Supreme Court allows accused access to investigation documents while redacting police tactical methods and identities.

A:han oli murhaa koskevan esitutkinnan aikana kohdistettu peitetoimintaa tiedonhankintamenetelmänä. A oli käräjäoikeudessa vaatinut keskusrikospoliisia luovuttamaan peitetoiminnasta laadittuja asiakirjoja. Käräjäoikeus hylkäsi pyynnön. Hovioikeus pääasiaa koskeneen valmistelun yhteydessä antamallaan päätöksellä määräsi keskusrikospoliisin luovuttamaan peitetoimintamateriaalia.

Hovioikeuden antaman valitusosoituksen mukaan päätökseen ei saanut erikseen hakea muutosta. Ratkaisustaan ilmenevin perustein korkein oikeus katsoi, että hovioikeuden päätökseen sai hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta valituslupaa pyytämällä.

Arvioitaessa A:n oikeutta saada käyttöönsä tietoja peitetoiminnasta laadituista asiakirjoista oli lähtökohtana rikosasian vastaajan oikeus saada tieto esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jolla saattaa olla merkitystä hänen syyllisyytensä selvittämisessä. Syytetyn oikeutta tiedonsaantiin voi kuitenkin rajoittaa muun muassa tarve pitää salassa poliisin taktisia ja teknisiä menetelmätietoja. Keskusrikospoliisi velvoitettiin luovuttamaan A:n käyttöön sellaiset otteet peitetoiminnasta laadituista asiakirjoista, joista saatiin salata peitetoimintaan osallistuneiden poliisimiesten henkilöllisyys sekä korkeimman oikeuden päätöksestä tarkemmin ilmenevillä täsmennyksillä tietoja poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä.

IhmisoikeusSop 6 artikla

OK 16 luku 3 §

OK 17 luku 12 §

OK 17 luku 23 §

JulkL 24 § 1 mom 5 kohta

Selostus asiasta

Asian käsittely Satakunnan käräjäoikeudessa

A:lle on vaadittu käräjäoikeudessa 15.3.2010 vireille tulleella syytteellä rangaistusta 1.12.2006 väitetyksi tehdystä murhasta. Käräjäoikeuden pääkäsittely on toimitettu ajalla 14.4. - 6.5.2010. Pääkäsittelyn kuluessa A oli saanut tietää, että rikostutkinnan aikana poliisi oli kohdistanut häneen peitetoimintaa ja käräjäoikeuden pääkäsittelyn aikana keskusrikospoliisi oli ilmoittanut julkisesti suorittaneensa A:han kohdistunutta peitetoimintaa.

A sekä surmatun miehen sisarukset vaativat pääkäsittelyn aikana, että keskusrikospoliisi velvoitetaan ilmoittamaan, onko A:han kohdistettu peitetoimintaa ja jos peitetoimintaa on käytetty, keskusrikospoliisi velvoitetaan luovuttamaan peitetoiminnan perusteella laadittu pöytäkirja.

Käräjäoikeuden päätös 5.5.2010

Käräjäoikeus kuuli peitetoimintaa koskevan vaatimuksen johdosta keskusrikospoliisin edustajaa. Keskusrikospoliisi ilmoitti käyttäneensä peitetoimintaa, mutta kieltäytyi antamasta peitetoimintaa koskevaa pöytäkirjaa, koska se sisälsi ainakin osaksi salassa pidettäviä poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä, joita koskeva osuus ei ollut erotettavissa asiasisällöstä.

Käräjäoikeus totesi, että poliisin taktiset ja tekniset menetelmät olivat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla salassa pidettäviä tietoja tietyin edellytyksin. Poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä koskee vaitiolo-oikeus myös poliisilain 44 §:n 1 momentin nojalla.

Käräjäoikeus arvioi asiaa yhtäältä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kannalta ja toisaalta poliisilain 44 §:n 3 momentin perusteella sekä ottaen vielä huomioon sen, mikä merkitys niillä tiedoilla oli, joita pöytäkirjan tulee sisältää poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta annetun asetuksen 6 §:n 4 momentin mukaan. Käräjäoikeus totesi, että oikeudenkäynnissä oli kysymys näytön arvioinnista. Keskusrikospoliisin edustajan kertoman mukaan peitetoiminnassa ei ollut tullut esiin seikkoja, jotka olisivat olleet syytteessä todettua tapahtumainkulkua tukevia taikka sitä vastaan puhuvia.

Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut tullut esiin sellaisia poliisilain 44 §:n 3 momentin mukaisia erittäin painavia syitä, jotka vaatisivat, että pöytäkirja olisi tullut esittää jutun asianosaisille.

Käräjäoikeus hylkäsi 5.5.2010 antamallaan päätöksellä asiakirjojen esittämistä koskevan pyynnön.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n 12.11.2010 antamallaan tuomiolla murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Kari Lauren, käräjätuomari Riikka Sandholm ja käräjätuomari Mikael Illman.

Vaasan hovioikeuden päätös 29.3.2011

Vaatimukset hovioikeudessa

A, jonka vaatimukseen surmatun miehen sisarukset yhtyivät, vaati pääasiasta tekemänsä valituksen yhteydessä, että asiakirjan esittämistä koskeva vaatimus hyväksytään. Lisäksi A vaati, että keskusrikospoliisi velvoitetaan esittämään peitetoimintaa koskeva esitys, sen toteuttamisesta laadittu suunnitelma, päätös peitetoiminnasta perusteluineen sekä kaikki muut peitetoimintaa koskevat raportit, muistiinpanot ja asiakirjat.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Hovioikeus totesi asiakirjan esittämisvaatimuksen johdosta antamansa päätöksen perusteluissa, että A oli vuonna 2009 ollut poliisin peitetoimintana toteutetun tiedonhankinnan kohteena murhaa koskevan rikosepäilyn johdosta.

Peitetoiminnasta oli laadittu sisäasiainministeriön poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta antaman asetuksen (174/2008) 5 §:ssä tarkoitetut esitys ja suunnitelma sekä 6 §:ssä tarkoitetut päätös ja pöytäkirja. Lisäksi peitetoiminnan suorittanut poliisimies oli laatinut peitetoiminnasta raportin.

Keskusrikospoliisi katsoi, että peitetoiminnalla ei ollut saatu hankittua mitään sellaisia tietoja, jotka vaikuttaisivat A:n puolesta tai häntä vastaan. Peitetoiminnasta laadituilla asiakirjoilla ei voinut siten keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan olla merkitystä todisteena pääasiassa. Keskusrikospoliisi oli lisäksi katsonut, että kaikki peitetoiminnasta laaditut asiakirjat olivat salassa pidettäviä, koska ne sisälsivät tietoja poliisin sellaisista taktisista ja teknisistä menetelmistä, joista tietojen antaminen vaarantaisi rikosten ehkäisemistä ja selvittämistä. Velvollisuutta ilmaista asiakirjojen sisältämiä tietoja ei siten ollut. Kerrotuin perustein keskusrikospoliisi katsoi, ettei sitä voitu velvoittaa esittämään puheena olevia asiakirjoja.

A totesi, että virallinen syyttäjä oli esittänyt hänen tekemäkseen väitetyn rikoksen motiiviksi riitaisuudet hänen ja hänen miehensä välillä. A oli katsonut, että poliisi oli peitetoiminnalla pyrkinyt hankkimaan tietoja muun ohella sanotun motiivin tueksi. A:n käsityksen mukaan peitetoimintaa koskevat asiakirjat voivat sisältää tietoja väitettyä motiivia vastaan ja siten näyttöä hänen syyttömyytensä tueksi. A:n tavoitteena oli saada tietoa vain siitä, mitä hänen ja peitetoiminnan suorittaneen poliisimiehen välisessä kanssakäymisessä oli tullut ilmi.

Esitettäviksi vaadittujen asiakirjojen sisältämät tiedot

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n 1 momentissa säädetään, että jolla on asiakirja hallussaan, olkoon velvollinen, kun voidaan olettaa asiakirjalla olevan merkitystä todisteena asiassa, tuomaan sen oikeuteen. Luvun 7 §:n mukaan, jos todiste, jonka asianosainen tahtoo esittää, koskee seikkaa, joka on asiaan vaikuttamaton tai selvitetty, älköön oikeus salliko todisteen esittämistä.

Peitetoimintaa koskevat esitys ja suunnitelma oli laadittu sekä päätös peitetoiminnasta tehty ennen peitetoiminnan aloittamista. Kyseiset asiakirjat eivät siten sisältäneet tietoja tosiasiallisesti tapahtuneesta peitetoiminnasta eivätkä sillä hankittuja tietoja. Sen vuoksi ja ottaen huomioon A:n edellä mainittu tavoite saada tietoa vain siitä, mitä hänen ja peitetoiminnan suorittaneen poliisimiehen välisessä kanssakäymisessä oli tullut ilmi, hovioikeus katsoi, ettei puheena olevilla asiakirjoilla voitu olettaa olevan merkitystä todisteina pääasiassa. Vaatimukset keskusrikospoliisin velvoittamisesta esittämään sanotut asiakirjat oli siten hylättävä.

Keskusrikospoliisin edustajan kertomuksesta ilmeni, että peitetoiminnan toteuttamisesta oli peitetoiminnan suorittaneen poliisimiehen laatiman raportin perusteella laadittu myös edellä mainitussa asetuksessa tarkoitettu pöytäkirja. Raportti oli keskusrikospoliisin edustajan mukaan luonteeltaan päiväkirjanomainen ja se sisälsi tietoja muun muassa peitetoiminnan suorittaneen poliisimiehen ajatuksista, mielipiteistä ja suunnitelmista sekä mainintoja A:n käyttäytymisestä. Sanotun asetuksen 6 §:n 4 momentin mukaan pöytäkirjassa oli puolestaan mainittava muun ohella toiminnan keskeiset vaiheet sekä toimenpiteen esittäjän tai hänen määräämänsä päällystöön kuuluvan poliisimiehen arvio toiminnan merkityksellisyydestä. Saadun selvityksen perusteella hovioikeus katsoi, että toteutuneesta peitetoiminnasta laadituilla pöytäkirjalla ja raportilla voitiin tässä tapauksessa olettaa olevan merkitystä todisteina pääasiassa.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä koskevia tietoja sisältävät asiakirjat olivat salassa pidettäviä, jos tiedon antaminen niistä vaarantaisi rikosten ehkäisemistä ja selvittämistä. Hovioikeus totesi, että saadun selvityksen perusteella esitettäviksi vaaditut pöytäkirja ja raportti sisälsivät tietoja salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä.

Asiakirjan esittämisvelvollisuuden rajoitukset

Poliisilain 44 §:n 1 momentin mukaan poliisin henkilöstöön kuuluva ei ollut velvollinen ilmaisemaan salassa pidettäviä taktisia tai teknisiä menetelmiä. Esitöiden mukaan mainitut menetelmät ovat poliisin ammattisalaisuuksia (HE 57/1994 vp s. 82).

Yleissäännös ammattisalaisuuden ilmaisemisesta oikeudenkäynnissä oli oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentissa. Sen mukaan todistaja saa kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen taikka antamasta lausumaa, jolla ammattisalaisuus tulisi ilmaistuksi, jolleivät erittäin tärkeät syyt vaadi, että todistajaa kuulustellaan niistä. Asiakirjan esittämisvelvollisuuden osalta 17 luvun 12 §:n 2 momentin mukaan, mitä 24 §:ssä säädettiin todistajan oikeudesta kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen tahi antamasta lausumaa, sovellettakoon vastaavasti asiakirjan esittämisvelvollisuuteen, jos asiakirjan sisältö oli sellainen kuin tässä lainkohdassa tarkoitettiin.

Mainituista oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ilmeni, että velvollisuus esittää ammattisalaisuuden sisältävä asiakirja oli olemassa vain, jos sanottua salaisuutta koskeva vaitiolo-oikeus oli murrettavissa. Poliisin ammattisalaisuutta koskevan, poliisilain 44 §:n 1 momentista ilmenevän vaitiolo-oikeuden murtamisesta säädetään erikseen säännöksen 3 momentissa. Sen mukaan tuomioistuin voi erittäin painavien syiden vaatiessa määrätä ilmaistavaksi 1 momentissa mainitun tiedon, milloin virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta kuusi vuotta tai ankarampi rangaistus.

A:lle oli vaadittu elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Keskusrikospoliisi oli siten velvollinen esittämään peitetoiminnasta laaditut pöytäkirjan ja raportin, jos oli olemassa erittäin painavia syitä poliisin henkilöstöön kuuluvan vaitiolo-oikeuden murtamiseksi.

Erittäin painavista syistä

Eräänä poliisilain 44 §:n keskeisenä tavoitteena oli turvata poliisin salassa pidettävät taktiset ja tekniset menetelmät. Mainitut menetelmät eivät olleet yleisesti tiedossa ja niiden paljastaminen voisi aiheuttaa vahinkoa myöhemmälle poliisitoiminnalle (HE 57/1994 vp s. 82). Toisaalta säännöksen esitöissä oli korostettu syytetyn oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Niin sanottujen epäsovinnaisten tiedonhankintamenetelmien, kuten peitetoiminnan, käyttäminen rikoksen selvittämiseksi ei siis saanut vaarantaa syytetyn sanottua oikeutta (PeVL 5/1999 vp s. 6).

Eduskunnan hallintovaliokunta oli mietinnössään 17/2000 vp (s. 9 - 10) lausunut, että sen käsityksen mukaan syytetyn oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei vaarantunut silloin, kun peitetoiminnalla saatuja tietoja ei ollut käytetty syyteharkinnan perustana eikä oikeudenkäynnissä vaan ne olivat ainoastaan auttaneet poliisitoiminnan suuntaamisessa.

Hovioikeus selostettuaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja koskien salaisen tiedonhankinnan paljastamisesta totesi johtopäätöksenä seuraavan.

Johtopäätökset tässä asiassa

Keskusrikospoliisi oli arvioinut, että esitettäviksi vaaditut pöytäkirja ja raportti eivät sisältäneet tietoja A:n puolesta tai häntä vastaan. Syyttäjällä ei ollut ollut syyteharkinnassa käytettävissään peitetoiminnalla hankittua tietoa, eikä syyttäjä ollut myöskään nimennyt oikeudenkäynnissä esitettäväksi sanottua tietoa sisältävää todistelua. Kun otettiin kuitenkin huomioon edellä todetut Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asettamat vaatimukset ja A:n vaatimuksensa tueksi esittämät perusteet, hänen oikeutensa oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei voitu katsoa tulleen turvatuksi edellä selostetuin tavoin meneteltäessä. Sen vuoksi hovioikeus katsoi, että poliisin henkilöstöön kuuluvan vaitiolo-oikeus voitiin erittäin painavista syistä murtaa.

Keskusrikospoliisin edustajan kertomuksesta ilmeni, että erityisesti raportti sisälsi salassa pidettävää tietoa yleisesti peitetoiminnassa käytössä olevista taktisista ja teknisistä menetelmistä. Lisäksi sekä raportti että pöytäkirja sisälsivät tiedon peitetoiminnan suorittaneen poliisimiehen henkilöllisyydestä. A ei ollut vaatinut saada mainittuja tietoja vaan vain tiedot siitä, mitä hänen ja peitetoiminnan suorittaneen poliisimiehen välisessä kanssakäymisessä oli tullut ilmi.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 b §:n 2 momentin mukaan, jos asiakirja sisälsi sellaisen tiedon, jota asianosainen luvun 12 §:n perusteella ei ollut velvollinen esittämään tai hän ei saanut esittää, taikka jos se muutoin sisälsi tiedon, jota ei saanut paljastaa, annetaan asiakirjasta sellainen ote, johon sanottua tietoa ei sisältynyt.

Edellä mainittu A:n hänen tavoittelemiensa tietojen luonnetta koskeva vaatimus huomioon ottaen hovioikeus harkitsi, että sekä A:n oikeudet että poliisin salassa pidettävien taktisten ja teknisten menetelmien paljastumisen estäminen voitiin turvata riittävällä tavalla siten, että keskusrikospoliisi velvoitetaan esittämään pöytäkirjasta ja raportista sellaiset otteet, joihin ei sisältynyt tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Kaikilta muilta osin otteisiin oli sisällytettävä asiakirjoissa olevat tiedot. Hovioikeus totesi vielä, että jos A tai surmatun miehen sisarukset erityisestä syystä katsoivat, että sanotuista otteista puuttui pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeus ottaa väitteestä harkittavakseen, oliko keskusrikospoliisi velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti edellä kerrottua laajemmalti.

Ottaen huomioon, että kysymys oli vangittua koskevasta asiasta, asiakirjat oli esitettävä hovioikeudelle viimeistään kahden viikon kuluttua tämän ratkaisun antamisesta.

Lopputulos ja valitusosoitus

Keskusrikospoliisi velvoitettiin esittämään peitetoiminnan toteuttamisesta laaditusta pöytäkirjasta ja peitetoiminnasta laaditusta raportista sellaiset otteet, joihin ei sisältynyt tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Otteet pöytäkirjasta ja raportista oli esitettävä oikeaksi todistettuina jäljennöksinä hovioikeudelle.

Hovioikeuden antaman muutoksenhakuosoituksen mukaan päätökseen ei saanut erikseen hakea muutosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mika Huovila, Kaija Suvilehto-Nieminen ja Juhani Palmu. Esittelijä Kaisa Kuparinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Keskusrikospoliisi vaati kanteluksi otsikoidussa muutoksenhakemuksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja vaatimus asiakirjojen esittämisestä hylätään.

A vaati vastauksessaan, että muutoksenhakemus jätetään tutkimatta tai että se joka tapauksessa hylätään.

Surmatun miehen sisarukset vaativat yhteisessä vastauksessaan, että muutoksenhakemus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus on 18.4.2011 toimittanut asiassa suullisen käsittelyn. Suullisessa käsittelyssä on kuultu keskusrikospoliisin edustajia sekä asianosaisten asiamiehiä. Syyttäjä on ollut kuultavana suullisessa käsittelyssä.

Suullisessa käsittelyssä on ensiksi käsitelty keskusrikospoliisin muutoksenhakemuksen tutkimisen edellytyksiä ja toiseksi on selvitetty luovutettaviksi vaadittujen asiakirjojen laatua, laajuutta ja sisältöä. Keskusrikospoliisin virkamiestä on kuultu todistajana peitetoiminnan aikana laaditusta raportista, joka koostuu peitepoliisin ja toisen poliisin laatimista osuuksista, sekä myöhemmin laaditusta pöytäkirjasta. Näitä asiakirjoja ei ole esitetty Korkeimmalle oikeudelle eikä asianosaisille.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

I Muutoksenhakemuksen tutkimista koskeva ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus on rikosasian valmistelussa antamallaan päätöksellä velvoittanut keskusrikospoliisin esittämään peitetoiminnan toteuttamisesta laaditusta pöytäkirjasta ja peitetoiminnasta laaditusta raportista sellaiset otteet, joihin ei sisälly tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Hovioikeus on päätöksessään ilmoittanut, ettei päätökseen saa erikseen hakea muutosta.

2. Keskusrikospoliisi on Korkeimmalle oikeudelle toimittamassaan, kanteluksi otsikoidussa kirjelmässä vaatinut, että hovioikeuden päätös kumotaan. Keskusrikospoliisi on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä todennut, että asialla on merkitystä ennakkopäätöksenä ja että pääasiasta erillinen muutoksenhakuoikeus on tarpeen, koska myöhempi muutoksenhaku jäisi merkityksettömäksi. A on vaatinut, että muutoksenhakemus jätetään ylimääräisenä muutoksenhakuna tutkimatta ja katsonut, ettei keskusrikospoliisilla ole muutoinkaan riittävää aihetta erilliseen muutoksenhakuun.

3. Ratkaistavana on, voidaanko keskusrikospoliisin vaatimus tutkia kanteluna taikka muuna muutoksenhakuasiana.

4. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan oikeudenkäynnin aikana tehtyyn ratkaisuun saadaan hakea muutosta valittamalla vain, jos se on nimenomaisesti sallittu. Jos erillinen muutoksenhaku ei ole sallittua, muutosta oikeudenkäynnin aikana tehtyyn ratkaisuun voidaan hakea samalla, kun pääasiassa annettuun tuomioon haetaan muutosta.

5. Hovioikeus on antanut asiakirjojen esittämistä koskevan velvoitteen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n nojalla. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan vain se, joka on tuomittu asiakirjan esittämisvelvollisuuden laiminlyömisestä uhkasakkoon, saa erikseen valittaa päätöksestä. Korkein oikeus on ratkaisussaan (KKO 1998:129) katsonut, että koska asiakirjan esittämisvelvollisuutta koskevaan päätökseen voidaan muutoin hakea muutosta pääasian yhteydessä, sitä ei voida rinnastaa lainvoimaiseen tuomioon eikä se siksi voi myöskään olla oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:ssä tarkoitetun tuomiovirhekantelun kohteena. Ratkaisun perusteluissa todettiin lisäksi, että jos asiakirjojen esittämisvelvollisuutta koskeva ratkaisu valituksen johdosta kumotaan, ei asiakirjoja tällöin oteta todisteina huomioon pääasiaa ratkaistaessa, vaan ratkaisu tehdään muun oikeudenkäyntiaineiston pohjalta.

6. Korkein oikeus toteaa, että keskusrikospoliisin asemasta johtuen nyt käsiteltävä tilanne poikkeaa edellä mainitun ratkaisun KKO 1998:129 soveltamistilanteesta, jossa toinen riita-asian osapuoli velvoitettiin esittämään kirjallinen todiste. Keskusrikospoliisi ei ole rikosasian asianosainen, eikä sillä ole oikeutta hakea muutosta pääasiassa. Koska keskusrikospoliisille ei ole asetettu uhkasakkoa, se ei voi saada esittämisvelvollisuuden lainmukaisuutta ylemmän tuomioistuimen tutkittavaksi myöskään uhkasakon maksuvelvoitetta koskevan asian yhteydessä.

8. Edellä esitetyn perusteella keskusrikospoliisilla ei näyttäisi olevan käytettävissään tehokasta muutoksenhakukeinoa silloin, kun tuomioistuin on asettanut sille asiakirjan esittämisvelvollisuuden. Tämä merkitsisi sitä, että keskusrikospoliisin muutoksenhakuoikeus olisi suppeampi kuin jos asiakirjoja olisi vaadittu siltä suoraan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain nojalla. Tällöin keskusrikospoliisilla olisi ollut asianosaiseen rinnastuva asema hallintolainkäytössä, ja sillä olisi ollut valitusoikeus valvottavanaan olevan julkisen edun vuoksi.

11. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi tullut antaa valitusosoitus, jonka mukaan sen ratkaisuun saa hakea erikseen muutosta Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa pyytämällä.

Päätöslauselma muutoksenhaun tutkimisesta

Hovioikeuden antamaa valitusosoitusta oikaistaan siten, että päätökseen voidaan hakea muutosta Korkeimmalta oikeudelta valittamalla, jos Korkein oikeus myöntää valitusluvan.

Muutoksenhakemuksen käsittely valitusluvan osalta

12. Keskusrikospoliisin muutoksenhakemuksesta on pyydetty vastaukset asianosaisilta. Kysymystä muutoksenhaun tutkimisesta sekä perusteista valitusluvan myöntämiselle on lisäksi käsitelty Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä. Näin ollen ja asian kiireellisyys huomioon ottaen asiassa ei ole tarvetta erikseen varata muutoksenhakijalle tilaisuutta täydentää muutoksenhakemustaan. Korkein oikeus on välittömästi siirtänyt kysymyksen valitusluvan myöntämisestä oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 9 §:n 2 momentin (666/2005) nojalla käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi jaostossa, jossa on kolme jäsentä.

13. Korkein oikeus on 18.4.2011 myöntänyt asiassa valitusluvan.

II Peitetoiminta-asiakirjojen esittämisvelvollisuutta koskeva ratkaisu

Perustelut

A. Asian tausta ja kysymyksenasettelu

14. A:lle on vaadittu rangaistusta murhasta. Esitutkinnan aikana A:han on kohdistettu peitetoimintaa niin, että poliisimies on väärän henkilöllisyyden turvin ystävystynyt A:n kanssa. Poliisimies on viettänyt aikaa A:n kanssa, oleskellut tämän asunnossa ja ollut myös tämän lasten seurassa.

15. A:lle luovutettuun esitutkinta-aineistoon ei ole sisältynyt tietoja peitetoiminnasta. Peitetoiminnasta kertovia asiakirjoja ei ole liitetty oikeudenkäyntiaineistoon, eikä syyttäjä ole syytteensä tueksi vedonnut peitetoiminnassa saatuihin tietoihin.

16. A sekä surmatun henkilön sisarukset (jäljempänä B myötäpuolineen) ovat tuomioistuimessa vaatineet saada peitetoimintaan liittyvät asiakirjat käyttöönsä. A:n mukaan kyseiset asiakirjat voivat osoittaa ainakin sen, ettei peitetoimintakaan ollut paljastanut sellaisia tietoja hänen miehensä kuolemasta, jotka viittaisivat A:n syyllisyyteen tai edes surmaamismotiiviin. A ja B myötäpuolineen eivät ole vaatineet poliisimiehen henkilöllisyyden paljastamista.

17. Keskusrikospoliisi on ilmoittanut, että peitetoiminnasta ei ollut saatu A:n syyllisyyttä vastaan eikä sen puolesta puhuvia tietoja, minkä vuoksi asianosaisilla ei ole tarvetta saada asiakirjoja. Tämän on vahvistanut todistajana kuultu keskusrikospoliisin virkamies. Keskusrikospoliisi on vastustanut asiakirjojen luovuttamisvaatimusta sillä perusteella, että asiakirjat sisältävät salassa pidettäviä tietoja poliisin teknisistä ja taktisista menetelmistä ja että osin peitettynäkin asiakirjojen sisältö voisi paljastaa peitetoimintaan osallistuneiden poliisimiesten henkilöllisyyden, mikä puolestaan voisi vaarantaa heidän toimintaedellytyksensä ja jopa turvallisuutensa. Salassa pidettäviä tietoja ei voida vaikeuksitta erottaa muusta tekstistä, eikä salassa pidettävän tiedon piiri ole muutoinkaan selvä.

18. Hovioikeus on määrännyt keskusrikospoliisin esittämään peitetoiminnan toteuttamisesta laaditusta pöytäkirjasta ja peitetoiminnasta laaditusta raportista sellaiset otteet, joihin ei sisälly tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Perusteluissaan hovioikeus on lausunut, että jos A tai B myötäpuolineen erityisestä syystä katsovat, että otteista puuttuu pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeus ottaa väitteestä harkittavakseen, onko keskusrikospoliisi velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti edellä kerrottua laajemmin.

19. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, ovatko A ja B myötäpuolineen esittäneet riittävän syyn vaatimukselleen asiakirjojen esittämisestä ja voiko yleinen tuomioistuin antaa tällaisen velvoitteen viranomaiselle. Lisäksi kysymys on siitä, miten asiakirjan esittäminen on tässä tapauksessa toteutettavissa niin, että sekä rikosasian vastaajan puolustautumismahdollisuudet että viranomaisen yleiseen etuun perustuva salassapito voidaan asianmukaisesti turvata.

B. Asianosaisten tiedonsaantioikeus ja sen rajoittaminen

(a) Tiedonsaannin lähtökohdat

20. Esitutkintalain 7 §:n sisältämän tasapuolisuusvaatimuksen mukaan esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet. Tasapuolisuusvaatimuksen toteutuminen edellyttää, että epäillyllä on mahdollisuus tietää, mitä esitutkinnassa on selvitetty, ja tarvittaessa vaikuttaa esitutkinnan suuntaamiseen. Lain 11 §:n mukaan rikoksesta epäillyllä onkin oikeus saada tietoonsa, mitä esitutkinnassa on käynyt ilmi, niin pian kuin siitä ei voi aiheutua haittaa rikoksen selvittämiselle. Lain 12 §:n mukaan epäilty voi pyytää kuulustelujen ja muiden tutkintatoimenpiteiden tekemistä.

21. Esitutkintalain mainitut säännökset ilmentävät sitä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytystä, että rikosasian vastaajalla tulee olla käytettävissään esitutkinnan aikana kertynyt aineisto. Muun muassa perustuslakivaliokunta on todennut oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvan sen, että syytetty ja hänen puolustajansa saavat tiedon ja mahdollisuuden lausua kaikesta siitä aineistosta, jolla voi olla vaikutusta annettavaan tuomioon (PeVL 5/1999 vp s. 6).

22. Esitutkintalain 40 §:n 4 momentin mukaan esitutkintapöytäkirjan jäljennös on ilman nimenomaista pyyntöäkin toimitettava rikoksesta epäillylle määrätylle puolustajalle. Säännöksen 2 momentin mukaan esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat ja tallenteet, mikäli niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa. Myös sellaisesta esitutkinnassa kertyneestä materiaalista, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on säännöksen 3 momentin mukaan tehtävä merkintä pöytäkirjaan.

24. Julkisuuslain 23 §:n 2 momentin mukaan asianosainen, hänen edustajansa tai avustajansa ei saa ilmaista sivullisille asianosaisaseman perusteella saatuja salassa pidettäviä tietoja eikä käyttää niitä muussa kuin siinä asiassa, johon asianosaisen tiedonsaantioikeus on perustunut. Tämä rajoitus ei kuitenkaan koske asianosaista itseään koskevien tietojen ilmaisemista (KKO 2009:3, kohta 21). Salassapitovelvollisuuden rikkominen on rangaistavaa.

(b) Peitetoimintaa koskevan tiedon ilmaisemista koskevat säännökset

28. Pakkokeinolaki ja poliisilaki ovat juuri päättyneellä vaalikaudella olleet uudistettavina. Eduskunnan keväällä 2011 hyväksymän lainsäädännön mukaan myös peitetoimintaa koskevaa poliisin ilmoitusvelvollisuutta ja asianosaisen oikeutta saada salaista pakkokeinoa koskeva asiakirja on täsmennetty. Uusi lainsäädäntö ei kuitenkaan ole vielä voimassa.

(c) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntö salaisen tiedonhankinnan paljastamisesta

29. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla turvaa jokaisen rikosasian vastaajan oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä päätettäessä. Mainitun 6 artiklan 3 kappaleen b kohdan mukaan rikoksesta syytetyllä on oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan.

30. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut lukuisia ratkaisuja, joissa se on käsitellyt syytetyn oikeutta saada rikosoikeudenkäynnissä tietoja esitutkinnassa kertyneestä aineistosta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin rikosasioissa kuuluvat keskeisesti asianosaisten kuuleminen sekä syyttäjän ja vastaajan tasavertainen asema. Tähän sisältyy se, että syyttäjällä ja puolustuksella on mahdollisuus saada tietoonsa vastapuolen esittämät väitteet ja todisteet sekä kommentoida niitä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohta edellyttää lisäksi, että syyttäjäviranomaisten tulee paljastaa vastaajalle kaikki tutkinnassa kertynyt merkityksellinen aineisto siitä riippumatta, onko se vastaajan kannalta kielteistä vai myönteistä (Rowe ja Davis v. Yhdistynyt kuningaskunta 16.2.2000 kohta 60, Jasper v. Yhdistynyt kuningaskunta 16.2.2000 kohta 51, V v. Suomi 24.4.2007 kohta 74, Natunen v. Suomi 31.3.2009, kohta 39 ja Janatuinen v. Suomi 8.12.2009, kohdat 41 ja 44).

31. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin toistuvasti todennut, ettei vastaajan oikeus tiedonsaantiin esitutkinnan aikana kertyneestä aineistosta ole poikkeukseton. Vastaajan oikeutta saattavat rajoittaa kilpailevat intressit, kuten kansallinen turvallisuus, tarve suojella todistajia kostotoimilta tai tarve pitää salassa poliisin rikostutkintamenetelmät. Näitä täytyy punnita syytetyn oikeuksia vasten. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohta sallii kuitenkin vain sellaiset syytetyn oikeuksien rajoitukset, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä. Lisäksi sen varmistamiseksi, että syytetty saa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, oikeuksien rajoittamisella aiheutettuja vaikeuksia puolustukselle täytyy kompensoida riittävällä oikeusviranomaisen valvonnalla (Rowe ja Davis -tapaus kohdat 61 - 62, Jasper-tapaus kohdat 52 - 53, Natunen-tapaus kohta 40 ja Janatuinen-tapaus kohta 42).

32. Edelleen ratkaisujen mukaan vastaajan voidaan edellyttää esittävän tiedonsaantivaatimukselleen riittävän yksilöidyt syyt, joiden pätevyyden tuomioistuin arvioi. Vaikka poliisi ja syyttäjä ovat lain mukaan velvollisia ottamaan huomioon niin epäilyä tukevat kuin sitä vastaan vaikuttavat seikat, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset eivät täyty menettelyssä, jossa esitutkintaa tekevä viranomainen yksin arvioisi, mitä näyttöä on pidettävä jutussa merkityksellisenä (Rowe ja Davis -tapaus kohta 63, Natunen-tapaus kohdat 47 ja 48 ja Janatuinen-tapaus kohdat 45, 47 ja 49).

33. Niissä tilanteissa, joissa aineistoa on pidetty syytetyltä salassa tärkeän julkisen edun vuoksi, ihmisoikeustuomioistuin on kiinnittänyt huomiota siihen menettelyyn, jossa salassapidosta on päätetty. Ihmisoikeustuomioistuin on edellyttänyt, että menettely on ollut mahdollisimman pitkälle kontradiktorista ja osapuolille tasavertaista ja että siihen on vastaajan oikeusturvan kannalta liittynyt riittäviä tasapainottavia prosessuaalisia turvatakeita. Tällaisia tasapainottavia tekijöitä on käsitelty erityisesti ″jury trial″ -tapauksissa (Fitt v. Yhdistynyt kuningaskunta 16.2.2000 kohta 46 ja Jasper v. Yhdistynyt kuningaskunta 16.2.2000 kohta 53). Sen sijaan sellaisesta tilanteesta, jossa sekä näyttö- että oikeuskysymykset kuuluvat tuomarin arvioitaviksi ja ratkaistaviksi, voidaan mainita Pohjois-Irlantia koskeva ratkaisu McKeown v. Yhdistynyt kuningaskunta 11.1.2011.

(d) Korkeimman oikeuden arvio peitetoiminnasta laadittujen asiakirjojen julkisuudesta

34. Julkisuuslain 11 §:ssä lähtökohtana on asianosaisen oikeus saada käyttöönsä omassa asiassaan vaikuttavat asiakirjat. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa vain erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi. Edellä kohdassa 25 todetuin tavoin julkisuuslain 24 §:ssä tarkoitetut yleisöltä salassa pidettävän tiedon perusteet eivät sellaisinaan estä asianosaisen tiedonsaantia, mutta ne voivat olla perusteita sen rajoittamiselle. Korkein oikeus toteaa, että asianosaisjulkisuutta koskeva sääntely edellyttää tapaus- ja tilannekohtaista punnintaa asianosaisen tiedontarpeen ja erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun välillä. Tähän soveltamiseen vaikuttavat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukset oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusteista ja rikosasian vastaajan asemasta sekä tiedonsaantioikeudesta.

36. Korkein oikeus toteaa, että tässä asiassa luovutettavaksi vaadittu aineisto sisältää siitä saadun selvityksen perusteella tietoja poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä samoin kuin peitetoimintaan osallistuneiden henkilöiden henkilöllisyydestä sekä A:n ja hänen perheensä yksityiselämään kuuluvista seikoista. Asiassa henkilötodistelun perusteella saadun selvityksen mukaan raportissa on joitakin yksityiskohtaisia menetelmä- ja suunnitelmakuvauksia, mutta suuri joukko hajanaisia tietoja, joista muodostuu yleiskuva poliisin peitetoimista. Myös näiden tietojen paljastuminen voi vastaisuudessa heikentää peitetoiminnan käyttöä. Asiakirjat sisältävät siis eri perustein yleisöltä salassa pidettävää tietoa. Korkein oikeus toteaa, että keskusrikospoliisin esiin tuomat seikat ovat laadultaan sen kaltaisia, että ne ovat merkityksellisiä myös asianosaisjulkisuutta arvioitaessa.

39. Keskusrikospoliisi on vedonnut myös siihen, että peitetoiminnassa syntyneet raportit ovat poliisin sisäisiä muistiinpanoja, jotka eivät lainkaan kuulu julkisuuslain tarkoittamiin asiakirjoihin. Korkein oikeus toteaa, että asianosaisjulkisuus yleisenä periaatteena voi lähtökohtaisesti kattaa sellaistakin viranomaisen hallussa olevaa aineistoa, joka ei kuulu julkisuuslain jo itsessään lavean asiakirjan käsitteen piiriin. Euroopan ihmisoikeussopimukseen pohjautuva oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sisältö ei myöskään määräydy sopimusvaltion kansallisen oikeudellisen käsitteistön mukaan.

40. Keskusrikospoliisin mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista on vedetty liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ainakin Suomea koskeneissa tapauksissa kysymys on ollut tilanteista, joissa syyttäjä on käyttänyt osaa salaisten pakkokeinojen avulla saadusta aineistosta oikeudenkäynnissä todisteena. Tässä tapauksessa, kun peitetoiminta ei ollut ollut tuloksellista, oikeudenkäynnissä ei ole vedottu aineistoon eikä sitä ole luovutettu edes syyttäjälle. Korkein oikeus toteaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen joukossa on käsitelty myös tapauksia, joissa syyttäjä ei ole miltään osin näyttönä vedonnut vastaajalta salassa pidettyyn ja paljastettavaksi pyydettyyn aineistoon (muun muassa Jasper-tapaus ja McKeown-tapaus). Korkein oikeus toteaa, että vastaajan oikeus saada viranomaiselta tietoonsa asiaan vaikuttava aineisto on olemassa hänen puolustautumismahdollisuuksiensa turvaamiseksi eikä se perustu pelkästään vaatimukseen syyttäjän ja vastaajan aseman tasavertaisuudesta.

41. A:n ja B:n sekä hänen myötäpuoliensa sinänsä oikeutettu vaatimus saada tietoonsa keskusrikospoliisin aineisto on vastakkainen keskusrikospoliisin niin ikään oikeutetun salassapitointressin kanssa. Koska tiedon salaaminen asiaosaisilta yleensäkin edellyttää erittäin tärkeää yleistä tai yksityistä etua ja koska salaaminen rikosasian vastaajalta edellyttää välttämättömyyden kriteerin täyttymistä, Korkein oikeus katsoo, ettei keskusrikospoliisin vaatimusta asiakirjojen täydellisestä salaamisesta asianosaisilta voida hyväksyä. A:n oikeus puolustautua murhasyytettä vastaan edellyttää, että häntä koskevien asiakirjojen sisältö paljastetaan hänelle asianosaisena mahdollisimman laajasti ja että hän voi niin halutessaan vedota siihen oikeudenkäynnissä. Vaikka rikosasian vastaajan etu on erittäin painava, tästä ei kuitenkaan seuraa, että asiakirjat olisi välttämätöntä kokonaisuudessaan esittää asianosaisille.

C. Asiakirjan luovuttaminen tuomioistuimeen

(a) Määräyksen kohdistaminen viranomaiseen

42. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n 1 momentin nojalla tuomioistuimeen voidaan vaatia tuotavaksi asiakirja, jolla voidaan olettaa olevan merkitystä todisteena asiassa. Tuomioistuin voi asettaa velvoitteen sille, jolla on asiakirja hallussaan.

43. Korkein oikeus toteaa, että asiakirjan luovuttamista koskevat oikeudenkäymiskaaren säännökset on kirjoitettu yleiseen muotoon niin, että velvoite voidaan kohdistaa kehen tai mihin tahansa asiakirjan haltijaan. Esittämisvelvoite voidaan kohdistaa myös muihin kuin oikeudenkäynnin osapuoliin. Oikeuskirjallisuudessa vanhastaan esitetyn käsityksen mukaan kyseinen säännös ei kuitenkaan soveltuisi viranomaisten hallussa oleviin asiakirjoihin. Asiakirjan esittämisvelvollisuutta koskevat säännökset on epäilemättä alun perin laadittu toisentyyppisiä tilanteita varten kuin mistä nyt on kysymys. Nykyaikana on kuitenkin vaikea pitää perusteltuna, että viranomaiset tulisi vireillä olevassa oikeudenkäynnissä asettaa muista tahoista poikkeavaan ja suojatumpaan asemaan.

44. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen rikosasiassa kuuluu pääasiaa käsittelevälle tuomioistuimelle. Tuomioistuimen tehtävänä on huolehtia oikeudenkäynnin järjestämisestä niin, että rikosasian vastaajalla on asianmukaiset mahdollisuudet puolustautua ja saada asia selvitetyksi. Pääasiaa käsittelevän tuomioistuimen on mahdollista arvioida asiakirjan julkistamisen puolesta ja sitä vastaan vaikuttavia perusteita juuri kyseisen oikeudenkäynnin kannalta. Oikeudenkäynnin suunnittelun ja joutuisuuden varmistamiseksi on tärkeää, että todistelua ja siten oikeudenkäynnin perustaa koskevat kysymykset saadaan ratkaistuksi osana tuomioistuinkäsittelyä.

45. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että vireillä olevassa asiassa tuomioistuin voi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n nojalla asettaa myös viranomaiselle velvoitteen antaa sen hallussa oleva asiakirja. Asianosaisen oikeus tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin voidaan kuitenkin eri tilanteissa turvata eri keinoin. Tuomioistuimen toimivalta ei estä vaihtoehtoisten tietojenhankintakeinojen käyttöä, joten asianosainen voi pyytää asiakirjoja myös suoraan niitä hallussaan pitävältä poliisiviranomaiselta (ks. esimerkiksi KHO 2007:64).

(b) Luovutettavan asiakirjan sisältö ja käsittely

46. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n 2 momentin mukaan esittämisvelvollisuutta ei ole, jos asiakirja sisältää tietoja, joista todistaja ei saa todistaa tai joista hänellä ei ole velvollisuutta todistaa. Mainitun luvun 23 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan virkamies ei saa todistaa siitä, mitä hänen tässä toimessaan on salassa pidettävä. Näin ollen tuomioistuimeen tuotavaksi määrättävien asiakirjojen sisältö määräytyy niiden säännösten perusteella, joita tämän tapauksen osalta on jo edellä käsitelty.

47. Suomessa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusperiaatteisiin on katsottu kuuluvan, että kaikki oikeudenkäyntiaineisto on asianosaisten tiedossa ja saatavilla. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 12 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on oikeus saada tieto muunkin kuin julkisen oikeudenkäyntiasiakirjan sisällöstä, jollei 2 momentista muuta johdu. Mainitussa 2 momentissa on tarkasti rajattu poikkeuksien luettelo, jossa ei ole tämän asian kannalta merkityksellisiä säännöksiä. Tuomioistuimeen oikeudenkäyntiä varten toimitetut asiakirjat ovat siten myös asianosaisjulkisuuden piirissä.

48. Oikeudenkäyntiasiakirjojen asianosaisjulkisuus asettaa rajoituksia sille, miten tuomioistuin voi toimia päättäessään asiakirjan luovuttamisesta silloin kun asiakirjan väitetään sisältävän sellaisia salassa pidettäviä tietoja, joita ei tule antaa edes asianosaisille. Tuomioistuin ei siten voi salassa tutustua asiakirjoihin ainakaan ilman asianosaisten nimenomaista suostumusta. Nykyinen sääntely ei mahdollista sellaisia edellä kohdassa 33 mainituissa ratkaisuissa tarkemmin kuvattuja ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen hyväksyttävinä pitämiä menetelmiä, joissa erityinen tuomari ratkaisee asiakirjojen julkistamista koskevan kysymyksen tai joissa asiakirjat ovat tuomarin käytettävissä, mutta salassa näyttöä arvioivalta valamiehistöltä.

49. Tässä asiassa asianosaiset eivät ole vaatineet peitetoimintaan osallistuneiden henkilöiden henkilöllisyyttä koskevien tietojen paljastamista. A ja B myötäpuolineen ovat myös tyytyneet hovioikeuden päätökseen, jonka mukaan keskusrikospoliisin on annettava hallussaan olevista asiakirjoista otteet, joista tiedot poliisin salassa pidettävistä menetelmistä on poistettu. Kysymystä asiakirjojen sisällöstä ja julkistamisen tarpeesta on käsitelty niin hovioikeudessa kuin Korkeimmassakin oikeudessa järjestetyissä suullisissa istunnoissa, joissa asianosaisten asiamiehet ovat voineet kuulla ja kuulustella asiakirjojen sisällön hyvin tuntevaa todistajaa.

50. Keskusrikospoliisi on kuitenkin hakemuksessaan esittänyt, että hovioikeuden päätös on sisällöltään epäselvä ja mahdollistaa asian uuden käsittelyn asianosaisten niin vaatiessa. Korkein oikeus toteaa, ettei salassa pidettävien taktisten ja teknisten menetelmien käsite ole sisällöltään selkeä ja tarkkarajainen. Eri osapuolilla voi omista lähtökohdistaan olla hyvinkin erilaiset käsitykset siitä, mitä tietoja tuomioistuin on määrännyt sisällytettäväksi asiakirjojen otteisiin.

51. Koska tietoja vaaditaan peitetoiminnan kohteena olleen henkilön puolesta ja suostumuksella, keskusrikospoliisin vaitiolovelvollisuus ja -oikeus koskevat vain niitä tietoja, jotka paljastaisivat poliisin käytössä olevia taktisia ja teknisiä menetelmiä taikka peitetoimintaan osallistuneiden poliisien henkilöllisyyden. Se, että vastaaja tässä tapauksessa tietää tosiasialliset tapahtumat, vaikuttaa myös siihen, mitä tietoja enää voidaan pitää sellaisina salassa pidettävinä taktisina ja teknisinä menetelminä, joiden paljastaminen asianosaisille olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua.

52. Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetuilla salassa pidettävillä taktisilla ja teknisillä menetelmillä tarkoitetaan yleisesti rikosten selvittämisessä ja myös estämisessä käytettäviä tekniikoita, kuten rikospaikkatutkimuksen menetelmiä ja sillä saadun tiedon analysoinnissa käytettyjä menetelmiä. Myös erilaiset seurantamenetelmät, telekuuntelu, -valvonta ja telelaitteen sijaintitietojen hankkiminen sekä tekninen tarkkailu kuuluvat teknisiin menetelmiin.

53. Taktisilla menetelmillä tarkoitetaan muun muassa sitä, mitä tutkimuksia eri rikosten selvittämisessä tehdään sekä missä järjestyksessä ja millä tavalla niitä tehdään. Poliisin taktiikkaan kuuluvat peitetoiminnan toteuttamista ja vaihtoehtoja koskevat suunnitelmat.

54. Salassa pidettävään taktiikkaan tai tekniikkaan kuuluvana ei voida pitää sitä, mitä havaintoja ja arvioita peitetoiminnan aikana peitetoiminnan kohteena olevasta tapahtumasta on tehty. Kirjaukset peitetoiminnan kohteena olevasta henkilöstä, tämän käyttäytymisestä taikka yleiset arviot hänestä eivät ole poliisin taktiikan ja tekniikan piiriin kuuluvia tietoja.

55. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä saadun selvityksen perusteella on todettavissa, että peitetoiminnan johdosta laadittu pöytäkirja on laajuudeltaan noin kaksi sivua. Pöytäkirja sisältää lyhyesti ne tiedot, jotka pöytäkirjaan tulee poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta annetun asetuksen 6 §:n 4 momentin mukaan sisällyttää. Pöytäkirja ei suullisessa käsittelyssä saadun selvityksen mukaan sisällä merkityksellisiä taktisia ja teknisiä menetelmiä. Sen sijaan pöytäkirja sisältää peitetoimintaa suorittaneen henkilön henkilötietoja. Pöytäkirjasta voidaan siten antaa sellainen ote, josta on peitetty sekä edellä mainitun asetuksen 6 §:n 4 momentin 2 kohdassa tarkoitetut tunnistetiedot sekä 6 kohdassa tarkoitetut tiedot harhauttavista tai vääristä merkinnöistä tai asiakirjoista.

56. Keskusrikospoliisin edustajan kertoman mukaan peitetoiminnan aikana laadittu raportti jakaantuu kahteen osaan ja on laajuudeltaan yli 100 sivua. Peitetoiminta on alkanut helmikuussa 2009 ja päättynyt syksyllä 2009. Peitepoliisin ja A:n yhteydenpito on alkanut toukokuussa 2009. A on vangittu syylliseksi epäiltynä syyskuussa 2009. Peitetoiminnan raportin laatimisesta ovat vastanneet yhtäältä peitetoimintaa suorittanut poliisi sekä tämän lisäksi toinen poliisi. Raportin laatimiseen on vähäisemmässä määrin osallistunut myös muita poliisimiehiä. Peitetoimintaa suorittaneen poliisin osuus raportista on noin yksi kolmasosa raportin kokonaislaajuudesta. Toisen poliisimiehen kirjoittama osuus raportista sisältää sekä tämän poliisimiehen omia havaintoja että peitepoliisin kertoman perusteella tehtyjä kirjauksia. Edelleen raportti sisältää peiteoperaation suunnittelua, eri vaihtoehtojen kartoituksia tehtävän suorittamiseksi sekä havaintoja ja arvioita tapaamisista ja tapaamisten yhteydessä tapahtuneista asioista.

57. Korkeimman oikeuden saaman selvityksen mukaan peitetoimintaa koskevista raportista ja pöytäkirjasta on mahdollista peittää tiedot taktisista ja teknisistä menetelmistä sekä toimintaan osallistuneiden henkilöllisyydestä, joten tämäkään ei estä aineiston luovuttamista.

58. Korkeimman oikeuden arvion mukaan yhtäältä vastaajan oikeusturva ja toisaalta poliisin toiminnan kannalta välttämätön taktisten ja teknisten menetelmien salassapito tulee riittävästi turvatuiksi, kun poliisi velvoitetaan antamaan tuomioistuimelle sellaiset otteet materiaalista, joista edellä kuvattuja taktisia ja teknisiä menetelmiä koskevat osuudet on poistettu. Peitetoimintaan osallistuneiden ja heidän läheistensä turvallisuuden suojaaminen toteutuu riittävästi, kun heidän henkilöllisyytensä ei paljastu yksilöidysti.

59. Korkeimman oikeuden saaman selvityksen mukaan peitetoimintaraporttiin sisältyy tässä tapauksessa peitetoiminnan alusta aina ensimmäiseen toukokuussa 2009 tapahtuneeseen kontaktiin saakka ainoastaan tietoja salassa pidettävistä poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä, joiden asianosaisjulkisuus olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua. Toukokuun 2009 ja elokuun 2009 välillä tapaamisia oli ollut joitakin kuukaudessa. Näistä tapaamisista on raporttiin kirjattu havaintoja ja arvioita tapaamisista. Nämä tiedot eivät ole sellaisia, joita voitaisiin salata asianosaiselta. Sen sijaan tätäkin ajanjaksoa koskeva raportti saattaa sisältää peitetoiminnan yleiseen kulkuun liittyviä vaihtoehtojen kartoituksia ja suunnitelmia.

60. Korkein oikeus katsoo, että peitetoiminnan etenemisen suunnittelu samoin kuin poliisin keskinäistä yhteydenpitoa ja operaation salaamista koskevat toimet sekä epäiltyyn kohdistetut tekniset seurantamenetelmät kuuluvat sellaisiin poliisin taktisiin ja teknisiin menetelmiin, joiden salassapito on erittäin tärkeän yleisen edun vaatimaa ja joiden paljastamiseen ei tässä asiassa ole esitetty asianosaisten kannalta pätevää syytä.

61. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus täsmentää asiakirjan esittämisvelvollisuutta päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

D. Salassapitomääräys

62. Luovutettavaksi määrätyt asiakirjat saattavat sisältää tietoja, jotka ovat yleisöltä salassa pidettäviä sillä perusteella, että ne koskevat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja seikkoja, taikka sen vuoksi, että niissä on arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään liittyvistä seikoista.

63. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n mukaan tuomioistuin voi erityisestä syystä päättää, että oikeudenkäyntiasiakirja on pidettävä tarpeellisin osin salassa, jos siihen sisältyy muussa laissa salassa pidettäviksi säädettyjä tietoja, joiden julkiseksi tuleminen todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Edelleen tuomioistuin voi mainitun lain 31 §:n nojalla antaa väliaikaismääräyksen oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuuden rajoittamisesta.

64. Korkein oikeus toteaa, että asiakirjat, joihin sisältyvistä tiedoista on kysymys, ovat edellä ilmenevällä tavalla lähtökohtaisesti salassa pidettäviä. Ainakin osa luovuttavista tiedoista on todennäköisesti sellaisia, että niiden julkiseksi tuleminen aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Kysymystä tietojen yleisöjulkisuudesta ei kuitenkaan voida lopullisesti ratkaista ennen kuin asiakirjat ovat tuomioistuimen käytettävissä ja asianosaiset ovat voineet esittää käsityksensä kysymyksestä. Keskusrikospoliisin hovioikeudelle toimitettavat asiakirjat on siksi perusteltua määrätä väliaikaisesti pidettäväksi salassa muilta kuin vireillä olevan asian asianosaisilta. Hovioikeuden tulee viimeistään pääasiaa ratkaistessaan antaa lopullinen ratkaisu keskusrikospoliisin toimittamien asiakirjojen salassapidosta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöslauselmaa täsmennetään seuraavasti:

Asiakirjan esittämisvelvollisuus

Keskusrikospoliisi velvoitetaan toimittamaan Vaasan hovioikeudelle viimeistään 10.5.2011 jäljempänä määrätyllä tavalla rajatut otteet hovioikeudessa käsiteltävänä olevan rikosasian R 11/13 (virallinen syyttäjä vastaan A) esitutkinnassa käytettyä peitetoimintaa koskevasta pöytäkirjasta ja peite-toiminnassa laaditusta raportista.

Salattavat tiedot

Luovutettavista otteista salataan kaikki peitetoiminnan toteuttamiseen osallistuneiden henkilöllisyyttä koskevat tiedot ja heistä mahdollisesti käytetyt tunnistetiedot.

Raportin osa, joka on laadittu peitetoiminnasta päättämisen jälkeen, mutta ennen A:han kohdistettujen peitetoimintaoperaatioiden aloittamista, ja joka koskee peitetoiminnan suunnittelua, voidaan salata.

Salata voidaan myös sellaiset peitetoimintaoperaatioiden aloittamisen jälkeen laaditun raportin osat, jotka koskevat tutkintateknisiä tai -taktisia suunnitelmia peitetoiminnan jatkamisesta taikka tulevien operaatioiden suorittamisesta tai kohdentamisesta.

Edelleen voidaan salata peitetoiminnan toteuttamisessa ja suojaamisessa käytetyt tekniset tai taktiset seuranta-, salaamis- tai yhteydenpitomenetelmät.

Tietoja, jotka koskevat peitetoiminnassa tehtyjä havaintoja ja arvioita ei saa salata sillä perusteella, että samalla paljastuisi seikkoja, joista ilmenee poliisin menettelytapoja peitetoiminnan toteuttamisessa.

Salaamisen toteuttamistapa

Otteet on laadittava niin, että pöytäkirjan ja raportin jäljennöksistä salattujen tekstikohtien pituus ja sijainti käyvät ilmi luovutettavasta asiakirjasta.

Luovutettavaa aineistoa koskeva salassapitomääräys

Keskusrikospoliisin hovioikeudelle toimittamat asiakirjat määrätään oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 31 §:n nojalla pidettäviksi väliaikaisesti salassa muilta kuin asianosaisilta. Hovioikeuden tulee viimeistään pääasiaa ratkaistessaan antaa lopullinen ratkaisu näiden asiakirjojen salassapidosta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio, Marjut Jokela ja Ari Kantor. Esittelijä Timo Ojala.

---

[SV]

Vid förundersökningen av ett mord hade en täckoperation mot A använts som spaningsmetod. I tingsrätten hade A begärt att centralkriminalpolisen skulle lämna ut skriftlig dokumentation över täckoperationen. Tingsrätten avslog begäran. I samband med förberedelsen av huvudsaken bestämde hovrätten att centralkriminalpolisen skulle lämna ut täckoperationsmaterial.

Enligt hovrättens besvärsanvisning fick beslutet inte överklagas separat. På de grunder som framgår av högsta domstolens beslut ansågs att hovrättens beslut fick överklagas hos högsta domstolen genom att besvärstillstånd begärs.

Vid prövningen av A:s rätt att få tillgång till täckoperationsmaterial gällde som utgångspunkt den åtalades rätt att ta del av sådant material som tagits fram vid förundersökningen och som kunde ha betydelse vid bedömningen av hans eller hennes skuld. Den åtalades rätt kunde emellertid begränsas bl.a. på grund av behovet att hemlighålla polisens taktiska och tekniska metoder. Högsta domstolen bestämde att centralkriminalpolisen skulle ge ut till A sådana utdrag ur handlingarna rörande täckoperationen av vilka de delaktiga polismännens identitet inte framgick och från vilka, med de preciseringar som närmare framgår av beslutet, fick uteslutas uppgifter om polisens taktiska och tekniska metoder.

Europeiska konventionen om mänskliga rättigheter artikel 6

RB 16 kap 3 §

RB 17 kap 12 §

RB 17 kap 23 §

L om offentlighet i myndigheternas verksamhet 24 § 1 mom 5 punkten