Supreme Court dismisses negligence claim where social worker followed local practice despite missing care plans for a disabled client.

Sosiaalityöntekijä ei ollut laatinut melko vaikeasti vammautuneelle asiakkaalle vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen edellyttämää palvelusuunnitelmaa eikä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain edellyttämää hoito- ja palvelusuunnitelmaa. Kysymys siitä, oliko sosiaalityöntekijä, joka näin menetellessään oli toiminut kunnassa noudatetun, hänen esimiestensä ja kunnan toimielinten linjauksiin perustuneen käytännön mukaisesti, syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

RL 40 luku 10 §

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu laki 3 §

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu asetus 2 §

Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta annettu laki 7 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Porvoon käräjäoikeuden tuomio 31.8.2007

Syyksilukeminen

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että Porvoon kaupungin sosiaalityöntekijä A oli 1.1.1998 - 30.9.2003 virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa laiminlyömällä laatia B:lle vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki, 380/1987) mukaisen palvelusuunnitelman, joka oli laadittava tarvittaessa, sekä 1.1.2001 voimaan tulleen sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (asiakaslaki, 812/2000) mukaisen palvelu- ja hoitosuunnitelman, joka oli laadittava sosiaalihuoltoa toteutettaessa. Vammaispalvelusuunnitelma oli laadittu vasta 11.8.2004 ja palvelu- ja hoitosuunnitelma 22.9.2004, vaikka B oli ollut Porvoon vammais- ja sosiaalitoimen toistuva asiakas vuodesta 1995. A oli B:n asioita hoitaessaan ollut tietoinen tämän toistuvasta asioinnista vammais- ja sosiaalitoimen asiakkaana. Teko ei ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Syyksilukemisen perusteet

Käräjäoikeus lausui, että Porvoon kaupungin viranomaisilla oli ollut tieto siitä, että melko vaikeasti vammautunut B asui kaupungissa ja oli hakenut ja saanut vammaispalveluna kuljetuspalveluja vuosina 1997 - 1999. Asiakirjoista ilmeni selvästi, että B:n terveydelliset ongelmat olivat jo 1990-luvun puolivälissä olleet pysyviä. Se, että B ei ollut joinain vuosina hakenut kuljetuspalveluja, ei ollut ollut pätevä syy jättää häntä koskevat lainmukaiset suunnitelmat tekemättä.

Käräjäoikeus totesi, että asiakaslaki oli tullut voimaan 1.1.2001. Velvollisuus laatia kyseisen lain 7 §:n mukainen palvelu- ja hoitosuunnitelma oli siten alkanut sanotusta päivästä.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu asetus (vammaispalveluasetus, 759/1987) oli ollut voimassa 1.1.1988 lukien. Asetuksen 2 §:n sanamuodon mukaan palvelusuunnitelma oli laadittava "tarvittaessa". Oli selvää, että tätä tarvetta oli tulkittava objektiivisesti. Tässä tapauksessa B:n vammaisuusaste oli ollut niin korkea ja olosuhteet muutenkin sellaiset, että tarve oli selvästi ollut olemassa. A:lla oli myös ollut tiedossaan B:n vammaisuuden aste.

Käräjäoikeus piti selvänä, että B:lle olisi tullut laatia lain ja asetuksen mukaiset suunnitelmat kaupungin virkamiesten toimesta ja aloitteesta. Niiden tekeminen olisi pitänyt aloittaa välittömästi vammaispalvelun saatua tiedon B:n vammaisuudesta ja avuntarpeesta. Se, että kaupungilla oli ollut sisäiset ohjeet, jonka mukaan vain yhtä palvelumuotoa saavalle vammaishuollon asiakkaalle ei suunnitelmia tehty, ei vapauttanut A:ta vastuusta.

Suunnitelmat eivät sellaisinaan luoneet asiakkaalle oikeuksia eikä niiden laatimatta jättäminen voinut oikeuksia kumota. Suunnitelmilla oli kuitenkin tärkeä informatiivinen ja koordinoiva vaikutus. Laiminlyömällä suunnitelmien teon A oli estänyt tai ainakin vaikeuttanut kaupungin ja B:n välistä tiedonkulkua ja B:n hoitotarvetta koskevaa suunnittelua. Samalla B:n tietoisuus häntä koskevien tukimuotojen olemassaolosta ja säännöistä oli jätetty hänen oman aktiivisuutensa varaan. Suunnitelmien puute oli myös johtanut siihen, että B:n mahdollisen palveluasumisen tarve sekä hänen asuntonsa muutostöiden tarve oli jäänyt tarkemmin selvittämättä.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n olisi tullut aloittaa suunnitelmien laatiminen pian B:n asiakassuhteen alettua eli käräjäoikeuden arvion mukaan viimeistään 1.1.1998. Toisaalta suunnitelmia oli kiistatta alettu laatia lokakuussa 2003, minkä perusteella käräjäoikeus katsoi, ettei A:n toiminnassa ollut tästä eteenpäin näytetty olleen laiminlyöntiä.

A:n tekoa ei voitu pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. A oli siksi syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen rikoslain 40 luvun 10 §:ssä ja ennen 1.10.2002 voimassa olleessa rikoslain vastaavan sisältöisessä 40 luvun 11 §:ssä tarkoitetuin tavoin.

Rangaistusseuraamus

Käräjäoikeus totesi, että Porvoon kaupungin hallintokäytännöt olivat osin olleet ristiriidassa lainsäädännön vaatimusten kanssa. A:lla ei ollut ollut käytännössä mahdollisuutta vaikuttaa kaupungissa vallinneeseen sosiaalihuollon sektorijakoon, joka oli vaikeuttanut hoito- ja palvelusuunnitelmien tekoa ja hämärtänyt vastuukysymyksiä. Nämä seikat huomioon ottaen oli katsottava, että A:n teko sijoittui lähelle rikosoikeudellisen vastuun alarajaa. Käräjäoikeus katsoi, että varoitus oli siksi riittävä seuraamus A:lle.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Lars Karlsson ja käräjäviskaali Mikael Selander sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 12.6.2008

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään.

Selostettuaan rikoslain 40 luvun 11 §:n (792/1989) ja rikoslain 40 luvun 10 §:n (604/2002) sisällön hovioikeus totesi asiassa sovelletun sekä vanhaa 11 §:ää että uutta 10 §:ää sekä lisäksi asiakaslain 5 ja 7 §:ää ja vammaispalvelulain nojalla annetun vammaispalveluasetuksen 2 §:ää. Hovioikeus totesi, että viimeksi mainitut säännökset määrittivät virkavelvollisuudet kysymyksessä olevassa asiassa.

Hovioikeus katsoi asiassa erityisesti olevan kysymyksen siitä, oliko A:n virkavelvollisuutena ollut laatia vammaispalveluasetuksen 2 §:n tarkoittama palvelusuunnitelma B:n tultua hänen asiakkaakseen, oliko hänen tullut laatia asiakaslain voimaantultua 1.1.2001 sanotun lain tarkoittama palvelu- ja hoitosuunnitelma ja oliko hän laiminlyönyt mainittujen suunnitelmien laatimiseen liittyviä velvollisuuksiaan ja näin menetellessään huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvia virkavelvollisuuksiaan.

Hovioikeus totesi, että vuodesta 1988 alkaen voimassa olleen vammaispalveluasetuksen 2 §:n 1 momentin mukaan vammaisen henkilön tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien selvittämiseksi oli yhdessä hänen ja hänen huoltajansa kanssa tarvittaessa laadittava palvelusuunnitelma. Mainitun säännöksen 2 momentin mukaan palvelusuunnitelman tuli tarvittaessa sisältää myös muita kuin vammaispalvelulaissa tarkoitettuja toimenpiteitä. Lain 3 §:n mukaan kunnan oli huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

Vammaispalvelulain mukaisia palveluita olivat lain 8 §:n 1 momentin mukaan kuntoutusohjaus ja sopeutumisvalmennus sekä muut lain tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeelliset palvelut. Pykälän 2 momentin mukaan kunnan oli järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, tulkkipalvelut sekä eräin edellytyksin myös palveluasuminen. Vammaispalvelulain 9 §:ssä oli taloudellisia tukitoimia koskevia säännöksiä, jotka koskivat muun muassa avustajan palkkaamisesta ja muista lain mukaisista tukitoimista aiheutuvien kustannusten sekä vaatetuksesta, erityisravinnosta sekä tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuvien kustannusten korvaamista kuten myös asunnon muutostöistä ja asuntoon kuuluvien välineiden hankkimisesta aiheutuvien kustannusten korvaamista. Vammaispalveluasetuksessa oli säädetty tarkemmat perusteet palveluiden ja tukitoimien saamiselle.

Vammaispalvelulain 4 §:n mukaan laki oli toissijainen ja sanotun säännöksen 1 momentin nojalla lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettiin 2 momentin mukaisin poikkeuksin silloin kun vammainen henkilö ei saanut riittäviä ja hänelle sopivia palveluja ja etuuksia muun lain nojalla.

Vuoden 2001 alussa voimaan tulleen sosiaalihuollon asiakaslain 7 §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa oli laadittava palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muu vastaava suunnitelma, jollei kyseessä ollut tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ollut ilmeisen tarpeetonta. Lain esitöiden (HE 137/1999 vp) mukaan säännöksellä haluttiin korostaa sitä, että sosiaalihuoltoa toteutettaessa olisi aina laadittava edellä mainittu suunnitelma. Lakia sovelletaan sosiaalihuoltolain (710/1982) mukaisiin sosiaalipalveluihin ja viimeksi mainitun lain 17 §:n 2 momentissa oli kunnan velvollisuudeksi säädetty muun muassa huolehtia vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista.

Hovioikeus totesi syytteestä ilmenneen, että vammaispalveluasetuksen mukainen palvelusuunnitelma oli tehty B:lle 11.8.2004 ja asiakaslain mukainen palvelu- ja hoitosuunnitelma 22.9.2004. Käräjäoikeus oli kuitenkin edellä selostetulla tavalla katsonut A:n virkavelvollisuuksien vastaisen menettelyn päättyneen jo 30.9.2003, jolloin suunnitelmia oli kiistatta alettu laatia. Erityisesti B:lle laaditusta vammaispalvelusuunnitelmasta ilmeni, että B:llä oli ollut tarvetta useille erilaisille palveluille. Erilaisten palveluiden tarve ilmeni myös käräjäoikeudelle jätetystä Porvoon kaupungin kotihoidon yhdistelmälehdestä 18.2.2004.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tuomion perusteluihin viitaten, että Porvoon kaupungin viranomaisilla oli ollut tietoa siitä, että melko vaikeasti vammautunut B asui kaupungissa sekä oli hakenut ja saanut kaupungilta vammaispalvelulain ja -asetuksen mukaista kuljetuspalvelua vuosina 1997 - 1999 ja uudelleen vuodesta 2003 alkaen. Käräjä- ja hovioikeudessa esitetystä näytöstä ilmeni myös selvästi, että B:n terveydelliset ongelmat olivat olleet jo vuodesta 1997 alkaen pitkäaikaisia ja laadultaan pysyviä ja hänellä oli ollut tarve ja hän oli myös jatkuvasti saanut useita erilaisia palveluita kaupungin sosiaalihuollon eri sektoreilta.

Hovioikeus hyväksyi esitetty näyttö huomioon ottaen sen käräjäoikeuden näkemyksen, että B:n korkea vammaisuusaste ja olosuhteet muutenkin olivat olleet sellaiset, että vammaispalveluasetuksen 2 §:n mukainen palvelusuunnitelma B:n tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien kokonaisvaltaiseksi selvittämiseksi olisi ollut tarpeen laatia jo vuoden 1998 alusta alkaen. Kun B:n palvelujen tarve oli johtunut erityisesti hänen vammaisuudestaan, keskeinen vastuu suunnitelmien laatimisesta oli ollut vammaispalveluista vastanneilla kaupungin virkamiehillä eli osaltaan myös A:lla.

Vuoden 2001 alussa voimaan tullut asiakaslaki oli eduskunnan oikeusasiamiehen B:n kantelua koskevasta käsityksestä sekä Porvoon kaupungin sosiaalilautakunnan lausunnosta ilmenevällä tavalla asettanut hovioikeuden mukaan selväksi pääsäännöksi velvollisuuden mainitun lain mukaisen palvelu- ja hoitosuunnitelman tekemisen. Lain esitöissä oli todettu, että vaikka lainsäädännössä oli lukuisia säännöksiä erilaisten hoito- tai huoltosuunnitelmien tekemisestä sekä asiakkaan osallistumisesta niiden laadintaan, ei niitä ollut tehty käytännössä säännösten edellyttämässä määrin.

Hovioikeuden arvion mukaan asiakaslaki oli osaltaan lisännyt tarvetta vammaispalveluasetuksen mukaisten palvelusuunnitelmien laatimiseen. Koska B:n palvelujen tarve oli johtunut juuri hänen vammaisuudestaan, suunnitelman tekeminen oli hänen kohdallaan käynyt ajankohtaiseksi. Tämä ilmeni myös todisteena esitetystä vammaispalvelusuunnitelmasta, johon nähden todisteena esitetty asiakaslain mukainen palvelu- ja hoitosuunnitelma oli selvästi toissijainen. B:n pysyvästi ja säännöllisesti tarvitsemat palvelut huomioon ottaen vastuu suunnitelman laatimisesta oli edellä todetulla tavalla ollut Porvoon kaupungin vammaispalvelusta vastaavilla virkamiehillä eli myös A:lla.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että A oli syyttäjän käräjäoikeudessa esittämän syytteen mukaisesti 1.1.2001 lukien virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut syytteessä selostetulla tavalla virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa laiminlyömällä laatia tai B:n asioita käytännössä hoitaessaan varmistaa, että B:lle laaditaan vammaispalvelulain ja -asetuksen mukainen palvelusuunnitelma ja asiakaslain mukainen palvelu- ja hoitosuunnitelma. Käräjäoikeuden tuomion mukaisesti laiminlyönti oli kuitenkin päättynyt 30.9.2003.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 1.1.1998 - 30.9.2003.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Rintala, Helena Sunila ja Liisa Lehtimäki.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan B vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden ratkaisun varaan.

A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä ja B ovat perustaneet A:han ja hänen lähimpään esimieheensä kohdistamansa rangaistusvaatimuksen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (tekoaika 1.1.1998 - 30.9.2003) siihen, että syytetyt olivat B:n asioita hoitaessaan laiminlyöneet laatia tai varmistua siitä, että B:lle laadittaisiin vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus, 759/1987) 2 §:n mukainen palvelusuunnitelma sekä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (asiakaslaki, 812/2000) 7 §:n mukainen palvelu- ja hoitosuunnitelma, vaikka he olivat B:n asioita hoitaessaan olleet tietoisia tämän toistuvasta asioinnista vammais- ja sosiaalitoimen asiakkaana.

2. A on kiistänyt syytteen vedoten siihen, että Porvoon kaupungissa omaksutun käytännön mukaan palvelusuunnitelma on yleensä laadittu vain silloin, kun asiakkaalla on ollut useampi palvelumuoto vammaispalvelun kautta ja että vuosina 2001 ja 2002 B ei ollut lainkaan ollut asiakkaana vammaispalvelussa vaan kotipalvelun asiakas. Vasta vuonna 2003 B oli uudelleen hakenut ja saanut kuljetuspalvelua vammaispalvelusta, ja suunnitelmien laatiminen oli aloitettu lokakuussa 2003.

3. Rikoslain 40 luvun 10 §:n ja sitä edeltäneen 30.9.2002 saakka voimassa olleen rikoslain 40 luvun 11 §:n (792/1989) mukaan virkamies voi syyllistyä tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, jos hän virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkoo tai jättää täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää lisäksi sitä, ettei teko ole kokonaisuutena arvioiden vähäinen.

4. Virkavelvollisuuden rikkomisesta voi siis olla kysymys, jos virkamies on rikkonut tai laiminlyönyt täyttää tehtäväänsä kuuluvan virkavelvollisuuden. Koska A:n väitetään laiminlyöneen velvollisuutensa laatia B:lle vammaispalveluasetuksen mukainen palvelusuunnitelma ja asiakaslain edellyttämä palvelu- ja hoitosuunnitelma, on ensiksi ratkaistava, ovatko säännökset edellyttäneet suunnitelmien laatimista B:lle. Jos näin katsotaan olevan, on seuraavaksi ratkaistava, onko suunnitelmien laatimatta jättäminen johtunut siitä, että A on tuottamuksellisesti menetellyt virkavelvollisuutensa vastaisesti. Tällöin on kiinnitettävä huomiota muun muassa siihen, onko A:n virkavelvollisuuden sisältö rangaistusvastuun edellyttämällä riittävällä täsmällisyydellä ilmennyt säännöksistä tai määräyksistä ja onko A jättämällä suunnitelmat laatimatta ylittänyt hänelle kuuluvan harkintavallan rajat.

Onko B:lle tullut laatia vammaispalveluasetuksen mukainen palvelusuunnitelma

5. Vammaispalveluasetuksen 2 §:n mukaan vammaisen henkilön tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien selvittämiseksi on yhdessä hänen ja hänen huoltajansa kanssa tarvittaessa laadittava palvelusuunnitelma. Palvelusuunnitelman tulee tarvittaessa sisältää myös muita kuin vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetussa laissa (vammaispalvelulaki, 380/1987) tarkoitettuja toimenpiteitä. Palvelusuunnitelma on tarkistettava tarpeen mukaan. Vammaispalvelulain 3 §:n mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

6. Niin kuin hovioikeuskin on todennut, B on jo 9.7.1997 toimittanut Porvoon kaupungille ilmoituksen sosiaalipalvelujen tarpeestaan. Lomakkeessa oli B:n hakeman kuljetuspalvelun lisäksi tarvittavina palveluina merkitty muun muassa kodinhoitoapu, jalkojenhoito, siivouspalvelut, lomatoiminta ja virkistyspalvelut. Lomakkeesta ja siihen 17.7.1997 liitetystä lääkärintodistuksesta ilmeni, että B oli vuonna 1993 vakavasti loukkaantunut liikenneonnettomuudessa ja hänellä oli kävelyn osalta 80 prosentin haitta-asteen aiheuttavaksi arvioitu liikuntavamma. Lomakkeessa olleen ilmoituksensa mukaan B pystyi kävelemään enintään 150 metriä. B:lle on myönnetty vaikeavammaisten kuljetuspalvelua 8.8. - 30.9.1997, 19.2. - 31.3.1998, 1.4. - 30.6.1998, 19.8. - 31.12.1998, 1.1. - 31.12.1999 sekä tämän jälkeen 16.4. - 31.12.2003, vuodelle 2004 ja vuodelle 2005.

7. Porvoon kaupungin vammaispalveluista vastanneilla viranomaisilla on edellä kerrotun perusteella ollut tieto siitä, että Porvoossa asuva melko vaikeasti vammautunut B oli hakenut ja saanut kaupungilta vammaispalvelulain ja -asetuksen mukaisia kuljetuspalveluja vuosina 1997-1999 ja uudelleen huhtikuusta 2003 alkaen. B:n terveydelliset ongelmat olivat olleet jo vuonna 1997 pitkäaikaisia.

8. Vammaispalveluasetuksen 2 §:n mukaan palvelusuunnitelma on laadittava tarvittaessa vammaisen henkilön tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien selvittämiseksi. Säännöksen sanamuodon mukaan palvelusuunnitelman tekeminen perustuu tarveharkintaan. Väljä sääntelytapa on johtanut kunnissa epäyhtenäiseen tulkinta- ja soveltamiskäytäntöön. B:n vammojen vakavuus huomioon ottaen Korkein oikeus kuitenkin katsoo, että vammaispalveluasetuksen tarkoittaman palvelusuunnitelman laatimiseen B:lle olisi tullut ryhtyä jo niiden tietojen perusteella, joita B oli mainitussa ilmoituksessa ja sitä täydentävässä lääkärintodistuksessa toimittanut.

Onko B:lle tullut laatia asiakaslain mukainen palvelu- ja hoitosuunnitelma

9. Vuoden 2001 alusta voimaantulleen asiakaslain 5 §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuollon henkilöstön on selvitettävä asiakkaalle hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset samoin kuin muut seikat, joilla on merkitystä hänen asiassaan. Lain 7 §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa on laadittava palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muu vastaava suunnitelma, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. Niin kuin lain esitöissäkin (HE 137/1999 vp s. 22) todetaan, säännös korostaa sitä, että sosiaalihuoltoa toteutettaessa on käytännössä aina laadittava edellä mainittu suunnitelma. Asiakaslakia sovelletaan sosiaalihuoltolain mukaisiin sosiaalipalveluihin. Sosiaalihuoltolain 17 §:n 2 momentissa on kunnan velvollisuudeksi säädetty muun muassa huolehtia vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista.

10. Asiakaslain edellä kerrottu velvoite on lähes poikkeukseton. B:n vammojen vakavuus huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että B:lle on tullut laatia asiakaslain tarkoittama palvelu- ja hoitosuunnitelma.

Käytäntö suunnitelmien laatimisessa Porvoossa

11. Niin kuin edeltä ilmenee, kuntien velvollisuutena on huolehtia vammaislain ja asiakaslain mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanosta. Lain toteuttamisesta vastaavat viime kädessä ne virkamiehet, joille asianomaiset tehtävät kunnassa kuuluvat. Yksittäisten virkamiesten toimintaa ohjaavat kunnan päätöksentekoelimien ja virkamiesten esimiesten tekemät ratkaisut. Käytännön sosiaalityötä tekevän virkamiehen tulee työssään noudattaa asianomaisia säännöksiä ja niiden puitteissa myös työnjohdon hänelle antamia työn sisältöä koskevia ohjeita ja linjauksia sekä vakiintunutta käytäntöä. Lainsäädännön ja mahdollisten tehtävää koskevien määräysten lisäksi virkamiehen asema, koulutus ja hänen saamansa ohjaus vaikuttavat siihen, mitä häneltä voidaan viranhoidossaan edellyttää.

12. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan Porvoon kaupunki ei ole antanut nimenomaisia kirjallisia määräyksiä, ohjeita tai tulkintasuosituksia nyt kysymyksessä olevien säännösten soveltamisesta eikä myöskään siitä, mikä virkamiestaho on viime kädessä vastuussa säännöksissä mainituista tehtävistä.

13. Selvityksen mukaan käytäntö palvelusuunnitelmien tekemisessä on tekoajankohtana ollut Porvoossa sellainen, että palvelusuunnitelma on tehty vain, jos henkilölle on myönnetty useampi kuin yksi vammaispalvelulain ja -asetuksen mukainen tukimuoto. Tällainen käytäntö on ollut yleinen muissakin kunnissa. Porvoossa palvelusuunnitelmaa ei ole tehty, jos asiakas on käyttänyt vammaispalveluista ainoastaan kuljetuspalvelua. Tällaisia asiakkaita on ollut Porvoossa useita satoja. Porvoossa on ylipäänsä tehty vain joitakin palvelusuunnitelmia. Suunnitelmien laatiminen huomattavasti useammalle olisi ilmeisesti vaatinut sellaisia voimavaroja, joiden osoittamiseen A ei ole voinut vaikuttaa.

A:n menettelyn arviointi

14. A on tekoajankohtana toiminut kuljetuspalveluista vastaavana sosiaalityöntekijänä Porvoon kaupungin vammaispalvelussa. B on asioinut A:n kanssa vuodesta 1997 ja ollut vuodesta 1997 vuoteen 1999 vammaispalveluun kuuluvan kuljetuspalvelun asiakas. Vuosina 2000 - 2002 hän ei ole hakenut kuljetuspalveluita eikä muutenkaan ollut vammaispalvelun asiakkaana eikä hän ole tuolloin ollut yhteydessä A:han. Asiakaslain voimaantulon 1.1.2001 jälkeen B on ensimmäisen kerran asioinut A:n kanssa vuonna 2003 hakiessaan uudelleen kuljetuspalvelua.

15. A on tullut tietoiseksi B:n terveydellisistä ongelmista tämän tehtyä edellä kohdassa 6 kerrotun ilmoituksen sosiaalipalvelujen tarpeesta. Tuossa vaiheessa B on hakenut vain kuljetuspalveluja, vaikka hän onkin tuonut esiin myös muiden tukitoimien tarpeen.

16. A:n mukaan ennen vuotta 2003 ei katsottu tarpeelliseksi tehdä B:lle palvelusuunnitelmaa. Sitä oli B:n pyynnöstä alettu valmistella syksyllä 2003.

19. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A ei ole virkaansa toimittaessaan syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Ilkka Rautio, Timo Esko, Marjut Jokela ja Jukka Sippo. Esittelijä Kari Vesanen.

---

[SV]

En socialarbetare hade inte för en rätt gravt handikappad klient gjort en sådan serviceplan som förutsattes i förordningen om service och stöd på grund av handikapp och inte heller en sådan vård- och serviceplan som förutsattes i lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården. Fråga om socialarbetaren, som genom att förfara så hade följt den praxis som tillämpats i kommunen när det gällde utarbetande av serviceplaner och som följde de riktlinjer som omfattats av socialarbetarens förmän och kommunens organ, hade gjort sig skyldig till brott mot tjänsteplikt av oaktsamhet.

SL 40 kap 10 §

L om service och stöd på grund av handikapp 3 §

F om service och stöd på grund av handikapp 2 §

L om klientens ställning och rättigheter inom socialvården 7 §