Church liable for dust damage from cemetery expansion under strict environmental liability law.

Seurakunta oli teettänyt itsenäisellä urakoitsijalla hautausmaan laajentamiseen liittyvän maanrakennustyön, jonka yhteydessä naapurikiinteistölle kulkeutunut pöly oli vahingoittanut kiinteistöllä olevaa rakennusta. Seurakunta ei ollut ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuna toiminnan harjoittajana tai siihen rinnastettavana tuottamuksesta riippumattomassa korvausvastuussa rakennukselle aiheutuneesta ympäristövahingosta. (Ään.)

L ympäristövahinkojen korvaamisesta 1 §

L ympäristövahinkojen korvaamisesta 7 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne Toijalan käräjäoikeudessa

A ja B sekä Oy L esittivät X:n seurakuntaa vastaan ajamassaan kanteessa, että rakennuttaessaan hautausmaan laajennuksen seurakunta oli laiminlyönyt huolehtia töiden järjestämisestä siten, että ympäristölle ja kantajien omistamalle kiinteistölle ja sillä sijaitsevalle huvilalle ei aiheutunut vahinkoa. Seurakunnan laiminlyöntien seurauksena työmaan nostattama pöly oli tunkeutunut kantajien omistaman kiinteistön rakenteisiin sekä sisätilojen pintakerroksiin ja tekstiileihin.

Hautausmaan rakentaminen, suunnittelu ja ylläpito olivat luvanvaraista toimintaa. Hautausmaan ylläpitäjänä ja luvanhaltijana oli seurakunta, joka oli toiminnan harjoittajana ympäristövahinkolain mukaisessa ankarassa vastuussa toiminnan aiheuttamista ympäristövahingoista.

A ja B vaativat seurakunnan velvoittamista suorittamaan heille vahingonkorvausta 23 550 euroa ja selvittelykuluja 4 931,71 euroa. Oy L vaati vahingonkorvausta 57 503,24 euroa ja selvittelykuluja 1 190,20 euroa.

Vastaus

Seurakunta kiisti kanteen. Se totesi, että se ei ollut suorittanut hautausmaan laajentamista vaan urakan oli tehnyt seurakunnan sopimuskumppani, joka urakoitsijana oli vastannut urakasta. Maanrakennustyöt eivät kuuluneet seurakunnan laissa säädettyihin tehtäviin. Seurakunta toimitti vain veden, teki mittaukset ja hankki tarvittavat luvat.

Toijalan käräjäoikeuden tuomio 26.6.2009

Käräjäoikeus totesi, että hautausmaan laajentamisen vuoksi tehdyn maanrakennustyön nostattama pöly on ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain (ympäristövahinkolaki) 1 §:ssä tarkoitettu muu vastaava häiriö. Jos pöly aiheutti ympäristössä vahinkoa, kyseessä oli ympäristövahinko.

Seurakunnalla oli hautaustoimilain säännösten perusteella hautaustoimen järjestämisvelvollisuus. Hautausmaan rakentaminen oli ollut osa hautaustointa. Koska vahinkoa aiheuttanut toiminta oli liittynyt kiinteästi seurakunnan lakisääteisiin velvollisuuksiin kuuluvaan hautausmaan ylläpitoon ja hautaustoimen järjestämiseen, seurakunta vastasi hautausmaan rakentamisen yhteydessä aiheutuneesta ympäristövahingosta tuottamuksesta riippumatta. Seurakunta oli ympäristövahinkolain 7 §:n perusteella korvausvelvollinen, koska ympäristövahinko oli aiheutunut sen harjoittamasta toiminnasta.

Käräjäoikeus velvoitti seurakunnan suorittamaan vahingonkorvauksena A:lle ja B:lle 4 900 euroa korkoineen ja korvauksena vahingon selvittelykuluista 2 145,58 euroa sekä Oy L:lle vahingonkorvauksena 5 300 euroa korkoineen sekä korvauksena vahingon selvittelykuluista 1 190,20 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Vesa Sirkesalo.

Turun hovioikeuden tuomio 30.9.2010

Kaikki asianosaiset valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että asiaa ei ollut aihetta arvioida oikeudellisesti toisin kuin käräjäoikeudessa. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota vahingonkorvausvaatimusten osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Saara Laapas, Leena Virtanen-Salonen ja Leena Mikkonen.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin rajoitettuna koskemaan kysymystä, onko seurakuntaa hautausmaan ylläpitäjänä pidettävä ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain (ympäristövahinkolaki) 7 §:ssä tarkoitettuna toiminnan harjoittajana, joka on tuottamuksesta riippumattomassa vastuussa hautausmaan laajentamiseen liittyvästä maansiirtotyöstä aiheutuneesta ympäristövahingosta.

Seurakunta vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään.

A ja B sekä Oy L vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Vahinkotapahtuma ja ratkaistavana oleva kysymys

1. Seurakunta on kesällä 2006 teettänyt hautausmaan laajentamiseen liittyvän maanrakennustyön itsenäisellä urakoitsijalla. Urakoitsija on seurakunnan kanssa tekemänsä urakkasopimuksen mukaisesti suorittanut kaivuu-, maansiirto- ja kuljetustöitä, joiden yhteydessä maamassoja on ollut läjitettynä hautausmaan laajennusalueelle. Urakoitsijan tekemien töiden johdosta A:n ja B:n ja Oy L:n omistamalle, hautausmaata vastapäätä sijaitsevalle kiinteistölle on kulkeutunut pölyä, joka on vahingoittanut kiinteistöllä olevan hirsirakennuksen rakenteita ja sisätiloja.

2. Asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, onko seurakunta ympäristövahinkolain 7 §:n mukaisessa vahingonkorvausvastuussa rakennukselle aiheutuneesta ympäristövahingosta.

Sovellettavat säännökset ja aikaisempi oikeuskäytäntö

Seurakunnan korvausvastuun arviointi

5. Ympäristövahinkolain tarkoituksena on kohdentaa korvausvastuu sille, jonka harjoittamasta ympäristöä vahingoittavasta toiminnasta on kysymys. Olennainen merkitys on siten toiminnan laadulla ympäristön kannalta. Vastuun kohdentamisen taustalla on korvausnäkökohtien ohella pyrkimys vaikuttaa toimintaan ympäristövahinkoja ehkäisevästi. Nämä lähtökohdat tulee ottaa huomioon arvioitaessa sitä, onko laissa tarkoitettuna ympäristölle vahingollisen toiminnan harjoittajana pidettävä seurakuntaa vai sen käyttämää maansiirtourakoitsijaa.

6. Seurakunnan toiminta hautausmaan ylläpitäjänä ei ole ympäristölle vahingollista toimintaa eikä siihen ole lähtökohtaisesti perusteltua kytkeä ankaraa vastuuta. Vaikka hau¬tausmaan ylläpitämiseen voikin liittyä ympäristövahingon vaara esimerkiksi maaperän tai veden pilaantumisena, sen kaltaisesta vahingosta ei nyt ole kysymys. Seurakunnan vastuuta arvioitaessa merkitystä ei ole sillä, että hautausmaan ylläpito on hautaustoimilaissa säädetty evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan lakimääräiseksi tehtäväksi.

7. Maanrakennustyöstä voi aiheutua ympäristövahinkoja muun muassa pölyyntymisen muodossa etenkin, jos suojaustoimenpiteet ovat riittämättömät. Käsillä olevassa tapauksessa toteutunut ympäristövahinko on suoraa seurausta maanrakennusurakoitsijan toiminnasta. Seurakuntaa, joka on teettänyt työn itsenäisellä urakoitsijalla, ei voida pitää ympäristövahinkolaissa tarkoitettuna toiminnan harjoittajana. Kun urakkasopimuksesta ei myöskään voi päätellä, että urakoitsija olisi ollut epäitsenäinen suhteessa seurakuntaan tai että seurakunnalla olisi ollut urakoitsijaan tai työn toteuttamistapaan nähden erityistä määräysvaltaa, seurakunnan rinnastaminen vahinkoa aiheuttaneen toiminnan harjoittajaan on perusteetonta.

8. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että seurakunta ei ole ympäristövahinkolain 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuna toiminnan harjoittajana tai siihen rinnastettavana mainitun lain mukaisessa korvausvastuussa rakennukselle aiheutuneesta vahingosta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Kanne hylätään ja seurakunta vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Pertti Välimäki (eri mieltä), Hannu Rajalahti, Marjut Jokela (eri mieltä) ja Ari Kantor. Esittelijä Elina Lampi-Fagerholm.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Jokela:

Toisin kuin enemmistö katson, että hautausmaan laajentamisesta aiheutuneesta ympäristövahingosta vastaa hautausmaata ylläpitävä seurakunta, joka ei voi välttää vastuutaan sillä perusteella, että käytännössä työn on suorittanut itsenäinen urakoitsija.

Ympäristövahinkolain säätämisen tarkoituksena on ollut parantaa vahingonkärsijöiden asemaa. Lain 7 §:n 1 momentin mukaan korvausvelvollisuuden syntyminen ei edellytä tahallisuutta tai huolimattomuutta vaan korvausvastuussa on se, jonka harjoittamasta toiminnasta ympäristövahinko johtuu (1 kohta) tai joka voidaan rinnastaa tällaiseen toiminnan harjoittajaan (2 kohta). Ympäristövahinkolaki perustuu niin sanottuun aiheuttamisvastuuseen. Sillä tarkoitetaan ympäristöoikeudessa periaatetta, jonka mukaan hyötyä saavan käyttäjän tulee maksaa aiheuttamistaan haitoista. Ympäristövahinkojen kustannukset tulisi siis kohdistaa sen korvattavaksi, joka aiheuttaa ympäristön pilaantumista ja hyötyy siitä taloudellisesti.

Ympäristövahinkolaissa ei ole määritelty toiminnan tai toiminnan harjoittajan käsitteitä. Lain 1 §:n 2 momentin mukaan toiminnan harjoittamista on myös tien, rautatien, sataman, lentoaseman tai muun näihin verrattavan liikennealueen pitäminen. Kyseinen momentti ei ole poikkeussäännös, joka laajentaisi tai muuttaisi liikennealueiden pitämisen osalta yleistä toiminnan käsitettä. Säännös on otettu lakiin vain sen selventämiseksi, että liikennealuetta arvioidaan kokonaisuutena ja että vastuussa on alueen ylläpitäjä eikä yksittäinen käyttäjä (HE 165/1992 vp s. 19, Laintarkastuskunnan lausunto n:o 2/1992 s. 4 - 5, 47 ja 81).

Toiminnan ja toiminnanharjoittajan käsitteitä käytetään myös ympäristönsuojelulaissa, jonka 3 §:ssä ne on määritelty. Toiminnanharjoittajalla tarkoitetaan lain 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan henkilöä, joka harjoittaa pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa tai joka tosiasiallisesti määrää toiminnasta. Ympäristönsuojelulain esitöiden mukaan keskeistä olisi, kuka tai mikä taho ohjaa toiminnan toteuttamista käytännössä (HE 84/1999 vp s. 42). Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavalla toiminnalla tarkoitetaan puolestaan laitoksen perustamista tai käyttämistä sekä siihen teknisesti ja toiminnallisesti kiinteästi liittyvää toimintaa taikka alueen käyttämistä tai toiminnan järjestämistä siten, että siitä saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Lain esitöissä esimerkkeinä toimintaan rinnastuvasta toiminnan järjestämisestä on käytetty liikennealueiden ja viemäriverkoston ylläpitämistä (HE 84/1999 vp. s. 41).

Ympäristövahinkolaissa ja ympäristönsuojelulaissa käytettyjä samoja käsitteitä on perusteltua tulkita yhteensopivalla tavalla. Lähtökohtana siten on, että ympäristöluvan haltija tai sen hakemiseen velvoitettu on vastuussa myös ympäristövahingoista ympäristövahinkolain nojalla.

Hautaustoimilain 3 §:ssä evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnille tai seurakuntayhtymille on asetettu velvollisuus ylläpitää yleisiä hautausmaita. Samalla ne on vapautettu hakemasta hautausmaan perustamista tai laajentamista varten muilta yhteisöiltä vaadittavaa lupaa (8 §). Hautausmaan perustaminen ei ilman erityisiä syitä edellytä ympäristölupaa, mutta siitä on terveydenhoitoasetuksen 39 §:n nojalla tehtävä terveydenhoitolain 13 §:ssä tarkoitettu ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaiselle, joka voi antaa määräyksiä terveyshaittojen ehkäisemiseksi.

Alueen muuttaminen hautausmaaksi on nyt käsiteltävässä tapauksessa edellyttänyt laajoja kaivaus-, maansiirto- ja kuljetustöitä. Maanrakennustyö on ollut tarpeen arkkuhautoina käytettävällä alueella pohjaveden suojaamiseksi.

Seurakuntayhtymä on hakenut ja saanut maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan asemakaavan mukaista hautausmaata varten. Seurakuntayhtymä on tehnyt myös terveydenhoitolain 13 §:n mukaisen ilmoituksen, jonka johdosta terveydensuojeluviranomainen on päättänyt, että vainajien maatumisesta aiheutuva mahdollinen haitta pohjavesille estetään alapuolisilla bentoniittimatoilla. Kun hankkeen johdosta on myöhemmin ollut tarve asioida kunnan viranomaisten kanssa, puhevaltaa on käyttänyt seurakunta yksin. Seurakunta on asiassa esitetyn selvityksen mukaan päättänyt muun muassa siitä, miten ja minne maa läjitetään. Seurakunta on siten käyttänyt määräämisvaltaa toiminnan käytännön järjestämisessä.

Hautausmaan perustaminen ja laajentaminen liittyvät läheisesti hautausmaan ylläpitämiseen, joka on seurakunnan lakisääteinen tehtävä. Hautausmaalta edellytetään usein sen käyttötarkoituksesta johtuvia erityisiä maanrakennus- ja maisemointitoimia. Hautausmaan perustaminen ja ylläpito muodostavat yhden toimintakokonaisuuden. Hautausmaan ylläpitäminen on seurakunnan lakisääteisenä tehtävänä luontevasti rinnastettavissa kadun pitoon, jonka järjestämisestä kunta maankäyttö- ja rakennuslain mukaan vastaa. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2001:61 on katsottu, että kun kadun rakentaminen oli kaupungin lakiin perustuva velvollisuus, kaupunkia oli kadun kunnossapitotöiden osalta pidettävä ympäristövahinkolain tarkoittamana toiminnan harjoittajana, vaikka työn oli suorittanut itsenäinen urakoitsija. Korkein oikeus on ratkaisussaan 2011:62 todennut, että sopimus ympäristövahinkoja koskevasta vastuusta voi koskea vain sopimusosapuolten keskinäisiä suhteita eikä se sido ulkopuolista vahingonkärsijää.

Hyväksyn hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

Oikeusneuvos Välimäki:

Erimielisyyteni koskee sitä, onko seurakunta ympäristövahinkolain 7 §:ssä tarkoitettuna toiminnan harjoittajana vastuussa rakennukselle aiheutetusta ympäristövahingosta.

Lain soveltamis- ja tulkintatilanne

Ketä on pidettävä korvausvelvollisena toiminnan harjoittajana, ratkaistaan ympäristövahinkolain 7 §:n nojalla. Toiminnan harjoittajaa ei säännöksessä kuitenkaan lähemmin määritellä. Sen sijaan siinä määritellään, kuka on toiminnan harjoittajaan rinnastettava; siitä ei nyt ole kyse. Toiminnan harjoittajaa määriteltäessä on otettava huomioon, että lain 1 §:n mukaan ympäristövahinkona korvataan tietyllä alueella harjoitetusta toiminnasta johtuva vahinko.

Ympäristövahinkolain esitöissä ei nyt esillä olevaa ongelmaa käsitellä. Korkein oikeus on kahdessa julkaistussa ratkaisussaan ottanut kantaa vastaavantyyppiseen kysymykseen. Ratkaisussa KKO 1999:124 hiekkapuhallustyöstä aiheutuneesta ympäristövahingosta katsottiin olevan korvausvastuussa työn suorittanut rakennusliike mutta ei työn rakennusliikkeeltä tilannut rakennuksen haltija. Ratkaisussa KKO 2001:61 kadun päällystämisen pohjatyöstä aiheutuneesta ympäristövahingosta määrättiin korvausvelvolliseksi kadun rakentamisesta vastuussa oleva kaupunki, vaikka työn oli suorittanut itsenäinen urakoitsija. Lisäksi totean, että aihepiiriin liittyvässä kolmannessa ratkaisussa KKO 2011:62 on ollut kysymys toiminnan harjoittajasta huoltamoyrittäjän ja öljy-yhtiön välisen liiketoimintasuhteen arvioinnin pohjalta ja siten erityyppisestä vastuuasetelmasta kuin aikaisemmissa ratkaisuissa.

Näkökohdat jotka puoltavat sitä, ettei seurakunta olisi korvausvelvollinen

Sitä vaihtoehtoa, että toiminnanharjoittajana olisi yksinomaan urakoitsija eikä seurakunta, puoltavat seuraavat seikat. Ympäristövahinko on syntynyt suoraan sen toiminnan seurauksena, jota urakoitsija on seurakunnan kanssa tekemänsä maanrakennustöitä koskevan urakkasopimuksen mukaisesti suorittanut. Vahinko on siis välittömästi urakoitsijan toiminnasta johtuvaa.

Urakoitsija on tässä tapauksessa ollut seurakuntaan nähden itsenäinen osakeyhtiö eikä esimerkiksi seurakunnan omistama ja hallinnoima yhtiö taikka yhtiö, jossa seurakunta käyttäisi tosiasiallista määräysvaltaa. Tällaisissa yhtiösuhteissa tosiasiallinen määräysvallan käyttäjä voitaisiin ympäristövahinkolain 7 §:n 1 momentin 2-kohdan ja 3 momentin nojalla katsoa toiminnan harjoittajaan rinnastettavaksi tahoksi (ks. HE 165/1992 vp s. 26 - 27). Tällaisesta suhteesta ei tässä tapauksessa ole kysymys.

Urakoitsijalla on urakkaa suorittaessaan yleensä tilaajaa paremmat käytännölliset mahdollisuudet vaikuttaa siihen, suoritetaanko työt siten, ettei ympäristövahinkoa aiheudu. Urakoitsijalle maanrakennusalan ammattilaisena on yleensä tilaajaa parempi asiantuntemus suunnitella ja järjestää työt vahingonvaara huomioon ottamalla. Tämän vuoksi rakennusurakan yleisissä sopimusehdoissakin tilaajan ja urakoitsijan välisessä suhteessa vastuu ulkopuolisille aiheutetuista vahingoista kuuluu yleensä urakoitsijalle ja tuottamuksesta riippumattomissa vahingoissa aina urakoitsijoille (Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 31 §). Tämä tilaajan ja urakoitsijan keskeinen vastuujärjestely ei kuitenkaan vaikuta siihen, kuka on korvausvastuussa ulkopuoliselle esimerkiksi ympäristövahinkolain mukaan, mutta valaisee asian käytännöllistä puolta.

Näkökohdat jotka puoltavat sitä, että myös seurakunta olisi toiminnan harjoittaja

Hautausmaan ylläpito on hautaustoimilain 3 §:n mukaan julkisyhteisönä toimivan evankelis-luterilaisen seurakunnan lakisääteinen julkisoikeudellinen velvollisuus. Kun hautausmaan ylläpito vaatii hautausmaan perustamisen, kuuluu sekin hautausmaan ylläpitoon. Sama koskee hautausmaan laajentamista. Ympäristövahinko on syntynyt seurakunnan lakisääteisen velvollisuuden täyttämisen yhteydessä.

Seurakunta on tässä tapauksessa käyttänyt hanketta koskevaa puhevaltaa viranomaisissa ja päättänyt muun muassa siitä, miten ja minne laajentamisen yhteydessä siirrettävä maa läjitetään. Seurakunta on siten käyttänyt määräämisvaltaa laajentamista koskevissa käytännön toimissakin.

Ympäristövahinkolain tarkoituksena on ollut parantaa vahingonkärsijän asemaa siitä, mikä se muun muassa vahingonkorvauslain perusteella oli ollut (HE 165/1992 vp s. 15 ja LaVM 10/1994 vp s. 2). Tämän vuoksi laki perustuu tuottamuksesta riippumattomalle ankaralle vastuulle, korvattavaksi tulee määräedellytyksin myös niin sanottu puhdas taloudellinen vahinko ja lisäksi vastuuvelvollisten piiriä on laajennettu. Lain tarkoitus puoltaa sitä, että myös kysymystä toiminnan harjoittajasta arvioidaan vahinkoa kärsineen näkökulmasta.

Kantani

Vaikka seurakunnan vastuun syrjäyttävälle kannalle voidaan esittää painavia perusteita, katson kuitenkin, että seurakunnan vastuuta puoltavat perusteet painavat tässä tapauksessa enemmän. Pääperusteena pidän sitä, että kyse on seurakunnan lakisääteiseen velvollisuuteen kuuluvasta toiminnasta, jota voi harjoittaa tässä tapauksessa vain seurakunta eikä urakoitsija. Tämä peruste on yhdenmukainen ratkaisun KKO 2001:61 perusteluiden kanssa. Vahingonkärsijän kannalta hautausmaan laajentaja on hautausmaan ylläpitäjänä oleva seurakunta.

Asiassa ei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.

---

[SV]

En församling hade gett en självständig entreprenör i uppdrag att utföra ett markbyggnadsarbete för att utvidga en begravningsplats. I samband med arbetet hade damm kommit in på en grannfastighet och skadat en byggnad på fastigheten. Församlingen var inte i egenskap av en sådan verksamhetsutövare eller därmed jämförbar som avses i 7 § 1 mom. lagen om ersättning för miljöskador ersättningsskyldig oberoende av vållande för miljöskadan på byggnaden. (Omröstn.)

L om ersättning för miljöskador 1 §, 7 §