Supreme Court allows subrogation claim for personal injury by finding statute of limitations interrupted by prior property damage claim.

A oli joutunut liikenneonnettomuuteen 12.9.2004. Vakuutusyhtiö oli auto- ja kotivakuutusten perusteella suorittanut hänelle korvausta esinevahingosta ja esittänyt takautumisoikeutensa perusteella tienpitäjälle tätä koskevan korvausvaatimuksen vuonna 2005. Vakuutusyhtiö oli lisäksi vuodesta 2004 lähtien maksanut A:lle liikennevakuutuksen perusteella korvauksia henkilövahingoista, joiden osalta se samoin takautumisoikeutensa nojalla vaati korvausta tienpitäjältä 22.9.2009 vireille tulleella kanteella. Kysymys siitä, mistä ajankohdasta liikennevakuutuksesta johtuvan, takautumisoikeuteen perustuvan saamisen vanhentumisaika oli laskettava, ja oliko vanhentumisaika myös henkilövahingoista suoritettujen korvausten osalta keskeytynyt esinevahinkoja koskeneen korvausvaatimuksen esittämisellä.

VanhL 7 § 1 mom 3 kohta

VanhL 10 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A kaatui Tampereella 12.9.2004 kuljettaessaan moottoripyörää sateella kantatiellä 65. Tien päällyste oli uusittu 12.7.2004. Päällysteen sideaine oli noussut päällysteen pintaan onnettomuuden tapahtumapaikalla, eikä paikalla ollut ollut tien liukkaudesta varoittavia merkkejä. Tienpitäjä oli Tiehallinto (sittemmin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jäljempänä ELY-keskus). Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia (jäljempänä vakuutusyhtiö) oli korvannut A:lle auto- ja kotivakuutusten perusteella 14 657,50 euroa esinevahingosta ja esittänyt vuonna 2005 takautumisoikeuden perusteella ELY-keskukselle tätä koskevan korvausvaatimuksen. Vakuutusyhtiö oli lisäksi vuodesta 2004 lähtien usean vuoden aikana maksanut A:lle korvauksia henkilövahingoista liikennevakuutuksen perusteella.

Kanne Pirkanmaan käräjäoikeudessa

Vastaus

ELY-keskus vastusti kannetta. Se lausui, että henkilövahinkoa koskevaan korvaukseen perustuva takautumisoikeus oli vanhentunut velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) mukaisessa yleisessä kolmen vuoden määräajassa. Sekä A että vakuutusyhtiö olivat saaneet tiedon vahingosta ja siitä vastuussa olevasta ennen 22.9.2006, ja kanne oli pantu vireille 22.9.2009. Oikeudellinen epävarmuus takautumisoikeudesta ei vapauttanut vakuutusyhtiötä vanhentumisen keskeyttämisestä. Tie oli joka tapauksessa ollut liikennettä tyydyttävässä kunnossa, ja vahinko oli aiheutunut pääasiassa A:n omasta tuottamuksesta. Sen vuoksi ELY-keskus ei ollut vastuussa myöskään muista kuin henkilövahinkoon perustuvista korvauksista.

Käräjäoikeuden tuomio 29.6.2010

Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että A:n ajaessa tiellä se ei ollut ollut liikennettä tyydyttävässä kunnossa ja että ELY-keskus oli tuottamuksellisesti aiheuttanut A:n vahingon. Näillä ja muilla tuomiossaan mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus velvoitti ELY-keskuksen suorittamaan vakuutusyhtiölle sen auto- ja kotivakuutusten perusteella maksaman määrän 14 657,50 euroa korkoineen mutta hylkäsi vakuutusyhtiön vaatimukset henkilövahinkojen korvaamisesta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Riitta Liisa Mattila.

Turun hovioikeuden tuomio 16.11.2011

Vakuutusyhtiö valitti hovioikeuteen ja vaati, että ELY-keskus velvoitetaan suorittamaan yhtiölle vaadittu korvaus myös henkilövahingoista. ELY-keskus valitti hovioikeuteen vaatien kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan. Hovioikeus toimittuaan pääkäsittelyn katsoi, ettei käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ollut aihetta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Maile Åkerberg, Matti Jalava ja Kai Kokko.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Korkein oikeus myönsi Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennialle valitusluvan.

Valituksessaan vakuutusyhtiö vaati, että Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden tuomion siltä osin kuin vakuutusyhtiön vaatimukset oli hylätty ja hyväksyy vakuutusyhtiön kanteen myös tältä osin.

ELY-keskus vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on kaatunut 12.9.2004 kuljettaessaan moottoripyörää Tampereella kantatiellä 65. Hovioikeuden tältä osin lainvoimaisessa tuomiossa on katsottu, että ELY-keskus on tuottamuksensa perusteella vastuussa vahingosta. Vakuutusyhtiö on liikennevakuutuksen perusteella suorittanut vuodesta 2004 lähtien usean vuoden ajan A:lle korvauksia muun muassa henkilövahingoista. Lisäksi vakuutusyhtiö on suorittanut A:lle korvauksia esinevahingoista auto- ja kotivakuutusten perusteella ja esittänyt vuonna 2005 takautumisoikeuden perusteella ELY-keskukselle niitä koskevan korvausvaatimuksen. Riidatonta Korkeimmassa oikeudessa on, että vakuutusyhtiölle on suorittamiensa vakuutuskorvausten perusteella syntynyt takautumisoikeus ELY-keskusta kohtaan.

2. Vakuutusyhtiö on 22.9.2009 vireille panemallaan kanteella vaatinut sanotun takautumisoikeutensa nojalla ELY-keskusta suorittamaan yhtiölle sen A:lle vakuutuskorvauksina maksamat määrät. ELY-keskus on kiistänyt maksuvelvollisuutensa liikennevakuutuksesta maksettujen henkilövahinkokorvausten osalta sillä perusteella, että vakuutusyhtiön takautumisvaatimus oli tältä osin vanhentunut velan vanhentumisesta annetun lain (jäljempänä vanhentumislaki) 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti. Vakuutusyhtiö on puolestaan katsonut, että takautumisoikeutta koskeva vanhentumisaika alkoi vasta takautumisvaatimuksen esittämisestä ja että vaatimus joka tapauksessa vanhentui vanhentumislain 8 §:n mukaisesti, jos vanhentumislaki tuli asiassa sovellettavaksi. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hylänneet vakuutusyhtiön takautumisvaatimuksen henkilövahinkokorvausten osalta vanhentuneena.

3. Vakuutusyhtiön valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko vakuutusyhtiön liikennevakuutuksen perusteella maksamista henkilövahinkokorvauksista johtuvaan takautumisoikeuteen perustuva yhtiön saaminen ELY-keskukselta vanhentunut.

Sovellettavat säännökset

4. Vanhentumislaissa säädetään rahavelan ja muiden velvoitteiden vanhentumisesta (lain 1 §:n 1 momentti). Lain 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan lakia ei kuitenkaan sovelleta muun muassa lakisääteisen vakuutuksen perusteella suoritettavaan korvaukseen tai muuhun etuuteen. Liikennevakuutuslaki on tällainen lakisääteistä vakuutusta koskeva laki (HE 187/2002 vp s. 39). Lisäksi vanhentumislain 2 §:n 1 momentissa säädetään, että jos muussa laissa on vanhentumislaista poikkeavia erityissäännöksiä velan vanhentumisajasta tai muusta vanhentumiseen liittyvästä seikasta, noudatetaan niitä vanhentumislain sijasta.

5. Korkein oikeus toteaa, että liikennevakuutuslaissa tai vakuutussopimuslaissa ei ole säännöksiä vakuutuskorvauksen suorittamiseen perustuvan takautumissaatavan vanhentumisesta. Liikennevakuutuskorvaukseen perustuvaan takautumisoikeuteen nojautuvassa saamisessa vahingon aiheuttajalta ei myöskään ole kysymys vanhentumislain 1 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta lakisääteisen vakuutuksen perusteella suoritettavasta korvauksesta vaan siitä, että vakuutetun oikeus vaatia vahingonkorvausta vahingon aiheuttajalta on liikennevakuutuskorvauksen maksamisen johdosta siirtynyt vakuutusyhtiölle. Näin ollen takautumisoikeus vanhentuu vanhentumislain mukaisesti.

6. Vanhentumislain 4 §:n mukaan velka vanhentuu kolmessa vuodessa lain 5 - 7 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu (yleinen vanhentumisaika). Lain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. Lainkohdassa säädetään vahingonkorvausvelvollisuuden vanhentumisen alkamisajankohdasta silloin, kun korvausvastuu ei perustu sopimusrikkomukseen (HE 187/2002 vp s. 48).

7. Vakuutusyhtiön tarkoittamassa vanhentumislain 8 §:n 1 momentissa puolestaan säädetään, että jos kysymys on toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesti syntyvästä velasta taikka muusta velasta, jonka vanhentumisajan alkamisajankohta ei määräydy 5 - 7 §:n nojalla, velka vanhentuu kymmenen vuoden kuluttua velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Lainkohdan esitöissä (HE 187/2002 vp s. 52 - 53) on todettu, että tätä vanhentumisaikaa sovelletaan erinäisiin luottoihin, joiden eräpäivästä ei ole ennalta määrätty, sekä muun tyyppisiin velvoitteisiin kuin rahavelvoitteisiin, joiden eräpäivää ei ole sovittu tai joiden ei voida katsoa olevan vastikkeita (esimerkiksi työtä ja muuta toimintaa tarkoittavat positiiviset velvoitteet kuten vuokra- ja palvelusopimukset).

Korkeimman oikeuden arviointi vanhentumisesta

10. Korkein oikeus toteaa, että vakuutusyhtiö on jo vuonna 2005 esittänyt ELY-keskukselle A:n esinevahinkoon perustuvan korvausvaatimuksen. Vakuutusyhtiö on näin ollen jo vuonna 2005 katsonut tienpitäjän olevan vastuussa liikennevahingosta ja siten myös A:n siinä kärsimistä vahingoista. Asiassa on lisäksi riidatonta, että vakuutusyhtiö on alkanut maksaa A:lle erilaisia korvauksia henkilövahinkojen perusteella aikaisemmin kuin kolme vuotta ennen henkilövahinkokorvauksiin perustuvan kanteen nostamista 22.9.2009. Vakuutusyhtiö on siten yli kolme vuotta ennen kanteen nostamista saanut ainakin yleisellä tasolla tiedon siitä, että A oli kärsinyt onnettomuudessa myös sellaisia henkilövahinkoja, jotka yhtiö on liikennevakuutuksen perusteella velvollinen korvaamaan.

11. Vakuutusyhtiö on vedonnut asiassa siihen, että A:n työkyvyttömyyden ja liikennevahingon välinen syy-yhteys oli selvinnyt vasta marraskuussa 2006, jolloin A:lle oli alettu maksaa työkyvyttömyyseläkettä. Korkein oikeus toteaa tämän johdosta, että asiassa on esitetty A:ta koskevat 28. ja 29.8.2006 päivätyt lääkärinlausunnot, jotka vakuutusyhtiö oli saanut tiedokseen yli kolme vuotta ennen henkilövahinkokorvauksiin perustuvan kanteen vireillepanoa. Niiden mukaan A oli tullut työkyvyttömäksi kysymyksessä olevan liikennetapaturman johdosta ja hänelle suositeltiin tapaturmaeläkettä toistaiseksi. Näin ollen vakuutusyhtiö on aikaisemmin kuin kolme vuotta ennen kanteensa nostamista tullut tai ainakin sen olisi pitänyt tulla tietoiseksi myös A:n henkilövahingoista, niiden vakavuudesta sekä syy-yhteydestä A:n työkyvyttömyyteen ja siten myös henkilövahinkoihin perustuvasta takautumisoikeudestaan ELY-keskukseen nähden.

12. Vielä vakuutusyhtiö on vedonnut siihen, että sen ELY-keskukselle vuonna 2005 esittämä korvausvaatimus vapaaehtoisten vakuutusten perusteella oli katkaissut saatavan vanhentumisen myös henkilövahinkojen osalta.

14. Korkein oikeus toteaa, että vanhentumislain 10 §:n 2 momentin mukainen korvausvelan vanhentumisen katkaiseminen on tehtävissä vapaamuotoisesti ilmoittamalla velalliselle korvausvastuun perustava seikka, aiheutettu vahinko ja korvauksen arvioitu määrä. Takautumisoikeuteen perustuvan velan vanhentuminen on siten mahdollista katkaista jo ennen kuin takautumisoikeuteen vetoava on tehnyt oman suorituksensa tai suorituksen määrä on lopullisesti tiedossa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Jukka Sippo ja Jarmo Littunen. Esittelijä Risto Niemiluoto.

---

[SV]

A hade råkat ut för en trafikolycka 12.9.2004. Försäkringsbolaget hade med stöd av bil- och hemförsäkringar betalat ersättning till honom för sakskada och år 2005 med åberopande av sin regressrätt framställt ett ersättningskrav mot väghållaren. Försäkringsbolaget hade dessutom sedan 2004 med stöd av trafikförsäkring betalat ersättningar till A för personskador, för vilka bolaget likaså med stöd av sin regressrätt yrkade ersättning av väghållaren genom en talan som blev anhängig 22.9.2009. Fråga om tidpunkten från vilken preskriptionstiden för regressrätten på grund av trafikförsäkringen skulle räknas och om preskriptionstiden hade avbrutits även för ersättningarna för personskadorna genom att ersättningskravet för sakskadorna framställts.

PreskriptionsL 7 § 1 mom 3 punkten

PreskriptionsL 10 §