Supreme Court rejects appeal claiming prior judgment violated constitution due to later committee statement.

Hakemuksen mukaan Korkeimman oikeuden tuomio (KKO 2010:23) oli perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, koska se oli ristiriidassa perustuslakivaliokunnan myöhemmin antaman lausunnon kanssa. Kysymys lainvoimaisen tuomion purkamisen edellytyksistä.

OK 31 luku 7 § 1 mom

Hakemus

A on vaatinut purettavaksi Korkeimman oikeuden tuomion KKO 2010:23, jolla hänet on velvoitettu suorittamaan valvontamaksu yksityiselle alueelle pysäköinnin johdosta. A on viitaten perustuslakivaliokunnan lausuntoon (PeVL 57/2010 vp) katsonut, että tuomio on perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Tuomiossa on sovellettu lakia perustuslakivaliokunnan lausunnon vastaisesti, mikä A:n mukaan rinnastuu säädetyn lain väärään soveltamiseen.

A on vaatinut, että tuomio puretaan muilta kuin väliintulovaatimusta ja siihen liittyvää oikeudenkäyntikulukorvausta koskevilta osiltaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Purettavaksi vaadittu tuomio ja siihen johtanut oikeudenkäynti

1. Oy ParkCom Ab vaati kanteessaan, että A velvoitetaan suorittamaan yhtiölle yksityisen pysäköintialueen pysäköintiehtojen vastaisesta pysäköinnistä sopimuksen mukaiset valvontamaksut. Ajoneuvon kuljettaja oli velvollinen havaitsemaan yksityisen pysäköintialueen opastetauluissa ilmaistut pysäköintiehdot. Pysäköimällä pysäköintialueelle kuljettaja hyväksyi nuo ehdot ja sitoutui niitä noudattamaan. Sopimuksella A oli hyväksynyt sen, että pysäköinti oli sallittu vain merkityille paikoille, samoin kuin sen, että jos hän pysäköi auton ehtojen vastaisesti, hän sitoutui valvontamaksun suorittamiseen. Kysymys oli niin sanotusta tosiasialliseen käyttäytymiseen perustuvasta sopimuksesta, joka syntyi A:n toiminnan perusteella.

2. A vaati kanteen hylkäämistä. Pysäköintivirhemaksun määräämisestä säädetään tieliikennelaissa ja pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa, joiden mukaan maksun voi määrätä joko poliisi tai kunta alueellaan ja joiden mukaan maksu suoritetaan valtiolle tai kunnalle. Kiinteistön omistajalla ei ollut omistusoikeutensa perusteella oikeutta periä virheellisestä pysäköinnistä valvonta- tai pysäköintivirhemaksua. Oikeus määrätä valvontamaksu yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa tapahtuneesta pysäköinnistä sekä oikeus kerätä tällaista maksua olivat yksityisen yrityksen toimesta tapahtuvaa julkisen vallan käyttöä, joka edellytti lainsäädäntöä.

3. Käräjäoikeus katsoi, että yksityinen valvontamaksu rinnastui perusteeltaan ja vaikutuksiltaan pysäköintivirhemaksuun. Merkitystä ei voitu antaa sille, että valvontamaksu oli vastoin tosiasioita luokiteltu yksityisoikeudellisen sopimuksen rikkomisesta johtuvaksi seuraamukseksi. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen, koska valvontamaksussa oli tosiasiassa kysymys julkiselle vallalle annetun tehtävän suorittamisesta ja osin rangaistuksenluonteisesta seuraamuksesta, joista ei perustuslain 124 §:n mukaan voitu tehokkaasti sopia ilman lainsäädännön tukea.

4. Myös hovioikeus katsoi, että valvontamaksussa oli kysymys rangaistuksenluonteisen seuraamuksen määräämisestä, joka ei ilman nimenomaista säännöstä kuulunut maanomistajalle eikä omaisuudensuojan tai sopimusvapauden piiriin. Sopimusjärjestelyillä ei voitu siirtää julkiselle vallalle kuuluvia tehtäviä yksityiselle, joten yhtiön asettamat valvontamaksut olivat lain vastaisia.

6. Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen mukaan laki ei estänyt sitä, että yksityisoikeudellista sopimukseen perustuvaa seuraamusjärjestelmää käytettiin rinnakkaisena täydentämään julkisoikeudellista seuraamusjärjestelmää. Valvontamaksua ei voitu pitää lainvastaisena sillä perusteella, että samasta virheellisestä pysäköinnistä voitiin määrätä pysäköintivirhemaksusta annetun lain mukainen pysäköintivirhemaksu. Muuhun johtopäätökseen ei ollut aihetta sen perusteella, että ehtojen mukainen seuraamus, tässä tapauksessa valvontamaksu, alempien oikeuksien toteamin tavoin muistutti joissakin suhteissa pysäköintivirhemaksua, kun valvontamaksua ei kuitenkaan peritty julkisyhteisölle eikä se myöskään ollut pysäköintivirhemaksun tapaan täytäntöönpantavissa ulosottoteitse ilman tuomiota.

Hallituksen esitys pysäköinnin valvontaa koskevaksi lainsäädännöksi

8. Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan Korkeimman oikeuden ratkaisuun 2010:23 viitaten, että erityislainsäädännön puuttuessa yksityistä pysäköinninvalvontaa on arvioitu yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden kannalta (HE 223/2010 vp s. 8). Hallituksen esityksen mukaan valvontamaksu ei olisi suoraan rinnastettavissa pysäköintivirhemaksuun tai muuhun julkisoikeudelliseen seuraamukseen. Valvontamaksua voidaan pitää sopimusrikkomukseen perustuvana yksityisoikeudellisena seuraamuksena, sopimussakkona. Valvontamaksu olisi siten yksityisoikeudellinen saatava (HE 223/2010 vp s. 14).

9. Lakiehdotuksen suhdetta perustuslakiin ja säätämisjärjestystä koskevassa hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen 4. jaksossa todetaan toisaalta, että ehdotetussa laissa tarkoitettuun yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyy sen yksityis- ja sopimusoikeuteen tukeutuvasta perusluonteesta huolimatta myös perustuslain 124 §:ssä tarkoitetun julkisen hallintotehtävän piirteitä. Kysymys on laissa olevien tai lain nojalla annettavissa olevien kieltojen ja määräysten noudattamisen valvonnasta. Käytännössä toiminta lisäksi rinnastuu monin tavoin julkisesta pysäköinninvalvonnasta säädettäväksi ehdotetussa laissa tarkoitettuun valvontatoimintaan. Toiminnan sääntelyssä on siten aiheellista seurata samoja periaatteita kuin säänneltäessä julkisen hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle (HE 223/2010 vp s. 39). Hallituksen käsityksen mukaan laki voitiin hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslakivaliokunnan lausunto

10. Tästä hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta on katsonut, että yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva lakiehdotus voitiin valtiosääntöoikeudellisten huomautusten takia käsitellä vain poikkeuslakimenettelyssä, jonka käyttämiseen oli suhtauduttava pidättyvästi (PeVL 57/2010 vp s. 4 - 5). Perustuslakivaliokunnan kannan johdosta lakiehdotus hylättiin eduskunnassa.

11. Perustuslakivaliokunnan mukaan lakiehdotuksessa tarkoitetussa yksityisessä pysäköinninvalvonnassa oli kysymys eduskunnan säätämiin lakeihin perustuvien säännösten tai niiden perusteella annettujen määräysten noudattamisen valvonnasta ja niiden rikkomisesta johtuvien seuraamusten määräämisestä. Lakiehdotusta oli arvioitava perustuslain 124 §:n kannalta, jonka mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.

12. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa viitataan perustuslakiuudistuksen esitöihin, joiden mukaan merkittävänä julkisen vallan käyttämisenä on pidettävä esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voimakeinoja tai puuttua muuten merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin (HE 1/1998 vp s. 179/II, ks. myös PeVL 28/2001 vp s. 5 - 6). Perustuslain esitöissä ei arvioida hallinnollisten seuraamusten antamista merkittävän julkisen vallan käytön kannalta, mutta valiokunta on aikaisemmissa lausunnoissaan katsonut, että hallinnollisten seuraamusten määräämiseen liittyy merkittävän julkisen vallan käyttöä. Tätä on myös oikeuskirjallisuudessa pidetty riidattomasti perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuna merkittävänä julkisen vallan käyttönä.

Tuomion purkamista koskeva säännös ja sen soveltamiskäytäntö

13. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan riita-asiassa purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta on yleensä kysymys tilanteessa, jossa lakia on sovellettu selvästi ja kiistattomasti väärin. Tämä tarkoittaa sitä, ettei sovellettu säännös ole ollut tulkinnanvarainen eikä myöskään sisältänyt tuomioistuimelle jätettyä harkinnanvaraa. Tuomion mahdollista virheellisyyttä arvioidaan - ottamatta lukuun eräitä kansainväliseen tai unionioikeuteen liittyviä tilanteita - tuomion antamishetkellä voimassa olleiden säännösten ja tuolloin käytettävissä olleen tulkinta-aineiston perusteella.

Purkuedellytysten arviointi tässä tapauksessa

15. Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevassa lakiehdotuksessa on kysymys pääosin samankaltaisesta valvontatoiminnasta kuin Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2010:23. Lakiehdotus poikkeaa kuitenkin ennakkoratkaisusta tavalla, joka on lisännyt valvontamaksujärjestelmään julkisen vallan käytölle ja hallinnollisille seuraamuksille ominaisia piirteitä. Muun muassa valvontamaksun määräämisperusteena olisi nimenomaisesti ollut tieliikennelain 28 §:n 3 momentin vastainen menettely. Valvontamaksu olisi siten ollut samoin määritellystä teosta johtuva vaihtoehtoinen seuraamus julkisoikeudelliselle pysäköintivirhemaksulle.

16. Suomen perustuslain 74 §:n mukaan eduskunnan perustusvaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Korkein oikeus toteaa, että perustuslakivaliokunnan tehtävät liittyvät lakiehdotuksiin, siis vastedes säädettävään lainsäädäntöön. Vaikka perustuslakivaliokunnan tehtävänä ei olekaan tuomioistuimia sitovien lausuntojen antaminen, sen lausunnoilla on huomattava tosiasiallinen merkitys, kun tuomioistuimet arvioivat perustuslakikysymyksiä, esimerkiksi perustuslain 106 §:n nojalla sitä, onko lain säännöksen soveltaminen niiden käsiteltävänä olevassa asiassa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

18. Purkuhakemuksen ratkaisu riippuu siitä, onko Korkeimman oikeuden omaksuma lähtökohta ollut sillä tavalla virheellinen, että kyse on ollut ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta. Oikeudenkäynnissä samoin kuin myöhemmin annetun lakiehdotuksen käsittelyvaiheissa on esitetty erilaisiin oikeudellisiin lähtökohtiin perustuvia ja eri seikkoja painottavia näkemyksiä yksityisen pysäköinninvalvonnan ja siinä määrättyjen maksujen oikeudellisesta perusteesta. Korkein oikeus katsoo, että asiassa on ollut perusteltu mahdollisuus päätyä toisistaan poikkeaviin lopputuloksiin sen suhteen, voivatko ja millä tavalla ajoneuvon kuljettaja ja kiinteistön omistaja pätevästi sopia keskenään maksusta, joka kuljettajan on suoritettava pysäköidessään ajoneuvonsa luvatta toisen omistamalle alueelle.

19. Edellä esitetyin perustein Korkein oikeus katsoo, että ratkaistava kysymys on ollut oikeudellisesti tulkinnanvarainen, eikä tätä ole muuttanut se, että perustuslakivaliokunta on myöhemmin lausunnossaan katsonut yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lakiehdotuksen olevan perustuslain 124 §:n vastainen. Korkeimman oikeuden tuomio ei siten ole perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

Päätöslauselma

Korkein oikeus hylkää hakemuksen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Marjut Jokela ja Jukka Sippo. Esittelijä Katariina Sorvari.

---

[SV]

Enligt ansökan hade Högsta domstolens dom (HD 2010:23) grundat sig på uppenbart oriktig tillämpning av lag, eftersom den stod i strid med ett utlåtande som grundlagsutskottet senare hade gett. Fråga om förutsättningarna för att återbryta den laga kraft vunna domen.

RB 31 kap 7 § 1 mom