Supreme Court quashes appeal court ruling on damages channeling where defendant did not appeal lower court decision.

Käräjäoikeus oli tuominnut virkamiehen virkasalaisuuden rikkomisesta ja velvoittanut hänet ja valtion yhteisvastuullisesti suorittamaan asianomistajalle korvausta kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluista. Tuomiolauselman mukaan korvaukset saatiin periä virkamieheltä, jos niitä ei saatu perittyä valtiolta. Valtio valitti korvausten osalta hovioikeuteen. Hovioikeus alensi korvausten määrää myös virkamiehen osalta todeten, että korvaukset saadaan periä virkamieheltä vain, jos niitä ei saada perittyä valtiolta. Kysymys hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta ja korvausvastuiden kanavoinnista. Ks. KKO:1988:43

VahL 4 luku 1 § 1 mom ja 2 mom

VahL 4 luku 2 § 1 mom

VahL 6 luku 2 §

OK 21 luku 9 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kainuun käräjäoikeuden tuomio 13.9.2012

Käräjäoikeus tuomitsi A:n virkasalaisuuden rikkomisesta sekä velvoitti Suomen valtion ja A:n yhteisvastuullisesti suorittamaan vahingonkorvauksena asianomistaja B:lle kärsimyksestä 1 500 euroa korkoineen ja avustajan käyttämisestä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista 5 974,29 euroa korkoineen. Valtion korvausvastuu oli ensisijainen ja korvaukset sai periä A:lta vain, jos niitä ei saatu perittyä valtiolta.

Asian on ratkaissut laamanni Aarne Korhonen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 6.8.2013

Valtio valitti hovioikeuteen ja vaati, että korvausvaatimukset hylätään tai että korvausta kärsimyksestä alennetaan 200 euroon ja oikeudenkäyntikuluista 1 000 euroon.

Hovioikeus alensi korvaukset kärsimyksestä 300 euroon ja oikeudenkäyntikuluista 3 660,23 euroon sekä velvoitti Suomen valtion ja A:n yhteisvastuullisesti suorittamaan B:lle sanotut korvaukset korkoineen. Valtion korvausvastuu oli ensisijainen ja korvaukset saatiin periä A:lta vain, jos niitä ei saatu perittyä valtiolta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Jokinen, Ari Kyllönen ja Heimo Kiviranta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B toimitti Korkeimmalle oikeudelle asiassa valituslupahakemuksen ja valituksen sekä erillisen kantelukirjelmän. Valituksessaan B vaati, että Suomen valtio ja A velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena kärsimyksestä 1 500 euroa korkoineen 3.3.2011 lukien ja toissijaisesti, että korvausta korotetaan.

Kantelussaan B vaati, että hovioikeuden tuomio poistetaan siltä osin, kun hovioikeus oli alentanut käräjäoikeuden A:lle tuomitsemaa yhteisvastuullista korvausvelvollisuutta kärsimyksen ja oikeudenkäyntikulujen osalta. Perusteluinaan B esitti, että A ei ollut valittanut käräjäoikeuden ratkaisusta ja tuomio oli siten jäänyt lainvoimaiseksi hänen osaltaan.

Korkein oikeus päätti, että B:n kantelussa esittämä otetaan asian laadun johdosta huomioon valituslupahakemusta käsiteltäessä. B:lle myönnettiin valituslupa rajoitettuna koskemaan kysymystä hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta, kun tuomiossa vahingonkorvauksen määrää oli alennettu myös vastaajan osalta, joka ei ollut hakenut käräjäoikeuden tuomioon muutosta. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muulta osalta siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A ei käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Ratkaisu valituslupahakemukseen

B:lle myönnetään valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla rajoitettuna koskemaan hovioikeuden menettelyä myös siltä osin kuin se oli alentanut käräjäoikeuden A:n maksettavaksi tuomitsemaa oikeudenkäyntikulujen korvausta.

Muilta osin valituslupaa ei myönnetä. Näiltä osin hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n virkasalaisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen. A ja valtio hänen työnantajanaan on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan asianomistaja B:lle vahingonkorvauksena kärsimyksestä 1 500 euroa ja avustajan käyttämisestä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista 5 974,29 euroa, molemmat määrät korkoineen. Käräjäoikeuden tuomiossa on todettu, että valtion vastuu korvauksista oli ensisijainen ja että korvaukset sai periä A:lta, jos niitä ei saatu perittyä valtiolta.

2. A ei ole valittanut käräjäoikeuden tuomiosta. Valtio on sen sijaan valittanut hovioikeuteen ja vaatinut, että B:n korvausvaatimukset hylätään, ja toissijaisesti, että kärsimyksestä tuomittu korvaus alennetaan 200 euroon ja oikeudenkäyntikuluista tuomittu korvaus 1 000 euroon. B on vaatinut valituksen hylkäämistä.

3. Valtion valituksen johdosta hovioikeus on muuttanut käräjäoikeuden tuomiota sekä valtion että A:n korvausvastuun osalta alentamalla vahingonkorvauksen kärsimyksestä 300 euroon ja korvauksen oikeudenkäyntikuluista 3 660,23 euroon. Hovioikeus on velvoittanut valtion ja A:n yhteisvastuullisesti suorittamaan B:lle korvaukset korkoineen. Myös hovioikeuden tuomiossa on todettu, että valtion korvausvastuu oli ensisijainen ja korvaukset saatiin periä A:lta vain, jos niitä ei saatu perittyä valtiolta.

4. Asiassa on kysymys siitä, onko hovioikeus voinut alentaa käräjäoikeuden A:n maksettavaksi tuomitsemaa vahingonkorvausta kärsimyksestä ja korvausta oikeudenkäyntikuluista, vaikka hän ei ollut valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.

B:n asiaa koskevat lausumat

5. B on kantelukirjoituksessaan katsonut, että A:n tyydyttyä käräjäoikeuden tuomioon se oli jäänyt A:n osalta lainvoimaiseksi ja että korvausten kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluista tuli olla perittävissä yksin A:lta siltä osin kuin käräjäoikeuden tuomitsemat korvaukset ylittivät hovioikeuden tuomitsemat määrät. B on siten katsonut, että hovioikeuden tuomio on ollut virheellinen siltä osin kuin A:n korvausvastuuta on alennettu yksin valtion muutoksenhakemuksen johdosta ja todettu, että A:n korvausvastuu on toissijaista valtion vastuuseen nähden hovioikeuden tuomitsemien määrien ylittävältä osin. B on huomauttanut, että A oli velvoitettu maksamaan hänelle korvauksia tahallisen rikoksen perusteella.

Korkeimman oikeuden arviointi

Vahingonkorvaus

6. Vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n niin sanotun kanavointisäännöksen mukaan virkamies, joka on vastuussa vahingosta 4 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun tuottamuksensa perusteella, vastaa vain siitä määrästä vahinkoa, jota ei voida saada vahingosta lain 3 luvun mukaan vastuussa olevalta julkisyhteisöltä. Säännöksen tarkoittamissa tilanteissa virkamiehen vastuu on siten työnantajayhteisön vastuuseen nähden toissijaista. Oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että jos virkamiehen tuottamukseen perustuvaa valtion ensisijaista korvausvelvollisuutta alennettiin valtion muutoksenhakemuksesta, myös virkamiehen toissijaista korvausvelvollisuutta oli voitu vastaavasti vähentää, vaikka virkamies oli tyytynyt alioikeuden päätökseen (KKO 1988:43).

7. Vahingonkorvauslain kanavointisäännöstä ei kuitenkaan lain 6 luvun 2 §:n mukaan sovelleta 4 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa, siis silloin, kun vahinko on aiheutettu tahallisesti. Tällöin ei ole myöskään perusteltua soveltaa sitä edellä kohdassa 6 selitettyä oikeuskäytäntöön perustuvaa oikeusohjetta, jonka mukaan toissijaisessa korvausvastuussa olevan virkamiehen korvausvastuuta on voitu alentaa viran puolesta pelkästään julkisyhteisön hakiessa muutosta ja voittaessa muutoksenhakunsa. Jos tällaisessa tilanteessa, jossa virkamies on tahallaan aiheuttanut vahingon, myös julkisyhteisö on isännänvastuunsa johdosta tuomittu korvausvelvolliseksi, virkamiehen vastuu ei ole toissijaista, vaan virkamies ja julkisyhteisö vastaavat vahingosta vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n pääsäännön mukaan yhteisvastuullisesti.

8. Korkein oikeus toteaa, että tässä tapauksessa A:n korvausvastuu B:tä kohtaan perustuu rikoslain 40 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuun virkasalaisuuden rikkomiseen ja siis tahalliseen rikokseen. A:n korvausvastuu ei siten ole suhteessa valtioon toissijaista. Tähän nähden hovioikeus ei myöskään ole saanut yksin valtion muutoksenhakemuksen johdosta alentaa käräjäoikeuden A:n maksettavaksi tuomitsemaa vahingonkorvausta.

9. B ei kuitenkaan ole hakenut muutosta käräjäoikeuden eikä hovioikeuden ratkaisuun siltä osin kuin A:n korvausvastuu oli määrätty toissijaiseksi suhteessa valtion maksettavaksi tuomittuun korvaukseen. Sen vuoksi Korkein oikeus ei voi puuttua A:n korvausvastuun toissijaisuuteen siltä osin kuin valtion ja A:n korvausvastuu on päällekkäistä eli 300 euron osalta.

Oikeudenkäyntikulut

10. Edellä mainittu vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n kanavointisäännös ei koske oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta. Silloin, kun useampi kuin yksi asianosainen on vastuussa samoista oikeudenkäyntikuluista, he vastaavat niiden korvaamisesta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan yhteisvastuullisesti.

11. A ei ole hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon myöskään siltä osin kuin hänen maksettavakseen oli tuomittu B:n oikeudenkäyntikuluja. Näin ollen käräjäoikeuden tuomio on jäänyt tältäkin osin A:han nähden lainvoimaiseksi, eikä hovioikeus olisi saanut alentaa A:n korvausvelvollisuutta.

12. B ei ole hakenut muutosta oikeudenkäyntikulujenkaan osalta käräjäoikeuden eikä hovioikeuden ratkaisuun siltä osin kuin A:n korvausvastuu oli määrätty toissijaiseksi suhteessa valtion maksettavaksi tuomittuun korvaukseen. Sen vuoksi Korkein oikeus ei voi puuttua A:n korvausvastuun toissijaisuuteen siltä osin kuin valtion ja A:n korvausvastuu oikeudenkäyntikuluista on päällekkäistä eli 3 660,23 euron osalta.

Johtopäätökset

13. Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus ei olisi saanut ottaa asiaa käsiteltäväkseen A:n osalta. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen se, miltä osin B on hakenut asiassa muutosta, asia on A:n osalta jätettävä käräjäoikeuden tuomion varaan lukuun ottamatta lausumaa A:n korvausvastuiden toissijaisuudesta siltä osin kuin A:n korvausvastuu ylittää valtion korvausvastuun.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Asia jätetään A:n osalta käräjäoikeuden tuomion varaan muutoin, mutta valtion vastuu korvauksista vahvistetaan ensisijaiseksi suhteessa A:n korvausvastuuseen vain hovioikeuden valtion maksettavaksi tuomitseman kärsimyskorvauksen määrän eli 300 euron ja oikeudenkäyntikulukorvauksen määrän eli 3 660,23 euron osalta. Näiltä osin korvaukset saadaan periä A:lta vain, jos niitä ei saada perittyä valtiolta.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Jukka Sippo, Jorma Rudanko, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Eeva Palaja.

---

[SV]

Tingsrätten hade dömt en tjänsteman för brott mot tjänstehemlighet och ålagt honom och staten att solidariskt betala ersättning till målsäganden för lidande och för rättegångskostnaderna. Enligt domslutet fick ersättningarna drivas in hos tjänstemannen om de inte kunde drivas in hos staten. Staten överklagade beträffande ersättningarna hos hovrätten. Hovrätten satte ned ersättningsbeloppet även för tjänstemannens del och konstaterade att ersättningarna fick drivas in hos tjänstemannen endast om de inte kunde drivas in hos staten. Fråga om hovrättens förfarande var riktigt och om kanalisering av skadeståndsansvaret. Se HD:1988:43

SkadeståndsL 4 kap 1 § 1 mom och 2 mom

SkadeståndsL 4 kap 2 § 1 mom

SkadeståndsL 6 kap 2 §

RB 21 kap 9 § 1 mom