Supreme Court remands case to High Court for new main hearing due to procedural error in evidence evaluation.

A:n veloista oli ulosmitattu puoliosuus asumisoikeussopimukseen perustuvasta asumisoikeusmaksusta. A:n puoliso B valitti ulosmittauksesta katsoen koko asumisoikeusmaksun kuuluvan hänelle, koska hänen vanhempansa olivat lainanneet hänelle varat asumisoikeusmaksuun. Käräjäoikeus hylkäsi valituksen todeten, että käräjäoikeudessa kuultujen B:n ja tämän vanhempien kertomusten perusteella ei voitu syrjäyttää asumisoikeussopimuksen merkintää A:sta asumisoikeuden toisena haltijana. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta katsoen kuitenkin perusteluissaan, että B:n vanhempien antamassa lainassa oli saattanut olla kysymys nimenomaan A:n ja B:n perheelle eikä yksin B:lle annetusta rahoituksesta sekä ettei väite siitä, että A ja B eivät olisi ymmärtäneet asumisoikeussopimuksen sisältöä, ollut uskottava.

Korkein oikeus katsoi ratkaisussa mainituilla perusteilla, ettei hovioikeus ollut voinut muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua suullisen todistelun osalta todistelua uudelleen vastaanottamatta. Hovioikeuden katsottiin menetelleen virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn omasta aloitteestaan toimittamatta. Asia palautettiin hovioikeuteen pääkäsittelyn pitämistä varten.

OK 26 luku 16 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Alempien oikeuksien ratkaisut

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätös 23.1.2013, muutoksenhaku Turun hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 7.11.2013 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Simo Partanen ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Heikki Särkilä, Pentti Mäkinen ja Kaarlo Mikkola (eri mieltä pääkäsittelyn tarpeellisuudesta). Esittelijä Peter Arvidsson (lopputulokseltaan ratkaisusta poikkeava mietintö).

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös ja ulosmittaus kumotaan tai asia palautetaan hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamiseksi.

Kaksi ulosmittausvelkojaa vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Kihlakunnanulosottomies on 23.8.2012 ulosmitannut velallisen A:n puoliosuuden hänen ja hänen vaimonsa B:n sekä X Oy:n väliseen asumisoikeussopimukseen perustuvasta asumisoikeusmaksusta, joka oikeuttaa tietyn huoneiston hallintaan. Ulosmittaus on perustunut siihen, että asumisoikeussopimuksen mukaan sekä velallinen että hänen vaimonsa ovat asumisoikeuden haltijoita eikä asumisoikeutta ole pantattu.

2. B on valittanut ulosmittauksesta katsoen asumisoikeusmaksun kuuluvan kokonaan itselleen. Hänen vanhempansa olivat maksaneet asumisoikeusmaksun suoraan talonomistajalle, eikä tarkoitus ollut ollut antaa lainaa muille kuin hänelle. A:n merkitseminen asumisoikeussopimukseen asumisoikeuden haltijaksi oli johtunut erehdyksestä.

3. Käräjäoikeus on hylännyt valituksen. Käräjäoikeus on päätöksensä perusteluissa todennut, että B:n sekä hänen vanhempiensa C:n ja D:n välinen 1.6.2012 allekirjoitettu velkakirja osoitti sanotun rahamäärän lainaamisen. Velkakirja ja velkakirjassa mainittu lainan tarkoitus eivät kuitenkaan osoittaneet, että B yksin omistaisi ulosmitatun kohteen. B on allekirjoituksellaan hyväksynyt sen, vaikkakin vanhempiensa tahdon vastaisesti, että asumisoikeussopimukseen merkitään asumisoikeuden toiseksi haltijaksi A. B:n sekä C:n ja D:n käräjäoikeudessa suullisesti ilmaisema tahto ei voinut loukata ulosottovelkojien oikeutta ja sivuuttaa asumisoikeussopimukseen kirjattua ja rekisteriin merkittyä omistusoikeutta.

4. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. Hovioikeus on todennut, että asumisoikeussopimuksen osapuoliksi on merkitty B ja A ja he molemmat ovat myös allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on ollut heille tärkeä ja taloudellisesti suuri asia, joten ei ollut oletettavaa, että he olisivat suhtautuneet siihen välinpitämättömästi. Nämä seikat puhuivat hovioikeuden mukaan vahvasti sen puolesta, että asumisoikeus oli tarkoitus jakaa yhteisesti B:lle ja A:lle.

5. Hovioikeus on perusteluissaan edelleen lausunut, ettei asumisoikeusmaksun rahoittaminen kokonaisuudessaan B:n vanhemmiltaan saamalla lainalla juurikaan tukenut sitä, että asumisoikeus olisi tarkoitettu yksin B:lle. Hänen vanhempansa olivat olleet tietoisia lainan käyttötarkoituksesta, eivätkä he olleet asettaneet rahoituksen edellytykseksi asumisoikeuden tulemista yksin B:lle. Lainassa on siten saattanut olla kysymys nimenomaan koko perheelle eikä yksin B:lle annetusta rahoituksesta. Väite siitä, että B ja A eivät olisi ymmärtäneet asumisoikeussopimuksen sisältöä, ei ollut uskottava.

6. Korkeimmassa oikeudessa on ensi sijassa kysymys hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely.

Sovellettavat säännökset

7. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentissa ilmaistun pääsäännön mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely silloin, kun riita-asiassa asianosainen sitä vaatii. Hovioikeus voi saman luvun 14 a §:n nojalla omasta aloitteestaankin toimittaa pääkäsittelyn katsoessaan sen tarpeelliseksi. Edelleen saman luvun 16 §:n mukaan, jos käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua ei oteta hovioikeudessa uudelleen vastaan, käräjäoikeuden ratkaisua saa tämän todistelun osalta muuttaa riita-asiassa vain, jos todistelua ei enää voida ottaa uudelleen vastaan (niin sanottu luottamusperiaate).

Korkeimman oikeuden arviointi

8. Käräjäoikeus on perustanut ratkaisunsa siihen, että B:n ja hänen vanhempiensa kertomukset eivät ole voineet syrjäyttää asumisoikeussopimukseen ja rekisteriin tehtyä merkintää A:sta asumisoikeuden toisena haltijana. Käräjäoikeus ei ole siten antanut kertomuksille merkitystä asian oikeudellisessa arvioinnissa.

9. B ei ole vaatinut pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa ja hovioikeus on ratkaissut asian kirjallisessa menettelyssä. Hovioikeus on katsonut asiassa olevan kysymys siitä, onko B osoittanut asumisoikeusmaksun palautuksen tai oikeammin asumisoikeuden arvon kuuluvan kokonaan tai enemmällä kuin puoliosuudella hänelle. Päätöksensä perusteluissa hovioikeus on yhtenä ratkaisuperusteenaan katsonut, että B:n vanhemmat olivat saattaneet lainata varat B:n ja A:n perheelle eikä yksin B:lle. Hovioikeus ei siten ole pitänyt C:n ja D:n käräjäoikeudessa antamia kertomuksia riittävänä selvityksenä siitä, että heidän tarkoituksensa oli lainata varat yksin B:lle. Myöskään B:n väitettä erehdyksestä asumisoikeussopimuksen sisällön suhteen hovioikeus ei ole pitänyt uskottavana.

10. Hovioikeus on ratkaistessaan kysymystä siitä, oliko B osoittanut, että asumisoikeuden arvo kuului kokonaan hänelle, arvioinut myös asiassa esitetyn suullisen todistelun merkitystä tältä osin. Käräjäoikeus ei ole omaksumastaan ratkaisutavasta johtuen arvioinut todistelun merkitystä tältä kannalta. Näin ollen todistelun merkityksen ja uskottavuuden arviointi on tehty vasta hovioikeudessa. Tästä johtuen käräjäoikeuden ratkaisua on suullista todistelua koskevilta osiltaan muutettu todistelua kuitenkaan vastaanottamatta. Hovioikeus on siten menetellyt vastoin oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 16 §:n säännöstä.

11. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeus, joka on pitänyt C:n ja D:n antaman lainan tarkoitusta merkityksellisenä asiassa, ole voinut päätyä päätöksestään ilmenevään näytön arviointiin ottamatta käräjäoikeudessa näiltä osin esitettyä henkilötodistelua uudestaan vastaan hovioikeudessa. Hovioikeus ei ole jättänyt sanottua todistelua uudelleen vastaanottamatta sen vuoksi, että tälle olisi ollut este. Hovioikeus on menetellyt virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn omasta aloitteestaan toimittamatta. Ulosottovalitusasian käsittelyä on sen vuoksi jatkettava hovioikeudessa pääkäsittelyn toimittamista varten.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Turun hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pasi Aarnio, Juha Häyhä, Ilkka Rautio ja Pekka Koponen. Esittelijä Kirsi Kohonen.

---

[SV]

Hälften av en bostadsrättsavgift enligt ett bostadsrättsavtal hade utmätts för A:s skulder. A:s maka B överklagade utmätningen och påstod att hela bostadsrättsavgiften tillhörde henne då hennes föräldrar hade lånat henne medlen till bostadsrättsavgiften. Tingsrätten förkastade besvären och konstaterade att B:s och hennes föräldrars berättelser i tingsrätten inte kunde åsidosätta anteckningen av A som den andra bostadsrättshavaren. Hovrätten ändrade inte slutresultatet i tingsrättens avgörande men framförde i sina domskäl att det beträffande B:s föräldrars lån kunde ha varit fråga om finansiering som uttryckligen riktade sig till A:s och B:s familj och inte endast till B. Påståendet att A och B inte skulle ha förstått innehållet i bostadsrättsavtalet ansåg hovrätten dessutom inte vara trovärdigt.

Högsta domstolen ansåg av de skäl som framgår av avgörandet att hovrätten inte hade fått ändra tingsrättens avgörande för den muntliga bevisningens del utan att ta emot bevisningen på nytt. Hovrättens förfarande ansågs oriktigt då den inte självmant hållit huvudförhandling. Saken återförvisades till hovrätten för huvudförhandling.

RB 26 kap 16 §