Supreme Court dismisses assault accessory charge where mere failure to intervene in one's home does not constitute legal assistance.

B ja C olivat A:n asunnossa törkeästi pahoinpidelleet X:ää. Hovioikeuden mukaan A, joka oli ollut paikalla, ei ollut osallistunut tekojen suunnitteluun tai toteuttamiseen eikä ollut etukäteen tiennyt B:n ja C:n aikeista pahoinpidellä X:ää. Hovioikeus katsoi, että A oli syyllistynyt B:n ja C:n rikoksen avunantoon luovuttamalla asuntonsa heidän käytettäväkseen viimeistään siinä vaiheessa, kun pitkäkestoisen teon toteuttaminen oli alkanut. Korkein oikeus katsoi, ettei avunannon tunnusmerkistö täyttynyt vain sillä, että A asunnon haltijana ei ollut puuttunut asunnossaan tapahtuneeseen pahoinpitelyyn. (Ään.)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tuomio 23.7.2012

Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta. Syytteen mukaan A, B ja C olivat yhdessä ja yksissä tuumin A:n asunnolla tehneet X:lle ruumiillista väkivaltaa. C oli soittanut X:lle ja hakenut yhdessä toisen henkilön kanssa tämän autolla X:n A:n asunnolle. X:ää oli asunnolla pahoinpidelty kaikkiaan noin kolmen tunnin ajan. X:ää oli kuristettu niin kauan, että hän oli mennyt tajuttomaksi. X:ää oli lyöty mailalla tai pampulla, hänet oli riisuttu alastomaksi, hänen kaulaansa oli laitettu kuristuspanta ja hänen kätensä ja jalkansa oli sidottu ilmastointiteipillä. X:ää oli myös viilletty veitsellä, poltettu kaasupolttimella ja hänen korvastaan oli leikattu pala saksilla. Pahoinpitelyssä oli käytetty hengenvaarallisia välineitä, väkivalta oli ollut ihmisarvoa alentavaa sekä tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

Käräjäoikeus totesi, ettei todistelusta ilmennyt suoraan A:n osallistumista varsinaiseen ruumiilliseen väkivaltaan, mutta A:n oli katsottava toimineen rikoskumppanuutta tarkoittavalla tavalla. X oli viety A:n asuntoon selvästi etukäteen sovitulla tavalla sekä pahoinpidelty siellä ja estetty poistumasta sieltä.

Pahoinpitelyn tekotapa oli erityisen raaka ja julma ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Näillä perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta yhteiseen 1 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Pekka Niskanen ja lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 10.1.2013

A valitti hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä ja hänen vapauttamistaan rangaistuksesta.

Syyttäjä vastusti A:n muutosvaatimusta ja vaati toissijaisesti A:lle rangaistusta avunannosta törkeään pahoinpitelyyn. Toissijaisen syytteen teonkuvauksen mukaan A oli tahallaan auttanut B:tä ja C:tä tahallisen rikoksen tekemisessä luovuttamalla hallinnassaan olleen huoneiston käytettäväksi X:ään kohdistuvaan pahoinpitelyyn tietoisena siitä, että B ja C tulevat asunnossa tekemään X:lle ruumiillista väkivaltaa. Pahoinpitely oli ollut ensisijaisessa syytteessä kerrotuin perustein törkeä.

Hovioikeus katsoi kirjallisten todisteiden sekä X:n kertomuksen perusteella näytetyksi, että syytteen mukaiset tapahtumat olivat tapahtuneet A:n asunnolla siten, että A oli ollut paikalla. Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi osallistunut tekojen suunnitteluun, niiden toteuttamiseen tai että hän olisi etukäteen tiennyt muiden vastaajien aikeista pahoinpidellä X:ää. Hovioikeuden mukaan A:n oli kuitenkin katsottava luovuttaneen asuntonsa tekijöiden käytettäväksi X:ään kohdistuneeseen pahoinpitelyyn viimeistään siinä vaiheessa, kun pitkäkestoisen teon toteuttaminen oli alkanut.

Edellä mainituin perustein hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen avunantoon törkeään pahoinpitelyyn toissijaisen syytteen mukaisesti. Hovioikeus, joka hylkäsi syytteen vapaudenriistosta, tuomitsi A:n avunannosta törkeään pahoinpitelyyn 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Palmgren, Marja-Leena Honkanen ja Tuomo Kurki.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa koskien sitä kysymystä, onko hän hovioikeuden tuomiossa mainittujen seikkojen perusteella syyllistynyt avunantoon törkeään pahoinpitelyyn.

A vaati muutoksenhakemuksessaan, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

Syyttäjä vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Hovioikeus on tuominnut A:n rangaistukseen avunannosta B:n ja C:n syyksi luettuun X:ään kohdistuneeseen törkeään pahoinpitelyyn. Hovioikeus on tuomiossaan katsonut, että A oli luovuttanut asuntonsa pahoinpitelyn tekijöiden käytettäväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun pitkäkestoisen teon toteuttaminen oli alkanut. Tällä perusteella hovioikeus on katsonut A:n syyllistyneen avunantoon törkeään pahoinpitelyyn ja hylännyt syytteen törkeästä pahoinpitelystä sekä vapaudenriistosta.

2. Hovioikeus on syyksilukenut A:lle avunannon törkeään pahoinpitelyyn syyttäjän hovioikeudessa esittämän toissijaisen syytteen perusteella. Hovioikeus ei kuitenkaan ole katsonut toissijaisen syytteen teonkuvauksen mukaisesti A:n olleen tietoinen siitä, että B ja C tulevat asunnossa tekemään X:lle ruumiillista väkivaltaa. Hovioikeus on tuomiossaan katsonut asiassa jääneen näyttämättä, että A olisi osallistunut X:ään kohdistuneen törkeän pahoinpitelyn suunnitteluun ja toteuttamiseen tai että hän olisi etukäteen tiennyt muiden vastaajien aikeista pahoinpidellä X:ää.

3. Muutosta on Korkeimmassa oikeudessa hakenut ainoastaan A. Syyttäjältä on ennen valitusluvan myöntämistä pyydetty vastaus. Vastauksessaan syyttäjä on vastustanut luvan myöntämistä sillä perusteella, että A olemalla huoneistossa, suhtautumalla hyväksyvästi muiden menettelyyn ja yrittämättä estää pahoinpitelyn jatkamista on syyllistynyt avunantoon törkeään pahoinpitelyyn. Valituslupa on tämän jälkeen oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla myönnetty sen arvioimiseksi, täyttääkö A:n menettely hovioikeuden tuomiossa mainittujen seikkojen perusteella avunannon törkeään pahoinpitelyyn. Ratkaisunsa Korkein oikeus perustaa mainitun pykälän 3 momentin mukaisesti hovioikeuden tuomiossa todettuihin seikkoihin.

Avunannon rikosoikeudellinen arviointi

4. Rikoslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan avunannosta tuomitaan se, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä.

5. Avunantona rangaistaan myötävaikuttaminen toisen tahalliseen rikokseen eli päärikokseen. Avunannon ei tarvitse olla päärikoksen tekemisen välttämätön edellytys, mutta sen tulee kuitenkin lisätä, edistää tai helpottaa rikoksen tekemisen mahdollisuutta. Edellytyksenä on, että avunantotoimi on lisännyt rikoksen toteutumisen todennäköisyyttä. Avunantajan tahallisuuden osalta vaaditaan hänen tietoisuuttaan päärikoksesta, omasta toiminnastaan ja oman toiminnan päärikosta edistävästä merkityksestä. Avunantaminen voidaan toteuttaa myös laiminlyönnillä, jos laiminlyönti voidaan rinnastaa toimella tapahtuvaan rikoksen täytäntöönpanon edistämiseen (HE 44/2002 vp s. 156 - 157).

6. Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. Avunantajan tulee siten pitää ainakin varsin todennäköisenä, että päärikos tehdään ja että sen tunnusmerkistöön kuuluvat tosiseikat toteutuvat. Avunantotoimi on tehtävä ennen päärikosta tai sen tekemisen aikana.

Korkeimman oikeuden arviointi asiassa

7. Asiassa on kysymys siitä, onko A menettelyllään, jonka hovioikeus on tuomiossaan katsonut hänen hallinnassaan olleen asunnon luovuttamiseksi ilman yhteisymmärrystä alkaneen pahoinpitelyn tekijöiden käyttöön, syyllistynyt sellaiseen menettelyyn, joka täyttää rangaistavan avunannon tunnusmerkistön.

8. Rangaistavan avunannon tulee edistää päärikosta ja täten lisätä päärikoksen toteutumisen todennäköisyyttä. B:n ja C:n syyksi luettu törkeä pahoinpitely on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoinen ja myös tekotavaltaan erityisen raaka ja julma. Hovioikeuden tuomion mukaan A on ollut pahoinpitelyn ajan asunnossa paikalla, joten selvitettynä voidaan pitää sitä, että hän on ollut täysin tietoinen B:n ja C:n menettelystä. Hovioikeuden mukaan A:n avunantoteko on alkanut siinä vaiheessa, kun B ja C ovat pian asuntoon saapumisen jälkeen aloittaneet asianomistajan pahoinpitelyn.

9. Pahoinpitelyn pitkäkestoisuus ja tekotapa huomioon ottaen yksityisasunnon käyttämisen sen tekopaikkana voidaan katsoa tosiasiallisesti edistäneen teon toteuttamista. A:n menettely käsittää kuitenkin vain sen, että hän ei asunnon haltijana ollut puuttunut tapahtumiin asunnossa jo oleskelleiden henkilöiden ryhtyessä pahoinpitelyyn. Korkein oikeus katsoo, ettei yksinomaan passiivisuutena ilmenevä menettely täytä rikoslain 5 luvun 6 §:n tarkoittamaa rangaistavaa avunantoa, ellei A ole käyttäytymisellään jollain tavoin nimenomaisesti edistänyt pahoinpitelyä tai ellei hänellä ole ollut erityistä oikeudellista velvollisuutta puuttua tapahtumiin.

10. Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A:lla olisi ollut minkäänlaista tekoa edeltänyttä yhteisymmärrystä taikka yksituumaisuutta muiden vastaajien kanssa pahoinpitelyn toteuttamisesta. Hovioikeus ei ole lukenut A:n syyksi mitään nimenomaista toimenpidettä, jolla hän olisi ennen pahoinpitelyä tai sen aikana edistänyt sanottua rikosta. Avunannon voi toteuttaa myös pääteon tekijöiden rikoksentekoa koskevan motivaation tahallinen vahvistaminen eli niin sanottu psyykkinen avunanto. Hovioikeuden tuomiosta ei kuitenkaan ilmene sellaisia seikkoja, joiden nojalla hovioikeus olisi katsonut A:n teon aikana hyväksyvällä tai kannustavalla suhtautumisellaan edistäneen pahoinpitelyä.

11. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeuden A:n syyksi lukema asunnon luovuttaminen pahoinpitelyn tekijöiden käyttöön ei sisällä muuta tekoa edistävää menettelyä kuin sen, ettei hän ollut puuttunut tapahtumiin asunnossa. Laiminlyönti voi täyttää seurausta edellyttävissä rikoksissa rikosoikeudellisen vastuun edellytykset vain silloin, kun laiminlyöntiin syyllistyneellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan tällainen velvollisuus voi perustua virkaan, toimeen tai asemaan, tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen, tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen, tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan tai muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn. Vastuu tarkoittaa tällöin pääsääntöisesti tuottamusvastuuta taikka tahallisessa rikoksessa tekijänvastuuta.

12. Sanotussa säännöksessä vastuun perusteet säännellään avoimen ja yleisluonteisen kuvauksen avulla, joten rikosvastuun ulottuvuus perustuu merkittäviltä osin oikeuskäytäntöön (ks. myös HE 44/2002 vp s. 42). Säännöksen tai erityistä vastuuasemaa koskevan oikeuskäytännön nojalla ei voida katsoa, että asuinhuoneiston haltijalla olisi sellainen oikeudellinen vastuuasema, joka yksinään velvoittaisi hänet ryhtymään toimenpiteisiin asunnossaan tapahtuvien rikosten estämiseksi. Siten A:n syyksi luettu avunanto törkeään pahoinpitelyyn ei voi perustua myöskään tähän säännökseen.

13. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A:n menettely toteuta avunannon pahoinpitelyyn tunnusmerkistöä. A ei siten ole syyllistynyt avunantoon törkeään pahoinpitelyyn.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:ta koskeva syyte avunannosta törkeään pahoinpitelyyn hylätään. A vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Soile Poutiainen, Marjut Jokela, Jorma Rudanko (eri mieltä) ja Pekka Koponen. Esittelijä Sari Ruokojärvi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

---

[SV]

B och C hade grovt misshandlat X i A:s bostad. Enligt hovrätten hade A, som hade varit närvarande, inte deltagit i planeringen eller genomförandet av gärningarna och han hade inte heller på förhand känt till B:s och C:s avsikt att misshandla X. Hovrätten ansåg att A senast i det skedet då den långvariga gärningen påbörjats hade gjort sig skyldig till medhjälp till B:s och C:s brott genom att upplåta sin bostad åt dem. Högsta domstolen ansåg att rekvisitet för medhjälp inte var uppfyllt enbart genom att A i egenskap av innehavare av bostaden inte hade ingripit i misshandeln som ägde rum i hans bostad. (Omröstn.)