Supreme Court allows prisoner's appeal, dismissing prosecution for drug use due to prior disciplinary punishment under ne bis in idem rule.

Vankeusvanki A:lle oli määrätty huumausaineen käyttörikoksesta kurinpitorangaistukseksi yksinäisyysrangaistus A:n pidettyä vankilassa hallussaan vähäistä määrää huumausaineita. Syyttäjä vaati myöhemmin vireille tulleessa rikosasiassa A:lle saman menettelyn perusteella rangaistusta huumausaineen käyttörikoksesta.

A:lle rikoksen johdosta määrätyn kurinpitorangaistuksen katsottiin kuuluvan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn niin sanotun ne bis in idem -säännön soveltamisalaan. Kurinpitorangaistus esti syytteen tutkimisen. Vrt. KKO:2012:46

RL 2 luku 13 § 1 mom

VankL 15 luku 3 § 1 mom 1 kohta

IhmisoikeusSop 7. lisäpöytäkirja 4 art

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta huumausaineen käyttörikoksesta. Syytteen mukaan A oli 15.5.2014 Helsingin vankilassa laittomasti omaa käyttöään varten pitänyt hallussaan 2,58 grammaa hasista ja 0,05 grammaa buprenorfiinia.

A vaati, että syyte jätetään tutkimatta, koska hänelle oli vankilassa jo määrätty samasta teosta kurinpitorangaistus.

Käräjäoikeuden tuomio 18.3.2015

Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen tutkimatta jättämisestä Korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2012:46 viitaten. Käräjäoikeus totesi, että Korkein oikeus oli mainitussa ennakkopäätöksessään katsonut, että kurinpitorangaistuksena määrätty yksinäisyysrangaistus ei kuulu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn niin sanotun ne bis in idem -säännön soveltamisalaan. Käräjäoikeus katsoi, että aihetta poiketa ennakkopäätöksessä esitetystä ei ollut.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n huumausaineen käyttörikoksesta sakkorangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tiina Nygård.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle, joka haki muutosta ennakkopäätösvalituksin, myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että syyte jätetään tutkimatta.

Syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja ratkaistavana oleva kysymys

1. Helsingin vankilan johtaja oli 19.6.2014 tekemällään päätöksellä rikoslain 50 luvun 2 a §:n sekä vankeuslain 15 luvun 3 ja 4 §:n nojalla määrännyt vankeusrangaistusta suorittaneelle A:lle kurinpitorangaistuksena neljän vuorokauden ehdottoman yksinäisyysrangaistuksen, jota määrättäessä vähennyksenä oli otettu huomioon aika, jonka A oli ollut tutkinnallisista syistä eristettynä. Kurinpitopäätöksen mukaan A oli 15.5.2014 laittomasti pitänyt hallussaan vähäisen määrän huumausainetta, 0,05 grammaa buprenorfiinia ja kannabista. Asiassa on riidatonta, että kurinpitopäätös oli pantu täytäntöön sen tultua lainvoimaiseksi 26.6.2014.

2. Syyttäjä on käräjäoikeuteen 29.10.2014 toimittamallaan haastehakemuksella vaatinut A:lle rangaistusta 15.5.2014 tehdystä huumausaineen käyttörikoksesta. Syyte on perustunut siihen, että A oli Helsingin vankilassa laittomasti omaa käyttöään varten pitänyt hallussaan 2,58 grammaa hasista ja 0,05 grammaa buprenorfiinia. A on vaatinut, että syyte jätetään tutkimatta, koska hänelle oli samasta teosta vankilassa määrätty kurinpitorangaistus.

3. Käräjäoikeus on ennakkopäätökseen KKO 2012:46 viitaten katsonut, että kurinpitorangaistuksena määrätty yksinäisyysrangaistus ei kuulu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn ne bis in idem -säännön soveltamisalaan, ja tuominnut A:n syytteen mukaisesti huumausaineen käyttörikoksesta sakkorangaistukseen.

4. A:n valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, estääkö A:lle vankilassa määrätty kurinpitorangaistus syytteen tutkimisen.

Sovellettavat säännökset ja oikeusohjeet

5. Rikoslain 2 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan, jos vanki tekee vankilassa tai muutoin Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehen valvonnan alaisena ollessaan rikoksen, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko, siitä voidaan määrätä kurinpitorangaistus siten kuin vankeuslain 15 luvussa säädetään.

6. Vankeuslain 15 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan vangille voidaan määrätä kurinpitorangaistus, jos vanki syyllistyy järjestysrikkomukseen. Järjestysrikkomuksia ovat sanotun momentin 1 kohdan mukaan syyllistyminen vankilassa tai muutoin Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehen valvonnan alaisena rikokseen, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Järjestysrikkomuksia ovat lisäksi 2 kohdassa tarkoitettu luvaton poistuminen avolaitoksesta tai terveydenhuollon laitoksesta ja kohdissa 3-6 tarkoitettujen säännösten, määräysten, ehtojen, kehotusten tai käskyjen rikkominen.

7. Tekoaikana voimassa olleen vankeuslain 15 luvun 4 §:n (767/2005) 1 momentin 3 kohdan mukaan vangille voitiin määrätä kurinpitorangaistuksena sijoittaminen yksinäisyyteen enintään 14 vuorokauden ajaksi (yksinäisyysrangaistus).

8. Ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti (ne bis in idem -sääntö).

Korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä

9. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2012:46 katsonut, että vankeusvangille poistumislupaehtojen rikkomisesta tuossa asiassa kurinpitorangaistuksena määrätty yksinäisyysrangaistus ei kuulunut ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn ne bis in idem -säännön soveltamisalaan. Kurinpitorangaistuksen ei siten katsottu estävän syytteen tutkimista, kun syyttäjä myöhemmin tuomioistuimessa vireille tulleessa rikosasiassa vaati rangaistusta doping- ja huumausainerikoksesta vangille, joka oli yrittänyt tuoda vankilaan luvattomia aineita kehonsisäisesti palatessaan lomalta vankilaan.

10. Kuten Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussaan todennut, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenee, että ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetun rikosoikeudenkäynnin käsitettä tulkittaessa on otettava huomioon ne yleiset periaatteet, jotka koskevat ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettua rikossyytteen käsitettä ja 7 artiklassa tarkoitettua rangaistuksen käsitettä (ks. esimerkiksi Lucky Dev v. Ruotsi, 27.11.2014, kohta 51 ja siinä mainitut ratkaisut).

11. Kysymys siitä, onko sopimusvaltiossa kurinpitomenettelyksi luokiteltavaa menettelyä pidettävä ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuna rikosasiana, on vakiintuneesti ratkaistu niin sanottuja Engel-kriteerejä käyttäen (Engel ym. v. Alankomaat 8.6.1976). Nämä kriteerit ovat teon oikeudellinen luonnehdinta kansallisen oikeuden mukaan, teon todellinen luonne sekä määrättävissä olevan seuraamuksen luonne ja ankaruus. Jos ensimmäinen mainituista kriteereistä täyttyy eli teon katsotaan olevan kansallisen oikeuden mukaan rikoksena rangaistava, kysymys on aina rikosasiasta ja ihmisoikeussopimuksen 6(1) artikla soveltuu tilanteeseen. Jos ensimmäinen kriteeri ei täyty, asian luonnetta on arvioitava kahden viimeksi mainitun, keskenään vaihtoehtoisen seikan perusteella. Arvioitavina ovat tällöin teon rikosluonteisuus ja seuraamuksen merkitys. Jos vain yhtä kriteeriä soveltamalla ei päästä selkeään lopputulokseen, ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut tilannetta kokonaisharkinnan perusteella.

12. Teon rikosoikeudellista luonnetta arvioitaessa merkitystä on annettu muun ohella sille, koskeeko seuraamus kaikkia kansalaisia samalla tavoin vai onko se rajoitettu koskemaan vain tiettyä henkilöpiiriä ja onko menettelyssä määrätty rikosoikeudellisena rangaistuksena pidettävä seuraamus (esimerkiksi Jussila v. Suomi 23.11.2006, kohta 38, ja Ruotsalainen v. Suomi 16.6.2009, kohta 46), liittyykö seuraamukseen muutoin rankaisullinen elementti ja minkälaisia oikeushyviä seuraamuksen määräämisen mahdollistavalla säännöksellä pyritään suojaamaan (esimerkiksi Maresti v. Kroatia 25.6.2009, kohta 59). Seuraamuksen luonnetta ja ankaruutta on arvioitu asiassa määrättävissä olevan seuraamuksen perusteella, mutta myös tosiasialliselle seuraamukselle on voitu antaa merkitystä.

13. Ratkaisussa KKO 2012:46 oli kysymys siitä, että seuraamusta määrättäessä vangin oli epäilty tuoneen kehonsisäisesti vankilaan luvattomia aineita, mutta aineiden löytymisestä huolimatta niiden laatua tai koostumusta ei vielä tuossa vaiheessa ollut voitu selvittää. Tämä epäily oli kuitenkin ollut riittävä peruste kurinpitomenettelyn käynnistämiseksi ja kurinpitoseuraamuksen määräämiseksi. Seuraamus oli määrätty vangille myönnetyn poistumisluvan ehtojen rikkomisesta, mitä tekoa ei ole rikoslaissa säädetty rangaistavaksi. Mainituissa olosuhteissa merkitystä ei ollut sillä, että vankeuslain 15 luvun 4 §:ssä tarkoitettu kurinpitorangaistus voidaan tietyin edellytyksin määrätä myös vangin syyllistyttyä sellaiseen rikoslain mukaan rangaistavaan rikokseen, josta ei ole odotettavissa sakkoa ankarampaa rangaistusta (kohta 15).

14. Korkein oikeus lausui perusteluissaan, että vangille rikoslain 2 luvun 13 §:n ja vankeuslain 15 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla määrätty seuraamus vankilassa tehdystä järjestysrikkomuksesta on Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan kurinpidollinen eikä rikosoikeudellinen seuraamus. Poistumislupaan liitettyjen ehtojen rikkomisesta määrättävä seuraamus saattoi kohdistua vain vankiin. Kurinpitoseuraamuksen lievyyskin selvästi osoitti, että asiaa oli arvioitu yksinomaan vankilan järjestyksen rikkomisen näkökulmasta. Korkein oikeus katsoi näidenkin seikkojen tukevan käsitystä siitä, että kysymys ei ollut rikosoikeudellisena rangaistuksena pidettävästä seuraamuksesta (kohdat 15 ja 16).

15. Mainitussa ennakkopäätöksessään Korkein oikeus piti yksinäisyysrangaistuksen 14 vuorokauden enimmäiskestoa sinänsä merkittävän pituisena vapaudenmenetysaikana. Korkein oikeus ei kuitenkaan pitänyt vastaajalle tuossa asiassa määrättyä kolmen vuorokauden ehdollista yksinäisyysrangaistusta sen ankaruudenkaan perusteella rangaistusluonteisena (kohta 18).

Vangin tekemän rikoksen käsittelemistä koskevien säännösten tulkinta

16. Vankeuslain 15 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetut järjestysrikkomukset, joista vangille voidaan määrätä seuraamukseksi kurinpitorangaistus, voidaan jaotella sen mukaan, onko kysymyksessä vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon liittyvien säännösten, määräysten, ohjeiden tai ehtojen taikka vangille annettujen kehotusten tai käskyjen rikkominen (2- 6 kohdat) vai yleisesti rangaistavaksi säädetty menettely, johon vankilassa syyllistynyttä vankia voidaan rangaista kurinpitoteitse (1 kohta).

17. Mainitun momentin 1 kohdassa tarkoitetusta rikoksesta voidaan siis laissa säädetyin edellytyksin määrätä seuraamukseksi kurinpitorangaistus. Toimivalta rankaisemiseen on annettu vankilan johtajalle, ja muutoksenhaku on osoitettu hallintoteitse tapahtuvaksi. Kysymys on siten sekä menettelyllisesti että tuomittavan seuraamuksen laadun kannalta poikkeuksellisesta lainsäädännöllisestä järjestelystä. Menettelyn omaksumisen taustalla ja syynä tavallisen rikosoikeudenkäynnin välttämiseen on ollut ensi sijassa se, ettei vankeja toimitettaisi jonkin vähäisen rikoksen vuoksi tuomioistuimeen, jos on todennäköistä, että rangaistukseksi tulisi sakkoa (HE 239/1972 vp s. 32).

18. Vankeuslain 15 luvun 3 §:n 2 momentissa kielletään määräämästä kurinpitorangaistusta rikoksesta, josta on tehty ilmoitus poliisille. Esitöiden mukaan säännös on otettu lakiin sen estämiseksi, että vankia rangaistaisiin kahdesti samasta rikoksesta (HE 263/2004 vp s. 190).

19. Laissa on kuitenkin myös säännöksiä, jotka viittaavat siihen, että vangin tekemän rikoksen käsitteleminen kurinpitomenettelyssä ei estäisi samaa tekoa koskevan syytteen tutkimista tuomioistuimessa. Vankeuslain 15 luvun 13 §:n mukaan vangille määrätty kurinpitorangaistus raukeaa siltä osin kuin sitä ei ole pantu täytäntöön, jos vankia syytetään tuomioistuimessa rikoksesta, josta hänelle on määrätty kurinpitorangaistus. Rikoslain 6 luvun 15 §:ssä puolestaan säädetään, että jos vanki tuomioistuimessa tuomitaan rikoksesta, josta määrätyn kurinpitorangaistuksen hän on kokonaan tai osaksi suorittanut, on rangaistuksesta vähennettävä kohtuullinen määrä, jollei ole perusteltua aihetta jättää vähennystä tekemättä tai pitää suoritettua kurinpitorangaistusta täytenä rangaistuksena teosta.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

22. A:lle on määrätty kurinpitorangaistus rikoslain 50 luvun 2 a §:ssä rangaistavaksi säädetystä huumausaineen käyttörikoksesta, josta rangaistussäännöksen mukaan on tuomittava henkilö, joka laittomasti käyttää taikka omaa käyttöä varten pitää hallussaan tai yrittää hankkia vähäisen määrän huumausainetta. Kurinpitorangaistusta ei, toisin kuin ratkaisun KKO 2012:46 kohteena olleessa tapauksessa, ole määrätty yksinomaan vankeihin kohdistuvien määräysten rikkomisesta vaan yleisesti rangaistavaksi säädetystä menettelystä.

23. Tässä tapauksessa, toisin kuin ratkaisussa KKO 2012:46, ei ole perusteltua katsoa, että kurinpitomenettelyyn olisi päädytty ja siinä asiaa arvioitu yksinomaan vankilan järjestyksen rikkomisen näkökulmasta, vaan edellä selostetut näkökohdat ja kurinpitopäätöksen sisältö huomioon ottaen kysymys on ollut huumausaineen käyttörikoksesta rankaisemisesta. Kurinpitomenettelyssä on siten ollut kysymys ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetusta rikossyytteestä ja kurinpitoseuraamuksessa rikosoikeudellisena rangaistuksena pidettävästä seuraamuksesta. Näin ollen ei ole tarpeen arvioida asiaa seuraamuksen ankaruuden perusteella (ks. esimerkiksi Öztürk v. Saksa 21.2.1984, kohta 54, ja Lutz v. Saksa, 25.8.1987, kohdat 54 ja 55).

24. Korkein oikeus katsoo, että A:lle rikoksen johdosta määrätty kurinpitorangaistus on ollut sellainen seuraamus, joka kuuluu ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn ne bis in idem -säännön soveltamisalaan. Tämän vuoksi asiassa on sanotusta määräyksestä johtuva este ottaa A:ta koskeva syyte huumausaineen käyttörikoksesta tutkittavaksi. Käräjäoikeuden tuomio on tämän vuoksi kumottava.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan. Syyte huumausaineen käyttörikoksesta jätetään tutkimatta. A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Soile Poutiainen, Jorma Rudanko, Tuula Pynnä ja Tuomo Antila. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

---

[SV]

Fången A hade påförts disciplinstraff i form av straff i enrum för att han hade gjort sig skyldig till straffbart bruk av narkotika genom att han innehaft en smärre mängd narkotika i fängelset. I ett brottmål som blev anhängigt senare yrkade åklagaren att A på grund av samma förfarande skulle bestraffas för straffbart bruk av narkotika.

Högsta domstolen ansåg att det disciplinstraff som hade påförts A för brottet omfattades av den så kallade ne bis in idem -regeln enligt artikel 4 i tilläggsprotokoll 7 till europeiska konventionen om mänskliga rättigheter. Disciplinstraffet förhindrade prövning av åtalet. Jfr KKO:2012:46

SL 2 kap 13 § 1 mom

FängelseL 15 kap 3 § 1 mom 1 punkten

Europeiska konventionen om mänskliga rättigheter 4 art i tilläggsprotokoll 7