Supreme Court allows patient damage claim for hip fracture after hip replacement, ruling negligence probable.

Potilaalle oli tekonivelen asentamisen yhteydessä syntynyt reisiluun murtuma, joka korjattiin myöhemmin suoritetussa leikkauksessa. Kysymys murtuman korvattavuudesta potilasvahinkona potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 1, 4 tai 7 kohdan nojalla. (Ään.)

PotilasvahinkoL 2 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

A:n kanne Forssa-Loimaan käräjäoikeudessa

Potilasvakuutuskeskuksen vastaus

Potilasvakuutuskeskus kiisti kanteen lausuen muun muassa, ettei A:lle ollut aiheutunut väitettyä potilasvahinkolain perusteella korvattavaa henkilövahinkoa. A:n potilasvahingosta johtuviksi väittämät vaivat olivat seurausta hänellä jo ennen leikkausta olleesta lonkan perussairaudesta, eivät tekonivelleikkaukseen liittyvästä reisiluun hiusmurtumasta.

Käräjäoikeuden tuomio 30.6.2006

1. Asiassa oli ensinnä kysymys siitä, oliko proteesileikkauksessa tapahtunut potilasvahinkolain tarkoittama korvattava taitovirhe.

Käräjäoikeus totesi riidatonta sinänsä olevan, että A:n reisiluu oli proteesia asennettaessa murtunut, kuten kanteessa oli kerrottu. Riidanalaiseksi oli sen sijaan jäänyt potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan asettama korvausvelvollisuuden edellytys, olisiko kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö hoitanut potilasta toisin kuin tässä tapauksessa leikkauksen suorittanut ortopedi, ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon.

2. Asiassa oli toiseksi kysymys siitä, oliko leikkauksessa tullut murtuma arvioitava edellä mainitun momentin 4 kohdan mukaiseksi tapaturmaksi.

Käräjäoikeus hyväksyi Potilasvakuutuskeskuksen kannan, jonka mukaan potilasvahinkolain tarkoittama tapaturma on äkillinen, odottamaton ulkoinen tapahtuma toisin kuin tässä tapauksessa, jossa murtuma oli ollut ylilääkärin todistajanlausunnossakin todetusti leikkaukseen liittyvä riski. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan A:n esittämän laintulkinnan hyväksyminen olisi edellyttänyt potilasvahinkolain säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä ilmenevän lainsäätäjän tahdon sivuuttamista, jolle ei ollut tässä tapauksessa perusteita. Kanne oli tapaturman perusteella ajettuna arvosteltava oikeudellisesti perusteettomaksi.

3. Asiassa oli kolmanneksi kysymys siitä, oliko korjausleikkauksesta seurannut mainitun momentin 7 kohdan mukaisesti vaikea sairaus tai vamma, jota voitiin pitää kohtuuttomana.

Käräjäoikeus totesi riidatonta olevan, että A oli 1.4.2005 alkaen ollut pysyvästi työkyvytön ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Riidanalaiseksi oli jäänyt, missä määrin tämä johtui korjausleikkauksesta, kuten A katsoi, ja missä määrin A:lla olleesta perussairaudesta, lonkan kulumasairaudesta, kuten Potilasvakuutuskeskus katsoi. Sama riidanalaisuus koski myös A:n vasemman reiden lihasvoiman ja toimintakyvyn menetystä.

Apulaisylilääkärin käräjäoikeudessa kertoman mukaan reisilihaksen voima oli alentunut leikkauksen jälkeen ja A oli työkyvytön pelkästään leikkauksen jälkitilan eikä muiden syiden vuoksi. Ylilääkärin lausunnon mukaan A:lla oli ollut lonkassa ennen leikkausta pitkälle edennyt kivulias nivelrikko, joka oli aiheuttanut vaikean ja useita kuukausia kestäneen toiminnan vajauksen vasemmassa alaraajassa. Ylilääkärin lausunnon mukaan oli todennäköistä, että A:n lihasheikkous oli kehittynyt jo pitkälti ennen proteesileikkausta, eikä nykytila johtunut proteesileikkauksesta tai sen komplikaatiosta.

Käräjäoikeus piti uskottavampana ylilääkärin päätelmää, kun A oli jo ennen leikkausta ollut nivelrikkonsa vuoksi työkyvytön. A:n nykyinen lihasheikkous ja työkyvyttömyys eivät näin ollen olleet ainakaan kokonaisuudessaan seurausta korjausleikkauksesta. Tätä johtopäätöstä tuki myös apulaisylilääkärin laatima 16.3.2005 päivätty lääkärinlausunto, jonka mukaan A kykeni osittain maalarin ammattiin, vaikka pääansion hankkimiseen riittävää työkuntoa ei ollut.

Todistajien kertomukset korjausleikkauksen tavasta osoittivat, ettei siinä ollut aiheutettu hermovauriota. Muutakaan selvitystä, joka olisi osoittanut A:n väitteen hermoratojen vioittumisesta oikeaksi, ei ollut esitetty. Tämä väite oli näin ollen jäänyt näyttämättä toteen.

A oli todistelutarkoituksessa kuultuna uskottavasti kertonut, että jalassa esiintyi turvotusta, joka häiritsi nukkumista. Kovaa kipua oli esiintynyt vuoden 2005 syksyyn saakka ja jalka oli vaivannut aina, vaikka ei paljon. A oli kertonut myös tasapainovaikeuksista. Uskottavaa oli, että A:lla oli korjausleikkauksen jäljiltä kanteessa mainittu rumentava arpi reidessään.

Käräjäoikeuden arvion mukaan korjausleikkauksen seuraukset toteen näytetyiltä osiltaan eivät olleet niin vakavia, että A:lle olisi voitu katsoa aiheutuneen vaikeaa vammaa tai sairautta potilasvahinkolain tarkoittamassa mielessä. Käräjäoikeus totesi selvyyden vuoksi, ettei seurausta myöskään voitu pitää kohtuuttomana siihen nähden, että korjausleikkaus oli ylilääkärinkin mukaan onnistunut.

4. Käräjäoikeus lausui yhteenvetonaan, ettei kysymys ollut potilasvahinkolain perusteella korvattavasta vahingosta. Kanteen peruste oli osaksi jäänyt näyttämättä toteen ja osaksi osoittautunut oikeudellisesti perusteettomaksi.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kimmo Suorsa.

Turun hovioikeuden tuomio 14.2.2007

A valitti hovioikeuteen.

Käräjäoikeuden perustelujen kohdan 1 osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut lausuen lisäksi valituskirjelmässä esitetystä väitteestä, jonka mukaan viimeinen isku olisi pitänyt jättää lyömättä, että proteesi oli tullut lyödä pohjaan asti. Lyömisen jättämisestä vajaaksi olisi voinut seurata, että proteesi ei olisi kiinnittynyt ja toiminut kunnolla. Loppuun asti lyömättä jättäminen olisi myös merkinnyt sitä, että kyseinen jalka olisi jäänyt merkittävästi toista jalkaa pidemmäksi. Siitä seikasta, että jokin lyönneistä, mahdollisesti viimeinen lyönti, oli jälkikäteen arvioiden aiheuttanut reisiluun murtumisen, ei voitu päätellä, että lääkärin toiminta leikkaushetkellä olisi ollut hyvän hoitokäytännön vastaista. Molemmat käräjäoikeudessa todistajina kuullut lääkärit olivat katsoneet, että leikkauksen teknisessä suorituksessa ei ollut ollut sinänsä virhettä vallitsevaan hoitokäytäntöön nähden.

Murtumariskistä olisi ollut mahdollista kertoa A:lle ennen leikkausta. Koska murtuman mahdollisuus oli ollut kuitenkin vähäinen ja tekonivelleikkaus oli ollut kuluman vaikeus huomioon ottaen käytännössä välttämätön, kertomatta jättämistä ei ollut katsottava sellaiseksi hyvän hoitokäytännön laiminlyönniksi, joka olisi voinut perustaa A:lle oikeuden korvaukseen potilasvahinkolain nojalla.

Kohdan 2 osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut.

Kohdan 3 osalta hovioikeus lausui, että todistajina käräjäoikeudessa kuullut lääkärit olivat olleet erimielisiä siitä, oliko A:n jalan lihasheikkous seurausta leikkauksista vai oliko se merkittävältä osin kehittynyt jo leikkauksia edeltäneiden liikkumavaikeuksien aikana. Hovioikeus totesi, että vaikka apulaisylilääkärin kertomusta olisi pidetty uskottavampana kuin ylilääkärin kertomusta, potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 7 kohdan edellytykset korvauksen suorittamiselle eivät olisi täyttyneet, koska riidatonta oli, että A:lla oli ollut ennen leikkauksia vaikea lonkan kuluma, ja koska nykyisen ja leikkauksia edeltäneen terveydentilan välillä sen vuoksi ei ollut sellaista epäsuhtaa, joka olisi antanut aiheen katsoa leikkauksista aiheutuneen A:lle kohtuuttomia seurauksia.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Saarinen, Kari Hirvonen ja Juha Karvinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A uudisti kanteessa esittämänsä vaatimuksen siten oikaistuna, että hän vaati korvauksina yhteensä 19.408,65 euroa potilasvahinkolain mukaisine korotuksineen sekä korkoineen.

Potilasvakuutuskeskus vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto antoivat niiltä pyydetyt lausunnot.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A:lle on lonkan tekonivelen asentamisen yhteydessä 3.3.2004 aiheutunut reisiluun murtuma, jonka johdosta hänelle on 5.3.2004 tehty korjausleikkaus. Asiassa on kysymys siitä, onko A:lle tehdyn tekonivelleikkauksen yhteydessä tapahtunut potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu hoitovahinko tai mainitun momentin 4 kohdassa tarkoitettu tapaturma taikka onko hänelle seurannut reisiluun murtumasta ja sen korjausleikkauksesta saman momentin 7 kohdassa tarkoitettu pysyvä vaikea sairaus tai vamma, jota voidaan pitää kohtuuttomana.

A:n terveydentila ennen 3.3.2004 suoritettua leikkausta sekä 5.3.2004 suoritetun leikkauksen jälkeen

2. Asiassa esitetystä lääketieteellisestä selvityksestä ilmenee, että A:lla on ollut vasemmassa lonkassa rasituskipua jo vuoden 2002 aikana. Suoritetuissa tutkimuksissa on vasemmassa lonkassa todettu nivelrikkomuutoksia. Vasemman lonkan kivut ja liikerajoitus ovat vuoden 2003 aikana lisääntyneet siinä määrin, että A on joutunut jäämään sairauslomalle. Sairauskertomuksen 13.12.2003 mukaan A:n vasen lonkka on kipeytynyt merkittävästi alkuvuoden tilanteeseen verrattuna ja hänellä on ollut kävellessään jatkuvaa kipua lonkan alueella. A:ta hoitanut lääkäri on kirjoittanut hänelle lähetteen lonkan tekonivelleikkaukseen.

Onko kysymyksessä potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu hoitovahinko

5. Asiassa on riidatonta, että A:n vasemman reisiluun murtuma on syntynyt hänelle 3.3.2004 suoritetussa lonkan tekonivelen asentamisessa, joka on ortopedian erikoisalaan kuuluva toimenpide. Riidanalaista sitä vastoin on, olisiko kokenut ortopediaan erikoistunut lääkäri välttänyt syntyneen vahingon. A:lle ei ole ennen tekonivelen asennusta kerrottu proteesin asennukseen liittyvästä reisiluun murtuman riskistä. Asiassa on siten kysymys myös siitä, onko A osoittanut, että hän olisi murtumariskistä tiedon saatuaan kieltäytynyt kyseessä olevasta toimenpiteestä.

6. A:lle suoritetussa tekonivelen asennuksessa on käytetty ilman sementtiä luuhun kiinnittyvää proteesimallia. Leikkauskertomuksesta 3.3.2004 ilmenee, että leikkauksen suorittanut ortopedi on asettanut A:lle tekonivelen varren reisiluuhun puoli senttimetriä etukäteen suunniteltua sijaintia alemmas.

7. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on ilmoittanut lausunnossaan, että reisiluun murtumariski liittyy erityisesti tiettyihin sementittömiin tekonivelmalleihin ja niiden kiilamaiseen rakenteeseen eikä murtuman syntymistä tekonivelleikkauksen yhteydessä sinänsä voida pitää virheellisestä toiminnasta johtuvana. Useimmat murtumat ovat kuitenkin reisiluun yläosan halkeamia, jotka havaitaan ja hoidetaan asennusleikkauksen yhteydessä. Nopeaa uusintaleikkausta vaativa murtuma on harvinainen. Oikeusturvakeskuksen käsityksen mukaan on todennäköistä, että A:n reisiluun murtuma on seurausta tekonivelen varren viemisestä etukäteen suunniteltua tekonivelen sijaintia alemmas, mikä on aiheuttanut nivelen kärjen tunkeutumisen kaartuvan reisiluun etukuorikerrokseen. Oikeusturvakeskus on pitänyt mahdollisena, että osteoporoosista johtuva luun rakenteellinen heikkous on myötävaikuttanut murtuman syntymiseen.

8. A:lle tekonivelleikkauksen suorittanut ortopedi on 25.8.2008 päivätyssä lausunnossaan todennut, ettei A:lle ole tehty luuntiheysmittausta ennen tekonivelleikkausta eikä sen jälkeenkään. Lausunnon mukaan A:lla ei todettu leikkauksessa luuston rakenteessa mitään erityistä. Korkein oikeus katsoo, että kun A:lle ei ole suoritettu sellaista tutkimusta, jonka perusteella hänen voitaisiin todeta sairastavan osteoporoosia, ei mahdollisesta osteoporoosista johtuvaa luun rakenteellista heikkoutta voida ottaa huomioon hänen reisiluumurtumansa syitä arvioitaessa.

9. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen pysyvä asiantuntija, lääketieteen tohtori, ortopedian ja traumatologian dosentti X on 21.1.2008 antamassaan lausunnossa todennut, että A:sta ennen leikkausta 2.3.2004 ja leikkauksen jälkeen 5.3.2004 otetuista röntgenkuvista päätellen A:n vasemman reisiluun ydin kapenee nopeasti. X:n mukaan leikkauksen suorittaneen ortopedin leikkauskertomuksessa kuvaama proteesin varren vieminen puoli senttimetriä suunniteltua alemmas on aiheuttanut varsiosan kärjen tunkeutumisen reisiluun kaventuman alueelle seurauksin, että luu on murtunut. Leikkauksen jälkeisestä röntgenkuvasta nähtävä varsiosan kärjen kohdalla ollut murtumapalanen viittaa hänen mielestään murtuman syntyneen nimenomaan tässä kohdassa eikä varren yläosan tiukkuuden johdosta.

10. X on Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston pysyvänä asiantuntijana 27.1.2009 antamassaan tarkentavassa lausunnossa arvioinut myös leikkauksen valmistelun riittävyyttä. X:n mukaan A:sta 2.3.2004 otettu röntgenkuva on rajautunut reisiluun ytimen kaventuman yläpuolelle, mutta uutta lausuntoa annettaessa X:n käytössä olleeseen, 10.10.2003 otettuun röntgenkuvaan A:n vasen reisiluu on sitä vastoin kuvattu riittävän pitkältä matkalta tekonivelleikkausta edeltävän leikkaussuunnitelman laatimista silmälläpitäen. X:n mukaan viimeksi mainitussa röntgenkuvassa ei ole todettavissa 2.3.2004 otettuun kuvaan verrattuna mitään anatomista seikkaa, joka olisi vaatinut leikkausta edeltävän suunnitelman muuttamista.

11. X on lausunnossaan todennut lisäksi, että tekonivelen asentamiseen liittyvä alaraajan pituuden hienosäätö tapahtuu leikkauksen aikana ja on aivan tavanomaista, että suuntaa-antavasta leikkausta edeltävästä suunnitelmasta poiketaan A:n tapauksessa kuvatussa määrin. Tässä tapauksessa A:lle leikkauksen suorittanut ortopedi on asettanut tekonivelen varsiosan reisiluuhun puoli senttimetriä suunniteltua syvemmälle estääkseen alaraajan pidentymisen, joka muutoin olisi seurannut siitä, että nivelen ennalta arvaamattoman löysyyden vuoksi oli käytetty niveltä tukevoittavaa, nivelen pituutta lisäävää nuppia. X on esittänyt käsityksenään, että A:n tekonivelleikkauksessa ja sen yhteydessä tulleiden komplikaatioiden hoidossa on saavutettu kokeneen ortopedin osaamisen taso.

12. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on X:n lausuntoon viitaten katsonut, että A:n hoidossa vuonna 2004, mukaan lukien hänelle 3.3.2004 tehty vasemman lonkan tekonivelleikkaus jälkihoitoineen, on saavutettu kokeneen ortopedin ammatillisen osaamisen taso.

Korkeimman oikeuden hoitovahinkoa koskevat kannanotot

13. Edellä esitetyn lääketieteellisen selvityksen mukaan A:n reisiluu on murtunut, kun tekoniveltä asennettaessa sen kärki on osunut liian syvälle ja tunkeutunut luun kuorikerrokseen. Tekonivelen asentaminen ilman sementtiä edellyttää voimankäyttöä ja siihen liittyy murtumien riski, koska nivelen kiinnittymistä varten tekonivelen varsi on iskettävä kiinni luuhun. Tässä tapauksessa murtuma on viime kädessä johtunut siitä, että tekonivelen varsi on leikkaustilanteessa päätetty asentaa noin viisi millimetriä alemmaksi kuin etukäteen oli suunniteltu. Suunnitelmaa muutettiin, koska leikkauksessa havaitun lonkkanivelen löysyyden vuoksi oli tarpeen valita sellainen niveltä tukevoittava nuppiosa, joka samalla lisäsi nivelen varren pituutta. Nivelen asentaminen alunperin kaavailtuun syvyyteen olisi johtanut A:n jalkojen liian suureen pituuseroon.

15. Tapauksessa on riidatonta, että ilman sementtiä kiinnitettävä tekonivel on ollut asianmukainen keino hoitaa A:n nivelrikkoa. Hänelle asennetun tekonivelen varsi on ollut kooltaan ja muodoltaan tavanomainen, yleisesti käytetty ja myös leikanneen ortopedin usein käyttämä. Jälkikäteisessä tutkimuksessa on todennettu, että varsi on kiinnittynyt hyvin ja on myös oikeassa asennossa. Tekonivelleikkauksessa ei käytetä sellaisia teknisiä välineitä, joilla tosiaikaisesti seurataan varren työntymistä luuhun. Tekonivelen varsi isketään luuhun voimakkain lyönnein, ja syntynyt hiushalkeama voi jäädä havaitsematta leikkaustilanteessa. Valittu hoitotapa, välineet tai tekonivelen kiinnittämisen tekninen suoritus eivät asiantuntijalausuntojen mukaan ole poikenneet vallitsevasta käytännöstä.

16. A:n leikkaussuunnitelmaa jouduttiin kesken leikkauksen muuttamaan tuolloin tehtyjen havaintojen johdosta. Tilanteessa, jossa tekonivelen tukevoittamiseksi on ollut tarpeen käyttää nivelen vartta samalla pidentävää nuppia, ortopedi on joutunut ottamaan huomioon myös ne haittavaikutukset, jotka olisivat aiheutuneet jalkojen entisestään kasvavasta pituuserosta. Tämänkaltaisiin valintatilanteisiin ja suunnitelmien muutoksiin joudutaan useasti leikkaustilanteissa, jolloin vasta voidaan tehdä tarkkoja havaintoja potilaan kudoksista ja rakenteesta. Asiantuntijalääkärit ovat olleet yksimielisiä siitä, että kyseinen, noin viiden millimetrin suuruinen muutos on ollut tavanomainen ja yleensä myös helposti toteutettavissa.

18. Korkein oikeus katsoo saadun selvityksen perusteella, että hoitotoimissa on saavutettu kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön taidon ja huolellisuuden taso.

19. A:lle ei ole ennen 3.3.2004 suoritettua toimenpidettä kerrottu siihen liittyvästä murtuman riskistä. Asiantuntijalausunnoista ilmenee, että A:lle suoritetun kaltaisissa tekonivelen asennusleikkauksissa on melko huomattavakin luunmurtumien riski. Yleensä tällaiset murtumat parantuvat helposti. Mahdollisuus nyt syntyneen kaltaiseen murtumaan on vähäinen. A:n lonkan kivut ja liikerajoitukset ennen leikkausta ovat kuitenkin olleet niin merkittäviä, ettei ole perusteita katsoa, että A olisi kieltäytynyt tekonivelleikkauksesta vaikka hän olisikin ennalta saanut tiedon vakavan, mutta hoidettavissa olevan murtuman riskistä. Korkein oikeus katsoo, että murtuma ei siten olisi ollut vältettävissä myöskään sen seurauksena, että murtumariskistä olisi etukäteen kerrottu A:lle.

Onko vahinko korvattava potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetusta tapaturmasta aiheutuneena

20. Potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan (879/1998) mukaan korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tapaturmasta tutkimus- tai hoitotoimenpiteen taikka muun vastaavan toimenpiteen yhteydessä tai tapaturmasta sairaankuljetuksen aikana. Lainkohdassa tarkoitetaan tapaturmalla samaa kuin 30.4.1999 saakka voimassa olleen potilasvahinkolain (585/1986) vastaavassa kohdassa (tuolloinen 2 §:n 1 momentin 3 kohta). Aikaisemman lain esitöissä (HE 54/1986 vp s. 13) on todettu, että potilasvahinkolain mukaisen tapaturman määrittelyssä tulisi otettavaksi soveltuvin osin huomioon tapaturmavakuutuslain soveltamiskäytäntö. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tapaturmalla tarkoitetaan äkillisen, ennalta arvaamattoman ja ulkoisen tekijän aiheuttamaa vammautumista.

21. A:n reisiluu on murtunut lonkan tekonivelen asentamisessa käytetyn ulkoisen voiman takia. Käytettyyn menetelmään on sisältynyt ennalta arvioitavissa oleva riski luun murtumisesta tekoniveltä paikalleen lyötäessä. Niin kuin edeltä kohdista 15 - 17 ilmenee, tekonivelen asentamisessa ei ole tehty vakiintuneesta hoitokäytännöstä poikkeavia ratkaisuja tai toimenpiteitä. Proteesin sijoittaminen alunperin suunniteltua syvemmälle on ollut käsillä olleessa tilanteessa tarkoituksellinen ratkaisu eikä ole myöskään käytetty sellaista poikkeuksellista voimaa, että lyöntiä voitaisiin pitää äkillisenä ja ennalta arvaamattomana ulkoisena tekijänä. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että A:lle ei ole sattunut 3.3.2004 suoritetun leikkauksen yhteydessä potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua tapaturmaa.

Onko A:lle aiheutunut vahinko potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuuton

22. Potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 7 kohdan (879/1998) mukaan korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä edellyttäen, että siitä on seurannut pysyvä vaikea sairaus tai vamma taikka kuolema ja seurausta voidaan pitää kohtuuttomana ottaen huomioon vahingon vakavuus, käsiteltävänä olleen sairauden tai vamman laatu ja vaikeusaste, potilaan muu terveydentila, vahingon harvinaisuus sekä vahingonvaaran suuruus yksittäistapauksessa. Lainkohdan esitöiden (HE 91/1998 vp s. 10 ja 11) mukaan säännöstä sovellettaisiin vain vaikeaan pysyvään vammautumiseen tai kuolemaan johtaneissa vahingoissa.

23. A:lla on leikkausten jälkeen ollut vasemmassa reidessä kipuja ja koko vasemmassa alaraajassa ajoittaista turvotusta sekä lihasvoiman vajausta. Lisäksi hänelle on 5.3.2004 suoritetun leikkauksen seurauksena jäänyt vasempaan reiteen koko reiden pituinen arpi. A:n lonkan tekonivelen on kontrollitutkimuksessa todettu olevan hyvässä asennossa ja myös murtuma on luutunut asianmukaisesti. Tutkimuksissa ei ole todettu hermovauriota vasemmassa alaraajassa. A on pystynyt leikkauksista toivuttuaan liikkumaan ilman apuvälineitä ja hänen lonkkansa liikkuvuus on todettu hyväksi. Potilasvakuutuskeskus on katsonut, että kipuoireet eivät johdu leikkauksesta tai siinä aiheutuneesta luun murtumasta vaan nivelrikosta ja jo aikaisemmin kehittyneistä vaivoista.

24. Esitetyn selvityksen mukaan A:n lonkan tekonivelen toiminnallinen tulos on hyvä, vaikka hänelle onkin reisiluun murtuman seurauksena jäänyt lievä alaraajan toiminnanvajavuus. Korkein oikeus katsoo, että A:lle ei ole syntynyt murtuman seurauksena sellaista pysyvää vaikeaa vammaa, jota potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetaan. Vamman laatu huomioon ottaen ei ole tarvetta ottaa kantaa siihen, onko vahinko kohtuuton.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos (eri mieltä), Mikko Tulokas (eri mieltä), Ilkka Rautio, Soile Poutiainen ja Marjut Jokela. Esittelijä Johanna Palovaara.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Tulokas: A on perustanut vaatimuksensa ensisijaisesti potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 1 kohtaan. Korvausta suoritetaan sen mukaan hoidosta aiheutuneesta henkilövahingosta edellyttäen, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi hoitanut tai muutoin käsitellyt potilasta toisin ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon.

Vaatimuksen ratkaiseminen ei edellytä sen selvittämistä, onko hoidossa syyllistytty tuottamukselliseen menettelyyn. Potilasvahinkolain säätämisen eräänä tarkoituksena oli potilaiden korvausmahdollisuuksien parantamisen ohella vähentää lääkäreihin kohdistettuja virkasyyte- ja korvausvaatimuksia. Korvattavien vahinkojen erottamiseksi hoitotoimenpiteisiin normaalisti liittyvistä haitallisista seurauksista ja riskeistä edellä mainitussa lainkohdassa on tuottamusarvioinnin sijasta päädytty vertaamaan potilaan saamaa hoitoa kokeneen ammattihenkilön menettelyyn vastaavassa tilanteessa. Lienee selvää, ettei korvauskynnys voi olla ainakaan korkeampi kuin normaalissa tuottamusvastuussa.

Asiantuntijaselvitysten mukaan reisiluun murtumat eivät ole aivan harvinaisia lonkan tekonivelleikkauksissa etenkin, jos tekonivelen varren kiinnitys luuhun tapahtuu sementtiä käyttämättä. Hiusmurtumia saattaa syntyä reisiluun yläosaan nivelen kiilamaista varsiosaa luun sisään lyötäessä. Murtumat havaitaan ja hoidetaan primaarileikkauksen yhteydessä. Tällaisiin komplikaatioihin potilas saa leikkaukseen mennessään varautua.

Kuten asiantuntijalausunnon antanut dosentti X toteaa, nyt ei ole kysymys mainitun kaltaisesta, yleensä oireettomasta tai varsin pian paranevasta murtumasta. A:n tapauksessa tekonivelen varren kärki on läpäissyt reisiluun etupuolen kuoriosan irrottaen siitä luun kappaleen. Murtumakohdasta alkaen reisiluu on haljennut kohti lonkkaa. Vaikuttaa ilmeiseltä, että tekonivelen kiinnitysosa on ollut joko liian pitkä tai sitten se on lyöty luun sisään liian pitkälle. Hoitavan lääkärin ensi kommentti, jonka mukaan viimeinen isku olisi pitänyt jättää lyömättä, viittaa jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kolmas mahdollisuus on se, että nivelen varsi on lyöty luuhun väärässä kulmassa.

Tekonivelleikkauksen suunnittelun ja toteutuksen kannalta perusvaatimuksena on pidettävä sitä, että nivelen varsiosa voidaan kokonaisuudessaan kuorimurtumia aiheuttamatta sijoittaa reisiluun sisään ja siihen kiinnittää. Hyvä hoitotapa edellyttää, että käytettävissä on reisiluusta röntgenkuva, jonka avulla nivelvarren oikea koko voidaan varmistaa. Röntgenkuva, joka oli otettu 3.3.2004, ei ollut riittävän kattava. Epäselväksi on jäänyt, oliko hoitavalla lääkärillä ollut lainkaan käytettävissään dosentti X:n mainitsema 10.10.2003 otettu röntgenkuva. Vahinko on voinut johtua puutteellisesta valmistautumisesta, mutta myös leikkaussuunnitelman virheellisestä toteuttamisesta.

Leikkaukseen valmistautumisen ja sen toteuttamisen osalta monet seikat ovat jääneet riittävää selvitystä vaille. Johtopäätöksiä on kuitenkin mahdollista tehdä myös lopputuloksesta. A:n tapauksessa rutiiniluontoinen leikkaus on johtanut harvinaiseen murtumaan nivelvarren pään työntyessä esille reisiluun pintaan. A:lle on jouduttu suorittamaan jatkoleikkaus, jossa reisiluuta on vahvistettu levyillä ruuveineen ja vaijerilenkkeineen. Potilas on kanteen mukaan tullut työkyvyttömäksi ja hänelle on aiheutunut toimintakyvyn menetystä, kipua ja särkyä sekä pysyvä vamma. Tällaiset seuraukset eivät ole tyypillisiä tekonivelleikkauksen riskejä. Asiallisesti valmistellusta ja oikein toteutetusta leikkauksesta sellaisia ei aiheudu.

Pidän potilasvahinkojärjestelmän kannalta ongelmallisena, että näinkin selvässä tapauksessa, jossa jo vahingon laatu ja hoitotuloksen olennainen poikkeaminen normaalista antavat vahvan viitteen korvausperusteen olemassaolosta, järjestelmä näyttää kaikin keinoin keskittyvän vastuun kiistämiseen.

Katson selvitetyksi, että A:lle on 3.3.2004 vasemman lonkan tekonivelleikkauksessa aiheutunut henkilövahinko, joka tulee korvata potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella. Korvauksen määräämiseksi palautan asian käräjäoikeuteen.

Tapahtuma-aikana voimassa olleen potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan korvausta suoritetaan henkilövahingosta, jos on todennäköistä, että se on aiheutunut tutkimuksesta, hoidosta tai muusta vastaavasta käsittelystä taikka sellaisen laiminlyönnistä edellyttäen, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi tutkinut, hoitanut tai muutoin käsitellyt potilasta toisin ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon.

Sanotuilla perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin oikeusneuvos Tulokas.

---

[SV]

I samband med att en konstgjord led opererades in hade patienten fått ett lårbensbrott, som sköttes genom en senare operation. Fråga om lårbensbrottet skulle ersättas som patientskada med stöd av 2 § 1 mom. 1, 4 eller 7 punkten patientskadelagen. (Omröstn.)

PatientskadeL 2 §