Supreme Court dismisses request to overturn ruling on statute of limitations for professional debt collector. Collector failed to prove inability to use correct case start date. Court upholds original dismissal of enforcement action.
Legislator summary
AI generatedThe Supreme Court dismissed Lindorff Oy's request to overturn a prior decision that had voided an enforcement action against a professional debt collector. Lindorff argued that new evidence showed the underlying debt case started after the statute of limitations law took effect, which would have prevented the debt from expiring. The court held that Lindorff could not demonstrate it was unlikely to have relied on the correct case start date during the proceedings, thus rejecting the request to reopen the case.
Legislator headnote
AI generatedOikeudenkäymiskaaren 31 luku 7 § 1 momentin 3 kohta; Aikaisemmin esitettyä seikkaa koskevan todennäköisyyden puute estää tuomion purkamisen.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Korkein oikeus oli ulosottovelallisen valituksesta kumonnut ulosmittauksen katsottuaan, että perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittaneen ulosottovelkojan saatava päävelallista vastaan oli vanhentunut ja siten myös takaajana ollut ulosottovelallinen oli vapautunut takausvastuustaan. Ratkaisu oli keskeisiltä osiltaan perustunut siihen, että päävelkaa koskeva asia oli ollut vireillä ulosotossa vanhentumislain tullessa voimaan.
Ulosottovelkoja vaati Korkeimman oikeuden päätöksen purkamista, koska myöhemmin oli käynyt ilmi, että ulosottoviranomaiselta saatu tieto päävelkaa koskevan asian vireilletulon ajankohdasta ulosotossa oli ollut virheellinen.
Kysymys siitä, oliko ulosottovelkoja saattanut todennäköiseksi, ettei se ollut aikaisemmin voinut vedota oikeaan ulosottoasian vireilletulon ajankohtaan.
OK 31 luku 7 § 1 mom 3 kohta
Hakemus Korkeimmassa oikeudessa
Lindorff Oy vaati hakemuksessaan, että Korkeimman oikeuden jäljempänä selostettava päätös 25.6.2009 nro 1445 puretaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla.
A vaati vastauksessaan, että hakemus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Hakemus ja sen kohteena oleva ratkaisu
1. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden hylättyä A:n ulosottovalituksen Korkein oikeus on päätöksellään 25.6.2009 nro 1445 kumonnut Seinäjoen kihlakunnanviraston avustavan ulosottomiehen 25.5.2007 suorittaman ulosmittauksen ulosottoon kertyneiden, vielä tilittämättä olleiden varojen osalta. Ulosotto oli perustunut Valkealan kihlakunnanoikeuden 18.11.1993 antaman yksipuolisen tuomion perusteena olleeseen velkaan, jossa päävelallisena oli Nelikolmio Oy ja takaajana muun muassa A.
3. Lindorff Oy on vaatinut Korkeimman oikeuden päätöksen purkamista sillä perusteella, että asiassa oli Korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen selvinnyt, että Lindorff Oy:n täytäntöönpanohakemus päävelallista vastaan olikin tullut vireille vasta vanhentumislain voimaantulon jälkeen 1.4.2004, ja vanhentuminen päävelallista vastaan oli siten katkennut mainittuna päivänä ja siis 10 vuoden kuluessa 25.4.1994 tapahtuneen edellisen vanhentumisen katkaisemisen jälkeen. Lindorff Oy on katsonut, että Korkeimman oikeuden ratkaisu oli perustunut vanhentumisen katkaisemisen osalta puutteellisiin tietoihin ja että tuomio tulee uusien tietojen perusteella oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla purkaa.
4. A on vaatinut, että hakemus hylätään, koska Lindorff Oy ei ollut saattanut todennäköiseksi, ettei se ollut voinut vedota hakemuksen perusteena olevaan seikkaan asiaa Korkeimmassa oikeudessa käsiteltäessä.
Korkeimman oikeuden kannanotto
5. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio riita-asiassa voidaan purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut toiseen lopputulokseen. Pykälän 2 momentin mukaan tuomiota älköön purettako 1 momentin 3 kohdassa mainitusta syystä, ellei asianosainen saata todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota puheena olevaan seikkaan tai todisteeseen siinä oikeudessa, joka tuomion on antanut, tai hakemalla muutosta tuomioon taikka että hän muutoin on pätevästä syystä ollut siihen vetoamatta.
6. Lindorff Oy on vedonnut edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettuna uutena seikkana siihen, että toisin kuin Korkeimman oikeuden ratkaisussa oli katsottu, päävelallista koskeva ulosottoasia ei ollut ollut vireillä vanhentumislain voimaan tullessa. Tämän vuoksi vanhentumiskysymykseen oli sovellettu väärää lainkohtaa ja ratkaisu oli muodostunut virheelliseksi. Lindorff Oy on katsonut, että se ei ollut voinut vedota ulosottoasian vireilletulon todelliseen ajankohtaan oikeuskäsittelyn aikana, koska ulosottoviranomaisen asiassa antaman lausunnon mukaan Lindorff Oy:n ulosottohakemus oli tullut vireille lokakuussa vuonna 2003 ja oli ollut vireillä vanhentumislain voimaan tullessa.
7. Lindorff Oy on hakemuksessaan ilmoittanut, että sen perintäjärjestelmässä oli ollut merkintä siitä, että kysymyksessä oleva saatava oli siirtynyt ulosottoperintään päävelallisen osalta 5.3.2004 mutta ettei sille ollut jäänyt ulosottohakemuksista jäljennöksiä. Lindorff Oy on katsonut että sillä oli ollut oikeus luottaa siihen, että ulosottoviranomaisella oli oikea tieto asian vireilletulosta.
10. Edellä mainituilla perusteilla, kun erityisesti otetaan huomioon asiassa merkityksellisiä tosiseikkoja koskenut Lindorff Oy:n selonottovelvollisuus ja siihen liittynyt huolellisuusvelvollisuus, Korkein oikeus katsoo, ettei Lindorff Oy ole saattanut todennäköiseksi, ettei se ole voinut vedota hakemuksensa perusteena olevaan seikkaan Korkeimman oikeuden tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä tai että se muutoin on pätevästä syystä ollut siihen vetoamatta. Sen vuoksi Korkein oikeus hylkää hakemuksen.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pasi Aarnio, Marjut Jokela, Jukka Sippo, Ari Kantor ja Jarmo Littunen. Esittelijä Kristina Oinonen.
---
[SV]
Högsta domstolen hade upphävt en utmätning efter att utsökningsgäldenären hade överklagat. Högsta domstolen hade ansett att utsökningsborgenären yrkesmässigt drev inkassoverksamhet, att fordran på huvudgäldenären hade preskriberats och att således även utsökningsgäldenären, som var borgensman, hade befriats från sitt borgensansvar. Avgörandet hade till väsentliga delar byggt på att målet angående huvudförpliktelsen hade varit anhängigt i utsökningsförfarande när lagen om preskription av skulder trädde i kraft.
Utsökningsborgenären yrkade att Högsta domstolens beslut skulle återbrytas, eftersom det senare hade framgått att den uppgift av utsökningsmyndigheten om tidpunkten då ärendet angående huvudförpliktelsen blev anhängigt i utsökningsförfarande hade varit oriktig.
Fråga om utsökningsborgenären hade visat att det var sannolikt att det inte tidigare hade varit möjligt att åberopa den riktiga tidpunkt då utsökningsärendet blev anhängigt.
RB 31 kap 7 § 1 mom 3 punkten