Supreme Court dismisses trademark infringement claim as marks are sufficiently distinct despite shared suffixes.

Valio Oy käytti leviterasvojen tunnuksena rekisteröityjä tavaramerkkejä VOIMARIINI ja OIVARIINI. Arla Ingman Oy Ab käytti leviterasvan tunnuksena myöhemmin rekisteröityä tavaramerkkiä INGMARIINI. Tavaramerkkien välillä ei ollut sellaista samankaltaisuutta eikä siten sellaista tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin edellyttämää yhteyttä, jonka perusteella kohdeyleisö yhdistäisi tavaramerkit toisiinsa. Tämän vuoksi tavaramerkin INGMARIINI käyttäminen leviterasvan tunnuksena ei loukannut Valio Oy:n oikeutta sanottuihin tavaramerkkeihin. (Ään.)

TavaramerkkiL 6 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden välituomio 31.5.2006

Rekisteröityjen tavaramerkkien VOIMARIINI, MARIINI ja OIVARIINI haltijana Valio Oy vaati kanteellaan vahvistettavaksi, että Ingman Foods Oy Ab loukkasi sen mainittuja tavaramerkkejä käyttämällä leviterasvojensa tunnuksensa rekisteröityä tavaramerkkiä "Ingmariini". Valio perusti vaatimuksensa tavaramerkkilain 6 §:n 1 ja 2 momentin säännöksiin. Ingman vastusti kannetta.

Käräjäoikeus lausui, että Valio, joka oli tunnetuin suomalainen maitotaloustuotteiden valmistaja, oli käyttänyt sille vuonna 1980 rekisteröityä tavaramerkkiä VOIMARIINI yli 25 vuoden ajan leviterasvaseoksen tunnuksena. Johtuen EU-säädöksestä, jonka mukaan voiksi voi kutsua vain tuotetta, jonka rasvaosa oli kokonaan maitorasvaa, Valio ei ollut käyttänyt merkkiä enää vuoden 2004 jälkeen. VOIMARIINI oli ollut tavaramerkkinä tunnettu ja leviterasvojen markkinajohtaja.

Valio oli vuoden 2005 alusta alkanut markkinoida aiemmin tavaramerkillä VOIMARIINI tunnettua leviterasvaseosta vuonna 2004 rekisteröidyllä tavaramerkillä OIVARIINI. Valiolle oli myös rekisteröity tavaramerkki MARIINI vuonna 1996. Tunnusta MARIINI Valio oli käyttänyt tunnuksella Enilett markkinoimansa leviterasvaseoksen pakkauksessa kesästä 2005 lähtien.

Ingman, joka oli Valion jälkeen tunnetuin suomalainen maitotaloustuotteiden valmistaja, oli käyttänyt sille vuonna 2005 rekisteröityä tavaramerkkiä INGMARIINI parin vuoden ajan 1980-luvun lopulla ja lanseerannut sen uudelleen markkinoille syyskuussa 2005.

Tarkasteltuaan tavaramerkkien sekoitettavuutta käräjäoikeus katsoi, ettei tavaramerkki INGMARIINI ollut tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sekoitettavissa tavaramerkkeihin VOIMARIINI, MARIINI tai OIVARIINI.

Arvioidessaan sitä, nauttivatko tavaramerkit VOIMARIINI ja OIVARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaista suojaa käräjäoikeus lausui, että tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaan tavaramerkkien sekoitettavuuteen voidaan pykälän 1 momentin estämättä vedota sellaisen tunnusmerkin hyväksi, joka on laajalti tunnettu Suomessa, jos toisen samankaltaisen tunnusmerkin käyttäminen ilman hyväksyttävää syytä merkitsisi aikaisemman merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka olisi haitaksi aikaisemman merkin erottamiskyvylle tai maineelle.

Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin säännöstä, kun siinä säännelty laajalti tunnetun tavaramerkin suoja perustui tavaramerkkidirektiiviin, oli tulkittava tavaramerkkidirektiivin säännösten ja EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti.

Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin säännös perustui tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltio voi säätää, että rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle.

EY-tuomioistuin oli määritellyt laajalti tunnettuuden edellyttävän sitä, että merkittävä osa kohdeyleisöstä tunsi tavaramerkin. Edellytyksen täyttymistä arvioitaessa oli otettava huomioon kaikki asiassa merkitykselliset seikat, kuten esimerkiksi tavaramerkin markkinaosuus, tavaramerkin käyttämisen intensiivisyys, maantieteellinen laajuus ja kesto sekä missä määrin yritys oli käyttänyt varoja tavaramerkin tunnetuksi tekemiseen (C-375/97).

Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin ja tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan sanamuoto viittasi siihen, että laajalti tunnettujen merkkien erityissuoja koskisi vain tilanteita, joissa ei ollut kyse samoista tai samankaltaisista tavaroista. EY-tuomioistuin oli katsonut tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 momentin tulevan sovellettavaksi myös tilanteissa, joissa tavaramerkkejä käytetään samoille tai samankaltaisille tavaroille tai palveluille (C-292/00, C-408/01).

EY-tuomioistuin ei ollut edellyttänyt laajalti tunnetun merkin suojan saamiseksi sen selvittämistä, että laajalti tunnettu tavaramerkki ja kyseinen merkki olivat siinä määrin keskenään samankaltaisia, että kohdeyleisön keskuudessa oli sekaannusvaara näiden välillä. Riittävää oli, että samankaltaisuuden aste merkin ja laajalti tunnetun tavaramerkin välillä aiheutti sen, että kohdeyleisö yhdisti merkin ja tavaramerkin toisiinsa (C-408/01).

Laajalti tunnetun merkin suojan saamiseksi vaadittiin merkkien samankaltaisuuden lisäksi, että myöhemmän tavaramerkin käyttö merkitsi laajalti tunnetun merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeutettua hyväksikäyttämistä taikka oli haitaksi sen erotettavuudelle tai maineelle. Aikaisemman, laajalti tunnetun merkin haltijan ei tarvinnut näyttää tällaista haittaa tapahtuneen, vaan riittävänä pidettiin haitan vaaraa koskevan näytön esittämistä. EY-tuomioistuin oli katsonut, että haitat johtuivat tietystä samankaltaisuudesta haetun tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välillä, mistä syystä kohdeyleisö yhdisti nämä kaksi tavaramerkkiä toisiinsa, toisin sanoen liitti ne yhteen. Tämän yhteyden olemassaolo oli arvioitava kokonaisuutena ottaen huomioon kaikki tekijät, jotka olivat merkityksellisiä kyseisessä yksittäistapauksessa (C-408/01). EY-tuomioistuin oli todennut, että mitä erottamiskykyisempi ja maineikkaampi aikaisempi tavaramerkki oli, sitä helpommin sille oli katsottava aiheutuvan haittaa (C-375/97).

Arvioidessaan tuotteiden samankaltaisuutta käräjäoikeus totesi, että asiassa oli riidatonta, että tavaramerkkien tarkoittamat tuotteet olivat samoja tai samankaltaisia. EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti tavaramerkkilain 6 §:n 2 momenttia oli tulkittava siten, että säännöksessä tarkoitettu suoja koski myös samoja tai samankaltaisia tuotteita.

Arvioidessaan tavaramerkkien tunnettuisuutta käräjäoikeus totesi, että tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin tarkoittamana laajalti tunnettuna merkkinä EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti pidettiin merkkiä, jonka merkittävä osa kohdeyleisöstä tunnisti.

Tavaramerkkiä VOIMARIINI oli käytetty koko Suomen alueella päivittäistavaran tunnuksena vuodesta 1980 vuoden 2004 loppuun. Se oli ollut lajissaan johtava tuote markkinoilla. Valio oli markkinoinut samaa tuotetta vuodesta 2004 tavaramerkillä OIVARIINI. Valion helmikuussa 2006 teettämän markkinatutkimuksen mukaan tutkimukseen osallistuneista 87 prosenttia tunnisti jollain lailla merkin VOIMARIINI ja 79 prosenttia merkin OIVARIINI.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen tavaramerkkejä VOIMARIINI ja OIVARIINI oli pidettävä tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin tarkoittamina laajalti tunnettuina merkkeinä. Näin oli katsottava olevan, vaikka tavaramerkki VOIMARIINI oli ollut pois käytöstä vuodesta 2005 ja tavaramerkkiä OIVARIINI oli käytetty vasta lyhyehkön aikaa. Valion teettämästä markkinatutkimuksesta kävi ilmi, että mainituista, tunnettuutta yleensä heikentävistä seikoista huolimatta merkittävä osa kohdeyleisöstä tunnisti merkit.

Arvioidessaan merkkien samankaltaisuutta käräjäoikeus totesi, kuten edellä oli todettu, EY-tuomioistuimen katsoneen, ettei laajalti tunnetun tavaramerkin suoja edellyttänyt merkkien sekoitettavuutta. Riittävää oli, että samankaltaisuuden aste merkin ja laajalti tunnetun tavaramerkin välillä aiheutti sen, että kohdeyleisö yhdisti tunnukset toisiinsa.

Tavaramerkeissä INGMARIINI ja VOlMARIINI oli yhteistä identtinen loppuosa MARIINI. Tavaramerkissä INGMARIINI ja OIVARIINI oli yhteneväinen loppuosa RIINI. Identtisestä loppuosasta johtuen tavaramerkkiä INGMARIINI oli pidettävä siinä määrin samankaltaisena tavaramerkkien VOIMARIINI ja OIVARIINI kanssa, että kohdeyleisö yhdisti merkit toisiinsa.

Arvioidessaan vielä sitä, oliko Ingmanilla ollut tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä syy käyttää tavaramerkkiä INGMARIINI, käräjäoikeus katsoi, että kun tavaramerkkiin INGMARIINI oli sisällytetty lyhenne yhtiön toiminimestä, kun tavaramerkki oli linjassa yhtiön aikaisempien tavaramerkkirekisteröintien kanssa ja kun pääte MARIINI tai RIINI margariiniin viittaavana tuli olla vapaasti kaikkien elinkeinonharjoittajien käytettävissä, että Ingmanilla oli ollut tällainen syy.

Edellä kerrotuilla perusteilla tavaramerkit VOIMARIINI ja OIVARIINI eivät saaneet tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaista suojaa.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Anna-Mari Porkkala-Hietala, Björn Hellman ja Riitta Mutanen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 1.3.2007

Valio valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden välituomio kumotaan. Yhtiö toisti käräjäoikeudessa esittämänsä kannevaatimukset.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden välituomion perusteluineen siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut, etteivät Valion luokassa 29 rekisteröimät tavaramerkit VOIMARIINI, MARIINI ja OIVARIINI olleet tavaramerkkilain 6 §:n l momentissa tarkoitetulla tavalla sekoitettavissa Ingmanin samaan luokkaan myöhemmin rekisteröimän tavaramerkin INGMARIINI kanssa.

Muilta osin hovioikeus lausui, että tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaan tunnusmerkkien sekoitettavuuteen voidaan saman tai samankaltaisen tavaralajien ulkopuolisten tavaralajien osalta vedota sellaisen tunnusmerkin hyväksi, joka on laajalti tunnettu tässä maassa, jos toisen samankaltaisen tunnusmerkin käyttäminen ilman hyväksyttävää syytä merkitsisi aikaisemman merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka olisi haitaksi aikaisemman

merkin erottamiskyvylle tai maineelle. Vastaava säännös oli tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa.

Selostettu tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukainen sekoitettavuus tässä asiassa tarkoitetuissa tavaramerkeissä liittyi päätteisiin MARIINI tai RIINI. Tavaramerkeissä tarkoitettujen tuotteiden laatu huomioon ottaen hovioikeus kuten käräjäoikeus katsoi, että kyseiset päätteet viittasivat tavaran laatua kuvaavaan sanaan margariini. Tästä syystä tavaran laatuun viittaavaa loppuosaa ei voitu pitää erottamiskykyisenä keksittynä tavaranimityksenä. Samasta syystä päätteiden MARIINI ja RIINI tuli olla käräjäoikeuden katsomalla tavalla kaikkien elinkeinonharjoittajien käytettävissä. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen elinkeinonharjoittajan nimen käyttö tavaramerkissä INGMARIINI sekä merkin linjanmukaisuus Ingmanin aikaisempien tavaramerkkien kanssa yhdessä hovioikeus katsoi, että Ingmanilla oli ollut hyväksyttävä syy tavaramerkin INGMARIINI käyttöön ottamiselle.

Sanotuilla perusteilla hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Rintala, Antti Miettinen (eri mieltä) ja Petri Leskinen. Esittelijä Hannu Rantalainen.

Eri mieltä ollut jäsen hovioikeudenneuvos Antti Miettinen lausui, että asiassa oli riidatonta käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät tavaramerkkirekisteröinnit ja se, että Valio oli vakiinnuttanut 25 vuoden ajan rekisteröimäänsä tavaramerkkiä VOIMARIINI. Valion VOIMARIINI ja OIVARIINI sekä Ingmanin INGMARIINI olivat tavaramerkkioikeudellisesti identtisiä rasvalevitteitä, kuuluivat tavaramerkkiluokkaan 29 ja niiden markkinaympäristö oli samanlainen. Kyse oli siten samanlaisista tavaroista, jotka kilpailivat keskenään kohdeyleisön ollessa sama.

Sekoittaminen perustui yksilötasolla yleensä huonoon havainnointiin, virhetunnistuksiin pienten erojen seurauksena ja vääriin assosiaatioihin. Tavaramerkkioikeudellisessa vertailussa relevantteja olivat tavaroiden samanlaisuuteen, merkkien samanlaisuuteen, merkkien erottamiskykyyn, kohdeyleisöön ja merkkien hahmottamiseen liittyvät seikat (esim. C-363/99, Postkantoor k 34-35 ja sekaannusvaaran kokonaisarvioinnista Lloyd, C-342/97, kohta 19 niin sanottu tulosääntö).

Mainitsemillaan perusteilla eri mieltä ollut jäsen lisäksi katsoi, ettei asiassa ollut selvitetty, että Ingmanilla olisi ollut tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin tarkoittama hyväksyttävä syy tai tavaramerkkidirektiivin 5.2 artiklan tarkoittama "due cause" käyttää toisen tavaramerkkiä.

Eri mieltä ollut jäsen katsoi, että merkin INGMARIINI käyttö leviterasvassa loukkasi Valiolle rekisteröityjä merkkejä VOIMARIINI, OIVARIINI ja MARIINI. Ingman oli menettelyllään epäoikeudenmukaisesti hyväksikäyttänyt Valion tavaramerkkien mainetta ja tunnettuutta sekä vahingoittanut tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin ja tavaramerkkidirektiivin 5.2 artiklan tarkoittamalla tavalla merkkien erottamiskykyä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valiolle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan Valio vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin siinä oli katsottu, ettei Ingmanin käyttämä leviterasvan tunnus INGMARIINI ole sekoitettavissa Valion rekisteröimiin tavaramerkkeihin MARIINI ja VOIMARIINI, ja että Korkein oikeus vahvistaa, että Ingman loukkasi mainittuja Valiolle rekisteröityjä tavaramerkkejä. Lisäksi Valio vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin siinä oli katsottu, että Ingmanilla oli hyväksyttävä syy tunnuksen INGMARIINI käyttöön, ja että Korkein oikeus vahvistaa, että mainitun tunnuksen käyttäminen leviterasvan tunnuksena loukkasi Valiolle rekisteröityjä tavaramerkkejä OIVARIINI ja VOIMARIINI.

Ingman vastasi valitukseen ja vaati, että se hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Valiolle on luokkaan 29 rekisteröity 5.12.1980 tavaramerkki VOIMARIINI, 20.5.1996 tavaramerkki MARIINI ja 15.11.2004 tavaramerkki OIVARIINI. Ingmanille on 15.6.2005 rekisteröity luokkaan 29 tavaramerkki INGMARIINI. Asiassa on riidatonta, että tavaramerkit VOIMARIINI, MARIINI, OIVARIINI ja INGMARIINI tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tuotteita eli leviterasvoja.

2. Asiassa on kysymys ensiksi siitä, loukkaako Ingmanin toimesta tapahtuva tavaramerkin INGMARIINI käyttö leviterasvan tunnuksena Valion oikeutta tavaramerkkeihin VOIMARIINI ja MARIINI tavaramerkkilain 4 §:ssä ja 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Tavaramerkin OIVARIINI osalta Valio ei ole hakenut muutosta Korkeimmassa oikeudessa. Tältä osin kysymys on ensisijaisesti siitä, onko tavaramerkki INGMARIINI sekoitettavissa Valion mainittuihin tavaramerkkeihin siten kuin sanotuissa lainkohdissa tarkoitetaan. Mainituilla lainkohdilla on pantu Suomessa täytäntöön ensimmäinen neuvoston direktiivi 89/104/ETY jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä (tavaramerkkidirektiivi). Tämä direktiivi on sittemmin kumottu direktiivillä 2008/95/EY, joka on sen kodifioitu toisinto. Euroopan yhteisöjen, nyttemmin Euroopan unionin tuomioistuimen tavaramerkkejä koskeva oikeuskäytäntö on siten lainkohtia tulkittaessa otettava asianmukaisesti huomioon.

3. Asiassa on toiseksi kysymys siitä, ovatko tavaramerkit VOIMARIINI ja OIVARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuja laajalti tunnettuja tunnusmerkkejä. Siinä tapauksessa, että katsotaan kyseisten tunnusmerkkien olevan laajalti tunnettuja, kysymys on siitä, loukkaako tavaramerkin INGMARIINI sanotunlainen käyttö Valion oikeutta tavaramerkkeihin VOIMARIINI ja OIVARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa ja tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Onko tavaramerkki INGMARIINI sekoitettavissa tavaramerkkeihin VOIMARIINI ja MARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla

4. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tavoin käräjäoikeuden tuomion perustelut ja katsoo, ettei Ingmanille rekisteröity tavaramerkki INGMARIINI ole tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sekoitettavissa Valiolle rekisteröityjen tavaramerkkien VOIMARIINI ja MARIINI kanssa.

Ovatko tavaramerkit VOIMARIINI ja OIVARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuja laajalti tunnettuja tunnusmerkkejä

5. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin tavaramerkki VOIMARIINI on ollut koko Suomen alueella tunnettu leviterasvaseoksen tunnuksena. VOIMARIINI on ollut lajissaan johtava tuote markkinoilla. Valio on markkinoinut tuotetta tällä tavaramerkillä vuodesta 1980 vuoteen 2004. Kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä Valio oli hakenut jo 14.3.1977. Valion helmikuussa 2006 teettämän markkinatutkimuksen mukaan osallistuneista 87 prosenttia oli jollakin tavoin tunnistanut merkin. Korkein oikeus katsoo kuten käräjäoikeus ja hovioikeus, että tavaramerkki VOIMARIINI on tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla laajalti tunnettu tunnusmerkki.

6. Tavaramerkin OIVARIINI osalta Korkein oikeus toteaa, että Valio oli hakenut tavaramerkin rekisteröintiä 18.2.2004 eli vasta noin 11 kuukautta ennen kuin Ingman oli 17.1.2005 hakenut tavaramerkin INGMARIINI rekisteröintiä. Tavaramerkki OIVARIINI on rekisteröity 15.11.2004 eli vain noin kaksi kuukautta ennen kuin tavaramerkin INGMARIINI rekisteröintiä on haettu.

Loukkaako tavaramerkin INGMARIINI käyttö Valion oikeutta tavaramerkkeihin VOIMARIINI ja OIVARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa ja tavaramerkkidirektiivissä tarkoitetulla tavalla

8. Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaan tunnusmerkkien sekoitettavuuteen voidaan saman pykälän 1 momentin estämättä vedota sellaisen tunnusmerkin hyväksi, joka on laajalti tunnettu tässä maassa, jos toisen samankaltaisen tunnusmerkin käyttäminen ilman hyväksyttävää syytä merkitsisi aikaisemman merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka olisi haitaksi aikaisemman merkin erottamiskyvylle tai maineelle. Säännöksen tarkoittaman suojan saaminen edellyttää siten sanamuodon mukaisesti sitä, että tavaramerkin haltija näyttää, että hänen tavaramerkkinsä on laajalti tunnettu Suomessa, että merkin käyttö merkitsee tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka on haitaksi merkin erottamiskyvylle tai maineelle ja että loukkaajalla ei ole käyttöön hyväksyttävää syytä.

9. Tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltio voi säätää, että haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle. Kansallisen tuomioistuimen on erityisesti soveltaessaan sellaisia kansallisen lain säännöksiä, jotka on annettu direktiivin täytäntöönpanemiseksi, tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti.

10. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on 9.1.2003 asiassa C-292/00, Davidoff, Kok. s. I-389, antamassaan tuomiossa todennut muun muassa (kohta 25), että tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohtaa ei voida tulkita siten, että säännöksessä suojattaisiin laajalti tunnettuja tavaramerkkejä tulkinnasta johtuen vähemmän silloin, kun merkkiä käytetään samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten, kuin silloin kun sitä käytetään merkkinä sellaisia tavaroita tai palveluja varten, jotka eivät ole samankaltaisia. Tuomion kohdassa 26 on vielä todettu, ettei tuomioistuimessa ollut vakavasti kiistetty sitä, että laajalti tunnetun tavaramerkin on sitä käytettäessä samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten saatava ainakin yhtä laajaa suojaa kuin käytettäessä merkkiä sellaisia tavaroita tai palveluja varten, jotka eivät ole samankaltaisia.

13. Myös tavaramerkkilain 6 §:n 2 momenttia sovellettaessa on siten tarkasteltava valistuneiden sekä kohtuullisen tarkkaavaisten ja huolellisten keskivertokuluttajien näkökulmasta, onko Valiolle rekisteröityjen tavaramerkkien VOIMARIINI ja OIVARIINI sekä Ingmanille rekisteröidyn myöhemmän tavaramerkin INGMARIINI välillä yhteisöjen tuomioistuimen kehittämiä kriteerejä soveltaen sellaista samankaltaisuutta, joka herättäisi tavaramerkistä INGMARIINI mielikuvan tavaramerkeistä VOIMARIINI ja OIVARIINI.

15. Vertailtavien merkkien alkuosat eroavat selvästi toisistaan, mikä aikaansaa sen, että merkit myös kokonaisuutena arvioiden eroavat toisistaan kirjoitus- ja lausunta-asunsa puolesta. Lisäksi on huomattava, että suomalaisen keskivertokuluttajan voidaan katsoa tietävän toisaalta Ingmanin ja toisaalta Valion toisistaan erillisiksi maitotaloustuotteiden ja erilaisten levitteiden merkittäviksi valmistajiksi Suomessa. Nämäkin seikat puhuvat sitä vastaan, että keskivertokuluttaja yhdistäisi tavaramerkit toisiinsa.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

16. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tavaramerkin INGMARIINI ja tavaramerkkien VOIMARIINI ja OIVARIINI välillä ei voida katsoa vallitsevan sellaista samankaltaisuutta, että ensiksi mainittu tavaramerkki herättäisi nyt kysymyksessä olevassa keskivertokuluttajassa mielikuvan tavaramerkeistä VOIMARIINI ja OIVARIINI siten, että keskivertokuluttaja yhdistäisi tavaramerkin INGMARIINI kyseisiin tavaramerkkeihin. Tämän vuoksi tavaramerkin INGMARIINI käyttäminen Ingmanin toimesta leviterasvan tunnuksena ei ole loukannut tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin Valion oikeutta tavaramerkkeihin VOIMARIINI ja OIVARIINI.

17. Koska tavaramerkkien VOIMARIINI, OIVARIINI ja INGMARIINI välillä ei vallitse tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettua yhteyttä, Valiolla ei ole oikeudellista tarvetta saada lausuntoa lainkohdan muista soveltamisedellytyksistä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Juha Häyhä (eri mieltä) ja Timo Esko. Esittelijä Kari Vesanen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Häyhä: Olen enemmistön kanssa sama mieltä kappaleiden 1 - 12. osalta. Tämän jälkeen lausun seuraavan:

Kuten edellä on oikeuskäytännön osalta esitetty, tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun suojan kannalta keskeisenä ei ole pidetty sitä, erehtyykö keskivertokuluttaja tuotteiden kaupallisesta alkuperästä vaan sitä, synnyttääkö uudempi tavaramerkki keskivertokuluttajalle mielikuvan aikaisemmasta tavaramerkistä.

Arvioinnissa on huomioon otettava se kokonaistilanne, jonka pohjalta keskivertokuluttajan tavaramerkkejä koskevat mielikuvat tyypillisesti syntyvät. Mainittujen tavaramerkkien kirjoitusasulle on yhteistä niiden lähes identtinen margariiniin viittaava loppuosa. Tavaramerkkien alkuosat puolestaan eroavat siten, että tavaramerkin INGMARIINI alkuosa viittaa yhtiön toiminimeen, tavaramerkin VOIMARIINI alkuosa siihen, että tuotteen ainesosana on käytetty voita ja tavaramerkin OIVARIINI alkuosa Valion käsitykseen tuotteensa laadusta. Kokonaisuutena arvioitaessa ei merkkien samankaltaisuuden astetta voida kirjoitusasunsa puolesta pitää heikkona.

Asiassa on riidatonta, että tavaramerkit koskevat samanlaisia voikasviöljylevitteitä. Valio on osoittanut olleensa aiemmin rekisteröidyillä tavaramerkeillään VOIMARIINI ja OIVARIINI markkinoilla erittäin tunnettu jo ennen kuin Ingman on tuonut markkinoille tavaramerkillä INGMARIINI varustetun tuotteensa. Yhtiöt tunnetaan yleisesti toistensa kilpailijoina maitotaloustuotteissa. On näissä oloissa ilmeistä, että merkkien samankaltaisuuden vuoksi kohdeyleisö yhdistää tavaramerkin INGMARIINI ja tavaramerkit VOIMARIINI/OIVARIINI toisiinsa, vaikka sekaantumisvaaraa tuotteiden kaupallisesta alkuperästä ei välttämättä ole.

Kuten edellä on todettu, Ingman on tuonut markkinoille tavaramerkillä INGMARIINI varustetun voikasviöljylevitteensä ajankohtana, jolloin Valion samanlaisia tuotteita koskevat tavaramerkit VOIMARIINI/OIVARIINI olivat jo saavuttaneet laajalti tunnettujen merkkien aseman. Ingman on asiassa katsonut, että kuluttajat mieltävät kaikkien mainittujen merkkien tarkoittamien tuotteiden olevan margariininomaisia. Ingmanin tuotteen markkinoinnissa on siten ollut ilmeistä etua siitä, että kyseessä oleva tuote on ollut Valion käyttämien tavaramerkkien vuoksi markkinoilla tunnettu. Ingman on näin ollen käyttänyt hyväksi Valion tavaramerkkien erottamiskykyä ja mainetta tarjotessaan markkinoilla omaa levitettään tavaramerkillä INGMARIINI.

Tässä tarkoitettujen tavaramerkkien loppuosat MARIINI tai ARIINI ovat lähes identtisiä ja viittaavat siihen, että kyseessä on margariininomainen tuote. Näiden päätteiden käytön rajaaminen yksin Valion suojatuiksi tavaramerkkioikeuksiksi rajoittaisi kohtuuttomasti samalla alalla toimivien kilpailijoiden mahdollisuuksia tarjota markkinoilla omia margariininomaisia tuotteitaan. Ingmanin käyttämä tavaramerkki INGMARIINI on myös johdonmukaista jatkoa Ingmanin aiemmin rekisteröimille tavaramerkeille INGMANTAL ja INGMANDAM, joissa kaikissa tuotteen laatuun viittaavaa loppuosaa edeltää yhtiön toiminimeen viittaava alkuosa ING. Näillä perusteilla katson, kuten hovioikeus, että Ingmanilla on ollut hyväksyttävä syy tavaramerkin INGMARIINI käyttöön ottamiselle.

Lopputuloksesta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

---

[SV]

Aktiebolaget Valio Oy använde de registrerade varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI som beteckning på bredbara fetter. Aktiebolaget Arla Ingman Oy Ab använde det senare registrerade varumärket INGMARIINI som beteckning på ett bredbart fett. Mellan varumärkena fanns inte en sådan likhet och således inte ett sådant samband som förutsätts i 6 § 2 mom. varumärkeslagen för att målgruppen skulle förknippa varumärkena med varandra. Användningen av varumärket INGMARIINI som beteckning på bredbart fett kränkte därför inte Valio Oy:s rätt till de nämnda varumärkena. (Omröstn.)

VarumärkesL 6 § 2 mom

Viktigt! Följande är en inofficiell översättning

Behandlingen av målet i de lägre instanserna

Helsingfors tingsrätts mellandom 31.5.2006

I egenskap av innehavare av de registrerade varumärkena VOIMARIINI, MARIINI och OIVARIINI yrkade aktiebolaget Valio Oy genom talan att det skulle fastställas att aktiebolaget Ingman Foods Oy Ab gjorde intrång i varumärkesrätten genom att som beteckning på sina bredbara fetter använda det registrerade varumärket ”Ingmariini”. Valio grundade sina yrkanden på 6 § 1 och 2 mom. varumärkeslagen.

Tingsrätten yttrade att Valio, som var den mest kända finländska tillverkaren av mjölkhushållningsprodukter, redan i mer än 25 år hade använt sitt år 1980 registrerade varumärke VOIMARIINI som beteckning på ett bredbart fett. Till följd av en EU-bestämmelse, enligt vilken endast en produkt vars fett består uteslutande av mjölkfett får kallas smör (”voi” = smör), hade Valio inte längre använt detta märke efter år 2004. VOIMARIINI hade varit ett känt varumärke och ledande på marknaden bland bredbara fetter.

Den fettblandning som tidigare var känd under varumärket VOIMARIINI hade Valio från år 2005 börjat marknadsföra under varumärket OIVARIINI, vilket hade registrerats år 2004. År 1996 hade Valio också fått varumärket MARIINI registrerat. Beteckningen MARIINI hade Valio använt sedan sommaren 2005 på ett bredbart fett som marknadsfördes under märket Enilett.

Ingman, som var den efter Valio mest kända finländska tillverkaren av mjölkhushållningsprodukter, hade under ett par år i slutet av 1980-talet använt varumärket INGMARIINI, som registrerats år 2005, och på nytt lanserat det på marknaden i september 2005.

Efter att ha undersökt varumärkenas förväxlingsbarhet ansåg tingsrätten att varumärket INGMARIINI inte på det sätt som avses i 6 § 1 mom. varumärkeslagen var förväxlingsbart med varumärkena VOIMARIINI, MARIINI och OIVARIINI.

Vid bedömningen av frågan om varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI åtnjöt skydd enligt 6 § 2 mom. varumärkeslagen yttrade tingsrätten att enligt 6 § 2 mom. varumärkeslagen kan förväxlingsbarhet utan hinder av 1 mom. åberopas till förmån för ett kännetecken som är väl känt här i landet, om användningen av ett annat liknande kännetecken utan godtagbara skäl innebär ett otillbörligt utnyttjande av det äldre kännetecknets särskiljningsförmåga och goodwill eller är till förfång för det äldre kännetecknets särskiljningsförmåga eller goodwill.

Bestämmelsen i 6 § 2 mom. varumärkeslagen byggde på varumärkesdirektivet till den del den gällde väl kända varumärken, och skulle tolkas i enlighet med varumärkesdirektivet och EG-domstolens rättspraxis.

Bestämmelsen i 6 § 2 mom. varumärkeslagen byggde på artikel 5.2 i varumärkesdirektivet, enligt vilken en medlemsstat får besluta att innehavaren av ett registrerat varumärke ska ha rätt att förhindra tredje man, som inte har hans tillstånd, från att i näringsverksamhet använda ett tecken som är identiskt med eller liknar varumärket med avseende på varor och tjänster av annan art än dem för vilka varumärket är registrerat, om detta är känt i den medlemsstaten och om användningen av tecknet utan skälig anledning drar otillbörlig fördel av eller är till förfång för varumärkets särskiljningsförmåga eller renommé.

EG-domstolen hade slagit fast att för att ett registrerat varumärke ska uppfylla villkoret att det ska vara känt krävs det att varumärket är känt för en betydande andel av den allmänhet som berörs. Vid bedömningen av detta villkor ska den nationella domstolen beakta samtliga relevanta omständigheter i målet, särskilt varumärkets marknadsandel, i hur stor omfattning, i vilket geografiskt område och hur länge varumärket har använts samt hur stora investeringar företaget har gjort för att marknadsföra varumärket (C-375/97).

Ordalydelsen i 6 § 2 mom. varumärkeslagen och artikel 5.2 i varumärkesdirektivet tydde på att det särskilda skyddet för kända varumärken enbart skulle gälla situationer där det inte var fråga om identiska eller liknande varor. EG-domstolen hade ansett att artikel 5.2 i varumärkesdirektivet också skulle tillämpas i situationer där varumärken används för identiska eller för liknande varor eller tjänster (C-292/00, C-408/01).

EG-domstolen hade inte ansett att skyddet för kända varumärken är villkorat av att det konstateras att det föreligger en sådan grad av likhet mellan det kända varumärket och tecknet att det hos den berörda allmänheten finns en risk för förväxling mellan dessa. Det räcker att graden av likhet mellan det kända varumärket och tecknet får till följd att den berörda allmänheten får uppfattningen att det finns ett samband mellan tecknet och varumärket (C-408/01).

Vid bedömningen av likheten mellan produkterna konstaterade tingsrätten att det i målet var ostridigt att de produkter som varumärkena avsåg var av samma eller av liknande slag. I enlighet med EG-domstolens rättspraxis skulle 6 § 2 mom. varumärkeslagen tolkas så att det skydd som avses i bestämmelsen även gällde produkter av samma eller av liknande slag.

Vid bedömningen av frågan om hur kända varumärkena var konstaterade tingsrätten att enligt EG-domstolens rättspraxis skulle ett varumärke anses vara väl känt i den mening som avses i 6 § 2 mom. varumärkeslagen, om det kändes igen av en betydande del av den berörda allmänheten.

Åren 1980-2004 hade varumärket VOIMARIINI i hela landet använts som kännetecken för en dagligvara. Produkten hade i sitt slag varit ledande på marknaden. Valio hade sedan 2004 marknadsfört samma produkt under varumärket OIVARIINI. Enligt en marknadsundersökning som Valio låtit göra 2006 kände 87 procent på något sätt till märket VOIMARIINI och 79 procent märket OIVARIINI.

Med beaktande av de ovan nämnda omständigheterna skulle varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI anses vara sådana väl kända varumärken som avses i 6 § 2 mom. varumärkeslagen trots att varumärket VOIMARIINI hade varit ur bruk sedan år 2005 och varumärket OIVARIINI hade använts endast en rätt kort tid. Av Valios marknadsundersökning framgick att en betydande del av den berörda allmänheten kände till märkena trots de ovan nämna omständigheter som i allmänhet minskar väländheten.

Vid bedömningen av hur mycket märkena liknade varandra konstaterade tingsrätten, så som ovan nämndes, att EG-domstolen hade ansett att det inte är ett villkor för att ett väl känt varumärke ska åtnjuta skydd att märkena är förväxlingsbara. Det räcker att graden av likhet mellan tecknet och det kända varumärket får till följd att den berörda allmänheten förknippar tecknen med varandra.

Gemensamt för varumärkena INGMARIINI och VOIMARIINI var det identiska slutledet MARIINI. I varumärkena INGMARIINI och OIVARIINI var slutledet RIINI likadant. Till följd av det identiska slutledet skulle varumärket INGMARIINI anses till den grad likna varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI att den berörda allmänheten förknippade märkena med varandra.

Vid bedömningen av om Ingman hade haft i 6 § 2 mom. varumärkeslagen avsedda godtagbara skäl att använda varumärket INGMARIINI ansåg tingsrätten att Ingman hade haft sådana skäl, eftersom varumärket INGMARIINI innefattade en förkortning av bolagets firma och var i linje med bolagets tidigare registrerade varumärken och eftersom slutledet MARIINI eller RIINI, vilket associerade till margarin, borde få användas fritt av alla näringsidkare.

På de ovan refererade grunderna fick varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI inte skydd med stöd av 6 § 2 mom. varumärkeslagen.

Tingsrätten förkastade käromålet på de nämnda grunderna.

Målet har avgjorts av tingsdomarna Anna-Mari Porkkala-Hietala, Björn Hellman och Riitta Mutanen.

Helsingfors hovrätts dom 1.3.2007

Valio överklagade hos hovrätten och yrkade att tingsrättens mellandom skulle upphävas. Bolaget upprepade sina yrkanden i tingsrätten.

Hovrätten godkände tingsrättens mellandom jämte motiveringar till den del tingsrätten hade ansett att varumärkena VOIMARIINI, MARIINI och OIVARIINI, som Valio registrerat i klass 29, inte var förväxlingsbara med varumärket INGMARIINI, som Ingman senare hade registrerat i samma klass.

Till övriga delar yttrade hovrätten att enligt 6 § 2 mom. varumärkeslagen kan förväxlingsbarhet beträffande varor som inte är av likadant eller liknande varuslag åberopas endast till förmån för ett sådant kännetecken som är väl känt här i landet, om användningen av ett annat liknande kännetecken utan godtagbara skäl innebär ett otillbörligt utnyttjande av det äldre kännetecknets särskiljningsförmåga och goodwill eller är till förfång för det äldre kännetecknets särskiljningsförmåga eller goodwill. En motsvarande bestämmelse fanns i artikel 5.2 i varumärkesdirektivet.

Frågan om förväxlingsbarhet enligt 6 § 2 mom. varumärkeslagen mellan de varumärken som avsågs i målet gällde slutledet MARIINI eller RIINI. Med beaktande av arten av de produkter som varumärkena avsåg ansåg hovrätten på samma sätt som tingsrätten att slutleden hänvisade till ordet margarin som beskrev varans art. Därför kunde ett slutled som associerade till varans art inte anses vara ett påhittat varunamn som hade särskiljningsförmåga. Av samma skäl skulle slutleden MARIINI och RIINI på det sätt som tingsrätten hade ansett kunna användas av alla näringsidkare. Därför och med beaktande av att näringsidkarens namn användes i varumärket INGMARIINI och att märket var i linje med Ingmans tidigare varumärken ansåg hovrätten att Ingman hade haft godtagbara skäl att ta i bruk varumärket INGMARIINI.

Hovrätten fastställde tingsrättens domslut på de nämnda grunderna.

Målet har avgjorts av hovrättens ledamöter Matti Rintala, Antti Miettinen (skiljaktig) och Petri Leskinen. Föredragande var Hannu Rantalainen.

Den skiljaktiga ledamoten, hovrättsrådet Antti Miettinen, yttrade att det i målet var ostridigt att de i tingsrätten nämnda varumärkena var registrerade och att Valio under 25 års tid hade inarbetat sitt registrerade varumärke VOIMARIINI. Varumärkesrättsligt var Valios VOIMARIINI och OIVARIINI samt Ingmans INGMARIINI identiska bredbara fetter, de hörde till varumärkesklass 29 och hade en likadan marknadsmiljö. Det var således fråga om likadana varor som konkurrerade sinsemellan och som hade samma målgrupp.

På individnivå berodde förväxling vanligen på dålig iakttagelse, felaktig identifiering till följd av små skillnader och på oriktiga associationer. Relevant i en varumärkesrättslig jämförelse var likheten mellan produkterna, likheten mellan märkena, märkenas särskiljningsförmåga, målgruppen och omständigheter som gäller hur märkena uppfattas (t.ex. C-363/99, Postkantoor p 34-35 och när det gäller helhetsbedömning av risken för förväxling Lloyd, C-342/97, punkt 19).

Den skiljaktiga ledamoten ansåg att användningen av märket INGMARIINI för ett bredbart fett kränkte Valios registrerade märken VOIMARIINI, OIVARIINI och MARIINI. Ingman hade genom sitt förfarande otillbörligt utnyttjat att Valios varumärken var bekanta och kända samt på ett sätt som avses i 6 § 2 mom. varumärkeslagen och artikel 5.2. i varumärkesdirektivet skadat märkenas särskiljningsförmåga.

Överklagandet i Högsta domstolen

Valio beviljades besvärstillstånd.

I sin besvärsskrift yrkade Valio att hovrättens dom skulle upphävas till den del där hade ansetts att kännetecknet INGMARIINI på Ingmans bredbara fett inte var förväxlingsbart med Valios registrerade varumärken MARIINI och VOIMARIINI och att Högsta domstolen skulle fastställa att Ingman gjorde intrång i Valios nämnda registrerade varumärken. Dessutom yrkade Valio att hovrättens dom skulle upphävas till den del där hade ansetts att Ingman hade haft godtagbara skäl att använda kännetecknet INGMARIINI och att Högsta domstolen skulle fastställa att användningen av kännetecknet som beteckning på ett bredbart fett gjorde intrång i Valios registrerade varumärken OIVARIINI och VOIMARIINI.

Ingman bemötte besvären och yrkade att de skulle förkastas.

Högsta domstolens avgörande

Motivering

Bakgrunden i målet och frågeställningen i Högsta domstolen

1. I klass 29 har för Valio 5.12.1980 registrerats varumärket VOIMARIINI, 20.5.1996 varumärket MARIINI och 15.11.2004 varumärket OIVARIINI. För Ingman har 15.6.2005 i klass 29 registrerats varumärket INGMARIINI. Det är i målet ostridigt att varumärkena VOIMARIINI, MARIINI, OIVARIINI och INGMARIINI avser likadana eller liknande produkter, dvs. bredbara fetter.

2. I målet är det för det första fråga om Ingmans användning av varumärket INGMARIINI som kännetecken för ett bredbart fett gör intrång i Valios rätt till varumärkena VOIMARIINI och MARIINI på det sätt som avses i 4 § och 6 § 1 mom. varumärkeslagen. Beträffande varumärket OIVARIINI har Valio inte sökt ändring i Högsta domstolen. Till den delen är det främst fråga om varumärket INGMARIINI är förväxlingsbart med Valios nämnda varumärken på det sätt som avses i lagrummet. Genom de nämnda lagrummen har rådets första direktiv 89/104/EEG om tillnärmningen av medlemsstaternas varumärkeslagar (varumärkesdirektivet) genomförts i Finland. Detta direktiv har sedermera upphävts genom direktivet 2008/95/EG, som är en kodifierad version. EG-, numera EU-domstolens rättspraxis när det gäller varumärken måste således behörigen beaktas när lagrummen tolkas.

3. I målet är det för det andra fråga om varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI är sådana kända varumärken som avses i 6 § 2 mom. varumärkeslagen. För det fall det anses att varumärkena i fråga är kända, är det fråga om den sagda användningen av varumärket INGMARIINI gör intrång i Valios rätt till varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI på det sätt som avses i 6 § 2 mom. varumärkeslagen och artikel 5.2 i varumärkesdirektivet.

Frågan om varumärket INGMARIINI är förväxlingsbart med varumärkena VOIMARIINI och MARIINI på det sätt som avses i 6 § 1 mom. varumärkeslagen

4. Högsta domstolen godkänner på samma sätt som hovrätten tingsrättens motiveringar och anser att det för Ingman registrerade varumärket INGMARIINI inte på det sätt som avses i 6 § 1 mom. varumärkeslagen är förväxlingsbart med de för Valio registrerade varumärkena VOIMARIINI och MARIINI.

Frågan om varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI är väl kända kännetecken i den mening som avses i 6 § 2 mom. varumärkeslagen

5. På de sätt som framgår av tingsrättens dom har varumärket VOIMARIINI varit väl känt inom hela landet som kännetecken för en bredbar fettblandning. VOIMARIINI har i sitt slag varit den ledande produkten på marknaden. Valio har åren 1980-2004 marknadsfört produkten under detta varumärke. Valio har redan 14.3.1977 ansökt om registrering av varumärket. Enligt en marknadsundersökning som Valio lät utföra i februari 2006 har 87 procent av de medverkande på något sätt känt igen märket. Högsta domstolen anser i likhet med tingsrätten och hovrätten att varumärket VOIMARIINI är ett väl känt kännetecken på det sätt som avses i 6 § 2 mom. varumärkeslagen.

6. Beträffande varumärket OIVARIINI konstaterar Högsta domstolen att Valio har ansökt om registrering 18.2.2004, dvs. först ungefär 11 månader innan Ingman 17.1.2005 har ansökt om registrering av varumärket INGMARIINI. Varumärket OIVARIINI har registrerats 15.11.2004, dvs. endast ungefär två månader innan ansökan om registrering av varumärket INGMARIINI gjordes.

Frågan om användningen av varumärket INGMARIINI gör intrång i Valios varumärken VOIMARIINI och OIVARIINI på det sätt som avses i 6 § 2 mom. varumärkeslagen och i varumärkesdirektivet

8. Enligt 6 § 2 mom. varumärkeslagen kan utan hinder av 1 mom. förväxlingsbarhet åberopas till förmån för ett kännetecken som är väl känt här i landet, om användningen av ett annat liknande kännetecken utan godtagbara skäl innebär ett otillbörligt utnyttjande av det äldre kännetecknets särskiljningsförmåga och goodwill eller är till förfång för det äldre kännetecknets särskiljningsförmåga eller goodwill. För att skydd enligt denna bestämmelse ska erhållas krävs således enligt ordalydelsen att innehavaren av varumärket visar att hans varumärke är väl känt här i landet, att användningen av kännetecknet innebär ett otillbörligt utnyttjande av varumärkets särskiljningsförmåga eller goodwill eller är till förfång för märkets särskiljningsförmåga eller goodwill och att den som gör intrånget inte har godtagbara skäl till användningen.

9. Enligt artikel 5.2 i varumärkesdirektivet får en medlemsstat besluta att innehavaren av ett registrerat varumärke ska ha rätt att förhindra tredje man, som inte har hans tillstånd, från att i näringsverksamhet använda ett tecken som är identiskt med eller liknar varumärket med avseende på varor och tjänster av annan art än dem för vilka varumärket är registrerat, om detta är känt i den medlemsstaten och om användningen av tecknet utan skälig anledning drar otillbörlig fördel av eller är till förfång för varumärkets särskiljningsförmåga eller renommé. En nationell domstol ska i synnerhet när den tillämpar sådana nationella lagbestämmelser som har givits för att genomföra ett direktiv i så hög grad som möjligt tolka den nationella lagstiftningen i enlighet med direktivets ordalydelse och syfte.

10. Europeiska gemenskapernas domstol har i sin dom 9.1.2003 i målet C-292/00, Davidoff, Vol. s. I-389 bl.a. konstaterat (punkt 25) att artikel 5.2 i varumärkesdirektivet inte kan tolkas så att kända varumärken till följd av tolkningen skulle ges sämre skydd när märket använts för identiska eller likartade varor eller tjänster än när det används som märke för sådana varor eller tjänster som inte är liknande. I punkt 26 i domen konstateras dessutom att det inte i domstolen på allvar har bestridits att ett väl känt varumärke när det används för identiska eller liknande varor eller tjänster bör få åtminstone lika omfattande skydd som när märket används för sådana varor eller tjänster som inte är likartade.

11. I sin dom 23.10.2003 i målet C-408/01, Adidas-Salomon och Adidas Benelux, Vol. s. I-12537, konstaterade gemenskapernas domstol (punkterna 27-31) att det skydd som ges i artikel 5.2 i varumärkesdirektivet inte är villkorat av att det konstateras att det föreligger en sådan grad av likhet mellan det kända varumärket och tecknet att det hos den berörda allmänheten finns en risk för förväxling mellan dessa. Det räcker att graden av likhet mellan det kända varumärket och tecknet får till följd att den berörda allmänheten får uppfattningen att det finns ett samband mellan tecknet och varumärket. Bestämmelsen är tillämplig i situationer där det särskilda villkoret för skydd är att användningen av det omtvistade tecknet utan skälig anledning drar otillbörlig fördel av eller är till förfång för varumärkets särskiljningsförmåga eller renommé. För att det ska föreligga likhet mellan varumärket och tecknet enligt bestämmelsen förutsätts särskilt att det finns visuella, ljudmässiga eller begreppsmässiga likheter.

13. Även när 6 § 2 mom. varumärkeslagen tillämpas ska således utifrån en normalt informerad samt skäligen uppmärksam och medveten genomsnittskonsuments synvinkel undersökas om det mellan Valios registrerade varumärken VOIMARIINI och OIVARIINI samt Ingmans senare registrerade varumärke INGMARIINI finns en sådan likhet med tillämpning av de kriterier EG-domstolen har utvecklat att varumärket INGMARIINI för tankarna till varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI.

14. När det gäller varumärkena VOIMARIINI, OIVARIINI och INGMARIINI är det fråga om ordmärken. Det är motiverat att utgå ifrån att en ovan avsedd genomsnittskonsument uppfattar en eventuell likhet mellan dessa märken i synnerhet på grundval av märkenas utformning och särskilt skrivsättet. När man bedömer skrivsättet kan man konstatera att intrycket av likhet mellan märkena VOIMARIINI, OIVARIINI och INGMARIINI uppstår huvudsakligen av slutledet -RIINI eller -ARIINI som är gemensamt för dem alla. Beträffande märkena VOIMARIINI och INGMARIINI kan ett intryck av likhet dessutom uppstå även av det gemensamma slutledet -MARIINI. Intrycket av likhet till följd av delvis olika slutled i namnen kan som utgångspunkt inte anses vara särskilt starkt. Högsta domstolen anser i likhet med de lägre domstolarna att det gemensamma ledet i märkena använt för bredbara fetter närmast ger genomsnittskonsumenten en association till margarin som beskriver produktens art.

15. De första leden i märkena skiljer sig tydligt från varandra, vilket medför att märkena också betraktade som helhet skiljer sig i fråga om skrivsätt och uttalsform. Dessutom bör man beakta att en finländsk genomsnittskonsument kan anses vara medveten om att Ingman och Valio här i landet är separata och betydelsefulla producenter av mjölkhushållningsprodukter och olika slags bredbara fetter. Även dessa omständigheter talar mot att genomsnittskonsumenten skulle förväxla varumärkena med varandra.

Högsta domstolens slutsats

16. På de nämnda grunderna anser Högsta domstolen att det inte mellan varumärket INGMARIINI och varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI kan anses föreligga sådan likhet att det först nämnda varumärket skulle föra en genomsnittskonsuments tankar till VOIMARIINI och OIVARIINI på ett sådant sätt att konsumenten skulle förväxla varumärket INGMARIINI med dem. Ingmans användning av varumärket INGMARIINI som märke på bredbart fett har därför inte på det sätt som avses i 6 § 2 mom. varumärkeslagen kränkt Valios rätt till varumärkena VOIMARIINI och OIVARIINI.

17. Eftersom det inte mellan varumärkena VOIMARIINI, OIVARIINI och INGMARIINI föreligger ett sådant samband som avses i 6 § 2 mom. varumärkeslagen, har Valio inte rättsligt behov att få ett uttalande om de övriga villkoren för tillämpning av lagrummet.

Domslut

Hovrättens dom ändras inte.

Målet har avgjorts av justitieråden Mikko Tulokas, Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Juha Häyhä (skiljaktig) och Timo Esko. Föredragande var Kari Vesanen.

Den skiljaktiga ledamotens yttrande

Justitierådet Häyhä:

Jag är ense med majoriteten beträffande punkterna 1-12. Därefter yttrar jag följande:

Som det ovan har framgått beträffande rättspraxis har det inte för skydd enligt 6 § 2 mom. varumärkeslagen ansetts centralt om en genomsnittskonsument misstar sig på produktens kommersiella ursprung utan det centrala är om det yngre varumärket gör att genomsnittskonsumenten associerar till det äldre varumärket.

Vid bedömningen måste man beakta den helhetssituation utifrån vilken genomsnittskonsumentens föreställningar om varumärken typiskt uppstår. Gemensamt för namnen på de nämnda varumärkena är de nästan identiska slutleden som hänvisar till margarin. De första leden i varumärkena skiljer sig i sin tur så, att första ledet i varumärket INGMARIINI hänvisar till bolagets firma, första ledet i varumärket VOIMARIINI till att smör används som beståndsdel i produkten och första ledet i OIVARIINI till Valios uppfattning om kvalitén på bolagets produkt. Som helhet bedömd kan graden av likhet mellan märkena inte anses svag när det gäller skrivsättet.

I målet är det ostridigt att varumärkena gäller samma slags smörväxtoljeblandningar. Valio har visat att bolaget med sina tidigare registrerade varumärken VOIMARIINI och OIVARIINI har varit synnerligen känt på marknaden redan innan Ingman har börjat marknadsföra sin produkt med varumärket INGMARIINI. Det är allmänt känt att bolagen är konkurrenter när det gäller mjölkhushållningsprodukter. Under dessa omständigheter är det uppenbart att likheten mellan märkena gör att den berörda allmänheten förväxlar varumärket INGMARIINI med varumärkena VOIMARIINI/OIVARIINI fastän det inte nödvändigtvis finns risk för förväxling när det gäller produkternas kommersiella ursprung.

Som det ovan har konstaterats har Ingman kommit ut på marknaden med sin smörväxtoljeblandning under varumärket INGMARIINI vid en tidpunkt då Valios varumärken för liknande produkter VOIMARIINI/OIVARIINI redan hade blivit väl kända märken. Ingman har i målet ansett att konsumenterna uppfattar att de produkter alla dessa märken avser är margarinbaserade. I marknadsföringen av Ingmans produkt har det således funnits en uppenbar fördel av att produkten i fråga har varit känd på marknaden på grund av de varumärken Valio har använt. Ingman har således utnyttjat särskiljningsförmågan och goodwillen hos Valios varumärken när bolaget har släppt ut sitt egna bredbara fett på marknaden under varumärket INGMARIINI.

Slutleden MARIINI eller ARIINI i varumärkena är nästan identiska och hänvisar till att det är fråga om en margarinbaserad produkt. Om användningen av dessa slutled begränsades uteslutande till att vara Valios skyddade varumärkesrättigheter, skulle detta oskäligt begränsa möjligheterna för konkurrenter inom samma bransch att på marknaden erbjuda sina egna margarinbaserade produkter. Ingmans varumärke INGMARIINI är också en konsekvent fortsättning på Ingmans tidigare varumärken INGMANTAL och INGMANDAM, i vilka slutleden föregås av förledet ING som hänvisar till bolagets firma. På dessa grunder anser jag i likhet med hovrätten att Ingman har haft godtagbara skäl att ta i bruk varumärket INGMARIINI.

Angående slutresultatet är jag av samma åsikt som majoriteten.