Supreme Court denies extension of enforcement period where hidden assets were already used to pay debts.

Velallinen oli ulosottoperusteen alkuperäisen määräajan kuluessa salannut ulosottomenettelyssä omaisuuttaan ja lisäksi hänen oli katsottu ryhtyneen ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettuihin keinotekoisiin järjestelyihin. Koska kyseinen omaisuus oli kuitenkin jo vuonna 2001 ulosmitattu velallisen veloista ja varat oli käytetty hänen velkojensa maksuun, velallisen menettelyn ei katsottu olennaisesti vaikeuttaneen velkojan maksunsaantia. Ulosottoperusteen määräaikaa ei jatkettu.

UK 2 luku 26 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Turun käräjäoikeuden tuomio 30.9.2008

Perintäyhtiön vaadittua ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n nojalla ulosottoperusteen määräajan pidentämistä käräjäoikeus totesi, että kanteessa kerrotuilla tuomioilla oli näytetty, että vastaaja A oli tuomittu velallisen petoksesta rangaistukseen, koska hän ei ollut ulosottomenettelyssä ilmoittanut tosiasiallisesti omistavansa T Oy:n osakekantaa ja että keinotekoisten järjestelyjen johdosta kerrotun yhtiön muodollisesti omistamat arvo-osakkeet ja kesämökkikiinteistö sekä A:n lasten muodollisesti omistama omakotikiinteistö oli ulosmitattu A:n veloista. Tuomiot osoittivat, että A oli sopimattomasti järjestellyt taloudellista asemaansa ja siten olennaisesti vaikeuttanut velkojen maksunsaantia. Ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset ulosottoperusteen määräajan jatkamiselle olivat näin ollen olemassa.

Ulosottoperusteen määräajan jatkaminen oli kuitenkin tarkoitettu poikkeukselliseksi toimeksi. Ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 2 momentin mukaan määräaikaa ei saanut jatkaa, jos sitä voitiin pitää velallisen kannalta kohtuuttomana. Edellä mainituissa tuomioissa kerrotut järjestelyt olivat kaikki tapahtuneet ennen kuin ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuudelle säädettiin määräaika, ja edellä kerrottu A:n tosiasiallisesti omistama omaisuus oli ulosmitattu A:n veloista jo 2000-luvun alussa. Velkojen ja korkojen kokonaismäärä oli kuitenkin vain kasvanut. Velan kokonaismäärä huomioon ottaen oli todennäköistä, ettei A koskaan pystyisi edes lyhentämään velkaansa, vaikka määräaikaa jatkettaisiin. Käräjäoikeus piti sen vuoksi määräajan jatkamista kohtuuttomana. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mari Jaakkola.

Turun hovioikeuden tuomio 30.11.2009

Hovioikeus, jonne perintäyhtiö valitti, totesi, että A oli käräjäoikeuden toteamin tavoin keinotekoisten järjestelyjen kautta ja T Oy:n todellisen omistuksensa ulosottomenettelyssä salaamalla pyrkinyt välttämään ulosottoa ja pitämään omaisuuttaan velkojien ulottumattomissa. A:n menettely oli kohdistunut melko suureen varallisuusarvoon ja A:n toimet olivat olleet huomattavan moitittavia.

A oli asiassa esitetyn selvityksen mukaan ollut suurvelallinen jo vuodesta 1992 alkaen. T Oy:n omaisuuskin oli jo vuonna 2001 ulosmitattu A:n veloista ja käytetty A:n velkojien saatavien kattamiseen. Ottaen huomioon A:n velkaantumishistoriasta esitetty selvitys, se että velkojille ei ollut A:n moitittavista toimista aiheutunut ainakaan merkittävää vahinkoa ja käräjäoikeuden mainitsemat seikat, hovioikeus katsoi velallisen asemaan liittyvät kohtuusnäkökohdat kokonaisuudessaan sellaisiksi, että määräajan jatkaminen oli kohtuutonta. Tämän vuoksi käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muutettu.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Peter Sandholm, Jukka Uusitupa ja Hanna Väliaho (eri mieltä).

A oli edellä mainituissa ratkaisuissa selostetuilla tavoilla ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla tavoilla vaikeuttanut olennaisesti velkojien maksunsaantia alkuperäisen ulosottomääräajan aikana.

A oli vedonnut vastauksessaan siihen, että kaikki hänen omaisuutensa ja T Oy:n omaisuus oli hänen veloistaan ulosmitattu, mikä teki ulosottoperusteen määräajan jatkamisen hänen osaltaan kohtuuttomaksi. T Oy:n olemassaolosta ei siten ollut ollut hänen ulosottovelkojilleen mitään haittaa. Lakivaliokunnan mietinnön 34/2002 mukaan ulosottoperusteen määräaikaisuuden tuottama etu oli tarkoitettu vain niille velallisille, jotka eivät aktiivisin toimin pyrkineet vahingoittamaan velkojien etua. Pykälän soveltaminen ei ollut sidottu siihen, että velallisen toiminta täyttäisi jonkin rikoksen tunnusmerkistön, tai siihen, että toiminta voisi johtaa vahingonkorvauksen tuomitsemiseen. Pykälä täydensi velkojien mahdollisuutta saada perintä jatkumaan esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa näyttöä kärsityn vahingon määrästä ei ollut vaikeuksitta saatavissa. Tällöin jatkettiin alkuperäisen saatavan ulosottoperintää.

Hovioikeudenneuvos Väliaho katsoi, että A:n menettely oli ollut moitittavaa hänen pyrkiessään vahingoittamaan velkojien etua aktiivisin ja rikolliseksikin luettavin toimin. A:n aktiivisten velkojien etua vahingoittavien toimien ei tullut muodostua tässä asiassa hänen hyväkseen. A:n velkojille oli suotava tilaisuus periä ulosotossa olevia velkojaan ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 1 momentista ilmenevää määräaikaa kauemmin.

Ulosoton tehottomuus ei ollut kohtuuttomuusperuste asiassa, jossa A:n oli selvitetty aktiivisesti pyrkineen ulosottoa välttelemään. Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 2 momentin mukaan tuomiossa, jossa ulosottoperusteen määräaikaa sen päättymisen jälkeen jatketaan, velalliselle asetetaan maksuvelvollisuus sen suuruisena kuin se oli määräajan päättyessä, jollei sen jälkeen tapahtuneesta maksusta tai muusta vastaavasta seikasta muuta johdu.

Hovioikeudenneuvos Väliaho kumosi käräjäoikeuden tuomion ja jatkoi ulosottoperusteen määräaikaa.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

Perintäyhtiölle myönnettiin valituslupa.

Perintäyhtiö vaati valituksessaan, että ulosottoperusteen määräaikoja jatketaan kanteessa vaaditulla tavalla.

A vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on yhtiönsä velkojen takaajana velvoitettu maksa-maan korkoineen 1 213 909,80 markkaa kihlakunnanoikeuden 14.12.1992 antamalla yksipuolisella tuomiolla sekä 250 000 ja 600 000 markkaa lääninhallituksen 6.9.1993 ja 10.9.1993 antamilla lainhakupäätöksillä. Pankkisaatavat on sittemmin siirretty perintäyhtiölle. Perintäyhtiö on 15.2.2008 vireille panemassaan kanteessa vaatinut, että kyseisten ulosotto-perusteiden määräaikaa jatketaan 10 vuodella, koska A oli alkuperäisten määräaikojen kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia salaamalla tietoja ulosottomenettelyssä ja järjestelemällä taloudellista asemaansa selvästi sopimattomalla tavalla.

2. A:n veloista oli vuonna 2001 ulosmitattu T Oy:n nimiin vuonna 2000 hankitut arvo-osuudet ja samana vuonna ostettu määräala sekä Asunto Oy R:n nimissä ollut ja A:n perheen asuntona käytetty kiinteistö. Kyseisten yhtiöiden osakkeenomistajina olivat olleet A:n alaikäiset lapset. Ulosottomenettelyssä järjestely on katsottu keinotekoiseksi, ja ulosmitatun omaisuuden arvoksi oli arvioitu noin 1 368 000 markkaa. Käräjäoikeuden hylättyä ulosmittausvalitukset ja hovioikeuden jätettyä käräjäoikeuden ratkaisut pysyviksi omaisuus oli myyty ja varat oli käytetty A:n velkojen maksuun. Lisäksi A on vuonna 2004 annetulla hovioikeuden tuomiolla tuomittu velallisen petoksesta, koska hän ei ollut vuonna 1999 toimitetussa ulosottoselvityksessä ilmoittanut, että hän on T Oy:n tosiasiallinen omistaja.

3. Asiassa on kysymys ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 1 momentissa säädetyn ulosottoperusteen määräajan jatkamisen edellytyksistä.

Ulosottoperusteen määräajan jatkamisen edellytykset

4. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 1 momentin mukaan ulosottoperuste, jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Tuomioistuin voi kuitenkin ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 1 momentin nojalla velkojan vaatimuksesta määrätä ulosottoperusteen määräajan jatkumaan 10 vuotta. Edellytyksenä jatkamiselle on, että velallinen on alkuperäisen määräajan kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia siten, että 1) hän on kätkenyt tai lahjoittanut omaisuuttaan, 2) lisännyt perusteettomasti velkojensa määrää tai 3) salannut tietoja taloudellisesta asemastaan konkurssissa, ulosotossa, yksityishenkilön velkajärjestelyssä tai yrityssaneerausmenettelyssä taikka 4) muilla vastaavilla, selvästi sopimattomilla toimilla järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoksi. Ulosottoperusteen täytäntöönpanon määräaikaa ei kuitenkaan saa 2 momentin mukaan jatkaa, jos sitä voidaan pitää velallisen kannalta kohtuuttomana.

5. Hallituksen esityksen (HE 83/2006 vp s. 40) mukaan velkojan maksunsaannin olennaisella vaikeuttamisella tarkoitetaan momentin 1 - 4 kohdan mukaisen toiminnan haitallisia seuraamuksia velkojan kannalta. Maksunsaannin olennaisen vaikeutumisen edellytys liittyy sekä velallisen toiminnan paheksuttavuuteen että siihen määrään, jonka osalta velkojan maksunsaanti on vaikeutunut. Jollei summa, jonka velallinen on saattanut velkojien ulottumattomiin, ole kokonaisuuden kannalta olennainen, perusteita määräajan jatkamiselle ei ole. Lisäksi hallituksen esityksessä on viitattu lakivaliokunnan mietintöön (LaVM 34/2002 vp), jonka mukaan ulosottoperusteen määräajat ovat niin pitkiä, että niiden jatkamisen tulee olla poikkeuksellista.

6. Korkein oikeus toteaa, että ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 1 momentin soveltamisen perusedellytyksenä on, että velallinen on olennaisesti vaikeuttanut velkojien maksunsaantia. Tämä edellytys liittyy kaikkiin säännöksessä jäljempänä kuvattuihin tapoihin, joilla velallinen sopimattomasti toimien voi pyrkiä vahingoittamaan velkojien etua.

7. Velkojien maksunsaannin vaikeuttaminen edellyttää paitsi velallisen menettelyn moitittavuutta myös sen taloudellista haitallisuutta velkojille. Vaikka säännöksessä ei edellytetä samankaltaista aiheutuneen vahingon näyttämistä, jota vahingonkorvauksen tuomitseminen edellyttäisi, määräaikaa voidaan jatkaa vain, jos velallisen toimilla on ollut olennaisesti haitallisia seurauksia velkojien maksunsaannin kannalta.

8. Hallituksen esityksen mukaan määräajan jatkamiseen ei ole perusteita, ellei velkojien ulottumattomiin saatettu summa ole ollut kokonaisuuden kannalta olennainen. Korkein oikeus katsoo, että rahamäärän suuruuden ohella merkitystä voi olla myös sillä, ovatko velallisen kätkemis- tai järjestelytoimet estäneet täytäntöönpanoa vai ovatko ne jääneet vaikutuksettomiksi esimerkiksi sen vuoksi, että ne on ulosotossa katsottu tehottomiksi tai sivuutettu keinotekoisina järjestelyinä. Velallisen menettelyn moitittavuus ei siten vielä sellaisenaan välttämättä merkitse sitä, että määräajan pidentämisen edellytykset täyttyisivät.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä tapauksessa

9. Kohdassa 2 esitetyllä tavalla A oli järjestellyt lastensa nimissä oleville yhtiöille huomattavan arvokasta omaisuutta, joka oli kuitenkin vuonna 2001 keinotekoisena järjestelynä ulosmitattu A:n veloista. Lisäksi A on tuomittu rangaistukseen velallisen petoksesta, koska hän oli aikaisemmin toimitetussa ulosottoselvityksessä jättänyt ilmoittamatta omistavansa T Oy:n osakekannan. Korkein oikeus pitää - huolimatta omistusjärjestelyjen ja ilmoitusvelvollisuuden laajuuden tulkinnanvaraisuutta koskevista A:n väitteistä - selvänä, että A on ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla salannut omaisuuttaan maksukyvyttömyysmenettelyssä ja 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoksi. Täytäntöönpanoajan jatkamisen edellytykset täyttyvät siten A:n menettelytapojen moitittavuuden osalta.

10. Kysymys on kuitenkin lisäksi siitä, ovatko A:n toimet olennaisesti vaikeuttaneet velkojien maksunsaantia, kun omistusjärjestelyt on ulosotossa sivuutettu ja omaisuus on käytetty hänen velkojensa maksuun. Korkein oikeus toteaa, että lasten nimiin tehdyt omistusjärjestelyt on verraten nopeasti havaittu ja sivuutettu keinotekoisia järjestelyjä koskeneiden ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 ja 5 momentin (481/1999) säännösten nojalla. Tämän jälkeen velkojilla on vielä alkuperäisen täytäntöönpanoajan aikanakin ollut vuosia aikaa jatkaa saataviensa perintää. Pelkästään perintäyhtiön yleisesti esittämät väitteet siitä, että A:n järjestelyjen selvittäminen on vaatinut yhteiskunnalta ja velkojilta ajallista ja taloudellista panostusta ja että velkojat ovat kärsineet vahinkoa realisoinnin viivästymisen johdosta, eivät riitä osoittamaan velkojien maksunsaannin olennaista vaikeutumista.

11. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A:n menettely ole aiheuttanut velkojille sellaista tosi-asiallista taloudellista vahinkoa tai haittaa, jota ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 1 momentissa tarkoitetaan olennaisella velkojien maksunsaannin vaikeuttamisella. Näin ollen ulosottoperusteiden täytäntöönpanon määräajan jatkamiselle ei ole edellytyksiä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Marjut Jokela ja Jukka Sippo. Esittelijä Matti Sepponen.

---

[SV]

En gäldenär hade inom utsökningsgrundens ursprungliga tidsfrist dolt egendom under utsökningsförfarandet och dessutom ansågs han ha vidtagit sådana konstgjorda arrangemang som avses i 4 kap. 9 § 4 mom. utsökningslagen. Eftersom egendomen i fråga dock redan år 2001 hade utmätts för gäldenärens skulder och tillgångarna hade använts till att betala hans skulder, ansågs gäldenärens förfarande inte väsentligt ha försvårat borgenärens möjlighet att få betalning. Utsökningsgrundens tidsfrist förlängdes inte.

UB 2 kap 26 §