Supreme Court dismissed appeal; Finnish law applies to voidable acts harming creditors in cross-border insolvency.

Saksalaisen sijoitusyhtiön maksukyvyttömyysmenettelyssä määrätty selvittäjä vaati Saksan lakiin nojautuen, että suomalainen sijoittaja määrätään palauttamaan yhtiöstä saamiaan varoja yhtiön maksukyvyttömyysmenettelyyn.

Asia ei kuulunut Euroopan unionin maksukyvyttömyysasetuksen (EY N:o 1346/2000) soveltamisalaan. Kysymys siitä, oliko sijoittajalla kuitenkin oikeus torjua peräyttämisvaatimus näyttämällä, että velkojia vahingoittavaan oikeustoimeen sovelletaan Suomen lakia ja että sen mukaan kyseisen oikeustoimen peräyttäminen ei ole mahdollista. (Ään.) Ks. KKO:2006:108

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian taustaa

Saksalaisen A:n maksukyvyttömyysmenettelyä koskeva hakemus on jätetty Frankfurtin alioikeudelle 11.3.2005. A on 1.7.2005 asetettu maksukyvyttömyysmenettelyyn ja selvittäjäksi on määrätty asianajaja B.

A on ollut arvopaperikauppaa harjoittava pankki, joka on tarjonnut rahoituspalveluja asiakkaille. A on viimeistään vuodesta 1997 lukien harjoittanut sijoitusliiketoimintaa ainoastaan näennäisesti ja maksanut asiakkaiden sijoittamia uusia varoja niin kutsuttua lumipallojärjestelmää käyttäen tuottoina ja palautuksina vanhoille sijoittajille. A:n toiminta on todettu saksalaisissa tuomioistuimissa rikolliseksi.

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A:n selvittäjä B vaati 31.12.2008 vireille tulleessa kanteessa, että C velvoitetaan palauttamaan yhtiön maksukyvyttömyysmenettelyyn pääomaa 24 487,50 euroa korkoineen.

A lausui, että C oli tehnyt A:n hallinnoimalle hoitotilille sijoituksen, jonka nettomäärä oli 31.12.2003 ollut 97 513,27 euroa. C:lle maksettiin hoitotililtä 11.3.2001 - 11.3.2005 yhteensä 122 000,77 euroa, joten C:lle oli palautettu varoja vastikkeettomasti yhteensä 24 487,50 euroa. C:lle maksetut varat olivat perustuneet näennäiseen kirjanpidolliseen voittoon ja olivat siten perusteettomia. C:n palautusvelvollisuus perustui Saksan liittotasavallan maksukyvyttömyyslain 134 §:ään ja 143 §:n 1 kohtaan. Näiden lainkohtien mukaan velallisen tekemät vastikkeettomat suoritukset tulee palauttaa velallisen maksukyvyttömyysmenettelyyn siltä osin kuin ne on tehty myöhemmin kuin neljä vuotta ennen maksukyvyttömyysmenettelyä koskevaa hakemusta.

Asiassa sovellettava laki oli ratkaistava kansainvälisessä yksityisoikeudessa noudatettavien periaatteiden mukaan. Takaisinsaantiasia oli ratkaistava maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisvaltion eli Saksan lain säännösten nojalla. Maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisvaltion laki oli ratkaiseva myös määräaikojen osalta.

Vastaajan väitteet

C vastusti kannetta ja vaati, että se jätetään tutkimatta tai hylätään. C väitti, että saatava oli vanhentunut, koska asiassa sovelletaan Suomen lakia eikä kannetta ollut nostettu takaisinsaannista konkurssissa annetun lain mukaisessa määräajassa. Lisäksi C muun ohessa katsoi, että selvittäjällä ei ollut kanneoikeutta asiassa, että kantajan vaatimus oli Suomen oikeusjärjestelmän perusteiden vastainen ja kohtuuton, että palautettavaksi vaadittu määrä oli laskettu väärin perustein, että hänellä oli oikeus kuitata siitä maksamansa kulut ja että saatava oli osaksi vanhentunut. Palautusvelvollisuutta ei ollut myöskään sen vuoksi, että C oli ollut vilpittömässä mielessä.

Käräjäoikeuden tuomio 17.12.2009

Käräjäoikeus totesi, että maksukyvyttömyysmenettelystä annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1346/2000 (maksukyvyttömyysasetus) ei sen 1 artiklan 2 kohdan mukaan sovelleta, jos maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena on vakuutus- tai luottolaitos taikka sijoituspalveluyritys, jonka tarjoamiin palveluihin liittyy sivullisten varojen tai arvopaperien hallintaa, taikka yhteissijoitusyritys. A oli tällainen asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle rajattu yritys. Sen vuoksi asiassa sovellettava laki ei määräytynyt asetuksen nojalla. Sovellettava laki ei määräytynyt myöskään pohjoismaisen konkurssisopimuksen nojalla. Näin ollen kysymys sovellettavasta laista oli ennakkoratkaisusta KKO 2006:108 ilmenevän tulkintaohjeen nojalla ratkaistava Suomen kansainvälisessä yksityisoikeudessa noudatettavien yleisten periaatteiden mukaan.

Käräjäoikeus totesi, että kanteessa tarkoitetuille C:lle maksetuille suorituksille ei ole ollut osapuolten välisen sopimuksen mukaista perustetta, koska A ei ollut tehnyt sijoituksia eikä todellisia voittoja ole siten voinut syntyä. Sijoituksen luovutusta voitaisiin pitää vastasuorituksena vain, jos rahaston toiminta olisi todellisuudessa ollut voitollista. A:n suoritukset olivat olleet vastikkeettomia, koska se ei ollut saanut vastiketta maksamilleen voitoille. Saksan maksukyvyttömyyslain mukaan vastikkeettoman suorituksen saajan on palautettava saamansa hyöty. Käräjäoikeus katsoi, että C:llä ei ollut oikeutta kuitata A:lta sille maksamiaan korvauksia ja hallintokuluja, koska takaisinsaantivaade syntyi vasta maksukyvyttömyysmenettelyn seurauksena eikä konkurssisaatavaa voitu käyttää kuittaukseen takaisinsaannin johdosta syntyvää palautusvelvollisuutta vastaan. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että palautettavan hyödyn määrä oli 24 487,50 euroa.

Käräjäoikeus velvoitti C:n palauttamaan kantajalle A:n maksukyvyttömyysmenettelyyn 24 487,50 euroa korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jussi Heiskanen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 29.3.2011

C valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että asiassa oli muun ohella kysymys siitä, oliko asiaan sovellettava Suomen vai Saksan lakia. Hovioikeus totesi kuten käräjäoikeus, että kysymys sovellettavasta laista tuli ratkaista Suomen kansainvälisessä yksityisoikeudessa noudatettavien yleisten periaatteiden mukaan.

Hovioikeus katsoi, että kanne tuli hylättäväksi, jos Suomen laki tuli sovellettavaksi C:n ja A:n välisessä suhteessa eikä peräyttäminen Suomen lain mukaan tullut kysymykseen.

Hovioikeus totesi, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella C:n ja A:n välisessä suhteessa ei ollut sovittu minkään maan lain soveltamisesta. Roomassa 19.6.1980 tehdyn yleissopimuksen mukaan, jollei sopimuksessa sovellettavaa lakia ole valittu artiklan määräysten mukaisesti, sovelletaan sen maan lakia, johon sopimus läheisimmin liittyy. Hovioikeus totesi, että sopimuksen tekohetkellä C:n kotipaikka oli ollut Suomi ja muutoinkin sopimuksella oli ollut kokonaisuutena arvostellen läheisemmät liittymät Suomeen kuin Saksaan erityisesti huomioon ottaen sen, että Saksan lain soveltaminen oli nimenomaisten sopimusmerkintöjen mukaan haluttu poissulkea. Hovioikeus katsoi, että sopimukseen tuli soveltaa Suomen lakia.

Hovioikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että Suomen lain mukaiset takaisinsaantiajat olivat kannetta vireille pantaessa jo kuluneet umpeen. Asiassa ei ollut esitetty väitettä, että C:n ja A:n välistä sopimussuhdetta rasittaisi jokin pätemättömyys- tai mitättömyysperuste eli että sopimus olisi jo alun perin tehty mahdollisen konkurssin vaikutusten kiertämiseksi. Kun Suomen lain mukaan ei ollut mitään mahdollisuutta peräyttää nyt kysymyksessä olevia suorituksia, kanne tuli hylätä.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion, hylkäsi kanteen ja vapautti C:n käräjäoikeuden määräämästä korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Juusela, Veli Hokkanen (eri mieltä) ja Reima Jussila. Esittelijä Kristina Isaksson (mietintö).

Viskaali Isaksson esitti käräjäoikeuden ratkaisun hyväksymistä ja eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Hokkanen hyväksyi esittelijän mietinnön.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:n maksukyvyttömyysmenettelyssä määrätylle selvittäjälle asianajaja B:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

C vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan C oli vuosina 1997 ja 2002 allekirjoittanut sopimukset, joilla hän oli sijoittanut varoja saksalaisen sijoitusyhtiön A:n hallinnoimalle hoitotilille. A oli sittemmin maksanut C:lle suorituksia hoitotililtä.

2. A:n maksukyvyttömyysmenettelyä koskeva hakemus oli jätetty Frankfurtin alioikeudelle 11.3.2005. A on 1.7.2005 asetettu maksukyvyttömyysmenettelyyn ja selvittäjäksi (Insolvenzverwalter) oli määrätty asianajaja B.

4. C on katsonut, että selvittäjällä ei ole asiavaltuutta kanteen ajamiseen ja että asiassa on sovellettava Suomen lakia.

5. Korkeimmassa oikeudessa on ensin kysymys selvittäjän asiavaltuudesta ja sovellettavasta laista.

Kantajan asiavaltuus

6. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan asianajaja B on Frankfurtin alioikeuden 1.7.2005 antamalla päätöksellä määrätty selvittäjäksi A:n maksukyvyttömyysmenettelyyn. Saksan maksukyvyttömyyslain 129 §:n mukaan selvittäjällä on oikeus takaisinsaantikanteen nostamiseen. Asiavaltuuden järjestely vastaa siten sitä, mitä Suomessa yrityksen saneerauksesta annetun lain 35 §:n 3 momentissa on säädetty selvittäjän toimivallasta. Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, että B:llä on oikeus ajaa asiassa kannetta omissa nimissään.

Takaisinsaantimenettelyssä sovellettavan lain valinta

7. Maksukyvyttömyysasetuksen 1 artiklan 2 kohdassa vakuutus- ja luottolaitokset sekä sijoituspalveluyritykset on rajattu asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. A kuuluu sanottuihin yrityksiin, eikä asetusta siten sovelleta sen maksukyvyttömyysmenettelyyn. Asia ei kuulu myöskään Suomen, Tanskan, Islannin, Norjan ja Ruotsin kesken Kööpenhaminassa 7.11.1933 tehdyn, konkurssia koskevan sopimuksen (pohjoismainen konkurssisopimus) soveltamisalaan. Korkein oikeus toteaa, että kysymys takaisinsaantimenettelyyn sovellettavasta laista on ennakkoratkaisun KKO 2006:108 tavoin ratkaistava Suomen kansainvälisessä yksityisoikeudessa noudatettavien yleisten periaatteiden mukaan.

8. Maksukyvyttömyysasetuksen sekä pohjoismaisen konkurssisopimuksen voidaan katsoa ilmentävän edellä mainittuja yleisiä periaatteita. Maksukyvyttömyysasetuksen 4 artiklan 2 kohdan m alakohdan mukaan kuuluvat velkojia vahingoittavien oikeustointen mitättömyys, pätemättömyys ja peräytyminen niihin asioihin, jotka erityisesti määräytyvät maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisvaltion lain mukaan. Pohjoismaisen konkurssisopimuksen 1 artiklan 2 kappaleen mukaan takaisinsaantia konkurssipesään koskevassa asiassa sovelletaan sen sopimusvaltion lakia, jossa konkurssi on alkanut.

Oikeustoimeen sovellettavaa lakia koskevan väitteen merkitys asiassa

9. C:n mukaan palautettavaksi vaadittujen suoritusten perustana oleviin sopimuksiin sovelletaan Suomen lakia, joten asia tuli ratkaista Suomen lain perusteella. Suomen lain mukaiset takaisinsaannin määräajat ovat kuluneet umpeen, joten saatava on C:n väitteen mukaan vanhentunut.

10. Korkein oikeus toteaa, että C on edellä lausutun mukaisesti vedonnut torjuntastatuuttiin. Torjuntastatuutilla on tarkoitus antaa vastaajalle suojaa siitä oikeusjärjestyksestä, johon hän on perustanut arvionsa oikeustoimen takaisinsaatavuudesta. Kanne ei menesty, jos vastaaja osoittaa, että oikeustoimeen sovellettava laki on muun valtion kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisvaltion laki ja että tämän lain mukaan ei ole mitään mahdollisuutta peräyttää kyseistä oikeustointa.

11. Torjuntastatuutti sisältyy maksukyvyttömyysasetuksen 13 artiklaan sekä luottolaitosten tervehdyttämisestä ja likvidaatiosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2001/24/EY) 30 artiklaan.

12. Torjuntastatuutti on siten vakiintunut osa eurooppalaista järjestelmää ja sen lähtökohtien voidaan katsoa kuuluvan Suomessa noudatettaviin kansainvälisen yksityisoikeuden yleisiin periaatteisiin. Tästä syystä on perusteltua katsoa, että C:llä on oikeus vedota torjuntastatuuttiin eli pyrkiä puolustautumaan takaisinsaantikanteelta osoittamalla, että häntä vastaan nostetulla takaisinsaantikanteella ei olisi Suomen lain mukaan mitään menestymismahdollisuuksia.

13. Ratkaisusta KKO 2006:108 (kohta 10) ilmenevän lainvalintaa koskevan periaatteen ja oikeuskirjallisuudessa torjuntastatuutin soveltamisesta esitettyjen kannanottojen mukaan prosessuaaliset kysymykset, kuten takaisinsaantioikeudenkäynnissä noudatettavat määräajat, määräytyvät kuitenkin aina maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisvaltion lain mukaan. Nyt esillä oleva kanne koskee maksukyvyttömyysmenettelyyn kuuluvaa asiaa eikä siinä ole kysymys suoritusten perusteena olevien sopimusten aineellisoikeudellisesta arvioinnista, missä torjuntastatuutti voisi vaikuttaa lopputulokseen. Tämän vuoksi kanteeseen on sovellettava maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisvaltion eli Saksan lakia riippumatta siitä, minkä maan lain mukaan suoritusten perusteena olevia sopimuksia olisi mahdollisesti arvioitava.

14. Käräjäoikeuden tuomiossa selostetuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että Saksan lain mukaiset edellytykset C:lle maksettujen voittojen peräyttämiselle A:n maksukyvyttömyysmenettelyyn täyttyvät. Korkein oikeus hyväksyy myös käräjäoikeuden johtopäätöksen palautettavien voittojen määrän osalta.

Kannanotto C:n esittämiin muihin väitteisiin

15. C on Korkeimmassa oikeudessa toistanut aikaisemmin esittämänsä väitteet varojen erillisyydestä, kuittausoikeudesta, Suomen oikeusjärjestelmän perusteiden vastaisuudesta, kohtuuttomuudesta, saatavan osittaisesta vanhentumisesta ja palautusvelvollisuuden muuttumisesta pääluvun mukaiseksi sekä vilpittömän mielen merkityksestä. Näiltä osin Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

16. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus päätyy samaan lopputulokseen kuin käräjäoikeus.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä (eri mieltä), Soile Poutiainen, Jorma Rudanko ja Jarmo Littunen. Esittelijä Kristina Oinonen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Häyhä:

Olen samaa mieltä kuin enemmistö paitsi kohtien 11 - 13 osalta, joiden sijasta lausun seuraavaa:

Torjuntastatuutti edustaa poikkeusta siitä kansainvälisiä konkursseja koskevasta pääperiaatteesta, jonka mukaan konkurssimenettelyyn sovelletaan konkurssin aloittamisvaltion lakia. Poikkeusluonteensa mukaisesti torjuntastatuutista on säädetty nimenomaisesti erikseen kohdassa 7 mainitussa maksukyvyttömyysasetuksessa sekä luottolaitosten tervehdyttämisestä ja likvidaatiosta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä. Nämä säädökset eivät kuitenkaan tule sovellettaviksi A:n maksukyvyttömyysmenettelyssä.

Torjuntastatuutin soveltamista asiassa ei näin ollen voida perustaa välittömästi tilannetta varten säädettyyn normiin. Torjuntastatuutin soveltamisalaa ei sen poikkeusluonteen vuoksi ole myöskään perusteltua laajentaa tulkinnalla niiden tilanteiden ulkopuolelle, joita säädökset nimenomaisesti koskevat. Kysymys torjuntastatuutin soveltamisesta on siksi ratkaistava Suomen kansainvälisen yksityisoikeuden yleisten periaatteiden mukaan. Kuten ratkaisusta KKO 2006:108 (kohta 11) tarkemmin ilmenee, voi poikkeaminen mainitusta konkurssin aloittamisvaltion lain soveltamista koskevasta pääperiaatteesta tulla Suomessa kyseeseen vain joissakin Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisissa erityistapauksissa.

Asiassa on kysymys lainvalinnasta kahden Euroopan unionin jäsenvaltion Suomen ja Saksan välillä. Asiassa on tullut ilmi, että Saksan lain takaisinsaantia koskevat määräajat ovat jonkin verran pidemmät kuin Suomen lain vastaavat määräajat, joiden nojalla arvioituna kanne olisi vanhentunut. Takaisinsaantia koskevan Saksan lain tavoitteissa sen enempää kuin mainitun maan maksukyvyttömyysmenettelyä koskevan sääntelyn yleisissä piirteissä ei kuitenkaan ole mitään sellaista, joka ratkaisevalla tavalla poikkeaa Suomen vastaavia tilanteita koskevasta sääntelystä. Katson, ettei Saksan lain mukaista takaisinsaannin määräaikaa voida pitää Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisena. Kysymys ei siten ole Suomen lain soveltamista edellyttävästä erityistapauksesta.

Näillä perusteilla päädyn enemmistön tavoin arvioimaan takaisinsaannin edellytyksiä asiassa A:n maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisvaltion, eli Saksan lain mukaan, arvioin edellytysten voittojen peräyttämiselle täyttyvän ja hyväksyn palautettavan määrän osalta käräjäoikeuden johtopäätöksen.

---

[SV]

En utredningsman som hade förordnats i ett insolvensförfarande som gällde ett tyskt investeringsbolag yrkade med åberopande av Tysklands lagstiftning att en finländsk investerare skulle åläggas att till bolagets insolvensförfarande återbetala pengar som investeraren hade fått av bolaget.

Saken föll inte under tillämpningsområdet för Europeiska unionens insolvensförordning (EG Nr 1346/2000). Fråga om investeraren dock hade rätt att avvärja kravet på återbäring genom att visa att finsk lag tillämpas på den rättshandling som skadar borgenärerna och att det enligt den inte är möjligt att återkalla rättshandlingen i fråga. (Omröstn.) Se KKO:2006:108