Supreme Court allows assault as excessive self-defense due to chaotic circumstances and lack of reasonable expectation for restraint.

Kysymys hätävarjelusta ja hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä.

RL 4 luku 4 §

RL 21 luku 5 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 17.2.2010

Syyttäjän syytteen mukaisesti käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että B oli 18.3.2009 tehnyt ruumiillista väkivaltaa A:lle lyömällä tätä seitsemän senttimetrin mittaisella terällä varustetulla veitsellä useita kertoja kasvoihin, rintakehän alueelle sekä raajoihin ja aiheuttanut A:lle kipua ja 22 vertavuotavaa pisto- tai viiltohaavaa.

Käräjäoikeus totesi, että asiassa oli riidatonta se, että B oli aiheuttanut A:lle 22 pisto- tai viiltohaavaa eri puolelle tämän vartaloa.

Muilta osin käräjäoikeus katsoi mainitsemillaan perusteilla selvitetyksi seuraavan tapahtumainkulun:

A oli kumipampulla varustautuneena tunkeutunut B:n ja C:n asuntoon vasten heidän tahtoaan. Sisälle päästyään A oli kaatanut B:n maahan ja lyönyt C:tä kumipampulla päähän. Seisten tapahtuneen kamppailun jälkeen A ja C olivat kaatuneet lattialle, jolloin A oli alkanut kuristaa lattialla makaavaa C:tä pampulla. Saadakseen A:n C:n kimpusta pois B oli lyönyt veitsellä A:ta. A oli kuitenkin päässyt irtautumaan tilanteesta ja yrittänyt avata asunnon ulko-ovea oven takana olleelle ystävälleen, minkä C oli estänyt. Tämän jälkeen B oli jatkanut A:n lyömistä veitsellä.

Käräjäoikeus totesi, että B oli pahoinpidellyt A:ta teräasetta käyttäen. Haavojen lukumäärä osoitti B:n toimineen silmittömästi ja vailla kontrollia. Osa veitseniskuista oli kohdistunut pään ja rintakehän alueelle. B oli jatkanut A:n puukottamista myös sen jälkeen, kun tämä oli yrittänyt paeta. Käräjäoikeus katsoi, että edellä mainituilla perusteilla B:n menettelyä oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Käräjäoikeus katsoi lisäksi, ettei B ollut toiminut hätävarjelu- tai hätävarjelun liioittelutilanteessa. Vaikka B oli ottanut veitsen esiin puolustaakseen itseään ja C:tä A:n hyökkäystä vastaan, B oli huomioon ottaen etenkin veitsenpistojen lukumäärä ylittänyt sallitun itsepuolustuksen rajat. Tilanne ei myöskään ollut ollut sellainen, etteikö B:ltä olisi voinut kohtuudella vaatia muunlaista suhtautumista ottaen huomioon A:n hyökkäyksen vaarallisuus ja tilanne muutenkin.

Käräjäoikeus tuomitsi B:n törkeästä pahoinpitelystä vankeusrangaistukseen ja velvoitti B:n maksamaan A:lle vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Sirpa Pakkala ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 20.4.2011

Hovioikeus, jonne B valitti, totesi, että A, B ja C olivat hovioikeuden pääkäsittelyssä kertoneet ristiriitaisesti tapahtumista. A oli kertonut, ettei hän ollut tunkeutunut väkisin asuntoon eikä hän ollut pampulla kuristanut C:tä vaan ainoastaan lyönyt pampulla kerran käsivarteen. B oli kertonut kuten käräjäoikeudessa, että A oli sisälle tunkeutuessaan kaatanut hänet lattialle. B ja C olivat kertoneet, että A oli pampulla painamalla kuristanut C:tä. B oli kertonut, että kuristamisen takia C:n kasvot olivat vaihtaneet väriä, että C oli korissut ja että kuolaa oli valunut C:n suupielistä. B oli kertonut, että hän oli yrittänyt ensin käsin saada A:n pois C:n kimpusta. Kun se ei ollut onnistunut, B oli hakenut veitsen ja ryhtynyt lyömään sillä A:ta. A oli kertonut B:n lyöneen häntä vielä sen jälkeen, kun tilanne oli lauennut. B oli sanonut, ettei hän ollut lyönyt A:ta veitsellä tämän lopetettua kuristamisen. C oli kertonut lyöntien loppumisesta samoin kuin B.

Hovioikeus totesi, että A:n kertomuksen uskottavuutta vähensi se, että hänen oli käräjäoikeuden tuomion kohdassa 4 katsottu oikeudettomasti tunkeutuneen asuntoon ja kohdassa 6 kuristaneen kumipampulla C:tä. A:n syyksi oli luettu näissä kohdissa kotirauhan rikkominen ja pahoinpitely, eikä hän ollut hakenut muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun.

Käräjäoikeuden tuomioon kirjatun B kertomuksen mukaan A oli lopettanut C:n kuristamisen heti, kun B oli aloittanut veitsellä lyömisen. Samoin käräjäoikeuden tuomioon oli C:n lausumaksi merkitty, että B oli jatkanut puukon iskuja senkin jälkeen, kun A oli yrittänyt avata asunnon ulko-oven ystävälleen. Hovioikeudessa B ja C olivat kertoneet veitsellä lyöntien loppumisesta edellä selostetulla tavalla, mikä oli ristiriidassa heidän käräjäoikeuden tuomioon kertomaksi kirjatun kanssa.

Asiassa oli jäänyt epäselväksi, oliko B lyönyt A:ta veitsellä vielä sen jälkeen, kun tapahtumat olivat tietyllä tavalla rauhoittuneet. Epätietoisessa tilanteessa asia oli ratkaistava syytetyn eduksi. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että B olisi jatkanut veitsellä lyömistä käräjäoikeuden tuomiossa todetuin tavoin.

Hovioikeus otti tämän jälkeen kantaa siihen, oliko kysymyksessä pahoinpitely vai törkeä pahoinpitely. Rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan törkeästä pahoinpitelystä tuomittiin, jos pahoinpitelyssä oli muun muassa käytetty teräasetta ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeää pahoinpitelyä vastaan puhuivat seuraavat seikat: A oli oikeudettomasti tunkeutunut B:n ja C:n asuntoon, hän oli syyllistynyt sekä B:n että C:n pahoinpitelyyn, B oli toiminut hätävarjelun liioittelutilanteessa ja veitsen iskujen aiheuttamat haavat olivat olleet pinnallisia. Törkeää pahoinpitelyä tuki se, että veitsen iskuja oli ollut monta, kaikkiaan 22 lyöntiä ja että osa iskuista oli suuntautunut kasvoihin lähelle silmiä. Arvioidessaan sanottuja seikkoja kokonaisuutena hovioikeus katsoi, että kysymyksessä oli törkeä pahoinpitely.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että katsoi B:n syyllistyneen hätävarjelun liioitteluna tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn ja alensi vastaavasti vankeusrangaistusta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Antero Palaja sekä hovioikeudenneuvokset Jouko Valtonen ja Leena Mikkonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati valituksessaan syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä. Toissijaisesti hän vaati, että hänen katsotaan syyllistyneen hätävarjelun liioitteluna tehtyyn pahoinpitelyyn ja että rangaistusta alennetaan.

Syyttäjä ja A vastasivat valitukseen ja vaativat valituksen hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkeimmassa oikeudessa on toimitettu suullinen käsittely.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on Pirkanmaan käräjäoikeuden hänen osaltaan lainvoimaisen tuomion mukaan kumipampulla varustautuneena oikeudettomasti tunkeutunut B:n ja C:n yhteiseen asuntoon ja tehnyt siellä ruumiillista väkivaltaa ensin B:lle kaatamalla hänet lattialle ja sen jälkeen C:lle lyömällä häntä kumipampulla päähän ja kuristamalla kurkusta. Käräjäoikeus on tuominnut A:n kotirauhan rikkomisesta, lievästä pahoinpitelystä ja pahoinpitelystä sakkorangaistukseen.

2. Syytteen mukaan B on samassa tilanteessa tehnyt ruumiillista väkivaltaa A:lle lyömällä tätä seitsemän senttimetrin mittaisella terällä varustetulla veitsellä useita kertoja kasvoihin, rintakehän alueelle ja jalkaan, ja aiheuttanut näin A:lle 22 pisto- tai viiltohaavaa. Käräjäoikeus on katsonut B:n syyllistyneen menettelyllään syytteen mukaisesti törkeään pahoinpitelyyn. Hovioikeus puolestaan on päätynyt siihen, että B:n aloitettaessa veitsellä lyömisen käsillä oli ollut hätävarjelutilanne. Sen sijaan B:n menettely, tämän jatkaessa veitsellä lyömistä vielä A:n lopetettua C:n kuristamisen, ei ollut ollut kokonaisuudessaan tarpeellinen puolustusteko. Myöskään olosuhteet eivät olleet olleet sellaiset, ettei B:ltä olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista. Hovioikeus on tuominnut B:n hätävarjelun liioitteluna tehdystä törkeästä pahoinpitelystä, mutta ottanut rangaistusta mitatessaan lieventävänä perusteena huomioon teon olosuhteet.

3. B:n valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensiksikin siitä, onko B:n toiminta ollut loppuvaiheeseen saakka hätävarjeluna oikeutettua. Jos puolustautumisen katsotaan jatkuneen hyökkäyksen jo päätyttyä tai jos B:n katsotaan käyttäneen tilanteessa enemmän väkivaltaa kuin hyökkäyksen torjumiseksi on ollut tarpeen, arvioitavaksi tulee, onko B tehnyt teon kuitenkin sellaisissa olosuhteissa, ettei häneltä olisi voinut kohtuudella vaatia muunlaista suhtautumista, ja onko teko sen vuoksi anteeksiannettava ja B rangaistusvastuusta vapaa. Tässäkin tapauksessa arvioitavaksi jää, onko syyksi jäävää menettelyä pidettävä törkeänä pahoinpitelynä, kuten hovioikeus on katsonut, vaiko perusmuotoisena, kuten B on lausunut.

Sovellettavat säännökset

4. Rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Pykälän 2 momentti koskee hätävarjelun liioittelua: Jos puolustuksessa oli ylitetty hätävarjelun rajat, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

5. Lisäksi rikoslain 4 luvun 7 §:ssä säädetään, että vaikka tekijää ei mainitussa luvussa säädettyjen perusteiden nojalla kokonaan vapauteta rangaistusvastuusta, olosuhteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon rangaistusvastuuta lieventävinä siten kuin 6 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään. Tällöin rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa.

6. Rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaan pahoinpitelyä pidetään törkeänä muun muassa silloin, kun pahoinpitelyssä käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta näihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Asianosaisten lausumista Korkeimmassa oikeudessa

7. A ei ole Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kiistänyt sitä, että hän oli oikeudettomasti tunkeutunut B:n ja C:n asuntoon ja pahoinpidellyt C:tä lyömällä tätä kumipampulla ja kuristamalla kurkusta. Asiassa on myös riidatonta, että B on kysymyksessä olevassa tilaisuudessa lyönyt A:ta useita kertoja pihviveitsellä, jossa on ollut noin seitsemän senttimetrin pituinen sahalaitainen terä.

8. B on tunnustanut aiheuttaneensa A:lle syytteessä mainitut 22 haavaa. Lääkärintodistuksen mukaan sanotut pisto- ja viiltohaavat ovat olleet pinnallisia ja pisimmät niistä puolitoista senttimetriä. Haavoja on ollut eniten pään alueella sekä oikean jalan reidessä ja sääressä. Pään alueella on ollut viisi haavaa, joista kolme viiltohaavaa nenässä. Jalan haavoista kahdeksan on ollut jalan ulkosivussa, kolme sisäsivussa ja kaksi keskilinjassa. Rintakehän alueella on ollut kaksi pistohaavaa.

9. A ja B ovat olleet yhtä mieltä siitä, että B on ryhtynyt väkivallantekoon puolustaakseen C:tä A:n väkivaltaista hyökkäystä vastaan. Sen sijaan he ovat olleet eri mieltä siitä, kuinka vaarallinen A:n hyökkäys oli ollut, minkä vuoksi A oli tapahtumien loppuvaiheessa pyrkinyt asunnon ovelle ja mistä syystä hänen poistumisensa asunnosta oli estetty. Lisäksi he ovat olleet eri mieltä siitä, oliko B jatkanut veitsellä lyöntejä senkin jälkeen, kun A oli lopettanut C:n pahoinpitelyn, ja millä tavoin nämä lyönnit oli tehty.

11. A:n kertoman mukaan B:n ensimmäiset veitsen iskut olivat osuneet häntä käsivarteen ja ylävartaloon ja viimeiset iskut lähinnä jalkoihin. Myös viillot kasvoihin olivat voineet tulla hänen ja C:n painimisen aikana, kun he olivat olleet liikkeessä. Lyönnit eivät olleet olleet kohdistettuja, vaan lähinnä satunnaisia. Yllään A:lla oli ollut avonainen ulkotakki ja farmarihousut. Hän oli menettänyt verta, mutta ollut kuitenkin koko ajan tajuissaan. Haavojen vuoksi hän oli ollut kipeänä pari viikkoa.

Johtopäätökset näytöstä

14. A on tunnustanut tunkeutuneensa väkivalloin B:n ja C:n asuntoon sekä aloittaneensa välittömästi C:n pahoinpitelyn lyömällä tätä kumipampulla ja pitämällä kiinni kurkusta. Asianosaisten kertomuksista on pääteltävissä, että A:n hyökkäys on ollut raju ja että B ja C ovat kokeneet sen yllättäväksi ja vaaralliseksi. Lisäksi tapahtumat ovat edenneet varsin nopeasti ahtaassa eteistilassa. Asianosaisten yhdenmukaisten kertomusten mukaan B on ottanut keittiöstä veitsen ja ryhtynyt lyömään sillä A:ta siinä vaiheessa, kun tämä on kuristanut C:tä. C:n mukaan hänen hengityksensä oli salpautunut ja hänen olonsa muuttunut sekavaksi. Vaikka epäselväksi onkin jäänyt, onko A kuristanut C:tä käsin vaiko kumipampulla, on kuristusotteen täytynyt joka tapauksessa olla voimakas. Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että B:llä on ollut aihe pelätä C:n olevan vakavassa hengen ja terveyden vaarassa A:n kuristusotteen johdosta.

15. Riidatonta on, että A on päästänyt irti C:stä muutaman veitsen iskun jälkeen. Asiassa on selvitetty, ettei A ole sen jälkeen tehnyt väkivaltaa, vaan yrittänyt päästä asunnon ulko-ovelle. Kukin heistä on kuullut A:n seurassa olleen miehen tulleen asunnon oven taakse, mutta miehen aikeista B:llä ja C:llä ei ole ollut tietoa.

16. B ei ole enää Korkeimmassa oikeudessa väittänyt, että hän olisi lopettanut lyömisen välittömästi A:n lopetettua C:n kuristamisen. Sen sijaan B on kertonut lopettaneensa lyönnit, kun A:sta ei hänen käsityksensä mukaan enää ollut vaaraa C:lle, eli siinä vaiheessa, kun C oli päässyt asunnon ulko-oven eteen estämään A:n avaamisaikeet. C puolestaan ei ole enää muistanut tapahtumia tarkasti, ja hänen kertomuksensa käräjä- ja hovioikeudessa ovat tältä osin poikenneet toisistaan. C:n lausumien näyttöarvo jää vähäiseksi. A:n kertomus veitsellä lyömisen jatkumisesta aina poliisien tuloon saakka puolestaan merkitsisi sitä, että B olisi jatkanut lyömistä senkin jälkeen, kun C oli poistunut eteisestä keittiöön soittaakseen poliisille, eli vaaratilanteen B:n tarkoittamassa mielessä jo päätyttyä. Se, milloin B on lopettanut lyönnit, on jäänyt asiassa täsmällisesti selvittämättä.

17. A:n mukaan ensimmäiset veitsen iskut olivat osuneet häntä käsivarteen ja myös haavat kasvoihin olivat voineet syntyä painimisen aikana. Muutoin haavat olivat tulleet B:n jatkaessa lyöntejään, vaikka hän oli lopettanut C:n pahoinpitelyn. Korkein oikeus toteaa tältä osin, etteivät haavat A:n oikeassa sääressä, reiden sisäsivuilla ja keskilinjalla sekä rintakehällä ole voineet syntyä painimisen aikana, vaan vasta siinä vaiheessa, kun C oli päässyt pois A:n alta ja A oli jäänyt lattialle istumaan.

18. B on pitänyt lyöntejään vain satunnaisina, lähinnä uhkailuina ja huitomisena. Korkein oikeus toteaa, että ainakin A:n käsivarteen ja ylävartaloon osuneiden iskujen voidaan arvioida olleen verrattain voimakkaita, koska ne ovat lävistäneet A:n yllä olleen päällystakin ja aiheuttaneet hänelle useita valokuvista ilmeneviä pistohaavoja. Selvää toisaalta on, ettei yksikään lyönneistä ole tosiasiassa ollut A:n hengen ja terveyden kannalta vaarallinen.

Ovatko toimet olleet hätävarjelua tai anteeksiannettavaa hätävarjelun liioittelua

Hätävarjelu

20. Kuten edeltä kohdasta 14 ilmenee, A on aloittanut oikeudettoman hyökkäyksen C:tä kohtaan. B on ryhtynyt lyömään A:ta veitsellä siinä vaiheessa, kun C:n hengitys on ollut A:n kuristusotteen johdosta salpaantuneena. B:n käsitystä siitä, että C on ollut tuossa tilanteessa vakavassa hengen ja terveyden vaarassa, voidaan pitää perusteltuna. Korkein oikeus katsoo, että B:n A:han kohdistamat osin kovatkin veitsen iskut ovat olleet tarpeellisia A:n hyökkäyksen torjumiseksi. Siten B ei ole ryhtyessään lyömään A:ta ylittänyt sallitun puolustusteon rajoja. B on toiminut tässä tilanteessa hätävarjelussa ja hänen tekonsa on siis tältä osin ollut oikeutettu.

21. Arvioitavaksi jää B:n menettelyn puolustettavuus sen jälkeen, kun A oli lopettanut C:n kuristamisen. Kuten edellä on todettu, A:n tunkeutuminen asuntoon ja käyttäytyminen siellä on ollut väkivaltaista. Suullisessa käsittelyssä tehtyjen havaintojen mukaan A on huomattavasti B:tä ja C:tä rotevampi. A:lle aiheutuneet pisto- ja viiltohaavat eivät ole olleet niin vakavia, että hän olisi niiden johdosta tullut silmin nähden toimintakyvyttömäksi, ja hän oli pyrkinytkin siirtymään asunnon ulko-ovelle, kertomansa mukaan paetakseen. C puolestaan on estänyt oven aukaisemisen, jotta sen taakse tullut mies ei pääsisi A:n avuksi häntä ja B:tä pahoinpitelemään. Asunnon haltijoiden pelon ja C:n menettelyn voidaan katsoa olleen olosuhteet huomioon ottaen aiheellisia.

22. Korkein oikeus katsoo, että B on perustellusti voinut olla siinä käsityksessä, ettei väkivallan uhka ole ollut sanotussa tilanteessa ohitse ja että puolustautuminen on ollut edelleen tarpeen. Kysymys on siten ollut edelleen hätävarjelutilanteesta. Puolustusteon sallittavuuden kannalta on kuitenkin arvioitava, onko veitsellä lyöminen tässä vaiheessa ollut enää oikeassa suhteessa havaittavaan vaaraan.

23. Korkein oikeus toteaa, että puolustautumistilannetta on sinänsä arvioitava B:n näkökulmasta. B on edellä todetuin tavoin lyönyt A:ta veitsellä vielä useita kertoja tämän istuessa eteisen lattialla jo saamistaan iskuista tuupertuneena. C:n on täytynyt olla tällöin jo A:n ja oven välissä. Lyönnit ovat tässä vaiheessa kohdistuneet A:n rintakehään ja oikean jalan sisä- ja keskiosaan. Kysymys ei ole ollut vain huitomisesta. Lyöntien määrä ja niissä käytetty voima huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että B:n menettely on tältä osin ylittänyt sen, mitä voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää puolustettavana oletetun hyökkäyksen torjumiseksi.

Hätävarjelun liioittelu

24. Rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan puolustautumisteko, joka ei ole oikeutettu, voi olla hätävarjelutilanteessa anteeksiannettava, jos tekijältä ei hänen asemassaan olisi voitu kohtuudella edellyttää toisenlaista suhtautumista. Teon anteeksiannettavuuteen vaikuttavat muun ohella hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys ja tämän vaikutukset hyökkäyksen kohteeksi joutuneen harkintakykyyn. Lain esitöiden mukaan merkitystä on myös henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, vaikka jokaiselta edellytetään määrätynlaista kykyä itsehillintään (HE 44/2002 vp s. 117 - 118). Anteeksiantoperuste ei siis tee tekoa sallituksi, mutta sen perusteena olevan seikan katsotaan vaikuttaneen tekijän kykyyn ja mahdollisuuksiin valita sallitun ja kielletyn käyttäytymisen välillä.

25. B oli tapahtumapäivänä ottanut yhteyttä poliisiin A:n uhkaavien puheluiden johdosta. A:n tunkeuduttua asuntoon tilanne on muodostunut kaoottiseksi ja tapahtumat ovat edenneet nopeasti. B:n pelkoa on lisännyt oven takana ollut A:n kaveri.

26. Edellä mainituissa olosuhteissa B:n tosiasialliset mahdollisuudet harkita puolustustoimien tarpeellisuutta ja suhteellisuutta ovat olleet vähäiset senkin jälkeen, kun A on jäänyt istumaan verissään lattialle. A:n C:hen kohdistaman hyökkäyksen yllätyksellisyys, vaarallisuus ja tilanne kokonaisuudessaan huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei B:ltä ole kohtuudella voinut vaatia muunlaista suhtautumista. B:n menettelyä on loppuvaiheiden osalta perusteltua pitää anteeksiannettavana.

27. B:n syyksi luettava pahoinpitely on tehty teräaseella. Lyönnit ja viillot eivät ole olleet miltään kannalta hengenvaarallisia, vaan jääneet vaikutuksiltaan pinnallisiksi. Tekoa ei voida edellä kuvattu kokonaisuus huomioon ottaen pitää törkeänä. B jää hätävarjelun liioitteluna syyksi luettavasta pahoinpitelystä rangaistukseen tuomitsematta.

Vahingonkorvaus

28. Vaikka B vapautetaan rangaistusvastuusta, hän on tuottamuksensa perusteella vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan A:lle aiheuttamansa vahingot. B ei ole riitauttanut korvauksen määrää tai vaatinut sen sovittelua. Hovioikeuden ratkaisua ei ole tältä osin syytä muuttaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

B:n syyksi luetaan 7 kohdassa rikoslain 21 luvun 5 §:n ja 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla hätävarjelun liioitteluna tehty pahoinpitely ja hänet jätetään tästä teosta rangaistukseen tuomitsematta.

Vahingonkorvausten osalta hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti, Soile Poutiainen, Marjut Jokela ja Jukka Sippo. Esittelijä Matti Sepponen.

---

[SV]

Fråga om nödvärn och om misshandel begången genom excess i nödvärn.

SL 4 kap 4 §

SL 21 kap 5 §