Supreme Court dismisses claim for full compensation due to statute of limitations after prior final judgment.

A:lle oli 16.9.1993 sattuneessa liikenneonnettomuudessa aiheutunut niskan retkahdusvamma. Hän oli vaatinut 3.2.1997 vireille tulleella kanteella liikennevakuutuslain nojalla vakuutusyhtiöltä korvausta työkyvyttömyydestä johtuvasta ansionmenetyksestä 15 prosenttia ansionmenetyksen määrästä 1.3.1995 alkaen. Hovioikeus oli 15.3.2000 antamallaan lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla hyväksynyt kanteen ja velvoittanut vakuutusyhtiön suorittamaan A:n vaatiman korvauksen. A vaati uudella kanteella vakuutusyhtiöltä täysimääräistä korvausta ansionmenetyksestään samasta ajankohdasta lukien. Koska vakuutusyhtiön korvausvelvollisuus ansionmenetyksestä oli aikaisemmalla tuomiolla ratkaistu lainvoimaisesti, hovioikeuden tuomio esti uuden kanteen tutkimisen.

Kysymys myös A:n asiamiehenä ensimmäisessä oikeudenkäynnissä toimineen asianajajan vahingonkorvausvastuun vanhentumisesta. (Ään.)

VanhL 7 § 1 mom 2 kohta

VanhL 7 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne Tampereen käräjäoikeudessa

A vaati X Vakuutus Oy:tä (X), asianajaja B:tä ja Asianajotoimisto L Oy:tä (asianajotoimisto) vastaan ajamassaan, 13.2.2008 vireille tulleessa kanteessa vahvistettavaksi, että X on velvollinen maksamaan hänelle 1.3.1995 lukien täysimääräisen ansionmenetyskorvauksen 16.9.1993 sattuneesta liikennevahingosta johtuneen työkyvyttömyyden perusteella. Toissijaisesti A vaati, että hänen asiamiehenään aikaisemmissa korvausoikeutta koskeneissa oikeudenkäynneissä toiminut asianajaja B ja asianajotoimisto velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena mainittu ansionmenetyksen määrä siltä osin kuin X:ää ei velvoiteta sitä maksamaan.

A lausui kanteessaan, että peruste X:n korvausvastuulle oli vahvistettu Turun hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla 15.3.2000. Mainittu tuomio ei voinut estää tämän kanteen tutkimista, koska A:n vaatimukset perustuivat nyt siihen, että oikean korvausmäärän vaatimisessa oli tapahtunut aikaisemmassa oikeudenkäynnissä erehdys, sekä siihen, että hänen oireensa olivat hovioikeuden ratkaisun antamisen jälkeen pahentuneet. B ja asianajotoimisto olivat toissijaisesti korvausvastuussa A:lle aiheutuneesta vahingosta, koska B oli aikaisemmassa 3.2.1997 vireille tulleessa kanteessa erehdyksessä vaatinut X:ltä täyden työkyvyttömyyden perusteella vain 15 prosenttia A:lle aiheutuneesta ansionmenetyksestä. B:n olisi tullut vaatia tuossa oikeudenkäynnissä täysimääräistä ansionmenetyskorvausta.

Vastaukset

X vaati, että kanne jätetään tutkimatta tai hylätään. Asia oli jo ratkaistu hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla 15.3.2000. Joka tapauksessa A:n vaatimukset tuli vanhentuneina ja muutoinkin perusteettomina hylätä.

B ja asianajotoimisto vaativat, että kanne hylätään vanhentuneena.

Käräjäoikeuden päätös 7.11.2008

Käräjäoikeus ratkaisi asian esitettyjen vanhentumisväitteiden osalta 7.11.2008 antamallaan päätöksellä. Käräjäoikeus katsoi, että X oli tullut tietoiseksi A:n koko ansionmenetyskorvausvaatimuksesta jo 3.2.1997 päivätyn haastehakemuksen tiedoksi saatuaan. Kanteen peruste oli hyväksytty hovioikeuden tuomiolla 15.3.2000 ja uusi kymmenen vuoden vanhentumisaika oli alkanut kulua asiassa viimeistään Korkeimman oikeuden hylättyä 24.10.2000 X:n asiassa tekemän valituslupahakemuksen. Näin ollen 13.2.2008 vireille tullut kanne oli nostettu X:n osalta ajoissa.

B:hen ja asianajotoimistoon kohdistettujen vaatimusten osalta käräjäoikeus lausui, että asiamiehen vastuuseen sovellettavan velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 2 momentin perusteella velan vanhentuminen tuli aina katkaista ennen kuin kymmenen vuotta oli kulunut vahinkoon johtaneesta tapahtumasta, joka tässä tapauksessa oli väitetty taitovirhe 3.2.1997 päivätyn haastehakemuksen laatimisessa. Kun vanhentuminen oli katkaistu vasta 16.10.2007, vahingonkorvausvaatimus oli vanhentunut.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen B:n ja asianajotoimiston osalta.

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 11.2.2011

Käräjäoikeus totesi X:ään kohdistetun kanteen osalta, että hovioikeuden 15.3.2000 antamalla tuomiolla A:n oli oikeusvoimaisesti vahvistettu olleen kokonaan työkyvytön 1.3.1995 alkaen. Kanteessa vaadittua 85 prosentin osuutta ei ollut aikaisemmassa oikeudenkäynnissä vaadittu liikennevakuutuslain perusteella. Käräjäoikeus katsoi, että ei ollut oikeudellista perustetta jättää kannetta tutkimatta siltä osin kuin asia ei ollut ollut aikaisemmin oikeudenkäynnin kohteena.

Käräjäoikeus katsoi vastaanottamansa näytön perusteella selvitetyksi, että A oli edelleen työkyvytön eikä hänen terveydentilassaan ollut tapahtunut hovioikeuden tuomion 15.3.2000 jälkeen asiaan vaikuttavia muutoksia. Käräjäoikeus vahvisti, että X oli velvollinen suorittamaan A:lle hänen vaatimuksensa mukaisen liikennevakuutuslain perusteella määräytyvän ansionmenetyskorvauksen eli 1.3.1995 ja 24.10.2000 väliseltä ajalta 85 prosenttia menetetystä ansiosta ja viimeksi mainitusta ajankohdasta alkaen täysimääräisesti, vähennettynä kuitenkin aikaisemmin mahdollisesti suoritetulla määrällä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Olli Hakala.

Turun hovioikeuden tuomio 26.10.2011

X ja A valittivat hovioikeuteen.

X esitti käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset perusteineen. A vaati asian palauttamista käräjäoikeuteen B:hen ja asianajotoimistoon kohdistetun kanteen osalta uudelleen käsiteltäväksi, mikäli X:ään kohdistettu kanne joltain osin hylätään.

X:ään kohdistetun kanteen osalta hovioikeus totesi, että A oli tullut tietoiseksi siitä, että hänelle ei makseta korvausta ansionmenetyksestä tapaturmavakuutuksesta, viimeistään silloin, kun Korkein oikeus oli 2.7.2004 toistamiseen hylännyt A:n valituslupahakemuksen vakuutusoikeuden päätöksestä. Mainitusta hetkestä lukien A oli siten ollut tietoinen siitä, mikä vakuutusyhtiö oli ollut liikennevakuutuslain mukaisessa korvausvastuussa vahingosta. Liikennevakuutuslakiin perustuva kanne olisi tullut nostaa X:ää vastaan viimeistään kolmen vuoden kuluessa mainitusta päivästä. Koska A:n terveydentilassa ei ollut näytetty tapahtuneen vuoden 1997 jälkeen asiaan vaikuttavia muutoksia, ansionmenetyskorvauksen määräämisen perusteet eivät olleet muuttuneet vahingonkorvauslain 5 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Hovioikeus hylkäsi kanteen X:n osalta vanhentuneena.

Hovioikeus katsoi, että myös B:n ja asianajotoimiston osalta kanneoikeus oli vanhentunut. Vaikka A:n X:ään kohdistamat vaatimukset hylättiin, ei asiaa sen vuoksi tullut B:hen ja asianajotoimistoon kohdistettujen toissijaisten vaatimusten käsittelemiseksi palauttaa käräjäoikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lauri Vihervaara (eri mieltä), Leena Virtanen-Salonen ja Juha Laaksonen. Esittelijä Hanna-Kaisa Heinonen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Vihervaara lausui, että korvausvelvollisuuden peruste oli selvitetty lainvoimaisesti hovioikeuden 15.3.2000 antamalla tuomiolla, jonka perusteella X maksoi A:lle edelleen kuukausittain osakorvausta ansionmenetyksestä. X:n korvausvelvollisuus ei siten ollut vanhentunut. Sen sijaan tuomitut kuukausittaiset korvauserät vanhenivat itsenäisesti velan vanhentumisesta annetun lain säännösten mukaisesti. Vihervaara jätti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen ansionmenetyskorvauksesta voimaan. Muilta osin Vihervaara oli samaa mieltä kuin enemmistö.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A toisti alemmissa oikeusasteissa esittämänsä vaatimukset perusteineen.

Vastauksessaan X vaati, että A:n kanne jätetään yhtiöltä vaadittujen ansionmenetyskorvausten osalta tutkimatta tai hylätään.

Vastauksessaan B ja asianajotoimisto vaativat, että A:n vaatimukset jätetään tutkimatta tai hylätään.

A antoi lausuman X:n esittämän kanteen tutkimatta jättämistä koskevan vaatimuksen johdosta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja aikaisemmin esitetyt vaatimukset

1. A on 16.9.1993 joutunut työmatkallaan liikenneonnettomuuteen, jonka seurauksena hänelle oli aiheutunut niskan retkahdusvamma. A on vaatinut korvausta liikennevahingosta johtuneen työkyvyttömyyden perusteella sekä työnantajansa tapaturmavakuutusyhtiöltä että liikenneonnettomuuden toisen osapuolen liikennevakuutusyhtiöltä X Vakuutus Oy:ltä (X). Kumpikin vakuutusyhtiö on korvauspäätöksissään katsonut, että A:n työkyvyttömyys ei enää alkuvuoden 1995 jälkeen ole johtunut hänen liikenneonnettomuudessa saamistaan vammoista.

2. A:n valitettua tapaturmavakuutusyhtiön korvauspäätöksestä tapaturmalautakunta ei ole muuttanut korvauspäätöstä. Vakuutusoikeus on 24.9.1996 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n tapaturmalautakunnan päätöksestä tekemän valituksen. Vakuutusoikeuden päätös on saanut lainvoiman, kun Korkein oikeus on 9.6.1997 hylännyt A:n valituslupahakemuksen.

4. A on hovioikeuden antaman tuomion jälkeen tehnyt uuden korvaushakemuksen tapaturmavakuutusyhtiölle, joka on hylännyt vaatimuksen. Tapaturmalautakunta ei ole muuttanut tapaturmavakuutusyhtiön korvauspäätöstä. Vakuutusoikeus on hylännyt A:n asiassa tekemän valituksen 30.9.2003 antamallaan päätöksellä, joka on jäänyt lainvoimaiseksi Korkeimman oikeuden hylättyä 2.7.2004 A:n valituslupahakemuksen.

5. A on tehnyt asiassa valituksen myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka on 12.6.2007 päättänyt olla ottamatta asiaa tutkittavakseen.

Uusi kanne

6. A on nyt kysymyksessä olevassa 13.2.2008 vireille panemassaan kanteessa vaatinut ensisijaisesti, että X velvoitetaan suorittamaan hänelle liikennevakuutuslain perusteella täysimääräinen ansionmenetyskorvaus 1.3.1995 alkaen aikaisemmin maksettavaksi tuomitulla määrällä (15 prosenttia ansionmenetyksestä) vähennettynä. Toissijaisesti A on vaatinut, että hänen asiamiehenään aikaisemmissa korvausoikeutta koskeneissa oikeudenkäynneissä toiminut asianajaja B ja Asianajotoimisto L Oy (asianajotoimisto) velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena sanottu ansionmenetyksen määrä kokonaan tai siltä osin kuin X:ää ei velvoiteta sitä korvaamaan.

Kysymyksenasettelu

7. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys X:ään kohdistetun kanteen osalta ensin siitä, estääkö Turun hovioikeuden 15.3.2000 antama lainvoiman saanut tuomio A:n X:ää vastaan nostaman uuden kanteen tutkimisen. Mikäli uuden kanteen tutkiminen katsotaan mahdolliseksi, asiassa on otettava kantaa lisäksi siihen, onko X:ään kohdistettu korvausvaatimus vanhentunut. B:hen ja asianajotoimistoon kohdistetun kanteen osalta kysymys on siitä, onko A:n oikeus vaatia asiamieheltään vahingonkorvausta toimeksiantosopimusta täytettäessä aiheutetusta vahingosta vanhentunut.

X:ään kohdistettu vaatimus

8. A on vaatinut korvauksia työmatkallaan tapahtuneesta liikennevahingosta kahden eri korvausjärjestelmän, tapaturmavakuutuslain ja liikennevakuutuslain perusteella. Nämä korvausjärjestelmät ovat erillisiä, mutta niiden perusteella maksettavat korvaukset sovitetaan yhteen siten, että liikennevakuutuksen perusteella suoritettavasta korvauksesta määrätään tapaturmavakuutuslain 61 §:n 1 momentin mukaisesti vähennettäväksi vahingonkärsijän työnantajan tapaturmavakuutuksesta saman henkilövahingon johdosta mahdollisesti saama korvaus. Lakisääteinen tapaturmavakuutus on siten tässä mielessä ensisijainen liikennevakuutukseen nähden.

9. A on X:ää vastaan nostamassaan ensimmäisessä kanteessa kohdassa 3 mainitulla tavalla rajoittanut korvausvaatimuksensa ansionmenetyksestä vain osaan vahingosta. Ensimmäiseen kanteeseen annetun tuomion tultua lainvoimaiseksi asiassa on aluksi ratkaistava, estääkö mainittu tuomio uudessa kanteessa samalla perusteella esitetyn lisävaatimuksen tutkimisen (oikeusvoiman negatiivinen vaikutus).

10. Oikeusvoimasta eli tuomion sitovasta vaikutuksesta ei ole laissa säännöksiä. Oikeusvoiman negatiivisella vaikutuksella on kuitenkin vakiintuneesti tarkoitettu sitä, että lainvoimaisella tuomiolla ratkaistussa asiassa nostettua uutta, samaan perusteeseen nojautuvaa ja samaa oikeusseuraamusta koskevaa kannetta ei voida tutkia. Oikeuskäytännössä ratkaistavaksi on jäänyt, voidaanko uuden kanteen perusteella tutkia esimerkiksi samaan perusteeseen nojautuva mutta erilaista oikeusseuraamusta koskeva tai eri oikeustosiseikkojen perusteella ajettava mutta aikaisemmassa kanteessa tarkoitettua oikeusseuraamusta koskeva asia (esim. KKO 1990:111, 1998:108, 2001:136, 2008:43, 2013:23 ja 2013:54).

11. Henkilövahingosta johtuvien korvausvaatimusten osalta on katsottu mahdolliseksi esittää korvausvaatimuksia myös peräkkäisissä kanteissa esimerkiksi silloin, kun samasta vahinkotapahtumasta aiheutuvat kaikki eri vahingot eivät ole olleet tiedossa tai selvitettävissä vielä ensimmäisen kanteen vireillepanohetkellä. Aikaisemmassa oikeudenkäynnissä annettu lainvoimainen tuomio ei tällöin lähtökohtaisesti estä esittämästä uutta vaatimusta oikeudenkäynnin jälkeen ilmenneestä lisävahingosta.

13. A olisi lakisääteisen tapaturmavakuutusjärjestelmän ensisijaisuuden estämättä voinut jo ensimmäisessä oikeudenkäynnissä vaatia X:ltä täyttä korvausta ansionmenetyksestä. Vaatimus olisi voitu rajoittaa siten, että liikennevakuutuksesta korvattavasta ansionmenetyksestä olisi esitetty vähennettäväksi tapaturmavakuutuksen perusteella mahdollisesti suoritettava määrä. Vastaava rajoitus olisi voitu tehdä tuomiossa myös X:n vaatimuksesta.

14. A:n pannessa 3.2.1997 vireille ensimmäisen kanteen vakuutusoikeus oli 24.9.1996 annetulla päätöksellä hylännyt hänen tapaturmakorvausta koskevan valituksensa tapaturmalautakunnan päätöksestä, mutta A:n valituslupahakemus oli ollut vielä vireillä Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus on kuitenkin hylännyt valituslupahakemuksen 9.6.1997, jolloin valmistelu A:n asiassa käräjäoikeudessa ei ollut vielä päättynyt. A:lla olisi siten ollut tilaisuus kanteen vireillepanon jälkeenkin ennen valmistelun päättymistä kanteenmuutoskiellon estämättä esittää lisävaatimus täyden ansionmenetyksen korvaamisesta.

15. A:n korvausvaatimuksen perusteena jo ensimmäisessä oikeudenkäynnissä on ollut se, että hän oli liikenneonnettomuuden seurauksena menettänyt työkykynsä kokonaan ja pysyvästi. Tällä perusteella myös hovioikeus on hyväksynyt kanteen. Tämän vuoksi A:n esittämällä väitteellä, jonka mukaan hänen terveydentilansa oli hovioikeuden tuomion 15.3.2000 jälkeen edelleen heikentynyt, ei ole merkitystä ensimmäisen tuomion oikeusvoimavaikutusta arvioitaessa.

16. Asiassa ei ole ilmennyt, että A:lla olisi ollut mitään perusteltua syytä olla esittämättä nyt kysymyksessä olevassa asiassa esittämäänsä korvausvaatimusta ansionmenetyksestä jo samojen asianosaisten välillä käydyssä ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Korkein oikeus katsoo näin ollen, että hovioikeuden 15.3.2000 antama lainvoimainen tuomio estää uudessa kanteessa X:ään kohdistetun vaatimuksen tutkimisen. Tämän johdosta asiassa ei ole enää tarvetta ottaa kantaa siihen, olisiko korvausvaatimus X:ään nähden vanhentunut.

B:hen ja asianajotoimistoon kohdistettu vaatimus

Vaatimuksen tutkiminen

17. B ja asianajotoimisto ovat vaatineet, että A:n vaatimus jätetään tutkimatta, koska A ei ollut hakenut muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun, jolla käräjäoikeus oli hylännyt A:n kanteessaan esittämän toissijaisen vaatimuksen B:n ja asianajotoimiston velvoittamisesta suorittamaan hänelle vahingonkorvausta ansionmenetyksestä siltä osin kuin X:ää ensisijaisena korvausvelvollisena ei määrätä sitä korvaamaan.

19. Edellä kerrotun perusteella Korkein oikeus katsoo, että A on valituksessaan hovioikeudelle tarkoittanut toistaa B:tä ja asianajotoimistoa kohtaan esittämänsä toissijaisen vaatimuksen. Hovioikeus on siten menetellyt oikein tutkiessaan korvausvaatimuksen, joka on siten edelleen Korkeimman oikeuden ratkaistavana.

Vanhentuminen

22. A on perustanut B:hen ja asianajotoimistoon kohdistamansa vahingonkorvausvaatimuksen siihen, että B:n olisi tullut jo korvauskanteen X:ää vastaan nostaessaan vaatia liikennevakuutuslain perusteella 15 prosenttiin rajoitetun vaatimuksen sijasta täyttä ansionmenetyskorvausta. A on myös ilmoittanut, että B ei ollut antanut toimeksiannosta sellaista tilitystä, josta vahingonkorvauksen peruste olisi ilmennyt. Hänellä oli ollut mahdollisuus havaita asiamiehensä virhe vasta muutama kuukausi ennen nyt kysymyksessä olevan kanteen nostamista. A on katsonut, että hän oli voinut arvioida asiamiehensä toiminnan moitteettomuutta vasta sen jälkeen, kun B oli 9.7.2007 ilmoittanut hänelle Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisusta jättää A:n valitus tutkimatta.

23. A on esittänyt B:lle ja asianajotoimistolle vaatimuksensa toimeksiantoa täytettäessä aiheutetun vahingon korvaamisesta 16.10.2007 saapuneella kirjeellä. Esitetyn selvityksen mukaan toimeksianto oli päättynyt kesällä 2007 B:n ilmoitettua ihmisoikeustuomioistuimen asiaan liittyvästä päätöksestä. Korkein oikeus toteaa, että jos vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetty kolmen vuoden vanhentumisaika laskettaisiin tästä ajankohdasta, vanhentuminen olisi tullut määräajassa katkaistuksi ja kanne olisi nostettu ennen yleisen kolmen vuoden vanhentumisajan päättymistä. Arvioitavaksi tulee kuitenkin myös, onko vanhentumisen katkaiseminen tapahtunut ennen mainitun lain 7 §:n 2 momentissa säädetyn enimmäisajan kulumista umpeen.

24. A:n kanteen perusteena olevaan vahinkoon johtaneen tapahtuman ajankohtana on lähtökohtaisesti luontevaa pitää sitä hetkeä, jolloin A:n X:ään kohdistama ensimmäinen kanne on 3.2.1997 pantu käräjäoikeudessa vireille haastehakemuksella, jonka B A:n mukaan oli laatinut taitamattomasti rajoittamalla korvausvaatimuksen 15 prosenttiin ansionmenetyksen määrästä. Tämä on ollut asiamiehen huolellisuusvelvoitteen täyttämisen kannalta ratkaiseva toimi, josta A:n väittämä vahinko oli aiheutunut.

25. Vahingonkorvaustyyppisten velkojen vanhentumisen takarajaksi on kohdassa 21 todetuin tavoin säädetty kymmenen vuoden enimmäisaika. Vanhentumislain 7 §:n 2 momenttia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 187/2002 vp s. 51) on todettu, että määräaika vastaisi aikaisemmin voimassa olleen oikeuden mukaista vanhentumisaikaa. Sen alkamisajankohta kuitenkin muuttuisi siten, että määräaika laskettaisiin siitä tapahtumasta tai laiminlyönnistä, josta vahinko ja siten myös korvausvaatimus on aiheutunut. Sopimussuhteissa tämä aika alkaa virheellisen suorituksen tekemisestä ja muussa vahingonkorvauksessa vahinkoon johtavasta tapahtumasta. Hallituksen esityksen mukaan säännöksen tavoitteena on suojata vahingosta vastuussa olevaa useita vuosia sitten sattuneisiin tapahtumiin liittyviltä korvausvaatimuksilta (s. 20).

26. Arvioitaessa B:n virheelliseksi väitetyn toiminnan ajankohtaa tässä tapauksessa Korkein oikeus toteaa, että asiamiehen virhe on ilmennyt haastehakemukseen kirjattuna korvausvaatimuksena, jonka määrän rajoittaminen ei ole perustunut lakiin. Tällä tavoin esitetty korvausvaatimus on perustunut haastehakemuksen laatimista edeltävään B:n oikeudelliseen harkintaan siitä, minkä laajuisen vaatimuksen A voisi liikennevakuutuksen perusteella esittää. B:n on esittäessään tällä tavoin laaditun haastehakemuksen oikeudelle katsottava hoitaneen tämän osuuden toimeksiannosta loppuun. Ne oikeudelliset perusteet, joilla B:n tekemää ratkaisua on sittemmin väitetty virheelliseksi, ovat jo tällöin olleet olemassa.

28. Vanhentumisaika on siten alkanut kanteen vireillepanosta 3.2.1997. Koska vanhentuminen on katkaistu vasta 16.10.2007 eli yli kymmenen vuoden kuluttua vahinkoon johtaneesta tapahtumasta, korvausvaatimus on vanhentunut.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan X Vakuutus Oy:öön kohdistetun ansionmenetyskorvausta koskevan vaatimuksen osalta. Vaatimus jätetään tutkimatta.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen (eri mieltä), Gustav Bygglin, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Jorma Rudanko. Esittelijä Samuli Sillanpää.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Kitunen:

Enemmistön kannasta poiketen katson, ettei A:n B:hen ja Asianajotoimisto L Oy:öön kohdistama vahingonkorvausvaatimus ole vanhentunut. Olen Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla muutoin sekä perustelujen (perustelujen kohdat 1 - 22) että X Vakuutus Oy:tä koskevilta osin lopputuloksen osalta.

A on esittänyt B:lle ja asianajotoimistolle vaatimuksensa toimeksiantoa täytettäessä aiheutetun vahingon korvaamisesta 16.10.2007 saapuneella kirjeellä. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan toimeksianto on päättynyt kesällä 2007, kun B on ilmoittanut A:lle ihmisoikeustuomioistuimen asiaan liittyvästä päätöksestä. A on näin ollen katkaissut korvausvaatimuksen vanhentumisen velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa määräajassa.

Vahingonkorvausta koskevan kanteen käsittelyä B:tä ja asianajotoimistoa vastaan on tämän vuoksi jatkettava käräjäoikeudessa. Palautan asian tältä osin Pirkanmaan käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi A:n ilmoituksesta.

---

[SV]

A hade i en trafikolycka 16.9.1993 fått en pisksnärtskada. A hade genom talan 3.2.1997 med stöd av trafikförsäkringslagen yrkat ersättning av ett försäkringsbolag för inkomstbortfall på grund av arbetsoförmåga till ett belopp av 15 procent av inkomstbortfallet räknat från 1.3.1995. Hovrätten hade 15.3.2000 genom en dom som vunnit laga kraft godkänt käromålet och förpliktat försäkringsbolaget att betala den ersättning som A hade yrkat. A yrkade genom en ny talan full ersättning av försäkringsbolaget för inkomstbortfallet räknat från samma tidpunkt. Eftersom försäkringsbolagets ersättningsskyldighet för inkomstbortfallet hade avgjorts genom den tidigare domen som vunnit laga kraft, var hovrättens dom ett hinder för att ta pröva det nya käromålet.

Fråga även om preskription av skadeståndsansvar för den advokat som hade varit A:s ombud i den första rättegången. (Omröstn.)

PreskriptionsL 7 § 1 mom 2 punkten

PreskriptionsL 7 § 2 mom