Supreme Court dismisses delay compensation claim as investigation duration was reasonable and within four years of indictment.

Osakeyhtiön konkurssipesä oli tammi- ja toukokuussa 2000 tehnyt rikosilmoitukset A:n tekemiksi epäillyistä talousrikoksista. A oli tullut tietoiseksi rikosilmoituksista. Sen jälkeen A:ta oli vasta kesäkuussa 2006 kuultu ensimmäisen kerran esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä. Muuten häneen ei ollut kyseisenä ajanjaksona kohdistettu toimivaltaisen viranomaisen taholta toimenpiteitä. Korkein oikeus katsoi, että hyvityslain 5 §:ssä tarkoitettu ajanjakso oli alkanut vuonna 2006, kun A oli saanut toimivaltaiselta viranomaiselta tiedon häntä koskevista rikosepäilyistä. Ottaen huomioon asian laatu ja se, että esitutkinnan käynnistymisestä lainvoimaiseen tuomioon oli kulunut alle neljä vuotta, Korkein oikeus katsoi, ettei A:lla ollut oikeutta hyvitykseen viivästymisestä.

HyvitysL 4 §

HyvitysL 5 §

Hakemus

A vaati Korkeimpaan oikeuteen 2.2.2010 toimittamassaan hakemuksessa, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle oikeudenkäynnin viivästymisestä 10 000 euroa. Tutkintapyynnöt Helsingin poliisilaitokselle oli tehty 19.1.2000 ja 4.5.2000. A:ta oli kuultu esitutkinnassa syylliseksi epäiltynä 27.6.2006 ja 1.8.2006 tutkintailmoituksissa mainittuihin rikoksiin liittyen. Helsingin käräjäoikeus on antanut rikosasiassa tuomionsa 28.11.2007 ja Helsingin hovioikeus puolestaan 14.4.2009. A on vuodesta 2000 lähtien tiennyt, että häntä epäillään vakavista rikoksista. Pitkittynyt prosessi on olennaisesti vaikuttanut A:n asemaan elinkeinonharjoittajana ja yrittäjänä.

Vastaus

Kihlakunnansyyttäjä vaati vastauksessaan hakemuksen hylkäämistä. Tutkintapyynnöt oli tehty tammikuussa 2000 ja toukokuussa 2000. Esitutkinta oli aloitettu 7.6.2006 ja A:ta oli kuulusteltu ensimmäisen kerran 27.6.2006. Tätä ennen poliisi ei ollut ollut yhteydessä A:han vuosina 2000 - 2006. Ilmoitus esitutkinnasta oli toimitettu syyttäjälle 9.6.2006 ja 22.12.2006 aloitettu syyteharkinta oli valmistunut 19.3.2007. Käräjäoikeus on antanut rikosasiassa tuomionsa 28.11.2007.

Hakemuksen käsittely Korkeimmassa oikeudessa

A:n valituslupahakemus pääasian osalta on ratkaistu kaksijäsenisessä jaostossa. Oikeudenkäynnin viivästymistä koskeva hakemus on ratkaistu viisijäsenisessä jaostossa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Vaatimuksen tutkimisen edellytykset

1. Laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (362/2009, jäljempänä hyvityslaki) on tullut voimaan 1.1.2010. Hyvityslain 7 §:n mukaan vaatimus on tehtävä hyvissä ajoin ja viimeistään ennen pääasian käsittelyn päättymistä puhevallan menettämisen uhalla. Vaatimusta ei voi tehdä vasta korkeimmassa oikeudessa ilman pätevää syytä. Hyvityslain 14 §:n voimaantulosäännöksen mukaan hyvitys voidaan määrätä maksettavaksi myös asiassa, joka on vireillä lain tullessa voimaan.

2. Koska hovioikeuden tuomio on annettu ennen hyvityslain voimaantuloa, A ei ole voinut esittää vaatimustaan hovioikeudessa. Näin ollen A:lla on pätevä syy tehdä vaatimus vasta korkeimmassa oikeudessa ja vaatimus tulee tutkia.

Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava ajanjakso

3. A on hyvitysvaatimuksessaan todennut, että hän oli tullut vuonna 2000 tietoiseksi siitä, että häntä epäillään vakavista rikoksista. Asiakirjoista ilmenevin tavoin tekojen osalta asianomistajana ollut konkurssipesä on vuonna 2000 tehnyt poliisille kaksi tutkintapyyntöä.

4. Hyvityslain 5 §:n mukaan rikosasioissa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa kuitenkin siitä, kun toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut vastaajalle hänen tekemäkseen epäillystä rikoksesta tai kun häneen kohdistettu rikosepäily on olennaisesti vaikuttanut hänen asemaansa. Tämän säännöksen, kuten hyvityslain mukaisen järjestelmän taustalla ylipäänsä, on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettu oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa. Hyvityslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 233/2008 vp s. 17) esitetään, että oikeudenkäynnin kestoa ja viivästystä arvioitaisiin vastaavien perusteiden mukaan kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

5. Arvioitaessa oikeudenkäynnin kestoa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan kannalta huomioon otettava ajanjakso kytkeytyy rikosasiassa siihen, mistä lähtien henkilön katsotaan mainitun artiklan mukaisessa itsenäisessä merkityksessä olevan rikossyytteessä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään katsonut oikeudenkäynnin keston suhteen huomioon otettavan ajanjakson alkavan rikosasiassa siitä, kun asianomaiselle henkilölle on toimivaltaisen viranomaisen toimesta virallisesti annettu tiedoksi rikoksen tekemistä koskeva väite taikka kun hänen asemaansa vaikuttaa olennaisesti jokin muu toimenpide, jonka voidaan katsoa sisältävän väitteen siitä, että henkilö on syyllistynyt rikokseen (esim. Kangasluoma v. Suomi, tuomio 20.1.2004, kohta 26). Hyvityslain 5 §:n 2 kohdassa säädetyt arviointiperusteet vastaavat siten Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan osalta omaksuttua tähän astista tulkintakäytäntöä.

6. Hyvityslain tarkoituksena on siis antaa oikeussuojaa rikosasian viranomaiskäsittelyn kohtuuttoman viipymisen vuoksi. Sitä vastoin tässä laissa säädettyä hyvitystä ei suoriteta yksin sillä perusteella, että rikoksen tekemisestä on, kuten tässä tapauksessa, kulunut pitkä aika ennen kuin siitä annetaan tuomio. Viimeksi mainittu seikka on lainsäädännössä otettu huomioon rikoslain 6 luvun 7 §:n 3 kohdassa, jonka mukaan huomattavan pitkä viive teon ja tuomion välillä voi olla rangaistuksen mittaamiseen vaikuttava lieventämisperuste. Käräjäoikeus onkin A:lle rangaistusta määrätessään soveltanut tätä säännöstä.

Oikeudenkäynnin viivästymisen arviointi

8. Hyvityslain 4 §:n mukaan arvioitaessa, onko oikeudenkäynti viivästynyt, otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti 1) asian laatu ja laajuus, 2) asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä ja 3) asian merkitys asianosaiselle. Oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa on myös otettava huomioon Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen soveltamista.

9. Arvioitavana olevassa asiassa syytteet ovat koskeneet muun muassa velallisen epärehellisyysrikoksia. Kysymys on siten ollut tavanomaisista talousrikoksista. Asia ei myöskään ole ollut laadultaan erityisen vaikea eikä siihen liittyvä materiaali poikkeuksellisen laaja. A:ta on kuultu esitutkinnassa kesäkuussa 2006 ja elokuussa 2006. Esitutkinta on valmistunut marraskuussa 2006. Syyttäjä on nostanut syytteen maaliskuussa 2007. Käräjäoikeuden tuomio on annettu marraskuussa 2007. Hovioikeus on antanut oman ratkaisunsa 14.4.2009. Korkeimman oikeuden ratkaisu on annettu toukokuussa 2010.

10. Korkein oikeus toteaa, että tarkasteltavana olevana aikana kesäkuusta 2006 toukokuuhun 2010 asian käsittelyyn ei liity sellaisia vaiheita, joiden aikana asian käsittely olisi ollut pitkiä aikoja pysähtyneenä ilman käsittelyä eteenpäin vieviä toimenpiteitä. Noin kolmen vuoden 11 kuukauden käsittelyaikaa esitutkintaan, syyteharkintaan ja asian käsittelyyn kolmessa eri oikeusasteessa ei voida pitää kohtuuttoman pitkänä. A:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa ei ole loukattu eikä hyvityksen tuomitsemiselle siten ole perusteita.

Päätöslauselma

A:n vaatimus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen ja Marjut Jokela. Esittelijä Timo Ojala.

---

[SV]

Ett aktiebolags konkursbo hade i januari och maj 2000 gjort polisanmälan om ekonomiska brott som A misstänktes ha begått. A hade fått kännedom om anmälningarna. Efter detta hade A först i juni 2006 första gången hörts i förundersökning såsom misstänkt för brott. I övrigt hade några åtgärder av behöriga myndigheter inte riktats mot honom under tidsperioden i fråga. Högsta domstolen ansåg att den tidsperiod som avses i 5 § lagen om gottgörelse för dröjsmål vid rättegång hade börjat år 2006 när den behöriga myndigheten hade underrättat A om brottsmisstankarna mot honom. Med beaktande av ärendets art och av att det hade gått mindre än fyra år från det att förundersökning inleddes tills laga kraft vunnen dom gavs, ansåg Högsta domstolen att A inte hade rätt till gottgörelse för dröjsmål.

GottgörelseL 4 §

GottgörelseL 5 §