Supreme Court quashes High Court verdict for failing to verify plaintiff's retention of original sentencing demands.

Käräjäoikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen asianomistaja B:n esittämien rangaistusvaatimusten perusteella. Hovioikeus katsoi A:n tulleen osittain tuomituksi muista teoista kuin mistä B oli vaatinut hänelle rangaistusta. Kysymys hovioikeuden velvollisuudesta valmistelussa kyselyoikeuttaan käyttäen selvittää, oliko B joltain osin luopunut käräjäoikeudessa esittämistään rangaistusvaatimuksista. Ks. KKO:2010:40

ROL 6 luku 5 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja asianomistajan rangaistusvaatimus Pohjois-Savon käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta kahdesta törkeästä avustuspetoksesta (syytekohdat 1 - 2), kun tämä oli opiskelija-asuntojen rakentamista ja hallinnointia harjoittavan osakeyhtiön (yhtiö) toimitusjohtajana antanut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA) vääriä tietoja kahden opiskelija-asuntolakohteen rakentamisesta.

Käräjäoikeuden tuomio 29.3.2010

Käräjäoikeus luki A:n syyksi kaksi törkeää avustuspetosta (syytekohdat 1 - 2) sekä yhden luottamusaseman väärinkäytön (syytekohdat 3 - 7) tuomiten A:n yhden vuoden kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus hylkäsi yhtiön vahingonkorvausvaatimukset.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Jorma Tossavainen ja Hannu Lindgren sekä notaari Leenamaija Heinonen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 5.5.2011

Yhtiö ja A valittivat hovioikeuteen. Valituksessaan yhtiö vaati A:lle määrätyn rangaistuksen ankaroittamista sekä A:n velvoittamista korvaamaan käräjäoikeudessa vaaditut vahingonkorvaukset kohdissa 4 - 6. A vaati syytteiden hylkäämistä. Vastauksissaan osapuolet vaativat vastapuolten valitusten hylkäämistä.

Syytekohtien 1 - 2 osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion syyksilukemisen.

Syytekohdan 4 osalta hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden tuomiossa A:n syyksi oli luettu tietojen salaaminen yhtiön hallitukselta. Hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden tuomioon ei ollut haettu muutosta siltä osin, kun käräjäoikeus oli katsonut A:lla olleen toimivaltuudet allekirjoittaa opiskelija-asuntolarakennuskohdetta koskevan autopaikka-alueen esisopimus ja kauppakirja. Jättämällä ilmoittamatta hallitukselle autopaikkatontin ostamisesta A ei ollut aiheuttanut myöskään vahinkoa, vaan vahinko oli aiheutunut jo tontin ostamisella. Sen vuoksi syyte hylättiin myös tältä osin.

Syytekohdan 5 osalta hovioikeus katsoi A:n ylittäneen toimivaltansa allekirjoittaessaan rakennuskohteen urakkasopimuksen ennen ARA:n hyväksymistä, jolloin yhtiö joutui rahoittamaan kohteen vapaarahoitteisella pankkilainalla, mistä aiheutui vahingon vaara. Hovioikeus katsoi kuitenkin syyteoikeuden tältä osin vanhentuneen. Teko oli tehty 11.10.2001 ja muu syyksiluettu teko oli tehty vuosina 2001 - 2004, mutta teot olivat teonkuvaukseltaan erilaiset eivätkä muodostaneet yhtä kokonaisuutta.

Syytekohdan 7 kirjanpitokäytäntöjen muuttamisen osalta hovioikeus katsoi menettelyn täyttävän luottamusaseman väärinkäytön tunnusmerkistön. Uusilla pankkilainoilla tapahtuneiden vanhojen aravalainojen poismaksamisen (lainojen konvertointi) osalta hovioikeus hylkäsi syytteen, koska asiassa ei esitetty näyttöä, että uusia lainoja olisi tietoisesti nostettu enemmän kuin mitä vanhoja lainoja oli aiottu muuntaa. Näin ollen luottamusaseman väärinkäyttönä jäi rangaistavaksi ainoastaan kirjanpitokäytäntöjen muuttaminen ja syyte enemmälti hylättiin. Hovioikeus alensi A:lle syytekohtien 1 - 2 ja 7 perusteella määrättyä rangaistusta yhden vuoden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi. Hovioikeus hylkäsi yhtiön vahingonkorvausvaatimukset.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kaarina Heino (eri mieltä), Juha Halijoki (eri mieltä) sekä Pirjo Soininen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Halijoki olisi mainitsemillaan perusteilla hylännyt syytteen syytekohdassa 7 myös kirjanpitokäytäntöjen muuttamisen osalta.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Heino lausui, että käräjäoikeus oli vanhentumista koskevissa perusteluissaan katsonut, että A oli syyllistynyt kohdissa 3 - 7 kuvatuilla teoillaan luottamusaseman väärinkäyttö -rikokseen, joka muodostaa yhden kokonaisuuden.

Hovioikeudenneuvos Heino katsoi edelleen, että vaikka käräjäoikeuden syyksilukeminen poikkesikin syytteessä esitetyistä teonkuvauksista, käräjäoikeus oli kuitenkin perusteluissaan katsonut A:n syyllistyneen siihen menettelyyn, josta yhtiö oli vaatinut hänelle rangaistusta (kohta 3) tai että se menettely, mistä käräjäoikeus on tuominnut A:lle rangaistuksen, on teonkuvausten ja syyksilukemisen eroista huolimatta perustunut teonkuvauksesta ilmeneviin seikkoihin (kohdat 4 ja 6). Näin ollen hovioikeudenneuvos Heino katsoi, ettei käräjäoikeus ollut tuominnut A:ta muusta kuin mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta ja olisi tuominnut A:n rangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä lisäksi syytekohtien 3, 4, 6 ja mainitsemillaan perusteilla syytekohdassa 7 myös lainojen konvertoinnin osalta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin yhtiölle oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin rajoitettuna siitä kysymyksestä, oliko hovioikeus menetellyt virheellisesti hylätessään syytteet syytekohtien 3, 4 ja 6 osalta katsottuaan, että käräjäoikeus oli lukenut A:n syyksi muun teon kuin mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta. Sen lisäksi valituslupa päätettiin valituksen käsittelyn yhteydessä myöntää yhtiölle syytekohtien 5 ja 7 osalta sekä rangaistuksen mittaamisen osalta ja A:lle syytekohdan 7 ja rangaistuksen mittaamisen osalta.

Yhtiö vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä syytekohdissa 3, 4 ja 6. Yhtiö katsoi edelleen, että A on tuomittava rangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä syytekohtien 5 ja 7 osalta esitetyn teonkuvauksen mukaisesti.

A kiisti vastauksessaan yhtiön vaatimukset vaatien valituksen hylkäämistä.

A vaati, että syyte luottamusaseman väärinkäytöstä kohdassa 7 hylätään ja että hänet vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.

Syyttäjä kiisti A:n vaatimukset ja vaati valituksen hylkäämistä.

Yhtiö kiisti A:n vaatimukset syytekohdan 7 osalta vaatien valituksen hylkäämistä.

Itä-Suomen hovioikeus toimitti 31.8.2012 Korkeimmalle oikeudelle pyydetyn lausuman.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Yhtiö on käräjäoikeudessa syytekohdissa 3 - 7 vaatinut A:lle rangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä menettelyistä, jotka liittyivät A:n toimintaan yhtiön toimitusjohtajana 10.2.2000 - 31.12.2004. Yhtiön rangaistusvaatimuksissa on selostettu yhtiön ja A:n toimintaa sekä kuvattu useita tekoja, joiden nojalla yhtiö on katsonut A:n väärinkäyttäneen luottamusasemaansa. Rangaistusvaatimuksissa on ollut kysymys siitä, että A on yhtiön mukaan toiminut oikeudettomasti tai laiminlyönyt velvollisuuksiaan opiskelija-asuntojen rakennushankkeissa ja yhtiön taloushallinnon järjestämisessä. Yhtiö on lisäksi vaatinut A:lta vahingonkorvausta.

2. Käräjäoikeus on tuomiolauselman mukaan tuominnut A:n ehdolliseen vankeusrangaistukseen kahdesta törkeästä avustuspetoksesta (syytekohdat 1 ja 2) sekä luottamusaseman väärinkäytöstä (syytekohdat 3 - 7, tekoaika 27.3.2000 - 31.12.2004). Luottamusaseman väärinkäytön käräjäoikeus on katsonut yhdeksi teoksi. Käräjäoikeuden tuomion perusteluissa syyksilukeminen on kirjoitettu esitettyjä rangaistusvaatimuksia huomattavasti suppeammin, eikä rikoksen täytäntöönpanotoimia ole siten kuvattu samalla tavoin kuin rangaistusvaatimuksissa. Käräjäoikeus on hylännyt yhtiön A:han kohdistamat, luottamusaseman väärinkäyttöön ja osakeyhtiölain säännöksiin perustuneet vahingonkorvausvaatimukset.

3. Yhtiö on valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaatinut A:n tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä toistanut vahingonkorvausvaatimuksensa. A on puolestaan vaatinut muun ohella luottamusaseman väärinkäyttöä koskeneiden syytteiden hylkäämistä.

5. Korkeimmassa oikeudessa on ensisijaisesti kysymys hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta, kun se on edellä mainitulla perusteella ja edellä todetuin tavoin menetellen hylännyt syytteen syytekohtien 3, 4 ja 6 osalta.

Hovioikeudelle kuuluva prosessinjohto

6. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:n mukaan oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta. Tutkittavana on, onko ja miten käräjäoikeuden ratkaisua muutettava. Kuten lainkohtaa koskevista esitöistä (HE 91/2002 vp s. 38) ilmenee, hovioikeudessa käytävä oikeudenkäynti on luonteeltaan muutoksenhakumenettelyä, jonka tavoitteena on alioikeusratkaisun oikeellisuuden kontrollointi. Oikeudenkäynti hovioikeudessa ei ala alusta, vaan pohjautuu siihen, mihin käräjäoikeuskäsittelyssä päädyttiin. Käsittely kohdistuu muutosvaatimuksiin ja niiden perusteisiin. Hovioikeuden on korjattava alioikeuden ratkaisua myös silloin, kun sitä rasittaa virhe viran puolesta huomioon otettavan seikan suhteen.

7. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 7 §:n mukaan hovioikeuden on valmistelussa asian laadun mukaan selvitettävä muun ohella se, miltä osin käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta, mitä vaatimuksia hovioikeudessa esitetään ja mihin perusteisiin vaatimusten tueksi vedotaan sekä mistä asianosaiset ovat hovioikeudessa erimielisiä. Edelleen valmistelussa on selvitettävä se, mitä todisteita hovioikeudessa esitetään ja mitä kullakin todisteella aiotaan näyttää toteen sekä onko hovioikeudessa toimitettava pääkäsittely.

8. Huolellisen ja toimivan valmistelun tarkoituksena on yksilöidä ja täsmentää hovioikeuden pääkäsittelyssä käsiteltävät kysymykset. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla tuomioistuimen tulee kysymyksin poistaa asianosaisten lausuntojen epäselvyyksiä ja puutteellisuuksia. Kuten Korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan katsonut, tuomioistuimella on velvollisuus huolehtia siitä, että asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet tulevat selvitetyiksi ja että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi. Jos oikeudenkäynnin kohdetta koskeva asianosaisen esitys on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimella on kyselyvelvollisuus (muun muassa KKO 2012:18 kohta 7, KKO 2010:40 kohta 18, KKO 2010:9 kohta 5).

9. Ratkaisussa KKO 2010:40 Korkein oikeus katsoi hovioikeuden menetelleen virheellisesti, kun hovioikeus oli antanut tuomionsa selvittämättä, oliko syyttäjä tarkoittanut edelleen pysyä käräjäoikeudessa esittämässään toissijaisessa vaatimuksessa ja siten myös selvittämättä asianosaisten käsitystä tuon vaatimuksen perusteesta ja määrästä. Asianmukainen menettely olisi edellyttänyt, että hovioikeus olisi kehottanut syyttäjää täydentämään vastaustaan sen varalta, että hovioikeus päätyisi hylkäämään vahingonkorvausvaatimuksen, johon nähden menettämisseuraamusvaatimus oli toissijainen. Korkein oikeus katsoi, ettei asian selvittämisestä olisi aiheutunut vaaraa vastaajan puolustautumismahdollisuuksille, koska syyttäjä oli jo vaatinut menettämisseuraamusta käräjäoikeudessa ja vaatimukseen oli vastaajan puolesta myös vastattu. Syyttäjän täydennyksen johdosta vastaaja olisi voinut antaa lausuman.

10. Oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ja edellä mainituista Korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmenevin tavoin tuomioistuimen velvollisuutena on huolehtia siitä, ettei tuomioistuimelle ja oikeudenkäynnin asianosaisille jää epäselväksi, mitä asianosaiset yhtäältä vaatimuksillaan ja toisaalta niihin antamillaan vastauksilla tarkoittavat. Tuomioistuimen velvollisuutena on kyselymahdollisuuttaan käyttäen selventää asianosaisten vaatimuksiin liittyvät epäselvyydet myös silloin, kun vaatimus kohdistuu rikosasian vastaajaan. Tuomioistuimen on tällöin turvattava vastaajan puolustautumismahdollisuudet varaamalla tälle riittävä aika vastata täsmennettyihin vaatimuksiin.

Hovioikeuden menettelyn arviointi tässä tapauksessa

11. Hovioikeus on edellä 4 kohdassa kuvatulla tavalla vasta ennen asianosaisten loppulausuntojen antamista ottanut esille kysymyksen siitä, vastasiko käräjäoikeuden syyksilukeminen yhtiön rangaistusvaatimuksessa esitettyä teonkuvausta. Katsottuaan, että käräjäoikeuden syyksilukemisessa on poikettu rangaistusvaatimuksesta ja ettei yhtiön alkuperäinen rangaistusvaatimus enää ollut hovioikeuden tutkittavana, hovioikeus on hylännyt syytekohdat 3, 4 ja 6 ja näihin syytekohtiin perustuvat vahingonkorvausvaatimukset.

13. Korkein oikeus toteaa, ettei käräjäoikeus ole tuomiossaan hylännyt yhtiön esittämiä luottamusaseman väärinkäyttöä koskevia rangaistusvaatimuksia, vaan on tuomiolauselman mukaan lukenut A:n syyksi kaikki yhtiön rangaistusvaatimuksessaan esittämät syytekohdat 3 - 7. Myöskään tuomion perusteluista ei ilmene, että yhtiön rangaistusvaatimuksia olisi joltain osin hylätty. Korkein oikeus katsoo, ettei yhtiöllä ole tämän vuoksi ollut tarvetta hakea muutosta käräjäoikeuden tuomioon luottamusaseman väärinkäyttöä koskevan syyksilukemisen osalta.

14. Korkein oikeus toteaa edelleen, ettei yhtiö ollut esittänyt käräjäoikeudessa toissijaisia vaatimuksia, vaan tietyn rangaistusvaatimuksen teonkuvauksineen. Toisin kuin edellä mainitussa ratkaisussa KKO 2010:40 tarkoitetun toissijaisen vaatimuksen osalta, yhtiöllä ei ole lähtökohtaisesti ollut velvollisuutta hovioikeudessa nimenomaisesti toistaa käräjäoikeudessa esittämäänsä rangaistusvaatimusta. Yhtiö on ollut hovioikeudessa muutoksenhakijana vain vahingonkorvausvaatimusten ja rangaistuksen mittaamisen osalta eikä oikeudenkäyntiaineistosta ilmene, että yhtiö olisi sittemmin miltään osin luopunut käräjäoikeudessa esittämistään rangaistusvaatimuksista. A on vastannut yhtiön alkuperäisiin rangaistusvaatimuksiin jo käräjäoikeudessa.

15. Hovioikeuden olisi harkitessaan sitä, olivatko yhtiön vaatimukset olleet voimassa hovioikeudessa, pitänyt nimenomaisesti tiedustella yhtiöltä, oliko sen tarkoituksena edelleen vedota käräjäoikeudessa esittämiinsä teonkuvauksiin. Ratkaisussa KKO 2010:40 todetuin tavoin hovioikeudella voi olla velvollisuus toissijaisenkin vaatimuksen osalta kysymyksin varmistaa, haluaako asianosainen edelleen uudistaa alioikeudessa esittämänsä vaatimuksen. Kun nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tapauksessa asianosaisella ei pääsääntöisesti ole tällaista uudistamisvelvollisuutta, yhtiö on voinut ilman hovioikeuden nimenomaista kannanottoa luottaa siihen, että sen käräjäoikeudessa esittämä teonkuvaus otetaan huomioon myös hovioikeudessa.

17. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden virheellinen menettely ja käräjäoikeuden tuomion epäselvyys ovat johtaneet siihen, että luottamusaseman väärinkäyttöä koskevat rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimukset kohdissa 3, 4 ja 6 ovat tulleet hovioikeudessa puutteellisesti arvioiduiksi. Hovioikeus on tuomiossaan lausunut sanottujen syytekohtien tulevan hylättäväksi myös muilla perusteilla. Hovioikeus on kuitenkin tätä arviota tehdessään jättänyt ottamatta huomioon yhtiön käräjäoikeudessa rangaistusvaatimuksissaan esittämät teonkuvaukset, mikä menettely on ollut edellä todetuin tavoin virheellinen. Korkein oikeus katsoo oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttävän, että hovioikeuden tuomio näiltä osin kumotaan kokonaisuudessaan ja asia näihin syytekohtiin perustuvien rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimusten osalta palautetaan hovioikeudessa uudelleen käsiteltäväksi.

19. Ratkaistessaan luottamusaseman väärinkäyttöä koskevan syytteen hovioikeuden on harkittava yhteinen rangaistus lainvoimaisiksi jääneiden syytekohtien 1 - 2 sekä mahdollisesti syytekohtien 3 - 7 perusteella. Myös kysymykset oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta kuuluvat hovioikeuden ratkaistaviksi.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja poistetaan syytekohtien 3 - 7, A:lle määrätyn yhteisen rangaistuksen, yhtiön esittämien vahingonkorvausvaatimusten sekä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta. Asia palautetaan näiltä osin Itä-Suomen hovioikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Marjut Jokela, Pekka Koponen, Ari Kantor ja Jarmo Littunen. Esittelijä Kaarlo Hakamies.

---

[SV]

Tingsrätten hade dömt A till straff utifrån målsäganden B:s straffyrkanden. Hovrätten ansåg att A hade blivit dömd delvis för andra gärningar än dem för vilka B hade yrkat straff. Fråga om hovrättens skyldighet att under förberedelsen med användning av sin frågerätt utreda om B till någon del hade avstått från de straffyrkanden B framfört i tingsrätten. Se KKO:2010:40.

BRL 6 kap 5 § 2 mom