3.10.2013 kuulustelukunnossa. Näin ollen A:ta ei olisi esitutkintalain mukaan saanut tuolloin puhuttaa tai kuulustella rikoksesta epäiltynä. Korkein oikeus toteaa, että puhuttaminen on siten ollut esitutkintalain vastaista myös A:n terveydentilan vuoksi siitä riippumatta, ovatko esitutkintaviranomaiset olleet tietoisia terveydentilan aiheuttamasta esteestä.

Itsekriminointisuojasta ja hyödyntämiskiellosta

33. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2011:91 (kohta 10) on todettu, että pelkästään se seikka, että todiste tai todisteen sisältämä tieto on hankittu lainvastaisella tavalla tai muutoin virheellisellä menettelyllä, ei vielä välttämättä merkitse sitä, ettei tällaista todistetta saisi käyttää oikeudenkäynnissä. Lainvastaisesti hankitun todistusaineiston hyödyntäminen ei ole sinänsä ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaista, jos menettely kokonaisuudessaan täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset. Jos todisteen sisältämän tiedon hankkimiseen liittyy vakava oikeudenloukkaus, todisteen käytön kieltäminen voi tulla tapauskohtaisesti kysymykseen. Punnittavaksi tulee tällöin yhtäältä oikeudenloukkauksen vakavuus ja toisaalta rikoksen selvittämisintressi.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset todisteen hyödynnettävyydestä

36. Arvioitaessa edellä kuvattujen loukkausten vakavuutta ja P:n todistajankertomuksen hyödyntämisen vaikutuksia, on otettava huomioon, että epäillyn oikeus käyttää esitutkinnassa avustajaa ja esitutkinnassa kuulusteltavan mielentilalle asetetut vaatimukset pyrkivät kumpikin osaltaan turvaamaan sitä, että rikoksesta epäilty kykenee asianmukaisesti arvioimaan, haluaako hän myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen, ja toisaalta myös ymmärtämään tekemiensä valintojen oikeudelliset vaikutukset. Näin perustavaa laatua olevien prosessuaalisten oikeussuojatakeiden ohittamisen tulee olla mahdollista vain selvästi poikkeuksellisissa tilanteissa. Tällaisen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin loukkauksen vaikutusta epäillyn asemaan ei useinkaan ole mahdollista korjata muutoin kuin jättämällä oikeudenkäynnissä hyödyntämättä epäillyn antamia hänen syyllisyyttään tukevia lausumia.

37. Korkein oikeus toteaa, että A:n oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta on arvioitava kokonaisuutena. Arvioinnissa on otettava erityisesti huomioon puhuttamisessa tapahtuneiden oikeudenloukkausten vakavuus ja A:n kertomuksen merkitys hänen syyllisyyttään tukevana näyttönä. Puhuttamiset on pidetty varsinaisten kuulustelutilaisuuksien ulkopuolella vankilassa noudattamatta kuulusteluille esitutkintalaissa määrättyjä menettelytapoja. Lisäksi A:n on katsottava olleen niiden aikana erityisen haavoittuvassa mielentilassa. A:n P:lle kertomat seikat ovat selvästi poikenneet hänen varsinaisissa kuulusteluissa kertomastaan ja niillä on ollut olennainen merkitys hänen syyllisyyttään koskevassa näytön arvioinnissa. Korkein oikeus katsoo, että P:n todistajankertomuksen hyödyntäminen vaarantaa A:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin eikä sitä siksi saa käyttää oikeudenkäynnissä todisteena A:n syyllisyydestä.

Asian jatkokäsittely

38. A on pyytänyt, että Korkein oikeus ensisijaisesti palauttaa asian käräjäoikeuteen tai toissijaisesti ottaa sen itse ratkaistavakseen.

39. Syytteiden tueksi on asiassa esitetty muutakin kuin hyödyntämiskiellon piiriin kuuluvaa näyttöä. Näin ollen asiassa tulee arvioida esitettyä todistelua muilta osin. Koska sekä käräjä- että hovioikeus ovat hyödyntäneet itsekriminointisuojan vastaisesti saatua näyttöä, Korkein oikeus katsoo, että näytön uudelleen arvioiminen tapahtuu soveliaimmin käräjäoikeudessa. Näin ollen lausunnon antaminen valituksesta muilta osin raukeaa.

Vangitseminen

40. Korkein oikeus on kehottanut syyttäjää ja A:ta lausumaan A:n vangitsemisesta ja sen edellytyksistä siinä tapauksessa, että asia A:n vaatimuksen mukaisesti palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

41. Syyttäjä on vaatinut A:ta vangittavaksi sillä perusteella, että tätä on edelleen todennäköisin syin epäiltävä rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta, ja ettei vangitseminen ole A:n ikä ja henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Syyttäjä on myös vedonnut sotkemis- ja karttamisvaaraan.

42. A on vaatinut, että hänet määrätään heti päästettäväksi vapaaksi. Hänen syyllisyytensä tueksi ei ole todennäköisiä syitä. Vangitseminen olisi kohtuutonta yhtäjaksoisesti yli kolme vuotta kestäneen ja virheellisestä lain soveltamisesta seuranneen tutkintavankeusajan vuoksi sekä A:n henkilökohtaisten, perheeseensä liittyvien syiden johdosta.

43. Korkein oikeus katsoo, että muun kuin hyödyntämiskiellon piirissä olevien, käräjä- ja hovioikeuden tuomioissa selostettujen seikkojen valossa asiassa on todennäköisiä syitä epäillä A:n syyllistyneen syytteen kohdassa 1.1 kuvattuun murhaan. Vangitsemista mainitulla perusteella ei voida myöskään pitää kohtuuttomana A:n esittämistä tai muistakaan syistä. Edellytykset A:n pitämiseksi edelleen vangittuna ovat siten olemassa.

Päätöslauselma

Korkein oikeus määrää, että asiassa ei saa A:n syyllisyyttä tukevana näyttönä kohdissa 1.1 (murha), 5 (ampuma-aserikos) ja 7.2 (laiton uhkaus) hyödyntää rikosylikonstaapeli P:n todistajankertomusta siltä osin kuin se koskee A:n hänelle 1. - 3.10.2013 kertomia seikkoja.

Käräjä- ja hovioikeuden tuomio kumotaan A:ta koskevilta osin eli syytekohtien 1.1, 5 ja 7.2 ja korvausvelvollisuuden sekä rangaistuksen osalta.

Asia palautetaan Keski-Suomen käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

A määrätään pidettäväksi edelleen vangittuna.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen ja Ari Kantor. Esittelijä Teemu Vanhanen.

---

[SV]

A hade medan han var häktad, i samtal mellan det sjätte och sjunde förundersökningsförhöret, under tre på varandra följande dagar utan närvaro av sitt biträde erkänt för den kriminalöverkonstapel som skötte förundersökningen att han hade dödat och även i övrigt för denne berättat om omständigheter i samband med denna gärning. I förundersökningsförhören före och även efter detta, i vilka A hade biträtts av sin försvarare, hade A bestridit att han skulle ha varit delaktig i ett mord och andra brott som undersöktes.

A dömdes i hovrätten för mord till livstids fängelse. Hovrättens tillräknande hade delvis byggt på kriminalöverkonstapelns vittnesberättelse angående det som A hade berättat i samtalen med henne.

Av de skäl som framgår av avgörandet ansåg Högsta domstolen att A:s försvarsmöjligheter och skydd mot självinkriminering hade kränkts så att kriminalöverkonstapelns vittnesberättelse inte fick användas som bevis på A:s skuld. Högsta domstolen ansåg även att det inte på grund av A:s sinnestillstånd hade funnits förutsättningar för samtal med honom.

FörundersökningsL 10 § (842/2006)

FörundersökningsL 24 § (449/1987)

FörundersökningsL 31 § (692/1997)

Europeiska konventionen om mänskliga rättigheter 6 art

F om förundersökning och tvångsmedel (575/1988) 13 §